Raporttia ja todellista draamakertomusta tästä päivästä:
Lähdin hyvissä ajoin Synlabiin Pasilaan ottamaan sitä keltarauhashormoninäytettä. Matkalla tajusin, että mulla ei ole kela-korttia mukana kun annoin sen miehelle, jotta voi käydä hakemassa huomisen Gonapeptyl-annoksen työmatkallaan. Sitä ei ollut missään muualla YA:n apteekeista jäljellä kuin yhdessä paikassa Espoossa. No, ei kai sillä niin väliä kun voivat henkkarista tarkistaa tiedot.
Saavuin sitten Synlabiin ja aloin kaivella henkkareita lompakosta. NE EI HELKUTTI OLLUT SIELLÄ! Pidän aina ajokortin mukana, ei mitään aavistusta missä se nyt on. Tää on tyyliin eka kerta ikinä kun se ei oo lomapkossa. Eli tilanne oli ettei mulla ole kela-korttia eikä henkkareita. Soitin Synlabin ajanvaraukseen ja onneksi sain sen näytteen otettua vaan sanomalla henkilötunnuksen. Huh!
Noh, matka jatkui ja soittelin hädissäni HUSiin että mitä tehdään. Siirtoon tarvitaan henkkarit. Siellä ei vastattu puhelimeen (usein ei vastata soittoon, mutta soittavat aina hyvin nopeasti takaisin). Ollaan muutettu joku aika sitten ja mulla oli ainoastaan yksi paikka tiedossa, missä passi voisi olla. Onneksi asutaan juna-aseman lähellä ja otin sitten junan takaisin kotiin ja ONNEKSI passi oli siellä missä luulinkin.
Tilasin taksin. Eka tietty väärään paikkaan kun en tajunnut tarkistaa appista onko osoite oikein kun paniikissa sitä sähelsin. Tilasin toisen taksin, joka tuli nopeasti ja ehdin 10 min ennen vastaanottoaikaa mestoille.
HUH! Mulla oli mukana vesipullo, jonka join tän sähellyksen aikana tyhjäksi ja olin juonut ennen lähtöäkin enemmän kuin yleensä. Kiitos hellepäivän rakko oli kuitenkin ihan tyhjä kun olin paniikkihikoillut säntäillessäni sen passin perässä. Onneksi operaatio meni hyvin ja kivuttomasti ja nyt on alkio taas matkassa.
Ainiin ja mun lähi-kätilö oli kirjoittanut mun keltarauhashormoniin liittyvästä ahdistuksesta papereihin ja sitä vielä luvattiin ottaa harkintaan! Ne sanoi siellä, että eivät mittaa yleensä ja että jos ne nyt mittaisi mun arvoja se olisi linjanveto. Ymmärrään, mutta eikö se nyt olisi ihan järkevä linjanveto eikä varmaan kaikilta sitä tarttisi tarkkailla kuitenkaan. Lääkäri ajatteli ääneen jotain että "niin tietysti kun kyseessä on sukulaisluovuttaja niin jotain öööö ehkä mahdollista". En ymmärrä miten se sukulaisuus liittyy siihen tarkkaillakko vaiko eikö.
Summasummarum: huhhuhhuh ihan kauheaa painajaista, oon yrittänyt lähettää rakastavia ajatuksia alkiolle vastapainoksi stressihormoneista. Peukut pystyyn! Odotukset on matalammalla kuin viimeksi mutta toiveet tietysti korkealla.