Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Utopia, suurensuuret onnittelut pienestä tytöstä! :heart: Voi millainen hurja loppuraskaus sinulle sitten tulikaan. Kaikkea hyvää koko perheelle, erityisesti tietysti sisukkaalle neitoselle!

Ainakin Tuuttituulia ja lumeton ovat loppumetreillä, hyviä vointeja ja voimia synnytykseen. Muille raskautuneille myös onnentoivotukset, erityisesti SaimiRiikan uutiset lämmittivät mieltä.

Syksyn hoidoissa pettyneille, etenkin Asrielille, toivon sydämestäni voimia jaksaa vielä hoitorumbaa, jos yhtään siltä tuntuu. On nimittäin ehkä kuitenkin helpompi elää itsensä kanssa tietäen kulkeneensa sen tien loppuun asti, kuin miettiä myöhemmin, että entä jos sittenkin…

Tuuttituulia pohti tuossa edellä lapselle kertomista. Meillä lahjasolujen käytöstä kerrottiin lähimmille sukulaisille ja lapsen tuleville kummeille jo raskausaikana ja vauvan synnyttyä pikkuhiljaa myös muille lähimmille ystäville (kiitos Utopia esimerkikstäsi!). Sen vuoksi meillä ei ole vaihtoehtona odottaa lapselle kertomisessa johonkin ikään x asti, vaan lapsen on tiedettävä taustansa "alusta asti". Miten se käytännössä hoidetaan, onkin sitten toinen juttu. Iltasatuna olen vauvalle silloin tällöin kuiskutellut tarinaa lahjasta, jonka äiti sai, mutta ei sitä oikein voi vielä kertomiseksi laskea, kun vauva on niin pieni.

Onko kenelläkään muuten tietoa, onko suomalaisilla lahjasoluperheillä esimerkiksi jotain suljettua foorumia jossain? Simpukka-yhdistyksen suljetulla keskustelupalstalla olen pari kertaa käynyt katsomassa, mutta siellä tuntuu olevan tosi hiljaista. Simpukka-yhdistyksellä on joillakin paikkakunnilla helminauhaverkostoja, mutta onko olemassa vielä jotain muuta tapaa saada yhteys muihin lahjasoluperheisiin? Kuten Tuuttituulia kirjoitti, sitä tuntee itsensä edelleen joltain osin lapsettomaksi ja ainakin minä sen takia myös monessa tilanteessa ulkopuoliseksi. Kuuntelin hämmentynenä jokin aika sitten erästä äitiä, joka ilmoitti olevansa joka tapauksessa ensi syksyyn mennessä uudelleen raskaana, vaikka esikoisen tekeminen kesti melkein puoli vuotta. Kuinka erilaisessa maailmassa me elämmekään… Olenkin alkanut miettiä, kokeekohan lapseni jossain vaiheessa samanlaista ulkopuolisuuden tunnetta kuullessaan muiden sinänsä harmittomia kommentteja esimerkiksi ulkonäöstä, perimästä tai jostain muuta. Voisi sen vuoksi olla hyvä, jos lapsi tietäisi/tuntisi jonkun muunkin "itsensä kaltaisen".

Mukavaa joulunodotusta kaikille!
 
Paljon Onnea Utopia pikku neidistä!!!:hug:

en voi olla kommentoimatta muutamalla sanalla Tartosta. Olen onnellinen teidän puolesta jota raskauduitte Tarton hoidoista. Kuitenkin, oman kokemuksen perusteella, en enää valitsisi Tartoa hoitopaikaksi. Samoin kun Paulanna kommentoi, minullakin on mennyt luotto siihen klinikkaan Minusta tuntui, että kysymyksiä ei saanut esittää, vaan lääkäri kiusaantui/ärsyyntyi niistä. Minulle jäi Elitestä "rahat pois" maku suuhun.
Saimiriikka kommentoi että "Tartossa oltiin vakakaasti sitä mieltä, että hoidossa olevan suuri tehtävä on pitää oma terveytensä ja henkinen tasapainonsa kunnossa. Ja mikäli sekä alkio, että vastaanottaja on kunnossa niin hoito tuottaa tulosta, mutta mikäli toinen näistä ei ole kunnossa, niin alkio ei kiinnity" .
Tälläistä samansuuntaisita minullekin kommentoitiin ja ja jopa lääkäri sanoi, että hoidoista ei saa keskustella edes miehen kanssa, muuten alkio ei kiinnity. Minusta Tartossa vastuu alkion kiinnittymisestä sysättiin potilaalle, ja jos alkio ei kiinnittynyt niin tuli syyllinen olo (varmaan ei kiinnittynyt, koska ajattelin asiaa kerran vahingossa... :) ) . ja potilaan syyllistäminen aiheuttaa vaan kasvavaa stressiä potilaassa.....Suomen lääkärin mukaan suurin osa kiinnittymisongelmista johtuu itse alkiosta.
Stressi ei tietysti ole hyvästä, mutta niinkuin eräs klinikka minulle sanoi "lapsettomuushoidot aiheuttavat stressiä, mutta stressi ei aiheuta lapsettomuutta".

Tämä on siis minun mielipiteeni ja täysin henkilökohtainen, ei siis mikään objektiivinen totuus klinikasta. Olen lukenut että sieltä on raskautunut potilaita (tälläkin keskustelupalstalla mukana olevia) ihan ekoistakin hoidoista ja varmasti moni on tyytyväinen heidän hoitoihinsa.

Me ollaan nyt jonossa Suomalaiselle klinikalle, jos olisi varaa niin menisin varmasti sinne Espanjalaiselle takuuta tarjoavalle klinikalle.

Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Voi kun joku ystävällinen ihminen perustaisikin oman suljetun foorumin munasolun/alkion vastaanottajille !
Nyt on olemassa yksi foorumi johon pääsee hyvin vaikeasti mukaan mutta se on tarkoitettu kaikkien sukusolujen vastaanottajille ja näinollen siellä on enimmäkseen sperman vastaanottajia.

Tuolla foorumilla on ikäviä käytäntöjä ja siksi kaipaisinkin ihan uutta foorumia; minusta on tyhmää joutua kirjoittamaan tietty määrä viestejä tietyssä ajassa jotta oikeudet päästä kaikkiin foorumin osa-alueisiin säilyisivät. En myöskään ymmärrä tuon foorumin seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää; sinne ei pääse jos on nais&nais- pari eikä yksin lasta haluava nainen ainakaan !

Muutenkin tuolla foorumilla on oltava varovainen; jos olet moderaattorin kanssa jostain asiasta erimieltä saatat saada vaikkapa elinikäisen porttikiellon foorumille tai sinulta voidaan ilman mitään selitystä evätä pääsy kaikkiin foorumin osiin.

Olisi kiva jos olisi sellainen foorumi jossa uskaltaisi olla oma itsensä, minä lopetin tuolla foorumilla olemisen tajuttuani että siellä on täysi diktatuuri menossa.
 
  • Tykkää
Reactions: Marlaa
Noista klinikoista ja lääkäreistä mullla on sellainen tunne, että kyse on hyvin paljon henkilökemiasta. Varsinkin kun asia on niin kovin herkkä ja henkilökohtainen. Kaikki
ihmiset eivät millään voi tulla kaikkien kanssa toimeen.

Itse kun olen tahkonnut näissä hoidoissa vuosikaupalla, on tullut vastaan muiden
äärettömästi kehumia alansa asiantuntijoita, joiden kanssa meikäläinen ei vaan ole
löytänyt yhteistä säveltä ja olen poistunut itku silmässä vastaanotolta.

Yksi tärkeä asia varmaan onkin se, että löytäisi lääkärin/klinikan, johon voi luottaa ja joka tuntuu itsestä hyvältä. Uskoisin sillä olevan suuri merkitys hoitojen onnistumiseen, vaikka tässä onkin kyse sellaisesta asiasta että siihen voi lopulta
itse niin kovin vähän vaikuttaa ja sen hyväksyminen on ollut minulle hyvin vaikea pala.

Voimia ja jaksamista kaikille :heart:

Lumeton
 
amv
Tervehdys taustalta!

Tervetuloa kirjoittelemaan Lahjasoluperheet-foorumille osoitteessa Etusivu! Se on tarkoitettu siis vain pariskunnille, koska jonkinlainen rajaus on täytynyt tehdä. Foorumilla täytyy tosiaan kirjoitetella tietty määrä viestejä, jotta pääsee lukemaan päiväkirjaosiota. Tämä ihan siksi, ettei siellä olisi paljon tällaisia kuin minä nyt täällä, että "salaa" luen muiden kuulumisia ;) Samanlainen käytäntö on myös esimerkiksi Keskosperheiden keskustelupalstalla: ensin on rekisteröidyttävä/haettava "jäsenyyttä" lähettämällä pieni kertomus itsestään, jonka jälkeen pääsee aluksi lukemaan vain tiettyjä viestiketjuja.

Tuolla Lahjasoluperheet-foorumilla on mielestäni hyvä ja kannustava ilmapiiri, aivan kuten täälläkin. Tietenkin asioista ollaan välillä eri mieltä, aivan kuten täälläkin, mutta sellaistahan keskustelu joskus on. Suurin osa kirjoittajista (naisia) tosiaankin joko harkitsee hoitoja, on hoidoissa tai saanut lapsen/lapsia luovutetuilla siittiöillä, mutta muutamalla on hoidot tai lapsia lahjamunasoluilla. Ja sitten minä, jolla on lahja-alkiosta syntynyt lapsi (9/2011).

Ollaan muuten menossa tammikuussa Tartoon kokeilemaan uudelleen lahja-alkioilla. Ollaan sovittu, et 3 - 4 krt yritetään, ja jos ei onnistu, niin hoidot loppuu sit. Mä olen ollut suht tyytyväinen Eliteen, vaikkakin toimintakulttuuri on vähän erilaista. Eikä se Andrein kehotus olla puhumatta miehelle siirron jälkeen taida olla mikään vitsi, koska se luki myös jossain papereissa... Mutta pitää yrittää olla reagoimatta moisiin höpötyksiin, vaikka hoitojen aikana onkin tuntosarvet pystyssä ja mieli herkkänä. Mä en usko, et itse voi alkion kiinnitttymiseen tai raskauden alkamiseen juurikaan vaikuttaa.

UTOPIA: Onnittelut pikkuisesta tyttärestä! Keskoset on aika söpöjä, kunhan ensin silmä tottuu. :) Harmi, että teilläkin sit kaiken kukkuraksi tuli vielä keskosuus murheeksi. Taisi olla jo neljäs keskonen alle 2 vuoden sisällä tällä palstalla, mikä on prosentuaalisesti aika iso luku verratuna siihen, paljonko keskosia keskimäärin syntyy. Toivottavasti teidän tyttö voi siellä hyvin, ja saatte hänet pikasesti kotiin kasvamaan! Vaikka lapsi voisi hyvin, niin onhan se silti raskasta, kun ei saa lasta "omaksi" eli kotiin. Voimia!

MUUT: olen tosiaan taustalla seurannut aika ällistyneenä sitä, kuinka synkkä syksy tällä palstalla on raskautumisen suhteen ollut. :( Täytyy toivoa, että tuleva vuosi toisi toisenlaiset tulokset!


T. amv
(jonka lahjalapsi syntyi rvk 31+5 ja "täytti" juuri lasketun ajan mukaan vuoden :) )
 
Sela, niinkuin sanoinkin, puhun vaan omasta täysin subjektiivisesta kokemuksestani, en yritä olla mikään " totuuden torvi". Olen ihan varma siitä että moni on tyytyväinen Eliten asiakas ja onnellinen äiti heidän ansiostaan. Mukavaa jos sinun kokemuksesi ovat hyviä tuosta klinikasta. Onhan heillä hyviin raskautumistuloksiin päästy keskimääräisesti.
Varmasti on ihan totta, että paljon kaikki riippuu henkilökohtaisesta kemiasta lääkärin kanssa. Minun kokemukseni monista eri lääkäreistä Suomessa ja eteläeuroopan maissa on ollut kyllä erilainen, varsinkin yksityisellä puolella minua on aina kohdeltu "asiakkaana" ja kysymyksiini on vastattu asiallisesti ja selkeästi. Kyllä potilaan pitää uskaltaa kysyä kaikki mieltään askaruttavat kysymykset lääkäriltä ja saada niihin asiallinen vastaus. Vaikka lääkärillä olisi kiire, varsinkin yksityisellä puolella ja näissä hoidoissa missä maksamme itsemme kipeiksi, on se aika löydettävä potilaalle.
Olen samaa mieltä amv:n kanssa siitä että vitsistä ei ihan täysin ollut kysymys. Tuskin kuitenkaan kukaan lääkäri tosissaan voi tuollaista sanoa, ehkä se oli vaan hänen tapansa sanoa että ei kannata huolehtia asiasta. Yhdyn myös toiseen amv:n ajatukseen alkion kiinnittymisestä, uskon myös että itse ei voi alkion kiinnittymiseen tai raskauden alkamiseen juurikaan vaikuttaa.

Kaunista päivää kaikille!
 
Hei!
Olen lukenut ketjuanne. Olen suunnittelemassa ensimmäistä lainasoluhoitoa Tartossa helmikuussa. Olisin kovin kiitollinen kaikesta tiedosta ja tuesta.

Olen kovin ymmälläni kaikenlaisista lääkityksistä, joita munasolun vastaanottaminen edellyttää. Tuntuu, että tältä sivustolta löytyy kokemusta asiasta.

Omasta tilanteestani sen verran, että minulla on ennenaikaiset vaihdevuodet, ikää 36 ja vuoden ollut Femoston käytössä. Tietääkö joku esim. miten hoidot vaikuttavat lääkitykseni.
 
Viimeksi muokattu:
amv, olipa mukava kuulla sinusta ja tytöstäsi pitkästä aikaa! Kiitos foorumitiedoista. Ihanaa että lähdette vielä uuteen yritykseen. Lykkyä tykö!

selakin on lähdössä uudelle kierrokselle! Onnea yritykseen myös teille, olen hengessä mukana. ;)

pikkukintsu, onnea matkaan myös sinulle. Olen ollut hoidoissa Suomessa, joten en osaa kertoa Tarton menettelyistä mitään, mutta peruskaava vastaanottajan lääkkeissä on yksinkertainen: estrogeeni + keltarauhashormonituki. Käytännössä siis sama kuin lääkkeellisessä passissa, tulevatpa munasolut sitten itseltä tai luovuttajalta. Estrogeeni aloitetaan 2-3 viikkoa ja keltarauhashormoni pari päivää ennen alkionsiirtoa. Molempia jatketaan parhaassa tapauksessa useampia viikkoja. Femoston on alkukierrossa samantapainen lääke kuin limiksen kasvattamiseen käytettävä estrogeenivalmiste (Suomessa yleensä Zumenon-tabletit tai Estradot-laastarit), mutta lapsettomuushoidoissa annos on hormonikorvaushoidossa käytettävää annosta suurempi. Femoston jää pois hoidon ja raskauden ajaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi kun tunkeudun pinoon, mutta Voiko suomessa luovuttaa omia munasoluja jotka ovat jo hedelmöitetty ja pakastettu? vai pitääkö ne olla automaattisesti munasoluja jotka kasvatetaan varta vasten luovuttajaa varten.
 
Luovuttaja joo siis alkioistahan tässä on kyse. Aihe ei ole viellä ihan ajankohtainen, mutta tämä toinen lapsi jota odotan jää varmaan viimeiseksi. Joten kun aika koittaa ja pitää miettiä heitetäänkö alkiot roskikseen voisi luovutus olla toinen vaihtoehto. Meillä on viellä mieheni kanssa pakkasessa 8kpl top alkioita. Miten perinnöllisyys asiat, kun itse sairastan selkärankareumaa..onko se este luovutukselle? muuten kumpikin terveitä.
 
Hei tyty86 ja kaikki muutkin ! En tiedä varmasti, mutta luulen vahvasti, että selkärankareuma on este luovutukselle alkiot muille. Munasolunluovuttajathan seulotaan hyvin tarkkaan ja mitään sairauksia ei saa olla. Mutta tämä ei fakta tieto, vain minun olettamus.
Omat asiatkin vähitellen selviytymässä: kyllä me nyt todennäköisesti mennään siirtoon espanjaan, eka käynti jo varattuna helmikuulle (skypeneuvottelu tai harkitsen vielä jos yksin menen silloin, miehellä vähän hankalaa monta kertaa sinne matkustaa...)
Hyvää joulunodotusta kaikille !
 
Heippa!
Tulin kommentoimaan Tarton kokemuksia.. mustakaan se ei ollut vitsillä sanottu se ettei saa
siirrosta keskustella, mutta ei sillä loppupeleissä ole merkitystä. Musta Andrei antoi myös
aika uskonnollisen kuvan, toi useamman kerran esille, että se on ylemmän käsissä onnistuuko hoito vai
ei. Meillä ei Tartossa onnistunut, mutta ei myöskään Suomessa kahdella eri klinikalla.
Tarton palveluihin muuten olin tyytyväinen, toisin kun tämän Suomen kalleimman klinikan..
Nyt tilanne se, että sijoitettavaa lasta haaveilemme joskus saavamme. Mukavaa joulua kaikille
ja onnea vaiheisiinne 2013!
 
Sharlin, ihana kuulla uutisia sinulta. Tiedättekö vielä, meneekö pitkä aika ennen kuin sijoituslapsi on tulossa? Onnea oikein kovasti jatkoon!

Joku pohti Avalla käymistä (en nyt pikaisesti kelaamalla löytänyt sitä viestiä), me käytiin siellä ultrissa ja sitten siirrossa toisella suomalaisella klinikalla ja olin kovin tyytyväinen Avaan myös. Kuulostaa tuo Andrei melkoiselta persoonalta, varmasti siis herättää tunteita puolesta ja vastaan.

Kun nyt vaan alkaisi vihdoin taas onnistumisia tulemaan tälläkin palstalla.

Paulannalle onnea jatkosuunnitelmiin!

Alan olla entistä varmempi, että jouluvauva tästä meidän pienestä tulee =)

Lumeton ja Pikkarainen rv 37+4
 
Heipsan vaan kaikille täällä ja tsemppejä jokaisen tilanteeseen.
Ajattelin tulla päivittelemään omaa tilannettani. Tai no, ei siinä kauhiastipaljon ole kyllä kertoilemista. Luovuttaja meillä jo olisi mutta minun menkat ne ei vaan ala. Ollut viimeksi 7. 10 :vampire: Saman kuun lopussa tosin oli kahden päivän kummajaisvuoto. Jossain vaiheessa maraskuuta tein 3 raskaustestiä, Apteekin omaa. Jokaisessa metrin päähän näkyvä punainen roskisviiva. tuli noin palttiarallaa tunnin päästä. Mutta siis roskiksesta ne :whistle: asia kuiteskin kummitteli niin kovasti että kävin ottamassa seerumin hcg joka oli 1. Eli nega. Tosi paljon ärsytti kun toisessa asiantuntiapaikassa sanottiin, ettei missään tapauksessa tule punaista väriä jos ei ole hcg:tä ja toisessa paikassa että voi tulla. Opin ainakin uskomaan että pitkänajan roskis viivat ei merkkaa. Huomenna menen gynelle ja katsotaan tilanne ja ehkäpä he osaavat sanoa mistä johtunee ettei menkkoja kuulu. Soitellessa kuitenkin rauhoittelivat ja lupailivat ensikuulle hotitojen alkamista taas urakalla.
... sain pidellä eilen pientä viikon vanhaa tyttövauvaa sylissä ja kyynelhän siinä tuli :heart: Mutta sellaista tänne. Ihana lukea nuista vauvauutisista ja raskauksista.
 
minulle ei ole tullut Tartosta korttia eikä sähköpostia ja minun viimeiset hoidot oli elokuussa. Tuliko sinulle Paulanna? Viimeisen epäonnistuneen siirron jälkeen missä sulatettiin 11 alkiota ja vaan kaksi huonolaatuista selvisi, en saanut sieltä muuta kun lyhyen viesti I'm sorry, best regards... ei mitään selitystä, ehdotusta tai kommenttia...

Sela, en ole lukenut ketjua niin pitkälle että olisin lukenut teidän hoitovirheestä. mitä tapahtui ja missä? tosi kurjaa kuulla . paljon onnea uusiin hoitoihin!!!

Aliaana, mulla oli hoitojen jäkeen kierto tosi epäsäännöllinen myös.. meidän toinen siirto myöhästyi kuukauden sen takia. Yritä vaan rentoutua :) ja jos ei auta, kai siihenkin on lääkkeitä?

meille on löytynyt luovuttaja ja hoidot alkaa joulun pyhinä... :) jännittää !!!
 
Viimeksi muokattu:
Heipat pitkästä aikaa.

Onpi ollut vaikea syksy, toivotaan että kevät tuo paremman onnen.

Onnea Utopialle pikkuisesta tytöstä.

Kiva kuulla Tuuttituulian kuulumiset, pitkällä jo olet.

Kertomisesta, että Simpukan sivuilta löytyy parikin lapsille sopivaa kirja missä kerrotaan "lapsen kielellä" lapsien syntytavoista, toinen niistä on englanninkielinen. Itse ajattelin tilata ne koska tässä alkaa olla lähellä ne ajat kun pitää alkaa pikkuhiljaa kertomaan tuolle isommalle. Meille pyskologi opasti että kertominen pitää aloittaa aivan pienestä kun vähän alkaa jo ymmärtää asioita, eli ei yhtäkkiä esim. 8 vuotiaalle, jolloin se onkin kova shokki. Sitä voi jo vauvalle harjoitella, eli kun juttelee niin harjoittelee sitä sanomista, olen näin tehnyt, mutta luulenpa että noi kirjat ovat hyvä apu tähän asiaan.

Mulle soiteltiin klinkikalta ja kyseltiin tietoja eli syntyikö vauva, sukupuoli yms. ne kun pitää viedä tilastoihin. Sitten lopuksi vielä sanoi että täällähän on vielä kuusi solua pakkasessa että eikun sisaruksia vaan. Sanoi tämän tosi mukavasti ja oli muutenkin hyvin ystävällinen. No luulenpa että nämä on nyt tässä vaikka juuri ja juuri voisi iän puolesta vielä siirtoa yrittää. Saas nähdä mitä tehdään kun tulee "pakastuslasku".

Kovasti onnea ja tsemppiä kaikille tuleviin hoitoihin.

Minni & poitsu 2,5 v ja tyty 6,5 kk
 
Hei kaikille pitkästä aikaa. En oo vähään aikaan käynyt koska mulle ilmeni että raskaus oli kohdun ulkoinen ja munatorvi jouduttiin myös poistaan... Vielä siltä puolen missä mulla oli ainoa toimiva munasarja, eli se siitä haaveesta ainakaan koskaan tulla luomusti raskaaksi jos ollenkaan.. Tunnelma on raskas ja epätodellinen. Sitä ei koskaan usko sen sattuvan omalle kohdalle.. Ja kaiken muun lisäksi kun tukea ei saa mistään suunnasta.. Ollaan mietitty että tammikuun kierrosta lähettäs uudestaan kokeileen mutta olo vielä epävarma. Sen näkee sitten. Voimia kaikille ja onnea plussanneille. Mä vetäydyn hetkeks omiin mietteisiin. Hyvää joulua kaikille!
 
Prinsessatyttö, :hug: Kovasti jaksamista! Takkuista on tämä tie tällä palstalla tänä vuonna ollut.

Mielessä pyörii oma viime joulukuinen keskenmeno ja pelottaa, että jos loppumetreillä kumminkin sattuu jotain.
 
Hyvää joulua kaikille palstailijoille!

Kiitos Cava neuvoistasi, ne helpottivat kummasti.

Kiva kuulla, että on myös muita, joilla hoidot ovat ajankohtaisia alkuvuodesta. Odottelen jännittyneenä Celan ja amv:n kulumisia. Tsemppiä myös paulannalle Espanjan kuvioihin.

Onnea Mirkkuuusi jouluhoitoihin. Peukut pystyyn joulun ihmeen toteutumiseksi.

Prinsessatyttö:hug: isot halit. Olin seurannut tilannettasi. Uskon, että tulette onnistumaan vielä. Munasarjan menetys ei tietenkään ole mikään pikkujuttu.

ON: Andreilta tuli joulutervehdys ja ensimmäiset ohjeet. Seuraavan kierron jälkeen alkavat lääkitykset. Epäonnekseni olen saanut jonkun tulehduksen... pitää yrittää löytää hiivalääkkeet, josko niillä menisi ohi.
 

Yhteistyössä