Maaliskuun Muruset 2012 *Marraskuussa*

Nyt alko ihan hirveesti tekemään mieli äitin tekemää peltilihapiirakkaa! Namsk!! <3 Ja kyllä se silti on erimakusta sellasena kuin pasteijana :) Kauhee, kun täältä iskee lukiessa näitä PakkoSaada!-himoja :D
Eilen oli aivan pakko saada mandariineja ja irtokarkkeja. Mulla on joku ihmejuttu iskenyt punasiin ja mustiin karkkeihin yhdessä. Tosi hassua :D Vattua ja lakua massuun monessa eri mallissa kiitos Makuunin valikoiman.

Liikkeet: Masussa on liikkuminen vilkastunut ja osaltaan vahvistunutkin. Ihanaa toi riehuminen <3 :)

Jalannumeron kasvu: Toivottavasti ei itellä kauheesti kasvais, kun muutenkin on jo aika iso kengännumero.. Se vaan taitaa olla aika tavallista, että jalka jotenkin muuttuu kuitenkin.

Turvotus ja säryt: Mulla on alkanut kans turvottaa sormia välillä (sormuksia en oo voinut pitää hetkeen enää säännöllisesti) sillai, että herään siihen, kun nei meinaa taipua. Ärsyä. Ja alaselkä vihottelee vaihteeksi.. Eilen illalla iski joku ahdistava kramppisärkyväsyitku-kohtaus. Särki jalkoja takapuolelta aika kovasti. Onneksi sain nukahdettua, kun mies vähän hieroi ja nyt on kivempi olla.

Sipsunen: Mullakin tulee välillä, alkanut jotain viikon sisään, sellasta sähköiskumaista kipua jalkoihin ylhäältä alaspäin ja koirien kanssa kävelyllä meinaa välistä satunnaisesti lähtee jalka alta, kun se viiltää niin kovin. Hurja tunne, tiiän! :/ Ja autossa istuessa alkaa särkee jalkoja, jos on pitkään paikallaan.

Onneja ultrassakävijöille ja jaksamisia niille, joilla ei maailman helpoin odotushetki oo menossa!

Onnea tyttölupauksesta ilja!

Vanillac + Masupapu 21+3
 
Viimeksi muokattu:
Oih jollakin on tänään ultra.. mulla on torstaina enkä malta odottaa!
Keskiviikkona tulee rv 20 täyteen! :)

Mä olin miettinyt tota kakkapuolta synnyttäessä ja kiva että siitä on keskusteltu täällä:) mua kans jotenki hävettäs kauheesti..

Mä olen juonut niin ahkerasti maitoa että mun kynnet on yks kaks mielestäni kasvanu ihan tajuttomasti ja on niin hyvässä kunnossa et aijai! :D pitäs leikkaa tai viilaa. omistankohan viilaa :eek:

onnea poksujille :)
 
onnea ultrassa kävijöille!!

Mua pyörryttää!! löhöön vaan sohvalla ku ei pysty nousta ylös ku olo on ku ilmapallolla ku leijailee kaikki ja pitkällään olleessaankin tuntee et päässä humisee. hiton ärsyttävää!! vois mennä ohi ku pitäs yöks mennä töihin...

jaahas ipana heräs...
 
Kauheesti tullu tekstiä viikonlopun aikana.. Käytiin miehen kanssa Rovanniemellä viikonloppu reisussa mm. kelkkameissuilla. Mietin ennen matkaa mitenkähän jaksan mahan kanssa istua tuon n. 7 tunnin matkan ees taas, mutta hyvinhän se meni. Pysäheltiin aina välillä jalottelemaan ja vessassa nii ei takalisto aivan puutunu. :D

Ruiskeesta multa kysyttiin esikoista synnyttämään mennessä Kyssissä 2010, että haluanko ruiskeen.. Tääläkin kertaa mielelläni otan sen jos vaan mahollista. Paljon mukavempi se on sit ruveta puskemaan pientä maailmaan kun ei tarvii niin pelätä et koko suolisto tyhjenis siihen pöyvälle.

Edellisellä sivulla joku mainitsi(en muista kuka, enkä pääse nyt kahtomaan) et masuasukki olis reakoinu ääniin. Minä huomasin saman viikonloppuna kun käytiin miehen kanssa yhessä kelkkailu "elokuvan" ensi-illassa ja alussa lavalle nous mies puhumaan mikrofooniin niin masussa villiinnyttiin sillon potkimaan kauheesti. Olin kans melko varma et se johtu just siitä kovasta äänestä.

En nyt millään muista mitä kaikkee piti kirjotella, mutta palailen kirjottamaan kun muistan mitä piti kirjottoo.. :)

Onnea kaikille hyvistä ultrauutisista ja poika/tyttölupauksista.

20+6
 
  • Tykkää
Reactions: mesisa
oi onnea taas ultrakuulumisista ! =)

meillä oli tänään neuvola:
viikkoja siis 22+6
RR 130/60
pissaa ei otettu kun unohdin :D
hb 124 (jes,oli noussu) !! :)
sf-mitta 24cm,tuossa kylkiluiden alla siis on,ja mitta huitelikin yläkäyrän yläpuolella..
vauvan syke 150
liikkeet ++,tyty vielä potki doppleriin kokoajan kun kuunneltiin :D pomppas koko höskä kun potkas siihen :D

kaikki siis hyvin,painoa oli tullu 2kg 5 viikossa,eli vähän liikaa mun makuun mut olkoon :D


sunniee ja vv 22+6
 
  • Tykkää
Reactions: -ruska- ja hepuhi
hepuhi kylläpäs nauratti tuo munaton mokkapala! :D :LOL: Nimittäin hyvinkin herkullisen näkönen... :D

Hirveesti ootte kirjotellu! OOn pääosin ainakin lukenu kaikki tekstit, mutta kun niitä lukemattomia sivuja oli alkuaankin varmaan noin kymmenen :D

Hirveesti tervetuloa kaikille uusille! :flower: Ja hirveesti myös onnea ultrakuulumisista & puolivälietapeista! :flower: Ja kaunis masunen ruska!

Miekin haluan sen peräruiskeen, jos tää meidän niuha PKKS suostuu vaan sellasen antamaan.. Mieskin jo siitä sano, et ota sit sellanen! :D Pikkumökö satutko tietämään, onko käytäntönä antaa? :O

Niin ja tuosta baareilusta Miulla ei todellakaan ole mitään miehen baareilua vastaan! Mikäs mie olisin sitä kieltämään.. aikuinen ihminen. Pääsee muutenkin niin harvoin viikonloppuisin minnekään menoon, että senkun vaan lähtee! :D Mutta ei se käy siitäkään huolimatta usein, ainoastaan noin kerran kuussa. Nyt kävi viime viikonloppuna, ja tais olla morkkis aika kova. :D Olen miekin vielä jaksanut noihin illanviettoihin, mutt harvemmin enään oon baarin puolelle eksynyt. Niin ja miun mies tanssii ainoastaan hyvässä tuiskeessa, ei suinkaan selvinpäin....! :D

Meillä oli neuvola viime viikolla, ja mitäpäs siellä. Unohdin viedä pissin, joten vein sen sit tänään. :p Sain lisäks lääkäriajan meidän reissua varten ens viikolle, kun haluan varalta lääkärin todistuksen lentoa varten (vaikka tuo 28rv ei oo mennykään rikki), kun on se jotenkin huolettomampi sitten olla siellä kentälläkin, kun ei tarvii stressata moisesta. :) (ja siis ihan kiva muutenkin, et tietää ainakin et kohdunkaula on ihan normaalin mittainen ennen reissuun lähtöä jne. kaikki hyvin siltä osin) Seuraava neuvola onkin sit joulukuussa! :xmas: Aika mennee siiiiivillä!

Hui, kohtahan tässä pitää töihinkin lähteä! :O Tuli kiire! :D Heippa mammat! :wave:

Hopea ja Alien 22+2

PS. Tässä vielä lauantain poksumisen kunniaks masukuva Aijaa.com - RV22+2 - 9017391.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Heei, tulin vaan pikaisesti kysymään, et onko muilla kokemuksia noista kohonneista leukkareista veressä? Tänään soittelin tuloksia, ja oli kuulemma vähän koholla, en tiedä paljon. Voi olla kuulemma siis pelkästä raskaudestakin, onko nyt sitten syytä huolestua :(
 
hopea ei annettu 2002, eikä 2010... ja muistelen et 2002 sanottiin et aiemmin ollu tapana mut ei enää.. mut kaipa sen saa jos pyytää.

Miesten logiikkaa vol. sata: Mies mietti eilen puol 6 et pitäs käydä kaupassa... sanoin sit et puol tuntii aikaa -tervemenoo. vastaus: eipä ku puoltoista..
Mä: "epäilenpä et puol tuntii.."
Mies: "No ei siinä nyt ois mitään järkee et kesällä oli ysiin auki, elokuussa seiskaan ja nyt kuuteen"
Mä: "aha."
Elettäkään ei tee liikkuakseen ja mulle aivan sama en oikeestaan mitään kaupasta välttis tarvinnu...
Sit ku kello on 17.55 kattoo netistä et hitto se suljetaaan kuudelta...mun ilme: "Mitä minä sanoin!!!" No lähtee kuitenkin kattoo ehtiikö (kuhan ensin ravaa ees taas ettien rahapussii, avaimii jne...) ja sit tulee vähän ajan päästä takas "en kyllä ymmärrä miks se nyt on kuuteen........" Ettäpä joo... siinäpähän lyö päätään seinään ku ei kuitenkaan usko mitä sanon! :D
 
Katjuska-80; anteeks nyt vaan kauhiasti jos noin ärsytin. Mun "luonto hoitaa" kommentti tarkoitti minua itseäni, minun kohdallani se luonto hoitaa asian. Ja vaikkei hoitaisikaan, niin mitäs sitten.

Ja jos lähdetään tälle mua ärsyttää-linjalle, niin mua ärsyttää se, että nykyihmisen (varsinkin naisten) on aivan pakko kontrolloida ihan kaikkea elämässään. Raskaus, synntys ja erityisesti lasten kanssa eläminen on kuitenkin pullollaan asioita joille ei vaan voi mitään, tai niihin ei voi vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi. Sitten niistä marmatetaan aivan kuin ne olisi jotakin henkilökohtaisia vääryyksiä näitä "mulla on kaikki aina kontrollissa"-tyyppejä kohtaan. En tiedä kuulutko tähän ryhmään, mutta kun kerran aletaan avautua, ni mua tosiaan ärsyttää tämä. Ja se tuli mieleen tosta sun kommentista.

Joo, nyt häippään täältä kiukuttelemasta, on pinna aika kireellä, jos ette huomannu :LOL:
 
Peräruiskeesta[/B Otan ilman muuta jos kerkiän ja tarvetta on, mutta onneks mun maailma ei paskaankaan kaadu, eikä varmasti kätilökään =) Sen verran verran työkseni olen paskaa pessyt, että se on ammattilaiselle kun pala kakkua kahvipöydässä :LOL: Ja olen mä joskus synnytyspöydälle sontinut vaikka olen vesiperäruiskeenkin saannut = ) ja ei, se ei ollut pitkä synnytys vaan kesti kolmisen tuntia alusta loppuun.

KOntrolloidussa elämässä on puolensa ja puolensa, mutta on asioita joihin tässä elämässä ei kauheesti voi vaikuttaa. Esim, mun melkein 9v, lievästi älyllinen keva tyttäreni ei millään voi ymmärtää kuinka niin ei voi päättää onko äidin mahassa tyttö vai poikavauva. Kyllähän semmoisen semmoiseen asiaan on neidin mukaan voitava vaikuttaa. No, "onneksi" meille nyt on ultran mukaan tulossa ne neidin toivoma pikkusisko niin päästiin tästä hitusen hankalasta keskusteluaiheesta :p

Mä tylsistyn kuoliaaksi ja hirveä päänsärky ollu toista viikkoa kaiken muun krempan lisäksi ja tää on asia mille mä tahtoisin tehdä jotain, mutten pysty!
Vuodelepoon tuli pakollinen paussi kun työkkärissä oli pakko käydä esittämässä entistä säälittävämpää, että kattokaa nyt, tälläsen mahan kanssako sitä hoitotyötä pitäs vielä tehdä :headwall:
 
Lyytinen en tosiaankaan tarkottanu kommentillani sua, anteeksi jos jotenki loukkasin..en oikeestaan ees lukenu sun juttua kunnolla ennenkuin nyt ja viittasin tohon minnarunin juttuun jossa kätilö oli sanonu et luonto hoitaa..
Ja kontrollifriikki en ole todellakaan ja tiedän kyllä että synnytys varsinki menee niinkuin menee riippumatta siitä mitä ite tahtoo..kommenttini tarkotus oli lähinnä se että ainaki täällä synnärillä jotkut kätilöt ei kuuntele mitä äiti haluaa vaan tekee niinkuin on tapana. Eli anteeksi vielä kerran jos mielesi pahoitit.

Ja mie ainaki piän että tää palsta on semmonen missä saa avautua jos joku asia pännii, ite en täällä ole ketään henkilökohtasesti ikinä arvostellu enkä tule niin tekemäänkään. Kaikki me ollaan erilaisia, ja ihan varmasti mahutaan samalle palstalle kirjottelemaan =)

Niin ja onnea ilja ultrauutisista :)
 
Viimeksi muokattu:
Pikaisesti vaan ultraa, kaikki hyvin! Tosin kun np-ultrassa tyyppi veteli järjetöntä rallia ettei meinannut saada mitattua ja ultrauskin kesti yli tunnin niin nyt hän nukku sykkyrällä koko ajan ja ultraus kesti taas yli tunnin :LOL: Kaikki näyttäs tosiaan olevan jees, mutta sydämesta hän ei saanut kunnon kuvaa tossa asennossa, niin puolentoista viikon päästä "joudun" uudestaan ultraan ja se on 4D \o/ Niin haaveilin 4d:stä ja meinasin jossain vaiheessa jopa maksaa sen, niin nyt pääsen ilmaiseksi :D
Nyt päikkäreille, kirjottelen pirteämpänä taas.

Mariaja & Tyyppi 20+0 (ainiin, ei se kätilö kuulemma vehkeitä siellä nähnyt, veikkasi tyttöä, mutta sitten siellä 4D:ssä saadaan varmempi veikkaus, niin ei tyyppi vielä ihan muutu tylleröksi)
 
Jotenkin ankea ja tylsistyttävä päivä. =(

Tänään käydään hakemassa sisarusvaunut käytetyt sellaiset, emmaljungan twin cangaroot., saas nähä sitten millaset ovat.... tupliin siis päädyttiin kun mietittiin yksilövaunuja/+ seisomalautaa, mutta näin nyt sitten meille.

Vesiperäruiskeita ootte miettinyt; ja ehdottomasti sellaisen haluisin, ensimmäisestä sain, ja synnyttäessä mitään ei " lentänyt" pöydälle, tokasta en kerennyt saamaan ja kolmannesta ei annettu, joten kakan siivoamista oli sitten kätilöille =(. Joten edelleen olen sitä mieltä että haluan!

Sen mitä oon myös miettinyt, että koska kolmas synnytys oli jotenkin kropalle tosi rankka, nyt varailen laukkuun mukaan palautus juomia ja patukoita, tehosta en tiedä, mutta aina sopii yrittää =)

Punis + helmi neiti 21+2
 
Pööppis
Onnea Ilja! ja onnea Mariaja 4D:stä!!!! WAUU


huh.. raskaus on muuttanu miut, ihminen joka aina kulkee maastohousut jalassa tai farkut jne.. niin ostin tänään kahet, siis KAHET leggarit ja kaks HAMETTA!! kun jostain sain päähän eilen että haluun alkaa kulkee hame päällä kaupungilla käydesä, niin ei housut puristaa, eikä oo enää hyvännäkösiä housuja jotka mahtuis.
Noh.. saa nähdä saa nähdä.... ainaki noi leggarit on ihannan paksut ja pehmeet <3 ja toi kalliimpi hamonen niin siiiiiisti että pitää rueta ihan asiakseen käymään kaupungilla että saa hametta pitää :LOL:
vielä pittää seuraavalla rahantuhlausreissulla ostaa semmoset säärystimet :D

hui hui..huomenna tuomiopäivä..eli neuvolaaika sille kääkälle aamulla.. en halluuuuuuu... saa saarnaa ja nuhtelua osakseen vaan. silittäs ees päätä kerrankii :O



tjaahas.. lähtiskö teetä juopottelemaan ja EHKÄ kaivais pakastimesta geichakakun jämät... enhän ole tänään syönyt kuin ruisleipäplasen, nii eikös jo ansaittu yks pala kakkua??
vaaka näyttää jo 62,5kg.. :( eihhelvete... miun täytyy vrmaan antaa tuo vaaka pois ja lopettaa kyttääminen. Mitä toi liika painon tuleminen voi vauvalle aiheuttaa? itestä viis, kyl mie nuo kilot karistan sit keväällä, mut eihä minnuu tässä painon tulossa muu harmita kun jos mie vauvalle haittaa teen? kasvaako se liian nopsaan? kehtaa siltä neukkutädiltäkää kysyy...... :O
 
  • Tykkää
Reactions: mesisa ja Hopea
Moikka kaikki.
Oon lueskellut teijän juttuja, mut en oo jaksanut kirjoitella vähään aikaan.

Onnea kaikille ultrakuulumisista! :)

Meillä kaikki hyvin. Coco potkii paljon ja äidille maistuis kaikki herkut..
Ens tiistaina neuvola- saa nähdä osaanko mä täyttää niitä kela-papereita..?
Kaks viikkoa niin meijän Dubain loma kutsuu, ihanaaa!!

Hyviä vointeja kaikille!

itähki,coco 21+3
 
punakaneli : mielenkiinnolla kuulisin mielipidettä kyseisistä rattaista :) Oon miettiny niitä yhtenä vaihtiksena... mä tykkäisin mut pitäs saada tosi edullisesti jostain jos nyt sijotetaan niihin kalliisiin ykkösrattaisiin ni "kotirattaiks" pitäs saada HALVALLA rattaat(yhtälö ei kuulosta emmaljungalta :D ).. Ja paljon teillä tulee olee ikäero? Kiitos -ja anteeks uteluni :ashamed:
 
NOpeesti ennen ruokaa tulin kommentoimaan Pööppikselle että tuskin se sun painonnousu vaikuttaa vauvaan yhtään itenkää. Joilleki vaan tulee enempi ku toisille.
Ja vissiin jos on pieni ni tulee enempi kiloja.. siis äiti..
Mä odotin samaan aikaan kahen miehen siskon kanssa ja niille molemmille tuli yli 20 kiloa raskausaikana ja saivat n.3000g lapsen. Mulle tuli n.10 kiloa ja mä sain 4110grammasen..
Että tuskinpa toi vaikuttaa... :)

Onnea ultrakuulumisista! Eiköhän iljallaki (olikos se ilja?) kaikki jees jos kerta ennenki on noin käynny.. :)
 
Viimeksi muokattu:
niijoo,mä sain siis kans ton vesiperäruiskeen eli letkulla vettä takalistoon ja sitä rataa :D ja mullakaan ei mitään tullu pöydälle,vaikka mitäpä sen väliä ,jos tulee se on tullakseen eikä sitä siinä tilanteessa tosiaan tule miettineeksi että tuleekohan sieltä kakka,kunhan nyt vaan saa sen vauvan ulos terveenä =)

sunniee ja vv 22+6
 
  • Tykkää
Reactions: hepuhi ja Hopea
Hopea ja susanna Mä en ymmärrä miten sen blogin pitäjä on saanut siitä mokkapalasta tuon näköisen!:LOL: Mä luin vain ohjeet ja tein, ennen kuin katsoin niitä kuvia.
Mulla tuli oikein kuohkea ja paksu kakku, oikein täytekakun kaltainen, kun tein isoon pyöreään piirakkavuokaan johon laitoin leivinpaperin pohjalle.

pööppis Lopeta vaa'alla käyminen. Ainoa mikä sun painonnousussa voi haitata vauvaa on stressaaminen. Turha siitä on huolehtia, kunhan vaan syöt monipuolisesti ja se monipuolinen sisältää myös herkut. Ainakin mun raskausruokailusääntöjen mukaan :D

mariaja Hieno "tuuri" kävi, kun pääsit vielä kahteen extra ultraan :)
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea ja mesisa
ihanaa netti toimii taas.

onnea ultrassa käynneille!:flower:

tänään sain neuvolassa vihdoin ja viimein kelan paperit, kyllä aika on mennyt etiäpäin...:)

sf-mitta heittelee siin ylä- ja keskikäyrän välissä et on pikkusella kokoa.

kengänkoosta; ei ole jalka kasvanut isommaks mut ekas raskaudes oli loppu vaihees nii paljon turvotusta et kengät puristi ihan mielettömästi sen takia jouduin hankkia isomman numeron, mut synnytyksen jälkeen jalka normaalisoitui, sormetkin oli silloin nii turvonneet ettei sormuksia voinut käyttää... tokaa odottaessa ei ollut pahemmin turvotusta. katotaan mitenkäs tässä raskaudessa...

toista lasta synnyttäessä tuli pientä pökälettä peräpäästä kun toinen alkoi painaa alaspäin ja meikäläinen ilokaasu pöhnässä pillitin miehelle kuinka noloa se on!:D mut synnytys alkoi suolen tyhjenemisellä kotona ja silti sitä tuli nii en sit tiiä ottaaks mukamas se peräruiske kaiken pois vai voiks silti jäädä sinne sisälle jotain...

ootteks te jo miettineet yhtään kuinka kauan aiotte olla kotosalla sit pikkusen kaa? mul olis haaveena olla parisen vuotta... pojan jouduin viemään jo vuoden ikäisenä tarhaan ku rahatilanne oli semmonen nii jotenki harmittaa vieläkin se... sa nähä mitens nyt...

pepper& masuasukki 23+6
 
Oliko jollain ollut menkkamaista jomotusta alaselässä/alavatsalla? Mulla ei ole aiemmin ollut, mutta nyt on niin, että istuminenkin on hieman tuskaista..?! Normaalia???! Mitään erityistä en ole tehnyt, alkoi ihan yht'äkkiä ja on kestoltaan jatkuvaa..nyt kestänyt n. 30min..

Olisi ollut kiva lukea juttunne läpi, mutta pakko mennä makuulle... =/
 

Yhteistyössä