Moi!
Kaksi yötä on nyt nukuttu kotona ja melko hyvin. Ekana yönä herättiin kaksi kertaa syömään ja viime yönä vain kerran. Tosin tyttö on tuntuu olevan aikamoinen sontasäkki, joten on ollut myös syönnin yhteydessä pakko vaihtaa vaippaa yöllä. Mutta hyvä, että vatsa toimii!
Mun synnytys alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä puoli kahden aikaan. Supistuksia tuli heti 3-4 minuutin välein ja ne kestivät noin puoli minuuttia. Eivät kuitenkaan olleet mielestäni mitään täysin sietämättömiä, joten päätin odotella aamuun ennen synnärille soittoa. Soitin synnärille 5-6 aikoihin ja sanoivat, että voin olla kotona, jos vielä pystyn. Päätin, että odottelen, että supistukset alkavat olla kestoltaan n. 40s ennen kuin lähdemme sairaalaan. 9 jälkeen supistukset olivat pidempiä ja päätimme lähteä tarkistuttamaan tilanteen.
Sairaalassa kätilö totesi, että olinkin jo 6-7cm auki ja pääsimme suoraan saliin. Kätilö oli tosi ihmeissään, koska naureskelin siinä vielä, eikä mulla ollut kovin tuskainen olo. Hän sanoi, että harvoin tulee sairaalaan ensisynnyttäjiä tässä kunnossa ja näin paljon auki.
Salissa sain kipupiikin peppuun ja menin suihkuun pallon päälle istumaan. Suihkun jälkeen supistukset alkoivat olla jo selvästi kivuliaampia. Kätilö puhkaisi kalvot ja sain spinaalipuudutuksen. Ehdin siinä hieman levätä ja taisin vähän torkahtaakin. Istuskelin vielä jonkin aikaa pallon päällä siinä vaiheessa kun puudutuksen vaikutus alkoi loppua ja vauva laskeutuikin siinä mukavasti alaspäin. Lapsivettä multa tuli AIVAN VALTAVASTI ja synnytyssalissa vallitsi jonkinasteinen vedenpaisumus pitkän aikaa.
Ponnistusvaihe kesti noin 1t 20min ja se oli kaikista tuskaisin vaihe. Vauva ei ollut ihan parhaimmassa mahdollisessa tarjonnassa, vaan pää oli pikkaisen vinossa. Kyllä siinä alkoi jo väsyä. Suurempi oli ehkä henkinen kuin fyysinen väsymys, kun tunsi, ettei ponnistaessa tapahdu yhtään mitään. Lääkärikin kävi jo välillä arvioimassa tilannetta ja sektiota harkittiin. Lääkäri oli jo vähän sitä mieltä, ettei vauva mahdu tulemaan minusta, mutta kätilöt olivat sinnikkäitä, koska lapsi voi koko ajan hyvin, eivätkä sykkeet laskeneet missään vaiheessa. Lopulta apuun riensi oikein superkätilö, joka oli sellainen vanhempi nainen. Hän oli selvästi konkari ja tiesi, miten lapsia tuodaan maailmaan. Hän painoi kyynärvarrellaan vatsani päältä samalla kun ponnistin ja johan alkoi tapahtua. Pari ponnistusta näin ja pää oli ulkona. Ei tarvittu imukuppia, vaikka sekin otettiin jo esille. Loppu menikin ihan kevyesti.
Repesin aika pahasti välilihasta ja emättimestä. Emätin repesi sekä sivuilta että pohjasta. Kätilö pyysi lääkärin tikkaamaan minut, koska emättimen ja peräsuolen välinen seinämä repesi niin ohueksi, että hän halusi varmistua, että paikkaus tulee huolella tehtyä. Lääkäri sanoikin, että vauva oli kyllä todella suuri minun kokoisesta ihmisestä tulemaan.
Kaikki kivut kyllä unohtuivat juuri sillä hetkellä, kun pikku tyttömme nostettiin rinnalle. Voi sitä hetkeä! Se ei unohdu ikinä! Alapää on ollut tietenkin melko kipeä, enkä vieläkään pysty kunnolla istumaan, mutta toipunut olen koko ajan selvästi. Minulle jäi synnytyksestä ihan hyvä mieli. Eihän se mitään kivaa ole, mutta ei niin kamalaakaan, etteikö sitä voisi joskus uudestaan tehdä. Kyllä tämä kaikki on sen arvoista!
Tämä oli nyt melko yksityiskohtainen selostus. Toivottavasti ette säikähtäneet (varsinkaan ne, joilla tämä on vielä edessä).
Ai niin, sairaalassa ehdimme olla noin 6 tuntia ennen kuin lapsi oli maailmassa.
Nyt lähden taas tuijottelemaan pikku suursyömäriämme, joka tuhistelee tuolla vaunukopassaan. Iltapäivällä on jo eka neuvolakäynti.
Hamale + tyttö 5 päivää.
