~*~ MAALISKUUN MUSSUKAT 2010 ~*~ tammikuussa

Mä tykkäsin meidän ensimmäisistä vaunuista tosi paljon. Niissä oli vaunu- ja ratasosa erikseen. Mutta ne oli käytetyt ja ratasosa oli ihan sieltä ja syvältä... Ei mitään hätää niin kauan kun tarvitsi käyttää vain istumiseen, mutta makuuasentoon niitä ei voinut laittaa ollenkaan, olivat kallellaan jotenkin hassusti. Ipana oli niissä koko ajan pää alaspäin.
Yhdistelmissä olikin sitten umpikumi pyörät ja ne oli muutenkin kätevämmät, paitsi kaupungilla. Sinne ne oli liian jäykät ja isot. Tärinä oli niissä se ainoa huono puoli täällä keskellä ei mitään.

Nyt kattottan millaiset nuo tuplat sitten on. Siellä on huuto yksistä tuplista. Kattotaan saadaanko ne vai miten käy. Hintakin olis aika alle 50 euroa.
 
Kauhee paniikki iski! Miten paljon niitä vaatteita pitää vauvalla olla? Mulla on siis vain tuo äippä-pakkaus ja sen lisäksi vain parit bodyt. Elikkäs, voisko joku fiksumpi kertoa mitä ja minkäkokosia vaatteita kantsis hankkia etukäteen? Ja sit tietysti kaikki muut tarvikkeet, esim. lakanat, peitot tms. kuinka monet niitä pitää olla?? Kestovaippoja meinasin hankkia etukäteen vain muutamat, ihan testausta varten. Mua kun vähän epäilyttää, etten jaksa käyttää niitä sitten. Hankin sit lisää, jos tykkään.

Oisin tosi kiitollinen neuvoista!

NinaRinsessa
 
Kiitokset minunkin puolesta uudesta hienosta pinosta :) maaliskuu sen kun lähenee.. olotila alkaa tuntua ahtaalta, kaveri kun möyrii mahassa ties kuinka päin, yleensä kuitenkin palaa perätilaan. Nyt on ahistanu hengitystä sohvalla istuessa ja välillä selällään maatenkin, huoh. myös närästelyä kuvioissa. sit pitäis noita sokereita mittailla, kun oli rasituksessa se aamupaasto 5,7-raja siis 5,3. Masunahka tuntuu että repeää, enkä meinaa löytää piikityskohtaa enää "vatsamakkarasta"...
Mutta noista vaatehankinnoista kaipaisin minäkin vinkkiä, just sitä määrää oon miettinyt... kaikki isot hankinnat nyt tehty-vaunut,kaukalo ostettu ja tuttavilta hoitopöytä+pinnis sopuhintaan.

Mutta mukavankirpeitä pakkaspäiviä ja reipasta uutta vuotta kaikille =)

Jii82 27+5
 
vaatteista muutamia (5-6kpl) 56cm bodyja ja potkuhousuja (joko puoli tai kokonaisia) ja ehkä muutama 60-62cm body ja potkis lisää siihen pakkauksen rinnalle niin kyllä varmaan riittää, mut tietysti jos pesee harvemmin pyykkiä niin sitten pari tuohon määrään lisää.Koska niitä isompia ei mun mielestä vielä tässä vaiheessa niin kannata hankkia kun ne ehtii kyllä myöhemminkin vauvan synnyttyä ja varsinkin jos sukupuolesta ei oo vielä varmuutta.
Pussilakanoita ja aluslakanoita riittää mielestäni 3kpl kumpaakin, yks pidossa yks pesussa ja yks varalla, kun kuitenkin vauvan päänalle kannattaa laittaa harsoliina niin mahdolliset puklut jää siihen ja se on helppo vaihtaa.
Mulla itelläni on vauvalle äityspakkauksen peitto, yks ohut peitto ja yks saatu fleecepeitto olemassa ja niillä luulen pärjääväni.
 
Joo jos joku kiltti vois tosiaan neuvoa tossa vaateasiassa. Aika paljon jo löytyy, eniten kokoa 60-62cm, 50cm ei ole kun yhdet potkuhousut ja body, 56cm vähän enempi. Eli jos sais jotain kpl määrää minkäverran mitäkin kokoa. Iso kiitos :flower:

Mun piti kysyä vinkkiä amme asiaan. Osaako joku sanoa onko parempi hankkia amme semmosella telineellä vai ilman? Kait aikapaljon makuasia, mutta kun ei ole kokemusta :ashamed:
Mitään hirveen isoa kylppäriä meillä ei ole, että tilaa on aika rajotetusti.

Söinpä sitten äsken puol astiaa poppareita, nyt on niiin huono omatunto :'(

Muoks. metsätähti laittokin jo vaateasiaan neuvoja =)
 
Abello jep ja tuohon 50cm vaatteisiin vielä et ne on vähän kaks piippusia, meillä niitä on pari kappaletta niin bodyä kuin potkariakin ja on mennyt molemmilla lapsillamme vastasyntyneenä ekat pari viikkoa.Molemmat on syntynyt 50cm pitkinä.Mutta parilla kaverilla ne ei oo mahtunut ollenkaan ja 56cm vaan parit ekat päivät ja toisella nekään ei mahtunut ollenkaan kun lapsella oli syntyessä pituutta jo 54cm.Et siks kannattaa olla hieman varovainen ettei hanki liikaa just ihan noita pieninpiä kokoja ellei sitten ole ennustettavissa ennen aikaista vauvaa tai ihan sitä 50cm pituista :D Siks mäkin otin sairaalaan kummallekkin myös 56cm kotiutumisvaatteet jos ei mahdukkaan niihin 50cm vaatteisiin=)
Mut suurinosa vauvoista mahtuu kyllä ainakin noihin 56cm vaatteisiin hyvin.

ammeen jalat jos mä oisin nyt ostamassa ammetta niin ostaisin siihen jalat.Koska silloin siinä on mukavampaa kylvettää vauvaa kun ei tarvii kumarrella tai kyykkiä.
Meillä ei edelleenkään oo niitä jalkoja ja tälle kolmannelle en niitä enään meinaa ostaa kun en oo varma et jääkö viimeiseksi ja edellisten kanssa amme on voitu nostaa pesukoneen päälle (nyt se ei tosin enään onnistu koska siinä on kuivausrumpu päällä) tai saunan keskilauteelle jolloin se on myös ollut sopivalla korkeudella ja saunassa on jo "kylmänä" ihanan lämmin kylvettää vauvaa (meillä siellä on aina n.30 astetta lämmintä) jolloin vauvalle ei varmasti pääse vilu tulemaan.
 
Suvisku: Saitkin tossa vastauksia jo jalkojen kutinaan, et se voi viitata raskaushepatoosin! Mulla sitä myös oli muutamana yönä tosi paljon lisäksi kämmenet kutisi, ni soitin varulta neuvolaan, ottivat sit maksa ja sappikokeet, mut niis ei ollu mitään häikkää!Luultavasti tuo kutina johtui turvotuksesta ja kuivasta ihosta! Mut kannattaa sunkin soittaa neuvolaan viikolla jos et päivystykseen soita!

Mulla ollut nyt pari päivää ihan kauhea närästys, jatkuvasti närästää ja rennie ei auta juurikaan yhtään!Oishan mul niit nexiumia, mut lääkäri oli nyt sitä mieltä ettei jatkuvasti kannata niit syödä!Ja selkä väsyy ja kipeytyy ihan liian helposti...

Vauvalle riittää kyllä bodyja ja potkareita muutama 56cm ja sit 60cm. Meil niit on kertyny jo enemmänlin kun on jo useampi lapsi ja sit kun jokainen lähes tuo jotain vaatetta kun käy vauvaa kahtomassa!

Juu meinaa väsyttää ni ei taho oikeen ajatukset kulkea!

anri&masuvauva rv 29+4
 
Ihanaa uutta vuotta 2010!! Meijän vauvavuosi :heart: :heart:

Kiitos pippa uudesta pinosta!! :hug:

Mitäs mieltä muut ovat? Nyt, kun tässä alkaa varmaan huhtikuuhun mennessä olemaan kaikkien vauvat maailmassa, niin oliskos ideaa siirtyä samalla porukalla tonne vanhempien puolelle ja jatkettais juttua siellä sitten.. En muista millä "otsikolla" noi toiset puolet on, kun en oo siellä käynyt.. Mut oisko ideaa? Olis niin kiva seurata muiden kehittymistä ja jakaa ajatuksia vauva-arjesta :)

Täällä on uusi vuosi vietetty ja kaikki mukavasti. Välillä huomaa, että masu kiristyy, mutta kipuja ei ole enää ollut onneksi! En malttais millään enää odotella, että saa oman mussun nähdä :heart: Ja on mun se täälläkin paljastettava. Meillä on ollut tosi vahva tyttöolo ihan alusta asti ja joulukuun puolen välin neuvolalääkärissä lääkäri sanoi, että 100% varma ei ole, mutta tytöltähän tuo näyttäisi :heart: Eli pippa päivitätkö meille tyttöveikkauksen ;) Sovittiin miehen kanssa, ettei kelleen kerrota, mutta eihän täällä kukaan tunne eikä mies tiedä :LOL:


Jemppi & Aapo 29+4

ps. Hali Se pariskunta siellä aulassa oltiin me :D Mä odottelin siellä, että pääsen sisätutkimukseen ja verikokeisiin. Mä sain sit itse päättää lähdenkö kotiin, kun mitään akuuttia vaaraa ei ollut (kohdun suulla ei ollut onneks supistusten takia tapahtunut mitään) :) Tultiin tosiaan sinne sairaalaan joskus 11 jälkeen.. Koitahan ottaa nyt vaan rauhassa :heart: Olis kiva sit lopulta päästä vaikka samaan aikaan synnyttämään eli otat vaan rauhassa, niin eiköhän kaikki mene hyvin ;) Niin ja tiedän, et se rauhassa ottaminen ei oo ihan helppoa, kun munkin käskettiin olla aika paikallaan, mutta vauvan takia sitä on pakko yrittää..
 
Jemppi, kyllä se mammaketju vaan miulle ainakii passaa! :D

Abello, meillä on jo kahella ollu jalaton amme, nyt vaan hankin Ikeasta pienemmän ja paremman. Tässä on liukutopparit, eikä mee ikuisuuksia täyttää niinku aiemmassa (eikä kulu nii paljoa vettä.....) Ihan oon lattialla pitäny ammeen, joteskii turvallisemman tuntusta. Ja ei minnuu se kykkiminen haittaa. Vaikka nyt on kyl ekaa kertaa oma sauna kun on vastasyntyny, varmaan jälkilämmöillä mekii kylvetellään. :)

Tänään tuli ostettua ekaa kertaa kaupasta vaippapaketti, joteskii huvittavaa.... Mut onpahan varuilla, ja joteskii ne on nii liikuttavan pieniä et oli pakko ostaa.... :LOL: Ja kai tässä pitäis pikkuhiljaa katella, et mihinkähä ne muut tarvikkeet on tullu laitettua? Kuiteskii edelliskerrasta on jo 6v aikaa, täytyy kattoo et mitä voip vielä käyttää. Himottais jo se pinnasänky hakea kaverilta, mut ei toisaalta viittis vielä pölyä keräämään ottaa. :/

Mut nyt loppu kärvistely, lähen ottamaan sitä porkkanakakkua joka huutelee tuolta jääkaapista koemaistoa! :p

Mamali ja masuli 29+0 :heart:
 
Sunnuntain puoleista yötä kaikille!
Kiitokset katariina00:lle sivusta. Luvin sen läpi. Ja kiitokset muillekkin vastauksista. Jos nyt kuitenkin vielä yritän pystyä oottamaan torstaihin asti kun neuvola on silloin. Täytyy silloin mainita ei viittis päivystykseen ottaa yhteyttä kun ei ne kuitenkaan siellä osaa mitään tehdä. Tänään kävin sen päänsäryn takia päivystyksessä ja se lääkäri ei oikein tiennyt mitä tehdä kun ei voinut lääkkeitäkään määrätä joten tais soittaa ä-polille, mutta ei siltikään määrännyt mitään jonkun lääkkeen antoi siellä ja pamofallia olis otettava. Mutta torstaihin ootetaan ton kutinan kanssa.Ehkä mä präjään siihen asti.

Kiitosket myös kaikille jotka antoivat vinkkejä vaunujen kanssa. :) Otin niistä vinkkejä ja ehkä osaan sen kautta katsoa paremmin vaunutkin itselleni. Ja pitäis ehkä niitä alkaa pikku hiljaa katsomaan ja perehtymään paremmin. Ja ostamaankin, turvakaukalo, ja patja sänkyyn puuttuu..

Vaatteista kanssa, että pitäis varmaan miettiä mitä niitä tarvii. Onneks niitä 4äitiyspakkauksen kokoista laatikkoa on :LOL: ja kokoja on laidasta laitaan.. :)

Kello on jo niin paljon että ehkä sitä huilimaan lähdetään..

Suvisku+ "ötökkä"
 
Glow
MUSTA väri vaunuissa. Meillä oli viime kesänä emmaljungan scooterit, mustat. Ne ei ainakaan ollu kuumat ollenkaan. Kerran joutui olemaan jonkun aikaa auringossa ja kokeilin kangasta päältä ja sisältä, ei kuumentunut yhtään. Siinä on ilmeisesti joku suoja?! Carenoista ( tuplat ) en tiiä sitten. Muuta kun että oisin ehdottomasti halunnut ne, mustana. Tosi paljon plussia ja paljon kehutut, mutta iso miinus se ettei työntöaisaa saa säädettyä ja se olis mulle aivan liian korkee.
Meillä on nyt tuossa emmaljungan tuplat ( mustat ) odottelemassa...

Renkaista. On ehkä vähän merkistäkin kiinni miten ilma renkaissa pysyy.
Ja siitä onko kuinka paljon käytetyt vai ihan uudet.
Meillä oli noin 4-5 v sitten carenan rattaat ilmakumirenkailla ja niihin piti talvella jonkun kerran pumpata ilmaa. Kakkosella oli alkuun brion vaunut ilmakumirenkailla, nekin alkuun talvella käytössä, eikä tarvinu pumppailla ilmaa. Ejungan scootereissa oli täyskumit ja tykkäsin niistä. Noissa uusissa tuplissa on jotkut kevyet, en ees muista mitkä renkaat, mitä ei tarvi pumpata. Mä olen vähän jopa vainoharhanen niiden ilmakumien kanssa ja kokoajan oisin kokeilemassa onko tarpeeksi ilmaa ja vuotaakohan ne jne :D

Mä odotan huomista! Heti aamulla on lääkäri ( yksityinen ) ja neuvolakin siihen perään.
Vuoto ei vaan lopu. Mietin jo aamulla tänään että soitanko vihaisena ja itkuisena ä-polille että eikö tosiaan tarvi sinne tulla |O
Ihmettelen suuresti tämän kaupungin touhua/ käytäntöjä äitiyshuollossa. Synnytyssairaalahan ei edes tässä kaupungissa ole, vaan Kotkassa.

Mulla ei oo vielä tullu mieleenkään ostaa pieniä vaippoja :eek: Pitänee ostaa...
Ei meillä ole sänkyäkään vauvalle. Mä olen niin asennoitunut että vauva syntyy vasta kun me on muutettu että laitellaan sinne uuteen kotiin valmiiksi.... saapa nähdä kuinka tässä vielä käy.

31+5 :heart:
 
Huomenia!

Oikein liskojen yö takana... :headwall:

Vauvan vaatteiden hankintaan löysin tuon listan tuolta huvitutin sivuilta...
Tässä esimerkki vauvan vaatekaapin sisällöstä:

6 bodyasua (tai aluspaita ja -housuparia)
3 potkuhousut
4 potkupukua
Neuletakki
Villahaalari (talvivauvalle)
4 nilkkasukat
Toppahattu (talvella) tai
niskan ja silmät suojaava hellehattu (kesällä)
1 kypärämyssy
1 trikoomyssy
Vauvalapaset
Töppöset tai villasukat
Suojapuku (paksuus vuodenajan mukaan)
http://www.huvitutti.net/arki/tavarat/vaatteet2.html
Kannattaa muutenkin käydä tsekkaamassa niiden, joita kiinnostaa tai askarruttaa nuo hankinnat. Sieltä löytyy ihan kivasti tietoa kaikenlaisiin juttuihin....

Eihän se vauva sinänsä tarvii sänkyä heti ensi alkuun, kun voi nukkua siinä äippälaatikossa. Joten ei kannata panikoida :heart: :)
Itse just mietin, että tarviis alkaa oikeasti keräilemään sitä sairaalakassia pikku hiljaa, kun tää kerran on näin vaikeeta. Voi hyvinkin tulla ennemmin kuin 8 viikon päästä. Isäntä kyllä osaa sitten kasata pinniksen ja pedata laatikon, jos hätä tulee. Kaukalo pitäisi sovittaa vielä autoon etukäteen. Kun auto on vaihtunut tässä välissä, niin tietää mihin se sopii ja missä kuljetan vauvaa... Toivottavasti menee tällä kertaa takapenkille (edellisessä ei mennyt kuin eteen).
Vaatteet on jo kohta kaikki pesty. Joskin ei ole kaapissa, kun luultavasti kuvausryhmä haluaa tulla kuvaamaan kaappiin laittoa. Ovat pahvilaatikoissa siististi laitettuna... Pesin sitten jo valmiiksi tytön vaatteetkin, vaikka eihän se ole koskaan 100% ennen kuin ipana on syntynyt. Mutta valkkasin jo valokuvaan farkkumekon ja paidan hälle. Meillä kun synnärillä on aina otettu kuvat syntyneistä. Tulee ihan oikea valokuvaaja ja se lähettää sitten lehteenkin parhaimman kuvan. Sitten saa vielä itselleen 4 kuvaa. Esikoisesta on 4 kuvaa, jotka on otettu jätkän ollessa 3 päivää vanha. On muuten aika ihana nyt kattella niitä kuvia. Joten vauvallekin on jo kuvaan sopivat vaatteet mietittynä...

Meillä muuten esikko tykkää ihan älyttömästi "Seikkailija Dora"sta. Nytkin istuu sohvalla sitä katsomassa. Hän ilmoitti pari päivää sitten, että vauvan nimeksi tulee Dora :saint: :LOL:

Mutta nyt on pakko mennä kokeilemaan nukkumista vähäksi aikaa... Äiti on vähän väsy... ;)
 
Tuli tilattua eilen viimeinkin turvakaukalo !! :heart: yksi lisää siis :)
Ja kohta siirryn tilailemaan tuplarattaat, päätin nyt sitten että otan noi carenan doubleswingit, niissä kun on aikalailla kaikki mitä haluan. Ominaisuudet siis. Siinähän pystyy siis vaihtaa istuinosan suuntaa jne. Sama oli esikoisen carenoissa, ei ollut heittoaisaa mut äkkiä sai vaihdettua istuinosan suuntaa, irrotin sen ja vaihdoin suuntaa, laitoin paikalle "klik", niin helppoa :D Saas nähä sitten miten on noiden tuplien kanssa :LOL:
Tein päätöksen siis viimein kun en jaksa jahkailla, saa tulla ne carenat ja sit jos käykin niin että ne ei vastaakaan tarpeitani jostain syystä niin ainahan nuo voi myydä eteenpäin ja ostaa vaikka uudet tms. :)

Ihanaa, nyt oottelen sitä turvakaukaloa jonka pitäisi tulla viimeistään ensi viikon perjantaina :wave:
Isäntä teki ihanat temput mulle eilen kun kävi kellarissa järkkäämässä sinne tilaa (kohta menee meidän vanha 120cm pieni sänky sinne ja tilalle tulee iso jenkkisänky) :D Niin anyway, hää toi sieltä samalla mulle sitterin ja turvakaukalon :heart: :heart: Siinä mä sitten ihailin niitä ja taputtelin massuani :LOL:

Huomenna olisi se neuvola, se täti varmaan pistää seuraavan ajan taas 2 viikon päähän koska NKL:lle niin pitkä aika seuraavaan kertaan.

Ainiin ja noista rattaista vielä ... :LOL: nyt sitten seuraa toinen ongelma, tilaanko tossa myöhemmin kovat kantokopat vai ne kantokassit, ystäväni on käyttänyt vauvallaan pelkkää kantokassia alusta lähtien (vaavi syntyi helmikuussa 09) ja sanoi että on tosi hyvä se kantokassi =) Saas nähä, mulle varmaan helpompi ois kaksi kantokassia, tiiä sitten =)

Tajusin just et tiistainahan mulla poksuu 31+0 , vähänkö aika menee nopeasti! :heart:
 
Meillä on tuo kova kantokassi... Esikko ei siihen mahtunut toppavaatteiden kera kovinkaan kauan, pituus loppus tosi nopeasti ilmankin vaatteita. Joten käytin sitten pelkästään äitiyspakkauksen makuupussia. Se oli ihan riittävä meille (esikko syntys kuitenkin lokakuussa). Mutta nyt ajattelin harkita sitä pehmeätä, kun ne on hieman isompia kuin noi kovat. Täytyy vain tsekata ensin millaiset ne huudossa olevat vaunut sitten oikeasti ovat ja millainen niihin sitten oikeasti mahtuu... Voi olla, että tyydyn taas tuohon makuupussiin....
 
Isot kiitokset pipalle, kun jaksat päivittää :hug:

Meillä esikoiselle ostettiin uutena Emmaljungan Duo Combi Edge Sportit ilmakumirenkailla eikä oo tarvinnu pumppailla ko ehkä kerran vuodessa eli tykänny oon! :) Eikä oo renkaat puhjennu *koputtaa puuta* vaikka ollaan vaikka mimmosissa maastoissa niillä vedetty menemään. Ja se koppaosakin on mielestäni ollu todella tilava: poika nukku siinä tonne 9-10kk ikään asti vaikka ollu isokokonen jässikkä (9kk 74cm/10kg).

Täällä on edelleen ähkyä ja pahoinvointia :$ Liittyvät siis toisiinsa, ei pahoinvointia ilman ähkyä ja toisinpäin. Muuten vointi tosi jees :)

Äh, ei auta notkua ny enempää tääl ko mies lähti pojan kans ulos lumitöihin ni ehin rauhassa moppaan.

Mukavaa jatkoa kaikille ja koittakaahan jaksella joilla jotain vaivaa :hug:

mobic ja kevätpörriäinen 28+4 :heart:

muoks ja lisäystä: esikoinen ois varmaan ehkä voinu kokonsa puolesta nukkua vieläki pidempään siinä kopassa mut alko jo kammenta itteään sieltä pois ni oli pakko siirtää ratasosaan.

Ja mieki kannatan sitte esim. oman kerhon perustamista meille kunhan mussukkamme ovat syntyneet :)
 
Täälläkin kannatetaan tuota uutta ketjua tälle porukalle kun ovat vauvelit syntyneet...En olisi uskonut jääväni tähän "koukkuun" kun en koe olevani kovin "äidillinen" ihminen luonteeltani, mutta kummasti sitä vaan istuu tän sivun edessä monta kertaa päivässä, jos vaan ehtii....

Darwin+Pikkanen ja tänään poksuu 29 =)
 
Minäkin osallistun mielelläni myös synnyttäneiden maaliskuiden ketjuun=)

Kinder hienoa että sait vaunupäätöksen tehtyä=)
Mä ottaisin ne kantokassit joissa on kovikkeet jotka saa myöhemmin pois ja sen jälkeen se käy vielä lämpöpussina:)

LillaStina kiitos huvitutin osoitteesta, mä olin jo unohtanut koko paikan=)

Suvisku muistaakseni tuolla huvitutin sivuilla on muitilista vaunujen ostajalle, käy ihmeessä katsomassa :attn:

Monella muullakin on huomenna neuvola niin myös mulla, saa nähdä meneekö vaaka rikki :ashamed: :LOL:

Metsätähti ja onnenjyvä 30+4
 
MLL
Täälä onki käyny keskustelu vaunuista kuumana :) Onneksi oon jo omani hommaillu niin ei tarvi enää ressata niistä. Meillä siis emmaljungan classic sport rattaat ja vielä ostoslistalla lämpöpussi, sellanen minkä saa turvakaukaloonkin kiinni. Kahden vaiheilla, että hommaisiko lampaantaljan vai jonkun patjan/peiton vauvan alle pehmittämään vähän niitä.

Minäkin voisin liittyä sitten vauvan saaneiden palstalle, katsotaan kuka sen sitten ehtii perustamaan kun alkaa vauvoja tulla :) Mukavaa oisi tietty samalla porukalla jatkaa vaikka tulisi ennenaikasia tai vasta huhtikuun puolella syntyneitä pienokaisia.

Olo on tosi vaihteleva. Eilen ei supistellu kun pari kertaa, mutta häpyluulla ja sen yläpuolella oli ihan jumalaton vihlonta, kun oisi puukkoa käännelty. Tänään taas on supistellut, pitänee mennä nappaamaan sitä lääkettä, oisi mukavaa kyetä käymään vähän kävelyllä. Kävin eilen kattelemassa vauvantarvikkeita, mutta saatiin vaan patja ostettua. Täytynee netistä tilailla tavaraa niin saa kätevimmin :) Huomenna mullakin neuvola ja se vaaka on mikä mietityttää. Ekaa kertaa ei tekisi ees mieli mennä sinne, kävi niin kovin harmittamaan ennen joulua se terkka kun soitin kivuista ja päivitteli vaan, muttei mitään lohduttavaa tai auttavaa saanu sanottua. Mukava nainenhan se on, mutta onneksi oon nyt äpolin seurannassa.

MLL :heart: 29+4
 
Kiitokset amme-vastauksista, ostan nyt varmaan eka sen pelkän ammeen ja telineen sit myöhemmin. Mulla on vaan tota selkä-ongelmaa ( jo ennen raskautta) niin voi olla helpompi jos amme korkeammalla.

Ostin äsken kaupasta libero-liivinsuojuksia kun osu silmään, mutta kertokaapas että kantsiiko ostaa noita kertakäyttö vai niitä pestäviä?

Mä mielelläni osallistun myös vauvan synnyttyä keskusteluun, täältä saa niin kivasti tukea ja apua :heart: Varsinkin kun mulla ei kavereilla ole kenelläkään lapsia niin ei ole oikein juttukaveria näistä vauvajutuista.

Abello 30+5
 
Heippa kaikille!!

Ja hyvää tätä vuotta.. :wave:

Olitte näköjään jutelleet vauvan tavaroista.. meillä on hankittuna ns "hoitotaso", pinnis ja vaunut ja kaukalo jo.. Käytettynä aika moni mutta tosi hyvä kuntoisia.. vaatteita ja jotain pientä tavaraa pitää vielä hankkia mutta olen hommannut niitä vähitellen..
Aika vaan tuntuu hupenevan oikein silmissä, samalla kun masu kasvaa.. äitiysloman alkuunkaan ei ole enää kuin kuukausi ja jotenkin epätodellista uskoa että on näinkin pitkällä jo menossa...

Mikäs Hekla n vointi on?

Omassa olossa ei juurikaan ole valittamista toisin kuin osalla muulla tuntuu olevan jo tukalat oltavat.. :hug: siis teille joilla oli vaiva sitten mikä tahansa.. =)
Mukula viihtyy tuolla melko ylhäällä ja painaa kivasti kylkiluihin ja estää sillä istumisen esim tässä koneella, asento on valittava tarkkaan että herra mahtuu temmeltämään rauhassa... :p
Hirmunen vilske käy pitkin päivää joten ei kauheesti tartte liikkeitä laskemalla laskee.. :D

No johan sitä siinä.. Voikaa hyvin ja kasvattakaa masujanne, ei mee kauan ku mekin saadaan nyytit kainaloon... :flower:
Ja täällä siis POKSUU!!

--BabyHope ja Tigu rv 31+0-- :heart:
 
Kiitosket metsätähti täytyy käydä lukemassa. :)

Itse kyllä kanssa osallistun mielelläni sitten ketjuun kun pikkuisemme on syntynyt. :) :heart:

Huomenna olis sit vuokrasopimuksen kirjoittamista ja muutto alkaisi. Pääsisi sitten vähän myöhemmin laittelee pikkuisen vaatteita. :) Ja kun rahaa tulis enemmän vielä niin sais ostettua kaikeillaista tarpeellista. Kunhan vaan nyt se vaunu ja turvakaukalo saan hommattua. :)

Tänään on ollut hiukkasen parempi päivä. Ei oo paljoa päätäsärkenyt kun oon uskaltanut ottaa särkylääkettä kun neuvolassa kehottivat ja päivystyksessä myös. Kunhan sais tän kutinan loppumaan, no torstaina saa sit vaikutettua siihen.

Suvisku+"ötökkö" 30rv tuli täyteteen tänään :heart:
Ps.
Nyt alkaa todellisuudessa pelottaa ja ahistaa miten sitä loppujen lopuks tulee yksin pärjäämään pikkuisen kanssa, ehkä se ottaa pois ja antaa myös takaisin hyvää. :) Ainakin toivon niin..
 
Olenkin jo lueskellut kuukauden verran palstaa ja nyt sain aikaiseksi itsekin kirjoittaa tänne. Elikkäs laskettu aikani on 17.3.2010 ja odotamme ensimmäistä lastamme.

Täällä on kovasti juteltu vauvan tavaroiden ostamisesta ja meillä kaikki rupeaa olemaan valmiina. Muutenkin olo on ollut ihan hyvä, ainoastaan reipas liikuntaa saa välillä mahan kipeytymään. Eilen jouduin ottamaan vasta ensimmäisen rennien närästykseen, että melko helpolla täällä on selvitty ainakin tänne asti..

Eipäs nyt aluksi tämän ihmeempää :)

mustikkainen 29+4
 
Tervetuloa mustikkainen :wave:

BabyHope, mä oon ihan hyvässä kunnossa, tuntuu etten olis synnyttänytkään :D Mitä nyt vähä ressaa tuo sairaalassa ramppaaminen.. :|

Mä en oo vieläkään saanut pestyä vauvan vaatteita :| Sänky on laittamatta ja muutenkaan en oo oikeen mitään laittanut. Ei huvita, eikä kiinnosta kun vauva joutuu olemaan sairaalassa. Ties millon sieltä pääsee kun joutui nyt sinne sinivalohoitoon. Me niin haluttais vauva kotiin, hirmuinen ikävä :'( Säälittää aina jättää toinen sinne :( Ei nappaa tehdä mitään, mutta pakko lapset on hoitaa, onneksi, muuten mä päivät istuisin sohvalla tekemättä mitään. :ashamed: Mä oon muutenki muuttunu ihan kauheeks, saatan suuttua ihan pienistä yms. Muutenki ärsyttää jokainen asia :ashamed:

Oli pakko päästää höyryt pihalle :ashamed:

Hekla & Nyytti 11pv
 

Yhteistyössä