P
Petetty & pettäjä
Vieras
Aika hanakasti täällä kehotetaan eroamaan. Mutta jos mies on pettänyt kerran, ei se tarkoita että hän tekisi sitä edelleen. Kuten edellä todettiin, yksityiskohtien tietäminen pettämisestä ei varmasti auta pääsemään siitä yli. On myös totta että miehesi _on ollut_ epäluotettava, mutta se ei tarkoita että hän olisi sitä pysyvästi.
Jos on todella paha olla, niin ehkä eroaminen on sitten oikea ratkaisu. Itse olen kuitenkin sitä mieltä ettei kumppani välttämättä vaihtamalla parane. Pettäminen on niin yleistä, että mielestäni voi olla melkein liian paljon odotettu, jos luulee ettei sitä sattuisi seuraavassa suhteessa. Läheskään aina siitä ei vain jäädä kiinni, ja toinen elää autuaassa tietämättömyydessä.
Virheitä tapahtuu, eikä yksi pettäminen tee kenestäkään patologista pettäjää. Voisitko siis kuvitella unohtavasi ja antavasi anteeksi, niin vaikeaa kun se onkin? Miehesi on kuitenkin ensisijaisesti sinun kanssasi, ei kenenkään muun. Suhteessanne on varmasti paljon hyvää ja rakkautta, kun olette kerran yhdessä. Yritä keskittyä niihin hyviin asioihin, älä mieti pettämistä koko ajan, sillä et voita mitään.