Mä todella peetyin lapseni sukupuoleen

[pettynyt...]

Tämä ei ole provo.
Esikoista odottaessa toivoin niin kovin tyttöä, ja kuullessamme että hän onkin poika, minä petyin valtavasti. Synnytys oli erittäin hankala ja tuntuu etten vieläkään osaa rakastaa "oikein" nyt jo 3- vuotiasta poikaamme.
Nyt kun tulin uudelleen raskaaksi ja saimme taas tietää etää vauva onkin poika, niin pettymys ei ehkä ollut niin kova, mutta pettymys kuitenkin. Aina kun kaupassakin näen tyttövauvan, niin ajattelen miksi nuo saivat tytön ja me vaan poikia. Mä kyllä rakastan tätä pientä vauvaani täysillä, mutta silti usein tulee tunne, mikset voinut olla tyttö.. Esikoinenkin on ihan kiva, mutta jos eroaisimme mieheni kanssa niin olen sanonut että hän saisi ottaa esikoisen ja mä jäisin tän kuopuksen kanssa.

Tällaiset tunteet eivät ole sallittuja ja niitä en ole KOSKAAN kellekkään sanonut ääneen... Mutta silti mua vaan niin harmittaa kun joku kertoo saavansa tytön...

 

["vieras"]

Miksi? Noin vahvat tunteet kielivät siitä, että sinulla saattaa olla joko vahvat kokemukseen perustuvat käsitykset eri sukupuolista tai sitten vain asenteet. Jos toinen lapsi olisi ollut tyttö, eikö hän olisi ollut sitten erityisasemassa poikaan nähden

Minulla kaksi poikaa enkä ole kokenut vastaavia ajatuksia. En ole myöskään keksinyt, mitä tässä niin kovasti menetän kun ei ole tyttöä.

 

[.....]

Mä en edes uskaltaisi lapsia tehdä, jos vain toista sukupuolta voisin rakastaa täysillä. En mä edes sitä sukupuolta ajattele hyvänen aika. Vauva mikä vauva!

Ajatteles, että se poikasi tekee sulle joskus vielä lapsenlapsia jotka voivat olla pieniä ihania tyttöjä. Saat olla sitten mummo ja helliä ne pilalle. Mut siihen mennessä olet ehkä jo saanut pääsi korjattua ja olet rakastunut kaikkiin vauvoihin.

 

[pettynyt..]

Sitä mäkin toisaalta ihmettelen, että miksi tunnen näin...

 

["huuhkaja"]

Kuulostaa hurjalta. Salaisesti minullakin on haave tyttärestä, mutta tiedän, että lapsen saaminen on sen verran iso ihme että jos kuulen sen olevan poika, menen aivan onnesta sekaisin.

Minusta tuo kuulostaa kyllä aika pahalta. Ei ehkä edes terveeltä.

 

["MIKSI"]

Miksi teet lapsia, jos kerran et voi rakastaa poikia kuten tyttöjä??? Luuletko, ettei esikoisesi aisti sitä, ettet rakasta häntä kuten pistäisi? Ainakin kakkosen syntyessä hän kyllä huomaa eron rakkaudessasi Surullista.

 

[imeissään]

Mä luulen et meitä samoin ajattelevia on muitaki, mut tää on asia josta "ei saa puhua".. eli meil on 3 tyttöä ja jokaisen raskaus aikana oon toivonu et laps ois poika. Sit ku laps on syntyny ni eipä sillä ole ollu enään merkitystä kumpaa sukupuolta on, mut silt aina joskus käy mielessä et ois ihan mukava et ois niin tyttöjä ku poikiaki. Rakkaita silti kaikki

 

["Ellamaaria"]

Pettymys ja se, että toiveet ei toteudu on varmasti normaalia.

Jos tunteesta ei pääse yli, kehottaisin oikeasti ammattiavun puoleen, jotta lapsia oppisi rakastamaan täysillä ja he saisivat sinut kokonaan.

 

["vieras"]

Kai se, että toivoo nimenomaan toista liittyy siihen lapsi esittelyesineenä-juttuun. Ei se minusta halveksittavaa ole, ikävää vain. Minusta kaikki tunteet on sallittuja, kunhan hallitsee ne.

 

["tuttu"]

Sitä mäkin toisaalta ihmettelen, että miksi tunnen näin...

een luukenuut aloooituuusta, mutta iiikäävää että sä tooodella peeeeeeeetyit.

 

[fifiia]

On eriasia toivoa jompaa kumpaa sukupuolta kuin kokea syvää pettymystä lapsen sukupuolesta. Ehkä lapsen hankkimista todella pitäisi pohtia enemmän, jos tietää että pettymyksistä on vaikea päästä yli. Kukaan ei voi luvata kumpaa sukupuolta lapsi on, mahdollisuudet on suunnilleen 50/50.

Kukaan ei voi myöskään luvata että lapsi on ja pysyy 100% terveenä tai vammattomana. Myös sellaisista pettymyksistä on päästävä yli ja eteenpäin.

Mielestäni mitään pahaa ei ole siinä, että myöntää isän olevan parempi kasvattamaan ja rakastamaan lasta. Lapsia en kuitenkaan vasite lähtisi jakamaan sulle, mulle. Tottakai joskus lapsesta voi tulla enemmän isän poikia tai tyttöjä tai päin vastoin, mutta sen pitäisi olla silloinkin lapsesta lähtevää.

 

["vieras"]

Miksi ei voi vain ottaa lasta vastaan sellaisena kuin hän on? Mikä tarkalleen ottaen olisi toisin jos vauva oliskin toivottua sukupuolta? Jos käsitys sukupuolen vaikutuksesta lapseen on noin vahva, eikö silloin juuri toteuta 100% varmuudella stereotyyppistä kasvattamista tytöksi tai pojaksi? Eihän silloin voi edes nähdä, minkälainen lapsi oikeasti on.

Pojat ovat erilaisia keskenään, tytöt ovat erilaisia keskenään. Voi syntyä runoilija-poika tai fudis-tyttö. Jotenkin tulee mieleen, että käsitys tyttöjen ja poikien eroista on jollain tavalla vääristynyt jos ei pysty menemään pettymyksestä yli. Tai on jotain käsittelemätöntä asiaa mielen päällä.

Ainakin mitä olen kuunnellut näitä juttuja niin kovasti tyttöä toivovilla äideillä on usein stereotyyppinen käsitys pojista omilta kouluvuosilta: pojat räkä poskella tönivät toisiaan ja pelaavat lätkää ja riehuvat

 

["hello"]

Ihan normaalia. Olin aivan rikki kun sain ultrassa kuulla odottavani tyttöä, kaksi viikkoa olin aivan tuskaisen surullinen.
Eräs tuttavani oli taas niin pettynyt poikalapseensa, että meni puoli vuotta ennen kun hän halusi edes olla kaksin lapsen kanssa, mies siis hoiti.

Ihminen on erikoinen tapaus ja kaikki tunteet ovat sallittuja. Tosin lapsi voi ne vaistota ja siitähän ei hyvää seuraa... Kävisitkö vaikka psykologilla juttelemassa asiasta? Voimia. :hug:

 

[dd]

Mä ap säälin sun lapsia.

 

["Niinpä"]

Jännä juttu. Jos mies on pettynyt, ettei tullutkaan esim. sitä toivuttua poikaa, niin se on ihan OK. Äiti ei saa olla pettynyt omien toiveiden kaatumisesta. Taitaa kuitenkin enemmän maailmassa olevan niin, että tytöt ovat niitä syrjittyjä ja ei toivottuja. Paras tilanne tietty olisi, että kummatkin sukupuolet ovat yhtä toivottuja. Kumpiakin kun tarvitaan

 

["Noo"]

Mä ap säälin sun lapsia.

Minä säälin myös äitiä, kamalaa tuntea noin. Hae apua teidän kaikkien tähden.

 

["vieras"]

[QUOTE="Niinpä";23385715]Jännä juttu. Jos mies on pettynyt, ettei tullutkaan esim. sitä toivuttua poikaa, niin se on ihan OK. Äiti ei saa olla pettynyt omien toiveiden kaatumisesta. Taitaa kuitenkin enemmän maailmassa olevan niin, että tytöt ovat niitä syrjittyjä ja ei toivottuja. Paras tilanne tietty olisi, että kummatkin sukupuolet ovat yhtä toivottuja. Kumpiakin kun tarvitaan [/QUOTE]

Luin artikkelin, että kehitysmaissa toivotaan poikaa, länsimaissa tyttöä. Ja tunnen myös paljon äitejä, jotka toivovat poikaa ja paljon isejä, jotka toivovat tyttöä.

Itse toivoin tervettä lasta, takana pitkä lapsettomuus.

 

[fifiia]

[QUOTE="Niinpä";23385715]Jännä juttu. Jos mies on pettynyt, ettei tullutkaan esim. sitä toivuttua poikaa, niin se on ihan OK. Äiti ei saa olla pettynyt omien toiveiden kaatumisesta. Taitaa kuitenkin enemmän maailmassa olevan niin, että tytöt ovat niitä syrjittyjä ja ei toivottuja. Paras tilanne tietty olisi, että kummatkin sukupuolet ovat yhtä toivottuja. Kumpiakin kun tarvitaan [/QUOTE]

En ole vielä yhdenkään miehen kuullut sanovan että on niin pettynyt sukupuoleen ettei haluaisi olla hänen isänsä. Isyyden ehkä joku on yrittänyt kieltää, mutta se ei liity sukupuoleen.

Se että isän on helpompi ja hyväksyttävämpi olla rakastamatta lastaan tai hylätä hänet onkin jo kokonaan toinen asia ja syitäkin pitää etsi varmasti monesta eri suunnasta.

 

[Chala]

Sun täytyy uskaltaa puhua asiasta jonkun ammattilaisen kanssa. Ellet neuvolassa uskalla suoraan pyytää apua asiaan niin keksit vaikka jonkun toisen syyn minkä varjolla pääset juttelemaan psykologin kanssa ellet pysty yksityiselle menemään.

3-vuotias on jo todella iso ja on satavarmasti pitkään tuntenut sen ettei ole "kaivattu". Vielä ei varmasti ole myöhäistä muuttaa suuntaa, mutta mitä pidempään odotat, sitä vaikeampaa on yrittää lämmitellä suhdetta erilaiseksi.

En tiedä miten teillä arkielämässä näkyy sun tunteet, mutta varsinkin jos olet ihan eri fiiliksellä esikoista ja vauvaa kohtaan, esikoinen kyllä huomaa eron ja vetää omat johtopäätöksensä. Itsekin varmaan haluat tilanteeseen muutosta? Tunteet on ihan luonnollisia, et varmasti ole ainoa joka noin kokee, mutta koita silti saada apua tilanteeseen koska lapset ne on ne jotka jää altavastaajiksi.

 

[gdsgj]

Minä ymmärrän ap:ta ja kaikkia joilla on tuon tyyppisiä tunteita. Minula on ollut onni saada yksi tyttö ja kaksi poikaa ja olen varma että jos ei tyttöä olisi tullut, olisin surrut sitä kyllä jollain tasolla koko ikäni. Rakastan kyllä poikiani silti ihan yhtä paljon kuin tytärtäni. Itseasiassa tyttären kanssa on ollut paljon hankalampaa, pahempi uhma ym.
Tuollaisista tunteista pitäisi vaan pystyä pääsemään ylitse. Lapsesi tarvitsevat sinua eivätkä voi itse sukupuoleensa vaikuttaa. Kuka heitä rakastaisi jos ei oma äiti?
Ehkä keskusteluapu esim neuvolapsykologilla voisi olla paikallaan? Tsemppiä

 

[Chala]

[QUOTE="Niinpä";23385715]Jännä juttu. Jos mies on pettynyt, ettei tullutkaan esim. sitä toivuttua poikaa, niin se on ihan OK. Äiti ei saa olla pettynyt omien toiveiden kaatumisesta. Taitaa kuitenkin enemmän maailmassa olevan niin, että tytöt ovat niitä syrjittyjä ja ei toivottuja. Paras tilanne tietty olisi, että kummatkin sukupuolet ovat yhtä toivottuja. Kumpiakin kun tarvitaan [/QUOTE]

Ei se ole yhtään sen enempää ok jos antaa niiden tunteiden selkeästi näkyä. Ja tottakai usein, ei joka tapauksessa mutta usein, on äiti se ensisijainen hoitaja jonka kanssa vietetään enemmän aikaa niin onhan se tietty tavallaan "pahempi" silloin, vaikka ei isänkään kohdalla millään tavalla hyvä juttu tuntea syvää pettymystä ja antaa sen näkyä lapselle.

 

["pettynyt"]

Enhän mä näin haluais tuntea. Ja itseasiassa joku tossa sanoi, että se taitaa olla se esittelyn tarve tms.. Mä jotenkin niin haluaisin että saisin ostaa pieniä pinkkejä vaatteita ja saisin laittaa tytön tukkaa jne.
Ja totta on sekin, kun joku sanoi että se on hyväksyttävää jos isä sanoo että ois halunnut vaikka pojan. Mutta annas olla jos nainen sanoo sen, ja myöntää olevansa pettynyt lapsensa sukupuoleen.

Musta vaan tuntuu että joudun tekee kaksinverroin töitä tämän rakkauden eteen kuin muut. Vaikka lapsiani rakastankin. Myönnän myöskin sen, että kuopus on mulle jollain tavalla rakkaampi, tai rakkaampi on ehkä väärä sana. Häntä on helpompi rakastaa... Tai tuokin on väärin ilmaistu mutta joka tapauksessa..

 

[Blue cat]

Tunteille ei vain voi mitään. On surullista että tunnet noin, toivottavasti pettymys menee vielä ohi ja pystyt rakastamaan poikiasi täysillä :hug:

 

[yj76]

Ymmärrän sinua kyllä. Toisaalta vanhempi lapsesi on jo 3-vuotias ja kyllä siihen mennessä noista tuntemuksista pitäisi päästä eroon ja tuntea suurta rakkautta lasta kohtaan, oli hän sitten tyttö tai poika. Yleensä se tunne tulee samalla kun vauvan saa rinnalle. Meillä on poika ja tyttö ja kyllä se oli ilon aihe kun tyttö tuli pojan jälkeen. Nyt odotan kolmatta ja mies kovasti odotti toista tyttöä ja salaa minäkin. Poika on tulossa ja ihan yhtä rakas kuin olisi tyttökin mutta minkäs omille tunteille voi. Meillä tyttö ollut aina hyvin hankala (uhma ollut 10 kertaa pahempi kuin pojalla ikinä ) joten ei voi edes sanoa, että tytöt on helpompia....ei todellakaan.

 

["kop"]

Noi on hyvin itsekkäitä tunteita. Ei se lapsi ole vain sinua varten. Ihminen on omanlaisensa kokonaisuus sukupuolesta riippumatta. Mulla on yksi tyttö ja toista lasta odotan. Lapsen sukupuolella ei ole minulle merkitystä, se otetaan mitä on annettu.