M
"mamma"
Vieras
Mahtaakohan oikeasti olla olemassa yhtään vanhempaa joka ei missään vaiheessa olisi hermostunut tai väsynyt lapseensa ja tämän oikkuihin? Siltikään kaikki eivät jää yksilapsisiksi...
Ehkä asiat eivät ole niin mustavalkoisia että se hetkellinen hermostuminen tai väsymys rankempina aikoina (uhmaiät, murrosiät, lapsen sairastelut...) pyyhkisi heti pois ne kaikki hyvät asiat mitä perheensä kanssa kokee. Vaikka tiukan paikan tullen tuntuu että olisi valmis ampumaan sen lapsen raketilla kuuhun, niin silti tätä voi rakastaa yli kaiken ja olla halukas kokemaan sen saman vielä uudestaan.
Peesi.
Enemmän huolissani olisin niistä, jotka sanovat etteivät koskaan hermostu lapseensa. Silloin kyllä kerää itseensä sellasten määrän ruutia rinnan alle, että joku kaunis päivä tulee vähän isompi "PAM"...
(Sama on nää jotka sanoo et me ei koskaan riidellä mun puolison kanssa... )