***loppukevään 2010 hoidoista syntyneet***

Paiju Pari kertaa on ollut raivareita edellisen kirjoituksen jälkeen, mutta lievempiä kun ensimmäinen. Ne kyllä tuntuu tosi ikäviltä, kun toinen vaan huutaa vaikka mitä tekisit :'( Meilläkin tosiaan puklaillaan välillä aika paljonkin, mutta sitten välillä taas vähemmän. Cuplatonit on mekin aloitettu ja taitaapa olla jo vaikutusta tai sitten pojan masu on tottunut d-tippoihin. Kakan väri alkaa taas olla keltaisempi. Välillä oli ihan vihreää ja se kuulemma voi olla yksi oire mahavaivoista. Ryynimäisyyttä kakassa onneksi on. Se on neuvolan mukaan merkki siitä, että saa hyvin takamaitoa. On tosiaan välillä ongelmallista tää syömäpuoli! Toivottavasti meillä kaikilla se helpottaa mahd pian! Ei olla uskallettu nyt reiluun viikkoon antaa rintamaitoa pullosta, kun noita raivareita on ollut. Pakkaseen olen laittanut, jos on tullut ylimääräistä maitoa. Onpa sitten pahanpäivän varalle...

Voi p.... noita sun rintatulehduksia :mad: On kyllä epäreilua, että sulle niitä tulee noin helposti! Ymmärrän kyllä, että mielessä käy siirtyä kokonaan korvikkeisiin. Uskon, että itsekin sitä miettisin sun tilanteessa. Kaverin sisko oli joutunut lopettamaan esikoisensa imetyksen juuri toistuvien rintatulehdusten takia. Mutta terve ja hyvinvoiva lapsi on hänestäkin tullut! Jotenkin itsestäkin tuntuu, että "maailman luonnollisin" asia imetys pitäisi olla luonnollista ja helppoa, mutta eipä se sitä todellakaan ole. Mutta jospa se helpommaksi muuttuisi.

Nyt on 3 yötä mennyt tosi hyvin nukkumisen suhteen :D Eihän tää tietenkään pysyvää ole, mutta olen saanut univajetta paikattua. Poika on syönyt illalla moneen otteeseen pitkään ja hartaasti ja nukahtanut sitten 24-1 välillä ja herännyt seuraavan kerran syömään 5-7 tunnin päästä :rolleyes: Välillä on unissaan kitissyt, mutta on rauhoittunut nukkumaan sitten hyssyttelyn ja / tai tutin avulla. Eli nälkä ei ole ilmeisesti ollut. Aamulla on sitten syönyt taas halukkaasti. Illalla poika vaikuttaa tankkaavan myös läheisyyttä yötä varten. On imetystyynyllä pitkiä pätkiä, syö välillä ja sitten taas torkkuu. Luin toiselta palstalta, että muutkin olivat huomanneet tämän läheisyyden tankkaamisen ilta-aikaan.

On tosiaan mukava huomata, että meilläkin aletaan olla kiinnostuneempia ympäristöstä :D Katselee kovasti nevuvolasta saatua hymynaamaa ja meitä katsellaan tosi kiinnostuneena. Välillä poika on myös kopassa tai sitterissä (melkein makuuasennossa) ja katselee ympärilleen. Nyrkillään hän on huitonut myös kopan reunasta roikkuvaa tuttia. Aluksi oli ihan vahinkoja, mutta sitten tutti alkoi heilua useammin ja selvästi poika halusikin osua siihen.

Nimenantojuttuja on mietitty kovasti. Nimi on vielä mietinnässä... Yksi aika vahva vaihtoehto on, mutta se vaatii vielä kypsyttelyä. Mitenkähän tarkkaa se 2kk aikaraja ristiäisissä on?

Laskis nuo pakkaset täälläkin kunnolla, että päästäis ulos :mad:
 
lisäystä edelliseen: Mulla on taas ollut muutaman päivän vähän flunssainen olo : / Varmaan, kun on ollut niin väsynyt ja stressannut joka asiasta, niin on sitten ollut helpompaa maastoa pöpöillekin. Onneksi ei ole kovin pahaksi mennyt ja olen jaksanut hoitaa poikaa! Kuumetta ei ole, eikä nuhaa. Kurkku oli vähän arka ja ääni ollu käheenä. Nenäkin välillä hieman tukossa. Ensin panikoin, että jos poikakin sairastuu. Mutta onneksi ainakaan vielä ei ole merkkejä sairastumisesta näkynyt! Toivottavasti rintamaidosta saatavat vasta-aineet pitäis taudin poissa tai ainakin tosi lievänä!
 
yhtä huonoa päivää seuraa, parempi päivä, ainakin meillä.harmittaa vaan kun pika ei huoli tuttia ,niin tuntuu että on tissilläkoko ajan.poika on yös armoton häärääjä, käsillään ja jaloillaan.sen takiakin tuo nukahtaminen on välillä hankalaa.saattaa kolmekin tuntia vaan häärätä syötön jälkeen unta.
 
Heips!

Voi sua Paiju noiden tulehdusten kanssa:( Oletko ulkoillut kylmällä ilmalla, vai onko rinta tulehtunut ihan sisällä ollessa? Ikävältä vaivalta tuntuu kyllä..minäkin varmaan luovuttaisin tuossa tapauksessa imetyksen suhteen. Olen muutenkin ajatellut, että maaliskuussa aletaan ilman omantunnontuskia antamaan vauvalle korviketta aina silloin kun en ole paikalla ja mies hoitaa vauvaa. Nyt ei pysty lähtemään ilman vauvaa oikein minnekään imetyksen takia. Ja multa ei onnistu tuo maidon lypsäminen pakkaseen/jääkaappiin. Haluaisin lähteä lenkille ja hiihtämään, eikä ne nyt onnistu mitenkään. Lisäksi mulla on maaliskuussa parikin menoa jossa joudun olemaan koko illan, joten..Ja olen jo tosi tyytyväinen että olen reilun kuukauden syöttänyt vauvaa täysimetyksellä ja todella hyvin on tyttö kasvanut!
Huomenna on neuvola ja epäilen, et tyttö on jo 5 kiloinen! (viimeksi oli reilu pari vkoa sitten 3,6kg..)

Meillä vauvalla on ilmavaivoja edelleen, mutta ovat kyllä lieventyneet siinä mielessä että vauva vaan itsekseen ähisee ja puhisee kunnes menevät ohi. Ei siis aiheuta enää itkukohtauksia nuo vatsakivut juurikaan. Nyt vain tuntuu olevan vähän nenä nuhainen tytöllä ja olen keittosuolatippoja laitellut nenään ja niistäjääkin käytin viime yönä. Tosi harmillista on nää pakkaset kun ei pääse ulos:(

Ristiäiset on meidän tytöllä 6.3. Kovasti olen miettinyt tarjottavia ja viime viikonloppuna meillä oli koekeittiö kun leivoin eri herkkuja. Lainasin kastemekon seurakunnalta, kun tuntui turhalta ostaa omaksi pienen hetken takia..Nemi, se 2kk on suositus eikä varmasti haittaa jos nyt viikon-pari menee yli sen. Onhan se tietty hyvä pitää ajoissa ettei sylikummilla ole niin painavaa pidettävää ristiäisissä:)

Karmilla, meillä auttoi vauvan pitäminen unipussissa tuohon huitomiseen. On siinä oikeastaan päivät ja yöt ja fleecepussi lämmittää myös kivasti.
 
Viimeksi muokattu:
Paiju ilkeeltä kuulostaa nuo jatkuvat tulehdukset :hug: varmasti minäkin luovuttaisin imetyksen suhteen, jos tuollaisia jatkuvia vaivoja siitä tulisi. Itselläni nousi yhtenä yönä kuume melkein neljäänkymmeneen asteeseen ja olin niin kipeä ettei tosikaan. Mutta panadolilla kuume laski normaalitasolle seuraavaan iltaan mennessä eikä ole sen koommin uusinut. Tutkin tarkasti merkkejä rinta- tai kohtutulehduksesta, mutta mitään ei ole löytynyt, joten en ole selvittänyt asiaa sen kummemmin. Minulla kroppa tapaa reagoida toimenpiteisiin (mm. hoitoihin) kuumeella joskus, joten ehkäpä tuo oli jotain synnytyksen jälkimaininkeja.

Meillä on myös nyt kolmena yönä kukuttu hereillä aamuyöstä tasan kaksi tuntia. Normaalisti vauva jatkaa yösyötön jälkeen unia samantien ja nukkuu kolmisen tuntia. Toivottavasti tuo uusi rytmi ei ole pysyvää sorttia. Meinaa vähän turhauttaa, kun toinen vaan killittelee silmät suurina parikin tuntia ja itseä väsyttäisi ihan hulluna : /

Mä oon myös ihan kiinni vauvassa, kun se tahtoo syödä päiväsaikaan 1,5-2 tunnin välein. Öisin on onneksi pidempiä taukoja, että saan nukkua edes vähän. Ei edes kaupassa ehditä käydä ilman, että neiti alkaa huutaa viimeistään kassalla, vaikka edellisestä syötöstä on aikaa vain reilu tunti. Aina kun tehdään lähtöä johonkin, niin lähdetään "suoraan tissiltä" :D En silti halua vielä korviketta antaa, jos vaan oma maito riittää. Päivisin tissit tuntuu kyllä tosi tyhjiltä, kun vauva syö jatkuvasti. Aamuisin ovat hieman täydemmät, mutta en usko, että saisin pumpattua juuri mitään pakkaseen.

Kelpaako teidän vauvoille tutti?
Me ollaan kokeiltu nyt parina päivänä kahta eri mallista tuttia, mutta ei ole vielä hoksannut sen ideaa =) Kavereiden ikätoverivauvat näyttävät kuvissa jo poseeraavan tutit suussa. Mutta väliäkö tuolla, jos se ei sitä kaipaa niin ei sitten. Mutta jos siitä saisi hyvän rauhoittumis- tai nukahtamiskeinon, niin se olis ihan kiva juttu. Monesti kitisee yliväsymystään, kun valvoo väkisin sen parikin tuntia kerrallaan.
 
karmilla Illusian tavoin luulen, että unipussi tai kapalo vois auttaa huitomiseen. Netistä löytyy ohjeita kapalointiin. Voi kapaloida lakanaanki. Ja sit on myynnissä kaikenlaisia helppoja "puolivalmis"kapaloja. Googleta netistä, niin löytyy kaikenlaista.

illusia Hienoa, että teillä on tyttö kasvanut hienosti! En minäkään kovinkaan paljoa saa lypsettyä, mutta olen pakastanut kaiken mitä olen saanut lypsettyä ja mitä on tullut maidonkerääjään. Korviketta meilläkin varmaan annetaan jossain vaiheessa, kun en ole paikalla. On tosiaan hienoa, että ollaan saatu täysimetettyä lapsiamme :) Kun joilakin se ei onnistu ollenkaan, meillä kävi toissapäivänä miehen työkaveri, joka ei pystynyt imettämään keskosena syntynyttä tyttöään ollenkaan : / Mutta potra tyttö oli 5,5kk iässä :D Onpa ikävää, että teidän tyttöä vaivaa nuha! Toivottavasti paranee pian! Hyvä pointti tuo lapsen paino sylikummia ajatellen, ikävää jos sylikummilla hiki valuu otsalla, kun kannattelee poikaa :LOL:

Pikkuperho Eiköhän tuo yövalvominen ole ohimenevää. Toivottavasti ainakin! Meillä poika on ilta-aikaan tosi tiheään tissillä. Kyläiky pitää kyllä miettiä silloin tarkkaan. Oudompaan paikkaan en halua mennä istumaan kokoajan tissi suussa... En tietenkään tiedä onko tämä pitempiaikaista. Eikä me olla vielä hirveästi kyläilty. Muutama lyhyt reissu käyty. Kyllä mullakin tissit tuntuu tyhjiltä päivällä ja varsinkin illalla, kun poika imee tiheästi. Jos on pitempi tauko niin silloin on täydemmät. Mut kaipa poika saa maitoa, kun jaksaa imeä (raivareita on tietenkn välillä, mutta ei se kyllä ainakaan aina johdu maidon vähyydestä. Kun maitoa tihkuu rinnasta.) Ja ei poika itke kyllä syönnin päälle enää nälkäänsä.

Meillä tutti kelpaa. Heti tajusi idean. Ainakaan vielä ei ole jäänyt siihen kiinni, vaan pulauttaa tutin ulos nukahtaessaan. Toisaalta olen kuullut kommentteja, että tutista on helpompi päästä eroon, kuin nyrkistä / peukusta. Saapa nähdä, miten sitten meidän kohdalla on. Varmaan yksilöllistä tämäkin. Välillä poika nukahtaa ilmankin tuttia, mutta välillä se on hyvä rauhoittamiskeino ja varsinkin silloin, kuin hän käyttää tissiä selvästi vaan tuttina.
 
Meidän pojalle ei kelpaa tutti, oon kokeillu kahta erilaista,huuto alkaa kun näkeekin tutin:|Myös meillä menee yöt välillä kukkumiseen, toisinaan nukahtaa syötän jälkeen ja toisinaan ollaan kolmekin tuntia hereilä eikä aiettakaan nukahtaa vaikka olis maha täynnä ja vaippa vaihdettu.
Mulla on välillä ihan mieltön YKSINÄSÄISYYDEN tunne ,kun oon niin kiinni vauvassa..tai kaikki pienten vanhemmathan on.Ei olla päästy ees ulos noilla hurjilla pakkasilla:|välillä ei ehdi ees kotihommia tehdä kun tuntuu että ukko on tissillä kiinni koko ajan.Mies hoitaa sen minkä pystyy,kun eihän hän imettää voi:confused:
Anteeksi tämä vuodatus, silti olen onnellinen vauvastani ja siitä että pikkuhiljaa huomaa kuinka äänet ja valot yms kiinnostaa, kehittyy siis.
No huomenna tulee ekat vieraat,työkaveri tulee kylään.

Ristiäiset me yritetään venyttää liki 3 kk ikään jos se onnistuu, ajateltiin pääsiäistä.
Ongelma vaan tuntuu olevan kummien löytäminen,kun tuntuu että joka toinen on eroonut kirkosta:( ja hyvä ystäväni joka ENSI LUPAUTUI, mietti viikon ja kieltäytyi tehtävästä vedoten omiin kiireisiinsä yms:(
 
Karmilla, hetken hymyilytti sun lause "ei ehdi ees kotihommia tehdä kun tuntuu että ukko on tissillä kiinni koko ajan", siis ennen kuin tajusin että tarkoitat teidän vauvaa:D
Mut joo, olen ihan samoja fiiliksiä tuntenut että kovasti tässä on kiinni vauvassa juuri tuon imetyksen takia. Siksi aionkin lähiaikoina alkaa ottamaan omaa aikaa silloin tällöin ja mies antakoon korviketta silloin.

Käytiin tänään neuvolassa tytsyn kanssa ja hyvin oli kasvanut! Ei nyt sentään viittä kiloa vielä ollut, mutta 4,5kg ja 54cm oli mitat nyt. Eli 2,5 viikossa oli tullut 900g painoa. Painokäyrä nousi kohtisuoraan ylöspäin:) Hyvin on siis ravintoa saanut.
Nyt vain vauva on nuhassa edelleen, yskii ja nenä on tukossa ja unensaanti on ollut risaista pikkuisella. Herää vähän väliä kun ei ilma kulje kunnolla:( Toivottavasti menee nopeasti ohi.
 
Nemi toivottavasti olet tervehtynyt flunssasta? Ja hyvä ettei rintaraivarit olet sentään tavaksi tulleet.

Illusia maidon pakkautumisesta se pääasiassa johtuu se tulehdus. Toki olen liikkunut aivan superpuettuna ulkona varmuuden vuoksi kuitenkin. Nyt on yleisvointi hyvä, mutta rintaa vihloo ja sattuu edelleen. Toivottavasti se nyt jo vähitellen toipuisi että pääsisi joskus yrittämään tämän imetyksen lopettamistakin ennen kuin uusii. SInun syöttämissuunnitelmat kuulostavat hyviltä! Meilläkin ollaan tuossa 4,5 kg:ssä nyt.

Pikkuperho tosiaan tuo yökukkuminen on tylsää, toivottavasti lopettaa pian. Meidän on parina yönä harrastanut, mutta nyt taas tuli pari niin ihanaa yötä, että tarvitsi vain kerran herätä syöttämään ja nukahti heti päälle. Ja onhan tuo aika tiheä syömistahti, mutta minkäs sille voi, kai, vai voiko sille jotain tehdä? Meillä jaktkuu tuo komen tunnin rytmi, välillä en meinaa antaa ruokaa useammin vaikka haluaisinkin kun olen niin tottunut tuohon, pitäisi vähän herkistyä enemmän..mutta hyväntuulinen on poika, paitsi näin iltaisin.

Karmilla tosiaan jos koko päivän on vauvan kanssa tulee kyllä aika mökiihöperöksi, ja minä ainakin iltaisin olen sitten väsyneenä huono hoitaja, vauvakin aistii sen eikä rauhoitu nukkumaan, ainakaan tänään. Ja yksinäinen olohan siitä tulee. Minä olen käytäänyt tukijoukkoja niin paljon kuin mahdollista ja olen yrittänyt kyläillä ahkerasti ettei tule ahdistuksia. Kyllä varmaan pian pakkasetkin helpottaa että päästaäisiin koloistamme maailmalle!!

Tutti kelpaa meillä hyvin useimmiten ja auttaa silloin nukahtamiseen kyllä.
 
Hei pitkästä aikaa...
Olen usein käynyt lukemassa teidän kuulumisia mutta en ole ehtinyt kirjoitella tänne...

Paiju kurja kun kärsit rintatulehduksista:(

Pikkuperho Meillä myös oli pari yötä että poika heräsi kolmen maissa syömään eikä sitten nukahtanutkaan vaan oli hereillä 2-3 tuntia ja aina välillä söi,se oli aika rankkaa.Onneksi mies myös valvoi pojan kanssa yöllä,että sain hetken itsekin nukkua.Nyt on pari yötä taas nukuttua ihan hyvin.Tankkailee pitkin iltaa,nukahtaa puolen yön maissa ja nukkuu 3-4 tuntia,syö ja nukahtaa.Sitten taas aamulla 6-7 mais herää syömään ja jatkaa unia. Toivotaan että yökukkuminen loppuu pian myös teillä.

Minulla myös on välillä yksinäinen olo,jonkin verran on käyty kyläilemässä ja meillä käynyt vieraita. Mutta aika paljon olen pojan kanssa kahden kun mies tekee pitkää päivää töissä.Viikonloput on kivoja kun ollaan kaikin kotona:).Onneksi pakkanen alkaa lauhtua niin päästään ulos:)

Nyt täytyy taas mennä hoitamaan poikaa :heart:
 
karmilla Harmi, ettei tutti kelpaa. Jospa hän oppisi sitä pikkuhiljaa syömään. Mulla ei vielä varsinaisesti ole ollut yksinäistä, kun mies on ollut kotona. Eka 2viikon saikku ja sitten isyysloma. Nyt on tän viikonlopun yövuorossa, mutta onneksi ensi viikko on taas vuosilomaa. Pehmeä aloitus siis... Mutta sen jälkeen hän palaa töihin ja tosiaan tekee kolmivuorotyötä. Eniten jo mietityttää iltavuorot, kun hän on poissa koko päivän. Silloin varmasti tulee yksinäistä! Ja kun kaikki kaverit ovat töissä päivät niin hiljaista taitaa olla... Toivottavasti ilmat tosiaan lämpenee äkkiä, että pääsis vaunuileen ja vois käydä esikoisen saaneille tarkoitetussa kerhossa ja MLL:n perhekahvilassa edes. Toi perhekahvila on sen verran kaukana, että jos ei ole autoa käytössä, niin vaunuilla sinne voi mennä vasta keväämmällä. Onneksi noita vieraita on kuitenkin käynyt, tänäkin viikonloppuna tulee joka päivä joku. Saapa nähdä väsähtääkö äiti :confused: Vaikka yöt on mennykki ihan ok.

illusia Meillä ei muuten poikaa mitattu ollenkaan neuvolassa :O Huomattiin vasta, kun lähdettiin. Painoa oli tullut ihan riittävästi, vaikkei kovin paljoa : / Terkka kyllä sanoi, että ihan hyvä tilanne on. Alettiin sitten vaan miettiin, että minkähän verran pituutta on tullut? Jos pituutta on tullut reilummin, niin ei varmaan paino voikaan nousta samaan tahtiin? Painavammalta poika kyllä jo tuntuu ja näyttää pitemmältä. Toivottavasti flunssa helpottaa pian!

Paiju Flunssa helpottaa, kiitos kysymästä =) Kitinää ja ätinää on välillä tissillä, mutta ei onneksi ihan raivareita ole ollut viime päivinä... Taitaa vaan pojalta löytyä temperamenttia niin kuin äidiltäänkin. En oikein usko,että näin pienillä rytmiin voi hirveästi vaikuttaa, mutta ehkä sitten isompana ? Neuvolasta vois varmaan kysyä?

pipa87 Kiva kuulla sustakin! Kuulostaa ihan kivalta toi teidän rytmi, varsinkin jos tosiaan nukahtaa hyvin syönnin päälle =)

Sain eilen vau-kirjojen tervetuliaispaketin =) kaikkia kivoja leluja pojalle ja eka oma kirja. Saapa nähdä sitten kauanko ollaan jäseniä...

Hyvää ja toivottavasti mahdollisimman rentouttavaa viikonloppua kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on vauva vieläkin flunssassa, ollut jo viikon kohta:( Yskä vähän helpottanut, mutta nenä on tukkoinen ja keittosuolatippoja joutuu laittamaan kun ei pienellä meinaa ilma kulkea. Eilen huomasin itsellänikin flunssanoireita ja nyt on yskää ja flunssa myös mulla. Mies olikin jo pari viikkoa sitten kipeä. Tuon vauvan kohdalla mietin että pitäisikö viedä lääkäriin näytille kun on jo näinkin kauan ollut tuota tukkoisuutta ja yskää ja onhan kyse vielä tosi pienestä vauvasta.

Mulla oli pari viikkoa sitten kahtena päivänä kipuilua oikean munasarjan kohdalla ja alaselkää särki, noh -syy selvisi kun mulla on nyt jo ekat menkat eli kyseessä oli selvästikin ovulaatiokivut! Mun siskoilla on ollut ihan sama, et nelisen viikkoa jälkivuotoa ja sit heti menkat. Näköjään mulla menee samoin. Viikon päästä onkin sitten jo jälkitarkastus..se vähän kyllä jännittää..

Ristiäisiä suunnittelen aina kun ehdin/jaksan. Menu alkaa olla valmis ja muutenkin suurin osa valmisteluista ok. paitsi tietenkin leipomisurakka on ensi lauantaina kun sunnuntaina on h-hetki.
Meidän vauvasta tulee Anette Ellinoora.
 
illusia Onpas ikävää,että flunssa on teillä noin sitkeää! MInä varmaan käyttäisin vauvaa lääkärillä, jos ei tänäänkään ala helpottamaan. Tietenkin jos pitää päivystykseen mennä, niin eihän se herkkua ole. Mutta jos on vakuutus, niin sit yksityiselle? Toivottavasti ei nyt pitkittyis hirveesti enää!

Minäkin täydensin eilen side- ja tampoonivarastoa menkkoja odotellessa... Niitä ei ole kyllä ollu ikävä :mad: Jälkivuoto alkaa loppumaan, joten munki tuurilla menkat varmaan kohta alkaa. Mulla jälkitark on 14.3. Ajattelin siellä kysyä saanko mennä taas ratsastamaan. Äiti kaipais heposia ja ratsastusta! Sehän on hyvää jumppaa lantionpohjalihaksillekin. Saapa nähdä pitääkö ekalle kerralle laittaa tena pöksyyn :LOL: Olen kyllä yrittäny lihaksia vähän treenata...

Ihana nimi tulee teidän tytölle illusia! Me ei olla vieläkään päätetty päivää eikä nimeä :ashamed: jospa viim tämän viikon aikana sais aikaseks. Kakun tilaan yhdeltä kaverilta, joka harrastaa leipomista. Hän toi sunnuntaina pojan kunniaksi aivan ihanan meidän näköisen mustan lakritsikakun, jonka päällä oli mustat vauvan töppöset pääkallokoristein :heart: Ajateltiin sellanen, mutta isompi tilata ristiäisiin. Voipi olla, että pappi voi ryystää kahvit väärään kurkkuun, mutta kakku saa kyllä olla nyt meidän näköinen :) Sukulaiset eivät kyllä ihmettele kakkua :).

Olipas aika rikkinäinen viime yö! Poika vissiin tilaili maitoa ja sitten vielä 6 jälkeen, kun taas otin vissiin viidennen kerran pojan tissille, niin huomasin, että pojan unipussi, peitto ja kosteussuoja oli ihan märkiä pissasta :| Onneksi oli mies apuna ja vauvan täkkejä meillä on 3, niin saatiin pojalle uudet ja kuivat petivaatteet. Oli vissiin vaippa jäänyt jotenkin huonosti tai pissaa vaan tuli niin paljon, kun poika söikin niin paljon.

Eilen oli aivan ihana ilma vaunulenkille. Tänään ei ole niin aurinkoista, mutta lenkille mennään kuitenkin. On se niin hyvää pään tuuletusta ja urheilua :)

Mites muiden vauva-arki sujuu? Aika hiljaista täällä...
 
Moikka

Illusia hieno tyttö ja nimi teillä! Ristiäisjärjestelyissä on tosiaan jonkin verran tekemistä. Meillä on reilun viikon päästä, ja onneksi isovanhemmat ovat lupautuneet hoitamaan ruokapuolen. Loput vieraat vaan pitäisi muistaa kutsua.

Nemi meillä ainakin vauva-arki selittää tämän palstahiljaisuuden. Nyt olen kuudesta asti puuhannut pikkumiehen kanssa ja vasta nyt kaksi kättä vapaana yli 5 minuuttia. Toivottavasti nyt osaa nukkua vähän pidemmän pätkän, aamu meni melkein unetta. Tämänkin takia ollaan oltu aika paljon menossa - poika nukkuu paremmin vaunuissa ja kylässä ollessa sylissä. Kotona välillä nukahtaa itsekseen, mutta muuten ainoa takuukeino on kantoliina ja sen säästää mielellään illan käninöihin. Nyt viime viikon aikana on alkanut tulla hymyjä, ihanaa!

Pipa & Nemi tosiaan tuo vierailujen ja itsekseen olon painotus on aika vaikeaa niin ettei tule kotona liian yksinäiseksi ja ahtaaksi olo ja toisaalta niin ettei väsy. Meille tuntuu sopivan sellainen puoli päivää ja useimmat illat kotona ja muuten jotain menoa. Vaikka toisaalta vauvan päivät on niin vaihtelevia että sehän se eniten määrää. Ja ainakin minä olen koko ajan enemmän tai vähemmän väsynyt vaikka kuinka olisi hoitoapua ja hyvää tuulta.

Tänään loppuu antibiootit ja hirvittää tuleeko uusi tulehdus taas. Vaikka kovettumia ei jäänytkään niin rintaa särkee edelleen, mikä ei liene hyvä juttu. Ensi viikolla olisi suunnitelmissa alkaa asteittain vähentää imetystä, sen pitäisi olla paras keino päästä eroon imetyksestä ilman lisätauteja. Pidetään peukkuja. Jos homma toimii niin parin kuukauden päästä olisi tissittelyt lopussa ja äiti pääsisi stressistään.
 
illusia Onpas suloinen tyttö :heart: Toi kuva ei näkynytkään eilen,kun kirjoittelin.

Paiju Toivottavasti poika rauhoittuisi paremmin nukkumaan jatkossa! Meilläkin on alkanut tulla hymyjä :D ja leluja katselee todella tarkkaan välillä ja päästelee erilaisia ääniä :) Mullakin tuntuu olevan pieni väsy kokoajan päällä, mutta toisaalta olen aina vaatinut vähintään 8 tunnin yöunet, että olen pirteä aamulla... Onneksi lisääntyvä valo piristää! Toivottavasti sulla ei tulehdus todellakaan iske uudestaan!! Oletko saanut jostain ohjeet tohon imetyksen asteittaiseen lopettamiseen?

Täällä toinen aika huonosti nukuttu yö takana |O Maidon tilailu ilmeisesti edelleen käynnissä... Sitten eilen ja tänään on ollut kätinää tissillä aika useasti :| Nytkin, kun aloin imettää niin ensin imi ja sitten alkoi huutaa. Vaihdoin rintaa ja huusi aluksi toisellakin, mutta nyt imee rauhassa :confused: Eikä itku ainakaan nyt maidon vähyydestä voi johtua, kun varmasti on maitoa näin alkupäivästä ja kun rinnoissa tuntuu olevan maitoa.
 
illusia suloinen tyttö teillä ja kaunis nimi:)

Paiju toivottavasti rintatulehdus ei uusi.Peukkuja imetyksen lopetukseen!
Se on totta että toisalta on kiva kun käy vieraita ja saa seuraa,mutta välillä kaipaa lepoa ja rauhaa.

Nemi meillä myös hymyillään jo kovasti ja jonkin verran vauva juttelee takaisin kun hänelle juttelee:)

On kyllä ihanaa kun ei ole enää kovia pakkasia ja aurinkokin paistaa. Tehtiin tänään tunnin vaunulenkki pojan kanssa ja poika nukkui vielä kaksi tuntia lenkin jälkeen ulkona. Itsellä ihanan pirteä olo nyt:) Meillä on taas parina yönä valvottu:( Alku yön poika nukkuu hyvin,noin 3-4 tuntia ja sitten ei meinaa nukahtaa ja tissikään ei aina kelpaa.Poika nukahtaa tissille ja syliin,mutta kun yrittää siirtää omaan sänkyyn poika herää.Päivällä ja illalla pojan saa sänkyyn niin ettei herää.Ja tosinaan myös yöllä.Sitten kun viimein nukahtaa,poika herää taas tunnin päästä ja syö n.5min ja nukahtaa ja taas kohta herää syömään. Olen yrittänyt että hän söisi kauemman kerralla mutta on hankalaa pitää pientä hereillä. Onneksi edes alku yön saan nukkua hyvin ja välillä myös aamuyöt menee hyvin.
Välillä vaan on niin rankkaa valvoa kaksi tuntia putkeen ja sitten sen jälkeen heräillä tunnin välein syöttämään.

Meillä on ristiäiset parin viikon päästä. Meillä myös minun äiti hoitaa tarjoilut,itse en ole innokas leipomaan:ashamed: Muuten kyllä haluan itse järjestellä asiota.Kummeja on pyydetty ja he suostuivat.Nimestä emme ole vielä ihan varmoja.
 
Pipa on tosiaan hienoa kun hymyilee ja juttelee! Pääsee tutustumaan tulokkaaseen. Toivotaan että alkaisi nukkua enemmän, en kyllä tiedä miten..

Nemi täälläkin unen tarve on aina ollut melkoinen ja tosiaan kevät auttaa virkistymiseen. Toivottavasti teilläkin alkaa yöunet pidentyä! Onneksi pikkumies on perinyt unenlahjani. Toissapäivänä hän oli juuri nukahtanut kantoliinaan kun vahingossa laskin meidän molempien päälle vedet suihkusta. Poika oli ihan läpimärkä, mutta sanoi vaan ää ja jatkoi uniaan koko sen ajan kun riisuin märät vaatteet ja käärin hänet peittoon jatkamaan unia. Mainio kaveri!

Hohhoijaa. Kaksi päivää ilman antibiootteja ja samassa paikassa tiehyttukos (arkuutta ja punoitusta, ei toistaiseksi kovettumia kuumetta), vaikka imetän tyhjäksi 4 tunnin välein ja eri puolilta rintaa ja tarkkailen ja ties mitä. Toivottavasti saan hoidettua pois pumppauksella ja buranalla, mutta ei hyvältä näytä tämä touhu. Pitääpä vielä tarkistaa neuvolasta miten suosittelisivat imetyksen lopetettavan, tuntuu että siitä on vain mutuohjeita, omien tuntemuksien mukaan. Välillä vaan tarvitsisi vähän tukea. Luulen että tuossa rinnan kohdassa on joku vika, mutta silti tuntuu haikealta luopua imetyksestä. Nyt menen laittamaan vähän korviketta pumppaamani maidon sekaan, saa nähdä maistuuko.
 
pipa87 Jospa teillä paranis yöt, kun poika kasvaa ja imuteho kasvaa. Mua lohduteltiin laitoksella, että kun vauva kasvaa ja imuteho paranee ruokailuajatkin yleensä lyhenee. Saa nopeammin tarvitsemansa määrän. Meillä poika söi alussa yöllä jopa yli 2tuntia putkeen, mutta nyt ei enää niin kauan. Yleensä menee 30min-1tunti. Jostakin luin vinkin, että joku kääri vauvan peittoon imetyksen ajaksi ja sitten vaan laskee paketin oman sänkyyn. Näin vauva ei havahdu siihen, että joutuu pois äidin lämpimästä sylistä. En tiedä sitten miten toimii, kun en ole kokeillut.

Paiju Viime yö oli taas ihan hyvä ja sitä edellinen ei. Eli vaihtelevaa on... Onneksi välillä saa nukkua kuitenkin hyvin! On kyllä teidän pojalla hyvät unenlahjat, jos ei "suihkussakaan" herää :D Uskomatonta noi sun vastoinkäymiset tulehdusten kanssa! Varmasti on haikeaa luopua imetyksestä :hug: Meillä poika yleensä kärttyää illalla tissillä. Ilmeisesti menee hermo, kun maito ei tule yhtä helposti, kun aamulla tai päivällä. Temperamenttia siis löytyy niin kuin äidilläkin :whistle: Eilenkin illalla huusi tissillä aikansa, vaihtelin tissiä ja onneksi sitten rauhottui imemään. Ja kohta valui toisestakin pojan päälle. Eli siis maitoa pitäis olla kyllä illaksikin, mutta pojalla ei vaan hermo riitä imemiseen väsyneenä. Silti eilenkin mietin, että milloinkohan pitää antaa korviketta lisäksi ja uskaltaako pulloa antaa, ettei raivarit lisäänny :( Painoa vaikuttais tulleen lisää ja pituutta kans ja pissaa ja kakkaa tulee reilusti, eli ruokaa pitäis kyllä saada riittävästi. Hermostuttaa vaan jo, että jos raivarit pahenee, kun ikää tulee. Kuulemma raivarit voi lisääntyä vähän vanhempana...

illusia Miten ristiäiset meni? Onko jotain käytännön vinkkejä, mitä pitäis hoksata ajatella etukäteen? Meillä ristiäiset on kotona su 27.3. Nimi on kyllä vielä vähän mietinnässä... eilen saunassa makusteltiin nimiä oikein urakalla ja yks erittäin potentiaalinen vaihtoehto keksittiin :)

Kohta tulee mummo käymään, palaan paremmalla ajalla :wave:
 
Moi!

Ristiäiset oli eilen ja sujuivat hienosti:) Pidettiin ne anoppilassa, jotta kaikki sisarukset perheineen mahtuivat paikalle hyvin. Anopin kanssa leivottiin yhdessä kaikki tarjottavat. Saatiin ihana jo eläkkeellä oleva entinen naispappi suorittamaan kaste. Nemi, kysyit mitä pitää huomioida ennen ristiäisiä..noh, minä hain kirkkoherranvirastosta kastekynttilän, kastetodistuksen ja kummitodistukset ja lainasin myös kastemekon sieltä. Sitä pidettiin itse tilaisuudessa tasan sen ajan kuin virallinen osuus kesti ja sitten vaihdoin vauvalle mukavamman mekon/asun päälle. Tytsy meinasi vähän hermostua kummin sylissä kun oli aika väsynyt päikkäreistä huolimatta. Asunvaihdon jälkeen vauva nukahti eikä sitten ollutkaan enää väliä kenen sylissä oli:) Kastepöydässä oli siis teetetty kastekimppu, vihkiraamattu johon tulee merkintä vauvan kasteesta, kastemalja, päänkuivausliina ja kastekynttilä.
Ihana päivä oli, mutta onhan tässä nyt aika väsynyt olo -väsynyt mutta onnellinen:) Meillä oli melkein 40 vierasta ja kyllähän siinä hommaa oli, mutta onneksi anoppi ja miehen sisko auttoi paljon. Ja ihanaa kun nyt saa kutsua vauvaa nimellä kun tähän asti se oli salaisuus!
 
illusia76 ihanaa, että ristiäiset meni hyvin! Olipas teillä kyllä paljon vieraita. Meille tulee vähän reilu 20. Pakko oli rajoittaa vieraita, kun on niin isot suvut, että muuten olisi vieraita varmaan reilut 50. Kastemekon tilasin eilen netistä. Se on ihana vanhanajan tyylinen, ekopellavaa. Aika kallishan se oli, mutta äiti halusi maksaa. Ja puvun luvattiin säilyvän hyvin tuleville polville, eli perintömekko tulee. Anoppi kirjoo nimen sitten mekkoon. Kastemaljan, liinan pään pyyhintään, kynttilänjalat ja maljakot äiti toi myös. Pappi ottaa meihin yhteyttä lähempänä, joten todistusasiat selviää varmaan sitten. En minäkään ajatellut poikaa kovin kauaa kastemekossa pitää. Pakollisten kuvien ajan vaan. Kakut tilasin kaverilta, niin saadaan meidän näköiset kakut :) Kummit on pyydetty ja muutama pakanallinen ;) haltijakummi.

Poika nukku eilen vajaat 4 tuntia vaunuissa. Jaksokin sitten olla eilen lattialla lelukaaren kanssa ja sitterissä tosi hienosti. Poika alkaa jo kiljahdella selvästi leluille ja hymyilee välillä jo suu ammollaan leluille ja meille, ihana seurata :D Eilen oli myös rauhallisempi päivä tissiätinöiden kanssa :) varmaan, kun poika oli nukkunut kunnon päikkärit. Toivottavasti saa otettua ristiäispäivänä myös edes lyhyet päikkärit, ettei olis sitten niin väsynyt.
 
Pikaisesti tännekin merkkiä jättämässä =) Ei tahdo ehtiä enää koneelle pidemmäksi aikaa ollenkaan, lukemassa kyllä käyn.

Ristiäiset on täälläkin tulollaan ja nimi on päätetty. Ilmoitettiin se jo miehen vanhemmille, kun tahtoivat jotain kaivertaa lahjoihin. Eli ei parane enää mieltään muuttaa :D Huomenna tavataan pappi ja eilen käytiin tsekkaamassa seurakuntasalin tilat. Meille tulee noin 35 vierasta. Kakut ja muut tarjottavat tilattiin leipomosta (me maksettiin täytekakut ja mun vanhemmat maksoivat voileipäkakut ja pikkuleivät). Kastemekoksi tulee mun vanha mekko, kaikki serkut on sillä kastettu. Kasteen jälkeen vaihdan typylle mun isoäidin kutoman ihanan vaaleanpunaisen villamekon päälle. Meinataan ottaa sitteri mukaan sinne juhliin, kun tuo neiti tarvitsee aina välillä ihan omaa rauhaa. Jos kitisee sylissä ja periaatteessa mikään ei ole hätänä (vaippa vaihdettu, syötetty jne) niin rauhoittuu monesti, kun lasken sitteriin ja annan tutin suuhun. Saattaapi ottaa siinä ihan torkutkin joskus.

Ulkona nukkumisesta Meillä ei voi jättää ulos nukkumaan vielä, koska lumikinosten takia en saa vaunuja tuohon näköetäisyydelle, enkä tahdo jättää niitä tuonne "kauas" alapihalle edes hälyttimen kanssa. Lenkeillä ollaan käyty ja sen ajan neiti kyllä nukkuu, mutta heti kun tullaan sisälle, aukevat silmät.

Onko muilla muuten kuumaverisiä vauvoja?
Mä oon joutunut vähentämään tytöltä vaatetta koko ajan, kun aina on hikinen kun tullaan sisälle. Nykyään pakkaan sille päälle sisävaatteiden (body+puolipotkarit) lisäksi vain tumput, villasukat, kypärälakin ja villamyssyn ja sullon haalareihin. Vaikuttaa paljon tyytyväisemmältä, eikä ole umpihikinen vaunulenkin päätteeksi. Meillä on pehmeä vaunukoppa ja siellä pohjalla makuupussi, mutta en laita sitä kiinni koskaan. Toki vaunujen jalkapeite tulee sitten siihen päälle vielä. Ja täällä tuulee melkein aina, joten viritellään aina harso pyykkipinnoilla vaunun suuaukolle :D

Nukkumisesta Neiti on nukkunut tosi pitkiä yöunia. Jopa 6-8 tuntia putkeen useimmiten. Joskus on sitten sellaisia öitä, että herää kerran(!) syömään. Päivisin nukkuu sitten miten sattuu väsyttämään. Joskus puoli tuntia ja joskus kolmekin tuntia.

Paijulle voimia noiden tulehdusten selättämiseen :hug: oletko jo lopetellut imetystä tai saanut ohjeita siihen, miten se olisi paras tehdä?

pipalle jaksuja rikkoinaisten öiden takia ja toivotaan, että vauva oppii pian nukkumaan pidempiä pätkiä :hug:

illusia kiva, että ristiäiset menivät hyvin =)

Nemi jaksuja teillekin järjestelyihin :)

Mulla on ihan hirveä raskaus- ja synnytyskuume :LOL: Olenko ihan outo?? Vauvahan mulla täällä on, joten vauvakuumetta ei (vielä!) ole, mutta tosiaan mulle raskaus ja synnytys olivat vaan ihania kokemuksia, vaikka odotusaikana kipuja ja kremppaa olikin. Ja synnytyksen jälkeen oli heti semmonen olo, että tämän mä tahdon tehdä uudestaankin joskus. Taidan olla outolintu, kun monet kertovat vannoneensa salissa, että ei ikinä enää :D Osastolla olokin oli niin ihanaa, sai tutustua vauvaan rauhassa ja palvelu pelasi koko ajan. Toivon todella, että me saisimme tuon kaiken kokea vielä uudestaan. Toki tyttö on ollut nyt niin helppo vauva, että mielipiteet varmasti muuttuisivat, mikäli tuolla olisi koliikkia tai muuta ikävää.
 
Pikkuperho Meidän poika ei oikeastaan ole kuumaverinen, vaan pikemminkin kylmäverinen. Kädet viilenee tosi helposti. Sisälläkin melkein koko ajan tumput käsissä ja ulos saa pukea käsiin ja jalkoihin tosi hyvin päälle. Ilmeisesti multa periny ton taipumuksen : /

Mulla on tänään jälkitarkastus. Täytyy varmaan puhua siellä mielialasta. Nyt on ollu taas hyvinkin itkuisia päiviä :( Osaksi menee väsymyksen piikkiin, mutta osaksi mielialakin on alavireinen. Vaikealta tuntuu, kun poikaa rakastan hirmuisesti. Alakuloinen olo jo helpotti välillä, mutta nyt taas on huonompi olo. Sitten vielä pojan tissimaratoonit on kestäny iltaisin melkein koko illan n. 19 lähtien yli puolen yön... Eilen poika sai taas raivarin tissillä puolen yön aikaan ja väsyneenä ja itkuisena suostuin siihen, että mies antoi pojalla 100ml korviketta. Poika söi sen tyytyväisenä ja nukahti jonkun aikaa äänneltyään sänkyynsä ja heräsi seuraavan kerran 6 aikaan tissille. Mulle tuli tietenkin huono äiti fiilis, kun korviketta jouduttiin antaan. Mutta eihän se maito heru väsyneenä ja ahdistuneena. Verenpainekin on väsyneenä ollut koholla. Tuntuu kyllä, että poika on kasvanut ihan hirveesti nyt viime aikoina. Täytyy toivoa, ettei ihan joka ilta tarvis korviketta antaa eikä varsinkaan useammin! Neuvolassa ovat suitsuttaneet täysimetyksen puolesta niin paljon, että saapa nähdä mitä sanotaan, kun korviketta jouduin antamaan...

(Anteeksi vuodatus, pahaa mieltä pitää saada purettua...)
 
Nemi, toivottavasti jälkitarkastus sujui hyvin. Me naiset/äidit syyllistetään liiankin helposti itseämme ties mistä ja korvikkeen antaminen nyt ei ainakaan pitäisi olla yksi noista asioista. Ollaan mekin annettu vauvalle ainakin 6 purkkia korviketta vaikka omaa maitoa tuleekin ihan hyvin. Olen tällä keinolla saanut hieman omaa aikaa kun käyn illalla kaupoilla tai lenkillä ja mies voi tarvittaessa syöttää vauvaa. Mutta kyllä se ensimmäinen korvikkeen antokerta tuntui kurjalta ja tuli huonoäiti -fiiliksiä. Ihan hassua tuollainen itsensä syyllistäminen. Vauva kasvaa yhtä hyvin kummallakin tavalla:) Ja sullakin on ilmeisesti hyvänkokoinen poitsu joka syö reilusti, niin voi olla että tarvitsee siksikin lisämaitoa? Toivottavasti voit olla stressaamatta ainakin tätä korvikkeen antamista -ei ole todellakaan mikään kamala synti:hug: Kyllä meidänkin neuvolassa imetystä puolletaan, mutta itse kerroin jo kuukausi sitten aikovani jossain vaiheessa antaa korviketta kun tarvitsen hieman omaa aikaa. Terkka oli ihan et ok.

Olin viime viikolla ripulissa:( Ja luulen, että vauvaankin tarttui jonkin sortin vatsatauti sillä kakkaa tuli tooodella paljon ja usein ja vauva oli kamalan kärttyisä. Vein sen jo päivystykseenkin lauantaina kun ajattelin, et jos onkin korvatulehdus kun on ollut nuhaakin alkukuusta. Kaikki oli kuitenkin kunnossa vauvalla. Nyt kakat on vähentyneet ja vauva ollut tosi hyväntuulinen pari päivää eli vatsavaivoja nuo kärttyisyydet olivat. Ulkona vauva nukkuu vaunuissa tosi hyvin pitkät unet, välillä kun laiskottaa niin työnnän vauvut kuistille ja heijaan vähän aikaa kunnes tyttö nukahtaa. Siellä hän sitten nukkuu jopa 3 tunnin unet. Suunnilleen joka toinen yö menee hyvin ja joka toinen taas on risaisempi. Mutta tällä tyylillä jaksaa aika hyvin kun saa välillä nukuttuakin:) Mies oli juuri neljä päivää ulkomailla työmatkalla ja kyllä tuntui pitkältä olla yksin vauvan kanssa, mutta hyvin me selvittiin:)
 
Viimeksi muokattu:
Pikkuperho hyvänkuuloisia yöunia teillä! Meilläkin on parina yönä jo nukkunut 6 tuntia putkeen, ja muutenkin hyvin pysynyt yörytmi ja viihtynyt omassa sängyssä. Sitä tosiaan osaamme arvostaa! Aika hyvin, että haluat jo raskaaksi ja synnyttämään. Minullakin on sellainen olo, että tämä olisi kiva tehdä uudestaan, mutta vielä en ole unohtanut noita rintatulehduksia, enkä sitä kuinka fyysisesti kyvytön on loppuraskaudesta ja synnytyksen jälkeen. Kun pääsee kuntoon ja nuo unohtuvat olisin minäkin valmis. Tosin eri asia on miten lapsiarki alkaa maistua - minulle ja miehelle - tuntuuko että vielä mahtuu mukaan. Ajattelin vuoden päästä pohtia näitä juttuja enemmän, mutta huomaan kyllä että nyt jo tulee mietittyä..

Illusia hatunnosto että jaksoit neljä päivää itseksesi vauvan kanssa! Ei niinkö ettei se onnistuisi mutta onhan se ihan erilailla rankkaa! Oli varmaan kamala olo kun pieni oli kipeä :(, onneksi ei ollut pahempaa. Tänään meidän herra sai rotavirusrokotteen, saa nähdä tuleeko vatsavaivaa tai kuumetta. Kuulemma pitää pari viikkoa käyttää kertakäyttövaippoja ja huolehtia hygieniasta vielä oikein erityisesti ettei virukset leviä kakasta. Onko teille kerrottu näin??

Nemi saitko puhuttua mielialoista? Älä vaan ala kärsiä turhaan, jos siltä tuntuu että masentaa niin se kannattaa hoitaa pois. Korvikkeista - minäkin olen lapsena kuulemma huutanut iltaisin kunnes sain korvikeannokset ja sitten nukuin hyvin. Ihan hyvin olen mielestäni elämässäni pärjännyt..ei se varmaan pahaa tee. Jostain luin, että imetyksen hyödyt vastustuskyvylle tulee vaikkei täysimettäisi.

Meillä on maidoneritys edelleen sitä luokkaa, ettei voi kuvitellakaan jättävänsä syöntikertaa väliin. Pikkuinen on alkanut pitää välillä jopa 8 tunnin taukoja ruokailussa, mutta meikäläisen rinnat vaativat tyhjennyksen joka viides tunti tai räjähtävät. Yritä tässä nyt sitten vähentää maidoneritystä. Jos jollain on hyviä ideoita niin otetaan mielellään vastaan. En siis ole heti lopettamassa imetystä..mutta onneksi nyt on jo selvitty 2 viikkoa ilman antibioottia ja vain kahdella tiehyttukoksella ilman kuumetta! Uutena vaivana tänään neuvolassa keksittiin että huulten valkeat läikät lienevät sammasta ja aloitimme nyt puolukkamehuhuuhtelut ruokailuiden jälkeen. Alkaa olla kivan kokoinen tuo imetyslaukku; jos aikoo imettää poissa kotoa pitää olla pumppua ja mehua ja maidonkerääjää ja rinnanlämmitintä ja suojaa ja varavaatteita, kun usein vuotavat itsekseen läpi. Tosi tyylikästä touhua meillä siis!

Ristiäiset on nyt saatu hoidettua, nimeksi tuli Ahti. Hän huusi melkein koko toimituksen läpi, vaikutti hermostuvan kun oli viisi mamma pukemassa rimssumekkoon. Itsekin olimme tosi väsyneitä toimituksen jälkeen, mutta oli kyllä ilo että sai tuonkin elämässään kokea.

Nyt vaipanvaihtoon..
 

Yhteistyössä