Mä sitten tein ne säännöt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vepasto
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vepasto

Vieras
Siis säännöt meidän perheelle. Tulostin ja laitoin keittiön kaapin oveen. Ja ihan perussääntöjä, joiden noudattaminen ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa. Esikoiselle luin ne aamulla ja se ymmärsi heti ne. Ei ole tänään ollut riehumista eikä huutamista meillä. =) Mutta, mies kun tuli kotiin ja näki ne säännöt, se tuhahti, istui sohvalle ja oli kiukkuisen näköinen. Ei puhunut mulle kun vasta iltapalalla seuraavan kerran. Mä kyllä sanoin suoraan, että sä et voi suuttua siitä, että joku tässä perheessä edes yrittää saada arkea sujuvammaksi. Ainakin viim. kaksi kuukautta on mun mielestä ollut pelkkää huutamista ja turhaa riehumista ja se loppui nyt. En tiedä suuttuiko mies siitä, että olin laittanut siihen, että ruokaillessa ei lueta (se kyllä tiesi tämän jo ennestään) vai siitä kun siinä luki, että lehti laitetaan lukemisen jälkeen omalle paikalle, eikä jätetä pöydälle auki. (eilen korjasin 5 kertaa lehden pois pöydältä miehen jäljiltä). Meinasin jo sanoa, että jos on niin vaikeeta noudattaa noin alkeellisia sääntöjä, niin voi muuttaa äitinsä luo takaisin. Siellä saa sitten elää taas ilman mitään sääntöjä ja tapoja. :headwall:
 
Mäkin oisin kyllä todella pahalla päällä jos tulisin töistä kotiin ja mies ois liimaillu "Meidän perheen Säännöt" jääkaapin oveen.

Sanelemalla et pitkälle pötki.
 
oletko yrittänyt keskustella näistä säännöistä etukäteen?

en tiijä millanen tilanne siellä teillä oikeesti on joten mitäpä mie olen näistä sanomaan...

töissä lasten kanssa olen vain huomannut, että on tärkeää, että säännöt tehdään yhdessä osapuolia kuunnellen
 
Alkuperäinen kirjoittaja Juu:
Mäkin oisin kyllä todella pahalla päällä jos tulisin töistä kotiin ja mies ois liimaillu "Meidän perheen Säännöt" jääkaapin oveen.

Sanelemalla et pitkälle pötki.

Siis siinä oli esim. kukaan ei huuda, pyydetään kauniisti, sisällä ei juosta, lelut korjataan ennen iltapalaa jne. -tyylisiä sääntöjä. Pääasiassa ne on tehty esikoiselle, mutta niissä on myös sellaisia, joita vanhempienkin pitää noudattaa. Ja aikuinen ihmisen pitäisi ymmärtää nuo säännöt ilman, että niitä pitää kertoa. Ei vain näytä ymmärtävän meillä... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vepasto:

No, ootapa vaan niitä miehen lisäyksiä niihin teidän perheen sääntöihin. Vaikkapa se, että netissä ei aikaa tuhlata turhanaikaisilla keskustelusivuilla. Pitäshän aikusen ihmisen toi ymmärtää ilman että miehes pitää sulle kertoa mitä sä saat ja et saa tehä?

Mä kyllä tasan varmasti luen aamun lehden aamupalalla, ja jos mies alkais siitä nutkuttaan niin siinähän nutkuttais. Tosin se lukee toista puolta samaan aikaan. Me ei varmaan olla aikusia. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
no mulla on kans säännöt näkyvissä, lähinnä lapsia varten... ei yhtään turha ja huono idea... varsinkaan kehityshäiriöiselle lapselle =)

säännöt on oikein hyvä juttu...mutta tavallaan ymmärrän että aikuisesta ihmisestä voi tuntua vähän inhottavalta, jos hän ei pääse osallistumaan niiden luomiseen
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hiii:
Alkuperäinen kirjoittaja Vepasto:
Alkuperäinen kirjoittaja Juu:
Mäkin oisin kyllä todella pahalla päällä jos tulisin töistä kotiin ja mies ois liimaillu "Meidän perheen Säännöt" jääkaapin oveen.

Sanelemalla et pitkälle pötki.

Siis siinä oli esim. kukaan ei huuda, pyydetään kauniisti, sisällä ei juosta, lelut korjataan ennen iltapalaa jne. -tyylisiä sääntöjä. Pääasiassa ne on tehty esikoiselle, mutta niissä on myös sellaisia, joita vanhempienkin pitää noudattaa. Ja aikuinen ihmisen pitäisi ymmärtää nuo säännöt ilman, että niitä pitää kertoa. Ei vain näytä ymmärtävän meillä... :whistle:

No, ootapa vaan niitä miehen lisäyksiä niihin teidän perheen sääntöihin. Vaikkapa se, että netissä ei aikaa tuhlata turhanaikaisilla keskustelusivuilla. Pitäshän aikusen ihmisen toi ymmärtää ilman että miehes pitää sulle kertoa mitä sä saat ja et saa tehä?

Mä kyllä tasan varmasti luen aamun lehden aamupalalla, ja jos mies alkais siitä nutkuttaan niin siinähän nutkuttais. Tosin se lukee toista puolta samaan aikaan. Me ei varmaan olla aikusia. :D

Joo, viikonloppuisin saa lukea lehteä aamupalalla. Viikolla me ei koskaan olla yhtäaikaa syömässä aamupalaa. Lähinnä tarkoitin, että arkisin iltaruoalla ja viikonloppuisin lounaalla ja iltaruoalla ei lueta. Eli siis silloin kun on lämmintä ruokaa.
Mutta jos mies ei ymmärrä sitä, että omat jäljet korjataan itse tai sitä, että lapsille ei huudeta koko ajan, eikä sanominen auta, niin sitten ne on pakko kirjoittaa paperille, josko sitten menis perille.
:/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lacrimosa:
Olit sitten rinnastanut miehesi ja lapsesi samalle tasolle, kun itseksesi nämä säännöt laadit..

Jos olisitte edes yhden päivän eläneet tätä helvettiä, niin ette sanoisi noin. :'( :'( :'( Mä edes yritän saada meidän arkea normaaliksi jollain konstilla.
Mä lähden saunaan nyt, saitte mut itkemään. :'( :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja zuku:
teilläpä on hauskaa...meillä ei sääntöjä tarvita, enkä ole kuullut että kellään sellaisia olisi.
Miksi ihmeessä pitää sellaiset säännöt tehdä?

Siksi että jos aikuinen ihminen ei muutoin ymmärrä tehdä normaaliasioita. Meilläkin kyllä kaivattaisiin sääntöjä jääkaapin oveen varsinkin lelujen keräämisen, astioiden koneeseen laiton yms. osalta, joista olen yrittänyt normaalisti keskustellen ja käskien jne. sanoa ja saada menemään jakeluun mutta silti niitä ei viitsitä tehdä, kun se olisi niiin pieni asia jokaiselta tehdä heti niin ei sitten kerääntyisi isoksi sekavaksi kaaokseksi ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lacrimosa:
Olit sitten rinnastanut miehesi ja lapsesi samalle tasolle, kun itseksesi nämä säännöt laadit..

no meillä ei miestä ainakaan kiinnosta tuon taivaallista laatia jotain sääntöjä... toki noista kiinni pitää yhtälailla, mutta mun vastuullahan koko kodin pyöritysruljanssi on... =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vepasto:
Alkuperäinen kirjoittaja Lacrimosa:
Olit sitten rinnastanut miehesi ja lapsesi samalle tasolle, kun itseksesi nämä säännöt laadit..

Jos olisitte edes yhden päivän eläneet tätä helvettiä, niin ette sanoisi noin. :'( :'( :'( Mä edes yritän saada meidän arkea normaaliksi jollain konstilla.
Mä lähden saunaan nyt, saitte mut itkemään. :'( :'(

älä itke :hug: :hug: meillä kanssa, mutta säännöt rauhoittaneet tilannetta huomattavasti :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vepasto:
Alkuperäinen kirjoittaja Lacrimosa:
Olit sitten rinnastanut miehesi ja lapsesi samalle tasolle, kun itseksesi nämä säännöt laadit..

Jos olisitte edes yhden päivän eläneet tätä helvettiä, niin ette sanoisi noin. :'( :'( :'( Mä edes yritän saada meidän arkea normaaliksi jollain konstilla.
Mä lähden saunaan nyt, saitte mut itkemään. :'( :'(

Olen pahoillani, jos sain sinut itkemään. Joskus ne miehet on lapsen tasolla.. Sinä sentään yrität laittaa asioita järjestykseen. Saisitko miehesi mitenkään siihen samaan sopimukseen mukaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vepasto:
Alkuperäinen kirjoittaja Lacrimosa:
Olit sitten rinnastanut miehesi ja lapsesi samalle tasolle, kun itseksesi nämä säännöt laadit..

Jos olisitte edes yhden päivän eläneet tätä helvettiä, niin ette sanoisi noin. :'( :'( :'( Mä edes yritän saada meidän arkea normaaliksi jollain konstilla.
Mä lähden saunaan nyt, saitte mut itkemään. :'( :'(

se ei ollu ainakaan mun tarkotus...näitä on vaikea kommentoida, kun ei tiedä kuinka paljon olet yrittänyt puhua näistä asioista miehellesi ennen sääntöjä ja kuinka te ylipäätään keskustelette asioista...

kyllä miekii välillä mietin miten saisin tuon miehen tekemään asioita kuten siivoomaan. olen sanonu hälle toivomuksia ja kyllä ajan kanssa se sitten yleensä siivookin. meillä on vaan niin erilaiset käsitykset siitä kuinka siistiä kodissa tulee olla, että siellä viihtyy. parisuhteessa nämä erilaiset tottumukset ja arvostukset tuottaa aina haasteita. kummankin pitää tulla vähän vastaan.

toivottavasti arkenne alkaa toimimaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja zzzz:
Alkuperäinen kirjoittaja Lacrimosa:
Olit sitten rinnastanut miehesi ja lapsesi samalle tasolle, kun itseksesi nämä säännöt laadit..

tälle olisiko kannattanu jutella miehesi kanssa ensin?

samaa mieltä minä.
Olisin syvästi loukkaantunut, jos mies olisi laatinut omin päin jotain kotisääntöjä. Olisit edes kertonut, mitä aoit tehdä..
Parhe on kuitenkin "perheyritys missä monta osakasta"
 
Joo, miehet on tollasia. Jos se olis ite älynny kirjottaa ne säännöt tai olisit jotenkin saanu sen huijattua tekemään teille säännöt niin ne olis miehen mielestä hemmetin hyvät ja verrattavissa Suomen lakiin vakavuudeltaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joo, miehet on tollasia. Jos se olis ite älynny kirjottaa ne säännöt tai olisit jotenkin saanu sen huijattua tekemään teille säännöt niin ne olis miehen mielestä hemmetin hyvät ja verrattavissa Suomen lakiin vakavuudeltaan.

just näin niin totta niin totta ;) ja niistä ois ylpeenä kehuttu joka paikassa :whistle: pojat on poikia
 
en ehkä hehkuttaisi hymiöillä täällä, että olen tehnyt säännöt..miksi ei voi tehdä niitä sääntöjä yhdessä vaikka koko perheen voimin..minä olen tätä mieltä...sori jos se itkettää
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
Alkuperäinen kirjoittaja Lacrimosa:
Olit sitten rinnastanut miehesi ja lapsesi samalle tasolle, kun itseksesi nämä säännöt laadit..

no mä ainakin aina puhun että mulla on kahen pojan sijaan kolme!!! :laugh:

tää tietää eroa, varaudu vaan. Kaikki mun tuntemat jotka puhuu että on kahden sijasta kolme lasta ovat eronneet.
 
Yhteistyössä