~*~ MAALISKUUN MUSSUKAT 2010 ~*~ tammikuussa

Koirasta piti kommentoida, että meillähän oli kaksi koiraa esikoisen syntyessä. Vanhempi oli erittäin ihastunut ja tykkäs kovin aluksi. Nuoli naamaa ja vahti tarkkaan ja ja ja... kunnes esikko lähti liikkeelle. Sen jälkeen koira ei enää voinut sietää tuota omaa. Tilanne meni loppujen lopuksi niin pahaksi, että ei enää pahimmillaan mahtuneet samaan aikaan samaan huoneeseen. Että sen takiahan me jouduttiin lopettamaan se viime kesänä sitten loppujen lopuksi, kun ei enää uskaltanut olla. Pari kertaa puras/näykkäs, mutta ei mitään sen vakavampaa ehtinyt koskaan sattua.
Kummitädin saksanpaimenkoira taas oli silloin aikoinaan niin ihastunut, että vahti lasta kuin omaansa. Pystyi jättämään kaupan ulkopuolelle sekä koiran että vaunut rauhassa, kun sakemanni ei päästänyt lähelle kuin omia. Koskaan ei murissut tai tehnyt mitään lapselle...
Että ei voi sanoa miten koira reagoi loppujen lopuksi. Toivottavasti kaikkien koirat reagoi hyvin ja kaikki menee kuten aina ennenkin. Minä luulen, että meillä oli se suurin ongelma koiran korkeassa iässä ja leikkauksen jälkeen siitä nyt tuli muutenkin vähän sellainen outo. Mutta parempi oli tämä ratkaisu, vaikka se vaikea silloin olikin....
 
momtoo kyselit vaunujen hankinnasta virosta.. Itse liikun siellä aika paljon. joka kuukausi oikeestaan. :) (mies on virolainen.) kysäsin vielä häneltä varmistaakseni että olen oikeassa.. mutta vaunut ovat samaa hintaa kun suomessa ehkä jopa kalliimpia. ja päiväristeilyn aikana ei ole tarpeeksi aikaa lähtee kauemmaksi kahtomaan vaunuja.. mies puhu että enintään ÜLEMISTE nimisessä kauppakeskuksessa saattaisitte keritä kiertelee.
Itse kahtelin kans vaunuja virosta ja me käytiin tallinnassa monia vauvaliikkeitä läpi ja jopa tallinnasta eteenpäin monissa pienemmissäkin paikoissa.. mutta hinnat oli niin järkyttäviä että suomesta saapi jo melkei uudet halvalla.
Ja oon huomannut että viro suosii tosi paljon merkki lasten tavaroita. Että sieltä ei kauheesti saa halvemmalla kuin suomesta. Tosin oon lähössä itekkin viroon ens kuun alussa.. aattelin vielä katella että löytyykö mitään mielenkiintosta lapselle. Ainakin se pinniksen patja. :D
 
ensi voimia ja :hug: niitä tarvitseville.

Glow: mene ihmeessä näytille, ei kannata asiaa yksin murehtia ja mielummin turha reissu kuin sitten katua jos jotain onkin huonosti :heart: veren vuoto on aina asia mikä pitäisi lääkäreiden ottaa vakavasti ja tutkia, ihmettelen suuresti niiden lääkäreiden asennetta jotka sinuakin hoitivat :eek: voimia tilanteeseesi :flower:

kivunlievityksestä:

sain viime synnytyksessä spinaalista allergisen reaktion ja nyt sitten sain lähetteen synnytyssairaalaan erikoislääkärille keskustelemaan tulevan synnytyksen kivunlievityksestä, sain myös esikoiseni synnytyksessä epiduraalin josta sain lievää kutinaa mutta tämä spinaalin aiheuttama reaktio olikin sitten jo toista luokkaa, ja kuulemma noissa puudutuksissa on samaa vaikuttavaa ainetta, että toden näkösesti nyt synnytän sitten luomuna :/ vähän kyllä mietityttää tuo tuleva koitos, ilokaasusta ei minulla ole kumpanakaan kertana ollut mitään apua kipuun, enempikin tulee vaan höntti olo joten päätin että en sitä nyt kolmannella kerralla ota ollenkaan..

koirista: meillä on koira tullut aina hyvin lasten kanssa juttuun:) ainoastaan viime kerralla kun olin sairaalassa vauvan kanssa 5pv niin osoitti minulle mieltään kun olin hänet "unohtanut" se kun on niin mun perään;) vaikka hyvässä hoidossa tuon ajan viettikin, vauvan itkuun meillä koira reakoi niinkuin kaikki äidit yleensä:) käy heti kurkkaan et mikä hätänä;) oon kyllä siitä onnellinen että meillä koiran ja lasten yhteiselo on sujunut ilman ongelmia, kun tiedä perheitä joilla kaikki ei ole mennyt niin onnellisesti :/

siunausta jokaisen odotukseen ja mukavaa päivänjatkoa toivottaa ilo ja poju rv 30+3 :heart:
 
MLL
Koirista Meilläkin on kaksi vauhti hirmua huskya. Välillä käy mielessä miten nuo suhtautuu, ovat vielä nuoria (1 ja 2v.) ja rajuja. Oon huomannu että tuo vanhempi koirista seurailee mua nykyään enemmän ja on hellyyden kipeä, luulisin sen vaistoavan, että jotain on meneillään. Toivon, että se suhtautuu vauvaankin rauhallisesti ja huolehtivasti. Nuorempi on sellanen nuoleskelija, että vauvaa saa varmaan sen takia pitää vähän turvassa :D Vaunujen kanssa liikkumistakin olen pohtinut, noi kun saattaa ulkona intoutua kiskomaan aikalailla. Täytyy ehkä hommata molemmille kuonopannat ja jaettu hihna, sitten vaan aatella niin, että kun kuljetaan koirien ja vaunujen kanssa keskenään niin mennään reippaasti eikä turhia nuuskita. Mies kun on mukana niin ei tota ongelmaa tietty ole.
 
Kiitos mussu89 kattavasta infosta! Onhan se aika lyhyt aika olla siellä virossa, parisen tuntia. Teemme jotain muuta kuin metsästämme vaunuja :)

Tympii. :| kävin esikoisen kanssa ikeassa katsomassa pinnasängyn suojukseen sopivaa kangasta, samaan sävyyn kuin ikean päiväpeitto. Sitä kangasta ei ole metritavarana lainkaan myynnissä, mutta kylläkin pussilakana myynnissä. No sitä pussilakanaa ei tietenkään ollut yhtään kappaletta vaan vasta loppukuusta tulee lisää, argh! en ehkä jaksa innostua enää loppukuusta ja on muutakin tekemistä... Mut ehkä ostan sen pussilakanan, jotta saan "oikeanlaista" kangasta. Tai sit antaa olla eri sävyistä. :whistle:
 
[/b]vaunuista meillä on brion kombit ja niistä oon tykännyt kovasti.Sopii hyvin just meidän perheen tarpeisiin.myös Emmaljungan yhdistelmistä oon kuullut paljo hyvää, mut muista en juuri osaa sanoa mitään.

synnytyskipu jännää huomata et toisia sattuu eniten juuri ponnistusvaihe ja toisia avautumisvaihe.Mä kuulun niihin joita sattuu avautumisvaihe ja nimenomaan se viimeinen sentti, sitä ennen menee ihan mukavasti.Varsinkin ekat kuus senttiä ei oo tuntunut vielä missään ja siitä 8cm on mennyt irvistelessä, mut sit alkaa hymy hyytyy eikä enään laulata.

Mä meinasin vielä kerran käydä Helsingissä ja Vantaalla pyörähtämässä ennen kuin vauva syntyy.Näillä näkymin mahdollisuudet ois ens sunnuntaina lähteä tai sitten 7.2...

momtoo kai niitä voi käyttää.pitäähän ne kuitenkin keittää ensin.
Mä meinasin myös ostaa uudet pullotutit kun edelliset on melkein neljä vuota vanhoja, mut odotan et tulis se tuttien vaihtoviiikot kun ne muistaakseni on yleensä helmikuussa niin silloin niitä saa edullisemmin.
Mitkä teidän pinniksen mitat on?
 
LillaStina: Ikävä juttu, mutta jos ei ollut turvallista enään niin eipä jää muitakaan vaihtoehtoja.

Ilo81: Mä olen huomannut, että koira nykyään seuraan mun menoja kotona tarkemmin ja on tosi hellyydenkipeä, en tiedä onko mahdollista että se vaistoaa jonkun muuttuvan tai jotain.

Saa tosiaan nähdä mitä vaunujen kanssa lenkkeilystä tulee :LOL: Ainakin kaverin mukaan jolla toi oli hoidossa ja jolla parivuotias niin oli osannut kävellä rattaiden vierellä nätisti.

Mites muilla on nimiasiat? Mä just tässä lueskelin yhtä nimikirjaa ja kahteen vaihtoehtoon ollaan päädytty. Saas nähdä kummalta näyttää sitten
:D
 
Huomenna on neuvola! Jee jee! Pääsee taas kuunteleen sydänäänet ja muutenki höpöttään neuvolantädin kanssa kaikesta. Mies on taas innolla mukana, on ollut nyt joka neuvolassa ynnä ultrissa mukana. :heart:

Mullakin on nyt alkaneet nuo lonkat oireilla. Ei oo kivaa ei. Tuntuu kun puukolla vääntäis sillon kun pahiten tuntuu. Hui. Öisin huomaa kanssa että lonkat kipeytyy helposti. Oon yrittänyt tyynyn kanssa kikkailla, muttei siitä tuu mitään. Tyyny löytyy aina sit loppujen lopuks lattialta. :saint:

Hikka on bongattu täälläkin. Tuntuu tasaisin väliajoin pieni nytkähdys. Aamulla kun heräsin huomasin ekan kerran tänään ja nyt parhaillaan hikotellaan taas. Mies sanoi herjalla, että juota sille vettä! :LOL: Eeeeheheh!!

Oltiin eilen ahkeria kun siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon ja mööbeliseerattiin tuo tuleva lastenhuone. Nyt on pinnasänky patjoineen paikallaan ja sinne kasasin sitten kaikki muut roinat odotteleen äitiysloman alkua. Jos sitä sitten aloittais viimeistään vaatteiden pesun ja järkkäilyn ym. Saas nähdä maltanko odotella sinne asti. Sain myös kaikki vuodevaatteet ja koirien pedit tuuletettua tuolla pakkasessa. Eli nyt on pölypunkitkin hoidettu päiviltään.

Koiria siis on meilläkin kaksi pientä sekarotuista 4 kilosta järkälettä. En osaa yhtään sanoa miten suhtautuvat sitten tulokkaaseen. Toivon ja veikkaan että kaikki menee kuitenkin ihan hyvin. Jää nähtäväksi. Jos ongelmia tulee uskon että vasta sitten kun ipana lähtee liikkeelle, niinkuin LillaStinakin kertoi. Mutta toivottavasti ei sillonkaan. Kummilikan 2v. kanssa molemmat ainakin tulevat hetken totuttelun jälkeen hienosti toimeen. Ovat meinaan niin innokkaita että hyppivät vasten kun tahtovat nuolla aina likan naaman, mutta tervehdysrituaalien jälkeen aina rauhoittuvat nopeasti. Vanhempi koirista on tosi kova vahtiluonne ja pitää mua, miestä ja mun likkakavereita omana laumanaan, eikä millään tahtoisi päästää kummilikkaa esim juoksemaan mun syliin. Vanhempi koira tulee aina epäluuloisena viereen kyttäämään ettei lapsi vaan tee mitään pahaa hänen laumalleen. Tosin näkee likkaa niin harvoin että toivottavasti johtuu vaan siitä. No, mutta kuten sanoin, aika näyttää sitten että miten suhtautuu kunhan tulokas saadaan kotiin.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti :flower: :)

Harakanhattu ja ManU-Tappara 30+5 :heart:
 
heipähei taas!:) Aivan hulvattomia nuo isien tekemiset ja sanomiset synnytyksessä. Melkeinpä innolla odotan mitä tuo yksi suustaan päästelee :kieh: :LOL: . Huomenna ois tosiaan äitiyspolille aika. Toivottavasti ei oo hirveesti myöhässä ku viimeksi sai melkein 2 tuntia odotella.

Tuosta nimiasiasta sen verran että mulla on pari etunimee tiedossa. Tosin tuo isukki ei oikein nisstä välitä mutta ehkäpä tässä vielä jotain keksitään..

patja sitäkään ei vielä löydy.. Pitäis käydä vissiin jyskistä kattomassa.. Ikean sivuilta kattelin tuollasta leikkimattoa missä on kaari mukana.. Kellään kokemuksia?
Mites ootteko yhtään ristiäisiä miettinny?
 
Nimistä On juu jo onneksi päätetty jo, sitä ennen oli miljoona vaihtoehtoa enkä osannut päättää mutta nyt on ne nimet, eli nimet on joko 2x tyttö tai 2x poika tai tyttö-poika-parille :D Ja ihan koko nimet löytyy kaikille :)
Saas nähä kun tässä pari muutakin tuttua on jo synnyttänyt vauvansa joulu-tammikuu välisenä aikana niin tuleeko heille sattumoisin sama nimi, oon sitä kauhulla oottanut mut nyt sit päätin et jos tulee samat nimet ni tulkoon, minä en enää vaihda |O


Ristiäisistä Oon ruokatarjoiltavat päättänyt jo ajat sitten ja nekin ruoat tekee äitini ja isosiskoni, isosisko kun on ammatiltaan ravintolapäällikkö ym. niin osaa tehdä vallan mahtavia tarjoiltavia, slurps. Ristiäispaikkana äitini koti, eli mun ei oikeastaan tarvii tehä muuta kuin tuoda vauvat ja muu perhe paikan päälle :D

Pinniksen mitat Meillä toi perusmitta vissiin , eli 60x120.

Huomenna viimeinkin pitäisi jo tulla turvakaukalo ja tuplarattaat, oletin että tulevat tällä viikolla niinkuin toimitusehdoissa ja ajassa olikin mutta, aina ei voi voittaa... :kieh:

Kinder- + a & a 31+5 :heart:
 
Hyvää alkanutta uutta vuotta!! :flower: :flower:

Tervetuloa myös kaikille uusille Anteeksi, en muista nyt nimiä.. :ashamed:

Siiruli Hieno kuulla, että tilanne on teillä tasoittunut, eikä tarvitse niin ylivarovaisesti ottaa enää. :)

Täällä on kaikki hyvin ja rauhallisesti. en vain ole päässyt nettiin lomareissun aikana. Nyt ollaan taas Suomessa. :D On ollut aivan ihana loma miehen kanssa, ja nyt kauhulla mietin, miten mä pystyn olemaan ilman häntä neljä viikkoa. :'( Tiistaina hän lähtee taas kotio Kiinaan ja vasta helmikuussa nähdään taas.

Vaikka mä en tunne itseäni niin kauhean isoksi tai kömpelöksi vieläkään, niin muutamia haasteita on. Niinkun joku jo manitse, kenkien ja sukkien jalkaan saaminen on haaste. Samoin just yritän miettiä, miten saan varpaankynnet leikattua. :whistle:

Olen just saanut kahlittua kaikki sivut, mutta en muista enää mitä piti kommentoida. :ashamed: Isot :hug: kaikille sitä tarvitseville!

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa ja -yötä kaikille!

Minna ja Emil 32+1 (tai 33+0, mut melkein se ja sama)
 
Leikkimattoa meillä ei esikoiselle ollut. Poika ei millään viihtynyt yksin lattialla, en tiedä olisko leikkimatto sitten auttanut, ei myöskään yhtään tykännyt kantoliinassa olemisesta. Sylissäkin tiesi ihan pariviikkosena missä asennossa millonkin haluaa olla. Kun tajus laittaa oikeeseen asentoon niin kaikki oli hyvin ja huuto loppu kun seinään.
Esikko lähti konttaamaan heti kun 6 kk tuli täyteen ja sillon ei paikallaan olo kiinnostanut yhtään. Mut jos kirpparilta löytyis leikkimatto niin voisin tälle toiselle ostaa.

Rintakumit ja maidonkerääjä
meillä niillä on ikää jo lähes 4 vuotta mut ei rintakumitkaan ole sen näkösiä et olis mikskään menny. Kyllä mä meinaan niitä käyttää. Ellen ihan väärin muista niin Kättärillä neuvottiin syksyllä (työharjottelun aikana) et tuttien, rintakumien ym. huuhtelu riittää, ettei niitä enää tarttis keittää. Mut kyl mä ajattelin keittää noi rintakumit ja maidonkerräjän ja rintapumpun ostat kerran ennen käyttöön ottoa.

Nimet
Mies päätti sekä tytön että pojan igbo-kielisen nimen ja toisetkin englanninkieliset nimet joskus rv 20 paikkeilla. Pojan nimi on sama mitä mäkin olin pojalle ajatellut ja mieshän on aivan varma että poika meille on tulossa, itellä ei vieläkään ole minkäänlaista tyttö- tai poikaoloa joten jännitys säilyy loppuun asti.

Nyt täytyy käydä vanhempien luota haetut vauvan vaatteet läpi, kun kaikki ihan pienet olin pakannut yhteen laatikkoon niin ei ollu heidän luona tarvetta niitä sen kummemmin penkoa.

Fantaihana 30+6
 
metsätähti: nyt täytyy käydä mittaamassa. on niin harva pää etten muista... sain lukemaksi 58x105, ehkä siis 60x105 cm. Meillä on lainasänky suvulta ja siinä oli mukana patja, joka hiukan kapea. ajattelin, että on mukava laittaa ihan uusi ja sopivan kokoinen. Kankaaksi valitsin vaalean mustikansinisen :)

Nimet ovat vieläkin miettimättä. Ristiäisiä sen verran mietitty, että mikä olisi ajankohta ajatellen kaukana asuvia sukulaisia, jotta mahdollisimman moni kutsuttava pääsee paikalle. sit paikkaakin olen miettinyt, mutta ei ole vielä mitään päätöstä tehty. Jso ihan miniristiäiset pidetään, niin kotona. Jos isompi porukka kutsutaan, niin jostain varataan tilat. Ruuista ei ole tietoakaan eikä papista. Kutsukortit voisin tehdä jo valmiiksi, jos tietäisin vauvan sukupuolen. Mut jääköön sitten myöhemmälle.

Mukava kuulla sinusta Minna77. Toivottavasti kestätte 1 kk eron toisistanne. Tsemppiä :wave:

Harakanhattu: onnittelut suursiivouksesta ja vauvan huoneen valmiiksi laitosta! :flower: Sydäntäni lämmitti kovasti teidän sekarotuiset 4 kg koirat :heart: :heart: Pidän koirista ja "rakastuin" yhteen sekarotuiseen koiraan. Emme voi kuitenkaan ottaa koiraa ellemme halua antaa "porttikieltoa" allergisille lähisukulaisillemme, jotka asuvat kaukana ja näin ollen käydessään ovat useamman yön meillä. Ehkä joku päivä jokin ulkokoira, mutta ei sekään houkuttele... Mieluiten jokin taskuun mahtuva söpöläinen, mistä ei allergisoiduta (in my dreams...) :)
 
Täällä on yö taas pyöritty ku väkkärä, lonkkiin tai siis lantioon sattuu edelleen, jo moneskohan yö peräkkäin. Ku selällää ei saa nukkuu ja kylellään ku nukkuu niin menee aina se kylki kipeeks jolla nukun ja pitää vaihtaa kylkee, ja taas puoli tuntia ja vaihto :ashamed: Eilen käytiin sit lenkillä ja kivaa oli, reidet tosin vähä väsyneet, mut hyvää teki. Ja muutenki sain aikaseks ku pesin ja silitin vauvan petivaatteet ja enää yksi koneellinen vaippoja ja vaatteita pestävänä. Tarviiks muuten noita harsoja pestä useempaan kertaan? Ku uudet kestovaipat kuitenki ois hyvä pestä mut kuis noi harsot mistä tehdään harsovaippoja..? Eilen sit kävi vanhemmat ja toivat sukulaisten tuomia vauvatavaroita. Kertakäyttövaippoja, vaatteita ja turvakaukalot. ja lisää kuulemma löytyy :D Oli kiva ku saatiin noita 50 koon vaatteita, serkkuni lasten käytettyjä, ku mietin et niitä ei itellä o mut ei viitsis niin pieniä kauheesti ostaa. Nyt on ongelma ratkaistu :)

Koirasta, Meillä koira täyttää nyt keväällä 4 v ja toooosi villi ja iso tapaus. Sekarotuinen, mutta erittäin fiksu ja oppii helposti. Johtunee siitä että isä on puhdas belgianpaimenkoira. Sellainen lauman vartija lähinnä. Välillä tuppaa olee hieman mustasukkainen mikä oikeestaan eniten jännittää. Mut epäilen et suhtautuu loppujen lopuks hyvin, mut aluks varmaan lähinnä pelkää vauvaa, ku on outoja ääniä, itkemistä jne.. Meillä koiran voi laittaa myös ulos kiinni ja pysyy pihalla kyllä vapaanakin eli sekin vähän auttaa vaikka ei tarkoitus o koiraa ulos siirtääkään mut välillä voi sit laittaa.

Mites muilla kahvinjuojilla, maistuuko?? Mä tänä aamuna vielä yritin mut meinaa vaan tulla ylös ja sit närästää koko aamun eli pitänee keksii jotain muuta :headwall: Määä en vaan tiedä miten sit saan aamulla itteni ylös ja varmaan oon ihan ultra aamuäree..

Nimi on meillä jo mietitty, tulee lähinnä mun mummon nimestä

Täälläkin on vauvalla hikka bongattu toissa yönä. Ensin ihmettelin et mikä nyt on mut sit tajusin
:kieh:

Nyt koiran pissatukseen!!

LM & Pirpana 30+0 POKS POKS "loppusuora"
 
GLOW laitoin sinulle yv:n! :hug:

En aikonut pakata sairaalakassia ennen lähtöa valmiiksi. Eilen joutuin kuitenkin käymään päivystyksessä, ja sinne sitten pakkasin varulta mukaan kunnon kassin. Vähän siinä toivossa, että jos on hammasharja mukana, sitten ei tarvikaan jäätä osastolle, mutta jos ei ota, sitten ehkä jätetään sinne. Onneksi oli kaikki suht ok (no olenhan ollut saikulla jo 2 viikkoa, siihen nähteen kohdunsuu ym hyvä ), toistaiseksi sairausloma jatkuu ainakin vielä 2 vko. ELi nyt on minullakin kassi kasassa. LApselle laitan tavaroita valmiiksi ehkä 5 viikon päästä.

Mirabel 29+3
 
Terve! Täällä yks uus sairaslomalainen!

Viime viikolla alko selkä sanoa sopimustaan irti istumatyöstä ja perjantaina päätin sitten mennä huonosti nukutun yön jälkeen työterveyteen. Tuloksena tämä viikko saikkua.

Vauvakin on alkanu potkii siihen tahtiin, että välillä on tosi kivuliasta. Ja sitten vielä vatsa on noussu niin ylös, että huono olo tulee kun istuu. Pitää vähän väliä oikoa selkää kunnolla, jotta vatsa mahtuu kylkiluiden alle. Ei tarvii enää paljoa syödä, kun tuntuu että ruoka nousee ylös.

Nyt on sitten hieman huono omatunto, kun tässä kotona kuitenkin jaksaa touhuilla. Mutta toisaalta täällä kun ei tarvii koko ajan istua. Ihanaa kuitenkin, kun vihdoin pääsen pesemään ja järjestelemään vauvantarvikkeita ja tekemään niille tilaa kaapeista. Iltasin kun ei töiden jälkeen millään jaksa ja jotenkin koko ajan pelottaa ettei tää vauva täällä loppuun asti jaksa olla ja sitten on kaikki laittamatta. Esikoinen kun synty jo pikkasen aikasemmin eli rv 37+4.

Enää on sitten tän viikon jälkeen 1 viikko töitä, joten saa nähdä jaksaako sen viikon istua vai pitääkö käydä uudestaan lääkärillä.

Patja Meillä on Ikeasta ostettu patja pinnasänkyyn ja mun mielestä on toiminu ihan hyvin.

Rintapumppu Käsin pumpattava Avent on valmiina ja se oli mulle ihan riittävä. Ainut ikävä puoli siinä oli, että venttiilikumi alko jostain syystä narskumaan ja oli hieman noloa välillä pumpata, kun ihmiset ihmetteli viereisessä huoneessa mikä narskuu. No aika pian miehen kaveritkin oppi, että mähän se siellä tissejäni tyhjennän. :LOL:

Jaaha, täytyy tästä lähteä lajittelemaan vauvan vaatteita pesuun.

:hug: Kaikille sitä tarvitseville!

Latsis + möyrijä 33+0
 
Heippa!

Neuvolassa käyty..kaikki ok, jopa sokeritrasitustulos oli tosi hyvä, olen aivan ihmeissäni, niin varautunu et kiinni jään mut tosi hyvältä nekin näytti.. mutta, mua jäi vaivaamaan, että vauvan sykkeet oli vaan jotai 130, eiks se oo aika vähän? ennen ollu lähemmäs 150..ja vauva kuitenki liikku masussa, eli ei nukkunu et sen takia ois matalammat? hitto ku jää tollanen sit vaivaamaan nii kovin :/ ja siit neuvola tätistä ei oikee saa mitää irti..argh!

synnytysvalmennus tai mikä lie ni alkaa tossa helmikuussa..jee :)

nyt väsyttää aivan kamalasti, eilinen ilta oli ihan yhtä itkua ku kaikkee ikävää tapahtu/kuulin viikonloppuna ni eilen sit purkautus oikee kunnolla kyynelkanavat..kamala ihminen olen, se ainaki on nyt selvinny :/

painoa on nyt tullu vähä päälle 10kg yhteensä, oon aika ilonen ettei sit kumminkaa sen enempää, eikä neuvolassa siitä sanottu mitää, vaikka luulis kun mulla ennestäänki jos ihan liikaa painoa..no, ite tiiän missä mennää ja miten pitäis syödä ja toimia :D

tjaah..ei kai muuta, koira asioihin en kommentoi, koska meillä ei oo koiraa, eikä muitakaa eläimiä..koiria kaikenlisäks pelkään yli kaiken :D

saatii eilen kaukalo ja sitteri muuten, jeeee :D oli kyllä hassua kantaa ne kotiin ja tossa ne nyt eteisessä odottaa käyttäjäänsä :) hihi..

haleja <3

 
Pitkästä aikaa...

Odotus on sujunut hyvin, mitä nyt yläselkä väsyy liiallisesta liikkeellä olosta. Nyt on alkanut myös olla liitoskipuja, oiskohan tytteli kääntynyt lähtöasemiin..? Tää viikko olis talvilomaa, sit vielä 4 viikkoa töitä |O

G vaunut Me päädyttiin ostamaan Brion Singit. Olivat välipäiväaleassa Pikku Hurmurissa, niin käytiin hakemassa jo nyt. Oli tarkoitus hankkia vasta, kun äippäloma alkaa, mut kun sai kaukalon kaupanpäälle =) Muista tarvikkeista... Pinnasänky saatiin työkaverilta lainaa. Patjan ajattelin hakea Jyskistä 14,95. Petarin ja lakanat haen varmaan Ikeasta. Vaatteita olen huutanut Huuto.netistä, kirppareilta ja alennusmyynneistä. Hoitopöytää meille ei mahdu, joten ostin kirpparilta hoitoalustan kylppäriin. Sairaalakassia en varmaan erikseen pakkaa. Sairaalassa on kaikki mitä tarvii. Kotiintulovaatteet katson valmiiksi, niin isäntä ei tuo koko vaatevarastoa :LOL:

laiskamato ja tytteli 30+0
 
koira meillä on..tollanen pienen pieni 1,8kg painava uros. saa nähdä kuin käy kun vauva tulee ku se on tottunu oleen aina meiän sylissä tai vieressä nukkumassa iltasin. hirveen hyvä oppimaan kyllä. nii ja onneks se on ihan miehen koira ku se tulee kotiin et sillain hyvä. kaverilla on kans hieman isompi kun meiän tollanen 3-4kg koira ja kaikki on siellä ainakin menny hyvin vaikkakin se koira melkein just tos muutama viikko sitten puri mua ku yritin nostaa sitä pois mun sylistä ja muutenkin ei kovin tottelevainen tapaus.

nimet on jo mietitty, kun siihen sairaalaan menevään lappuun piti miettiä tytölle ja pojalle jotkut nimet. mies tokas mietittäessä niitä et eipä kyl täältä almanakasta muita hyviä nimiä löydy. luulen siis et ne on ne meiän tytön ja pojan nimet. :)

omaa napaa ärsyttää ihan hulluna kun kaikki (varsinki 2 synnyttänyttä ) pitävät mun kohdunsuun pehmenemistä ja lyhentymistä tässä vaiheessa jo ihan normaalina. heilläki sillon oli tollast MUTTA vast toisesta. sitä oon sit yrittäny miehel ja niilleki selittää et mulla on eka raskaus menossa ettei se kuulemma ja mun ymmärtääkseni nyt ihan hyvä asia oo. miehestä vaan valitan koko ajan kaikesta ja tosta kohdunsuun asiasta otan aivan turhaa stressiä. on vaan itellä sellanen olo että ei sitten. sit nähdään ku muksu syntyy etukäteen aivan liian aikasin ku en pitänykkään sitä minään. :kieh:

Mä & ee 31+5
 
Uusi sairaslomalainen ilmoittautuu jälleen.. =)

Täällä nilkka vaivaa edelleen ja perjantaina kävin työterveyslääkärillä. Tämänkertainen lääkäri oikeasti tutki jalan ja sanoi, että akillesjänteen ja kehräsluun väliset jänteet on tulehtuneet. Pahimmassa tapauksessa pohjeluun päässä voi olla rasitus/hiusmurtuma johtuen lattajalasta ja äkillisestä painonnoususta. Jalkaa ei käydä kuitenkaan kuvaamaan nyt ellei kipeydy enempi. Yritän pärjäillä vaan hyvällä sitomisella ja tarvittaessa särkylääkkeillä, joita en kyllä ole ottanut.

Koirista on ollut puhetta. Meiltä löytyy kaksin kappalein. Toinen on Kerrynterrieri, eli tuommoinen keskikokoinen n. 20 kg painava 11-vee seniori, sekä 2-vuotias Skotlanninterrieri jolla kokoa on n. 10 kg, mutta pieni kuitenkin :) Narttuja molemmat.

Seniorin kanssa ei varmasti tule ongelmia, mutta pikku-neiti onkin sit arempi tapaus. Ei tykkää kovista äänistä ja vetäytyy mieluusti omaan rauhaansa vaatekomeroon, joten toivottavasti ei muuta sinne kokonaan asumaan vauvan kotiutuessa :LOL:

Nimi on vielä hakusessa. Hätäkastenimeksi laitettiin miun pitkäaikainen suosikkinimi, mutta olen alkanut epäröidä sen suhteen. Pitänee alkaa jo miettiä asiaa hiukan tarkemmin :)

Potkut on muuten todella vahvistuneet aiemmasta. Suorastaan kivuliaita välillä, varsinkin nukkumaankäydessä!! Toissayönä vauva oli parkkeerannut päänsä vasemman puolen kylkiluiden alle ja hengittäminen/kyljen vaihtaminen oli ihan mahdotonta. Ei merkkiäkään että lähtisi kääntymään pää alaspäin..

Se olisikin lounasaika. Ei muuta kuin syömisen etsimiseen. Tänään ohjelmassa myös kauppareissu ja kampaaja.

Miimon ja Hengari-Hertta 31+2
 
nimi tytölle on nimi ja pojalle etunimi mut ei muita nimiä.

Fantaihana mäkin oon kuullut joo mut mä keitän ne aina ennen ensimmäistä käyttökertaa ja sen jälkeen oon enään vaan huuhdellut.

momtoo meilläkin on tuo ensisänky suurinpiirtein sitä kokoa.

kahvinjuonti mulla se loppui heti alussa ja vieläkään se ei maistu eikä tee edes mieli :x

katariina00 en kyllä osaa sanoa et miten noi sykkeet kun ne on noin tippunut... näillä mun pojilla on ollut odtusaikana sykkeet 120-130 mut ne on kyllä pysysnyt koko ajan siinä haarukassa...

(.) Mä heräsin yöllä vessaan 3.22 ja sen jälkeen en sitten saanutkaan enään unta :kieh: :kieh: Melko pitkä päivä tulee... saa nähdä missä vaiheessa alkaa todenteolla väsyttämään.
Mies lähti neljän viikon talviloman jälkeen tänään töihin ja on ollut kyllä outoa mut ihanan rauhallista, kun oon ollut poikien kanssa yksin.Esikoisella vaan meinas olla melko vaikeaa kun mies tuli syömään niin sille piti esittää ja vetää parit raivarit:/
Poikien kanssa tein lumihommia tunnin verran ulkona niin kyllä alkoi tuikkimaan tuonne nivusiin:/Mut ihana oli olla ulkona raittiissa ilmassa.
Kohta pitää käydä kaupassa ja laittaa ruoka uuniin muhimaan niin ehditään käydä luistelemassa poikien kanssa ennen kun mies lähtee pelaamaan jalkapalloa.

Metsätähti ja onnenjyvä 31+5
 
Hyvää alkanutta työviikkoa! Oon ihan poikki ja selkä vaivaa. Mulla piti olla fysioterapeutille aika tänään, mutta se soitti aamulla ja ilmoitti olevansa kipee. Aika siirtyi sitten perjantaille. Huoh! Olisin kyllä tarvinnut jo tänään, mutta eihän sairaudelle mitään voi.

nimi Meillä on sekä tytölle että pojalle etunimi, mutta toinen nimi tuottaa ongelmia. Poikahan pitäisi olla tulossa, joten olemme enemmän miettineet pojalle nimeä.

kahvinjuonti jäi mulla hirveen närästyksen ja vatsan turpoomisen takia jo heinäkuussa. Välillä tekis hirveesti mieli jotain erikoiskahvia, mutta teelinjalla olen pysynyt.

Koira, tää onkin ollut meillä koko ajan mietinnässä. Meillä on n. 30 kg Australian karjakoira, joka on tosi kovapäinen uros. Se on kohta 4-vuotias, mutta todella villi ja energinen, välillä tuntuu, että yrittää tahallaan kaataa juoksemalla jaloissa. Koira on myös TOSI mustasukkainen. Päätettiin nyt kuitenkin vielä katsoa miten pärjätään vauvan kanssa. Tuolla koiralla on myös hirveä rengas-fetissi, joten vaunuja ei voi jättää koiran kanssa eteiseen. Kyytiä on saaneet jo kottikärryn ja ruohonleikkurin tms renkaat, joten ei viittis tarkoituksella jättää vaunujen renkaita rikottavaksi! Oltiin aikaisemmin jo päätetty luopua koirasta, koska miehen piti saada töissä siirto toiselle paikkakunnalle ja olis tullut muutto kerrostaloon. Nyt tuo siirto kuitenkin peruuntui ja tulee ajankohtaiseksi seuraavan kerran maaliskuussa. Katsotaan sitten uudestaan asiaa. Joka tapauksessa maatilan koiran vieminen kerrostaloon voi olla tuskaa kaikille osapuolille. Elättelen toiveita, että saatais sitten tuo koira tuohon meidän naapuri-tilalle, mikäli muutto tulee. Tosi raskasta miettiä tätä! En haluais millään luopua rakkaasta lemmikistä!

Nyt tännekkin lounasta! Palaillaan, haleja kaikille :hug:

NinaRinsessa 31+2
 
nimi Meillä ei ole vieläkään nimeä valmiina. Molemmille on varmaan 10 etunimivaihtoehtoa, mut niistä pitäis sit joku valita...

Koirista Meillä on neljä alle 10kg koiraa. Kaikki ovat isompiin lapsiin tottuneet, mutta en yhtään osaa aatella miten suhtautuvat ihan vauvaan. Luulen että vanhimmalla (7vnarttu) saattaa olla mustasukkaisuusongelmia alkuun. Nuorin (2v narttu) on vaan utelias hölmö, toiseksi nuorin (3v uros)varmaan karttaa kaukaa ja toiseks vanhin (5v narttu)tyrkyttää itteään vauvan viereen ja nuolee läpikotaisin tilaisuuden tullen. Mutta katsotaan nyt kuinka käy. Esikoisen syntyessä meillä oli kaksi pientä koiraa, jotka silloin iältään 5,5v ja 8v, eikä minkäänlaisia ongelmia ollut. Koirat osasaivat hyvin väistää kun tyttö alkoi konttaamaan ja löysivät aina sellaisen piilopaikan minne ei tyttö päässyt.

Huomenna ultraan tarkistamaan et kuin alhaalla istukka oikein on, kun sitä alareunaa ei rakenneultrassa saatu näkyviin.

Salli79 33+0 *POKS*
 

Yhteistyössä