Maaliskuiset 2023

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Mulla oli pientä vuotoa sen aikaa kuin menkat olisi pitänyt kestää mutta onneksi loppu jo. Tänään 5+0 niin pelottavan alussa.. soitin neuvolaankin jo ja sain ajan muistaakseni 21.7. Kauhean aikaisin, muistelin että esikoisesta olisi ollut myöhemmin 🤔
Oireita ei ole juuri mitään, väsyttää paljon ja vessassa huomaan käyväni useammin mutta ei tissit turvota tai ole kipeät. Outoa 😅
 

Myös täällä liitytään varovasti maaliskuisiin.
Kolmatta odotetaan, ensimmäisen ja toisen välissä varhainen keskenmeno ja toinen saatu lopulta lapsettomuushoitojen avulla, joten tämmönen luomuylläri tuntuu tosi epätodennäköiselle. :eek:
Kp 37/28-31, vasta eilen uskalsin testata ihan vaan että saisin lääkäriajan ja kierron käyntiin. Haaleaan se on, vaan kotona onkin jo kaksi haamuviivaa ja hyvin eläväisiä ovat. :D ei ainuttakaan oireita, joten ei hirmu kovaa uskoa tähän ole.
 
Mansikka taitaa olla eka ultrassa käynyt?
Meillä varhaisultra varattuna perjantaille, silloin pitäisi olla 6+6.. Mulla on ollut pari päivää nyt sellaisia tuntemuksia kuin ikävät menkat ois alkamassa. Onkohan sellaiset juilimiset jne ihan tavallisia? 🤔 Mun maha myös turposi ihan hulluna samaan aikaan ja mulla on nyt tosi epämääräinen möhkäle olo. En oo lähtöjäänkään kovin kivoissa mitoissa niin vähän hirvittää. Oon ajatellut, etten haluisi neuvolassa käydä vaa’alla tai itse tietää ainakaan lukuja. En voi nyt niille mitään, mutta niistä tulee huono fiilis. En ole käynyt kotona vuoteen, kahteen puntarilla, koska pidän itsestäni enemmän, kun en ahdistu luvuista..
 
Mansikka taitaa olla eka ultrassa käynyt?
Meillä varhaisultra varattuna perjantaille, silloin pitäisi olla 6+6.. Mulla on ollut pari päivää nyt sellaisia tuntemuksia kuin ikävät menkat ois alkamassa. Onkohan sellaiset juilimiset jne ihan tavallisia? 🤔 Mun maha myös turposi ihan hulluna samaan aikaan ja mulla on nyt tosi epämääräinen möhkäle olo. En oo lähtöjäänkään kovin kivoissa mitoissa niin vähän hirvittää. Oon ajatellut, etten haluisi neuvolassa käydä vaa’alla tai itse tietää ainakaan lukuja. En voi nyt niille mitään, mutta niistä tulee huono fiilis. En ole käynyt kotona vuoteen, kahteen puntarilla, koska pidän itsestäni enemmän, kun en ahdistu luvuista..
Mulla ainakin kaikkia jomotuksia yms fiiliksiä koko ajan! Oli myös viime raskaudessa, eli kuuluu siis asiaan itsellä :)
 
Meillä on nyt vähän epäselvää onko vielä toinen ultra ennen nt-ultraa ja jos ei ole niin mennään varmaan käymään yksityisellä tässä välissä. Meillä siis tosin riskiraskaus ja traumaattinen kokemus taustalla, niin siksi saadaan herkemmin ekstrakäyntejä!
 
Täällä aamulla viiva vahvistunut eilisestä niin paljon, että jotain kropassa ainakin tapahtuu. 😳
On tämä kyllä aivan outo ja uskomaton tunne, ei tosin kumpikaan olla ajatukselle vauvasta vielä hyvin annettu sijaa tai toivoa.
Eilen jo ekaa kertaa mieleen hiipi pelko/hysteria keskenmenosta, vaikka kuinka yrittää tsempata.
 
Mansikka taitaa olla eka ultrassa käynyt?
Meillä varhaisultra varattuna perjantaille, silloin pitäisi olla 6+6.. Mulla on ollut pari päivää nyt sellaisia tuntemuksia kuin ikävät menkat ois alkamassa. Onkohan sellaiset juilimiset jne ihan tavallisia? Mun maha myös turposi ihan hulluna samaan aikaan ja mulla on nyt tosi epämääräinen möhkäle olo. En oo lähtöjäänkään kovin kivoissa mitoissa niin vähän hirvittää. Oon ajatellut, etten haluisi neuvolassa käydä vaa’alla tai itse tietää ainakaan lukuja. En voi nyt niille mitään, mutta niistä tulee huono fiilis. En ole käynyt kotona vuoteen, kahteen puntarilla, koska pidän itsestäni enemmän, kun en ahdistu luvuista..
Täältä sivusta vaan huutelen.
Tuikitavallisia menkkajuilimiset raskauden aikana.
Ja sun ei ole mikään pakko käydä vaa'alla neuvolassa. Raskautta voidaan seurata, ja seurataan, monilla muillakin tavoin.

(Neuvolassahan ei ole siis pakko käydä ollenkaan, jos haluaa kelan etuudet niin on joku tietty minimikäynti mikä pitää tehdä, oliko niitä 1 vai 2, en muista.
Sisätutkimuksiin ei ole pakko suostua, jne.
Keho, raskaus ja lapsi on äidin, ei neuvolan eikä sairaalan tms.)
Tämä nyt vaan yleisenä infona, mutta tottakai lähtökohtaisesti neuvolasta on tukea, apua ja iloakin. Silti saa itse päättää omasta kropasta :)
 
Testissä tänäänkin vahva viiva, joten kai se on uskottava. :D
Mutta siis vkl minulla oli oireina rintojen turvotus/kipuilu ja jatkuva vilu, nyt ei mitään. 🙄 eli liekkö sitten minkä edellä 🙁
La nyt siis 15.3, mutta uskon että muutaman päivän ainakin siirtyy myöhemmäksi.
 
  • Rakkaus
Reactions: Oliivi3
Testissä tänäänkin vahva viiva, joten kai se on uskottava. :D
Mutta siis vkl minulla oli oireina rintojen turvotus/kipuilu ja jatkuva vilu, nyt ei mitään. 🙄 eli liekkö sitten minkä edellä 🙁
La nyt siis 15.3, mutta uskon että muutaman päivän ainakin siirtyy myöhemmäksi.
Mulla edellisessä raskaudessa loppui oireet kuin seinään 7+jotain, ja pysyi koko loppuraskauden poissa, siis just alkuraskauden oireet - väsymys, tissikipu, nälkä, huono olo 😊 toki sit tuli närästystä, hengenahdistusta jne lopussa mukaan.
Onnea plussasta ❤
Mutta ymmärrän huolen, eiköhän silti kaikki ole hyvin ❤

Täällä 4+4 (5+0) tänään ❤ vielä 3 pitkää viikkoa ultraan..
 
  • Rakkaus
Reactions: vehka
Mulla edellisessä raskaudessa loppui oireet kuin seinään 7+jotain, ja pysyi koko loppuraskauden poissa, siis just alkuraskauden oireet - väsymys, tissikipu, nälkä, huono olo toki sit tuli närästystä, hengenahdistusta jne lopussa mukaan.
Onnea plussasta
Mutta ymmärrän huolen, eiköhän silti kaikki ole hyvin

Täällä 4+4 (5+0) tänään vielä 3 pitkää viikkoa ultraan..
No ihan totta, mulla myös esikoisen raskaus oli paria närästyskertaa vaille oireeton, mutta tää edellinen 2020 vauva oli kyllä niin kauhee närästys rttä luulin kuolevani siihen vielä. Hällä tosin oli toinen matkassa, joka meni kesken ennen np ultraa, eli varmaan hormoneja ollut tuplasti. 😅
Onhan tämä yhtä odottelua ja kuulostelua, ensi viikolla takaisin töihin, sitten tuskin ehtii mietiskellä joku jomotusta. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Oliivi3
vierailija
Heippa!

Varovainen ilmoittautuminen mukaan maaliskuisiin täältä! Eilen plussasin, digitesti näytti, että hedelmöittymisestä jo 3+ viikkoa. Ihan varmasti kuukautiset oli ainakin toukokuussa, kesäkuisista en ole enää varma, koska oli niin epämääräiset. Voisi olla, että olenkin jo pidemmällä ja laskettu siirtyykin jo helmikuun puolelle. Varhaisultra 3.8. joten sitä odotellessa! Odotan ensimmäistäni, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä. 🤩
 
Mulla palelti kamalasti just ennen plussaa, ja yleensäkin vilu ollut oireena aijemmissakin raskauksissa. Vaan nyt valuu hikeä kokoajan, äääh. 😵💫🥵
Neljä päivää plussasta ja eilen vasta oikeestaan miehen kanssa aiheesta alettiin puhua, kumpikaan ei oikein voi uskoa tätä.
 
Jotenkin tuntuu vieläkin niin epäuskoiselta että kaikki menisi hyvin. En olisi uskonut miten paljon km tulee varjostamaan ainakin tätä alkuraskautta 😔 yritän uskaltaa huomenna tehdä digin vielä, pitäisi olla jo 3+. Sit ei auta kuin odotella varhaisultraa vajaa 3viikkoa.
Masuu turvottaa kaameesti.. Ja nälkä koko ajan yhäkin 😄 etovaa oloa ei enää ole ollut..
Ajattelin alkaa kirjoittamaan odotuspäiväkirjaa johon edes yhden lauseen kirjailisi päivittäin olosta ja fiiliksistä 😊 kokeilin tätä kuopuksen kanssa ja jaksoin johonkin puoleenväliin 😄
 
Jotenkin tuntuu vieläkin niin epäuskoiselta että kaikki menisi hyvin. En olisi uskonut miten paljon km tulee varjostamaan ainakin tätä alkuraskautta yritän uskaltaa huomenna tehdä digin vielä, pitäisi olla jo 3+. Sit ei auta kuin odotella varhaisultraa vajaa 3viikkoa.
Masuu turvottaa kaameesti.. Ja nälkä koko ajan yhäkin etovaa oloa ei enää ole ollut..
Ajattelin alkaa kirjoittamaan odotuspäiväkirjaa johon edes yhden lauseen kirjailisi päivittäin olosta ja fiiliksistä kokeilin tätä kuopuksen kanssa ja jaksoin johonkin puoleenväliin
Mää niin ymmärrän nämä tunteet!! ❣💔 pidetään superisti peukkuja että päästäisiin maaliskuulla jokainen. Oliko tämä teillä nyt kolmas?
Illalla hiiren verran närästi, enpä ois uskonut että joskus ilakoin närästyksestä kun kuopuksen kohdalla pidin sitä itkuun asti joka päivä. 😫
 
Tekis mieli myös tehdä digi ekaa kertaa elämässä, vaan toisaalta taitaisi aiheuttaa turhaa stressiä koska viikoista ei mitään hajua. Hcg labraan olisin halunnut niinkun oon käynyt aijemmissakin, vaan ne nyt jäi. Onneksi sentään kunnalliselle se vu lähete saatiin, kun sekään ei yleensä kuulu täällä.
 
Tsemppiä @PikkuneMyy ❤ toivottavasti kaikki olisi hyvin!

Joo @vehka toivottavasti kaikki meistä saisi maaliskuisen syliin saakka ❤ neljäs lapsi on nyt tulossa 😊 kaksi aikuisiän kynnyksellä olevaa teiniä ja sit tuo vuosikas ❤
En edellisestä tehnyt kun yhden digin ja se riitti mulle, mutta nyt tosissaan tuo km jäytää takaraivossa. Vaikka eihän se sitä kerro että meneekö kaikki hyvin vaikka tekisi joka päivä testin... 😕

Mut valoisin mielin silti, välillä se onni pirskahtelee ja huomaa silittelevänsä masua ja hymyilee salaa, haaveilee siitä pienestä tuhisevasta nyytistä ❤
 
Viimeksi muokattu:
  • Rakkaus
Reactions: vehka
No niin. Ultrassa käyty. Enpä paljon juhli. Pitäisi olla 6+6. Oli tosi vaikea saada minkäänlaista hyvää kuvaa koko raskausontelosta, mutta bongasi sieltä sitten sykkeen niin sen kautta sitten.. Eli, syke näkyi (alkiota en edes erottanut) ja jotenkin se sai sieltä mittoja taiottua ja ne vastasi 6+1. Eli aika pielessä. Veikkaan siis, että menossa kesken tai ei ainakaan terve alkio. En ollut tätä ennen tiennyt edes, että 6+1 voi kuulla sykkeet…….. Raskausontelon vieressä oli myös onteloa suurempi verihyytymä.

Olin ajatellut, että kunhan sykkeet näkyy niin voi huokaista. No.

Osaisko joku vinkata pk-seudulta tosi hyvillä ultravälineillä varustettua paikkaa? Pitäisi viikon päästä käydä uusiksi katsomassa miten etenee ja nyt halutaan jonnekkin, missä huippulaitteet. Bruno Cacciatorelle ei ollut vapaita aikoja 😭
 
  • Surullinen
Reactions: vehka

Yhteistyössä