Mä oon ihan täynnä tuota kuopusta, sen vois ampuu raketilla kuuhun!!!!!!!!!!!!!!

Mahtaakohan oikeasti olla olemassa yhtään vanhempaa joka ei missään vaiheessa olisi hermostunut tai väsynyt lapseensa ja tämän oikkuihin? Siltikään kaikki eivät jää yksilapsisiksi...

Ehkä asiat eivät ole niin mustavalkoisia että se hetkellinen hermostuminen tai väsymys rankempina aikoina (uhmaiät, murrosiät, lapsen sairastelut...) pyyhkisi heti pois ne kaikki hyvät asiat mitä perheensä kanssa kokee. Vaikka tiukan paikan tullen tuntuu että olisi valmis ampumaan sen lapsen raketilla kuuhun, niin silti tätä voi rakastaa yli kaiken ja olla halukas kokemaan sen saman vielä uudestaan.


Peesi.
Enemmän huolissani olisin niistä, jotka sanovat etteivät koskaan hermostu lapseensa. Silloin kyllä kerää itseensä sellasten määrän ruutia rinnan alle, että joku kaunis päivä tulee vähän isompi "PAM"...
(Sama on nää jotka sanoo et me ei koskaan riidellä mun puolison kanssa... )
 
Mä oon ainakin esiteininä/teininä ollu niin hirveä ja kamala ärsyttävä ja inhottava kakara että en ihmettele vaikka äiti ois enemmänkin kun 10 kertaa halunnu lähettää mut johonkin kyberavaruuteen :D Ja ihan syystä!
 
Täältä kans ymmärrystä Ap:lle. Pitää vähän antaa kukkien kukkia vaan ja heittää vähän huumoria, jotta kaikki ei olisi mahdottoman tuntuista. Kyllä kai meillä jokaisella äidillä ja isällä on välillä näitä tunteita lapsiinsa ja (puolisoonkin). Ei se heti sitä tarkoita, että "pöntössä vislaa", mutta kas...aina löytyy näitä NIIN parempia äitejä ja isiä, jotka eivät KOSKAAN, MISSÄÄN mielentilassa voisi edes maistella suussaan tuollaisia hävyttömiä lauseita. Ehkä nyt sitten voitte taputtaa itseänne päähän tai peräti syleillä itsenne pökerryksiin, koska olette niin hyviä nuhteettomia vanhempia lapsillenne (puhumattakaan puolisosta.) Aloittajalle voimahaleja meitä on moneksi ja kyllähän lennoille löytyy paluulentojakin (kuustakin) ;) :)
 

Yhteistyössä