~*~ MAALISKUUN MUSSUKAT 2010 ~*~ tammikuussa

nowalle hurjan paljon jaksamista! Kaikki on peukut pystyssä, että pääset kotiin vielä yhtenä kappaleena. :hug:

Voi Jemppi, mäkin olen katsellut, kun taitaa olla jo pikkuinen pino syyskuisillekin.
Melko hurjaa, että ennen meidän kuuta on tosiaan enää vain helmikuiset.
Mihin se aika on oikein mennyt?

mussu89
: Miehet tosisissaan jännittää synnytystä varmaan enemmän kuin me naiset itse =)
Meilläkin mies on tulossa jo kolmanteen synnytykseen mukaan ja sanoo jännittävänsä tosi paljon :D Ehti jo uhkailla, ettei tahtoisi tulla mukaan.. Arvatkaas vain onnistuuko? Tottakai mä sen mukaan raahaan :LOL:
Itsellä ei ole vielä mitään jännitystä päällä.. Saas nähdä koska iskee paniikki!?

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille
ja halaus erityisesti lana-muikulle :hug:, olemme kaikki samassa pinossa, saman arvoisia, mahtavia naisia :heart:

pippa 30+2
 
MLL
Ulkoiluhousuista Mulla on yhet vanhat toppahousut joissa on vyötäröllä tarranauha, se alkaa olla aika tiukka niin hommaan siihen jatkopalan ja fiksailen ite kiinni. Pääasia että pysyvät jalassa, vaikka eihän ne mitkään huippu tyylikkäät ole :D Haluaisin loppuun asti kuitenkin jaksaa käydä vähän ulkoilemassa ja helpoiten tulee lähdettyä kun on lämmintä vaatetta päälle.

Vaatteista muuten, niin mulla on parit äitiyshousut ja sitten sellasia pitkiä toppeja (ginatricotista), niillä saa masun peittoon. Noiden toppien päällä olen käyttänyt hupparia ja sitten mulla on muutama rintojen alle tuleva neuletakki ollut jo ennen raskautta, ne mahtuu päälle ja korostaa kivasti masua :) En ole viittiny ostaa virallisia äitiysvaatteita juurikaan, kun ei tarvi kauheesti missään edustaa ja ne jää kuitenkin pian taas pois käytöstä(toivottavasti!)

Supisteluista ja kivuista jatkelen keskustelua kun ne tuntuu niin yleisiä meidän joukossa olevan. Olen itseasiassa aika yllättynyt kuinka yleistä ennen aikasen synnytyksen oireet on. Toisaalta meistä vasta yksi on saanut ennenaikasesti pienokaisensa, että kaipa se lääkäri oli oikeassa kun rauhotteli, että 95% tutkituista/hoidetuista supisteluista ei johda ennenaikaseen synnytykseen. Onko kellekkään selvinny syytä näihin oireisiin? Leenalla oli jotain pissasta löytynyt. Mulla otetiin sairaalassa vino pino näytteitä, mutta eipä kai niissä mitään ole ollut kun ei sieltä ole ilmoiteltu.

Kauheesti oli kaikkea muutakin asiaa ollu ja jotain mietin kommentoivanikin, mutta eihän sitä enää muistu mieleen. Iltapäivällä neuvola ja nyt kattelemaan nettikauppoja jos saisi vauvalle tilailtua vähän tavaraa :)

MLL :heart: 29+5
 
lana-muikku: :hug: Tiedän tuon tunteen kun on jossain ulkopuolinen olo...

Talvivaatteista: Mulla on toppahousut jotka ostin kun tota edellistä odotin, ne ei kylläkään mahu enää kiinni, mut niis on henkselit joilla pysyy jalassa!Ei mitkään hienot mut menettelee...

Te jotka kärsitte selkä vaivoista onko miten pahaksi äitynyt: Kun mulla on myös muulloin kun raskaus aikana tosi paljon selkä vaivoja! Ja tuo yläselkä vaivannu tosi pitkään, hierojalla käyn säännöllisesti ja nyt yrittäny jumppailla, mut silti välillä ihan tuskaa! Nyt lisäksi kädet ja jalat väsyy tosi helposti!Mulla todettu skolioosi jo joskus alaluokilla, tosinaan pelkään et on se välilevyn pullistuma kun mun veljellä se on! Mut jospa se vähän helpottas, kun vauva syntyy, kun kyllähän tämä mahakin vetää niin väärään asentoon! Meillä on tosi paljon suvussa tätä selkä vaivaa...

Tervetuloa uusille!
Nyt täytyy mennä lapsille ruokaa laittamaan!
 
anri, mulla on alaselkäkipua, jonka takia olen siis saikulla nyt ja varmaan saan jatkoa äitiysloman alkuun asti. Nyt myös vapaa-ajallakin huomaa, kuinka helposti selkä tulee kipeäksi, varsinkin öisin vessaan mennessä ei meinaa päästä sängystä ylös. Taisin tuon jo kertoa täällä aikaisemmin, kait. Joo, mutta yläselkä on kunnossa, onneksi. :D

Mä kävin tänään tekeen hankintoja, ns. hygieniajutskia. Ja alan tänään tai huomenna pakkaileen ittelleni sitä sairaalakassia kuntoon. Niin ja vauvan kassia kans. Huomenna olis neuvola iltapäivällä ja ä.poli on ens viikolla.

 
Anri Mulla on kans ollut selkä- ja nivuskipuja. Anitan Baby belt -raskaustukivyö on kyllä auttanut päivittäin käytettynä. On jaksanu päivän touhuilla eikä illalla oo ees ollu selkä samalla lailla raihnainen kun aiemmin. Suosittelen kokeilemaan!

Pikaisesti neuvolakuulumisia, tänään siis kävin aamusella.

Raskausviikot: 30+3
Painon muutos: +336g/viikko
Verenpaineet: 124/80
Pissa: -/-
Hemoglobiini: 126
Verensokeri: 4.6 (tunti aamupalasta) :saint:
Sf-mitta: 30,5cm (edelleen menee yläkäyrällä)
Vaavin syke: 152-162 (oli kovasti liikekannalla :LOL: )
Vaavin liikkeet: ++

Seuraava neuvolakäynti sitten tasan kahden viikon kuluttua, eli ainakin täällä meillä alkaa nyt käynnit tihenemään. Nyt pitää lähtiä kuskaan anoppi töihin ja katteleen talvikenkiä. Myöhemmin lisää kuulumisia. Voikaa hyvin! B)

Mimmurainen & (j)ötikkä? 30+3

 
tänne ei mitään uutta kuulu.. flunssassa oon ollu nyt 5päivää ja ihan kauheeta on olla flunssassa kun on raskaana.. tuntuu että happi ei kierrä mitenkään.. mutta onneks on jo vähän parempaanpäin. Meillä on asunnon myyntimeneillään ja etsitään vuokraasuntoa.. toivottavasti löytyy ennenkun pieni päättää syntyä

Perjantaita ootan kovasti kun on se painokontrolli äitiyspolilla..

tiitu ja nella rv 28+3
 
Huh kun aika rientää! Oon koko ajan ajatellu, että lapsi syntyy vasta ensi vuonna, mutta nythän on se ensi vuosi! :D

Toppahousut Kävin Hong Kongista ostamassa miesten toppahousut henkseleillä n. 20 euroa. Ei kovin paha hinta ja mun mielestä ihan siistin näköiset mustat housut. Nytkään ei enää nappi mene kiinni, vetskari kylläkin, mutta henkseleillä pysyy housut hyvin ylhäällä.


Mulla on aikamoinen raskausdementia. Tänäänkin unohtu lompakko kotiin. Onneks työkaverilta sain lainaks ruokarahaa. Mieskin on sen huomannu ja ollaankin nyt ihan pulassa, kun mä oon yleensä huolehtinu ja muistanu asiat ja nyt en muista! :p Toivottavasti en jonain päivänä unohda hakea lasta tarhasta! :LOL:

Ootteko muut huomannu unohtelua ja seesteistä oloa? Ihan kun kulkis jossain omassa maailmassa ja kaikki on oikeestaan aika yhdentekevää, paitsi vauva!
Ei kauheen kiva olla töissä, kun saa pelätä, että unohtaa/mokaa jotain, kun ei pysty keskittymään. Onneks enää 14 työpäivää jäljellä! Jihuuuuu!!! :D

:hug: Kaikille vuodoista ja muista kärsiville!
:flower: ja onnitteluja Heklalle!

T: Latsis ja möyrijä 32+0
 
MLL
Latsis unohtelun oon tosiaan huomannu, mutta mulla se ei aiheuta seesteistä oloa vaan enemminkin pakokauhua kun mietin mitä seuraavaksi unohtuu :headwall: Unohtelen mm. avaimia sellasiin paikkoihin mihin ei pitäisi, kahvinkeitintä päälle/en käynnistä sitä, mies kulkee perässä sammuttelemassa hellat yms.. Poltan kohta koko talon. Yksin kotona uskalla enää tehä kun mikrolla ruokaa :LOL: Sitte tietysti sellaset käytännön ongelmat tuottaa tuskaa niinku kaupassa käynti ja haahuilen ympäri kämppää miettien mihin alunperin lähdin ja mitä tekemään.
 
Mulla ei ole vielä tota dementiaa ilmennyt. Eiköhän sekin sieltä vielä tule.

Pakkaatteko muuten itellenne ja vauvalle eri kassit sairaalaan, vai mitä tää puhe on :LOL:

Mä en ole tietoinen vielä mitä kassiin pitäis laittaa hygienia tarvikkeiden ja neuvolakortin lisäksi, meillä on tosin 10-15min matka sairaalaan että nopeasti mies pääsee unohtuneet hakemaan.

Jollain muullakin oli huonosti nukuttu yö takana, täällä myös. Kolmen aikaan heräsin vessaan ja sen jälkeen ei tullut uni enään. Vauva kyllä liikkuu ja potkii, mutta ei selkeestikkään niin aktiivisesti kuin monella täällä. Ei liiku kauaa edes kerralla, pitäiskö siitä huolestua?
 
Olen ollut huhtikuisissa, kun aluksi oli l.a. 1.4. Se sitten muuttuikin 26.3 ultrassa, mutta olin sinne huhtikuisiin jo kotiutunut. Olen kuitenkin jo pari kuukautta teidänkin pinoa melko säännöllisesti seurannut, kun enemmän samoissa mennään. Lisäksi en usko, että synnytys menisi yliaikaiseksi (kolmonen tulossa ja aiemmista toinen reilu kuukausi etuajassa, ja nyt saikulla supistelun takia), pitäisi kuitenkin jo nyt liittyä siihen porukkaan, jonka kanssa sitten vauvajuttuja tullaan jatkamaan. Koska tuskin viitsisin olla "väärässä" vauva pinossa, kun kehitys on nii nopeata aluksi ja kuukautta nuorempi tai vanhempi voi olla ihan erilainen. Eli liityn tähän pinoon ja toivon oikein kovasti, että tämä pieni mies kestäisi mahassa maaliskuulle asti!

Mirabel ja Pikkupoika 28+3
 
nowa zemppiä sinne osastolle :hug: Hieno juttu ettei se vauva kuitenkaan ihan vielä syntynyt, sillä on kuitenkin kohdussa parempi kasvaa ja kehittyä isommaksi. Toivottavasti pääsisit tässä välissä käymään vielä kotona niin ei tulis niin pitkä aika osastolla.

hekla kurjaa, mutta ymmärrän kyllä.Muistakkin tulla takaisin =)

mussu89 hienoa että oot tehnyt noin tärkeän ja ison päätöksen=)Toivottavasti se pitää.
Onneks siellä synnytyksessä miehen ei tarvitse sinne jalkoväliin tuijotella;)Mun mies ei ainakaan oo välittänyt sinne tuijotella, enkä kyl ois niin tykännytkään:/
Mun miehellä oli melkoisia ja aika kamalia ennakko käsityksiä ennen synnytystä ja jälkeenpäin se totesikin että eihän se ollutkaan niin kamalaa;)Eikä ollut mustakaan=)Mun ekassa synnytyksessä tosin veri lensi pitkin kaapinovia ja lattioita niin että paikalla tullut lääkärikin kysyi et mitä täällä on tapahtunut, mut ei siinä ollut mitään kamalaa tai pelottavaa=)
Jokainen synnytys on niin omanlaisensa et ei sitä lähtiessä tiedä mitä tuleman pitää=)
Mä oisin synnytysten jälkeen lähteä kävellen (ja kävelinkin osastolle ja mistään en tiennyt et just oon synnyttänyt ellen ois työntänyt pientä siinä sängyssä ja vuotoa ei ois ollut) heti kotiin, mut voihan se olla et tän jälkeen en oo niin pirteä ja hyvässä kunnossa=)

minjoh mä kokeilin esikoisen kanssa kantoliinaa ja mulla ei hermot kestänyt opetella sen sitomista kun ne ohjeet oli ihan surkeat ja ei ollut ketään tuttua joka ois konkreettisesti sen näyttänyt, toisella mulla oli kokeilussa ergo-reppu ja siitä tykkäsin ja sen oisin kaveriltani ostanut ellei esikoinen ois ollut vielä niin pieni ja autettava että sitä piti myös nostella ja se taas oli hankalaa kun pieni vauva oli sitten repussa tuossa edessä.Nyt mulla on kirppikseltä ostettu uutta vastaava rintareppu mitä meinasin kokeilla sitten kun vauva hieman kasvaa.Sen ostin ihan tarkoituksella kirpparilta koska luulen et melko vähälle käytölle se luutavasti jää kun ollaan kuitenkin niin paljon kotona, mut onpahan täälläkin apua jos vauva siinä tykkää olla.

painoarviota ei täällä tehdä ollenkaan enkä oon aikaisemmista lapsista yhtään tiennyt et minkäkokoista on ollut odotettavissa, mut nyt tän kanssa on mahdollisuus päästä myös naapurikunnan neuvolalääkärille käymään (mä aion pyytää päästä sinne) niin että siellä ne sitten ultraa ja tekee sen ns.painoarvion samalla rv 36 lääkärineuvolan yhteydessä.

Jemppi joo, nyt ravataan kahden viikon välein neuvolassa=)
Täälläkin vauva meuhkaa pääasiassa just yöllä=) :/

Neuvola kuulumisia kaipailen neuvolassa käynneiltä=)

(.) Kolmelta ois neuvola ja sitä ennen pitää kaivaa auto lumen alta ja pelata esikoisen kanssa yks peli joten enempää en teitä vaivaa vaan tuun myöhemmin uudestaan neuvola kuulumisten kera :wave:

Metsätähti ja onnenjyvä (jota oon alkanut kutsumaan myös möhöpompulaks;) ) 30+5
 
Abello, kaks sairaalakassia tavallaan. Elikkä jätän kotiin valmiiksi turvakaukaloon kassin, missä on pakattuna vauvan kotiintulovaatteet kuten toppapuku ja muut vaatteet. Sen kaukalon kasseineen saavat siis tuoda tullessaan siinä vaiheessa, kun hakevat mut ja vauvan kotiin.

Mutta mennessäni sairaalaan otan kassin/repun, johon pakkaan itselleni tavaroita sairaalaa varten, esim. minikannettavan, kameran, kännykän, hygieniavälineet, kotiintulovaatteet, lääkkeet, ristikkolehden, ehkä jonkun käsityön, jne. Ainiin ja jostain luin, että omat sisäkengät ovat kuulemma myös kova sana, elikkä otan myös crocksit mukaan.
 
Tänään tuli käytyä neuvolassa :) Katsottiin taas ultran avulla sydänäänet :heart:

Kaikki oli ihan ok ja mikä huikeinta, mun hb oli 140! :eek: Oikein huipussaan :D
Kivaa kun ei oo tarvinnut mitään lisärautaa tms. ottaa tässä raskaudessa. Esikoista odottaessa jouduin kaikki mahdolliset ottamaan ja käymään sokeritesteissä, nyt ei niinku mitään "ylimääräistä" oo tarvinnu tehä :)

Painohan mulla on jo noussut about 30kg kohta :kieh: :ashamed:
Mikä ihmeellisintä, se 30kg lisäpaino ei todellakaan näy minussa :eek: Ehkä se sitten vaan on suurin osa turvotusta ja alusta lähtien suurin osa onkin keräytynyt mahaan ja tisseihin :LOL: No ok on toi takapuoli päässy vähän leviämään :LOL: mut kuitenkin.

Nytkin oli tullut siis 2kg kahessa viikossa, et ihan hyvin se paino vieläkin nousee |O

Sf mitta oli 41 ! :D
Sydänsykkeet olivat taas toisella 150 ja toisella tais olla jotakuinkin 130 luokkaa, näin on ollut AINA eli toisella korkeampi ja toisella matalampi.

Vatsanympärys tais olla vaan 115cm, aikasta "siro" kyllä on tähän nähden että kaks on tulossa , kai mä "selviin" tässäkin raskaudessa pienellä mahalla niinkuin esikoista odottaessa.

Ainiin, vauvat oli jo 31.12 äitipolikäynnillä päät alaspäin (Kummatkin!) ja näin oli nytkin neuvolaultrassa :eek: omg. Neuvolatäti alkoi valistaa mua alatiesynnytykseen ja oon ihan paniikissa nyt koska oon koko raskauden ajan motivoitunut siihen että sektiolle mennään. Sit tietenkin neukkatäti valisti kaikki mahdolliset alatiesynnytyksen "ihanuudet" mutta silti haluaisin sen sektion kiitos. Tiedän juu että kaikista parhainhan olisi alakautta mutta minkä mä peloilleni voin. (Eihän mua voi pakottaa alatiesynnytykseen?)
Nyt tästä tuli ihan paniikki päivä ton takia.

Ja vielä yks juttu minkä huomasin tänään, viimeksi NKL:llä kun olin niin lääkäri ei ollut sanonut mitään että mun kohdunsuu on pehmentynyt (mutta kiinni) , eikä tosiaan kehottanut mua jatkamaan ahkeraa lepäilyä tai muutakaan, mieskin muistaa näin kun oli mukana, ei lääkäri mulle mitään puhunut, aika ihmeellistä. Sanoi vaan että kaikki Ok ym ym. mutta ei mitään tosta |O Aika outoa toimintaa, ja tämänkin takia ihmettelen että miksi mulla on seuraava aika vasta tammikuun lopussa :eek: Muistan että se samainen lääkäri oli yks kerta aiemminkin mulla ja ei mielestäni osannut oikein mitään, sössötti vaan jotain ja ei osannut vastata kysymyksiini kunnolla :|

Kinderi & masumussukat 30+6
 
Tääl on taas tullu tooosi paljon tekstiä vähään aikaan! Mistähän aloittais kirjoittamisen...

Kinder, Tosiaan sulla aika harvakseltaan noi kontrollit.. Mulla koko ajan katotaan äippäpolilla ultrat ja minimiväli on ollu 1kk. Ja mulla sentään yksi vauva vaan tulossa. Ainut miks katotaan noin usein on reuma mut en mä ite koe et se mitenkään tekis tästä "riskiraskautta".

Katariina, Täällä kans letut maistuu ja hävettää ihan suunnattomasti ku kävin kaupassa ja ostin ihan järkyn määrän suklaata ja karkkia. Välillä meni viikko et en syöny mitää makeeta mut joulun jälkeen taas repes kunnolla :ashamed: Painoa oli tullu vajaa 700g per viikko viime neuvolassa mut neuvolan täti vaan nauro et saa painoa tulla ku lähtöpaino oli 44kg ja sen mukaan painoindeksi 19. Mä vaan vedin herneet ja pahan mielen ku pyörähdin yks päivä töissä moikkaa työkavereita niin yks työkaveri nauro et naama on turvonnu ja mulle on tullu kaksoisleuka :ashamed: Täälläkin ongelma ku ois kaikkee kivaa vielä vauvalle hankkimatta ja nyt ku putosin sit sairaspäivärahalle nii ei vaan o rahaa :( Välillä haluttais jotain kivaa itellekin hankkii.. Meilläkin riitely vähentyny :) Ennen joulua mul oli pari tosi huonoa päivää ja riideltiin ihan älyttömästi ja alko sit supistelee ku itkin niin kauheesti. Sit mies jo alko huolestuu ja saatiin sovittua ja joulu oli tosi ihana. Sen jälkeen ei o riidelty, mitä nyt pientä kinailua :D Ja mies on alkanu hyysää koko ajan. Ehkä se heräs siihen todellisuuteen et raskaus on lopuillaan ja oon tosi väsyny ja kipee ja siks äree ja pitää vaan ymmärtää :kieh: Tänä aamuna mä heräsin kans ja aattelin et onpa ihana ku toi mies tossa vieressä tuhnuttaa, on se vaan niin ihana, mut ku kaks äkkinäistä laitetaan yhteen niin kipinät välillä lentää. Mies joskus sano et mäkään en o maailman helpoin ihminen mut siks just ihana kun löytyy luonnetta :LOL:

Miimon, Me kans vasta asuttu 1,5 vuotta uudessa talossa ja tuntuu et on kaikkee vähä kesken. Lähinnä onneks ulkoa. Varasto/autotalli on rakentumassa ja pihat laittamatta ja ulkomaalaus vielä kesken :headwall: Eli ens kesäks riittää hommaa... Mulla siis reuma ja toivotaan et sinulla vaan muuta turvotusta :)

Anri82, Täällä selkä vaivannu melkein koko raskauden ajan. Alussa reuman takia piikitettiin SI-niveliä, sit reuma rauhottu ja alko muut selkäkivut ja nyt ku painoa on tullu lisää, myös yläselkä kipee. Välillä voi olla päiviä jotka on täysin kivuttomia ja välillä itken sängyssä ku koskee niin kovaa.. Erilaisin vöitä oon kokeillu mut mikään ei oikein o tuntunu hyvältä.. Mut panadolia ja lepoa niin sillä selvii joten kuten. Ja lenkkeily auttaa, kun muistaa ettei liian pitkiä lenkkejä tee..

Vaatteista ja ulkoilusta jne, Itellä menee vielä entiset toppahousut ku ne oli sen verran vyötäröstä isommat. Ostin joskus alesta Torstai merkkisen eli on tosi hyvä. Joskus aikoinaan sain työpaikalta joululahjaksi Icepeakin toppatakin joka oli kokoa 36 ja aaivan liian iso ja jäi käyttämättä. Nyt on tosi hyvä ja lämmin :D Luhdan lasketteluhousut löytyy kans ja niistä menee just ja just vetoketju kiinni ja sit nappi pitää jättää auki ja siin on klipsi jota voi säätää niin se mahtuu tosi hyvin. Jos toi icepeakin takki jää pieneks niin miehen takkia lainaan lopussa..

Mut sit jotain omasta navasta.. Uusi vuosi meni rauhallisesti, mut sit pe-la välisenä aamuyönä heräsin klo 7 järkyttävään mahakipuun. Koko maha oli aivan tulessa ja ihan ku puukkoa olis tullu joka suunnasta. Makasin kippurassa ja mietin jo et soitanko lääkäriin tai herätänkö miehen. Tunnin sit siinä makasin liikkumatta ku ei kärsiny hievahtaakaan. Sit alko helpottaa ja käänsin kylkee ja kipu alko taas :headwall: No sitä taas puoli tuntii ja sit nukahdin onneks. Heräsin joskus klo 11 ja koski vielkäkin mahaan mut ei niin kovaa, mut sit alko selkäkipu ja supistelu ja mies pakotti soittaa lääkäriin. Käskivät sit tulla synnärille, pakata tavarat ja olla syömättä ja pissaamatta. Sairaalasa sit tutkivat mut kaikki ihan ok. Kohdunkaula vielä täysi pitkä ja kiinni. Sit olin käyrässä jonkin aikaa, sit verikokeet ja (viimeinkin) pissanäyte ja tulokset tuli klo 18 ja olivat ok ja sain lähtee kotiin ku kipukin hellitti. Jos kipua vielä tulee niin seuraavaks kirurgi tutkii mahan ettei sit muuta löydy koska raskauteen liittyvää kipu ei ainakaan näillä näkymin ole.

Onks tääl kellään tullu ultrassa paha olo..? Mulle kävi sillee et lääkäri alko ultraa ja tutkii ja makasin selällään siin pöydällä ja jalat niis telineissä. Sit vähän ajan päästä alko tulla TOSI paha olo ja sit järkky kylmä hiki ja alko pyörryttää. Sit oli pakko sanoo lääkärille et kestääks tää vielä kauan et mulla on aivan kauhee olo, johon lääkäri ja kätilö hyökkäs sit pikaseen kääntää mua kylelleen ja nyt sit en saa nukkuu enää selällään.. Maha painaa kuulemma jo niin paljon et ilmeisesti selällään ollessa ei verta mee päähän tai jotain. Juttu jäi lääkärin kans kesken ku tuli sellainen paniikkitilanne ja mulla lähti vähäks aikaa taju. Ja sentään olin vasta 5min siinä maannu.. Kotiin ku pääsin nii menin syömisen jälkeen lepää ja nukuin koko illan, olin aiiivan poikki. Välillä vaan heräsin ku mies kävi kattoo et en o unissaan kääntyny selälleen :D Se on niin huolissaan :heart: Mut nyt on taas onneks hyvä olo. Ultran jälkeen paha olo kesti 2 päivää :x Tosin mua on alkanu närästääkin järkyttävästi.. Ai niin! ja vauva oli kääntyny perätilaan vaik se koko ajan muuten on ollu pää alaspäin raivotarjonnassa. Mylvii tosin kovasti niin toivottavasti kääntyy takas!!

Tuli ihan järkyttävän pitkä teksti :ashamed: Tänään saatiin sit Gracon ja Britaxin turvaistuin ja järkyttävä määrä vaatteita lisää. Me varmaan hukutaan kohta vaatteisiin :D Mut ihana ku saa kaikkee kivaa. Ja sit saatiin se vastasyntyneen toppahaalari ku tuskailin teidän kanssa et äippäpaketissa on niin iso.

Mut huomenna meen kelalle taistelee paperiviidakossa eli äippäraha ja sairauspäiväraha juttuja :headwall:

Nowalle vointeja ja yhtenä kappaleena sit kotia

Ja vointeja muillekin supisteleville ja muuten kipuileville. Loppusuora mut silti niiiiin pitkiä päiviä :D

LM & Pirpana poks 29
 
jau
Heipä hei!

Täällä iskenyt kamala paniikki siitä, että saan ostettua kaikki tarvittavat hyvissä ajoin. Mies on hieman saamaton, joten ostosten tekeminen tuntuu ainaiselta jahkaamiselta "sitten enskerralla" ja "ei nyt vielä" NO KOSKA SITTEN???!!! :D Vaunuja käytiin katsomassa, mutta niitäkään ei saatu ostettua HUOH. Toivottavasti nyt tammikuun aikana saisin kaiken tarpeellisen. Mies ei taida tajuta, että pian se pienokainen tulee. Varsinkin jos joudutaan käynnistämään aiemmin tai päädytään sektioon vauvelin koon takia..
Pinnasängyn patja on tuottanut harmaita hiuksia, kaikki patjat on kokoa 120x60 kun meidän sänkyyn mahtuu vain 110x60. Että jos jollain tietoa, mistä saisi ton kokoisia patjoja niin se olisi kiva =)
Ylävatsaan, lähinnä oikealle puolelle on tullut hirveän kipeä kohta. Tuttavat sanoi, että kylkiluut joutuu vain koetukselle mutta kipu ei tunnu kylkiluissa. Sellaista yhtäkkistä, pistävää, repivää ja todella voimakasta KIPUA.. :/

 
Ajattelin minäkin taas pitkästä aikaa jotain kirjoitella. Hyvää uutta vuotta kaikille! Oon kyllä ahkerasti ketjua lukenut, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi itse kirjoitella.

Neuvolassa kävin just ennen joulua, kaikki oli ok. Hemppa oli laskenut, joten syön nyt Obsidania. En saanut vielä aikaa seuraavaan neuvolakäyntiin, joka on ilmeisesti vasta tammikuun lopussa eli vielä pidetään kuukaus tässä väliä, kun toiset käy jo kahden viikon välein. Seuraavaks on taas ilmeisesti lääkärineuvola, joka mulla oli viimeks joulukuun alussa.

Tarvikkeet Minä en oo oikein mitään vielä laittanut valmiiksi ja mm. vaunuasia on vielä ihan auki. Äitiyspakkauksen sain viime viikolla. Vaatteita pitäisi vielä hommata lisää ja tuttipulloja ja vaippoja jne. Jäiks. No äitiyslomalla sit viimeistään.

Tukivyö Mä hankin tossa ennen joulua sen Anita Baby Beltin ja tänään se on mulla nyt ekaa päivää töissä päällä ja tuntuu kyllä hyvältä! Mä teen toimistotyötä ja istun kaiket päivät, ei mulla ainakaan haittaa istuessa yhtään (päinvastoin istuminenkin on mukavampaa) ja on paljon helpompaa aina vähän aikaa istuttuaan lähteä liikkeelle.

Kantoreppu Meiltä löytyy se Manduca-reppu (joka on siis vastaava kuin Ergo) ja se on kyllä hyvä, tosin se ei mun mielestä sovi ihan pienelle vaikka ne niin väittävätkin. Esikoisella alettiin käyttää n.5-6kk:n ikäisenä. Mutta sanoisin, että järkevä hankinta ja monessa tilanteessa se on tosi hyvä. Mä meinaan nyt kanssa tsempata sitten aluksi kantoliinan kanssa, jonka saan varmaan lainaan. Ehkä se vois olla hyödyllinen kun on vauvan lisäksi hoidettavana toi esikoinen. Täytyy vaan opetella kunnolla se sidonta.

Oliskohan pitänyt muutakin kommentoida? Ei tuu nyt mieleen. Mulla on pesänrakennusvietti menossa, oon nyt ommellut verhoja mm. esikoisen huoneeseen ja tällä viikolla ois tarkoitus hakea esikoiselle isompien lasten sänky, jolloin saadaankin sitten pinnasänky jo meidän makkariin ja alan varmaan sitten laitella niitä vauvankin tavaroita järjestykseen. Neljä viikkoa ois mulla töitä jäljellä, oisin kyllä jo samantien valmis jäämään äitiyslomalle, mutta täytyy vielä vähän tsempata.

Tervetuloa muuten uusille! Ja tsemppiä kaikille, joilla on tuskaista oloa ja toivotaan, että vauvelit nyt pysyis mahassa vielä mahdollisimman pitkään (tai no ei mahdollisimman vaan sinne lasketun ajan tienoille vaan..).

Bamboo 31+1
 
Kiitos marcelina, taidanpa tehdä samoin sitten =)

Muistin just, että mulla on huomenna se sokerirasitus. Toivottavasti muistan vielä illalla ettei saa kasin jälkeen enään syödä mitään.

Oon tässä työajalla kun on niin hiljasta ni koittanu ettiä jotain sopivan hintasta hoitolaukkua kun en tilannut samalla kun vaunut ostin. Samperi sentään miten kalliita ne on :eek: yli 70 euroa jostain laukusta. Huh kyllä on parempaakin käyttöä sille rahalle, taidan suunnata nyt ensin kirppikselle kattomaan jos vaikka löytyis.
 
Ajattelin vielä hankinnoista kirjoittaa ku mies lähti salille.. Eli suurin osa meillä jo hankittuna. Vaunut on siis emmaljungat, mallia bestar combi. Ostettiin lastentarvikkeen alesta hintaan 249? (http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/bestar%20mustakukka.jpg) Tuollaiset mustakukkaiset. Samaan sarjaan saatiin hoitolaukku 15? sekin siis alessa, Eli kannattaa abello käydä kattoo lastentarvikkeesta

http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/Emma_Bestar_Red.jpg Tossa kuvas näkyy se hoitolaukku, mut siis samaa kuosia/väriä siis vaunujen kanssa.

Kaukaloita meillä nyt siis kaksi kpl (molemmat lähes käyttämättömät, saadaan viikonloppuna:

http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=808&valikoimaid=6

ja britax

http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/britax_baby_safe_plus_2005/

Hoitopöytä meil on Cam nuvolan ammehoitopöytä

http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=610&toimittajaid=14

Pinnis on ikean ja familonin patja ostettiin. Nyt siis pitää vielä sitteri ostaa ja mietin Gracon matkarattaita jos siihen sais ton istuimen sit kiinni. Mut tossa noi isommat hankinnat
 
Katariina, Joo ite on tykätty ja kävin harjoitustyöntää jo ulkona eikä ollu sohjossakaan vaikeet/raskaat. Kuosista tykättiin mekin. Miehelle annoin vaihtoehdot mitkä haluun ja tuo oli sellainen mistä mieskin tykkäs ja menee tytölle ja pojallekin. Ja oli ihana et saatiin samanlainen kukkakuosinen hoitolaukkukin :)
 
täällä ilmoittautuisi jälleen yksi maaliskuun odottaja vielä kun ehtii. Olen käynyt lukemassa juttujanne jo jonkun aikaa ja mukavaa kuulla miten muilla menee odotusten kanssa. Samoja iloja ja suruja tuntuu olevan kun itsellä. Tämä on mun toinen raskaus. Esikoinen on jo 9-vuotias "iso" tyttö :) Nyt on hiukan poikaolo kun raskaus on kovin erilainen kun eka kerralla vaik onhan tuosta ekasta raskaudesta aikaa..

Hankinnoista. Ostettiin kuukausi sitten Emmaljungan duo edge yhdistelmät, värinä musta/hopea. Samalla ostettiin Gracon telakallinen kaukalo. Ne olikin sitte ne kalliimmat hankinnat. Sänky on tallessa yhdeksän vuoden takaa, samoin sitteri ja syöttötuoli sitten kun sen aika joskus on. Äitiyspakkausta tässä odottelen, tänään tuli Kelalta kirje et pitäsi kahden viikon sisällä tulla. Pieniä 50-60 senttisiä vaatteita on tallessa niitäkin 9 vuoden takaa, ne kun ei ole menneet miksikään. Lindexiltä ostin tossa syksyllä sellasen topatun pussin kun äippälaatikon toppapuku on tosiaan on hiukkasen liian iso aluks. Mitään sairaalakassia en ole pakannut valmiiksi, muistelisin et ekalla kerrallaki pakkasin sen siinä supistusten ohessa ennen sairaalaan lähtöä

:LOL: Ehkä nyt vois kuiteski hiukan aikasemmin sen laittaa.

Mulla mahtuu vielä kaikki normaalit vaatteet päälle, vatsa ei ole mikään mahdottoman iso. Yhdet äitiysfarkut ostin kirppikseltä mut en ole käyttänyt, kerkeehän tässä vielä :whistle: Toppahousuihin tarvii kohta tehdä jonkunnäkönen kuminauhaviritys, olen päiväkodissa töissä ja siellä niitä tarvii vielä kuukauden verran, sit alkaakin äippäloma. Mut tässä nämä päällimmäiset, huomenna neuvola.

Mamu-78 ja masuasukki 30+4
 

Yhteistyössä