Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Moikka, tulos siitä tutkimuksesta ei ole tullut vielä. Saattaa kestää kuulemma näin kesällä. Ensisijainen epäily nyt siihen asti ainakin on että siinä alkiossa/sikiössä oli vikaa. Menen elokuussa sitten uudelle suunnittelukäynnille, katsotaan sitten samalla jos jotain muuta pitää tutkia jotenkin vielä. Ainakin ne hyytymistekijät kai katsotaan. Ihanaa lomaa sinne Kreikkaan!
Aivan loistavaa, että tutkitte materiaalin! Mielenkiinnolla kuulen tuloksen sitten kun saatte sen. Sullahan oli hyvät keltarauhaslääkityksetkin, eli siitä ei varmasti ollut kiinni. Multa katsottiin myös ennen näitä Dextran hoitoja hyytymistekijät, kaikki oli normaalia.

Kiitos, täällä kyllä nautitaan - niin paljon että sain jo auringosta pari palovammaa :D
 
Kysyin siitä keltarauhasarvojen vaikutuksesta ja lääkäri sanoi ettei ole siihen liittyvää tämä ainakaan. Kertoilen kyllä kun saadaan tietää jotain.
Hyviä vointeja sinne ja kunnon suojakerrointa päälle vaan niin saat tankattua D-vitamiinia siellä
 
  • Rakkaus
Reactions: kuumoduli
Päädyttiin miehen kanssa yrittämään vielä vauvaa. Kunnallisella koska on niin paljon halvempaa. Mietimme kumpaan menemme Taysiin vai Husiin. Hus:ssa on ilmeisesti pitkä jono, voisi mennä 2 vuottakin ennen kuin pääsee hoitoihin. Miten Taysissa? Onko jollain ajankohtaista tietoa jonotilanteesta?
 
  • Tykkää
Reactions: Florie ja Netty79
Lähinnä jos veri ei kierrä istukassa/kohdussa/jossain siellä hyvin eli tulppaantuu tms, voi tulla keskenmenoja! Näin ymmärsin.

Kiitos <3
Tää on mietityttänyt mua paljon. Mulla on lapsuuden sairauden takia verihiutaleita reilusti enemmän kuin muilla ihmisillä. Mainitsin tästä kyllä lääkärille, mutta oli kuulemma kaukaa haettua, että ne blokkaisi sikiön verenkierron. Kummaa vaan, että mulla on nyt tullut kaksi keskenmenoa (kyllä, tämäkin on nyt varmistettu) täsmälleen silloin kun alkion / sikiön verenkierron pitäisi käynnistyä.
 
Sun lääkäri on ihan hanurista. Pidän peukkuja että hänestä huolimatta raskaudutte <3
 
  • Rakkaus
Reactions: Pompelis
Onnea matkaan @Silmu75 !

Itse kävin tänään varhaisultrassa. Sanoin lääkärille ennen ultraa, että on sellainen olo, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Olin valmistautunut siihen, että raskaus olisi mennyt kesken. Kun sitten näin ruudun niin en osannut tajuta sen mikä oli ilmiselvää, siellä oli kaksi alkioita! En jotenkin edes tajunnut että näin voi käydä. Nyt myöhemmin ja viisaampana tiedän, että on 1,56% mahdollisuus että blasto jakautuu ja että blastokystiviljely, PAS ja AHA (assisted hatching) (check, check ja check) lisäävät tätä mahdollisuutta. Ihan shokissa edelleen. Eka ajatus oli, että miten mä pärjään. Sen huolen saan varmaan kantaa kauan. Juuri eilen, väsyneenä kahden unettoman yön takia (ei onneksi pojasta johtuen), manasin äidille, et mitä tuli tehtyä, kun nyt viimeisen kuukauden on ollut melko raskasta pojan kanssa. Että miten pärjään yksin kahden kanssa, kun yhden kanssa menee hermo joka päivä. Pojalla on kova uhma päällä ja puree, lyö ja raapii mua koko ajan. Mökillä ollessa tilanne on paljon pahempi kuin kotona ollessa, mutta tällä hetkellä en kestä kuumuutta kotona niin pakko olla mökillä. Ja nyt sit olisi kaksi tulossa. Vielä en osaa iloita asiasta, vaikka iloinen olen siitä että raskaus ei ollut mennyt kesken. Mutta jos tämän olisin mitenkään osannut aavistaa niin olisin kyllä odottanut ainakin vuoden vielä ennen siirtoa. Jotenkin ihan absurdi tilanne. Mikä ylipäänsä on todennäköisyys, että raskautuisin heti uudestaan? Ja sit vielä kaksoset…

Tärkeintä on tietenkin, että kaikki menee hyvin. Riskit ovat aina suurempia kaksosten kanssa, joten ei voi tietää mikä odottaa. Mutta ainakin juuri nyt kaikki oli hyvin molemmilla. Sydämet löi, molemmat tasan yhtä isoja ja koko vastasi täysin päiviä, eli 7+1.
 
MAHTAVAA! Identtiset kaksoset tulossa, HUIPPUA <3 <3 <3
 
  • Tykkää
Reactions: Sukkis

Paljon onnea Sukkis ❤
Uskon, että on pieni shokkiyllätys alkuun mutta kyllä asiat aina jotenkin järjestyy. Ihania uutisia ettei raskaus ollut mennyt kesken.
 
@Sukkis Huh, olipa sulla yllätys! Voin hyvin kuvitella, ettei pelkästään kiva yllätys vaikka tietysti ihanaa, että siellä on kaikki kunnossa. <3 En myöskään ole ihan varma miten jaksaisin kahden kanssa, joten vähän ristiriitaiset tunteet tämän siirron suhteen. Ehkä johtuu vaan siitä, että yksivuotiaalla on kamala vauhti päällä ja tässä helleaallossa me vanhemmat ollaan ihan nuutuneita eikä aina oikein jaksaisi. Tai sitten se on mulla vain puolustusmekanismi että mietin miten hankalaa kahden kanssa olisi, että se nega olisi sitten vähän helpotuskin.

Mutta siis tsemppiä! ❤ Kyllä ne asiat jotenkin järjestyy.
 
  • Tykkää
Reactions: Sukkis
Onnea matkaan @Silmu75 !

Itse kävin tänään varhaisultrassa. Sanoin lääkärille ennen ultraa, että on sellainen olo, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Olin valmistautunut siihen, että raskaus olisi mennyt kesken. Kun sitten näin ruudun niin en osannut tajuta sen mikä oli ilmiselvää, siellä oli kaksi alkioita! En jotenkin edes tajunnut että näin voi käydä. Nyt myöhemmin ja viisaampana tiedän, että on 1,56% mahdollisuus että blasto jakautuu ja että blastokystiviljely, PAS ja AHA (assisted hatching) (check, check ja check) lisäävät tätä mahdollisuutta. Ihan shokissa edelleen. Eka ajatus oli, että miten mä pärjään. Sen huolen saan varmaan kantaa kauan. Juuri eilen, väsyneenä kahden unettoman yön takia (ei onneksi pojasta johtuen), manasin äidille, et mitä tuli tehtyä, kun nyt viimeisen kuukauden on ollut melko raskasta pojan kanssa. Että miten pärjään yksin kahden kanssa, kun yhden kanssa menee hermo joka päivä. Pojalla on kova uhma päällä ja puree, lyö ja raapii mua koko ajan. Mökillä ollessa tilanne on paljon pahempi kuin kotona ollessa, mutta tällä hetkellä en kestä kuumuutta kotona niin pakko olla mökillä. Ja nyt sit olisi kaksi tulossa. Vielä en osaa iloita asiasta, vaikka iloinen olen siitä että raskaus ei ollut mennyt kesken. Mutta jos tämän olisin mitenkään osannut aavistaa niin olisin kyllä odottanut ainakin vuoden vielä ennen siirtoa. Jotenkin ihan absurdi tilanne. Mikä ylipäänsä on todennäköisyys, että raskautuisin heti uudestaan? Ja sit vielä kaksoset…

Tärkeintä on tietenkin, että kaikki menee hyvin. Riskit ovat aina suurempia kaksosten kanssa, joten ei voi tietää mikä odottaa. Mutta ainakin juuri nyt kaikki oli hyvin molemmilla. Sydämet löi, molemmat tasan yhtä isoja ja koko vastasi täysin päiviä, eli 7+1.
Ohhoh!! Paljon onnea! Ymmärrän hyvin, että oli shokkiuutinen, mutta varmasti pärjäät! ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Sukkis
Hei, tulisin ryhmään mukaan keskustelemaan, kyselemään ja oppimaankin. Takana pitkä ja tyhjä tie kevyemmissä hoidoissa ja viimeiset ajat ivf-hoidoissa.
Nyt olemme päättäneet lähteä vielä yrittämään lahjasoluilla.
Onko täältä kukaan hoidossa ulkomaisella klinikalla tai ollut? Rahaa on jo mennyt niin paljon, että jos edes jonkinverran halvemmaksi jäisi niin kaikki on aina plussaa...
 
Viimeksi tuli rinnat kipeiksi neljä päivää siirron jälkeen mikä olisi huomenna. En kyllä tällä hetkellä usko yhtään onnistumiseen. :/

Tervetuloa mukaan @M4rianne77! :) Taas suosittelen lämpimästi Facebookin Helminauha-ryhmää. Meitä näyttäisi nyt olevan siellä 865 jäsentä eli vertaistukea on tarjolla paljon laajemmassa mittakaavassa kuin täällä. Sieltä löytyy useampia ulkomailla hoidossa käyneitä ja muutenkin kokemuksia kaikesta mahdollisesta.
 
Onnea matkaan @Silmu75 !

Itse kävin tänään varhaisultrassa. Sanoin lääkärille ennen ultraa, että on sellainen olo, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Olin valmistautunut siihen, että raskaus olisi mennyt kesken. Kun sitten näin ruudun niin en osannut tajuta sen mikä oli ilmiselvää, siellä oli kaksi alkioita! En jotenkin edes tajunnut että näin voi käydä. Nyt myöhemmin ja viisaampana tiedän, että on 1,56% mahdollisuus että blasto jakautuu ja että blastokystiviljely, PAS ja AHA (assisted hatching) (check, check ja check) lisäävät tätä mahdollisuutta. Ihan shokissa edelleen. Eka ajatus oli, että miten mä pärjään. Sen huolen saan varmaan kantaa kauan. Juuri eilen, väsyneenä kahden unettoman yön takia (ei onneksi pojasta johtuen), manasin äidille, et mitä tuli tehtyä, kun nyt viimeisen kuukauden on ollut melko raskasta pojan kanssa. Että miten pärjään yksin kahden kanssa, kun yhden kanssa menee hermo joka päivä. Pojalla on kova uhma päällä ja puree, lyö ja raapii mua koko ajan. Mökillä ollessa tilanne on paljon pahempi kuin kotona ollessa, mutta tällä hetkellä en kestä kuumuutta kotona niin pakko olla mökillä. Ja nyt sit olisi kaksi tulossa. Vielä en osaa iloita asiasta, vaikka iloinen olen siitä että raskaus ei ollut mennyt kesken. Mutta jos tämän olisin mitenkään osannut aavistaa niin olisin kyllä odottanut ainakin vuoden vielä ennen siirtoa. Jotenkin ihan absurdi tilanne. Mikä ylipäänsä on todennäköisyys, että raskautuisin heti uudestaan? Ja sit vielä kaksoset…

Tärkeintä on tietenkin, että kaikki menee hyvin. Riskit ovat aina suurempia kaksosten kanssa, joten ei voi tietää mikä odottaa. Mutta ainakin juuri nyt kaikki oli hyvin molemmilla. Sydämet löi, molemmat tasan yhtä isoja ja koko vastasi täysin päiviä, eli 7+1.
Onnea raskaudesta, toivottavasti raskaus sujuu ilman suurempia komplikaatioita?

Melkoinen jymypaukku nuo kaksoset varmasti. Kannattaa neuvolassa jo puhua tilanteesta ja tehdä lähete lapsiperheiden kotipalveluun aikanaan. Itse käytin kotipalvelua jo tämän yhden kans, kun oli paha unettomuus.
 
Viimeksi tuli rinnat kipeiksi neljä päivää siirron jälkeen mikä olisi huomenna. En kyllä tällä hetkellä usko yhtään onnistumiseen. :/

Tervetuloa mukaan @M4rianne77! :) Taas suosittelen lämpimästi Facebookin Helminauha-ryhmää. Meitä näyttäisi nyt olevan siellä 865 jäsentä eli vertaistukea on tarjolla paljon laajemmassa mittakaavassa kuin täällä. Sieltä löytyy useampia ulkomailla hoidossa käyneitä ja muutenkin kokemuksia kaikesta mahdollisesta.
Plussatuulia tätäkin kautta! ( Myös helmi-ryhmäläinen ).
 
Kuinkas monella täällä on tehty ERA/beReady? Oliko se miten hirveää ja millaisia tuloksia tuli? Mulla on testi edessä maanantaina ja toivon tietysti, että sieltä löytyisi ratkaisu. Samalla lääkäri haluaa varmistaa, ettei kohdussa ole polyyppia, vaikka toinen lääkäri on sen jo keväällä tehnyt. Se nyt vielä puuttuisikin että olisivat asiasta eri mieltä.
 
Yhteistyössä