Maaliskuun muruset 2011- Alkutaivalta heinäkuu

Huomenia :wave:

Ultrasta sen verran, että mulla ollaan kyllä aina ultrattu vasta rakenneultrassa masun päältä. En kyllä koskaan ole ollut mikään lihava vaikkakin mahamakkaroita omistan. Sellainen peruskokoinen akka :LOL:

Tekis mieli ostella äippävaatteita, mutten taida vielä viitsiä... Samoin kaikkea muuta äitiys-sälää..

By the way Seks:issä synnyttävät: on muuten hienoksi rempattu koko äippäpolin putiikki, en meinannu löytää perille, kun esikon aikana oli vielä vanha mesta käytössä.

(.)
Siis mulla on jatkuvasti nälkä!!! mutta eipä tee mitään mieli, ällöttää kaikki ruoka.. tää ei oo normi mua. Toki tekee ihan hyvää välttää niitä rasvaisimpia mielitekojaan, mutta tympii kun aamupalakaan ei laske.

Nyt mä taidan mennä haaveilemaan shoppailusta :D

GCS15 & masukki rv 6+3
 
Hei!
Oon jo 3-kymppinen ja oltiin jo miehen kans luovutettu ettei meille tuu luomulasta. 2 viikkoo sitten saatiin lähete lapsettomuustutkimuksiin. Tosiaan kaks vuotta vierähti yrittäessä ja eilen vihdoin plussasin! En uskonu olevani raskaana mutta ajattelin viikon menkkaoireilun ilman vuotoo vaativan jo testin. Alle minuutissa ilmesty kaks kirkasta viivaa laimeesta iltapissasta joka ei ees tuoksunu herkistyneeseen nenääni miltään! Aamupissast testin "raskausviiva" olikin huomattavasti testiviivaa tummempi. Nyt pitäis olla sitten viikot 5+0 ellei mun kroppani kuukausi sitten huijannu ja viikot ois 9+... :kieh:

Niistä oireista. Mulla on alamahan ja -selän menkkamaista viiltelyä, tissit on ihan pallot ja melko arat, hajut on voimistunu eikä makeeta tai kahvia tee lainkaan mieli.

Vielä kun sais miehelle kerrottua, se kun tulee vasta ens viikolla toiselta puolelta maata reissuhommista... :whistle:
 
pitipä tulla kysäsee, että syökö kukaan teistä jotain vitamiinivalmisteita jossa on foolihappoa? Tytön aikana söin ja nyt olen viikon verran myös syönyt. Niitä kuulema kannattaisi syödä jo ennen raskauden suunnittelua ja on hyväksi sikiölle ym.
Mulla ei edelleenkään kummosempia oireita, hiukan on tissit arat, mutta siinäpä se.
Muistan, kun tytön syntymän jälkeen nautin isoista rinnoistani, jopa niin paljon, että kättärillä ollessani otin kännykälläni kuvan niistä :LOL:
Ihanaa lauantaita kaikille =)
 
No itse napsin ainakin Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineja, joissa foolihappoa 400 mikrog./päivä. Missään riskiryhmässä en itse ole, mutta kylläpä tuo tekee hyvää ihan kaikille, varsinkin jos ruokavalio ei kaikkein ihanteellisin ole.. Eipä ainakaan jää siitä kiinni, ettei selkäranka sulkeudu :)
 
Voi Pyyter-2, pahoittelut keskenmenosta. :hug: Mukava kuitenkin lukea, että jaksat pitää positiivistä mieltä yllä. Toivon, että teillä tärppää pian uudelleen, ja sillä kertaa vauva jaksaa mukana loppuun asti.

Minäkin syön tuota Multivitan raskaus-vitamiinia. Söin sitä jo ennen kuin aloitettiin yrittäminen.

Nyt vois mennä päikkäreille, kun muksukin synttäreiltä tulon jälkeen vielä nukkuu. Veikkaan, että tänään menee myöhäseen nukkumaanmeno. :wave:
 
Täällä on aloitettu vitamiinit myös jo ennen raskautta. Foolihappo on kuitenkin todella tärkeää alkion oikealle kehitykselle.

Edellisestä raskaudesta en muista tällaista, mutta nyt on kyllä koko ajan nälkä. Ihan muutaman tunnin välein tulee aivan valtava nälkä ja aivan seinästä. Ja jos ei heti syö jotain, seuraavaksi on huono olo. Joten täytyy pitää jotain terveellisiä välipaloja lähistöllä, ettei pääsisi kiloja kertymään - niitä kun on jo valmiiksi muutama ylimääräinen (raskaus todettu hyväksi dieetiksi aiemminkin). :kieh:

No mutta, nyt grillailemaan pihalle; makkaraa ja maissia. :)
 
Pahoittelut Pyyter :( :hug:

Miulla ei myöskään raskausaikana ole tisseille tapahtunut juuri mitään, mutta synnytyksen jälkeen kun maito nousi niin huhhuh :whistle: Ja sen jälkeen ne jäikin kyllä aika isoiksi vaikka muuten laihtui normiksi, ihan jees :)

Meilläpäin on myös vasta rakenneultra tehty vatsan päältä...

Me käytiin pojan ja miehen kanssa vekararokissa katsomassa hevisaurusta, oli kyllä kivaa =) Ihana kun pikkumies onnellisena iskän olkapäillä jammaili :heart: Piti ostaa fanipaita ja levykin hälle...

Nyt pitäisi alkaa pursotella suklaa-hämähäkkejä, pikkumies tahtoo synttäreilleen taas hämähäkkimieskakun :) Muut hämmpissälät käytiinkin tänään ostamassa myös. Nyt voisi leipoa myös kun on omituisen hyvä olo...

Teto rv 6+0 *Poks*
 
kirpsi : Vitamiineista; esikoisen kanssa söin vitamiineja heti alusta, toisen kanssa en syöny ku Deetä ja lopussa rautaa ja nyt alotin heti vitamiinit, kun on niin paha olo... B-vitamiini ja foolihappo kuulemma auttaa myös pahoinvointiin ja on mulla ainaki vähän parempi olo.

(.) on ihan turvoksissa... musta aina toisella kuulla on näkyny et oon raskaana, en ymmärrä miten voi tutvottaa näin kamalasti... ja tää olo, HYI hitto... on kyllä niiiin karsee olo koko ajan, saan kyl syötyä, muta paha olo on heti... pitäs kai syödä koko ajan, ettei tekis huonoa=) ei mulla kummastakaan pojasta näin pahaa oo tehny, vaik kolme ekaa kuukautta on ällöttänytkin, sit vähä väsyttää ja janottaa... ja veskissä saa rampata...

ihmettelen edelleen jos raskasutesti on kunnolla luotettava ollu eilen, niin miksi siin oli niin räikeet viivat? On kyllä hurjasti sitä istukkahormoonia jo liikkeellä... pojista oon tehny kummastaki eka haamut ja sit varmistanu... ja nyt se testi huusi punasine viivoina heti kun oli kastunu (rfsu:n testi).

Mielialakin on jo parempi, enää ei pelota, on lähinnä hykerryttävä olotila :heart: , fiiliksellä et se on kumminkin poika-lähetään liikkeelle, vaik pieni ois toive, et vois olla tyttökin=) neuvola on 2.8., meillä ei porissa neuvolassa ultrata lainkaan, vaan lähetteellä äitiyspolille... harmi vaan ku on nepkl-maksut, niin ei kovin montaa kertaa tee mieli käydä... voi olla et jo elokuus varuiks ultrataan, et saadaan homma selville miten pitkällä oikeesti ollaan....

Synnytyksistä: Esikoisen synnytys oli pitkä, supparit alko 14 aikaan iltapäivällä, kotona kärvistelin kipeitten suppareiden kans kolmisen tuntia, sit laitokselle, suihkuun, kylpyyn, yöllä sain petidiiniä, ja kauratyynyjen kans kärvistelin puolen yötä, aamulla sain epiduraalin ja puhkastiin kalvot, avautumiseen meni 19 tuntia ja 35 minsaa, ponnistus vaihe kesti 38 minuuttia. Poika synty imukupilla, napanuora oli kiertyny kaulan ympärille, meni heti happikaappiin, oli puolisen tuntia... pisteet oli 8-7-7, itse selvisin muutamilla tikeillä, kun leikattiin väliliha ja pieniä repeymiä... traumoja ei jääny, henkilökunta oli osaavaa ja synnytystä käytiin läpi monen kanssa.... ekat kaks päivää olin ihan tiu-tau, mut onneks vauvaki nukku paljon. sairaalas oltiin su illasta pe aamuun ja vasta kotona nousi maito. Ihan kivasti siis meni, vaikkei mikään ihan helppo homma ollutkaan.

toisella kerralla supparit alko aamuyöllä viiden jälkeen, oli pari viikkoa supistellu öisin ensiks... tahti kiihty ihan hulluna ja jo kuudelta hakkas alle viiden minsan ja oli aikas piukeita, sairaalas oltiin puoli seittemän, ilokaasulla mentiin keinutuolissa (ja vauhdilla), sängyllä sain heti parakervikaalin ja puhkastiin kalvot ja sit saiki alkaa ponnistaan... avautumine kesti 3h32min ja ponnistus 8minsaa, koko synnytys alle neljän tunnin. Ponnistusvaihe meni tosi hyvin, vaik teki kipeetä, muutamia repeämiä, jälleen... mut poika oli terve ja pistein 9-9-9. imetys onnistu jo sairaalassa ja oltiin kolme päivää....

mulla on synnytyksistä tosi hyvä fiilis, molemmat pojat on syntyny rv39+6.

Eikä esikoista odottavien kannata nyt vielä synnytystä miettiä... se menee ihan omalla painollaan, kun sen aika on. Naisen kroppa on sen verran viisas, et se kyl tietää mitä se tekee... Muistaa vaan koittaa olla rennosti ja muistaa hengittää=) (kuulostaapa helpolta=), mut ei ko. tilanteessa ekana tuu mieleen)


tulipas sepustusta...

Maariana83 ja aikainen iltatähti
 
Mulle ei ole koskaan tehty alkuraskauden ultraa itselle, mutta meillä päin (kun on kokemusta siitä laitteen toisesta päästä) kyllä kaikki, missä olen ollut mukana on tehty vaginaalisesti.. Laitteestahan se paljonkin riippuu, mutta kyllä itse luottaisin enemmän sisäkautta tehtyyn. :)

Synnytyksestä: Esikoinen on syntynyt rv 40+1. Synnytys käynnistyi supistuksilla - alkuun ne olivat lähinnä ennakoivia, tulivat harvakseltaan ja eivät olleet erityisen kipeitä. Noin kuuden aikaan iltapäivällä supistukset muuttuivat säännöllisiksi ja suihkun ja kävelyn avulla olimme kotosalla. Yhdentoista aikaan mies soitti synnäriin, ja puhuin kuulemma itsekin heidän kanssaan (mitään muistikuvaa minulla ei tästä suuremmin ole). Sairaalaan lähdimme kuitenkin vasta puoli yhden aikaan yöllä ja olimme perillä yhden aikoihin. Epiduraalia pyysin jo käytävässä, ja sen sainkin suhteellisen nopeasti päivystysajasta huolimatta. Epiduraali oli ihana, suosittelen lämpimästi. Ponnistusvaihe alkoi puoli viiden aikaan aamulla ja päättyi 4.37. Synnytyksen kokonaiskesto siis 10,5 tuntia ja ponnistusvaihe 8 minuuttia. Pisteet 7/10, vähän jouduttiin imemään ja silittelemään, mutta alle minuutissa tyttö jo virkistyi ja pääsi rinnalle. Sairaalassa olimme ke-to yöstä siis la-aamupäivään ja ikinä en ole ollut yhtä kiitollinen kotiin pääsystä - helle oli aivan kauhea ja sairaalan ilmastointi ei oikein toiminut. :) Niin ja maito nousi jo sairaalassa, tosin rinnat olivat vuotaneet reilummin jo viimeisen raskauskuukauden. Kaiken kaikkiaan synnytys oli mielestäni hyvä kokemus ja odotan jo innolla seuraavaa!!

Ja etusivulle jos joku kerkiää: 13.3. toinen toivottu ja Jorvi

muoks. ja ikää 27 :)
 
heippa kaikille..

Alkuraskauden ultrasta tosiaan tuli ihan uutena tietona että voidaan tehdä vatsan päältä jo noin varhaisessa vaiheessa. Mulle meinaan lääkäri sanoi esikoista odottaessa että kaikki ennen rv10 tehdään alakautta mutta se on vissiinkin muuttunut ja toisaalta lääkäreitäkin/ kätilöitä on monia erinlaisia.. Saas nähdä kun ens viikolla mulla on tuo eka ultra että kuinka pitkällä sitä "oikeasti" on ja tehäänkö masun päältä vaiko ei..

Hurjasti tullut tekstiä mutta kaikkiin en tässä nyt kerkiä takertumaan kun on vähän perhe huolia ilmassa. :ashamed: Veljeni vietiin tänään sairaalaan kun oli yrittänyt tehdä itsemurhaa ja on pahasti masentunut.. Noh jokatapauksessa toivottavasti pääsee taas jaloilleen.. :/

Dindei + pikku 7+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja samara88:
GALLUP: Onko alkuraskauden ultranne tehty mahan päältä vai sisäkautta? Oon menossa 9 päivän päästä eli rv 7+6 ultraan, ja jännittää kovasti :)


- Samara & Bönde 6+4
Minähän en ole käynyt ns alkuraskauden ultrissa,mutta täällä on aina eka neukussa ultrattu ja ikinä ei ole alakautta ultrattu vaan mahan päältä..
Ei ole ikinä edes niskapoimu ultrissa ultrattu sisäkautta...

Puudutuksista..
Minusta jotenkin tuntuut etten missään nimessä halua mitään epiduraaleja jne kun sitten en vois sanoa että tiedän mitä se synnyttäminen on. Haluan tuntea kaiken ja tietää mitä se oikeasti on. Kestän kuitenkin kipua aika hyvin, ja tuo kipu on vielä erilaista, ku tietää mikä on palkinto.
Hurjan kipeänähän sitä on ollu jokaisesta, mutta ei ole haitannut ja hengissä on selvinnyt.
kipukynnys kasvaa kun vähä venytetään :D
kai minussa on masokistin vikaa, mutta jotenkin en ymmärrä sitäkään että (älkää vetäkö hernettä nenuun, jokaisella omat mielipiteet ja saa jokainen ottaa puudutteita niin paljon ku haluaa) heti ovelta huudetaan epiduraalia eikä haluta edes yrittää että mihin asti oma kantti kestää.
Minä olen sellanen jääräpää että minä kun jotai päätän niin sen yleensä pidän :D Ja sen on varmasti oppinu tututkin.
Mutta ensisynnyttäjille sanoisin että kokeilkaa kuitenkin kestää jonkin verran sitä kipuakin. Se yleensä kestää hyvin vähän aikaa ja sitten saa huilia sen välin ja asennoitua seuraavaan supistukseen. Ja aloittaa pienestä avusta. kauratyynyt, suihku, amme, ilokaasu jne.. Mulla viimeks vaan tuntu et se lämmin kauratyyny oli vaan huono.
Siitä tuliki mieleen että mites onko joku ottanu niitä aqua rakkuloita ja mihin ne on teillä laitettu ja on ko ollut pistosten kanssa ongelmia? Kaveri kerto et sille oli laitettu ja oli mahan puolelle laitettu ja ne oli tulehtunu ihan ne pistokset ja sattunu ihan sairaasti..

No, mutta kuitenkin vielä sanon sen että jokainenhan saa itse valita lievityksensä, ja jotkut ihmiset ei vain kestä sitä kipua samalla tavalla kuin toiset. Ja toki synnytyksissä on eroja..Mutta harjoitus tekee mestarin :D

Minä oon ollu jokaisesta laitoksella viikon verran kun ovat kaikki olleet sinivalossa.. eli tämänkin kanssa saa taas viikon kellistellä siellä tyhjänpanttina ja tutustua uuteen tulokkaaseen rauhassa.

Niin ja noista viikoista niin esikko syntyi 37+6 keskimmäinen 37+5 ja pikkunen syntyi 38+0 Eli edelleen odottelen synnytystä sen 2vkoa ennen laskettua aikaa.

Täällä tuntuu niinku pahat olot ois vähä helpottanu. Toki jos ei oo syöny vähän aikaan niin tulee huono olo mutta pitänee ämpätä jotai koko ajan naamariin niin ei pääse olot valloilleen :whistle:
Eka on hirvee nälkä ja sit vähä syö niin on ihan ähky ja taas kohta sitte maha melkein kurnii.. Ihanata ihanata..

Me tässä suunnitellaan jo auton vaihtoa. Mies laittoi lainahakemuksen pankkiin eilen meneen joten ens vkolla kait sitten kuuluu jotain.. Ollaan suunniteltu ihan sellasta "minibussia" eli toyota hiacea.. lauleskelinki ukolle heti että "kuinka paljon mahtuu pieneen hiaceen pieneen hiaceen, (meidän sukunimi) poikia, pikkupoikia :LOL:

Nyt sit ku se ostetaan niin siihen sitten mahtuu lisääkin lapsia ettei tartte seuraavasta taas vaihtaa. Tuo nykyinen auto ostettiin vuosi sitten kun tuo kuopus syntyi. Siihen asti pärjättiin vallan mainiosti ihan normi henkilöautolla jossa ei etes peräkontin luukku toiminu :LOL:
Olihan se luksusta sitten ku saatiin iso vanha farmari auto ja mahtu tuplarattaatki perään heittämällä :LOL: Olihan se kiva käydä sitten kylillä kärräileen ja reissata ku mahtu tavaraa.. meiltä kun on kylälle/keskustaan sellaset 14km..

Nyt alkaa taas tulla kirjaa.. Näköjään sitä ehtii kuitenki koneellaki olla ku järestää aikaa.. mieski ku on kotona niin voi vähä aikaa istua ite koneella :p
Pikkukaveriki simahti aamu unille jo ajat sitte ku ennen 6 noustiin jo ylös.. Nyt alko tuolla jo heräillä.. pitänee siis lopetella ja lähtä nauttiin auringosta ja imeen itteensä sitä d-vitamiinia. Sitten pitäs lähteä ostaan sirkusliput!!!

Mutta hyvät voinnit kaikille ja pysytään mukana!!!

Vaavimasu ja nimetön kullannuppu 7+2
 
Hyppään tähänkin ketjuun jos sallitaan =) :flower:

35 vuotta täyttävä uusioperheellinen suurperheen äiti täällä jolla yllätys vauva mahassa rv 4+5 :heart: Eka testi maanantaina antoi selkeän viivan joskin hieman kontrollia haaleampi mut aivan selkee plussa. Tarkistustesti torstaina antoi mega vahvan viivan eli ainakin yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Sitä ennen edellisellä viikolla kun testailin (epäilin jo silloin) tuli haalea haamu josta ei osannu sanoa onko siinä väriä , ehkä aavistuksen aavistus ja sekin vain valoa vasten...Joten siitä päätellen aivan alussa olen

La on vielä auki mut alustavasti nyt laskin että 22.3 kun kuukautisten mukaan olisin jo vaik kui paljo pidemmällä mutta tiedän että ihan alussa ollaan. Lapsia ennestään itellä 6 joista 3 asuu mun kanssa. Miehellä 2 jotka välillä tulevat sitten käymään kunhan ehditään nyt muuttaa sinne uuteen kotiin ensin ensikuussa :) :)
 
Huomenta..

eilen oltiin grillailemassa iso-mummun luona ja ei oikeen maistunu ruoka. salaatti sen sijaa meni.. :D ukko lähti käymää sit kaverinsa kans baaris ja tuli joskus neljän/viiden pintaa kotio ja hyi jumalauta että se haisi pahalle.. meinas oksu tulla ja meinasin siirtyä sohvalle kun löyhkäs niin pahalle.. :x :x :x no eipä tää olo ole vieläkään helpottanu kokoajan pala kurkussa.. ja helskutti kun on ilmaa mahassa.. välil oikeen hävettää :( ja rinnatkin on arat.. eli noi taitaa nyt olla niitä oireita??!!! myös se että olen ihmeen rauhallinen kokoajan. mieskin on huomannu et en hermostu tai muutakaan tolle esikolle vaik yleensä olen kokoajan ollu hiukka pinnakireel kun on kiukutellu tai tehny väärin..

mäkin odottelen että pääsen sinne ultraan näkee että on varmasti totta ja että siel ollaan messis mukana :D :heart: ukon puolen isovanhemmat ovat onnesta soikeena ja toivovat tyttöä samoin mun puolelt.. saapi nähdä mitä tulee :p :p

Minsku&kipinä4+3
 
Hei kaikille!
Meille siis myös tulossa maalisvauveli. Aika yllätys kun hätähousu näemmä päätti tulla jo ekasta yrityskierrosta vaikka äidillä jo ikää 36v. Toinen siis tulossa ja alustava la 26.3. Huimaa ja vatsaa venyttää ja iltapäivisin pullottaa ja turvottaa ihan sikana...
ja epätodellinen olo tietty!
 
jotkut ovat kysyneet mun keskenemosta.. eli se tapahtu viikolla 7. verta tuli pari päivää aika niukasti ja oireet oli menkkamaisia. sitten alkoi yhtäkkiä supistukset. niitä kesti reilun tunnin,ja kauheen kipeet! pyöriin jumppapallon päällä ja lämmitin kauratyynyä, ne autto jonkunverran! onneksi kivut ei kestäneet kuin nuin vähän aikaa.. pääsin parin päivän päästä ultraan,ja mitään sieltä ei löytynyt. seuraavat menkat olikin sitten tosi runsaat,eli tais loput jutut tulla sillon ulos.

Tämä raskaus on edennyt hyvin, ja tänään on siis alkanut 7.viikko, ja kipuja ei ole minkäänlaisia,eli hyvältä näyttäs! :)

Mun esikoinen laps on ollu tosi iso, enkä haluais enään niin isoa synnyttää,(tai ainakaan siitä yhtään isompaa).. kertokaapa vinkkejä miten kannattee syödä,ja olla syömättä :). ekaa lasta oottaessani siis söin ihan mitä millonkin teki mieli.. huomenna tilaan neuvola ajan, ja tottakai kyselen sitten eka neuvolas neuvolatätiltä vinkit ja neuvot ja ynnämuut... Mutta teidänkin mielipiteet/kokemukset myös kiinnostais? :) =)
 
Hei vaan kaikille!

Täällä olisi yksi uusi odottaja lisää pohjois-pohjanmaalta =) .Viides lapsi olisi tulossa,kolme poikaa 6/01,8/05 ja 10/06 ja yksi tyttö 10/08.Tälle viidennelle LA olisi 18.3.2011 ja synnyttämään ajattelin mennä LKS:n,edellisen tein OYS:ssa,mutta on lähes sama matka sinne kuin rovaniemelle ja rovaniemellä on kuulemma väljempää...

(.) Oireita ei ole oikeastaan muita kuin karsea väsymys :( ,aamuisin ei oikein meinaa millään jaksaa navettaan lähteä :p

Axda ja nimetön 4+6 ?
 
Hei, pitkästä aikaa. Olen lomaillut viikon ajan, enkä koneella ole juuri ehtinyt käydä. Pikaisesti koitin kahlata sillä aikaa tulleita tekstejä läpi.

Ensinnäkin tervetuloa uusille ja onnea plussasta :flower:

Pahoittelut keskenmenon saaneille :hug:

Keskenmenoista joku kyseli. Minulla ensimmäinen keskenmeno tuli rv 5 heti runsaalla verenvuodolla ja kovilla kivuilla. Toinen alkoi tihkuttamaan vähäistä vuotoa rv 11, ultrassa todettiin kehityksen loppuneen rv 9 aikoihin. Tässä raskaudessa kävin ar-ultrassa rv7 ja kaikki oli vielä silloin kunnossa.

Edelleen huonoa oloa, mutta pysyy kurissa kun muistaa syödä usein. Kuinkahan paljon painoa mahtaakaan kertyä :D Esikoisesta alkuraskaudessa paino tippui 5kg etomisen vuoksi, mutta painoa ehti silti kertyä 13kg!

Synnytyksistä täällä myös ollut puhe. Otin esikoisen synnytyksessä epiduraali, mikä toimi todella hyvin. Synnytys oli helpompi kuin osasin odottaa. Silti synnyttäminen jännittää. Toisen kanssa samalla periaatteella, minulle kaikki kipulääkkeet mitä vain on saatavissa :LOL:

Jouduin eilen tunnustamaan muutamalle kaverille raskauden kun en voinut alkoholia nauttia. Kerroin myös omalle äidilleni, jotta ei kuule muualta. Pyysin kyllä heitä vielä vaikenemaan asiasta. Haluaisin odottaa kertomista rv12 asti.

Ensi viikolla neuvolaa varailemaan.

Peppioliina rv 7+4
 
Teretulemast uudet masunkasvattajat :wave:

Dindei: Voi kun kamala kuulla :hug: Toivottavasti veljesi pääsee pian jaloilleen, tarvitsee nyt paljon tukea ja turvaa läheisiltä. Sinullekkin paljon jaksamisia :heart:

Vaavimasu kyseli aquarakkuloista. Mulle laitettiin esikon aikana selkään niitä, eivät ottaneet kipeää mutta en kokenut niitä mitenkään kipualievittävinä. Muistaakseni sehän on tavallista aquaa tai sit keittistä jota laitetaan pieni määrä ihon sisälle, niin että siitä tulee rakkula. Ja mun rakkulat laitettiin ihan hyvin, eivät tulehtuneet :)

Vitamiinit: Oon syönyt nyt 3 viikkoa tavallisia monivitamiineja jotka ostin ihan ruokakaupasta. Sisältävät foolihappoa ja olivat muutenkin halvat verrattuna joihinkin odottajien omiin multivitoihin... Aloitin kyllä vitamiinien syömisen ennen raskausuutista, kun oon ollut niin paljon nyt kipeenä, että pakko tankata vitamiinivarastot jos se auttais :snotty:

Hajuherkkyyttä kanssa täällä :wave: Esikon aikana en ollut tällänen nirppanokka, mutta nyt oon. Voi kauhistus kun tuo ukko haisee pahalle kun röökaa!!! Ei pysty pussaamaan ollenkaan :x Samoin jääkaappi, hajuvedet, kakka ja kaikki voimakkaat hajut saa mut voimaan pahoin.. Yääk! Yks työkaveri ui hajuvedessä aamuisin ennen töitä ja mä meinaan kuolla kun joudun oleen sen lähellä.

(.)
Pitäis aloittaa siivoaminen, mutta ei huvita. Kämppä taas hävityksen kauhistus. Meillä on nimittäin tällä hetkellä 7 kissaa (4 aikuista, 3 pentua), joten ne aiheuttavat pientä sotkua. Onneks maanantaina yksi menee uuteen kotiin.
Tää raskaus on niin erilainen, kuin edellinen raskaus. Nyt en pysty syödä paljoakaan. Kauheesti tekee kaikenlaista mieli, mutta mikään ei laske alas. Aamupalastakin meni vain sämylänpuolikas ja ½ kuppia kahvia.
Salaisesti haaveilen tytöstä ja haaveet tuntuu todellisemmalta kun raskaus on niin erilainen. Kuitenkin se on poika - näin on pakko ajatella. Vaikka molemmat on tietysti yhtä tervetulleita, pääasia on että vauva on terve. Saahan sitä kuitenkin salaa tyttöä toivoa, että pääsee ostelemaan prinsessamekkoja :D

JEEE savuttomana ollut päivää vaille 3 viikkoa :D

GCS15 & masukki rv 6+4
 
...Niin ja onnea onnea onnea niille, jotka ovat saaneet ihania tuloksia varhaisultrassa! Helpottaa varmasti hurjasti.

Mutta nyt vähän omaa napaa: Mitäs ootte mieltä, kun tähän asti hitusen arat ja turvonneet rinnat ovat eilisestä lähtien olleet ihan normaalit. Myös vatsan nippailut ovat hävinneet... niin pitääköhän tässä alkaa pelätä jo pahinta? Kesti yli 2v saada tämä raskaus alulle, joten pelko on ainakin kova :( Pahoinvointia ei ole ollut missään vaiheessa.

Mulla rintojen aristus oli samanlaista, kuin ovulaation aikana keltarauhashormonin aiheuttama. Jostain luin, että lyhyt luteaalivaihe voi olla ongelma raskauden kannalta, kun keltarauhashormonitaso ei pysy tarpeeksi korkealla. Mulla toi luteaalivaihe oli aina tosi lyhyt, usein alle 10 päivää... Eli hiukan (= PALJON) tässä pelkään, että keltarauhanen ei tuota tarpeeksi hormonia raskauden jatkumisen kannalta, ja siksi ne vähäisetkin oireet ovat hävinneet...

Mutta, eipä tuota vastausta tähän voi tietenkään kukaan tietää. Ensi viikon perjantaina on ultra, silloin sitten viimeistään. Vaikka taidan kyllä hakea viikkonäytöllisen raskaustestin, jos sillä saisi edes jotain vinkkiä tilanteesta.

Terveisin Heinis (oletetun ovulaation mukaan rv 5+4)
 
:wave: varovaisesti heiluttaa hän :LOL:
viime viikolla plussasin kolme kertaa eikä se mihkää sieltä kadonnu B)
oireita ei paljoo oo. tissit tosi kipeet ja suklaata ja karkkia ei tee mieli (suurkuluttaja kun oon)
etoo jos maha tyhjä...
synnytyksistä sen verran,et alakautta tullessa kivunlievityksinä rakkulat selkään (mulla autto tosi paljon kun sattui enemmän selkään alussa) ja yritys ilokaasua,mut teki niin pahan olon et en ees sit yrittäny jatkaa... siinäpä se. muuta en ottanu :p

tombatar ja toukka 4+3
 
GCS15: Minä syön raskaana oleville tarkoitettuja vitamiineja. Olen ymmärtänyt ettei raskaana ollessa saisi syödä A-vitamiinia, jota tavallisissa vitamiineissa on. Sen vuoksi maksakin on kiellettyjen ruokien listalla, koska sisältää runsaasti A-vitamiinia.
 

Yhteistyössä