Loukkaantuisitko?

Esikoisen kummi ilmoitti, ettei osta lahjoja tänä vuonna kun jätti poikaystävänsä niin ei sitten joulukaan huvita. Minusta lapsien ei pidä kärsiä aikuisten sotkuista, vaikkei lapsi nyt lahjattomuudesta kärsikään, mutta periaatteessa olen hieman loukkaantunut, että tuo on muka syy olla muistamatta kummilasta jouluna. Joulu on lasten juhla. Korttikin olisi ollut kiva. :/ :xmas: Itse olin viime jouluna yksin raskaana ja pienen lapsen kanssa kun miehen kanssa oli kriisi. Silti ei olisi tullut mieleenkään jättää kummilapsia/omia/sisarusten lapsia muistamatta. Tapansa toki kullakin.
 
En loukkaantuisi. Musta olis dorkaa loukkaantua :eek: Joko kummin on oikeesti ihan maassa eronsa takia tai sitte hänellä on joku muu syy olla ostamatta lahjoja. Oli syy mikä tahansa ni ihan sama.. En mä haluaisi määrätä mitään lahjapakkoa.
 
:( meillä meinas jäädä ostamatta kaikki lahjat. Ja jos olis ollu pakko niin kummilapset olis jääneet ilman. Ymmärsi lapsen vanhemmat tahi ei.
Mä en loukkaantuis ja tiedän et ei meillä nytkään kaikki lapset saa kaikilta kummeilta pakettia ja miks siittä loukkaantuisin?
 
oho
Kun minulta kysytään lahjatoivetta,niin sanon aina,että minä en tarvitse kyllä mitään,eli minut voi jättää lahjatta.En ala lahjatoiveita esittämään kuin lapset.Jos joku haluaa muistaa,niin ihan sama mitä tuo.En ole niin lahjojen perään.
 
En loukkaantuisi minäkään...sen sijaan kysyisin olisiko jotain mitä hän tahtoisi tai pyytäisin aattona tai joulupäivänä joulutorttu kahville =)

Ymmärrän kyllä että muistamatta jättäminen sapettaa, mutta voihan kummi muistaa kummilastaan pitkin vuotta...ei pieni lapsi tälläisiä asioita ymmärrä, sillä kuten jo aiemmin sanottiin, niin pukkihan ne lahjat toimittaa =)
 
hhm harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja vampyyri:
No en loukkaantuisi, ei se lahjojen ostaminen mikään pakko ole. Ja ihminen voi oikeasti olla aika hajalla eron takia eikä silloin tosiaan välttämättä huvita ajtella mitään joulutunnelmia :|
Näin! Tukisin kummia parhaan kykyni mukaan ja selittäisin lapselle, että kummitäti on nyt niin surullinen, ettei pystynyt lahjaa hankkimaan.
 

Yhteistyössä