**Maaliskuun murut** Elokuun ajatuksia

Voi ei Silvia Logo :'(

(.) Mulla on todella surullinen olo ja aika tuntuu pysähtyneen. Mulla tuli ruskeanpunaista tuhrua yhtenä päivänä rv6+0, ja sitä tuli sinä päivänä ihan joka kerta paperiin ihan kunnolla kun kävin vessassa. Olin jo varma, että keskenmenohan se on alkamassa. Mutta vuoto loppui sitten samantien. Kävin sitten ultrassa yksityisellä seuraavana päivänä ja kohdussa näytti kaikki olevan ok, sikiö vastasi viikkoja, ainoastaan sykettä lääkäri ei saanut näkyviin :( Tässäpä sitten elän epätietoisuudessa, että onko kaikki hyvin vai ei. Pitää odottaa ensi viikkoon uusintaultraan. Arvatkaapa onko aika hidastunut ihan kunnolla.

Selina ja pikkuinen rv6+5
 
Olen pahoillani Silvia Logo. :( Ikävää, jos itsellä on jo pieni tunne ettei kaikki ole kunnossa, mutta joutuu silti olemaan epävarmuudessa.

Vitamiineista Syön vielä tällä hetkellä B-vitamiineja, joissa on foolihappo mukana, mutta kaapissa on jo odottamassa multivitan raskausvitamiinipurkki. Lisäksi syön d-vitamiinia ja kalkkia, sillä en juo maitoa ja maitotuotteiden käyttö ei ole muutenkaan säännöllistä.

Onko muilla vesi maistunut kuten ennenkin? Minulla on perinteisten kahvin ja teen juonnin lisäksi alkanut tökkiä myös veden juominen ja ajatuskin sen juomisesta saa aikaan huonon olon. Tekisi mieli juoda vain sokerimehuja ja limsaa, mutta eihän niitä vain voi litkiä päivät pitkät. :) Omakin vetämättömyys varmasti helpottaisi, jos saisi paremmin nestettä. Toivon, että tämä vaiva helpottaisi parin viikon kuluessa, kun alun raskausoireet alkavat tasaantumaan. Jos jollakin olisi vinkkiä, mitä joisi veden tilalla, niin mielelläni otan vastaan. :)

Veera 82 Meillä olis sitten sama laskettu aika ainakin tässä vaiheessa. :) Sulla taitaa nyt siis olla 7+0. Nuo viikot sanotaan hieman oudosti eli jos on kahdeksannella raskausviikolla, niin on viikkoja kasassa 7+jotain. Minun mielestäni ainakin sekavaa, mutta tuohon tottuu. :D

Pullataikina 7+0 POKSPOKS
 
Pahoittelut kaikille menetyksen kohdanneille :(

Tänään olis sitten käyty verinäytteet antamassa seulontaa varten ja ultra olis (VASTA) 27.8.. Äkkiähän se aika menee, kun arjen pyörityskin kohta taas alkaa ja syksy varmaan hujahtaa ohi silmien mutta tässä hetkessä aika aina tuntuu menevän niiin hitaasti.

Mammahousutkin löysi tänään ekaa kertaa tiensä meikäläisen käyttöön, mulla on jotenkin sen mallinen vartalo, että omat farkut (tai ne ainoot kunnolliset mitkä mulla on) ei mee kiinni enää jos vähänkin turpoo, niin sitten niissä on inhottava olla kun ei saa kiinni ja lörpöttää koko ajan, yh.. Joten mammahousut ovat tukeni ja turvani seuraavat 9kk :D Pitääki ostaa toiset, jotta ei tartteis niitten yhtien housujen ja yhtien leggingsien varassaolla :) Ei nimittäin enää tätä mahaa hirveesti piilotella, eikä kuulkaa oo miusta ees enää turvotusta, se hävis viime viikolla. Joten mimmonenhan pötsi sieltä vielä räjähtää esiin jos 10+0 jo näkyy, apua.. Näkyykö muilla jo maha? :)
 
Pahoittelut Silvia Logolle ja voimia tulevaan!
Selina76:lle voimia ultran odotteluun, toivottavasti kaikki on ok kuitenkin!

Mahan näkymisestä: Mulla on ollut välillä ihan hervoton turvotus, yritäpä siinä vetää vatsaa sisään julkisilla paikoilla... Anoppi katteli jo välillä mahanseutua miettivän näköisenä ja minä yritin olla entistä ryhdikkäämpi :D. Mutta se on tosiaan turvotusta, aamuisin on aina paremmassa kuosissa.

Veden juominen tökki mullakin pitkään. Ite asiassa piti pakottaa itsensä juomaan, kun ei mikään maistunut. Nyt vesi onneksi taas menee, joskus juon mehua ja harvakseltaan teetä. Joku söi pelkkiä muroja ja mulla taas tulee muroista tosi huono olo. Ruokavalio on menny ihan uusiksi, onneksi nyt pystyy syömään jotain leipää, kun sitäkään ei voinut moneen viikkoon.

(.) Onhan se mahtavaa, kun jaksaa taas jotain tehdä, ettei tarvi koko ajan sohvalla maata. Oireita on edelleen, mutta ne ei hallitse enää ihan koko elämää. Ens viikon neuvolakin tuntuu olevan jo lähellä, mukava!

Nyt välipalalle pikkumiehen kanssa!

Meelia ja pikkuinen verso 9+5
 
Minäkin voisin tulla mukaan, jos joukkoon vaan vielä mahtuu. Taustalta olen lukenut pari viikkoa mutta parempi tulla mukaan niin saa vertaistukea. :)

La on varhaisultran mukaan 5.3. Suovesi / 25 / 1.lapsi / PS

Lievästi yllätysraskaus, pillerit oli lopetettu kk aiemmin ajatuksella, että tulee jos tulee. Petipuolella ei oltu oltu kovin ahkeria ja tämä todettiin n. viikolla 4 kun päädyi sairaalaan tiputukseen jonkun asiaan liittymättömän virusinfektion vuoksi.

Sairaalareissussa oli se hyvä puoli, että sain pari ilmaista varhaisultraa ja 6+4 todettiin papu oikeassa paikassa ja sykekin näkyi. Nyt sitten odotellaan np-ultraa, joka on 20.8. Hiukan huolettaa kun kaksi päivää on ollut pientä veristä vuotoa. Tai pikemmin kyllä limaa, jossa vaaleanpunaista väriä. Ei valu, tulee vain toisinaan pyyhkiessä eikä kipuja ole, joten neuvolan mukaan ok. Ja vaikka ei olisikaan, niin sille ei kuulemma mitään voi.

Pahoittelut niille, joilla on tullut suru vastaan ja voimia mennä eteenpäin.

Aika rajun kuuloisia vaivoja ollut monella. Ei mitään herkkua tämä odotusaika. Itsellä oireita ei onneksi juurikaan ole. Välillä tulee ällö olo tai joku ruoka ei todellakaan maistu. Oksentaminen ei vielä ole ollut lähellä. Vähän oli turvotusta vk6 tienoilla ja eilen kuljin tiukassa paidassa kaupassa ja häpesin mahaani. Paino on pysynyt samana toistaiseksi, 52,5kg, mutta nyt taas näkyi turvotusta joka saa vatsamakkarat löllähtämään. Onneksi se ei näytä raskaudelta, vielä. Asiasta on kerrottu vasta minun vanhemmilleni, muille kerrotaan np-ultran jälkeen jos kaikki on hyvin.

Suovesi 10+1
 
  • Tykkää
Reactions: niiinuli ja Arell
Silvia logo :hug:

Täällä np-ultra 15.8 eli VIIKON PÄÄSTÄ! Jännittää!

Mulla on jotenkin epäuskoinen olo, että olenkos raskaana ollenkaan. Silloin rv7-8 oli tosi paljon oireita. Pahoinvointi helpotti rv9 aikoihin, nyt on hävinnyt suurin osa turvotuksestakin :O Ainoat oireet lievä arkuus rinnoissa ja salilla en pysty tekemään vatsalihasliikkeitä missään muodossa, aiheuttaa vihlontaa. On tämä niin hassua, kun vielä muutama viikko sitten mietin, ettei yhdessäkään raskaudessa ole aiemmin ollut näin vahvoja oireita, mutta silti olen niin huolissani nyt...

Täällä myös veden juonti tökki siinä 7-8 viikoilla, kun pahoinvointi oli pahimmillaan. Nyt taas kylmää vettä menisi kuinka paljon vaan.

Satutytti mä olen kans nähnyt pari unta koskien alkoholia ja tupakkaa, en ole polttanut ehkä kahteen vuoteen :D Alkoholiakin kuluu ehkä n. 2krt/vuosi.

Sydäntähti 10+6
 
  • Tykkää
Reactions: Arell
Pahoittelut Silvia Logo =( ja tsemppiä.

Ultrassa kävin ja kaikki ok. Vahva syke löytyi ja kaveri on oikeassa paikassa ja lapsivettä normaali määrä. Raskausviikkoja kone laski 7+1 ja menkkojen mukaan tänään olis 7+3. Ihanaa ! Nyt saa taas ekan kerran huokaista syvään ja sit joutuu vielä jännittämään sen 5 vkoa, että pääsee sinne np-ultraan. Se mun pitää itse varata, mutta eka olis neuvola ja sitten vasta ajan varaus.

Pahoinvointi on edelleen kovaa, en joudu oksentamaan mutta lähellä on ollut.
Vesi ei maistu täälläkään, yritän silti juoda kun tunnen janontunteen. Limsat helpottaa pahaa oloa ja auttaa töissä ehkä pahimman yli, mutta kun en niitä normaalisti juo niin tyhmää lipittää niitä nytkään. Mut pakko on ollut, et selviää työpäivästä. Välipalat kyllä auttaa kanssa. Pitää varustaa työpiste hedelmillä, josta sitten salaa ja huomaamattomasti napsailen paloja =)
Ajattelin vielä kokeilla eri makuisia vichyvesiä, että jos ne vaikka auttas limsan sijaan. Onneks niitä löytyy eri makuja.

Mulla on maha turvoksissa ja kai se kohta sitten pompsahtaa kunnolla näkyville. Voi turvottaa myös noiden limsojen takia ja kyllä sitä mahaa löytyy vähän omasta takaakin. Mulla on yhdet housut, jotka ei paina mahaa kun teen istumatyötä, joten voi olla et on pakko käydä ostamassa jotkut äitiyshousut. Se resoriosa mulla ainakin levahti viimeksi sitten mahan mukana, joten ei ihan heti jää pieneksi. Tai sitten käyn penkomassa "isojen vaatteiden" laatikon varastosta, kun sulloin ne sinne kun keväällä laihdutin. Yhtä vaatteiden penkomista, kun kohta joutuu ne talvivaatteetkin taas repiin esiin.

Raskausvitamiinia varmaan tarvis käydä ostamassa, kun mulla on joku tavis Multivita ja joku täällä sanoi ettei sais olla sitä A-vitskua ja siinä on. Plus sitten en syö kalaa (paitsi lohta, jota joutuu nyt rajoittaan) niin pitäis niitä ravintoaineitakin jostain saada. Varsinkin nyt kun tää syöminen on vähän mitä sattuu, kun tekee pahaa ja tulee syötyä mitä minäkin päivänä sattuu meneen alas.
 
Kaarina80:lle ja Silvia logo:lle voimia :hug:

Vitamiineistä on ollu puhetta, niin itse olen syönyt noita Multavitan raskaus ja imetys vitamiineja, et esikoista odottaessa söin loppuajan noita. Alkuun söin silloin LadyVita mamaa, mut oli järjettömän kallis ja kun tulee tuota kalkkia saatua maitotuotteista, niin jätin pois. Multivita ollut hyvä ja neuvolassakin sitä suosittelivat.

Mahan näkymisestä, niin täällä maha pullahtanu jo esiin, et tänään aamulla vedin normi
topin päälle, niin mies sanoi,et haluutko, et kaikki saa tietää jo nyt? :D Et turvotusta ei enää oo ollunna.

omaanapaa, et viikko takaperin hävis kaikki raskausoireet ja sain sit paniikin päälle, kun en dopplerilla sydänääniäkään löytänyt, niin eilen soitin neuvolaan ja miun neuvolatäti oli niin ihana, et pyysi tänään tulemaan käymään siellä, et hän ultraa. Syke löytyi ja pieni vastasi kooltaan 10+1, eli oli pari päivää pienempi kuin kuukautisista laskettuna. Sanoi vaan neuvolantäti, että nauti nyt raskaudesta kun ei oireitakaan oo ja kaikki on kunnossa :)

Nonna88 ja muru 10+3
 
Mää niin toivoisin että meilläkin toimis noin, että ultrattais kun on huoli, mutta ei. Ultralaite kyllä löytyy neuvolastakin mutta ei ne sitä käytä juuri koskaan. Mää kyllä tosiaan haluaisin tietää, että onko kaikki kunnossa vai ei, kun viikko sitten kaikki raskausoireet katos kun salama kirkkaalta taivaalta ja en tosiaan hirveesti positiivisia juttuja vastaavaa kokeneilta oo kuullu. Tarvii varmaan yrittää puolentoista viikon päästä neuvolassa jos ne suostuis ultraan tai edes kokeileen kuuluuko sydänäänet.

Mulla ei vielä maha näy (no joo viikkojakin niin vähän, että olis aika kumma jos näkyis). Kuopuksesta mulla alko näkymään rv 9+, mutta poikkeuksena oli että alkujaan masussa oli kaks ennenkun toinen tuli sitten ennenaikojaan ulos, ei varmaan muuten olis niin aikasin niin selvästi näkyny.
 
Tänään kävin toisen paikkakunnan neuvolassa ultrassa (niin aataminaikanen vehje), Tämä siksi että suljettiin pois pidemmällä olo! No ei se saanu mahanpäältä näkymään mitään muuta kun isontuneen jonkin amnio-ontelon, mutta sanoikin että lähempänä 10 viikkoo vasta näkyis niide vehkeellä! ärsyttää odottaa sinne np-ultraan :/ Sais edes sydänäänet pian kuuluviin niin tulis vähän todellisesmpi olo!

Anu ja pikkuinen :heart: 7+6
 
Onnitelut -Mira- ekasta ultrasta, ihana kuulla että teillä on kaikki ok.
Meillä edessä huomenna, HUISIA :O

Itse asiassa saatiin toinenkin aika heti aamuun, kun soittelin tänään neuvolaan ja kerroin kuinka kamalaa on pahoinvointi, huimaus ja leposykkeet. Käsky kävi heti 8.30 lääkärille. Mulla on leposyke helposti 96 ja puuskutan pelkistä kodin rappusista kun höyryveturi. Sydämestä ottaa välillä ja kahvinjuonti pahentaa tykytyksiä hirmusti.

Vitamiineista: Mä olen syönyt vain foolihapon yhtenä nappina, välillä d-vitamiinia ja kalsiumia. Ei pystyis muuta kyllä nielemäänkään, kun etoo niin... :$
 
Jouduin tänään kättärille päivystykseen, kun alkoi huippaamaan ihan järkyttävästi. Siteet eivät enää riittäneet ja oli pakko ottaa tytön vaipat käyttöön. Saksilla reunakuminauhoja katki ja sairaalaan. Lääkäri tyhjensi raskaustavarat pois ja 2h siitä vuoto muuttui tosi vähäiseksi. Käytiin matkalla kyllä ostamssa tenan kouruvaippoja tarjoustalosta. Niitä olisin tarvinnut 2.5v. sitten synnytyksen jälkeenkin.

Nyt on jo parempi mieli, mutta uusi mahdollinen raskaus toki pelottaa. Vauvalla ei ollut kaikki hyvin ja parempi näin, että meni näin alussa, eikä myöhemmin.

Jos meillä tärppää uudestaan, ennen kuin muut olette synnyttäneet, niin käyn ketjussa vähän häiriköimässä ;-)
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
pahoittelut niille, keillä on tullut menetys :(

vitamiinejä en ole vieläkään muistanut käydä hakemassa! Hajamielisyys on uskomatonta...

masu on jo pullahtanut ja näkyy selvästi kun osaa katsoa!!! Uskomatonta! Toisaalta toinen raskauskin, mutta silti jo 11. viikolla??? :D

arell minua ei ollut listoilla, olen toki kirjoittanut vasta kerran. En saa kännykällä punaista väriä, mutta tietoina Matti Katilainen, 10+4, La 2.3 ja toinen lapsi :)

oma napa närästää, etoo, väsyttää, mieliala heittelee. Ekassa neuvolassa sydänäänet kuului <3 Ensi tiistaina ultra! Kotidoppler tuli tänään, sain silläkin sydänäänet kuulumaan :)

Matti Katikainen 10+4
 
  • Tykkää
Reactions: Arell
Tsemppiä ja onnea uuteen yritykseen vielä tätäkin kautta Silvia Logo:hug:

Mulla on paino tippunut pari kiloa oksentelun ja pahoinvoinnin takia, sellainen pöhötys lähti pois mutta kyllä toi maha vaan näkyy. Mulla on viikkoja niin vähän että kai se jotain turvotusta on silti, kohdun pitäis olla vielä alhaalla. Mutta jos on tiukka paita (niitä pidän onneksi vaan kotona) niin ei jäis selityksille varaa. Mullahan on vasta 10kk edellisestä synnytyksestä ja 2,5v sitä edellisestä niin sekin varmaan vaikuttaa. Kohtu on kyllä kallistunut eteenpäin mutta ei kyllä pitäis vielä olla ylhäällä...

Mulla on niin jano, pitää vaan juoda pieninä annoksina että pysyis sisällä. Jätskit, karkit, limsat, mehut, sipsit, tuoreet kasvikset ja hedelmät ainakin oksettaa mua ihan täysillä samoin kuin edellisissäkin raskauksissa. (siis ne ei pysy sisällä vaan tulee ulos) en kyllä tiiä mikä noissa on sellasta että aiheuttaa sen. Ihanaa on syödä kinkkuleikkelettä ja kääriä väliin suolakurkkua :D

saraheinä 7+4
 
Iltaa kaikille :)

Oonko tosiaan ainut vielä, jolla on oloja lapsen sukupuolesta? Ekassa raskaudessa ei ollut juuri mitään ihmeenpää aavistusta. Nyt poikaolo vahvasti, liittyy siihen että oireet ihan eri kuin esikoista (tyttöä) odottaessa. Voihan se olla että tämäkin olo vielä muuttuu mutta toistaiseksi näin :)

Silvialle hyvää vointia jatkossa <3 Toivotaan että pääset pian kertomaan meille plussauksesta!!!

Mulle kyllä maistuu vesi ja jano onkin jatkuva!

Arell ja Herne 7+5
 
Hei. Iso hali Silvia Logolle! Tulehan kertomaan jos natsaa uuden yrityksen suhteen!

Kävin tänään ostamassa raskausvitamiineja mutta lohduttavaa kuulla ettei nyt ehkä ole ihan sössinyt tätä hommaa syömällä niitä normaaleja multivitamiineja. Nyt on tosin ollut useampi viikkoa taukoa vitamiineista, mutta omegaa aloin nappailee kun tuota kalaa ei tuu syötyä. Otan sitä d-vitamiinilla terästettyä kalsiumia myös. Syön kyllä mielestäni aika monipuolisesti että luulen saavani ainakin vähimmäismäärän vitskuja..

Meikäläinen kyllä pystyy juomaan vettä, ja sitä jopa mieluiten juokin. Kahvi maistuu pahalle, mutta juon sitä vain siksi ettei kukaan ala töissä epäilemään jotain..vällillä kaadan pois jos muiden silmät välttää.. ja maitoa juon väkipakolla. Jostain kumman syystä pepsiä tekisi mieli juoda koko ajan. Tämä himo ollut aivan ensi viikoilta lähtien? Ehkä sieltä on tulossa Cola-Olli eli poikaa odotellaan:D

Minulla on kyllä tyttöfiilis. Ehkä toivonkin sitä enemmän. Olin yks ilta nukahtamaisillaan ja näin mielessäni kuvan tyttövauvasta joka punnersi itseään ylös lattialla. Se näytti samanlaiselta patukalta kuin minä vauvakuvissani. Haluaisin ajatella että se on enne uni ja meille olisi tulossa tyttö. :D Tai sitten tässä vaan mietitään vauvaa joka ikinen sekuntti että tulevat uniinkin.

Huomenna olis 10+0. Mene aika nopeammin!;)


Voice Of Baby + papunen 9+6
 
Kiitos, Pullataikina :) Nyt osaan jo ehkä laskea "äitityyliin" :D

Kokeilkaapa vissyä hanaveden sijaan, itselläni ne hapot helpottaa kuvotusta.

Tänään kävin ekaa kertaa urheilemassa raskaustestin tehtyäni, ja urheilin ihan kunnolla. Liekö sattumaa, että kotona sitten tuli ekaa kertaa jotain vuotoa. Onneksi vähän, eikä tuoretta verta. Mutta sitähän sitä nyt miettii... On tää yhtä miettimistä.

Veera 7+1

Ai niin, sain ekan ultra-ajan varattua 13.9.
 
Mulla on poikaolo, johtuen täysin päinvastaisista oireista :) Edellinen tyttö ja teki mieli makeaa, nyt oon suolasen perään. Kaikki muutkin perusoireet löytyy toisin kuin edellisessä. Toki se voi vaikuttaa että edellisestä synnytyksestä aikaa vasta 10kk :)
 
Mites muut värjäättekö hiuksia raskausaikana? mun edellisestä hiustenvärjäyksestä on useempi kuukausi ja olis pitäny ennen tulevia juhlia värjätä, mutta en uskalla varsinkaan tän ekan kolmanneksen aikaan. Kummassakin aikasemmassa raskaudessa oon kans toiminu niin, etten oo ekan kolmanneksen aikaan värjänny ja koko raskausaikana vaan pari kertaa vaikka tarpeen olis ollu useemminkin.

Mulla ei oo oikein tyttö- tai poika-olo vielä, eikä varmaan tuukkaan kun ei aikasemminkaan oo ollu, mutta oon ihan varma että tyttö sieltä tulee. Meillä ennestään siis kaks tyttöö ja miehellä sen lisäks yks tyttö vielä "teini"-ajoilta, onhan niitä tutkimuksiakin, että jos on noin monta lasta samaa sukupuolta niin mahdollisuus toiseen sukupuoleen on jo paljon pienempi prosenttiosuus, eli tilastollisesti meille tyttö olis tulossa.

Voi miks, miks tää aika menee näin hitaasti??tällä viikolla käyny ystävällä just kylässä jolla vajaan viikonpäästä laskettuaika ja tuntuu että ite ei pääse tohon vaiheeseen ikinä!!ei sen puoleen etten haluaiskaan olla vielä niin pitkällä, jäis ihana raskausaika kokonaan välistä :D Mää rakastan raskausaikaa (en tosin tätä ekaa kolmannesta tän ison keskenemenon riskin takia), musta on ihana kun masu kasvaa ja sitten kun alkaa liikkeet tuntumaan. Mulla on ollu aikasemmat raskaudet kaikenlisäks niin helppoja että se on auttanu tietty tässä raskaudesta nauttimisessa. Tästä raskaudesta muutenkin pitää ottaa kaikki irti, kun meijän lapsiluku on sitten täynnä jos(voi toivottavasti KUN) tää vauva syntyy.

äh taas mää oon täällä jorisemassa, nyt tarvii mennä pukeen ja lasten kanssa ulkoileen.

satutytti ja pirpana 7+2 (VASTA!!!)
 
Silvia logo :hug:

Anu84: Normaalisti seuraava Ultra ois noin viikolla 13, mutta kun tota keskenmeno taustaa on haluaa lääkäri yhen ylimääräisen ultran. Tosin luulen että täällä ultrataan joka kerralla.

Täällä ällö olo jatkuu :$

Ellia 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
satutytti ite en värjäile hiuksiani ollenkaan, mutta mun mielestä toi periaate ettei värjää ekan kolmanneksen aikana kuulostaa ehdottomasti hyvältä. Meidän kropat on niin jatkuvan kemikaalipommituksen kohteena, että vähentäminen raskauden aikana on todellakin tarpeen.

Arell mulle saa laittaa ultra-ajaksi 27.8. :) Yli kaksi viikkoa vielä! |O

Mulla on kyllä poikaolo, toisaalta näen jo itseni elävästi kolmen tyttären äitinä. Luoja mua varjelkoon. :whistle:

Täällä väheni kyllä pahoinvointi huomattavasti viime viikolla, mutta alkoi sitten 4 päivän jälkeen täydellä raivolla uudestaan, kiva. :kieh: Olen jopa pari kertaa oksentanut, mitä ei ole aiemmissa raskauksissa koskaan tapahtunut. Ehkä se on tää ikä sitten, vaikka en mä nyt vielä ole kuin 29... Pahoinvoinnin takia en ole taas jaksanut juuri mitään, edes surffailla täällä. No, kohta on kymppi täynnä, toivon hartaasti että siitä helpottaa! Neuvolassa on kyllä jo sovittu että ensi viikon kirjoittavat mulle saikkua, kun kesäloma loppuu.

Cassy rv 9+5
 
Silvia Logo Olen pahoillani.

Selina76
Tiedän tunteen, olen itse samassa tilanteessa. Uusinta ultra on ensi viikon perjantaina. Eihän se auta kuin odottaa, ja aika tosiaan menee hitaasti.

Kunhan raskaus etenee aion värjätä hiukset.

Maha ei pönötä, kun edellisestä on vielä römppä hyvin jäljellä, niin ei erotu pömppä maha;)

Näin unen, että joku outo mies sanoi minulle, että olen raskaana ja odotan tyttöä, itsellä ei ole tyttö -eikä poikaoloa. Rakenneultrassa kysymme, jos sinne asti päästään.

Viikonloppuja kaikille.

OivaAino 7+2?
 

Yhteistyössä