Maaliskuun Muruset 2012 *Joulukuussa*

imetyksestä esikoista imetin 5kk asti. Meillä tyttö joutu synnytyksen jälkeen teholle muutamaks päivää ja kävin siellä päivittäin tytön luona ja aina yritin imettää sen minkä tuli ja muutaman päivän päästä tyttö pääs vierihoitoon ja siitä kotiin niin sai jatkaa imetystä rauhassa.. Meillä oli aina kyläillessä ja muualla reissutessa korviketta mukana ja pullosta sai myös välillä pumpattua maitoo.. Toivon, että tällä kertaa menis samoin. Yöt oli musta helpoo kun ei tarvinnu korvikkeita nousta lämmittelemään vaan sai tyrkätä suoraan tissin suuhun, meillä kun tuo esikoinen ens alkuun heräili aika usein ja sai sitten helposti viereen nukahtamaan kun maitoo tarjos..
Mutta jos imetys ei jostain syytä onnistuisikaan, en potis siitä huonoo omaa tuntoo jos korvikketta lapselle antasin. Sillä kasvaa kuitenkin yhtä hyviä lapsia.
Täällä ei veron palautuksilla kauheesti juhlittu, mutta parempi tuokin kun ei mitään. :) Ja eipä niillä tuloilla näin kotona ollessa muutenkaan rikastumaan pääse. Lasken aina viimestää loppu vuodesta prosentit sen verran yli ettei joudu maksun puolelle.. Mikää ei oo nii inhottavaa kun maksella niitä veroja kun muutenkin jouluna on rahan menoo aina.

24+4
 
Ruska. Joo, pitkään meni, että tuntui läpi. Itsekin siis tunsin eilen ekan kerran. Ehkä tuo oma rasvakerros vatsan päällä hieman haittaa sitä.. =)

Talvimyssyistä. Etsin itsekin jotain pojan väristä paksumpaa myssyä pitkään..ei löytynyt. Ostin sitten KappAhlista Newbie- merkkisen hatun kokoa 0-3kk muistaakseni. Oli niiiiin pienen näköinen! :heart:

moomin 23+2
 
Iltaa!

Tänään oltu koko päivä kaupungilla shoppailemassa ja käytiin hyvin syömässä ravintolassa. Kaikki lahjat saatiin oikeastaan hankittua sekä kaikenlaista tarpeellista niin itselle, kotiin kuin tytöllekin.

Vauvalle tarttui mukaan H&M 62cm nallepuku kevääksi ja Stockalta talvimyssy koko 37cm (Sellainen kypärämallinen vaaleanpunainen neulosmyssy jossa on fleece vuori ja "timantti" sydän ohimolla.) :heart:

Ruska: Se meidän kone ei koittanut pumpata, vaan kuivatus meni kait päälle kun kuumeni. Jokatapauksessa, nyt on tilattuna uusi kone ja se tullaan asentamaan keskiviikkona. Vielä pitää sinne asti jaksaa tiskailla käsin, yök.

Tänään multa kysyttiin ekaa kertaa (siis ihan tuntematon hlö), että onko LA jo lähellä :D Tästä se alkaa...

Nyt unohdin osan mitä piti kommentoida... Luen uusiksi ja kirjoittelen sitten lisää.

Sipsunen & pikkusisko 25+1
 
Viimeksi muokattu:
Pätkis: Mullakin vauva kutittelee kylkeen kyljellä maatessa. Tuntuu välillä, että hän yrittää kaivaa sieltä patjaan kuoppaa :D Sitten jos käännyn, sama alkaa toiseen kylkeen.

Suonikohjuja ei ole tullut mihinkään. Ei tullut esikoisenkaan aikana.

Tyttö nukahti, joten nyt jouluvaloja virittelemään pihalle miehen kanssa. Jalat on kyllä aika poikki koko päivän kävelemisestä. Yllättävän hyvin jaksoin, ei särkenyt mihinkään (paitsi aina ylösnoustessa hetken nivusiin) eikä supistellut, vaikka kävelin noilla korkeilla saappailla. Niissä on kyllä raakakuminen kiilakorko, joten eivät tunnu korkkareilta lainkaan ja ovat aika pitävät.

Mukavaa lauantai iltaa!
 
Moikka taas, nyt on jäänyt täällä käymiset hetkeksi, niin olikin monta sivua tekstiä tullu. Pitää kahlata ajan kanssa, nyt tulin lähinnä ilmoittautumaan että hengissä ollaan, ja tänään alkoi 27: viikko! Hui miten isolta jo kuulostaa :)



Ruskalle nopsaan, meillä on isoilla vauvoilla ollut päät syntyessään 37cm. Mutta se kasvaa tosi vaudilla siinä alussa! Ja siinähän ehtii tulla ihan kevät, kun luultavasti pariin ekaan viikkoon ei pääse ulos, niin lopulta ei ehkä edes tarvi varsinaista toppahattua ;)

Tässäpä tämä, rv 26+0
 
Katsoin tytön neuvolakortista, että tytön päänympärys oli kasvanut liki 5cm ekan kuukauden aikana (34, jotain--->39, jotain). Siksi tuo ostamani 37cm saattaa olla ihan hyvä keskiarvokoko ihan alkuun. Eli tosiaan kasvaa tuo pää aika vauhdilla alussa.
 
Viimeksi muokattu:
H.o.p.e Mitä luokkaa ne sun verenpaineet on olleet? Sanoivatko yhtään neuvolassa, voiko lapselle olla jotain haittaa matalista paineista? Mulla on itsellä aika matala verenpaine ollut aina, sellainen 100/70 on vielä ihan ok. Joskus mennyt alle sadankin yläpaine, eivätkä ole neuvolassa siihen mitään sanoneet. En kyllä sitten tiedä, kuinka alas lääkitys voi paineet laskea...
 
Katikaish Paineet oli eilen luokkaa 97/63, normaalisti vähän alle 120/80. Olo oli tosi huono, sen takia kävinkin niitä mittauttamassa ja sain sitten neuvolasta kotiin mittarin että voin seurailla tilannetta. Ja nuo mittaukset oli otettu silleen että edellisestä lääkkeestä oli 24h aikaa, ne otetaan kerta/vrk. Soitin sitten päivystykseen kun ei neuvolassa sanottu mtn rajoja ja siellä meinasivat eka että pitäisi sinne mennä, mutta sovittiin sitten tosiaan että lopetan lääkityksen ja soitan maanantaina ä.polille.

Nuo verenpaineethan on tosi yksilöllisiä ja ei kai mitään suoranaista rajaa ole (ainakaan mulle kerrottu) mikä olisi vauvalle vahingollista, kai se riippuu niin siitäkin mitkä ovat normi paineet jne. Mutta siis jos laskee liian alas niin eikän istukan kautta ymmärtääkseni jaksa virrata tarpeeksi verta ja happea vauvalle.

Olin senkin takia peloissani kun juniori on ollut tosi hiljainen masussa. Oon koittanut tuuppia hereille ja syödä suklaata (kauhea uhraus..). Muutaman potkun olen silloin tällöin saanut mutta kyllä mielestäni on normaalia hiljaisempi ollut.

Hope ja jr. 26+2
 
hope mulle vaan sanottiin et matalista paineista ei oo muuta haittaa ku itellä pahaolo.. jokseenki alko pelottaa jos siitä on vauvalle haittaa. Mulla kans matalat paineet (vaa'alla käynnin jälkeen 107/55 -hetken päästä 95/49 :D ) ja suositteli vaan et voit syödä ihan surutta salmiakkii ja lakuja et paineet nousee. Raskausaikana ku niitä ei suositella just paineiden nousun takii.
Pyörryttääkö sua? Mä tunnen aina ku taju meinaa lähtee ku alkaa jalat tärisee, tulee heikko-olo ja alkaa tulla kylmän hiki :/
Mut oon käsittäny et ennemmin liian matalat paineet ku liian korkeet.

ON: Väsyttää!! Yllättävää... Toivottavasti tänään ois pikkasen kivempi työpäivä ku eilen tuntu et jokaisella leka ottas :/ Kai se täytyy rueta valmistautuu...
 
Sain aamulla kyyneleet sillmiini kun luin päivän lehtee. :D Yleensä en kovin tarkkaan lue kuolin ilmotuksia, mut tänä aamuna jotenkin pisti silmään kaks ilmotusta. Toisessa oli kuollu 2kk vanha pieni poika ja toisessa ilmoituksessa oli mieheni ikäinen mies kuollu jota jäi kaipaamaan luultavasti hänen vaimonsa ja vauva (niin pieni ilmeisesti ettei veilä nimeäkään ollu pienellä). :/ Sit sitä rupes ite ajattelemaan miten hirveetä olis jos oma mies kuolis kun toinen on pieni ja jäis ilman isää. :/ ja siitäkös ne kyyneleet sit valu entistä enemmän.

Suonikohjuja ei oo täälläkään ainakaan vielä näkyny.

Meillä on yks kevät/syksy vauva myssy joka jäi esikoiselta ihan käyttämättä kun synty kesähelteillä. En ajatellu ostaa mitään talvimyssyä erikseen vaan toivottavasti tuolla pärjätään kun laskettu aikakin on maaliskuun lopulla ja pääseehän sitä sit kauppaan jos näyttää et paksummalle myssylle on tarve.. mut luotan siihen et kevät tulee kun meijän vauva syntyy.. :)

juniori 24+5
 
Talvimyssy Pitäis varmaan etsiä jonkinlainen, ku sen edellisen ultran perusteella luulen ettei tarvi ootella sinne maaliskuun puoleen väliin.. Yks vähän ohuempi myssy on, mut pitää varmaan varalta ostaa vielä toinen.

Verenpaineet Mulla oli toissa neuvolaan laskenu joka kerta, niin että 21+4 kävi alimmillaan, ja sillon oli 104/65 ja nyt viikolla 25+5 oli 124/71. Mut tuo edellinen oli kyllä melkein heti vaa'alla käynnin jälkeen, et se kyllä varmasti nosti niitä! :LOL: Mut se terkka sano et johonki puoleenväliin asti ne yleensä laskee ja sit lähtee nousemaan. Ens sit tiiä..

Milla Mulla tulee kans tuommosista aina vedet silmiin ja tulee mietittyä kaikkee :(

Pätkis+ Helmi 26+1
 
Mie oon kautta aikain vuodattanu kyyneleitä kuolinilmoitusten takia.

Eilen ostin pikkuiselle talvihatun hennesiltä semmoisen nalle hattua muistuttavan mokkaisen käy hyvin ostamaani pukuun :) ei kun kypärämyssy alle.

Jouluostokset sain melkein eilen tehtyä kummipojat jäi vielä ilman mut muuten hyvältä näyttää sit mieheni puolen suvun aikuisille on ostettava kans, eipähän tuu sanomista.

Mun on varmaan aloitettava raudat taas oon tosi nuutunut ja olo ei todellakaan ole hyvä. Olen väsynyt ja silloin tekee mieli syödä koko ajan ja kun syön tulee huono-olo ja sokerit taivaissa en ymmärrä mihin ihana tasapainoisen hyväoloni on kadonnut. No kokeillaan raudoilla jos se hyväolo löytyisi takaisin.

Minnarun&rinssi 26+4 laskettuun aikaan 13+3 :heart: huh huh
 
iltaa!

kuolinilmotukset saa vedet munkin silmiin.. huomenna on myös mun veljen kuolinpäivä,tasan kaks vuotta tulee siitä.velikin lähti kovin nuorena,kerkes juuri täyttää 30.. :(


ON: väsymystä täälläkin,varmaan rauta-arvot taas laskussa kun ei mikään tuntimäärä unta riitä.. ja on tositosi ahdistava olo,vauva painaa kylkiin ja keuhkoihin. en saa hyvää asentoa istuen enkä maaten. NÄRÄSTÄÄÄÄÄ,ja muutenkin tosi kömpelö olo.kauheeta valitusta :/

huomenna taas uus viikko alkaa ja tiistaina alkaa jo rv 28 !! hurjaa


sunniee ja vv 26+5
 
Voi luoja mikä väsymys!! Koko päivän oon ollu ihan puhki -töissäki meni päivä ihan sumussa. Sit nää illat viel ku apinat käy hakee hoidosta siihen aikaan ku ne on yleensä kotona jo iltapalalla, on aika rankkoja :/

närästys se on hävinny.. toivottavasti lopullisesti!!

Mun maha on jotenki tosi alhaalla, mun mielestä aiemmista se on ollu paljon ylempänä..tosi hämärää. nouseekohan se ollenkaan vai roikkuukohan koko raskauden :D Mut eipähän oo ollu hengitysvaikeuksia :)

jotai hyvää tekis vaihteeks mieli.. just vedin rahkaa megamäärän ja silti uppoo. Dumlet ois ihan nam -mut ei ou :( Pitäs keksii suklaalle joku korvaaja ku voisin syödä suklaata kaikilla aterioilla :/ Ja juu tiedän -seksi, mut ei -ei korvaa :D :D En harrastais seksiä 6x/pvä :D :D ja muutenkin suklaa auttaa vitutukseen mut jos vituttaa ni sillo ei tod tee mieli seksiä :D :LOL:

pikkumökö + pp 25+1
 
Pätkis: määrättiinkö sulle zoltteja ? miulla on iiiisooooo pakkaus niitä mut en oo uskaltanu niitä raskaana ollessa syödä. Joshtuuko siitä kun raskaus on jo niin pitkällä ?

Täällä on kans kaikkea muuta kuin hyvät fiilikset viime viikolla suorastaan lensin olin niin enrginen jne. ja nyt oon sitten kaks päivää ollu ihan nuutunut ja vetäny ruokaa kakasin käsin sokerit varmaan pilvissä, mikä ihme miuta riivaa ?

minnarun&rinssi 26+4
 
Anteeksi, nyt tulee pelkkää valitusta...

Tyttö tekee taas hampaita ja tänäänkin on herätty jo 5.30. Mua väsyttää ja kaikki itkettää :'( Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Nivusiin koskee ja säteilee sitten reisiin se särky. Napa on ihan kosketus arka, päätä särkee ja huimaa kun niskat onihan jumissa.

Tiskivuori kohoaa, kun eilisen illan tiskitkin odottaa tiskaajaansa. Kasvien mullat on pitkin lattioita, kun tyttö ehti käydä niitä sörkkimässä :headwall: Muutenkin on ihan kiukkuinen, kun on nukkunut hänkin huonosti. Tuntuu, että mieskin on aina töissä ja ja ja.......


Kait se pitää raahautua puistoon ja ehkä siellä oma mielikin piristyy... Tänään vaan on niin paska päivä.
 
Pikkumökö Juu pyörryttää ja on sellainen tosi huono olo, välillä tulee sellainen ihan kylmä hiki, yleensä öisin. Tänään pitäis lääkärille soittaa mitä mieltä on, jännä nähdä mitä tuumaa kun ei ole se mun normi lääkäri kun kieltäydyin enää asioimasta hänen kanssaan - se hullu virolainen...
Mulla on muuten ihan sama, tulee monta kertaa pvässä syötyä makeaa. Tuntuu et joka ruoan jälkeen olisi saatava 'suu makiaksi' ;) Seksiä ei ihan 6xpvä pysty harrastamaan, ainakaan näillä supistuksilla. Täytyy keksiä joku muu korvike,hmmm.

Sunniee Voimia varmasti rankkaan päivään :hug:

Kuolinilmoituksia mä en pysty ollenkaan lukeen kun tulee niistä niin surkea mieli, pakko kääntää äkkiä sivua etten vaan nää minkä ikäiset ihmiset ovat kuolleet. Varsinkin omaa ikäluokkaa olevat ja lapset alkavat ahdistamaan : (

Jee, meille tuli eilen vaunut! :D

Hope ja jr. 26+3
 
  • Tykkää
Reactions: Kerttu83 ja sunniee
sipsunen :hug: mä niiiiin tiedän ton fiiliksen! käyt ostaa jotai hyvää ja vaik jonkun hyvän lehden ja ku tyttö nukkuu ni rentoudut hetken. tai sit vaan unta palloon :)

Mä tajusin tänään et ku äitiyslomalle jäännistä täytyy ilmottaa työnantajalle 2kk ennen ku on jäämässä ja mun täytyy tää ilmotus tehä kirjallisesti...ja mun äitiysloma alkaa päivää vaille 2kk:n päästä.... mä oon vaan koko aika ajatellu et siihen on vielä niiiiiin kauan aikaa ettei mitään kiirettä :D

hitto ku ei ehdi enää nykysin tekee mitään! piti kirjottaa jotai muutaki mut pakko alkaa suoriutuu töihin.. äsken ku laitoin hiuksia kiinni ni rupesin miettii et sit ku tää 4.apina syntyy ni mä en varmaan ehdi/ jaksa enää ollenkaan meikkailla tai laitella hiuksii ku nyt jo joku koko aika roikkuu lahkeessa....

pikkumökö + paavo-pesusieni 25+2
 
Pätkis (muistaakseni) oli naamakirjassa valitellut, kuinka hiljaista täällä on, ja siltä kyllä vaikuttaa, mutta eikös me yleensäkkin kirjoitella aina enemmän viikolla? :)

Imetys Toivon että onnistuu, mutta en todellakaan ota mitään paineita asiasta. Mun tissit on kyllä tehty vain imetystä varten, miksi muuten ne tuossa edessä painais ja roikkuis? :D

Närästys Iltaisin aivan kamalaa, vaikka en olis edes syönyt mitään ärsyttävää koko päivänä. Oikein henkeä ahdistaa

Kirpputori Siskolla kyläillessä shoppailtiin vain kirppareilla ja osa pyytää ihan kamalia hintoja vauvan vaatteista! Yhdet potkuhousutkin oli toisessa pöydässä 1,5 euroa ja toisessa 50senttiä! Arvatkaa vaan kummat ostin :D
Löydettiin myös tosi kivoja lakanoita ja käyttämättömiä potkareita ja paita+housu yhdistelmiä alle 2 eurolla :D

Päätettiin reisussa, että ostetaan yksi pieni vaatekaappi lisäksi, kun meillä on nyt jo lipasto täynnä vaatteita vaikka 60senttisiä ei oo kuin yksi vaatekerta. Just saadaan mahdutettua makkariin joku kapea kaappi.

Käpy on potkinut joka päivä, se sai myös tosi hyvää suklaapirtelöä lauantaina jälkiruoaksi :p Maha on noussut jo ylemmäs, mutta kuvia tuo mies ei suostu ottamaan. Koitin tänään saada hänet puhumaan Kävylle, mutta ei millään suostunut. Ihan kuin se ei olis vielä edes olemassa :(

kävynkantaja:heart:Käpy 26+2
 
imetyksestä: esikoista imetin 5kk. sitten loppui maidon tulo totaalisesti. ja sitä ennen jo korvikkeilla jouduttiin lisää antamaan et pysyi tyttö kylläisenä. kyllä mä muistan kun pariviikkoa synnytyksestä itkin miehelle kun maito niin tiukassa ja imettäminen tuntui niin helkutin vaikeelta, mut sit miehen synnin päästön jälkeen paineet hellitti ja alkoi sujumaan. itse itselleni silloin paineita loin ja mikään muukuin tissi ei tullut kysymykseenkään. anopin mielestä mähän en imettänyt kuin 5kk. nyt osaan jo anoppiin suhtautua, mut kyllä ne sanomiset silloin satuttivat kun muillekkin jauhoi etten imettänyt kun.... syyllisti varmaan liian lyhyestä imetyksestä (hänen mielestään) vali vali, mut edelleen hieman arka aihe vaik ite tietää et on oikein tehnyt.

närästys on kadonnut, eipä se kauaa kestänytkään.
suonikohjuja ei ole näkynyt

pikkumökö täällä myös maha hirmu alhaalla. kolistelee tuolla lantiossa ja potkii sinne. ei mitään hyörinää pyörinää kylkiluissa. tyttö potki kylkiluissa ja tää toinen sit tuolla alhaalla. yks yö jätkä paino tonne jonnekkin lonkan tienoille ja se sattui niin että melkein itkua väänsin. ja kun tuonne "sisälle" painoi niin niin ei saanut edes painettua takas, oli vaan kestettävä.

talvi tuli takas. ihanaa on pikkusen lunta ja pakkasta. ostin pikkuselle viikonloppuna unipussin/lämpöpussin. ei tarvi senkään nyt paleltua. alkaa vatteita olla jo hyvin. äippäpakkausta en ota, kynsisakset ym. tarvikkeet vielä tallella. uus huisharja tarvii jätkälle ostaa. tyttö pitää edelleen omaa vauva harjaansa omissa jutuissaan.
kestovaipoista mies sanoi heti et hän ei sit rupee... en mäkään niistä kovin innoissaa ole. niitä ei varmaan tulla kokeileen.

m+e 26 poks poks
 
Sipsunen: täällä kans hampaita tehdään,pojalla on nyt kolmatta päivää kuumetta kun puhkes ylös kaks kulmahammasta .. poskihampaat on myös nostanu aina kuumeen,ja täällä ollaan nyt kaks viime yötä valvottu melkeenpä kokonaan :( ja hei,mites se tutista vierottaminen on sujunut??? =) vieläkö kaipaa tuttia?

sunniee ja vv 26+6
 

Yhteistyössä