Lokavauvat 2007

  • Viestiketjun aloittaja Lumi81
  • Ensimmäinen viesti
Sini1977eikirj
Valitusta... Nyt on sitten meillä pienempi taas karseessa yskässä ja ehti kai tässä jo pari viikkoa ollakin terve. Kirkasta räkää valuu nenästä ja yöllä meni pari tuntia yskiessä. Annoin taas yskänlääkettä, mutta ei auta kuten ei viimeksikään.

Jellille piti viimeksi jo kommentoida, että paperitkassit, sanomalehdet yms. houkuttaa meilläkin poitsua eniten ryömimään. Pari metriä on pisin matka, minkä tuo poitsu on edennyt, mutta ei tuo ryömiminen reilussa viikossa ole ainakaan vielä enempää kehittynyt.
 
Laura79
Täällä on imetys nyt sitten loppu. Vatsataudin aikana imetys väheni ja siitä oli sitten helppo alkaa vielä vähentämään imetyskertoja. Tosi nopeeasti ja helposti meni, ajattelin että tyttö kiukuttelisi tissin perään mutta ei ollenkaan! Tässä lopussa eri oikein enää kunnolla edes kelvannut...

Kovasti odotetaan (hiukan kauhuissaan ;)) tytön liikkeelle lähtöä. Pitkään on jo noussut konttausasentoon ja polvia liikuttaa eteenpäin, mutta ei ole vielä hokannut et käsiäkin pitäs liikuttaa, joten ei pääse eteenpäin. Mahallaan pyörimällä liikkuu jotenkin paikasta toiseen. Pari kertaa on neiti pudonnut sängystäkin :( kun on ollu vieressä ja mä olen nukahtanut. Onneksi on selvitty säikähdyksillä, enää en kyllä paljon uskalla vieressä pitää.

 
Jelli
Laura: mitä annat nyt maidon tarpeeseen? Ja miten sait sen tärkimmän tissittelyn loppumaan, annoitko pullosta korviketta? MEillä vaikein tissi tulee olemaan tuo iltatissi, kun on siihen nukahtanut. Muut voisi jättääkin jo pois, mutta en tiedä, mitä antaa sitten maidon tarpeseen...

 
Laura79
Alkuperäinen kirjoittaja Jelli:
Laura: mitä annat nyt maidon tarpeeseen? Ja miten sait sen tärkimmän tissittelyn loppumaan, annoitko pullosta korviketta? MEillä vaikein tissi tulee olemaan tuo iltatissi, kun on siihen nukahtanut. Muut voisi jättääkin jo pois, mutta en tiedä, mitä antaa sitten maidon tarpeseen...
Korviketta pullosta annan ja lisäksi meillä jo syödään soseita ja puuroa 4 kertaa päivässä (vähentää tuota maidon juontia). Meillä tytteli opetettiin nukahtamaan omaan sänkyyn itsekseen jo useampi kuukausi sitten. Syötiin ja tissiteltiin ja sitten omaan sänkyyn nukahtamaan. Vieläkin tosin kestää yleensä vähintään 20 min ennenkuin rauhoittuu ja nukahtaa (pitää käydä ääntämässä ja peittelemässä moneen kertaan kunnes lopulta simahtaa). Nyt siis tissin tilalla korvike ja pullo+ tutti. On varmaan vauvalle hankalaa luopua tissistä jos on tottunut nukahtamaan siihen, ehkä kannattaisi harjotella tuota ilman tissiä nukahtamista ennen kun aloittaa vierottamaan?

En olisi uskonut että homma menee näin helposti kun tyttö oppi vasta 4kk ikäsenä tuttia syömään ja vasta n. 5kk iässä rupesi maito kelpaamaan pullosta. Tosi yksilöllistähän se varmaan on että kuinka paljon vauveli tissiä kaipaa. Meillä ei kyl ole mielestäni siitä kiukutellut tai sitä liiemmin kaipaillut.

Laura ja tyty 7kk
 
Maarit74
Heips!
Täällä on pohdittu kovasti jo tissistä vieroittamista, meillä tyttö (6,5 kk.) syö rintaa tosi nahkeasti päivisin ja öisin sitten tunnin välein parhaimmillaan. Lisäksi toinen rinta on d-kuppi ja toinen b-kuppi, koska hylkii selkeästi vasenta rintaa ja se näkyy maidon herumisessa ja tietysti määrässä. Yritän nykyään aloittaa imetyksen aina tuosta hylkiötisusta, jotta siitä ei maidontuotanto kokonaan loppuisi. Oikean puoleisesta tissistä maito alkaa nopeasti herumaan ja se on usein ihan pinkeänään maitoa, ärsyä...vasenta likka vaan nyppii tyyliin ei kiinnosta, mutta yöllä kun malttaa tarpeeksi kauan imeä sitä, kyllä sitä maitoakin tulee. Välillä tulee sellainen olo, että that`s it, nyt loppu tämä pelleily ja aloitan korvikkeen käytön ja sitten taas ajattelen vaavia, joka aina rauhoittuu uudelleen nukkumaan yöllä saatuaan maitohörpyt, ehkä se jotenkin lohduttaa hampaidensaantituskissa ja kärsimätön äippä olisi viemässä senkin ilon. Helteiden aikaan olin oikeasti huolissani, saako tyttö tarpeeksi juotua, koska kiinteitä menee jo viisi kertaa päivässä eikä imetys päivällä kiinnosta vauvaa, vettä juo myös hyvin vähän mukista eikä tuttipullostakaan halua juoda sen kummemmin. Kaikki soseet menevät mukisematta alas, mutta vellit ja puurot ovat yhtä sotaa ja huutoa, on tehty kaikenlaista, maisteltu löysää ja paksua puuroa, eri makujakin, mutta ei vaan tykkää. Hedelmäsoseeseen sotkettuna menee kaurapuuroa JOSKUS alas, kauravelli myös, mutta ei pullosta, joten puolet siitä litkusta on aina pöydillä ja vaatteilla, kun pienellä vauvan lusikalla syöttää. Ja sitten on anoppi, joka hehkuttaa, että kyllä vauvan syöttäminen on suloista, nauti, morsian, nauti! Tällä palstalla oli jossain vaiheessa ketju, jossa kyseltiin, syöttääkö joku vain teollisia vauvanruokia. Meillä häpeäkseni enimmäkseen vain niitä, vaikka me aikuiset syömme aina kotiruokaa. Syy: mun sauvasekoittimella soseuttamat potut eivät kelpaa. En ymmärrä miksi, sillä mun silmään ja suuhun koostumus on samanlaista kuin Pilteissäkin, mutta vauva-rontti laittaa suun kiinni tai irvistelee kotisoseille. Oletteko laittaneet omiin soseisiinne jotain maustetta, jolla saisi ruuan maistuvammaksi? Meillä muuten tytön puolivuotismitat oli aika samat, kuin Tehiksen Lahjalla eli 66,5 cm ja 7410 gr.
t.Maarit ja muru
 
Jelli
Meillä menee itsetehdyt ja kaupan soseet ihan ok, kunhan itsetehdyt on kunnolla muussattu. Tosi herkkä on tuo ukko nimittäin paukuille ja yökkäily alkaa heti. Puurojen kanssa on hankalampaa, eikä meinaa mennä minun syöttämänä vaikka olisi kuinka paljon sosetta kaverina. Mies saa menemään paljon paremmin. Ollaan yritetty paljon vaihdella puuroja ja tuntuu olevan tärkeätä hauduttaa hyvin, että hiutaleet pehmenee kunnolla.

Minulle on sanottu, että jos lopettaa imettämisen, on tärkeää huolehti riittävästä maidonsaannista, eli käytännössä korvikkeella. Siis, kun minä en ainakaan lisää korviketta puuroon, enkä muihinkaan soseisiin, niin eihän ne silloin maidontravetta kai vähennä, vai. Olen sitten jatkanut imetystä, kun tuntuu tyhmältä ostaa niitä korvikkeita, kun rahaa tuntuu menevän noihin pojan eväisiin muutenkin ihan tarpeeksi :) Nyt ostin muutman jugurtti-marja-soseen, mutta tuntuu, että ukko oksentelee aika paljon jugurttisoseen jäjiltä.

No, poika heräilee unilta, on ollut melko flunssainen, kuten minäkin, eikä voida ulkoilla...

 
Sini1977eikirj
Minäkin kirjoittelen, kun en mitään muuta tunnu aikaiseksi saavan. Anoppi ja appi hakivat just tuon vanhemman poitsun päiväksi heille touhuamaan, kun mummu palasi lomareissultaan.

Pitää vähän hehkuttaa!! Jätin eilen meidän 3-v vaippahousulta vaipan pois, kun luin täältä elleistä ketjua, että tuon ikäsellä se on vaan liian hyvää palvelua, jos lapsi tekee tarpeet vaippaan. Totta tosiaan kaikki pissat tuli päivän aikana pottaan eikä tullut yhtään vahinkoa, jee! No kakkaa varmaan kyllä saa odotella, mutta oli tää itselle helpotus, kun tuskailin tuon vaippahomman kanssa aina.

Meillä vauvan räkis jatkuu ja ei ole kai jo viikkoon syönyt puuroa, huutaa vaan kun sitä näyttääkin. Joten siis meidän mallikkaasti alkanut kiinteiden syönti on ihan retuperällä, Toivottavasti alkaa taas upota, kun flunssa ohi. Aiemmin poitsulle kyllä upposi itse tehdyt pöperötkin, mutta nyt menee ainoastaan bonan maissisose lihalla höystettynä ja mustikka ja päärynä, muuta ei syö, vaan huutaa.

Mä ajattelin seuraavaksi kokeilla sipulia mausteeksi, ja sitten kesän mittaan tosiaan tilliä, ruohosipulia, basilikaa jne. Kokonaisia pippureitakin vois laittaa, kun onkii sitten ne pois ennen soseutusta. Niin ja itse tehtyihin soseisiin laitan aina rypsiöljyä tarjoiluvaiheessa, siitäkin tulee vähän makua.

Meillä oli vauvan pric-testit ja niissä ei mitään todettu. Sinänsä oli kummallista, että poitsun naamaan ponkahti kaksi sellasta kirkkaanpunaista lanttia heti pistelyn jälkeen ja toinen poski alkoi helottaa, siihen ei otettu kantaa. Maitoallergiaa lääkäri edelleen epäilee. Altistuksen uusimisesta oli myös puhetta ja soijamaito sanoi, että vois myös kokeilla. Mutta ensin pitäisi kokeilla maitoa vielä kotona uudelleen. Mä mietin, että voisinkohan testata tuota maidon sopivuutta aluksi noilla maitoa sisältävillä valmisruuilla (ei varmaan oppirkijojen mukaista), kun en jaksa temppuilla sen pullon kanssa.

Sama maito-ongelma oli esikoisen kanssa. Lopetti ensin tissin hirveän karjunnan kera, sitten pullon syönnin ja joi vaan vettä ja ravattiin lääkärissä. Puurot keittelin maitoon ja siinä siis meni sitten 4 dl maitoa päivässä, mutta vitamiinithan siinä hävis. Jossain vaiheessa söi sitten yöllä pullosta maitoa, kun unessa lykkäsin pullon suuhun. Sinänsä kummallista, että ekan lapsen kohdalla tuosta maidon syömättömyydesta vaan todettiin, että ei voi väkisin syöttää anna kalkkitabletteja. Nyt taas hoetaan, että joku maito on pakko löytää. No mutta siis onhan tässä vielä aikaa töiden alkuun.

Sorry tää mun ainainen paasaaminen samasta aiheesta, katoan nyt siivoamaan vaatehuonetta...
 
maxiina
meillä puhkesi nyt sitten se kauan odotettu eka hammas =) ja ikenet kutiaa niin kovasti että oikein sääliksi käy. nyrkki on koko ajan suussa tai mikä nyt sitten käteen sattuukin. tietenkin se kuuluu asiaan muutenkin että kaikki pitää ensin maistaa kuin alkaa leikkimään ;)

muutenkin tuntuu että tuli muutamassa päivässä joku ihme harppaus kehityksessä ;) kun hokasi sen että pääsee kääntymään ympäri kokonaan niin sitähän sitten mennään eikä meinata... lattialle kun laittaa niin ei aikaakaan kun ollaan jo jonkun sohvan nurkassa ähisemässä.

meillä on ilta- ja aamupuurot käytössä, tarkoitus olisi että kun saan tuon paketin loppuun joka on piltin puurojauhetta niin koitetaan ihan normaalia puuroa alkaa antamaan, hedelmäsoseilla maustettuina. meillä on myös aika paljon käytössä piltit ja bonat noissa normaaliruuissa, nyt testailtiin niitä kahdeksankuukauden ruokia missä on jo kivasti sattumia, ihan kivasti meni alas. jos olemme tehneet vaikkapa jotain keittoa itselle niin siitä saa samalla pikkumiehelle oman satsin mukavasti joten ei ne omatkaan pöperöt outoja ole ja maistuneet ovat nekin hyvin. sen kyllä huomaa isännän koostakin että ruoka maittaa ;) jännityksellä odotetaan taas ensi viikon lääkärineuvolaa mitä jäpikkä painaa ;) taitaa olla ainut mikä ei ole pojalle maistunut niin muksun riisipuurojauhe...
 
Jellybean
Meilä syödään ainoastaan kaupan ruokia. Syynä on se, että kotitekoista ei saa sauvasekoittimella niin hienoksi etteikö vauva sitä oksentaisi. 8kk ruokia kokeilin myös, mutta nekin oksensi kun oli liian karkeaa. Nokkamukista juo nykyään mieluummin maitonsa soseaterialla. Jos on pelkkä maitoateria tai välipala niin silloin annan pullosta. Kaurapuuroa kokeilin eilen ensimmäistä kertaa ja tuloksena oli koko päivän kestävä huuto ja ilta ripulointia. En keksi että mistä muustakaan ne voisivat johtua kuin aamuisesta kaurapuurosta. Mielelllään sen kyllä söi, mutta en kyllä lähiaikoina uskalla uudestaan antaa. Aamu ja ilta mennään siis edelleen riisivellillä. Joku heitti vinkkinä, että vadelmapuuroa maidolla kevennettynä vellipullosta. Noh, ensimmäisen imaisun jälkeen ei suostunut enää ottamaan tuttia suuhun. :) Hupsu vauva.

Syönti on viime aikoina huonontunut todella paljon. Ennen söi lihasoseita parhaimmillaan puolitoista purkkia ateriaa kohti ja velliä tai maitoa 250-300 milliä. Nyt menee soseita ehkä noin puoli purkillista ja maitoa tai velliä 100 ml. Pikkuisen huolestuttaa, kun painokäyrä oli jo sen "hyvän syönnin" aikaan laskusuuntainen. Ensi viikolla on onneksi kehityskontrolli niin siellä pitää kysellä syönnistä ja myös tästä yhä jatkuvasta yönuhasta johon neuvola ei osaa sanoa mitään.
 
maxiina
meillä helpotusta tuohon yötukkoisuuteen auttoi se että mä toin makuuhuoneeseen parissa kipossa vettä patterin päälle, huoneilma tuli kosteammaksi. sellainen "köyhän miehen malli" ilmankostuttajasta ;)
 
Ainu =+x
Heipä hei kaikki!!

Meillä on tänään 6kk päivä!! Juhlimaan!!!!
Täällä olette keskustellut nukkumisesta, meillä poika on nukkunut alusta asiti omassa sängyssä. Minusta ole kaikista helpointa kun olin ite niin kipee niin sai rauhassa nukkua aika syöttöjen välin. No en kyllä vieläkään osaa kunnolla nukkkua vieressä.
Yöt meillä on mennyt hiukan huononpaan suuntaan kun unissaan itkee vähän ja kääntyy mahalleen niin sitten on valitus päällä ja pitää kääntää takasi selälleen, olen jo suunnitellut et millä vuoraan sängyn täyteen ettei pääse mahalleen. Mietin että menikö nuo yöt sen jälkeen levottomaks kun olin itse peltohommissa ja mummo oli hoitamassa poikaa?! Onko teillä ollut havaintoo että kun joku muu on hoitamassa niin menee yöt levottomaks?

Meillä syödään jo kaikkea hyvin. Kauden ruokiin olen kokonaan sortunut, ovat ainakin hyviä sitten lapselle. Kunhan alkaa syömään oikeaa ruokaan niin sitten saa samoja pöperöitä kun mekin.

Nyt kutsu tääs käy!!
 
Sini1977eikirj
Mies lähti vanhemman pojan kanssa mummulle käväsemään ja ollaan pienemmän kanssa kotona.

Meillä vaan itkua piisaa, aika turhautunut olo alkaa olla. Antibioottikuurista menossa viides päivä ja mietin, että onko niistä mitään apua korvatulehdukseen vai huutaako sitten vaan kurjaa oloaan tai hampaitaan vai onko vatsa niin kipeä. Täysin sylissä kanniskeltava on taas tuo poitsu ollut ja sitten huutaa naama punaisena, kun pukee esikoista ulos yms. Räkää tuolla tulee edelleen ihan karseesti ja sitten noi hampaat...hampaita on neljä, niiden lisäksi kaksi hammasta jo kurkistaa ja alhaallakin näyttää taas ien rikkinäiseltä joten ehkä huutaa hampaitakin, en enää tiedä. Tässä alkaa jo miettiä, että mitä naapuritkin ajattelee, kun vauva vaan kaiket päivät huutaa.

Pitäis raahautua johonkin kauempana olevaan kauppaan etsiskelemään noita maidottomia valmispuuroja, kun ei oikein tuo kaurapuuro enää uppoa ja miestä on turha tuollaisille ruokaostoksille laittaa ;) Eilen tein poitsulle broilerisosetta ja se tuntui ihan ok tänään maistuvan. Nyt poitsu on onneksi nukkunut jo tunnin, kun rytmit ihan sekasin sairastelun takia ja nukkuu vaan 30 min kerrallaan.

Hyvää äitienpäivää teille kaikille! Me kävästään huomenna mummun ja mummin luona, kun asuvat ihan lähietäisyydellä. Miehen sisko oli varannut pöydän isolle lössille yhdestä pitopaikaista, mutta e luvattu sinne mennä hulinoimaan näiden huutavien lasten kanssa ;) Ymmärsi kyllä ihan hyvin sitten ja meneehän sinne muita.

Pitäisi askarrella mummuille kortit esikoisen vesivärimaalauksia apuna käyttäen, mutta muut korttitarpeet vielä kaupasta hakematta, joten saa nähdä kuinka käy.
 
Ainu =+x
Moikka

tÄÄLLÄ OLLAAN 6KK NEUVOLASSA KÄYTY JA ISO POIKA MEILLÄ ON JO. PITUUTTA OLI 70CM JA PAINOA 8530G. HUH HUH KUKA SITÄ KOHTA ENÄÄN KANTAA??

jOKO OLETTE HANKKINEET UUDEN ISTUIMEN AUTOON? MILLAINEN ON HANKITTU TAI SUUNNITELMISSA??

JA PIKKU"HERRA" HERÄSI
 
Jellybean
Meillä on kamala dilemma tuon uuden istuimen kanssa. Volkwagen Golfissa on niin mitättömän pienet tilat, ettei takapenkille mahdu selkä menosuuntaan -istuinta. Tällä hetkellä on Cabriofix alustoineen apukuskin takana ja siinä (apukuskin paikalla) mahdun minä juuri ja juuri istumaan, mutta mies ei ollenkaan. Joku ratkaisu pitää pian löytyä, kun päälaesta istuimen ylälaitaan on enää noin 1-2 senttiä. Huomenna on kehityskontrolli niin mekin saadaan tietää mitat. Irkku liikkuu noin parin metrin säteellä ja nousee jo kontalleen nytkyttelemään.
 
Niiskulainen
Heippa!
Aikaa on mennytkin että olen tänne kirjoitellut. Tänään varasin ajan loppukuulle 8 kuukauden lääkärineuvolaan. noin kuukaus sitten tyttö oli 6kk neuvolassa 68 cm pitkä ja 8320 grammaa oli elopainoa ja tuntuu että pituutta että painoa olisi tullut jo aika hurjasti lisää. Pikku neiti on oppinut kontaamaan ja nousemaan tukea vasten ja tukea vasten ottaa askelia.

Kesään odotellessa olen aloitellut kevyttä treenniä, päivittäin lihaskuntoa ja lenkkeilyä, ei siis mitään laihisjuttuja vaan enemmänkin vain kiinteytystä ja tuloksiakin on jo tullut joka piritää mieltä. Kohta pääsee myös puutarhaa hoitamaan niin sekin on sellaista terapeutista hommaa =). Imetystä en lopeta vasta kun tyttö on siihen valmis, että senkään takia ei mitään tiukkaa treeniä pysty ajattelemaan. Esikoinen jätti tissittelyn ihan itsekseen lähemmäs vuoden ikää, pikkuhiljaa huomattiin ettei syöttöjä ole tullut, eli tosi huomaamattomasti loppui silloin ja noin sen toivon myös tämän kuopuksen kohdalla menevän. Mut nyt lounasta valmistamaan.
 
maxiina
nopea käynti. käytiin lääkärineuvolassa tänään ja mitat oli 72,5cm ja 12 140g... on sit pikkumies ollu ruoka-aikoina paikalla ;) mennään painokontrolliin noin kuukauden päästä vaikka kyllä se siitä tasoittuu kun liikkeelle lähdetään. aika pötkö =)

mut paremmalla ajalla lisää, täytyy (tai siis saa...) alkaa leipomispuuhiin, keskimmäinen täytää perjantaina kolme, huomenna tulee jo ekat vieraat =)
 
Sini1977eikirj
Nopeasti minäkin, kun hetki omaa aikaa. Isompi torkkuu Nasun ääressä jo melkein unessa.

Onko teidän vauvoilla jo havaittavissa eroahdistustusta? Meillä on alkanut pikku hiljaa roikkumaan lahkeessa ja uuh, kun tuntuu että ei mitään pysty tekemään, kun toinen kitisee tai huutaa kaiket päivät. Huudot helpotti vähän, kun antibioottikuuri loppui, mutta sellasta yleistä känkkäränkkää on ilmassa niin ettei viihdy yhtään itsekseen. Räkä vaan valuu joten kohta on mentävä uudestaan lääkäriin, jos ei ala helpottaa. Soittelin jo asiasta tuonne julkiselle puolelle, mutta kehottivat vielä seuraamaan ja minkäs ne tuolle nuhalle voivat.

Meillä poitsu hetkuttelee itseään konttausasennossa, mutta ei osaa vielä liikkeelle lähteä kontaten. Tykkäisi kovasti myös seisoskella, mutta en tiedä onko hyvä antaa seisoa, kun ei itse osaa pystyyn nousta. Mutta jos laittaa esim. matalan päydän ääreen niin jököttää siinä kyllä tukevasti.

No niin taas mentävä, palataan.
 
Jelli
Meillä oli tänään lääkärineuvola ja mitat 9,5 kiloa, 69,5 senttiä. On kyllä selvästi painon tulo hidastunut, kun liikkuu niin kovin jo. Meillä siis ryömitään kovasti ja rollaatorissa mennään ympäri taloa. KOnttausasentoa mallailee kovasti, mutta ei osaa järjestyksessä liikutella jäseniä, jotta pääsisi eteenpäin.
Kysyin siitä maitoasiastakin ja tosiaan jos imetyksen lopetan niin suositus olisi 6-8 desiä korvikemaitoa päivässä. Hullulta tuntuu kyllä alkaa kallista korviketta juottamaan, joten ehkä imetän vielä, kun ei yölläkään enää herätä.

Eilen poika itki minun perään ekan kerran, kun lähdin tallille ja äitini jäi hoitamaan poikaa. Joten pientä eroahdistusta havaittavissa. Toisaalta ei ollenkaan vierasta esimerkiksi siellä neuvolassa. MEillä on mummo ollut hoitamassa tällä viikolla joka päivä, kun olen tehnyt etätöitä.

Pitäisi ostaa turvaistuin autoon, kun ei meinaa kaukaulossa ylttää remmit kiinni. On vaan rahatilanne heikohko, joten odotellaan apuja miehen vanhemmilta...
 
Tehotyttö.
Pitääpäs pyörähtää täälläkin taasen...

Tuo Maxiinan poitsu on kyllä komean kokoinen :) Täytyykin kaivaa taas esikoisen kortti ja tsekata oliko hän tota samaa luokkaa. Muistelisin, että oli. Nyt 12-vuotiaana on ihan keskikäyrillä. Joku ihme kasvuspurtti sillä oli ekana vuonna.

Turvaistuinasiaa olen kans vähän alkanut miettiä.. Täällä ei paino tule vastaan, mutta pitkät raajat alkaa ylitse pursuamaan :) Tuolle kolmoselle hankittiin kaikki uudet istuimet, joten täytyy katsoa nää systeemit, jos ei tarvis yhtään uutta ostaa. Kolmosella nyt molemmissa autoissa istuimet, joista toinen sellanen turvavyöistuin. Toinen kävis siis pikkuneidille. Taitaa olla Cosmic se istuin, oisko Gracon? Hyvin muistaa :)

Syömiset on täälläkin nyt alkanu hyvin maistua ensikangertelun jälkeen. Maistelut kun alotettiin vasta viikkoa ennen 6kk ikää. Nyt ei päivisin enää huoli oikein tissiä ollenkaan. Vettä ottaa lasista ruoan päälle. Vaikka tarjoan tissiä ennen ruokaa, niin aina ei kelpaa. Puree ja virnuilee vaan.. Vähän hankala juttu, kun en vielä muuta maitoa haluais antaa. Yöllä kyllä tissi kelpaa! Kerran tai kaksi tissitellään edelleen...
On siis vähän nyt maitotarkkailut päällä. Täytynee vaan sitten alkaa sitä korviketta lasista antamaan, jos ei touhut muutu ;-)

Tytskä ei ihan vielä pääse eteenpäin. Kovasti on yritystä ja myös konttausasentoon nousuun. Liikkuu kyllä muuten kovasti, peruutellen ja pyörien.
Uusia juttuja täällä on nyt moikkailu :) Käsi on tytöllä pystyssä jatkuvasti ja leveä hymy päälle. Taputtamista on myös kovasti yritelty jo pitkään..
Jännä miten tämän neljännen kanssa on vähän sellainen olo, että ei kai se nyt vielä voi osata. Onko se muka jo näin iso? Jne jne. Muistelee vaan, miten niitä kaikkia juttuja esikoiselta silloin odotti. Nyt on vähän päinvastoin.. Ei kai nyt vielä, mun pieni vauva :)

Hiukan meinaa tätäkin äippää välillä väsyttää.. Nuo edelleen jatkuvat yöheräämiset yhdistettynä tähän muuhun arkeen on välillä aika tainnuttavaa. Alkaa olla jo melkosta vääntöä tuon esikoisen (12v.) kanssa. Murkku-uhmis-vauva -cocktail ottaa välillä voimille. Ja lisämausteena vielä tuo yksi neiti, joka hänkin jo välillä esimurkkuilee:)
Ja työt ei tekemällä lopu tästä huushollista..
Jeps, mutta huomenna on tämän äidin vapaailta ja jo heti kesäkuun puolivälissä toinen :-D

Jaksamisia ja kesän odottelua kaikille!

Tehis ja "Lahja" 6,5kk
 
Jellybean kirjautumatta
Unettomuus vaivaa niin sama netissä pyöriä kuin sängyssä vaan potkia peittoa.

Meillä oli eilen kehityskontrolli, eikä mennyt ihan putkeen. Irenellä vasen silmä karsastaa sisäänpäin ja seuraavaksi pitääkin mennä silmäpolille. Luultavasti selvitään ihan vaan peittohoidolla, ettei mistään isosta jutusta ole kuitenkaan kysymys. Edellisestä mittomisesta oli aikaa päälle kuukausi ja siinä ajassa pituutta oli tullut päälle kaksi senttiä, mutta painoa vaan vaivaiset 100 grammaa. Öljylisille jouduttiin siis. Liikkeissäkin on aavistuksen verran toispuoleisuutta alaraajoissa. Ei esim selällään ollessaan tarkastele kuin vaan oikeaa jalkaansa ja vasen pysyy vartalon lähellä koukussa. Samoin vatsallaan ollessa oikea jalka sätkii ja vasen on vaan koukussa. Kädet nyt kuitenkin toimivat hyvin, tosin käyttää enemmän oikeaa kättä ja kääntyminenkin on tahmeaa vasemman kyljen kautta. Hyvin kuitenkin nousee konttausasentoon hytkyttelemään, että eipähän siinä näy mitään puolieroja. Voi minun pientä ruipeloa kun niin tarkkaan raukkaa syynätään, että varmasti jotain vikoja löydetään.
 
Laura79
Täällä on nyt lähdetty ryömimään ja eiköhän ensimmäisenä ole kohteena digiboxi ja vahvistin (on mukavia nappuloita ja valoja) sekä kaikki virtajohdot... Pitkään tyttö yritti vaan konttausta mutta nyt keksi ihan yhtäkkiä ton eteenpäin ryömimisen (pyorinyt mahallan kyllä jo vaikka kuinka kauan). Pari yötä on nyt mennyt ilman evästä, pari kertaa heränny mut käyny takasin nukkumaan kun saanut tutin... uskomatonta...

Laura ja tyttö 7,5kk
 
Sini1977eikirj
Ainulle Oikein Paljon Onnea!

En jaksanut alkaa raahautumaan pihalle tai puistoon, vaan ajattelin että ulkoillaan vasta iltapäivällä. Mä en ymmärrä miten muilla aamutoimet sujuu, kun meillä ne ei suju. Koko aamu on aina yhtä kitinää esikoisen toimesta, ei syös itse, ei pue itse jne. Hirveän mekkalan jälkeen saadaan sit aamupalat syötyä, pissalla käytyä, vauva syötettyä ja ehditään jotenkuten ulos ennen kuin toi pieni ihan karjuu väsymystään. Mutta aamutoimet oikeesti pitää tehdä suunnilleen juoksemalla, jos mielii että päästään ulos ennen kakkosen väsyhuutoa ja koko aamutoimien ajan tuo pienempi kiukkuaa, jos ei saa olla sylissä. Eli en ole kyllä mikään superäiti näissä toimissa.

Istuimista oli puhetta. Mulle tulee myös auton ostaminen ajankohtaiseksi, kun tarvitaan miehen kanssa molemmat töissämme autoa. Tällä hetkellä meillä on kaksi istuinta tuolle esikoiselle ja ajattelin, että jos ostaisi hänelle jo yhden vyöistuimen ja sitten vielä tälle kakkoselle uuden turvaistuimen, koska tarvitaan sitten istuimet molempiin autoihin. Malleja en ole vielä katsellut, mutta kohtahan se istuin pitäisi ostaa.

Tuolla oli näköjään joku ketju 7 kk ikäisten nukkumisesta. Meillä yöt menee edelleen tosi surkeasti. Varmaan oikeasti pitäisi vaan pitää jotain unikoulun tapaista ja olla imettämättä yöllä, mutta kun en jaksa. Pahin härdelli meillä on yhden ja kahden välillä, jolloin pikkupoitsu herää pahimmillaan vartin välein, en tietysti silloin joka kerta syötä. Yleensä aamuyöstä otan viereen ja sitten saattaa nukku kolmekin tuntia syömättä vaikka herää, mutta siitä ei useinkaan ole iloa, kun mies ei näköjään osaa tehdä aamutoimiaan hissukseen vaan niiden takia viimeistään itse herään.

Päiväunet menee yöunien kannalta aika huonosti. Jossain vaiheessahan tuo poitsu nukkui jo kahdet päiväunet, nyt päikkärit on taas niin lyhyitä, että nukkuu kolmet unet ja yöunille käynti on siirtynyt puoli kymmeneen. Syömisrytmi on nyt myös hakusessa, kun eilen syötin illalla puuron seiskan jälkeen niin piti vielä yhdeksältä antaa sosetta, kun valvoi niin myöhään ja tuosta suuresta syömisestä huolimatta heräsi tissille jo kahdeltatoista. Pitänee ottaa se välipala nyt iltapäivään, jos sitten muuttuisi ruokarytmi järkevämmäksi.

Eilen illalla yritin antaa taas korviketta pullosta, mutta tuo vaan leikki pullolla. Ei mulla yksinkertaisesti ole aikaa tuohon pullon kanssa leikkimiseen. Ajattelin nyt testailla maitoa tekemällä puuron maitoon ja yrittämällä antaa korviketta mukista. Meillä tuli myös sairaalasta paperit käynnistä, niissä oli diagnoosina lehmänmaitoallergia, vaikka altistus oli mitä oli. Sitten todettiin, että pitää kokeilla maitoa kotona hyvissä ajoin ennen töihin menoa.

Jellybean saanut Irenen kehityskontrollista hiukan kurjia uutisia. Luulen, että nuo vauvojen puolierot on aika yleisiä ja kun kerran Irkkua niin tarkkaan seurataan niin huomataan tuollaiset helpommin kuin muilla lapsilla. Ja jos Irene kerran osaa kuitenkin heijailla itseään konttausasennossa niin tuskin mistään vakavasta on kyse. Toivottavasti paino alkaa öljylisillä nousta.

Oliko lääkäreillä mitään selitystä Irenen nuhaan? Meillä räkää tulee pojalla entiseen malliin. Keskussairaalan lääkärin mukaan voi johtua hampaiden tulosta ja niitähän nyt kyllä tulee urakalla. Tosi hitaasti nuo hampaat kokonaan puhkeavat. Jostain näkyy vaan reunaa, mutta muuta edistystä ei tunnu tapahtuvan.
 
Alkup.MissPiggy
Meillä heppu oli viimeksi neuvolassa 8,6 kg ja 73 cm. Hoikahko, kun pituutta tullut niin vauhdilla. Meillä istutaan ja ryömitään ja kaikki paikat on tutkittava;-)
Joku on näemmä varannut käyttäjätunnukseni ;-((( Olen sitä käyttänyt ilman kirjautumista aiemmin.
 

Yhteistyössä