Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Katheriina, paljonko soluja sitten tuli alunperin (muistatko) ja moniko hedelmöitty? Joo, tällastahan se on, never know. Mut vielä on toivoa.
Ja onnea odotuksen jatkoon! Mullakin esikoinen oli kova punkuaja, oli todella vaikea loppuajasta esim syödä tai tehdä mitään. Ja joo, mulla ainakin 5min supistukset alkoi ja siitä tunnin sisällä ehkä sairaalaan. Kiire ei olis silleen ollu, nyt ajatellen olis kantsinu kykkiä vielä kauemmin kotona esim suihkussa jne eikä sit pörrätä sairaalan pedissä.
 
Olki, mun isä kuoli 50v mut siitä on jo kauan. Sun raskaus kuitenkin taitaa sujua hyvin, oot jo pitkällä. Elämän kiertokulku tuntuu sulla varmasti rajun konkreettisena tuossa tilanteessa. Voimia suruusi.

Asriel, ehkä voit kysyä tuota että onko hinta sama jos munisten määrä on hyvin pieni, onko siinä mitään neuvotteluvaraa tai kannattaisiko/voisiko vielä siirtää kierrolla. Me oltiin Virossa ja valittiin vielä jakaa luovuttaja toisen parin/naisen kanssa. Hänellä onneksi tuli pajon soluja, klinikka pyrkii etsimään sellaisia luovuttajia jaettavaksi joiden aiemmista luovutuksista oli hyvät kokemukset (paljon soluja, laatu hyvä). Soluista meille jäi muistaakseni 6 tai 7, näistä 6 hedelmöittyi, mutta vain yksi alkio oli hyvä 3 vrk:n kuluttua. Ei jäänyt mitään pakkaseen. Se yksi siirrettiin ja tuolla se nyt toivottavasti hyvin kehittyy. Joten ei se määrä vaan laatu, yksi hyväkin voi riittää onnistumiseen. Mut ainahan se pakastusmahdollisuus toisi lohtua ja vastinetta kaikelle effortille mitä siirtoa varten tehdään.

Katheriina kiitos! Sulla on jo pötkylä kasvanu täysiin mittoihin! Mun kirjan mukaan vikoina 4 viikkona tulee enää prosentti painoa lisää, siis vain 30-35g.
Mun mies ehdotti viikonloppuna että kasvattaisin pompulaa vuoden ikäiseksi tuolla vatsassa; saataisiin kypsempi yksilö maailmaan. Kun mulle on tullut vatsakumpu, hän on vihdoin alkanut pohtia raskautta ja seuraamuksia. Hmmm... Minkähän kokoinen mä olisin? Ja mitä mä tekisin sen vuoden? Virkkaisin ja lukisin runoja, lyllertäisin vessan ja keittiön väliä...
 
Mun luovuttajalta tuli 16 (!) alkiota, joista muistaakseni 15 hedelmöityi. Ne kerättiin ja hedelmöitettiin perjantaina, ja kun mä sitten istuin siellä klinikalla maanantaina niin se lääkäri kävi läpi sen, että mitä tapahtui kullekin alkiolle minä päivänä. Että ekana päivänä hylättiin nää ja nää, tokana päivänä meni pois nuo tuosta, kolmantena hylättiin vielä nuo ja tuo. Lopputuloksena oli 2 aivan erinomaista alkiota ja 4 kelvollista, ja toinen noista erinomaisista kasvaa nyt tuolla masussa.

Mutta sanoisin samaa kuin SatuSofia, että ei se määrä vaan laatu. Musta tuntuu, että jos munasoluja todellakin tulee paljon, niin ei se kroppa vaan jaksa tehdä jokaisesta kunnollista. Kuten näkyy tosta munkin esimerkistä niin suurin osahan niistä meni sitten lopulta hukkaan. Tietysti se on kiva, että niitä on siellä nyt pakastimessa odottamassa jos tarvetta tulee, mutta minkäänlaisia takuita ei ole, että yksikään niistä selviäisi sulatuksesta.

Toivottavasti kaikki menee hyvin ja sieltä tulee ainakin se yksi erinomainen, jolla sitten tärppää :).

Jotain mainintaa taisi olla siitä, että miten ja aikooko kertoa muille, että miten tämä lapsi on saanut alkunsa. Mä olin itse alunperin ajatellut niin, että kerron tästä lahjamunasolusta vain parille läheisimmälle, mutta loppujen lopuksi mun äiti sitten ratkaisi asian... Se kun on nääs jaaritellut koko tarinan alusta loppuun aivan jokaikiselle ;). Tän tietää nyt koko suku, ystävät ja hyvä ettei kaupan kassakin. Ja kun se kerran kertoi kaikille, niin mäkin olen sitten kertonut ihan suoraan. Voi hyvin olla, että osa ihmisistä ihmettelee ja ehkä paheksuukin asiaa mun selkäni takana (varsinkin kun olen vielä tarkoituksella tuleva yksinhuoltaja), mutta ainakin päin naamaa kaikki ovat onnitelleet.

Silloin kun yleensäkin aloittelin hoitoja (eli ihan inseminaatiosta lähdettiin liikkeelle täällä Suomessa pari vuotta sitten) niin klinikan ehtona oli, että pitää käydä psykologin juttusilla ensin. Pakollinen toimintatapa silloin kun on lahjasoluista (vain siittiöistä tässä tapauksessa) kyse. Se psykologi antoi todella hyvän ohjeen siitä, että lapselle kannattaa kertoa näistä asioista aivan vauvasta pitäen. Eli että aloittaa oikeastaan ennen kuin lapsi edes tajuaa mistä on kyse, mutta jotenkin lapsen ikään sopivana tarinana. Näin siitä asiasta tulee lapselle sellainen itsestäänselvä juttu, joka on vaan aina ollut näin eikä se suhtaudu siihen mitenkään oudosti. Että lapselle ei tule ennen ja jälkeen jakoa elämään, "se oli se päivä kun kaikki muuttui ja sain tietää totuuden".
 
Olki Jaksamista surussa!
Asriel Kiitokset! Nyt täytyy kyllä myöntää,että en muista millanen määrä niitä soluja saatiin. Alkioita tuli tosiaan se kolme, jotka on nyt käytetty kaikki,eli jos pikkukakkosta meinataan,niin kaikki alkaa alusta.Mutta katsotaan nyt tämä punkuaja ensin maailmaan ja ollaan kiitollisia tästä yhdestäkin =)
 
olki voimia suruunne ja jaksamista kevääseen.

asriel uskon, että on pettynyt olo, jos alkioita ei tule tarpeeksi. Mutta katsotaan nyt loppuun asti minkälaisia sieltä tulee. Meillä klinikalla sanottiin, että takuuta hoidolla ei ole, paitsi jos sattuu joku moka. Eli ymmärsin jos esim. luovuttaja ottaa lääkkeitä väärin, eikä soluja tule tai karkaavat tmv. niin saisimme uuden hoidon.

elsama meillä samoin psykologi neuvoi puhumaan lapselle varhain, miten hänet on saatu maailmaan. Ja tähän saa myös apuja, miten asia kerrotaan ja missä vaiheessa, eli yksin ei tarvitse näitä pähkäillä myöhemminkään.

Kun nyt vain saisi sen lapsen alulle ensin :ashamed:
 
Heippa pitkästä aikaa!

Hyvä kun pääsin kirjautumaan tänne, vähän piti muistia kaivella, että löytyi salasana... =)

Olen siis reilun vuoden ikäisen lahjamunasoluhoidon kautta syntyneen tyttövauvan tai oliskohan tää jo taapero, äiti ja lueskellut tätä silloin tällöin katsellakseni onko "vanhoilla tutuilla" mitään uutisia. Eli nyt en pääse oikeastaan ketään henkkoht tsemppaamaan, vaan lähetän yhteistsempit kaikille vaiheisiinne!

Olin jo päättänyt, että meidän lapsiluku jää tähän yhteen lottovoittoon, mutta täysin yllättäen mies haluaakin toisen lapsen. Olin aikani kysellyt ja saanut varsin kieltävän vastauksen, kunnes hän sitten ilmoitti halustaan. No siis tosi kivaa mun mielestä ja nyt tilanne on se, että uuden hoidon kautta (vauvamme syntyi viimeisestä pakastetusta oljesta) aloitan Procren-jarrupiikillä ensi viikolla. Eli varsin nopeasti ollaankin täällä itse kirjoittelemassa, huh huh!! :)

Mutta vanhoja tuttuja täällä on muutama:
Minni007, onnea raskaudesta ja samoin piiniskaverini Aliisa08!!!! Olin lukevinani että Aliisa kirjoitti jo joulun aikaan masuasukista jotain... Ja terveiset myös Discoverylle, hänkin välillä kommentoi täällä ja odotettiin samaan aikaan.

Kaikille rentoa menoa vaiheisiinne, olen täällä vähän kuin varkain, kun en kuvitellut tänne enää palaavani... =) Vaikka ihanaa olla täällä taas, täällä on kivaa porukkaa jakamassa tätä samaa elämäntilannetta.

Terkuin Tuuttituulia ja tyttö 1v2kk
 
TuuttiTuulia tuohan on iloinen tilanne, että mies tahtoo lisää! Kun se ilmeisesti sullekin on houkutteleva vaihtoehto. Tervetuloa takaisin! Muistan lukeneeni sun tarinaa kun joskus viime keväänä kun keksin tämän palstan.

Elsama sun äiti on tosiaan ollut tehokas =) eikä sulla siis ole enää paljon miettimistä asian kanssa. Mulla on toisin kun äiti ei asu lähellä ja ystäväpiirikin on vähän monenlaisesta ympäristöistä ja asuu ympäriinsä; juttu ei tarpeeksi leviäsi tuolleen näppärästi. Mä mietin tällaisia omia ei ihan läheisiä; vähemmän läheisiä ystäviä ystäväpiireistäni (ystävien ystäviä joiden kanssa joskus liikutaan porukalla), exän lapsetonta kummitätiä 85v (tosi mukava), omia vanhempia sukulaisia, ystäviksi tulleita työkavereita etc. Kerronko heille vai en. Ehkä mä päätän sen myöhemmin. Tuo on hyvä ohje mitä sanoit, että siitä tulee lapselle luonnollinen asia kun siitä kertoo alusta asti. Muistinkin sun viestin jälkeen tallettaneeni itselleni Simpukan sivuilta aiheesta löytämiäni pdfiä, jotka oli jääneet unohduksiin. Tuo tarinan kertominen helpottuisi kun tietäisi luovuttajan kulttuuritaustasta lisää.
Mulla on sillä lailla avonainen tilanne kun ei olla mun miehen kanssa millääntavoin sitouduttu; ei olla naimisissa, kihloissa, samassa asunnossa, ei asuta edes samassa kaupungissa jne. (no uskoakseni ollaan kuitenkin uskollisia toisillemme, siis vakavassa seurustelusuhteessa.) Enkä tiedä millaisen roolin hän haluaa tai tulee ottamaan tässä pompulaprojektissa (joka toivottavasti on vielä maanantain ultran jälkeen voimassa). Voin vain toivoa että jonkinlaisen, mutta henkisesti olen yrittänyt varautua siihen että musta voi myös tulla käytännössä /& teoriassa yksinhuoltaja.

ON:
Just nyt odotan vain kuumeisesti maanantain ultraa. Kun olin monta päivää kipeänä, mun paino putosi ja tuntui että vatsakin pieneni ihan olemattomaksi. Tuli eilen ihan iso huoli että onkohan tuolla kaikki hyvin kun vatsa on lähes kadonnut. En oikein osaa sanoa tunnenko mitään liikkeitä vieläkään. Jotain tuntemuksia mulla on mutta onko ne vauvan liikkeitä; ei mitään käsitystä. En ole ollut ultran tuloksista huolissani juurikaan ennen näitä paria viime päivää.
Tänään menin toiseen juurihoitosessioon. Hammaslääkärini oli joutunut ottamaan jonkun extra potilaan ja mun aika oli lähes puoli tuntia myöhässä. Pikaisesti siinä vain puhuttiin mistä jatketaan. Ja yks kaks aloin epäillä että mua aiotaan röntgenkuvata, vaikka edellisellä kerralla juuri sovittiin että ei oteta, kun ilmankin hoito pitäisi onnistua. Kaikki värkit oli jo suussa ja röntgenlaitetta sijoitettiin mun poskeen kun tajusin alkaa mölisemään että ei saa kuvata. Hui! Sitä se kiire saa aikaan. Siitäkin tajusin että ei mun vatsa nyt taas juurikaan näy, kun ei se siinä hampilatuolissakaan kiinnittänyt yhtään huomiota. Onneksi kaikki meni sitten kuitenkin muuten hyvin ja mun tarvii mennä enää kerran. Ja onneksi yskiminen ei enää satu keuhkoihin vaan kroppa on itse parantunut ilman mun osallistumista lääketehtaiden tuloksen kasvattamiseen tällä kertaa. Eikä pompulan tarvinnu sietää extra myrkkyjä.

Mulle tulee välillä ihan hassuja ajatuksia. Oon aika miesvaltaisessa työpaikassa. Mietin tänään että sitten kun töissä mun tilanne alkaa olla ilmiselvä, miten noi miestyökaverit tän ottaa. Ajatelkaa; nehän voi olla vaikka kateellisia, eihän niillä ole koskaan tällaiseen mahdollisuutta, että niiden sisällä kasvaa uusi elämä!

Ihanaa kun on viikonloppu siis työstä vapaita päiviä edessä. Nautitaan lumisista maisemista ja luonnon kauneudesta!

SatuSofia ja pompula 20+3
 
SatuSofia, noi oli niitä todella vaikeita viikkoja kun mitään liikkeitä ei oikein vielä tuntenut eikä siten tiennyt mistään onko kaikki ok vai ei. Mä sorruin silloin ja ostin sellaisen kotidopplerin, jolla yritin kuunnella sydänääniä. Mutta oli siinäkin oma stressinsä kun niitä sydänääniä oli hyvin vaikeata löytää vielä noilla viikoilla (kun neuvolassakin se täti etsi ja etsi tuskallisen kauan) ja sitten mietti että onkohan nää itse asiassa mun oman sydämen ääniä vai sen sikiön. Paljon onnea maanantain ultraan! Pidän kaikki peukut ja varpaat pystyssä!

Munkin pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa kaivamaan hieman lisää tietoa ja neuvoja siitä miten lapselle kannattaisi kertoa näistä asioista. Kun en tiedä, että miten kertoisin edes sitä, että miten lapset normaalisti tulee maailmaan :p. Siis sitä, että osaisi muokata sen jutun sellaiselle tasolle jota kunkin ikäinen lapsi ymmärtäisi. Voisin hyvin kuvitella, että jossain vaiheessa me matkustetaan sitten yhdessä Latviaan ja otetaan muutenkin yhdessä selvää Latviasta, sen kulttuurista ja ihmisistä. On tässä varmaan kaikenlaisia haasteita edessä asian suhteen.

Toivottavasti kaikilla menee alkavat hoidot hyvin! Odotan täällä jännittyneenä tuloksia :).
 
Kiitos tuesta Elsama! Taidan kysyä mun ystävältä tuota doppleria lainaan.

Kävin tuolla simpukka.info sivuilla mut nyt en yhtään keksi mistä sieltä olen tuon lastenkirjalistan löytänyt. Siellä on ainakin tällanen Outi Hovatan kirja Pupujuttu ja muita vauvasatuja. Siinä on myös lahjasolulapsista. Katoin et ainakin täällä pääkaupunkiseudun kirjastoissa sitä on 20kpl hyllyssä. Sitä voi myös ostaa tuolta Simpukan kautta. Mä oon ajatellu ihan samaa että olis mukava tutustua Viroon paremmin ja reissata siellä sitten kun lapsi kasvaa. Luin jo syksyllä kun oltiin siellä lonely planetin kirjaa jossa oli hyvät historia ja kulttuuribriefit.
 
Hei kaikille!
Meillä on alettu työstämään ajatusta uudesta hoidosta. Uusi luovuttaja kun pitäisi saada, mutta viimeeksi kun sitä kyselin niin sellainen löytyy kuulema aika pian kun päätetään aloittaa. Toivon että keväällä päästään tosi toimiin kuitenkin.
Aika masentavaa tämä odottaminen on. Olisi kuvitellut että vauva haaveet jo iän ja epäonnistumisienkin takia alkaisi hälvetä mutta kun ei. Voimakas on tahto tuohon yhteiseen nyytiin.
Mietitty on myös Sijoitus lapsi asiaa, vaan miehelle ei se ole ensimmäinen toive kuitenkaan.
Itse palkään että kun ikää vain tulee lisää jää haaveeksi kaikki eikä mikään toteudu kun vitkutellaan asioilla. Ilen itse enemmän toiminnan ihminen ja haluan että asiat etenee.
Onko teillä kokemusta noista maksuista, voiko jotenkin hoitoja maksaa pienemmissä erissä?
Viimeeksi maksoimme kaikki köntässä, ja aina käteisellä.
Nyt vaan rahaa on jo laitettu näihin hoitoihin niin paljon että mietin tätä mahdollisuutta.
 
Viimeksi muokattu:
Elsama, juuri näin meillekin psykologi kertoi ja sitä voi "harjoitella" jo nyt vaikka vauva/taapero ei vielä ymmärräkään. Sisaruksilleni ja lähimmille ystäville olen kertonut, mutta muuten en ole kertonut. Mun mielestä asia ei kuulu vähemmän tutuille, eikä mun tarvi joka kääntessä olla ikäänkuin rehellinen ja kertoa että on luovutetuista soluista, eihän mullekaan kukaan kerro missä ja miten heidän lapsensa on alkunsa saanut. Toivottavasti ymmärrsitte mun pointtini. No sitten kun lapsi saattaa itse kertoa esim. hoitopaikassaan tai kavereilleen, niin sitten toki sanotaan että näin asia on, eli salailemaan emme ala.

Tuuttituulia, terkkuja täältä sinne. Kiva kuulla kuulumiset. Onnea kovasti uuteen yritykseen. Meillä voisi sanoa niin että mies oli se joka alkoi haluamaan tätä meidän yhteistä kakkosta, no siinä sitten minäkin tulin samoihin ajatuksiin.

SatuSofia, itse olen myös miesvaltaisessa työpaikassa ja kun ne huomasivat että masu kasvanut laittoivat rohkeimman kysymään ja sitten tekstailivat toisilleen (näyttivät niitä mulle) että "on se paksuna". Ai kun olivat (ja ovat) niin hauskoja, toki siis onnittelivat myös.

Iida-Karoliinalle tsemppiä tulevaan. Meillä hoidot siis suomessa, mutta kyllä ne kerralla piti maksaa (laskulla), emme tosin kyselleetkään muusta maksutavasta.


ON, kotona jälleen, olimme lomailemassa pohjoisessa. Ihanaa oli, esikoinenkin oli avokkinsakanssa mukana. Yhden kerran oltiin hiihtämässä niin että poitsu oli ahkiossa, hyvin viihtyi ja veti päikkäritkin siinä. Laskettelua vaan piti katsoa rinteen alta, itsellä ei ollut asiaa mäkeen.

Minni ja Kilutar 24+6 (joka on kyllä kova futaileen)
 
Moi!

Olen ollut tuolla 40v. pinossa muutaman vuoden ja sainkin ivf-hoidoilla ihanan tyttösen..mutta lapsen kaipuu on suuri ja siskoni onneksi ymmärtää sen.. joten olis mahdollista saada häneltä munasoluja :O jahka hän itse synnyttää tässä piakkoin. Meillä olisi olleet lasketut ajat aika liki toisiaan jos olisin onnistunut omillani saamaan sisruksen,mutta keskeytynyt keskenmenohan se oli..:(
Nyt huutelenkin apuja tässä,että kuinka toimitaan ja mitä pitää tehdä? Ja paljonko suurinpiirtein hoidot tulee yhteensä maksamaan? Väestöliitolla olisi tarkoitus hoidot tehdä.
Enää en uskallla omilla munilla tehdä kun 9 alkanutta raskautta ja yksi vain lopullisesti onnistunut. Mutta siskoni on nuori kolmekymppinen ja näillä näkyminin ihan suunnitelmissa mukana. Jos joku viitsii antaa neuvoja miten toimitaan ja mitä kandeis nyt ekana selvitellä??
 
Hei Nöpsö! Tervetuloa sinullekin tänne puolelle :).

Hienoa, että sulla olisi sisko valmis luovuttamaan munasoluja :). En osaa sanoa yhtään mitähän koko hoito tulee maksamaan. Jos kyseessä olisi anonyymiluovuttaja niin hänellehän tuo ei maksaisi mitään, mutta en sitten tiedä miten käy jos luovuttaja on tuttu. Periaatteessahan se koko prosessi muistuttaa aika paljon tavallista IVF:ää, paitsi että sitten loppuvaiheessa ne munasolut siirretäänkin jollekin muulle. Että kustannukset saattaa liikkua jossain samoissa lukemissa.

Parhaiten saat neuvoja soittamalla suoraan väestöliittoon, mutta luulisin että he haluavat ensin nähdä sinua/teitä keskustellakseen miten hoidon kulku menisi, tekisivät erilaisia tutkimuksia kummallekin ja kumpienkin pitäisi käydä myös psykologin juttusilla.

Jos siskosi on kohta saamassa vauvan, niin musta tuntuu myös, että klinikka haluaa, että hoidot voisivat alkaa aikaisintaan vasta silloin kun vauva on 1 vuoden ikäinen. Jostain muistan vaan lukeneeni, että synnytyksen jälkeen pitäisi olla vuosi ennen kuin aloittaa mitään uusia hoitoja. Siihenhän menee usein monta kuukautta ennen kuin hormonitoiminta palaa ennalleen, kuukautiset alkavat uudestaan jne. Mutta kaikkia noita käytännön asioita ja tutkimuksia voi varmaankin tehdä sillä aikaa kun odottaa.
 
^Onnea matkaan!
Kyselin tätä kerran kun oli yksi "ehkä" vaihtoehto..
Yksityiselläkin hinta vähän vaihtelee klinikoittain. Toisilla oman luovuttajan kohdalla vähennetään hinnasta vain se maksettu palkkio yms kulut (se n. 250e) ja toisilla sitten oma luovuttaja maksaa vain perus IVF/ICSI + lääkkkeet joista ei kelakorvausta.
Jos saamassa vauvan, niin tosiaan heti ei voi luovuttaa (en tiedä eksaktia aikaa mutta ihan vuotta se ei ole). Imetyksen lopetuksenkin jälkeen oltava kuukautiset pyörineet vähintään yhden kierron.
 
Minni007 Kiitos tiedosta. Ei kai auta kuin yrittää saada rahaa kasaan..sapettaa kun tietenkään ei haluaisi odottaa, kaikki kun kuitenkin aina kestää, ja tuntuu että liian kauan.
Kuka tietää hinta eron luovutettujen alkioiden kohdalla. oliko se merkittävä? Tarkoitan "adoptio alkioita" joita siis voinut jäädä joltain yli kun lapsi luku jo täynnä..
 
Iida-Karoliina: me olimme Tartossa Elitessä hoidossa. Heillä oli sellainen "jaettu luovuttaja" vaihtoehto joka oli selkeästi halvempi kuin normaali "luovuttaja vain yhden parin/naisen käyttöön". Eliten kanssa oli helppo toimia sähköpostitse. Saat sieltä hintalistan kun pyydät. Eliten maksu maksettiin kahdessa osassa, heti alussa osa ja sitten kun luovuttaja aloitti hoidot ja sovtiiin aikataulu maksettiin toinen osa. Luovutetun munasolun tapauksessahan naisen oma ikä ei niin paina, mahdollisuudet on hyvät vaikka ikää jo olisikin (jollei tietty joku etenevä sairaus vaikuta asiaan).

Tervetuloa Nöpsö! Mukavaa että sulla on sisar jonka toivottavasti saatte luovuttajaksi.

ON: Mulla oli rakenneultra tänään. Menin valmistautuneena negatiivisiin uutisiin kun viime viikon sairastelu pienensi vatsan littanaksi enkä oikein noita liikkeitäkään ole ollut tunnistavinani. Mun pää oli jotenkin ihan tyhjä. Mieskin alkoi tulla eilen illalla kipeäksi ja kätilö raukkakin oli ihan nuhainen. Yhdessä niiskutellen ja köhien kuitenkin todistettiin ultralaitteen ruudulta että siellä se pompula vain heiluu ja sydän sykkii. Kaikki mitä kätilö siinä sai katsottua näytti ihan normaalilta ja luut menee kasvukäyrien mukaan. Minä hämmennuksestäni toettuani toivoin sitä sukupuolen selviämistä, mutta pompula tykkäsi istuskella lantion alaosassa eikä kätilö varmuudella uskaltanut sanoa kuin arvauksen että se olisi tyttö. Mutta se oli vain arvaus. Olin valmistautunut että ultran jälkeen käyn tiukasti kiinni töihin (sairaslomaviikon jälkeen) oli uutiset mitä tahansa, ja nyt onkin päivä mennyt, jotenkin asia tuntuu vieläkin ihan hämmentävältä. Siis mitään vikaa ei löytynyt vaan olen edelleen tukevasti raskaana. Olen muutaman kerran viime viikkoina yllättänyt itseni vakoilemasta lastenvaunuja busseissa ja muualla liikkuessani, ja sitten olen vain päättänyt että ei, ei vielä, ei kannata kiinnostua mistään ennen tätä ultraa. En ole myöskään kertonut viime viikkoina kuin yhdelle mun ystävälle lisää. Jotenkin olen ollut epävarma vaikkei siihen mitään isompaa syytä ole ollut. Mutta nyt ehkä uskallan alkaa asennoitumaan toiveikkaasti. Iloinen fiilis! Niin vielä, kätilö sanoi että istukka on takaseinässä joten kyllä tuolta jotain futaamista pitäisi pian alkaa tuntua. Ja vatsa on palautunut flunssaviikon jäljiltä; kohta tätä on vaikea peitellä jumpassa ja töissäkään.
 
Onnittelut SatuSofia upeista ultrakuulumisista! =) :flower:
Minä myös menin ultraan hieman epäuskoisin fiiliksin, mutta siellähän se pikkuttyyppi hyöri ja ihasteli varpaitaan. Hetken aikaa sai kätilö häntä töniä liikkeelle ennen kuin sydämen rakenne saatiin tsekattua. Onneksi sekin oli kuten pitää. Istukka on mulla etuseinässä ja sen vuoksi liikkeet tuntuvat vaimeammilta. Alustavan tiedon mukaan myös meille on tulossa tyttö :heart: Olemme vielä menossa 4d-ultraan ja siellä varmaan saadaan vahvistus tuolle sukupuoliasialle. Oletteko te menossa 4d-ultraan?
 
SatuSofia Kiva lukea että kaikki oli vauvalla hyvin. Se on niin suuri helpotus kun ainahan sitä pelkää että jotain menee pieleen.
Kai Tartossa Elitessä saa tulkin käyttöön?
Toisaalta mietin tuota kun ollaan oltu Avan asiakkaita ja olisi helppo jakaa sitä mihin on jääty. Ei tarvitse selitellä eikä kaydä tutustumis käyntiä jne..
Meillä Tampereen Ava on on apuna ja sitä kautta on ollut helppo asiopida kun voi kysyä kaikkea Sairaanhoitajalta sieltä ja reseptit hoituu hänen kautta.
 
Hurraa SatuSofia ja Haaveita! Todella kiva kuulla, että kaikki on hyvin :). Ymmärrän hyvin tuon epäuskoisen tunteen. Mä en itse uskaltanut tehdä mitään hankintoja kuin vasta tammikuussa, eli vasta 2kk ennen laskettua aikaa. Vieläkin tulee välillä sellainen tunne, että enhän nyt minä voi raskaana olla, ei tuolla voi oikeasti joku uusi ihminen kasvaa.

Iida-Karoliina, mulle tehtiin siirto siis Latviassa, mutta tein kaikki sitä edeltävät lääkärikäynnit suomalaisella klinikalla. Eli suomalainen klinikka antoi jarrupiikin, antoi reseptin lugesteroniin, ultrasi että limakalvo kasvaa kuten pitää ja muutenkin antoi kaikki ohjeet siitä, että mitä pitäisi tehdä. Latviassa vaan tuikattiin munasolu sisään :D ja lensin samana päivänä takaisin kotiin.

Ulkomaisen klinikan suurin etu on siinä, että niillä ei yleensä ole minkäänlaista jonotusaikaa, kun taas suomalaisella klinikalla voi mennä vuosikin ennen kuin luovuttajaa löytyy.

Ulkomaisen klinikan haitta on taas se, että (riippuen maasta) monessa lainsäädäntö on sellainen, että lapsi ei voi koskaan saada selville kuka hänen luovuttajansa oli. Eli luovutus on totaalisen anonyymi, kun taas Suomessahan lapsi saa 18v täytettyään halutessaan selville luovuttajan henkilöllisyyden.
 
Haaveita ihanaa!!:flower: Musta oli kans hassua kun pikkunen oli siellä varpaat suussa ja kaksinkerroin. Se tuntuu niin merkilliseltä että ne on niin taipuisia ja tykkää olla sellaisessa mykkyrässä. En ollut ajatellut extra ultraa, mutta nyt kun sukupuoli jäi niin arvailujen varaan niin kyllä yksi extra ultra houkuttelisi. Milloinka sille 4D:lle olisi hyvä aika tai milloin te ajattelitte mennä? Mä mietin vaan tuota rahapuolta kun täällä pääkaupunkiseudulla menee niin iso osa tuloista asumiseen että raaskinko sijoittaa extra ultraan; yritän maksella asuntolainaa ylimääräistä pois mahdollisimman paljon ennen pienemmille tuloille jäämistä. Olen myös ajatellut että en haluaisi mitään tyttö/poikavärimaailmaa lapselle tai kotiini, kun toivon että osaisin sitten muutenkin suhtautua lapseen jotenkin niin että se saisi olla sellainen kuin on, sukupuolesta viis. Niin siinä mielessä sillä ei ole väliä. Mutta onhan toi ultra niin ihastuttava kokemus, tuntuu että pääsee vähäksi aikaa sen pikkuisen suljettuun maailmaan vierailulle.

Iida-Karoliina: Elitessä kaikki puhuivat hyvää englantia, joten jos te sillä jotenkin selviätte niin kaikki hoituu. Meillä oli samanlainen kuvio kuin Elsamalla, käytiin Tartossa vain kerran, sitä siirtoa varten, kaikki muu hoidettiin Suomessa ja yhteydenpito hoitui sähköposteilla, ultrien tulokset, lääkitysten ohjeet ja muu. Tartoon alkoi myös syksyllä lentää joku halpisyhtiö. Me mentiin laivalla ja bussilla kun lentoyhtiö aloitti vasta myöhemmin syksyllä. Mut ainahan se tietty on helpompaa omalla kielellä ja lähempänä kotia.

Elsama mulla on ihan samalla lailla (ilman erityistä syytä) sellainen varovainen olo, että yritän vieläkin odotella muutaman viikon eteenpäin ennen mitään hankintoja. Mut nyt aion kertoa useammalle ystävälle ja töissäkin voi kohta alkaa noi "onkohan se paksuna" ;) ihmettelyt.
 
Hei!

Onnea SatuSofialle ja Haaveita kivoista ultrakuulumisista.

Iida-Karoliina, tuohan on hyvä asia että voi saada osamaksulla, tsemiä sinne.

Minä ostin maanantaina ensimmäiset tyttövaatteet, yritän kyllä alun pärjäillä pojan vanhoilla (siis erittäin hyväkuntoisilla) vauvavaatteilla, mutta pakkohan =) sitä oli jotain tyttömäistäkin ostaa. Kun näillä kahdella ikäero pieni niin on kaikki muutkin varusteet olemassa, joten sillain on jo asiat kunnossa.
 

Yhteistyössä