Hei vaan!
:hug: Pikkuviikingille ja paljon voimia surutyöhön. Olen kovin pahoillani. :hug:
Hirmuisen helteen ja tropiikin lykkäsi, mutta ei se auta, lasten kanssa on 4-6km joka päivä tallattu, tai siis he ajavat polkupyörillään ja minä kävelen vieressä. Kyllä meinasi tänään jo huumori loppua, muutenkin ollut vähän hermo tiukalla tänään, tosin voi johtua siitäkin, että yleensä nukun lasten kanssa päikkärit ja tänään niitä ei nukkunut kunnolla kukaan. Tein nimittäin kunnon urheilusuorituksen ja kävin shoppailemassa lasten kanssa... olen siis valmis maratoonia varten
Vaatteiden sovitukset meinasi olla problemaattisia, koska pikkumies halusi, että muutkin näkee, mitä äippä sovittelee
mutta löysin viimein mekon, kolmen tunnin hypistelyn tuloksena...
Mietin juuri, että onkohan mullakaan kaikki ihan kunnossa, kun voin niin hyvin. Toisaalta, esikoisestakin voin todella hyvin, kun ei ollut sitä diabetestä. Hajuaisti on kovin tarkka kyllä ja iltaisin juilii, jos on ollut raskas päivä, mutta ei ole huono olo, ei ehkä kiukuta kovinkaan poikkeuksellisesti eikä väsytä edes erityisesti. Hirveästi tekee mieli kaikkea terveellistä, edelleen, ja sitä mango-melonijätskiä
ja maha se vaan paisuu... ostin myös ensimmäiset odotusfarkut, kun oli henkkamaukassa seitsemään euroon neljänkympin housut. Tällä kertaa ostin omaa kokoa, koska viimeksi ostin numeron liian isot, kun kaikki sanoivat, että paisun ja toisin kävi: ne farkut menivät isommalle ihmiselle, en koskaan kyennyt niitä pitämään, kun ei ne pysyneet ylhäällä.
Synnytysten kestoista sen verran (minulle tyypillinen lausahdus tuo sen verran... heh, ihan kuin joku forrest gumb...
), että ekaa synnytin 21 h ja epiduraalin otin, vaikka ensin en olisi halunnut ja ilokaasua vedin sekä rallattelin umpitunnelissa rockia raadiosta... synnytys ei edennyt mihinkään ja oksitosiinitipalla sitten saatiin leidi ulos. Silloinen mies oli niin väsähtänyt, että nukahti salin lattialle koitoksen jälkeen... Kävelin omin jaloin osastolle ja työnsin vauvaa edelläni, nauroin ja typerä ilme naamallani ilmoitin kaikille vastaantulijoille, että 'mulle synty äsken vauva, mä tuun kyllä tänne toistekin'. Toista synnytin 10,5 h ja sama setti oksitosiinia myöten, tosin meinasi tulla hoppu, kun pojan sydänäänet laski, hän oli sokerilapsi ja melkein nelikiloinen eikä typerä lääkäri (tappelimme lähes koko raskauteni ajan tämän saman naisen kanssa ja tietenkin, kun et jonkun kanssa toimeen tule, niin kukas se hädän hetkellä siellä salissa taas olikaan...) tajunnut, kun sanoin, ettei se sieltä mahdu. No imukupilla mahtui sitten. Työtään kai sekin nuori nainen teki, mutta kannattaisi ehkä niidenkin kuunnella asiakastaan joskus. Olin niin puhki koko hommasta, että pyörryin suihkuun, jonne minua tietenkin kiellettiin menemästä... ja minut vietiin vauvoineni sängyllä osastolle, jossa ilmoitin, että en taida ikinä enää tulla tänne
Ja taas mennään...
Matkustelusta pidän myös kovin, just olin siellä ilosaarirockissa, viikon päästä lähden kuskiksi karmarockiin ja syyskuussa olen lähdössä vielä radiorock-risteilylle, että jos vaan kunto antaa myöden, niin ilman muuta kannattaa matkustella! Lentää en uskalla, kun mulla lähti viimeks taju ryanairin koneessa, kun nousi niin nopeasti. En ollut koko lennon aikana juurikaan tajuissani (2h). Ekaa kun odotin, olin vielä polttarikuskina viikko ennen laskettua aikaa... toisestakin taisin tehdä yhtä sun toista, mutta diabeteksen vuoksi kunto oli huomattavasti kehnompi näihin hommiin.
Sellaista jaaritusta ja romaania tällä kertaa. Jaa niin ja minäkin olen tukkaani
värjännyt jatkuvasti, se on ollut kohta 15 vuotta punainen. Ihan on normaalin oloiset nuo minun lapseni
Kaikkea hyvää kaikille :heart:
Viivi+Tiuhti 7+4