Maaliskuun Muruset 2012 *Lokakuussa*

Annelin unnämuut!!

Jos heräätte yöllä pissalle esim, ottakaa maitolasi tai jokin pieni suklaanpala suuhun. kokeilkaa jos aamut tuntuisivät täten paremmilta. Se voi olla, ainakin mulla nyt kun on toi diabetes, helpottanu aamulla. saa verensokerin hieman koholle aamua ajatellen ja ei tarvitse ihan tyhjällä nousta ylös. jospa se auttas aamuykäyksiin!! Mulla on aamusin mitä kamalin olo ennen aamupalaa, tahi pian aamupalan jälkeen kun ensin on matalat sokerit ja sitten yhtäkkiä nouseekin 12h syömättömyyden jälkeen.. :)
Kiuvasti jaksoitte ottaa kantaa tuohon lastenvatte-tarvikse yms raha-asiaan!! Kiitos etten ole ainoa joka kannattaa toisinkierrätystä. En sano ettei ostettais mitään uutta mutta jossain kohtaa voi ajatella halvemmin. Olen ostanut jotain uutta vaatetta ja settia pienelle ja myös kirpparit on koluttu tyhjiksi.. ihan on reiman haalareita ollut ja muutakin ns "kestävää merkkiä"! Ja ehkä hienoin löytö oli, en tiedä oliko Mummula-tuote, mutta kirpparilta olen löytänyt täysin!käyttämättömät Kavat, nahkaiset ja ihanat, 5 e....
Meillä esikko kulkee lassie haalarissa ja viikkarikengissä, reiman hatut ja hanskat on.. Että en säästä joka kohdassa.. =) Tuo vertaamani "tonnin kärryt" oli ehkä liian karskea ilmaisu, mutta ilm poitti tuli esille!
Turvakaukalo on meillä ollut esikolla lainattu miehen siskolta, joskin kolaroimaton, pystyi luottamaan. nyt ei mahdollisuutta ole lainata joten uusi varmaan tulee hankittua. Vielä emme ole kerinneet niitä katsoa kuin päälisin puolin, mutta luultavasti ihan perus malli, en usko telakallista hankkivani ellei edullista, mutta turvallista, löydy.
Käytetyissä kaukaloissa oli muistaakseni suositus että olikos se kuusio vai kolme vuotta, vähän niikun autonrenkaissakin, kaukalon turvallisuus laskee. Liekö oli kyseessä ns kaukalojännitteisyys muoviosissa laskee ja alentaa näin sitä turvallisuutta!!??

Täällä pikkuinen myörii öisinkin kylkiasennossa.. pik pik töks töks.. en saanut pissauskeikan jälkeen unta ja pikkanen aloitti masussa varmaan luullen aamuksi :heart:
kohtu on navan kohalle noussu ja tuntuu että suolet yms elimet tulee jälkijunassa tai eivät oo hoksanneet väistää.. sen verran tiukkaa tekee ruoan jälkeen..

Nyt saunan lämmitykseen, kengu 18+3
 
Iltaa.

Käytetty kaukalo esikoiselle ostettiin uusi ja myin sen vasta kun saadaan ostettua kaverilta pari vuotta vanha kaukalo jonka saa sitten rattaisiin kiinni. En ostaisi tuntemattomalta enkä 3v vanhempaa.
Kirpparilta tulee hankittua ne vaatteet ja muut tavarat joita ei esikoisen jäljiltä sitten mahd ole.
Mä oon kk aikana hommannut 4 kantoliinaa/pussia!!:LOL: Oon koukussa totaalisesti ja en tiiä mikä niistä on käytössä hyvä niin on valinnan varaa ainakin.. eikä nuihin oo rahaa menny montaa euroa ku käytettyinä löytänyt.
On siis monta metriä pitkä liina, Tricotti ristikkäisliina, Snug a buc kantopussi ja Kanga rengasliina. Ehkäpä löydän vielä edullisesti sen mitä voi käyttää kaukalopussinakin.
Esikoiselle ostettiin uutena oran yhdistelmät, maksoivat 400€. Halusin hyvät ja laadukkaat, mutten kuitenkaan ylihintaisia. Net on nyt myyty ja tilalle ostettiin käytettyinä britaxin b-dualit.
Jokainen ostaa just sellaiset vaunut kun itse haluaa ja katsoo parhaimmiksi :)

Kirppissaldona oli tänää ihana pikku kapalo vauvalle, 2mammafarkut, toppikset ja kevyttoppatakki ja joitain unisex vaatteita tulokkaalle. So happy :)

Mun maha on ihan ihmeen mallinen ja odottelen sittenkin että masu kasvaa kunnolla ennen kuvaa tänne laitan.

H&mörrykkä 18+6
 
Laretzki
Kengumamma Meille sanottiin lastentarvikeliikkeessä, että jos käytetty on yli 5 vuotta vanha niin siinä tulee just toi mitä itekin sanoit, että ne rakenteet haurastuu.

Tänään saatiin tv-taso. Ihana kun sai valokuvia ja muita koriste-esineitä taas purettua ja loput puretaan kun Ikeasta tulee sellanen vaatimaton tonnin tilaus :D. Jotenkin päivä on ollut tosi rauhallinen, ei oo ollut yhtään kiire minnekään. Kirpparilta ostin sitterin kympillä, jota aion sitten varmaankin hieman tuunailla äitiltä nyysityillä kangas paloilla. Siellä nimittäin on muutamia isompia, joista saisi hyvin uutta päällystettä. Nykynen on ihan jees, mutta ei mikään erityisen kiva.

Siitä huolimatta että on ollut lepposa päivä, väsymys on jo ihan kauhea. Että vissiin se on iskemässä taas oikein urakalla..
 
Mulla on kans samanlainen mies kun Minnarunilla rahan käytön suhteen. Laskut ja lainat toki maksaa suht ajallaan aina, mut sit ylimääränen raha menee aika pitkälti sen kelkkaprojektiin ja muuhun omiin harrastuksiin ym... Saahan sitä harrastuksia olla ja niihi rahaa laittaa, mut olis se kiva jos vois vähä ees säästää nii ei just viimesillä viikoilla ennen uutta palkkaa tarvii kiukuta kun ei oikein oo rahaa.. Ja mulla ei kyllä yhtään jää sitä ylimäärästä kun kotona oon vaikka kuinka säästää joka kohassa. Ja oon vielä sellanen et en kehtaa mieheltäkään pyytää rahaa vaikka olis tiukkaa. Tosin siinä vaiheessa mä jätän kaupasta ostamatta miehen mieli ruokia ja hän käy yleensä sit ostamassa niitä ite ja pistän pienen listan mukaan mitä vois samalla tuua meille. :)

Täällä on masuasukilla ollu vähä hiljasempia päiviä ja miettiny onko kaikki kunnossa, mut en vielä siitä kauheesti oo osanna resata nii ehkäpä siellä vielä hengissä ollaan toivottavasti. Neuvolaankin on vielä muutamaviikko huoh.
 
Tossa laitettiin tytön pieneksi jääneitä vaatteita kellariin ja vähän järjesteltiin niitä jo aiemmin vietyjä kamoja. Laitoin jo valmiiksi laatikoiden päälimmäisiksi muutamiasukupuolineutraaleja kerrastoja, tumppuja ja valkoisen toppapuvun (56cm), jossa alaosa on pussimallinen. Voih, tulisi jo maaliskuu :heart:

Mulla ei auta vaikka söisin mitä yöllä tai aamulla ennen ylösnousemista, oksennus tulee silti. Monesti se tulee viimeistään aamiaisen jälkeen jos ei ole tullut jo ennen sitä. Olen oikeastaan kokeillut kaikki poppakonstit ja silti laatta lentää edelleen keskimäärin 1-4 kertaa päivässä. Välillä on päivä tai pari kun en oksenna, mutta silti on vellova, paha olo. Oikeastaan noi oksennuspäivät menee sykleissä. Yleensä pari-kolme päivää oksentamista ja sitten päivä tai max kaksi ilman. Viimeisen yhdeksän viikon aikana mulla on ollut jopa viitenä tai kuutena päivänä normaali olo. Loppuisi jo!

Nyt vissiin täytyy mennä nukkumaan, kun nukahdin jo tyttöä nukuttaessa hänen huoneeseen. Mies parka oli suolet solmussa odottannut, että saa laittaa ruuan uuniin kun tyttö nukahtaa ja pästään syömään :D

Sipsunen & SV 17+1
 
Viimeksi muokattu:
Huhhuijaa...olipa päivä!! Ensin päätin olla reipas ja lähtee tän apinalauman kaa prismaan kattoo tytölle talvivaatteita ku se kerranki lähti mukaan -no sovitti n.6takkia ja lähes yhtä monia housuja samaan aikaan ku toinen pojista ravaa sovituskopin alta ees taas ja toinen syö mun taskusta löytynyttä pahvista pastillirasiaa.. sit piti itelleki kattoo samalla takkia, vaikka ei toi -5% lisäale nyt niin hurja ole mut olipa kuitenki... sellanen 160€ meni :/ Mut tolle neidille ei voi ostaa vaatteita mitä se ehkä pitää tai mitkä näyttää ihan kivalta -sillä on jo pelkästään sisävaatteiden kaa joka aamu hirvee show ja about 4 vaatekertaa käydään läpi ennen ku löytyy sopivat mitkä ei kiristä eikä purista jne..

Sit vein ipanat äitille ja menin töihin.. ku menin kassalle ni yks mies tuli sanoo miten oon kaunis..onpa mieltä ylentävää jos n.30v hieman alkoholisoitunut tulee kertoo et oon kaunis :rolleyes: no sit menee hetki ja tulee yks asiakas jonka asenne on valmiiks "hv".. ostaa lottoa -ensin meinaa et kusetan häntä, haluu et tarkistan kaks kertaa kupongin jossa ei voittoa ja sit vielä haluu itelle sen et "täytyy käydä jossai muualla tarkistuttaa ku tuntuu ettei täällä koskaan voita"...sit annan sille hänentilaamansa uuden kupongin ni ilman mitään kiitosta: "täytyypä tarkistaa mitä tälle lapulle nyt sit on laitettu" -sit vaan sanoin et kuule siinä on vartti aikaa mitätöidä -mitätöidäänkö? Ei vastannu mitään lähti vaan kävelee.. futum!!

Sit tulee tää sama tyyppi joka kehu mua kauniiks, ostaa kaljaa. "mä haluisin suudella sua ku sä oot niin ihana" -juu no jos sit palattais asiaan seuraavassa elämässä!

JA just ku eilen mainostin ettei kukaan oo töissä huomannu ni tänään yks työkaveri kysy et oonko raskaana :) Nyt se sana sit alkaa kulkee!! Varmaan huomenna jo kaikki tietää ku meen aamulla töihin :D
 
  • Tykkää
Reactions: cherrrye ja ItäHki
Heippa pitkästä aikaa! Jotenkin into kirjoittamiseen kadonnut johonkin, lukemassa käyn juttunne päivittäin kyllä. =)

Tällä viikolla oli se ylimääräinen neuvola, sydänäänet kuului ja verenpaine hyvä. Muuta siinä vajaassa 10 minuutissa ei tehty. Ai niin, sainhan ne ultran jälkeen otetut verikokeiden tulokset. Hb vielä ihan ok, tosin olen syönyt niitä multivita raskaus- pillereitä, jossa rautaa myös. Mutta oli ihana kuulla se jumputus! :heart: Siihen olisi voinut jäädä makaamaan loppupäiväksi.. =) Nyt sitten odotellaan rakenneultraa, joka reilun 4 viikon päästä..

Tuo ihana kuopukseni pohtii tätä vauva-asiaa hieman koomisemmalla tavalla (tai pakkohan tuo on ottaa huumorilla..=)). Eilen näytin käsillä, kuinka "iso" vauva on tällä hetkellä, ja neiti jäi tuijottamaan mahaani ja mietti hetken..sitten kysyi, että jos vauva on vielä niin pieni, miks´sun maha on jo niin iso?! Kiitos rakkaani! :heart:

Tarvikkeista ollut puhetta, ja mullakin tarkoituksena ostaa niin paljon, kuin vain löytyy, käytettynä. Vaatetta vauvalle onkin kertynyt jo niin, että pursuaa..kun tilaa ei kaapeissa ole. Uusi lipasto siis pitää käydä hakemassa (ikeasta, kun siellä edullisesti..). Samalla reissulla kyllä varmaan poimitaan mukaan se 39€:n pinnasänky. Ei jaksa käytettyjä metsästellä, jos uuden saa tuohon hintaan. Vaunut haluaisin käytettynä, mutta kuten joku muukin sanoi, huutiksessa hinnat nousevat ihan älyttömyyksiin! =O Tai ovat sitä jo alunalkaen. Haluaisin varmaankin Emmaljungan city crossit. Turvakaukaloa en toisaalta uskalla ostaa käytettynä, mutta en kyllä raasksisi paljoa maksaa..Hobbarissa olisi joku edullisempi istuin (nania) 80€ muistaakseni..

moomin 15+3

Muoks! Eipä sitä edullista turvakaukaloa olekaan enää hobbarissa myynnissä..joten se siitä..
 
Viimeksi muokattu:
:headwall::headwall: MIEHET!!!!!! :stick: Ei sit tarvinnu ite syödä mitään ku ton toisen tarvii saada kauneusunesa ennen ku lähen töihin...oli siis jo hereillä mut "hetken vielä lepäilee" eli sen ajan ku mä syötin muksut ja painun töihin -kiitos nam!!

Tää lähtee keräilee lisää idiootteja ympärilleen!!
 
  • Tykkää
Reactions: Kengumamma
Onko täällä kaikki ihan tietoisia raskaudestaan?

Mulla on vieläkin tää tunne, että en olis raskaana ollenkaan ja mieskään ei ota tosissaan. Eilen menin jo niin pitkälle, että etsiskelin netistä tietoa (joo-o, tiedän, se nyt on viimeinen mitä kannattais tehdä), miten yleistä on, että menee kesken, eikä itse huomaa mitään :S Kaiken lisäksi tästä tulee kierre, kun tulee vielä tunne, että jos mulla onkin joku vaisto, että vaistoan sen, vaikka merkkejä ei olisi. ARGH

Neuvolaankin vielä 10 päivää!

Mariaja & Tyyppi 15+6
 
Huomenta!
ollu pari päivää niin kiireitä etten ole ehtiny koneelle. Tyttärelle puhkesi pe vesirokko ja siinä on riittäny hoitamista.

sunniee kyselit pikkusen koosta, tällä kertaa ultraaja otti vaan eri osista pituuksia ja laski painoarvion niiden avulla joka oli päälle 200g, tarkkaa lukua en muista mut vastas viikkoja ja nyt kuulemma alkaa yksilöllinen painon nousu... mutta kokonais pituudesta ei puhunut mitään.

vaniljarinkeli
kyselit lapsien määrästä, kaksi mulla on ennestään tyttö ja poika et kumpikin löytyy...:)

nyt mentävä ku likka taas valittaa et kutittaa...
 
  • Tykkää
Reactions: sunniee
Sunnuntai aamua kaikille.
Mies tuli 07:30 töistä kotiin nukkuu/kuorsaa, et ihanaa olla hereillä sunnuntaina pakotettuna näin aikaisin..
Oltiin eieln työkavereiden kanssa katsomassa Queens on Wheels:iä. Se oli tajuttoman hyvä! Olis ollu niin fiilistä lähteä jatkamaaan iltaa johonkin, mutta tulin sit kotiin kun kyydinkin sain.
Yks työkaveri on myös raskaana 2 vk pidemmällä kun mä ja hänen mahastaan ollaan koko ajan et "ompa iso" ja "hui". Itse nainen niin siro, että näkyy ehkä selvemmin kun omani. Musta mulla on ihan saman kokoinen ja kaikki on vaan "et ei sul näy mitään". Kiva. Tunnen itseni kuitenkin jo aika isoksi.. :)
No eipäkai noilla muiden ihmisten kommenteilla niin väliä.. pieni ärsytys vaan iski..
Mä muuten tilasin h&m:ltä sen jonkun linkittämän "telttatakin". Oli aivan kauhee! Mieskin vaan nauro, et etkai oo toi päällä lähdössä mihinkään? :LOL:
Sit myös sen lyhyen toppiksen (49€) missä huppu. Se oli kiva!
itähki, coco 17+2
 


Mulla olis niin paljon tekemistä mut en tiiä mistä aloittais... kaks viikkoa töitä ja sitten syysloma lapset menee kolmeks päiväks päiväleirille ni niiden aikana olis tarkoitus käydä kaikki kaapit läpi ja miettiä mihin tekisin vauvan tavaroille tilaa...

Mariaja: välillä hieman tulee epäiltyä vielä kun toi maha jotenkin kutistu yht äkkiä onneks olen liikkeitä alkanu pikku hiljaa tuntemaan en kovin voimakkaasti mut välillä ihania muljahduksia.

pikkkumökö: aivan ihania kokemuksia... meillä töissä yks asiakas laulo mulle olet ilma jota hengitän... ja sitten se yks päivä tuli pastilli omassa suussaan ja tarjoili sitä mulle voihan yrjö !!!

Itähki: se on tämä naisena olo kamalaa kun on koko ajan joku ihme kilpailu kellä maha on mitenkin iso kellä pieni ja kenen kasvaa nopeiten ja kuka synnyttää ja miten ja kuka imettää ja kuinka kauan ja miten kauan vaipoissa ja kuinka tutti jne. yhtä kilpailua kaikki... mua oikeasti stressaa paljon tuo miun mahan seurailu... kun tuota ylimääräistä kuitenkin on ni itsesuojeluksekseni sitten aina sanon et näin isolla ihmisellä maha voi pysyä kauankin piilossa...

mutta näin meillä huh huh kohta alkaa jo 20.viikko... niin se aika menee.
 
  • Tykkää
Reactions: cherrrye ja ItäHki
Pööppis
Mariaja mulla vähän sama epäuskonen olo ollu täs jonkin aikaa. Tuntuu et onkohan tuolla ketään ja onkohan se hengissä,kun en oo liikkeitä tuntenu,et aloin jo epäilee oliko ne joita tunsin, edes sitten liikkeitä ja tuntuu ku kohtu ois kutistunu, tai sit tohon päälle tullu jo niin paljo laardia et sitä kohtua ei sit niin hyvin tunne. Mene ja tiedä. Mutta onneks hu aamuna neuvola ja pyydän heti alkuun kuuntelee sydänäänet.
Hitto kun taas kipristelee mahaa. noita ihme kramppeja. iikon oli jo ettei ollu mitään ja nyt sit eilen illal ja parhaillaan. inhaa.

pakko mennä makuuasentoon hetkeks,jos laukeis toi tunne.
 
Huomenia =)

Turvakaukalo mie olen kans sitä mieltä että täytyy olla tuttu jolta ostaa käytettynä ja jos ei saa keltään niin ostetaan uutena. Turvallisuus on kuiten semmonen mistä en tingi. Sehän on aivan totta että niitä halkeamia sun muuta ei näe päällepäin. Mutta uutenaki on tosi edullisia kaukaloita esim. Ora baby safe-istuin oli alle satasen (jos ei telakkaa tarvi)

( . ) Vissiin alkanu jännittään tuo ultra kun näin viimeyönä unta että olin ultrassa ja täti sano että on viikkoihin nähden ihan liian iso n.3kg :O Laitto takapuoleen jonku piikin joka hidastaa vauvan painonnousua. Sano vaan että varmaan helmikuussa sitte syntyy kun on nyt jo näin hyvän kokonen :LOL: Sitte se sano että en saa enää mitään herkkuja syödä kun se samalla kasvattaa vauvaa ( vissiin huono omatunto kun eilen vetasin puoli levyä suklaata :ashamed:) Sitten se yritti kattoa kumpi siellä on, no konehan sippas siihen eikä sitte nähty sitä =)

Katjuska ja Anni 18+6 :heart:
 
pepper: juu kyselin,ihan mielenkiinnosta vaan että minkähän kokosia nuo pienet näillä viikoilla on =) esikoinen oli r-ultrassa 291g,ja viikkoja oli sillon 20+2 =)

raskaus on todellakin todellinen :D tulee niin paljon potkuja,nyt tässä muutaman viime päivän aikana ne on alkanu tuntunu jo ihan käteen saakka kunnolla. hassua =) heh

ultraan vielä 1,5 viikkoa ja en MALTA ODOTTAA. plaah. ens keskiviikkona on neuvola,ja sitten marraskuussa mulla on hampilääkäri,en tykkää yhtään :/


sunniee ja vilperi 18+5,kohta taas poksutaan,ja alkaa rv 20 :eek: !!
 
  • Tykkää
Reactions: jendde
Hei vaan kaikki! En tiedä muistatteko edes enää mutta laitanpa pikaisest kuulumiset. Olen ollut siis aika kauan poissa palstalta kun kaikki aika mennyt tuossa eri sairauksien kanssa taistellessa. :( raskaus mennyt siinä sivussa, eikä edes välillä muista sitä. Puoliväli siis nyt saavutettu ja poikalupaus saatu rakenneultrassa :) teidän muiden jutuista olen ihan pihallla ja meneekin varmasti aikaa että saan teidän jutut luettua :) nytkin tässä puhelimenkautta kirjoitan niin kovin pitkää stooria ei jaksa :)
 
Minä ajattelin ottaa sen rokotuksen. Sitä kun erityisesti suositellaan raskaana oleville ja mulle kun kaikki nuo flunssat yms on aina tulleet erityisen helposti ja kun semmonen tulee niin se kestääkin sitten sen vähintään 2kk..ja yleensä se tulee just tammi-helmi-maaliskuussa ja mikäpä oliskaan mukavampaa kun lähteä jo muutenkin rättipoikkiväsyneenä ja kuumeisena vielä synnärille :D

Tietenkin hieman mietityttää ja pelottaakin sen rokotuksen vaikutus sikiöön ja erityisesti nuo narkolepsiajutut (sehän on tänäkin talvena sikainfluenssapiikki) mut ei niillä lukemani mukaan pitäis olla vaikutusta.

Minä en vieläkään tunne potkuja enkä liikkeitä. Melkein kaikki muut teistä tuntee jo liikkeet ulospäinkin :/ Jotain pientä tuntuu mut se on niin säännöllistä (tuntuu siis kokoajan ja oman sykkeen tahtiin) ettei se voi liikkumista olla. Se on varmaan vaan vatsa-aortan syke tuossa vatsan pinnassa joka näkyy ja tuntuu..

Kysympäs nyt vielä uudelleen kun en edelliseen vastausta huomannu eli miten sen tickerin saa näihin omiin viesteihin? Esim Minnarunilla on sellainen ja parilla muullakin.

Aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille mammoille ja tuleville mammoille :)

Jadeza & ihana ruipeloni mun 17+2
 
Pööppis
Hitsi, hassua, just kirjauduin sisään tänne että tuun kysyy samaa kuin punakaneli :)
Ite oon miettinyt tuota että uskaltaisko ottaa. Ei se nimittäin vauvallekaan ois hyväksi jos äiti sairastuu siihen, voi olla ettei siitä kuumeesta selviis se sikiö.
Pitää hu aamuna siellä neuvolassa sitten kysästä siitä vielä.
Eli itse kallistuisin siihen kannalle että otan,jos en saa kuulla jtn huonoa tms.
 
Punakaneli: Mulla tuo sama takki ja on tosi hyvä :)

Influenssarokotusta en meinaa ottaa. Lisäyksenä, että esikoista odottaessa otin sikapiikin rv6 työni takia. Siitä ei tullut muuta oiretta kuin seuraavaksi päiväksi vähän kuumetta ja käsi oli törkeän kipeä pari päivää.
 
Viimeksi muokattu:
Mä en meinaa ottaa mitään rokotuksia.
Ja liikkeistä: Mä en oikeen ole tuntenut vielä mitään! Odotellaan :)
Luulen ette meijän maha-asukki on vaan niin rauhallinen ettei halua häiritä mamia :heart:
ihanaa, jotkut ovat saaneet jo tyttö- ja poikalupauksia..itelle tuli ihan tippa linssiin.
 

Yhteistyössä