Meillä töissä tietää yllättävän harva. Ja ne ketkä tietää, saakin tietää, vaikken ite kertonutkaan. Niille kelle kerroin ite niin sanoin vaan että tästä ei moni tiedä eikä haittais vaikkei tietäskään, mutta en kieltänyt kertomasta. Haluaisin ehkä jopa että useampi tietäisi, koska maha on jo aika megalomaaninen ja pikkusen ahdistaa jos ihmiset pitää vaan läskinä. Ei pitäs välittää, mutta kyllä vaan yleisön edessä on nolo olo. Tänäänkin kun tuli ihan uusiin ihmisiin taas tutustuttua, ihan kansainvälisiä vieraita ja olis tehny mieli jollain tavoin tuoda raskaus esille, mutta ei olis kuulunut niihin keskusteluihin.
Mutta pelkästään telttoihin en oo enään pukeutunut, eli piilottelu on loppu. Tämä siis töissä, kavereista en oo kertonut kellekkään (miks?!?!!??!) kai mä pelkään että tää onni on ohimenevää enkä halua tuottaa pettymystä, hölmöä. Mun puolen suku tietää, ja oikeestaan koko synnyinkaupunki - kiitos äiti!*
Miehen isä tietää, mutta luulee ettei me tiedetä että se tietää koska kuulemma odottaa että me sanotaan ite ennen kuin onnittelee. Kälyn kautta kuultua
Facebookin kautta en ensin ajatellut asiasta tiedottavani, mutta nyt oon alkanut miettiä että jos rakenneultran jälkeen laittaisinkin jotain niin saisin ainakin kaikki kaverit tavoitettua.
Siihenkin vielä hemmetti kolme viikkoa, ihan hirveen pitkä aika tulee ilman mitään konkreettista näyttöä pikkaraisesta ( vaikka 2 vko sit olikin se ultraus
)
Olo hyvä, liikkeitä ei ole tainnut nyt olla, mutta joka päivä kovasti yritän kuulostella.
Mitään lastentarvikkeita en oo ostannu, mutta katellu paljonkin missä hinta-laatusuhteissa mikäkin on. Turvakaukalo ostetaan uutena, muut isommat hankinnat ostetaan käytettyä.*
Voikaahan hyvin, mennään innolla kohti seuraavaa etappia eli rakenneultraa. Odotan jo kovasti ekojen uutisia
Mems ja Armas 17+6, huomenna POKS!*