~*~ MAALISKUUN MUSSUKAT 2010 ~*~ tammikuussa

MULLA MENEE HERMOT tuon huutiksen kanssa :headwall: :headwall:
3 tuplia olen jo yrittänyt huutaa, mutta aina joku tulee ja pistää korotusautomaatin päälle ja mä jään taas ilman vaunuja :headwall:
Pitäisköhän vain sitten jaksaa innostua ostamaan täysin uudet ja toivoa, että niistä pääsee mahdollisesti helposti tulevaisuudessa eroon ja niistä saa rahaakin takaisin kivasti...

Mulla oli tänään viimeinen "työpäivä", siis viimeiset kotikutsut. Tämän jälkeen ei enää ollenkaan sellaisia ole tiedossa tänä vuonna. Luultavasti ei tulekaan ennen joulua, mutta muutamat messut olis harkinnassa vielä ensi syksynä...

Kotihoidontuki jota sitten joulukuussa olis mahdollista saada on noin 350 euroa - verot. Että joku 270 kilahtaa tilille joka kuukausi. Tietysti siihen päälle tuo lapsilisä, mutta eipä se oikeasti paljon lämmitä. Tosi hyvä kannustus kotiäideille... ole kotona, mutta eihän sitä oikeasti kukaan arvosta. Jotkut onnelliset saa tietysti päälle vielä kuntalisän, mutta ei kaikki. Minä onneksi saan esikosta vielä jotain tuohon päälle (ehtii täyttämään jo 3v), mutta eipä se kyllä montaa euroo ole. Hoitolisää voi hakea tuohon lisäksi, mutta siinä on tuloraja. Meidän perheessä se on 20 euron päässä, joten ei kannattanut hakea sitä muutamaa hassua kymppiä mitä sieltä olis saanut. Saanpahan rauhassa tehdä sijaisuuksia ja oman firman hommia, kun ei tartte miettiä täyttyykö tuo 20 euroa vai ei.
Kela nimittäin perii hoitolisän takaisin aika hätäseen...

Supistuksia on ja paljon. Välillä on tosi tuskasta, mutta voi mennä välillä ihan hyvinkin monta tuntia. Ensi viikolla taas neuvola, joten katotaan tuleeko silloin jo lähetettä polille vai pitääkö vain itse lähteä näytillä käymään.

Ei meillä ole juuri mitään vauvantarvikkeita valmiina. Sairaalakassikin on vielä laittamatta. Vaatteet olen pessyt, mutta ne odottaa tuolla pahvilaatikossa kaappiin laittoa. Suurin osa vaatteistakin on esikolle ostettuja, joten on aika poikamaisia kamoja... Mutta jospa menen ostoksille vasta sitten kun tiedän 100% tämän olevan tyttö... että sitten synnytyksen jälkeen :D

Mutta josko sitä alkaisi kirjoittamaan laskuja tämän päivän kutsuista ja tilaamaan kamoja...
 
jau, anri ja marcelina hui kun mä en edes ajatellut myrkytystä. Mä olen siis kanssa kärsinyt näkökentän ongelmista. Mun mielestä ne on vain olleet samanlaisia kuin lapsuusajan migreenissä. Eli välillä näkyy "ötökkämäisiä" hopeisia valopalloja tai kirjasta häviää juuri se rivi jota lukee tms. Noilla oireilla mulla aina alkoi migreenikohtaukset lapsena. Onneksi päänsärkyä ei ole ollut pahemmin, ihan vain pari kertaa kuukauden sisään. Ehkä olis tullut mieleenkin, jos ois ongelmia verenpaineen tai turvotuksen kanssa.

Minna77 mun supparit on semmosia, että maha menee ihan kovaksi, siis niinkuin olisi niellyt kokonaisen vesimelonin. Viime aikoina on alkanut jo mahanahkaakin kiristämään. Samalla painaa tuonne alas ilkeesti, mutta ei kivuliaasti. Inhottavaltahan noi tuntuu, mutta missään tapauksessa en voi sanoa, että sattuis.

Ainiin, meinasin taas kokonaan unohtaa! Tervetuloa uudet :flower:

NinaRinsessa
 
Alkuperäinen kirjoittaja mobic:
Tuun lukaseen huomenna paremmalla ajalla teän kuulumisia, mut nyt lyhykäisyydessäni oman päiväni kulku: Kelalta päätös, että mulle maksetaan vain ja ainoastaan vanhempainrahaa 551e miinus verot eli 440e käteen!! |O Kylläpä taas kannattaa hoitaa kahta lasta kotona :( Mut suivaannuin tosta päätöksestä siis niin, että sain varaston siivottua ja kannettua sieltä sisään kaikki vauvan tavarat :saint: En kyl ihan tyydy tohon päätökseen, koska siihen oli jostain syystä merkattu perheen kooksi 3 henkeä (jopa mun raskaudenaikasella huonolla matikkapäällä mie, mies ja meän kaks lasta tekee yhteensä 4 henkilöä :LOL: ) mutta tokkopa se asiaa muuttaa miksikään. Mutta ihan vaan v-ttuillessani tehen valituksen tosta.

Ugh, olen puhunut, toistaiseksi B)

mobic ja kevätpörriäinen 30+1 *eilen poksu kolmikymppiset :eek: * :heart:
Tuosta laskutavasta, kyllä se valitettavasti on ihan oikein :( Kelan sivuilla on selitetty tuol kotihoidon tuen kohdassa näin:

"Perheen kokoon lasketaan mukaan enintään 4 henkilöä: vanhemmat ja enintään 2 alle kouluikäistä lasta. Lasta, jonka perusteella maksetaan vanhempainpäivärahaa, ei huomioida perheen henkilömäärässä."

Mulla on viime päivinä menny tosi pahasti hermo kelan systeemeihin, kun oon yrittäny selvittää itelleni tota kotihoidon tuen määrää jo etukäteen ens vuodelle. En vaan pysty ymmärtää tota hoitolisän laskemisperiaatetta sillon ku menee tulot yli niin ettei maksimia saa, mut tulot jää kuitenki alle sillail et jotain lisää pitäis saada.. Ehkä joskus viel tajuan, mut en nyt..
 
Alkuperäinen kirjoittaja LillaStina:
Hali kannattaa käydä kysymässä tuota hoitolisä-juttua suoraan kelalta. Niin minäkin tein ja muija laski silloin suoraan, että 20 euroa jää vajaaksi saaminen... Ei se paperisota ollut sen arvoista...
Joop, pitää jossain vaiheessa käydä sitä selvittelemässä.. Onneks ei oo viel ajankohtasta :)
 
Täälläkin ollut näköhäiriöitä. Just sellasia hopeisenvaloisia merkkejä silmissä, mutta menee nopeasti ohitse. Vissiin kerran tai kaksi nyt tullut. En ees tienny, et vois olla oire jostain. Verenpaineet ja pissa olleet kyllä viikko sitten neuvolassa ok. Pitää maanantaina tsekata neuvolakäynnillä tarkemmin, et miltä näyttää :attn:

Äitiysvaatteista Mä oon ihan toista mieltä henkan vaatteista. Ne nimittäin ei mee päälle sitten millään. Päinvastoin normaalit vaatteet taas on mun omaa kokoa 36 tai S. Mun mielestä tosi outoa miten kireitä esim. M -koon yks äitiyspaita oli tai saati sitten etten saanu koon 42 housuja jalkaan :headwall: Sit käväsin eilen hesassa bebesillä ja löysin ihan omaa kokoa olevat espritit ja jäi vielä jopa väljää.. Must nois mammavaatteissa on hirveesti eroja :/

Oon aivan valmis pääsemään tästä vatsasta eroon :attn: Ei vaan oikeesti jaksa tätä puuskuttamista ja kipuja enää yhtään. Toisaalta vauvan takia toivon, että vielä vaikka viitisen viikkoa pysyis sisällä :) Sen jälkeen on täysin vapaa tulemaan koska haluaa :LOL: Onneks loppusuora häämöttää! Mites te muut? Mä ainakin jossain vaiheessa luulin (ennen raskautta siis), etten varmaan ikinä halua sit siitä masusta eroon, mut pyh :D Ne oli niitä vaaleenpunasia unelmia ennenkun tiesin mitä tää on :LOL: Vauvaa on kyllä jo kova ikävä, joten sen toivon saavani terveenä syliin enemmän kun mitään muuta :heart:

Jemppi & Aapo 31+2
 
Dominique Kiitos paljon kun jaoit kokemuksesi. En ole osannut näin ajatellakaan aikaisemmin, kunnes jo nyt on alkanut tuntumaan ahdistavalta tuo anopin osallistuminen. Huolimatta etäisyydestäkin. Osaksi siksi varmaan en ole osannut miettiä asiaa enempää. Täytyy vain muistaa, että on täysin sallittua asettaa tarvittaessa rajoja.

NinaRinsessa Kiitos kuvauksesta. :flower: Täytyy olla tarkkana ja seurata, miten tuo kroppa käyttäytyy.

Vatsa tuntuu mulla vielä olevan ihan ok. Odotamme kyllä kovasti että saadaan nähdä vauva pian. :heart: Toisaalta, mun maha on ainakin toistaiseksi sopivan pieni, mut saa nähdä kuinka se tästä vielä kasvaa. Varsinkin kun nyt olen alkanut todella tuntemaan vauvan siellä, että sen liikkeet vaikka ovatkin niin ihanat tuntea, niin voi käydä myös aika tukalaksi tässä loppuodotuksessa.

Toivottavasti nuo teidän näköoireet on vain jotain viatonta ja ohimenevää!
 
LillaStina kuulostaa kivalta tuo sinun työ ja se että saa tehdä itselle töitä olis minunki haaveena.. Ehkä vielä joku päivä =) Et varmaan halua paljastaa yrityksesi nimeä ;)

Masu rupee olla toosi iso.. SF oli 31 viime neuvolassa, mutta on perätilassa edelleen, niin kuulemma siks noin iso mitta.. Muuten kivasti pystyy vielä liikkumaan, kun ei supistuksista liiemmin välitä.. Alan olla varma että tämäkin kaksviikkoa yli menee, alun pelotteluista huolimatta.. nyt oli tullu painoa vaan 500g yhteensä viimeneuvolasta.. Oli ihan kiva, mutta oonki liikkunu aika paljon ja yrittäny syödä terveellisesti, joulun jälkeen tekee ihan hyvää..

Minna77 kiva kuulla sinustakin! Toivotaan että lentolupa heruu!

Siiruli ja maha-asukki 32+1 :heart: :heart:
 
Kauheeta kuulla et toisillakin on samanlaisia ongelmia miehen kanssa kun mulla. Toisaalta ihanaa ettei oo asian kanssa yksin painimassa on joku joka ymmärtää, mitä selitän tai valitan. Voimia kaikille muillekkin asian kanssa kamppailevat/kamppailleet. :hug: Meillä mies nyt monesti päivässä soittaa ( vaikka onkin töissä mut työpuhelin on halpa meille ) ja kyselee vointia ja kertoo rakastavansa hirveesti jne. Haluaisin niin uskoa mut sit kuitenki ajattelen asiaa ja osittain en voi uskoa vaikka haluisin. Voipi olla et tämä raskaus kans vaikuttaa et ajattelen vähän liikaa. Meillä mies ku luki Vauvan odotus -kirjasta että tuleva äiti tarvitsee juuri nyt ylimääräistä hemmottelua taas tajusi kuinka tyhmä ollut laukoessaan jotain niin sopimatonta kun asumusero tässä vaiheessa.

Ymmärtääkö teillä miehet, kuinka nopeasti se vauva voi tulla maailmaan? Meillä mies suunnittelee kelkka reissua Pohjois-Pohjanmaalle ja kaiken lisäks on muutenkin viikoista 2-3pv Helsingissä töissä, asumme siis Satakunnassa muuten. Tuntuu ettei hän ymmärrä että ekasta kivuliaasta supistuksesta vauva voi syntyä esim. 1-24h sisällä. Enkä mitenkään halua että valtio lahjoittaa sakot vauvan syntymäpäivänä miehen kaahaillessa synnärille.

Omaa napaa lisää..viime yönä tuli kivulias viiltävä kipu alavatsaan, ihan kuin joku olisi viiltänyt veitsellä. Tänään sit on supistellut ihan kiitettävästi. Kaupassa tuntu painetta alavatsalla ja jouduin vähän väliä pysähtymään. Ihmiset katto pitkään ku seisoskelin välillä. :) Selkä kivut on nyt taas pahentunut ja miettisin tossa et pitäiskö tilata taas uus aika osteopaatti/fysioterapeutille. Viimeks just ennen joulua kävin sillä ja naksautti selän kuntoon..jos nytki sais sen kuntoon. Viime yönä heräsin kesken unien, ku alko nenästä vuotamaan verta. Kerranki ku olin nukahtanu pidemmäks aikaa.

Taitaa tarvita suunnata sängyn pohjalle koittamaan saada nukkumattia kiinni. |O

Mä & ee 32+1
 
Nimiä en tosiaan halua näin julkisella foorumilla paljastaa.

Äitiyspäivärahan veroitus menee tosiaan niin, että kannattaa hakea verotoimistosta muutosverokortti SOSIAALIETUUTTA VARTEN, sillä mulla ainakin veroprosentti laski ihan kivasti. Mulle jäi prosentiksi 16,5%. Tämän mukaan KELA sitten verottaa. Siitä en tosin osaa mennä takuuseen, että nostaako se KELA tuota sosiaalietuutta varten teetettyäkin verokorttia sen 2% vai ei.

Kotihoidontuki on määrältään 315? + mahdollinen kuntakohtainen kuntalisä. Eli jos laskee tuolla mun 16,5% verolla niin käteen jää kh-tuesta 263?.
Me saadaan onneksi kuntalisää 200? + alle 3v sisaresta 80? - verot, eli ihan kivasti sitten siihen päälle, vaikkei noillakaan summilla vielä juhlita.

Toisaalta mun äitiyspäiväraha on kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen minimi, joten tiputus ei siltä äippärahalta kh-tuelle ole kovinkaan suuri. Kotona aion ihan ehdottomasti olla niin kauan, kunnes Nöttiäinen täyttää 3v. Ollaan laskettu, että siihen taloudellisesti pystytään.

Chef ja Nöttis
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!
En ole juurikaan koneella ollut kun menee hermot vanhan rakkineen kanssa mutta nyt sain uuden koneen ja huvittaa taas kirjoitella ja juttuja lueskella.
Raskaus on sujunut hyvin ja olo on suorastaan erinomainen vaikka vatsa alkaa olla valtava. Yllättävän hyvin saan nukuttuakin, jos vaan nuorimmainen ei heräilisi kiukkuamaan. Taisi vatsatauti sotkea pojan unirytmin.
Alkaa kohta iskemään paniikki tekemättömien asioiden kanssa ja eilen olinkin koko päivän liikenteessä hoitamassa asioita jotka ovat maanneet vuodesta-puoleenvuoteen hoitamattomina. Helmikuisten pinossa alkaa muksuja jo tupsahtelemaan ja heräsin ajatukseen että eihän minullakaan niin pitkä aika enää ole raskautta jäljellä.
Synnytystapa-arviota tässä odotellaan joka on 4.päivä ens kuuta, saa tietää leikkauspäivän ja vauvan kokoarvion.
Tulipas omaa napaa vaan... :ashamed: Yritän päivitellä teidän kuulumisianne tästä lähin tunnollisemmin.
Oikein hyvää viikonloppua kaikille ja hyviä vointeja!

Alina ja 33+6 :heart: =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Kotihoidontuki on määrältään 315? + mahdollinen kuntakohtainen kuntalisä. Eli jos laskee tuolla mun 16,5% verolla niin käteen jää kh-tuesta 263?.
Siis tosi kiva. :'( Muistelin kyllä, että kotihoidontuki on olematon, mutta että NOIN pieni. Apua! Haluaisin todellakin hoitaa lasta kotona ainakin pari vuotta, mutta miten siihen ikinä on varaa tuollaisilla ansioilla?! Miehen pitäis varmaan tehdä 20-tuntista työpäivää että rahat riittäisi asuntovelan ja muiden yhtä pakollisten menojen maksuun. Syömisen ja vaatetuksen laadusta voi tinkiä, mutta pankki ei velkojaan jää odottelemaan vaan ne on maksettava joka kuukausi ja meillähän niitä riittää (asuntolaina, autolaina, ikkunaremonttilaina, miehen opintolainat jne).

Pakko varmaan asennoitua siihen, että mun on pakko ainakin keikkaa ruveta heittämään aika pian äitiysloman loputtua, mutta vauvaa en kyllä hoitoon vie, se on varma. Pitää sumplia työvuoroja miehen aikatauluihin sopivaksi, jotta saadaan vauva hoidettua kotona. Ei mulla ole töistä vielä tietoa äitiysloman jälkeen, mutta hoitoalalla on onneksi paljon mahdollisuuksia ja uskon kyllä jotain keikkaa saavani sitten kun on tarve.

On se vaan käsittämätöntä, miksi kunnat ei näe kotihoidon etuja. Lapsen hoito kunnallisessa päivähoitopaikassa tulee kunnalle monin verroin kalliimmaksi kuin mitä on kotihoidon kustannukset, vaikka kotihoidontukea nostettaisiin tuplasti. Äly hoi, älä jätä! Puhumattakaan siitä, miten tärkeää kotihoitomahdollisuus on monelle vanhemmalle ja lapselle. Kyllä siellä päivähoidossa ehtii myöhemminkin kulkemaan kyllästymiseen asti ja sitten alkaakin koulutaival, olisi ihanaa jos ei tarvitsisi siihen joka-aamuiseen hoitoonviemisrumbaan kovin aikaisessa vaiheessa lähteä.

Adeliina 32+1

 
:heart: :heart: POKS 30+0 :heart: :heart:
Kivalle tuntuu, kun ensimmäinen numero vaihtuu viikoilla! Varsinikin, kun vko30 oli se itseni asettama raja, jonka jälkeen "saan" tehdä vauva-valmisteluja.

Oikeastaan olen kyllä vähän vauvan vaatteita järjestellyt nyt jo viikon sisällä. Pestä en vielä edes viitsi, mutta kun pakko remontin takia järjestellä varastoa, laitoin vähän systeemiin niitä olemassa olevia vaatteita. Ja niitä on PALJON! Esim. kokoa 50cm laskin ainakin 7 kpl (potkupukuja tai potkarit+body settejä) ja lisäksi saman verran kokoa 56cm. Niistä yksikään ei ole pahasti kulahtanut, ja noin puolet ihan uudenveroisia. Lisäksi fleecepuku, toppapuku, hattuja ym... Ja sitten kokoa 60-70cm on jo yksin kokonainen äitiyspakkauksen laatikollinen, siellä tosiaan joukossa pari haalaria. Ja 80cm asti on aika hyvin pojan vaatteita. Sen jälkeen isompia, kun enemmän jo kuluvat, on vähän vähemmän, mutta ei tämä lapsi tule ekojen vuosien aikana montakaan uutta vaatetta tarvimaan. (varmasti se jotain saa, ainakin lahjaksi, mutta tarve on kyllä hyvin minimaalinen).

Tarvikkeista vauvalle pitää hommata turvakaukalo (jalustallinen) ja (matka)rattaat, trikoinen alkuvaiheen kantoliina ja ensimmäinen pieni unipussi (varmaankin ompelen molemmat) ja vähän NB/S vaippoja ja parit villahousut, nekin teen luultavammin itse ja kankaitakin löytyy kaapeissa. Isompia vaippoja onkin sitten aika paljon olemassa, joten ei tämän vauvan tarvikkeet tulee maksamaan kuin ne rattaat+kaukalo, ainakaan ei ole tiedossa, että ekan vuoden aikana paljon muita kuluja tulisi olemaan. Varsinkin jos pärjätään rintamaidolla kuten edellisissä. Äitiyspäivärahoista tulee päätös varmaankin myöhemmin, kun yritän 6kk tulojen perusteella, mutta ihan kohtuulliset ne pitäisi olla edes jos +20% ei täyty ja saan v-08 tulojen perusteella. Mutta nyt on iskenyt kauhea remonttiinnostus, nytkin siellä yläkerrassa työmies kolistelee, joten ihan kivaa jos vaippoihin, korvikkeisiin ja vaatteisiin ei mene rahaa, saa ison pätkän remonttia niillä rahoilla teetettyä.

Nimistä - ei ole päätetty, mutta nyt nimiehdotus sairaalan papereissa on melko varteen otettava ekana nimena, edellisilläkin lapsilla on ne ehdotukset lopuksi jäänyt pysyviksi nimiksi. Toista nimeä emme ole edes mietitty vielä.

Mirabel
 
Minä tunnutan, että oon ollu todella laiska kirjoittamaan, mutta olen taustaillut joka päivä ja lukenut teidän kuulumisia joten tiedän missä mennään =) .

Niinpä minäkin ilmoittaudun sairaslomalaisten joukkoon. Mulla on ollu noita supistuksia vaikkakin ne on kivuttomia, mutta työterveyslääkärin mukaan lepoa ja kiitos hei. Niinpä siis sain kahden viikon lepolapun ja sen jälkeen aloitan mammaloman.

Meillä oli tälläviikolla perhevalmennus ja olihan siellä tälläselle ensikertalaiselle ihan mukavasti hyödyllistä tietoa, mutta kaippa kyllä mua silti se synnytys hieman jännittää, koska kaikki synnytykset on erilaisia kuulemma. Toivottavasti kaikki menisi niinkuin oppikirjoissa.

Mä olen Jempin kanssa ihan samaa mieltä, että sais tulla jo ulos ja mietin todella miten raskausaika voi olla niin ihanaa ja mukavaa ja kaikki on vaan niin vaaleenpunasta. Höpönlöpön sanon minä. Mä voi ihan käsi sydämellä sanoa, että odotan jo aikaa kun saan taas nukkua mahallaan tai ihan missä asennossa vaan, ettei mikään paikka puudu tai ahista tai purista yhtään mistään. Samoin odotan aikaa, että kengät saa laitettua jalkaan sujuvasti ilman, että niitä joutuu tunkemaan yrjöt suussa tai mies joutuu niitä mulle kiskomaan. Onhan noita kaikkia juttuja muitakin.

H&M:n Vaatteista sen verran, että mun mielestä ne on myös todella pieniä, ainakin housut. Mä en oo tainu juuri muita vaatteita sielä ostaakkaan. Kyllä meinas itku tulla kun ennen on menny koko 36 tai 38 niin mammafarkuista pienin koko jota voi edes harkita on 40 ja sekin joissain malleissa.

Perjantai Gallup Oletteko aiemmissa raskauksissa ja meinaako uudet luovuttaa istukkaverta? Mä olen ajatellut, että mikä jottei jos se on vaan mahdollista. Mulle annettiin ekassa utrassa sellainen lappu jossa oli siitä tietoa ja mun mielestä vaikuttaa ihan fiksulta jutulta.

Ainiin siitä Sosiaalietuutta varten olevasta verokortista, niin saako sen kuka vaan kunhan vaan soittaa sinne verotoimistoon?

Wantsu ja Penni 33+6
 
Adeliina10: se kh-tuki on tosiaan aika mitätön summa. Me ollaan sikäli onnellisessa asemassa että meillä ei ole muuta lainaa, kun autolaina ja sekin varsin kohtuullinen. Me pohditaan sitä omaa taloa sitten, kun lapset on tehty, jotta mulla on nyt varaa kotona lasten kanssa olla.

Verokortin sosiaalietuutta varten saa tosiaan verotoimistosta soittamalla ihan kuka vaan, joka sitä tarvitsee.
Eli ne jotka saavat KELA:lta äitiyspäivärahaa, vanhempainpäivärahaa, kh-tukea tai kuntalisää, sekä ainakin ne jotka saavat liiton päivärahaa. Mahdollisesti joku muukin on tähän oikeutettu, mutta niistä mulla ei ole tietoa.

Terveisiä vielä neuvolasta!

Vauva on kääntynyt raivotarjontaan :)
Kohdunpohjan korkeus oli hulahtanut kolmessa viikossa luvusta 24 lukuun 31 :eek:

Kaulaa oli jälellä edelleen 3 cm, mutta kohdun suu oli pehmennyt ja auki sormelle. Tämä on kuulemma ihan normaalia, vaikkakin mulla oli ekassa raskaudessa sama tilanne vasta viikolla 42 :/

Mua siis on supistellut aika paljon, mutta ilmeisesti siis siitä ei kuitenkaan sen kummempaa ole seurannut.

Sokerirasituksessa jäin kiinni, joten nyt sitten mittaillaan 2 viikon ajan niitä arvoja kotosalla. Viikolla 38 sitten TYKS:iin ultraan vauvan kokoa arvioimaan ja sen mahdollista vaikutusta synnytystapaan/aikaan.

Chef ja Nöttis viikolla 30+4
 
hei tänään sitten vaihtui viikotkin.. 30+0 :heart:
neuvolassa kävin ja kaikki oli hyvin.. hb ei ollu noussut ja on yhä 106.
kohdunpohjan korkeus oli huimat 32 mutta hoitaja sanoi että ihan normaali on vaikkain katsoin neuvolakortin takaa niin se on vähän yli ylä käyrän.. mutta kaipa se on sit normaalia..
painoa on tullut lähtöpainosta nyt 4,4kg ja tossa on mukana turvotukset.. jota on kyllä vaikka muille jakaa.. sormukset ei mahu vaikka kuinka yrittäisin ne änkeä sormeen, sekä jalat on hirmu turvonnut.

maanantaina on pelkopolli käynti..

tiitu ja nella rv30+0
 
Nla kuulumisia...paino noussut nyt yhteensä jo 12 kiloa!!! :eek:

Hb 120, paineet 130/65. Kaikki kunnossa, harvinaisen vilkas vauva tuumas neuvolatäti, tämän tiesinkin, meillä perheessä 2 addia ennestään :D

Kohdunpohja 29, vauva laskeutunut. Maanantaina sit mennään viikon 32 ultraan.

Äitiysloma alkoi tänään, minimi äitiyspvärahan saan, se ei silti ole ongelma, meillä ei ole velkaa olemassakaan. (enää, luojan kiitos) Miehellä vakiduuni nyt. :heart:

Hiljainen pyyntö et syntys tää vauva vaikka pariakaan viikkoa ennemmin, kaks aiempaa syntyneet 40+2. :LOL:
 
Terveisiä myös neuvolasta joka oli eilen:

Sf-mitta 44
Vatsanympärys 117
Pissa -/-
Paino kamala, turvotusta paaljon...
Hb:tä ei nyt otettu.
Verenpaineissa häikkää, kahteen kertaa katottiin joten joudun taas ensi viikolla menemään uudestaan neuvolaan. Alkaa olemaan korkealla paineet mutta muita "sivuvaikutuksia" ei ole
kuten näköhäiriöitä, huminaa/kohinaa päässä tms. ja toivotaan ettei tulekaan.

Yöunista ei tule enää mitään, kädet/sormet puutuu, jalat ihan turvoksissa ja pissalla juoksen parin tunnin välein varmaankin.

Vaavit oli edelleen päät alaspäin.
Sydänäänet kummallakin hyvät.

Ainiin, aiemmin otetut rh-veret oli OK, ei mitään häikkää.

Harkkasupparit vähentyneet huomattavasti eikä oo edelleenkään tullut kipeitä suppareita.
25pv pääsis viimeinkin sinne Naistenklinikalle (viikot silloin 33+6) ja neukkatäti käskikin mua jo pakkaamaan sen sairaalakassin valmiiksi kun ei sitä tiiä jäänkö jo silloin sinne :D
Kääk, kun alkaa jännittää ihan. Toivotaan nyt et pääsisin vielä sen kerran jälkeen kotio, jospa sitten sitä seuraavalla kerralla jäisin :D

Kinder- & masukit 32+3 :) :heart:
 
Täälläkin neuvolakäynti takana.

Kerroin terkkarille selkä ja alapää kivuista. Antoi lähetteen fysioon ,jossa on tota selkää hoidettu jo ennen raskauttakin. Alapää kipuihin ei osannut kertoa syytä. Maanantaina annettava labraan virtsanäyte ja hiivanäyte. Katotaan jos sieltä selviää.
Onko muilla ilmennyt tommosta kuumottavaa särkyä alapäässä?

Muuten kaikki oli ok, sf-mitta 30,5cm.

Paino +350gr / viikko. Yhteensä tullut 4,6kg.

Gallup : Mikä ettei jos siihen tilaisuus tulee. Vielä ei ole puhuttu asiasta mitään.

Joo ei ole kyllä juhlimista tolla kotihoidontuen määrällä. Onneksi meillä ei ole kun yksi laina maksettavana, asuntolaina. Kait me jotenkin pärjätään sitten, ainakin miehen mielestä. Lasta en aio kuitenkaan vielä joulun jälkeen hoitoon lykätä.

Abello 32+3



 
Moikka!

Hyvä naiset että ootte perillä kela hommien kanssa. Oon huomannut että Kelassa toimitaan nopeasti siis päätökset tulee nopeesti, mutta ne on AINA väärin laskettu. Ainakin mun kohdalla on ollut näin. Siksipä mun mies joka ymmärtää näistä kelan hommista ja tietää jonkunverran, osaa laskee niitä, tekee nykyään valmiit laskenta kaavakkeet kuinka kuuluu laskea mukaan. Niin on mennyt oikein. Olin viime kesänä yhden kuukauden työttömänä ja kun en ollut vielä 10kk kuuluneena kassaan jouduin anomaan kelan työttömyys päivärahaa. Päivärahaa haettiin neljä kertaa ennenkun se laskettiin oikein kelassa. Tässä oli vaan yksi esimerkki. Onhan se toisaalta ihan ymmärrettävää että niitä virheitä tulee, kelassahan käsitellään n.140 eri etuutta ja ihmisethän niitä vaan tekee...

Suuri :hug: niille kenen mies käyttäytyy tökerösti. Esikoisen kanssa olin yksin vaikka mulla mies olikin. Se oli paikalla vaan sillon kun sitä ittensä kiinnosti. Se osasi olla yhtenä hetkenä ihana ja mukava mutta sitten se että oli mukava oikeutti sen oleen seuraavat 2 viikkoa täys idiootti. Erottiin kyllä sitten kun lapsi oli 1,5vuotta. Nytten mulla on hyvä ja mies ja hyvä parisuhde. Koitan tässä arjen keskellä aina muistaa kuinka onnekas olen että nyt asiat on hyvin. Aina ei ole ollut ja nyt sitä osaa jotenkin erilailla arvostaa. :heart

Lillastina: Mulla taas meinaa mennä hermot kun koitan myydä vaunuja huutiksessa eikä kukaan osta niitä. :eek: Toivottavasti kuitenkin saat huudettua itsellesi mieluisat vaunut. =)

Nimestä: Me ollaan mietitty vaan tytölle nimeä :) Meillä on muutama hyvää nimeä ja yksi oikeestaan lähes varma nimi etunimeksi ja toinen nimi meillä on ollut jo tiedossa ennen raskautta.

Hui kuulostaapa pelottavalta noi näköhäiriöt. Toivottavasti ei oo mitään vakavaa.

Olikohan se Minna 77 joka kommentoi miesten neuvolasta mulle että on hyvä juttu. Munkin mielestä se on erinmainen homma että miehetkin pääsee neuvolaan ja heitäkin hieman huomioidaan, ilman että me naikkoset ollaan mukana.

Anteeksi kun omaa napaa kierrän vaan, mutta tää mun on vielä pakko sanoa. Oltiin muksun kanssa ulkona aamulla ja siitä lähtien mua on supistellut säännöllisesti muutaman minuutin välein. Ei kipeesti mutta ärsyttävästi. Kun ei oo kipeitä niin mitä luulette tarvisko mun oikeestaan noteerata niitä millään lailla?

Missluupää ja taneli

 
Mä olin saanut neuvolan puntarin mukaan jo 14 kiloa paino lisää. Vatsa on kasvanut paljon, turvotusta on ja olihan mulla paljon vaatteitakin päällä punnitessa, mutta kyllä se silti yllätti. Akuraskaudesta mulla paino laski lähtöpainosta, vaikka söin normaalisti enkä voinut pahon ja nyt noin paljon tullu?
Mä en lähtöpainoltani ollut iso ja neuvolan täti sanoi että ei vielä mitään syytä huoleen, mutta kyllä mä heti kuntoiluun rupesin panostamaan. :)

Talvimama 30+3
 
MLL
Abello mulla ainakin on alapää kipeänä. Tuikkii ja vihloo, myös limakalvot on jotenkin herkät ja vähän ärtyneen tuntuiset. Mulla on otettu vastikään pissanäytteet ja kaikenmoisia näytteitä emättimestä ja kaikki puhtaita, eli kuuluu kai tähän raskaudenvaiheeseen?

Painosta vaihteeksi :) Te kellä on noussu vaan muutamia kiloja (5 tms.) niin onko teillä ennestään ylipainoa että ootte tarkkaillu sitä tai muuten vaan ei ole ruoka maistunut/paino noussut? Itsellä kun oli edellisessä neuvolassa paino tosiaan noussut jo 12 kg (ennen raskautta painosta siis) syömällä samaa ruokaa kun ennen raskautta, useimmiten vielä vähemmin ja terveellisemmin kuin ennen raskautta. Kaipa tuohon osittain vaikuttaa myös se että olen pitkä (176cm) niin muhun kai sitten kertyy enemmän sitä lisä verta yms.

Tukiasioita on moni täälä pähkäillyt. Mulla tulee vaan minimi äippäraha ja sehän on kyllä tosi mini :( Olin koko 2008 vuoden töissä oppisopimuksella, mutta se palkka minkä KELA on ottanut huomioon on niin olematon, ettei se vaikuta. Mietinkin sellaista, että voinkohan jäädä työttömäksi työnhakijaksi äitiysloman jälkeen vaikka olen koulun kirjoilla, mutta keskeyttäneenä? Se kun näyttää olevan niin että saisin 8 e enemmän päivässä rahaa jos oisin työtön kuin äitiyslomalla :eek: Jotenkin olisi keploteltava itselleen hiukan enemmän rahaa, tolla kotihoidontuella ei kyllä enää pärjää vaikka ei olekkaan lainoja maksettavana, miehellä kun ei ole kovin suuri palkka myöskään..Tai ainahan sitä pärjää, mutta tosi tosi niukasti ja siis en haluaisi myöskään vauvaa viedä 9kk ikäisenä hoitoon :(

Onnea hyvistä neuvolakuulumisista monille ja mukavaa viikonloppua kaikille!

MLL :heart: Pojun pullero 31+2
 
MLL: Okei, no varmaan on noi munkin näytteet puhtaat. Toivoisin vaan että asiaan olisi saanut jotain helpotusta jos olisi esim tulehdus tai jotain. Kait se on vaan kestettävä :kieh:

painosta: Mä olen miettinyt miksi ei ole tullut enempää painoa kun ruoka todellakin on maistunut, jos ei nyt oteta mukaan alkuraskauden paria viikkoa jolloin ei pystynyt paljoa syömään. Muuten kyllä herkuttelen pizzalla sun muilla ihan suht usein. Pituutta on 173cm ja lähtöpaino 70kg. Ylipainosta ei siis kyse, en tiedä vaikuttaako jotkut geenit asiaan vai mistä johtuu.

kela: Mä soitin tosta muutoverokortista ja siitä kun ostettiin ensiasunto syksyllä ja ei olleet huomioineet sitä korkojen vähennys systeemiä.. vai mikä onkaan :LOL: Tammikuun palkkaan vaikuttaa kuitenkin.
Niin ja uusi veroprosentti tohon muutosverokorttiin on 19,5. Tohon ei siis enään tule sitä 2 % nousua. Eli raha- asiat kunnossa joulukuuhun asti ;)
 
Moikka

Painonnoususta Mulla on ennestään ylipainoo reilusti ja alkuraskaudesta paino tippui vähän kun ei tehnyt oikein mitään mieli. Kaikenkaikkiaan on nyt painoa tullut lähtöpainoon lisää vain 3,7 kiloo. Eli tosi hyvä juttu.

ÄitiyspakkausOn tullut!!! Jee! Haetaan se tänään!!!

Ipana on rymynnyt nyt putkeen melkein 20h. Alkaa oleen aika tuskaiset oltavat kun potkii kylkiluihin ja lujaa!!

Oltiin eilen siskon ja likkakaverin kanssa vähän laulamassa karaokea ja teki kyllä tosi hyvää. Jaksoin ihan tositosi hyvin ja oli ihan sairaan hauskaa. Piristi kummasti mieltä ja kehoa! Olen ihan yllättynyt siitä että olen näin virkeä ja hyvävointinen vieläkin. Maha nyt luonnollisesti on vähän tiellä, mutta niinhän sen kuuluukin olla! :heart:

Hyvää vointia ja mieltä kaikille maalismasuille!!

Harakanhattu ja ManU-Tappara 31+3 :heart:
 
Heips kaikille!

Täällä on myös ollut neuvola ja kaikki oli niinkuin pitääkin.. =) Viimeksi oli lääkäri käynti ja lääkäri mittasi sf-mitan todella nopeasti ja merkkasi sen olevan 27. Sen vuoksi jouduin sokerirasituskokeesen, joka onneksi oli normaali. Nyt kuitenkin neljä viikkoa myöhemmin neuvolantäti totesi, että lääkärillä tainnut mennä laskut sekasin, koska hän saa nyt vasta sf-mitaksi 27. Helpotti kummasti mieltä, koska olen koko ajan pelännyt että vatsa kasvaa liian nopeasti, koska itse olen pienikokoinen.

Paino on noussut alusta noin 5kg ja ylipainosta ei ole tietoakaan ja kaikki ruuat kyllä maistuvat hyvin sekä herkut myös. Kait se on niin yksilöllistä.

Hyvät viikonloput kaikille!
toivottaa mustikkainen ja pieni masuasukas 31+2
 

Yhteistyössä