Moiks,
meidän käkikello alkaa palautua normaaliin rytmiin, eli poika ei viime yönä heräillyt tasatunnein, vaan söi nätisti vain kerran ja muuten piti käydän kerran rauhoittelemassa. Vaihdettiin kaurapuuro riisipuuroon, ehkä se kaura ei sitten sopinut. Tai jotain ihan muuta. Räpläilee korviaan edelleen, ilmeisesti ne on kauheen hauskat ulokkeet päässä, kun ei niissä mitään vikaa löytynyt. Silmien rähmiminenkin on jo vähän parempaan päin menossa, mutta niitä saa olla ihan koko ajan putsaamassa, ellei halua punoittavia silmäluomia pienelle.
Me pistettiin eilen iltatoimet uusiksi sillä tavalla, että syötiin ekaa kertaa iltapuuro ja juomiset tapahtui myös sitterissä. Sen jälkeen mentiin "harjaamaan hampaat" (niitä ei ole) että opetellaan nyt sitten yhdellä rysäyksellä kaikki uudet temput. Nukkumaan meneminen ja nukahtaminen kesti hieman pidempään kun tutun kaavan mukaan tehtäessä, mutta opetellaan, opetellaan... Iltaimetys on siis historiaa, ja minusta se on ihanaa! Nyt nukkumaanmeneminen ei ole siitä kiinni, että onko äiti paikalla.
Rutistan viimeistä tehtävää opiskeluistani ja sitten jippii jippii, vuonna 2003 aloitettu urakka on valmis... hieman on kestänyt tässä töiden ohella homman tekeminen, mutta no can do. Eilen sain rauhassa tehdä illalla tehtävää, kun mies oli Bearin kanssa kärräilemässä. Olivat testanneet meidän ns. juoksurattaita, ja hyvin olivat toimineet. En tiedä onko täällä jossain määrin takapajulassa kovinkaan yleinen näky, että nuori mies juoksee rattaita työntäen =) ainakaan en ole sattunut itse tällaista näkemään...
Ens vikolla puoli vuotta - missä mun pieni vauva on???
Salla ja Bear