Maailman loppu tulee 21.12.2012

  • Viestiketjun aloittaja Tepa
  • Ensimmäinen viesti
luterilainen
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Tavallaan kunnioitan sun yksisilmäistä ajattalutapaasi ja toisaalta suren sitä, että olet noin fakkiiintunut omiin uskomuksiisi. Mutta jokaisella meistä on oikeus omaan uskoon, niin sinulla kuin minullakin. Mulla on sellainen haave, että jonain päivänä kaikki maailman ihmiset voisivat elää sovussa toistensa kanssa. Riippumatta ihonväristä, sukupuolesta tai uskonnosta. Toivon, että jos se päivä joskus tulee, Jeesus on koskettanut sua sillä tavalla, että sinäkin hyväksyt erilaisuuden :hug: :hug:
Juurikin näin! :)

minna
Alkuperäinen kirjoittaja Orion:
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
Alkuperäinen kirjoittaja Orion:
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
totuus ei pala tulessakaan vai miten se meni? Painovoimaa emme saa ajattelemalla muuksi, siis emme lähde lentoon vaikka kuinka uskottelisimme jne. Sama on taivaan ja helvetin kanssa. Ei se sinun spekulaatioista lakkaa olemasta tai muutu muuksi. Se, minkä kaikkivaltias Luoja on luonut, on ja pysyy, riippumatta keittiksen ajatuksista ja uskomuksista. Valitettavasti (sinun osaltasi siis) :(.
Milläs sitten selität levitaation, jonka jotku on oikeasti kokenu?
oon kokenut. on olemassa henkimaailma.
Nonih. Mitä sitten selität ettei painovoimaa saa kumottua, jos kerran olet sen painovoiman olemattomuuden kokenu?

Toki on henkimaailma. Henkimaailma on ikuinen, toisin kuin kristinusko... Tosin kuuluuhan Jumala henkimaailman juttuihi.
dodii. ei sotketa kahta asiaa:). Jumala on yliluonnollinen kuin myös se toinen puoli.
 
minna
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Ihme homma kun suurin osa maailman ihmisistä pystyy elämään ihan mallikkaasti ilman MINNAN jumalaa.Siis pimeydessä?
mallikkaasti????? Ok, Jeesus tuli pelastamaan maailman, siis siellä elävät ihmiset ikuiseen elämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
Alkuperäinen kirjoittaja Orion:
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
Alkuperäinen kirjoittaja Orion:
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
kyllä Jumala on kaikkkivaltias, mutta ihmiselle annettu myös vapaa tahto. Hän on niin kaikkivaltias, ettei tehnyt meistä robotteja.
Nii, ihmisellä on vapaa tahto. Ei vedä hyvä eikä paha, vaan on ihmisen oma valinta kumpaan kääntyy. Piru ja Jumala molemmat ovat ihmisessä itsessään.
saatana ja Jumala ovat ihmisen ulkopuolisia, mutta jos ihminen ei ole uudestisyntynyt, Hän elää pimeydessä.
Eipäs ole ku ne on ihmisessä itsessään.
no kerroppa, mistä ne on sinne ihmisen sisään tulleet?
Ne on luotu sinne. Ne on syntymästä lähtien. Se kuuluu ihmisen luonteeseen ja silläki on tarkoituksensa. Meissä kaikissa on Jumalan osa.

Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja luterilainen:
Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Mutta kun täällä alkaa riehua joku sekopää, kirjoitan hänelle, ei tässä muuta :).
Taidan kirjoitella samalle sekopäälle =) Jotenkin kyllä aika mielenkiintoista, että olen jo reilun vuoden ajan tuonut esiin näissä uskontokeskusteluissa sen, että kuopukseni on kristitty ja haluaa sellainen ollakin. Vaikka muu perhe ei olekaan. Ja joka ainoa kerta saan täältä löylytyksen siitä, että ei junnu mikään kristitty ole. Vielä toistaiseksi en ole koittanut junnua pakanuuteen käännyttää, mutta aika pian palstalla on sellaisia kirjoituksia, että pyydän junnun ne lukemaan. Ja sitten kysyn, haluaako junnukin olla tuollainen. Ei junnu kyllä oikeasti mikään kristitty olekaan. Kunhan vaan luulee niin. Tärkeämpiä sille on äiti, isä, siskot, koira ,mummi, ukki, serkut, tädit....Jeesus on varmaan korkeintaan listan top 20. En vaan ole vielä raaskinut kertoa jäpikälle, että oikeesti se on pakana.
 
luterilainen
Mitä näille ressukoille pitäisi sanoa? Kyllä luterilaiset papit tietävät millaisia helluntailaiset ovat. Hyväksyvät meidän Katekismuksestamme sen osan kristinuskosta, joka heille sopii. No, mikäpäs siinä. Mutta, kun on tuo tuomitsemispuoli aika vahvanlaista, niin ei ole helluntailaisten käytös hyvien tapojen mukaista - eikä kristinuskonkaan mukaista.

Minun puolestani rukoilevat luterilaiset :).

Hyveli yöteli vain ja jankkuja :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
mallikkaasti????? Ok, Jeesus tuli pelastamaan maailman, siis siellä elävät ihmiset ikuiseen elämään.
Ja mitenkäs sille suurimmalle osalle ihmisiä sitten käy?Ai niin:NIIDEN jumala onkin luvannut ihan jotain muuta!Ettei tulisi jumalille riitaa hommista?
 
Keijumetsän Lilja
Mulla tulee kylmiä väreitä (tai oikeasti minä kyllä vapisen) lukiessa, joten en suostu palaamaan tähän ketjuun enää tämän viestin jälkeen.

Raamatussa lukee näin:
"Hän (Jeesus) vastasi: Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut."

Eli, se siitä. Vain ja ainoastaan Herra tietää, milloin maailma loppuu eikä meidän ole edes tarkoitus sitä tietää. Lakatkaa pelottelemasta ihmisiä, kiitos.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
mallikkaasti????? Ok, Jeesus tuli pelastamaan maailman, siis siellä elävät ihmiset ikuiseen elämään.
Mutta ootko sä ihan varma, että oot niin täydellinen, ihana,ystävällinen, suvaitsevainen, kaunis ja kaikkea muuta, että kaikki maailman ihmiset haluaa viettää ikuisuutensa sun kanssasi? Koska musta - valitettavasti - tuntuu ihan siltöä, että ikuisuus sun kanssasi olisi mulle helvetti. Ja tuskin sinäkään mun kanssani 10 minuuttia kauemmin viihtyisit

=)
 
nope
Alkuperäinen kirjoittaja Keijumetsän Lilja:
Mulla tulee kylmiä väreitä (tai oikeasti minä kyllä vapisen) lukiessa, joten en suostu palaamaan tähän ketjuun enää tämän viestin jälkeen.
Oot tainnut olla koneella liian kauan yhteen pötköön, etkä ole muistanut syödä välillä ja siksi saattaa viluttaa.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
mallikkaasti????? Ok, Jeesus tuli pelastamaan maailman, siis siellä elävät ihmiset ikuiseen elämään.
Ja mitenkäs sille suurimmalle osalle ihmisiä sitten käy?Ai niin:NIIDEN jumala onkin luvannut ihan jotain muuta!Ettei tulisi jumalille riitaa hommista?
Timppa hei...me mennään ihan eri paikkaan kuin tuo minna. Antaa sen mennä pilven reunalle hoilaamaan virsiä ja räpläämään harppua. Tuu sä meidän lukuisten muiden palstalaisten kanssa tuonne alakertaan. Kunnon grillibileet pidetään siellä. Antaa yläkerran väen henkäillä hohheniä, käristellään me grillissä sikaa. Eikö?

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Timppa hei...me mennään ihan eri paikkaan kuin tuo minna. Antaa sen mennä pilven reunalle hoilaamaan virsiä ja räpläämään harppua. Tuu sä meidän lukuisten muiden palstalaisten kanssa tuonne alakertaan. Kunnon grillibileet pidetään siellä. Antaa yläkerran väen henkäillä hohheniä, käristellään me grillissä sikaa. Eikö?
Ok!Helvetti se olisikin jos tuo minna tulisi sinne kanssa!
 
Osu....ja uppos
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Ok!Helvetti se olisikin jos tuo minna tulisi sinne kanssa!
No äläpä muuta sano. Mä olen jo pitköään pelännyt, että joutuisin minnan ja kaltaistensa kanssa seuraavaksi miljoonaksi vuodeksi soittamaan harppua pilven reunalle ja joka kerta, kun ajattelisin jotain muuta - eli 300 kertaa vuorokaudessa - minna pläjäyttäisi mua raamatulla päähän ja aloittaisi liatanian Jeesus sitä ja Jeesus tätä. Karmeinta olisi, jos sieltä taivaasta ei pääsisi pois. Ja minna ei tosiaankaan ole ainoa, noita samanlaisia on sielllä enemmän kuin iilimatoja maan päällä. Joten eikä vois sopia niin, että kristityt menee minnan kanssa hoilimaan virsiä ja muut menee jonnekin muualle? Mulle ainakin kamalinta mitä kuvittelen on ikuisuus minnan kaltaisten kanssa taivaassa. Mieluummin mut saa kärsitää ihan missä tahansa liekeissä, repiä kynnet ja hampaat irti...ihan mitä tahansa, mutta ei 20 min kauempaa minnan seurassa.

Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Minä toivon pääseväni haaskaksi josta metsästykaverit saisivat ammuttua vaikka villisian.Olisi hieno tapa päättää tämäkin surkeus!
Tiiäkkö mulla on haavenaa sitten joskus hankkia pieni mökki itärajan tuntumasta. Alueelta, jossa susilaumat liikkuu. Mun suurin haaveeni on mennä sen lauman keskuuteen tai edes liki sitä. Ja jos se lauma sitten mut tappaa ja syö, olen mielestäni saanut kunniakkaamman lopun kuin homehtumalla 5 vuotta pissavaipoissa vantaalaisessa vanhainkodissa.

Mutta eikös ne mätä niissä laitoksissa niitä lääkkeitä niin paljon ettei edes tajua että on huonot housuissa?Eivätkä anna ruokaa tai juomaa ettei sinne vaippaan mitään menisi?
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Mutta eikös ne mätä niissä laitoksissa niitä lääkkeitä niin paljon ettei edes tajua että on huonot housuissa?Eivätkä anna ruokaa tai juomaa ettei sinne vaippaan mitään menisi?
Säästötoimet, säästötoimet. Ei mumsille kannata kalliita lääkkeitä syöttää. Paitsi tietty niitä, joilla käytännöllisesti katsoen halvaantuu. Voi kun olisi joku kuudes aisti, joka viimeisestä illasta varottaisi. Mulla tosin tytär on luvannut mut päästää kärsimyksistäni silläkin uhalla, että siitä elinkautinen napsahtaisi. Jeesustelijoiden poissa pitäminen onkin sitten jo vaikeampi juttu.

Yhteistyössä