Kiitos pelkopoli vastauksista!
Vartalon muutoksista ja painosta, mulla oli enemmän ongelmia ykkösen jälkeen hyväksyä oma kroppa, mut nyt tän kakkosen aikana oon enemmän sinut itteni kanssa, koska en kuitenkaan saa sitä kroppaa ennen lapsia takaisin. Tissit roikkuu, selluliittiä on enemmän ja muutenkin oon pehmeämpi. Oishan se kiva olla taas hoikassa ja timmissa kunnossa, mutta se vaatii oikeesti niin paljon ettei mulla oo siihen rahkeita (aikaa + en halua rajoittaa syömisiäni liikaa). Mä aina paasasin sitä et "kuntoiluun löytyy aikaa jos sitä oikeasti haluaa", mutta oon huomannut ettei se kyllä niin ole. Jos käy töissä ja tekee pitkää päivää (8/9-18) ja illat haluaa nähdä lasta, niin ei siinä montaa kertaa viikossa kerkiä jumpissa juoksemaan. Pakko priorisoida, ehkä sit joskus jaksan panostaa kuntoiluun enemmän, nyt tässä elämäntilanteessa en.
Mä syön kans aivan liikaa karkkia ja suklaata joka päivä, en yleensä ees syö suklaata, mut molempien odotuksessa oon mättänyt sitä hulluna. Sokeriarvot testin perusteella tosi hyvät, joten en usko et siitä on haittaa kunhan sokeriaineenvaihdunta toimii.
Mulla on tosi kiva anoppi, kunpa asuisivatkin lähempänä, niin voisi tulla useammin käymään. Luin jotain toista palstaa ja siellä joku äiti valitteli oman ajan puutetta, vaikka isovanhemmat käy kerran viikossa hoitamassa lapsia. Naureskelin miehelle, et meillä saadaan lapsi hoitoon pari kertaa vuodessa ja ollaan siitä jo ihan onnessaan. En tarkoita just sua hepuhi, mutta välillä vaan tuntuu et mihin on tottunut (esim. jos saa tasaisin välein lastenhoitoapua) niin sekään ei riitä. Tai että sitä ei arvosteta. Me ollaan hirveen huonoja palkkaamaan lastenhoitajaa varta vasten, tuntuu että se tulee niin kalliiks eikä siks tehdä juuri ikinä mitään yhdessä miehen kaa, mikä on tosi sääli.
Musta tuntuu et vauva yritti kääntyä toissa yönä ympäri ja oli eilisen poikittain, mutta nyt taas tököttää perätilassa. Heti on ahdistavampi olo, kun pää punkeaa melkein kurkkuun.
Viola ja pikkuinen rv 31+4