Maaliskuun lapset 2010

  • Viestiketjun aloittaja Vilivinkka
  • Ensimmäinen viesti
Miinu
Täälläkin yksi tämän kuun alussa plussan saanut.

Laskettu aika on maaliskuun puolivälissä, eli ihan alkumetreillä mennään. Eka neuvola oli jo viime viikolla ja nyt seuraavaa saakin odottaa elokuun loppuun asti. Ultrakin vasta silloin.

Varhaisultra houkuttelee, mutta toisaalta taas ei. Syitä on monia puoleen ja toiseen. Voi olla että se varmuuden kaipuu voittaa tässä parin viikon päästä, jos kaikki on vielä silloin ok.

Oireina väsymys, kipeät rinnat, pissahätä ja itkuherkkyys. Alavatsaa on nipistellyt jo melkein kolme viikkoa. Epäilyttää, että onkohan se nyt enää normaalia. Säikähdän jokaista vihlaisua, mutta ei sieltä mitään vuotoa ole tähän mennessa tullut.

nyt rv 6+5
 
santti
Onnea intellektuEllille ja miinulle!
Miinu, ainankin minulla myös on aikapaljon mahan nipistelyä..eri puolilla,välillä navan alla välillä sivuista, hieman munasarjojen yläpuolelta ja välillä ihan alavatsasta, varsinkin jos on pissahätää..Lääkärissä sanottiin että johtuu mahdollisesti kohdun kasvamisesta.Ja itse kun kärsin endometrioosista, epäilen vatsanseutuni olevan jollaintapaa herkempi kipuilemaan.Toisaalta toisinaan tuntuu että säryt johtuu siitä, etten osaa olla "normaalisti",raskaus on niin ihmeellinen ja kauan kaivattu asia,että sitä mietii ja jännittää kovasti pitkin päivää!Itseään joutuu oikein komentamaan rentoutumaan!:eek:)
Oikein onnellista odotusta teillekkin!
 
tikruliininen84
Täällä kans yks tänään plussannut! oviksen bongasin tosin vasta 8.7 eli koopeella 21 eli ei mitään havaintoa mikä viikko sitten mahtais olla...edelliset menkat alkoivat kuitenkin 17.6. Huomenna varmaan kuitenkin soittelen jo neuvolaan..
Oireina mulla ollut menkkamaiset kivut (olin ihan varma et ne tulee), HIKOILU! joka on ihan järkkyä..., pientä kuvotusta havaittavissa, väsymys ja ärtyisyys(voi olla osakseen myös tupakoinnin lopettamisesta) laskettuaika oli varmaan joko 24.3.10 tai 31.3 10...onnea kaikille plussanneille! :D
 
Cheycel
Onnittelut uusille plussaajille, mukavasti alkaa meitin ketju saamaan elämää!

Mulla kans on välillä ollut oikein reippaitakin kipuja alavatsassa, tuntuu niin kuin jokin venyisi ja tämä on neuvolan mukaan normaalia kohdun kasvukipua, ei kuulema mitään hätää. Ei tosin mitään helppoa pitää mieli kurissa ja olla kiinnittämättä huomiota joka ikiseen pieneenkin nippaisuun.

Täällä jatkuu edelleen univaikeudet ja turvotus, maha on iltaisin jo semmoinen kivikova pallo, että voisi luulla olevansa pidemmälläkin raskaana..


Cheycel 7+5


 
IntellektuElli
Labrakoe näytti alhaista hormonitasoa ja lääkärin mielestä nega. Pitää ens viikolla käydä varmistamassa mut kyl se vuoto tais olla keskenmenoa. Plääh. Kerkesin jo innostua. Jos loppuviikosta viel testais kotona ja ne oiskin plussaa?!? No joo mut pitää lähtee esikoisen kans neuvolaan. Tsemppiä teille muille!!
 
Vilivinkka
Voi Elli, peukkuja vielä. Meilläkin vähän epävarma tilanne: ultrassa ei näkynyt vielä muuta kuin kasvanut kohtu ja pussi, jonka koko vastasi rv 5+5. Alkiota ei näkynyt. Ultra otettiin mahan päältä, eikä siinä välttämättä vielä näy noin alussa oleva alkio, mutta huolestuttaa kuitenkin, onko tuulimuna. Kuukautisten perusteella olisi voinut olla jo 7 + 5. Uusi ultra on vasta neljän viikon päästä.

Pahoinvointini ja väsymyjseni on kuitenkin lisääntynyt, joten siinä mielessä raskaus etenee.
 
ssss
Tulin kommentoimaan Vilivinkkan juttua. Et kai aio odotella 4 viikkoa uutta ultraa? Törkeää ettet saanut lähetettä eteenpäin. Jose s eon tuulimuna vaikka niin 4 viikkoa on pitkä aika kantaa "ei mitään" sisällään. Sinuna menisin yksityiselle ultraan vaikka viikon päästä. Alakautta tehtävissä ultrissa sykkeen pitäisi näkyä pääsääntöisesti 6+ viikolla.
 
Hamale
Kävinkin täällä jo aiemmin nimimerkillä c",) mutta vaihdoin sen. Onnea kaikille uusille ja Vilivinkalle peukkuja!

Elämäni pyörii tällä hetkellä syömisen ja pahoinvoinnin ympärillä. Pakko yrittää koko ajan pitää verensokeri korkealla, muuten pääsee olo ihan kauheaksi. Oksennellut olen muutaman kerran. Naama kukkii ja rinnat arastelevat. Onneksi olen vielä kesälomalla.

Mulla ei ole tarkkaa tietoa raskausviikosta, ehkä viikolla 7. Neuvola on ensi viikolla. Ennen sitä ei oikein uskalla innostua. Toivotaan että siellä todellakin on joku, ettei ole tässä ihan turhaan pahoinvoitu! Raskaus oli ihana ylläri, koska kiertoni ei ollut vielä ehkäisyn lopettamisen jälkeen ollut palautunut ennalleen. Tai siis minulla ei ollut vajaan kolmeen kuukauteen ollut ollenkaan kuukautisia, mutta varmuuden vuoksi parin viikon välein testailin. Enkä todellakaan ajatellut, että näin pian alkaisi tapahtua.

Ihanaa purkaa näitä juttuja jonnekin. Ei olla kerrottu vielä kellekään, mutta salailu on vaikeaa tämän kauhean pahoinvoinnin takia. Mikäli kaikki on kunnossa, kerromme neuvolakäynnin jälkeen perheillemme.
 
IntellektuElli
Näin siinä kävi ettei vauvaa ole tulossa, kotitestikin nega... Itkettää hirveästi. Mies ei olisi vauvaa halunnut, joten eipähän tarvi asiasta vääntää. Onnea teille kaikille hurjasti ja koittakaa jaksaa epävarma alkuaika!
 
Cheycel
Lämmin halaus IntellektuElli, voin vain kuvitella miltä tällä hetkellä tuntuu, voimia..

(.) varhaisultrassa on käyty ja siellä se meidän pikkuinen rauhassa köllötteli ja sydän hakkasi tiuhaan tahtiin, oli se vaan uskomaton tunne. Alkion koko vastasi juuri viikkoja ja LA sama kuin laskureilla eli 5.3. Oma olo rauhoittui hieman, kun sai varmuuden, että kyllä siellä on kaikki toistaiseksi niin kuin pitäisikin, mutta odottavan aika on pitkä, vielä sitä 12 viikon rajapyykkiä ja np-ultraa odottaa varovaisin mielin.

Vilivinkka, gynekologini juuri kertoili näistä sisä- ja mahan päältä tehtävien ultrien eroista. Sanoi, että tässä vaiheessa ei vatsan päältä saa vielä välttämättä alkiota näkyviin eikä sydämenlyöntejä kuuluviin ja 12 viikon kohdallakaan kaikilla ei kuulu sydämenlyönnit vatsan päältä. Toivotaan, että kaikki on sielläkin kunnossa ja saat pian varmuuden.

Cheycel 7+6
 
Vilivinkka
Otan osaa, IntellektuElli!

Itselläni uutiset hyviä: kävimme uudessa ultrassa ja siinä näkyi elävä alkio/sikiö, jonka sydän lyö. Ultra tehtiin alakautta. Uuden arvion mukaan tänään on n. rv 6+6. Kiitos rohkaisusta. :)
 
Hapsiainen
Uskaltaisinkohan liittyä tänne... Täällä nimittäin viime perjantaina plussattu ja kalenterit näyttäisi laskettua aikaa maaliskuun lopulle.
Tarkka aika kyllä varmasti varmistunee vasta neuvolassa, jonne aikaa varaan tänään. Alussahan tämä vielä on (oletetun hedelmöittymisen mukaan tänään 5+1), mutta toivon mukaan kaikki menis hyvin ja pikkuinen jaksais loppuun asti.

Tämä on kuitenkin aikamoinen ihme minulle. Olen joskus vuosituhannen alkupuolella ollut täällä lapsettomuuspulinoissa. Yritimme ex-mieheni kanssa silloin 3 vuotta pienokaista, jota emme hoidoista huolimatta onnistuneet saamaan. Vikaa oli silloin enemmän miehessä, mutta myös omassa hormonitoiminnassani ei kaikki olleet kohdallaan.
Myöhemmin erosimme (syynä ei lapsettomuus). Kaksi vuotta sitten gynegologi totesi minulla pco:n ja kertoi etten todennäköisesti ovuloi ollenkaan. Kiertoni on aina ollut erittäin epäsäännöllinen.
Nyt kuitekin uuden miehen, olemme tavanneet 1½ vuotta sitten, kanssa jätimme ehkäisyn pois alkukesästä, ensin menimme niinkin varmalla ehkäisykeinolla kuin keskeytetty yhdyntä, mutta heinäkuun alussa lopetimme sen kanssa leikkimisen ja ilmeisesti kerrasta sitten napsahti. :D

Nyt vaan toivotaan että kaikki menis hyvin. :)

 
Cheycel
Ihania uutisia Vilivinkka, onnittelut vielä kertaalleen! Hapsiaiselle myös onnittelut plussasta!

Onkos muilla jo oireet valloillaan? Täällä tuntuu löytyvän tällä hetkellä koko kirjo; pahoinvointia, väsymystä, univaikeuksia, ummetusta, rinnat arat, kasvot kukkii ja itku on herkessä. Toistaiseksi on mieli voittanut oireet, mutta tänä aamuna on tehnyt todella tiukkaa.. Nukuin viime yönä tunnin verran, oksensin aamusta ja vatsa on niin turvoksissa, että housut kinnaa, ei kivaa, mutta yritän tsempata. Toivon mukaan se raskauden hehku ja ihanuus pian koittaisi :)


Cheycel 8+3
 
Hapsiainen
Mulla on ollut koko viikonlopun nipistelyjä vatsassa. Ei mitään pahoja, mutta tuntuvia kuitenkin. Se lienee ihan normaalia? Tää on tätä kun on ensikertalainen niin kaikki jännittää ja ihmetyttää. ;D
Ja mun hajuaisti, voi jestas. Jos se aikoinaan parani tupakoinnin lopettamisen jälkeen niin nyt se on kertaa tuhat siihen. Mies sanoikin että ottaa mut syksyllä vainukoiraksi metälle kun haistan kaikki niin selkeästi. :D

Mulla nous lämmöt heti tuon ovulaation jälkeen, sekä rinnat kipeytyi ja alkoi turpoamaan paljon ennen oletettujen menkkojen alkamista.

Mullahan tuon todella epäsäännöllisen kierron mukaan testaaminenkin oli vähän niin ja näin. Ekan testin tein silloin kun lyhimmän kierron mukaan olisi menkat voineet alkaa. Negaa näytti. Odotin viikon ja kun rinnat jatkoi turpoamista ja lämmöt edelleen asteen verran kohollaan niin testasin uudestaan ja ihan selkeä plussa! Ja kaikista pisimmän kierron mukaan mulla ois vielä menkat edessä. Jotenkin siis vielä pelkäänkin että jos ne nyt kuitenkin alkaa vielä sen pisimmän kierron mukaan. :O :O
 
MarsiL
Heips!

Mulla on nyt eka neuvolakäynti takana... LA tuli taulukon mukaan 6.3.
Hemoglobiini mitattiin kun sektiossa viime syksynä romahti 79 niin sitä ollaan seurailtu nyt useammin... on nyt onnex 139. Muutenkin kaikki oli ihan ok paitsi että paino on tippunut 1,2 kg kun ei oikein mitään meinaa saada syötyä kun on pajoinvointi sen verran vahva tällä kertaa... Ja nukkuminen on hankalaa...illalla kun menee sänkyyn ni ei meinaa millään saada unenpäästä kiinni mutta kyllä aamulla nukuttais mutta on herättävä hoitamaan 5 vuotiasta Rasmustamme. Ja kun ei saa tarpeeksi nukuttua on olo voimaton koko päivän.
Hajuaisti on muuttunut tosi herkäksi... vastaleikattu ruohon haju on aivan kamala ja käsirasvan tuoksu on liian vahva, yksi mieheni partavesistä tuoksuu todella pahalle jne.

Eli onhan noita oireita... Tää raskaus on kyllä erilainen kun aikaisemmat... Ennen olisin voinut syödä vaikka kuinka paljon suklaata ym herkkuja, mutta tällä kertaa kaikki suolainen maistuu. Nukkuminen on nyt vaikeampaa kuin aikaisemmin...

Sain neuvolassa jo neuvolalääkäriajan... 3 viikon päästä... Ja huomenna soittelen ja varaan ekaa ultra-aikaa... Sinne mulla tulee lääkäri mukaan kun on toi sektio takana... Tietty edellisen raskauden aikaiset "ongelmat" ovat myös syynä lääkärin paikalla oloon.

Tällästä tällä kertaa...

MarsiL rv 8+3
 
Hamale
Onnea Hapsiainen ja Vilivinkka! Ihanaa kuulla hyviä uutisia!

Mulla oli tänään eka neuvolakäynti ja voi, kun oli jännää! Ultrassa näkyi 20,3mm kokoinen pikkuinen, jonka sydän löi. Kyllä siinä tuli tippa linssiin. Miehenikään ei oikein tiennyt, miten päin olisi pyörähdellyt, kun oli niin innoissaan :) Voi kun vaan kaikki menisi hyvin, nyt kun tämä alkaa itsestäkin jo tuntua todelliselta. Ultran mukaan rv on 8+6 ja la 5.3. Nämä ovat tietenkin vaan suuntaa antavia arvioita, mulla kun ei pysty kierron eikä hedelmöittymisajankohdan mukaan laskemaan kovin tarkasti.

Olo on edelleen kauhea. Tänään on ollut hyvä päivä, mutta tosi paljon pitää kikkailla tuon syömisen kanssa, että olo pysyy hyvänä. Kerroimme viikonloppuna jo perheillemme, koska pahoinvointini takia asiaa oli todella vaikea salailla. Näin loma-aikana olemme vielä olleet paljon tekemisissä perheiden kanssa, joten helpotti kummasti kun ei tarvitse koko ajan selitellä miksi ruoka ei maistu ym. Huomenna lähdemme viikon ulkomaanreissulle ja toivon ettei koko reissu mene oksenteluun. Myös mulla on hajuaisti tosi herkkä (tosin se on herkkä muutenkin) ja kaikki hajut tietenkin yököttävät. Mutta kummasti sitä vaan on silti koko ajan iloinen, vaikka olo on tällainen :)
 
Elli M
Moikka,

Pääsiskös vielä porukkaan mukaan :) Olen 29-vuotias yhden 2,5-vuotiaan pirpanan äiti ja nyt testasin viime tiistaina plussan. Eli laskujeni mukaan rv5+1. Meillä kävi tämän toisen kanssa tärppi ekasta yrityskierrosta. Olen kyllä jotenkin varovainen, toivottavasti se ei tiedä huonoa. Tai sitten mulla on vaan enemmän perspektiiviä kuin ekaa odotellessa. Ehkä sekin vaikuttaa kun olin valmistaunut tätä toistakin "tekemään" urakalla ja sitten tulikin hyviä uutisia näin pian niin niitä ei meinaa uskoa todeksi. Sekavaa :)

Mulla on tosi hirvittävää väsymystä jo viikko ennenkuin testasin, siitä oikeastaan aloinkin epäillä että olisinko raskaana... Paha olo nostaa myös silloin tällöin päätään, odottelen vaan kauhulla tuleeko taas samanlaiset olot lähtien rv kuudesta... Mä voin esikoisesta pahoin 24h viikot 6-16. Aivan kamalaa oli. Just vielä yhdistettynä siihen salailuun esim.töissä.

Mulla on neuvola rv7+ ja itse tilattu ultra tasan rv8. Me lähdetään sen jälkeen ulkomaille ja halusin sitä ennen varmistua että onko siellä ketään. Huolestuttaa toi paljon puhuttu sinfluenssa oman odotuksen takia sekä esikoisen.. Tiedättekö saako tai onko tarpeen ottaa lääkkeet mukaan kun kuulutaan molemmat riskiryhmään. Mua pelottaa kyllä tää aihe tosi paljon, vaikka toisaalta siitä puhutaan niin paljon että jo vähän kyllästyttääkin...

Kirjoittelen myöhemmin lisää! Vointeja kaikille!
 
Cheycel
Onnittelut ja tervetuloa joukkoon mukaan Elli M! Mukavasti alkaa maalismammoja ilmoittautumaan.

Hamale, oli kyllä uskomaton tunne nähdä sydämen lyönnit ruudussa, kyllä oli herkkä hetki niin itsellekin kuin varsinkin miehelle, joka ei millään meinannut saada nenäänsä irti näytöstä :) En malta odottaa, että päästään ensimmäistä kertaa kuulemaan lyönnit, neuvolalääkäriä tosin saadaan odottaa vielä kolmisen viikkoa. Meillä muuten onkin sama la..

Täällä oireet hieman helpottaa, tällä hetkellä päällimmäisenä on kaamea väsymys ja arat rinnat. Paha olo ja turvotus on hieman laantunu ja onnex siirtyny aamusta iltaan niin pääseen töihin hieman helpommin. Kahvin haju tosin etoo täällä kamalasti, kun kaikkien pöydillä on kupit ja itekin pidän kuppia näön vuoksi pöydän vierellä, kun olen tunnetusti ollut useamman kupin immeinen. Ihmettelyä riittää jo mun tupakkatomuudesta, leikitään nyt vielä kahvinjuontia :)


Cheycel 8 + 6
 
tikruliininen84
IntelektuEllille suuret pahoittelut ja lämpimät halit!!
Ja Elli M:lle onnittelut plussasta!
Täällä oli oireista kyselty...minulla ollut aikamoista sahaavaa väsymystä, nipistelyjä alavatsassa ja sitten ajoittain itkuherkkyyttä ja nännit ovat todella kipeät...onneksi ei ole pahoinvointia ollut. Maanantaina olis eka neuvola tiedossa, vähän jänksättä jo :)
 
Vilivinkka
Onnea uusille tulokkaille Hapsiaiselle ja Ellille.

Olen päässyt muuten vähillä oireilla edelleen, mutta tänään iltapäivällä alkoi inhottava huimaus, joka jatkuu edelleen. Olen syönyt hiukan lakua verenpaineen nostamiseksi, mutta ei ole juuri auttanut. Olen ollut käytännössä sängyssä nyt viisi tuntia, olo ihan voimaton. Onneksi oli viikonlpppu.Hermostuttaa huominen, kun jään päiväksi kaksin esikoisen (8kk) kanssa. Jos huimaus jatkuu niin en jaksa kanniskella häntä tai viedä ulos ym.
 
miinu
täälläkin vielä kaikki hyvin. Käytiin varhaisultrassa ja siellä kölli jo ihan tunnistettava pikkutyyppi. Sydän hakkasi ja pituutta oli pari senttiä.

Oireita ei ole vieläkään juuri mitään. Rintoja aristaa ja alavatsaa pikkusen nipistelee. Siinä se. Onneksi mahasta kuitenin löytyisi elämää. Muuten olisin varma, ettei mikään ole muuttunut.

8+4
 
Vilivinkka
Hienoa, Miinu!

Huomasin juuri, että huhtikuisetkin ovat jo aloittaneet ketjun. Aika rientää ja toukat kasvavat. :)

Tänään oli helpompi päivä, ei huimausta mutta jonkin verran kuvotusta. Eka kertaa minun piti lähteä ruokapöydästä kesken pois sen vuoksi.
 

Yhteistyössä