loppuun ajettu

Olen kahden lapsen äiti, poika 2v.10kk ja tyttö 6v.6kk. Mieskin perheestä löytyy, mutta käy töissä päivittäin toisella paikkakunnalla - työmatkaa kertyy 150km/sivu eli käy iltaisin kääntymässä ja nukkumassa kotona. Arki on toisin sanoen minun niskoillani: vien lapset aamulla kahteen eri hoitopaikkaan ja haen heidät sieltä iltapäivisin, ja siinä väliin jäävässä ajassa yritän suorittaa opettajan pedagogisia opintoja yliopistolle, joka jo itsessään on hyvin vaativaa mutta toki myös antoisaakin. Nyt kun rumbaa on kestänyt vuoden ja olen aloittanut gradun vääntämisen, tuntuu, että olen tyystin loppuun ajettu / ajanut itseni loppuun, Miten sen nyt sitten ottaakin.

Seurauksena on se, että puhkesin yleisön edessä itkuun, kun esittelin vuoden portfoliotani; huudan ja kiljun niin lapsilleni kuin miehellenikin; gradun työstäminen tuntuu mahdottomalta (proffa odottaa ällän arvoista työtä ja ehdottelee tutkijan työtä); arki tuntuu vaikealta, koska joka puolelta kasautuu vaatimuksia.

Olen analysoinut tilannetta kovasti. Tiedän, että takana oleva vuosi on ollut hirvittävän rankka. Mutta entäs eteenpäin? Stressi jatkuu, perheen tarpeet eivät vähene, mieheni ei vaihda työpaikkaansa eikä sukulaisia tahi ystäviä ole kuin lähimmillään parin sadan kilsan päässä. eli apua ei ole luvassa, eikä rahaa löydy avun palkkaamiseksi.

Onko jollain vastaava tilanne? Miten selvisit? Onko kellään ideoita siitä, miten tästä jatkan?

 

ota rohkeasti yhteyttä esim. perheneuvolaan. juttele siellä tilanteestasi, he ovat sitä varten saatat saada esim. kodinhoitoapua jne...Miten olisi pätkä sairaslomaa???Saisit koottua itseäsi ja ajatuksia että jaksaisit taas viedä elämää eteenpäin
Olen itsekin ollut aivan burnout monenasian yhteensattumasta, mutta paremmalla puolella jo kun onnistuu niin innostuu ja kun innostuu niin onnistuu

 

Kannattaisi myös ihan vakavasti keskustella näistä asioista miehesi kansa. Lapsethan ovat kuitenkin teidän yhteisiä! Jos sinä olet repinyt itsestäsi noin paljon irti, olisi kyllä miehenkin aika tehdä uhrauksia koko perheen hyvinvoinnin eteen!

 

Minulla on kolme lasta ja mies. Lapset ovat nyt 3v, 4v ja 6v. Mieheni on aina töissä 6 vk kerrallaan ja kyllä sitten myös lomalla saman verran. Välissä kun on yksin niin tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Minäkin kuskasin lapsia kahteen hoitopaikkaan vuoden ja kävin töissä. Eli arki oli lähes sitä että kun kotiin tultiin puoli viiden jälkeen niin saman tien alat valmistella lapsia nukkumaan että taas jaksavat herätä aamulla. Ei siinä omaa aikaa jäänyt. Nyt kuitenkin työssä loppu häämöttää ja sitä odotan.
Yksin ollessa jätän paljon asioita tekemättä. Meillä ei huusholli ole viimeisenpäälle siisti, kaapit tursuaa tavaraa kun sinne aina työntää jotain pois, jos joku tulee käymään ym. Ja lauantai-iltaisin olen yrittänyt patistaa lapset katsomaan videoita että saan hetken olla rauhassa ja katsoa vaikka tv:tä. Minä kait olen niin tottunut tähän että osaksi arki menee omalla painolla. Tällaista meillä on on aina ollut enkä usko että se muuksi muuttuu syksyllä jopa paheen sillä mies on menossa opiskelemaan. Eli lomat ollaan opiskelemassa ja vain viikonloput niistä kotona.

Minulla ei ole mitään muuta neuvoja sinulle kuin että eihän se gradu mihinkään karkaa. Teet kun kerkiät ja pidät välissä kunnon taukoja. Jaksamisia sinulle.