Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Selvääkin selvempi nega :( Jotenkin jo turtunut nagatuloksiin, toistaiseksi selvinnyt yksillä itkuilla.
Nyt sitten odotellaan vuotoa ja välikierron jälkeen PAS.
Mielenkiinnolta luin kommenttejä limiksen kasvattelusta. Tässä tuoresiirrossa söin zumeja 23 päivää ennen siirtoa, koska luovuttaja aloitti pistokset vasta viikko mun zumejen alotuksen jälkeen. Ilmeisesti tuolla käytännöllä haluttiin varmistaa, että mun limakalvo ehtii kasvaa ennen luovuttajan punktiota. 10. zumepäivän ultrassa limis oli jo 12mm ja olisi ollut siirtokelpoinen. Ultrat tehtiin eri klinikalla ja siellä vähän ihmeteltiin siirron myöhäisyyttä, mutta eipä ainakaan sanottu etteikö voisi noinkin tehdä. No nyt sitten uudet kujeet, ekaa kertaa PAS tiedossa.

Aurinkoisia talvipäiviä,
Marru

 
Marru :hug: ei.. ei hitsi!! Elämä on omituista ja kivistä! Mut noukka kohti PASia, onneks teillä saatiin niitä muniksia!! :heart:

Lomaviikko lopuillaan.. Siks tääl kai joutanut nii paljon pyörimään :)
Ihanaa viikonloppua!!
 
MARRU: :hug: Harmi, että kävi näin. Jaksamista sinne kovasti.

KAUNISKUU: Meillähän on aikataulut samilla malleilla näköjään, kun mäkin olen lomalla ja meidän ultratkin on peräkkäisinä päivinä sit aikanaan ;)

Omaan napaan aikas samanlaista kun tähänkin asti. Huomenna lähdetään laivalle miehen kanssa. Mulle tulee rauhallisempi reissu, kun etukäteen kuvittelin, mutta erittäin hyvän asian puolesta.

Bartsu
 
Bardo heh, tosiaankin, ihan hyvä merkki sinäänsä =) Missäpäin sie muute oot hoidoissa..jos saan udella?
Mites vointi muuten? Onks mitää oireita. Toki homma vaihtelee ihmisestä toiseen, mut ite harmittelen ku millekää ei tunnu :ashamed: tyhmää..
Uu, mahtava! Ihanaa matkaa! rentoutukaa!!

:heart:
 
KAUNISKUU: Meillä on K-HKS:stä maksusitoumus AVA-klinikalle TRE:eelle. Sairaalassa olen käynyt ultrat ja suunnittelukäynnit ja sitten siirron AVA:lla. Oireista sen verran, että tissit on taas mielestäni turvonnu lisää :eek: ja on melkosen kipeät. Parina iltana on ollut ällötystä ja hajut tuntuu nenässä tarkemmin kuin ennen. Eilenkin kaupan kassalla yksi mies haisi niin pahalle, että hyvä että en joutunut lähtemään kassalta meneen... ja mielialat on alkaneet heitellä. Välillä on tippa linssissä lähes mistä vaan tai sit hermo menee. Olotila kaiken kaikkiaan sellanen kuin olis super PMS-oireet. Valkovuotoa on ehkä alkanu tulemaan, kun tuntuu, et tuolta värkistä valuu koko ajan jotain eikä ne lugetkaan nyt ihan koko aikaa tuolta valu....Että tällasta.

Bartsu ja 5+2
 
KAUNISKUU: :hug: Tuolla toisessa ketjussa oli myös yksi jolla oireet hävi ja oli aivan varma km:sta mutta kyllä siellä ultrassa sydän sykki....oireet voi kai vaihdella erilaisina päivästä toiseen ja se on ihan normaalia. Koita pärjäillä :heart:

Bartsu
 
HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE!!!
Ompas ketjussa hiljentymistä tapahtunu :) Mis kaikki luuraa.
Marru kiitos tsempistä. Milloinkas sulla on testailut ajankohtaisia? Tsemppiä piinailuun!
Bardo Nii.. ainaha sitä ajattelee kaikkea, ja kun lukee kaikkia ketjuja (joka tietysti ei oo mitenkää järkevää..) niin monia on joilla ei oo oireita ja monia joilla paljonkin. Ja sitten joitain joilla oireettomuus ei tiedä hyvää.. No, mene ja tiedä.. Hitsi.. Kai se on aateltava et kaikki on niin korkeimman käsissä..
VAROITUS..SEURAA OMANAPAISTA POHTIMISTA:
Itseäni ahdistaa, kun kaikki läheisyys jne. jutut (you know) kärsii tän vuodon kanssa. Toisaalta mä ajattelen, että en mä voi tehdä mitään estääkseni tai lisätäkseni tätä vuotoa, mutta toisaalta mulla meni halut täysin, kun joka kerta saa itkee ton vuodon kanssa... No, ei auta, kun jatkaa piinaa vielä lähes 2 viikkoa..
Halauksia ja tsemppiä naiset!! :heart:
 
Arvon naiset, olisi teille kaikille kysymys!

Eli missä olette olleet hoidossa luovutetuilla munasoluilla? Kuinka pitkät ovat olleet jonotusajat? Ja mitä on maksanut?

Tietoa löytyisi varmaan pinon aikaisemmilta sivuilta, mutta laiskuuttani kyselen näin. Meillä on tilanne se, että viimeinen hoito omilla soluilla on menossa ja nyt hitusen harkitaan, olisiko voimia/rahaa yrittää vielä luovutetuilla muniksilla.

Kiitos jo etukäteen!



 
Kiitos Sophie!! :heart: joo huomen aamulla hilpasen Treen Avalle ultraan ja kyllä olen sitä mieltä, että hoitoa jatketaan jos vain yhtään se heidän mielestä kannattaa...

marrulle iso iso lohtu hali! Se on niiin raskasta aina tuo nega. :(

Matsalulle: me olemme hoidossa Treen Avalla. Jono on ilm. 3-6 kk. me menimme jonoon elokuussa ja tammikuussa eka hoito., mutta meillä odotusaikaa pitkitti minun laparotomia ja siitä toipuminen... Eka yritys meni pieleen joten ei maksettu siitä mitään (luovuttajalta ei saatu muniksia...) hinnat löytyy heidän kotisivuilta. olikohan se jotain 6 000e....

Kauniskuulle tsemmiä! Toivotaan, että vuoto on täysin vaaratonta. Sitä on kuitenkin aika monella raskauden alussa.

jaahas.. nyt pitää ehtiä miehen mukaan naistenpäivä pitsalle!

=)
 
Tarkennan vielä tuota kysymystäni hoitopaikoista. Etsin siis yksityistä klinikkaa, jossa saa hoitoja myös luovutetuilla munasoluilla. Ikää on niin paljon, että julkiselle puolelle ei enää päästä. Vastauksia anelen edelleen.
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............... haaveissa

Cornelius (33) 3 aloitettettua IVF hoitoa (missään ei siirtoon asti päästy) 1 lahjasoluhoito +1 Pas. Seuraava Pas syys/lokakuussa (Fertinova). Haaveissa 1

Juuni (47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)

Typyliini (28)....9.siirtoa lahja-aineksilla tehty tytön jälkeen.... jonossa VL/Tre+ Ovumia.....esikoinen 3.v, haaveissa pikkusisarus esikolle.

Nennuliini 34v., 4*IUI, 3 IVF:ää joissa yhdessä siirtoon asti. Siirto mahdollisesti vkolla 9. Haaveena ensimmäinen lapsi.

Papillon (40+), 4 PAS:sia, Invimed Varsova. Haaveena 1-2 lasta. Seuraava PAS helmikuussa?

assari77 (melkeistä 32), vaikea endo, toinen munasarja ja molemmat munatorvet poistettu, 7 IVF omilla muniksilla, hoidossa Ava Tre, 1. luovutusmunasolu -siirto olisi vkolla 7 (luovuttajalta ei yhtään munasolu...ei siirtoa...) toinen yritys vkolla 12, IVF-esikoinen 3v. toiveissa vielä 1-2 lapsosta.

Marru (35) 3xOI, 2xIUI, 5xIVF omilla, 1xIVF lahjasiitiöillä, 1. lahjamunasolu testipvä 4.3. Ava Tre, haaveissa kaksi.

Vekara (45) 5. lahjasolu 02/09 AVA-tampere. Toiveissa yksi yhteinen. Lapsia kolme; 11v ja tuplat 15v.

Piinistelijät
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa

Kauniskuu

Plussanneet
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... L.A. .. monesko lapsi

Watrossi (41), 2 lahjamunasoluhoitoa, Ava Riika, LA 6.2.09, esikoinen

Enkelitytön äiti (31), 2 lahjamunasoluhoitoa,1 PAS.... Oulun VL.... L.A. 28.1.09 ... 2 lapsi (esikoinen kuoli 1v 3kk ikäisenä, luomulapsi)

Suzyanne (36) 1.lahjasolu...Kliinik Elite,Tarto...L.A 6.5...esikoinen

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...LA 26.5.09 .....haaveissa 2.

Bardolino(30) 3xIUI,3xIVF omilla soluilla, 1xtuoresiirto luovutetuilla muniksilla + 2xPAS. AVA-Tampere. Haaveena 1-2 lasta.

KM:
Saaga (39) 1 x iui, 3 x hoitoyritystä omilla soluilla (icsi) ei yhtään alkiota eli ei koskaan siirtoon asti. Luomuraskaus kesällä/2006, josta km viikolla 12 ja risat. 1. lahjamunasoluhoito Suomessa ja 1. siirto oli pe 24.10. varhainen km 7+2.

Ronyah 2.hoito donor alkioilla menossa, siirto 11.11 Tartossa. 1. donor-alkiohoidosta lapsi, nyt toinen haaveissa ja sitten lapsiluku täynnä.

Aliisa (25) .. 2.PAS ../Väestöliitto/Hki... haaveissa 2-3, kesken rv. 9+4

Hillevi (44) ... Ovumia, kahden alkion siirto 28.11. haaveissa eka lapsi, aiemmin 3 IUI, 2 IVF, 1 lahjamunasolu IVF, kaikista nega, kesken rv 8+6. PAS keväällä.

Gerpera(47) Tarto, donor-alkioiden siirto 27.11., iltatähti* haaveissa, keskenmeno rv. 9+4


Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008

Bea, esikoinen tyttö 10/2008

Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009

Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
 
Matsalu, tuosta listasta näet hoitopaikkoja, jonotusajat muuttuvat jatkuvasti... Klinikoiden sivuilta tai soittamalla selviää tämän hetkiset tilanteet ja hinnat parhaiten.

Kauniskuulle kuitenkin vielä peukut pystyssä. :hug:

Omanapa: Positiivisin mielin hyödynnettiin eka km:n jälkeinen ovis kotioloissa, aika ihanaa vaihtelua näihin hoitokiertoihin...

Mukavaa viikkoa kaikille! :wave:
Hilde
 
Matsalu, vielä hinnoista.
Tarton eliten hinnat olivat vielä viime vuonna näin:
Munasolulahjoitushoito 4350 e, munasolulahjoitus kahdelle parille puoliksi 2450 e, alkion lahjoitus 1600e (molemmat solut lahjana (pareilta yli jääneitä alkioita). Munasolulahjoitusten päälle lisäksi tarvittaessa icsi 340e, alkionkuoren avaus 440e, blastokystiksi viljely 800 e, sperman pakastus 350 e.
 
Kiitos taas! Tampereen Ovumiaan ja Avaan ehdin jo soitellakin. Hirmuiset hintaerot: Ovumiassa n. 3000 euroa halvempi! Mutta toisaalta Avassa luvattiin, että syksyllä päästäisiin hoitoon, Ovumiassa jonotilanne oli epämääräisempi.
 
Hei,

Voisiko joku kertoa mitä ICSI luovutetuilla munasoluilla maksaa Tampereen Väestöliitossa?

Olen ollut sinne yhteydessä sähköpostilla mutta vastaukset ovat olleet hyvin sekavia enkä todellakaan nyt tiedä mikä on kustannus siellä. Vastaus minulle oli että donor munasolujen hinta on 2100 ? ja ICSI on 2770 ?. Nuo kun ynnää niin tulee vajaa 5000?, pitääkö tämä hinta paikkansa? Jono on kuulemma n. vuosi, jonossa n. 10 odottajaa.
 
Hitto, tää kone on temppuillu pian pari viikkoa :( .
Dream: Tarkoittanee varmaa et donor-hoito + ICSI yht. 2770...osaako kukaan muu auttaa?
Kauniskuu: Miten on vointisi? Toiv. tuhru ei häiritse enää, mulla oli sitä myös tämän tästä, vc käynnin yhteydes ja petipuuhien jälkeen.
Kiva kun on taas pian piinistelijöitä ja sitten plussanneita :) .
Asiasta toiseen, ei noi yo. mainokset kyl kuulu tälle palstalle, välilihan repemät,raskausarvet ym. hoidot ja lastenhuonelainat, saisivat vähä käyttää älyä minne niitä laittavat
:kieh:. No,kaikesta huolimatta onnea kaikille hoitoihin :wave: ja kuulumisia naiset!!! Palsta niiiiiin hiljanen :| :heart:
gerpera (ilman kisua ja mieski maailmalla töis)
 
Vielä kiusaan teitä, mutta hinkuan tietoa, kun meillä on nyt ns. käymisvaihe hoidoissa meneillään. Haluaisitteko kertoa, millaisia henkisiä prosesseja lahjamunasolujen käyttö on teissä pannut liikkeelle? Oletteko koskaan epäilleet, että luovutetusta muniksesta alkuun lähtenyt lapsi ei tuntuisikaan omalta? Miten mies on suhtautunut? Entä miten olette ajatellut selvittää asiat lähipiirille, esim. isovanhemmille?

Omassa päässä pyörii nyt monenlaisia ajatuksia ja yritän niitä selvittää. Vertaistuki tulisi nyt tarpeeseen...


 

Yhteistyössä