Irkku syntyi 31+0 ja Eeti 39+1, eli tosi pitkälle päästiin. Voi harmi noita sun kipuja, eikö niille todellakaan voi tehdä mitään?
Kyllä mua etukäteen jännitti, että kuinka tullaan pärjäämään. Mut kaikki menikin paremmin kuin parhaimmissa unelmissanikaan. Neuvolan mielestä Eetillä on koliikkia, mut ei se huuto mun mielestä ihan niin pahaa ole. Vielä viikko takaperin se huusi kaiken hereilläoloaikansa, mutta nyt tilanne on rauhoittunut paljonkin. Unien ja syönnin päälle se jaksaa jo vähän aikaa olla tyytyväisenä hereillä. Illat kyllä on vielä ihan itkua, mutta ei enää aamuisin ja päivisin. Mun pahin painajainen olikin etukäteen, että tulee koliikkivauva, mut hyvin jaksan sitä puljata illat kun samalla voi katsoa vaikka telkkaria. Iltaisin sitten mies on Irkun kanssa, ettei se jää ihan ilman huomiota. Eeti kuitenkin päivisin nukkuu ulkona monen tunnin jaksoja, jolloin sitten olen Irkun kanssa. Sitten kun ja jos molemmat on unilla yhtäaikaa, niin surffailen netissä, laitan ruokaa, luen päivän lehden yms. Öisin Eeti syö edelleen 5-7 kertaa, mut nyt yövalvomisetkaan ei tunnu enää yhtä pahoilta kuin Irkun aikaan. Tulee väkisinkin mieleen, että olikohan mulla Irkun aikaan vähän jotain masennustakin, kun silloin kaikki oli niin takkuista ja olin jatkuvasti ihan kuolemanväsynyt. Vaikka Irkkuhan nukkui paremmin yönsä kuin tämä toinen ja silloin nukuin päiväuniakin. No anyways, nyt on oikeastaan helpompaa kuin Irkun kanssa alussa.
Mekin asutaan maalla, tai no, pienessä 1500 asukkaan kylässä. Teitä aurataan jos ehditään ja viitsitään, joten hyvin lumessa kulkevat rattaat on kyllä hyvä olla. Joka päivä kuitenkin käydään pienellä vaunulenkillä.
Huomenna mennään sitte kierrokselle ensin papalle, sitten mummulle ja lopuksi vielä appivanhemmille, jos tuo taapero voi jo paremmin.