*LOKAVAUVAT 2007 tammikuu 2008*

No nyt mustakin alkaa tuntua et voiko sitä ihminen elää ilman tuollasta turvakaukalopussia -että kiitosta vaan :LOL:

Meillä Eeli päätti et isot pojat (lukee itsensä ilmeisesti sellaiseksi) eivät nuku päikkäreitä, eikä ainakan niin kauaa et äiti nettiin ehtisi. Nyt tuo tuiskahti tuohon syliin. Kuulumiset olen käyny lukemassa mut kirjottaa ei ole ehtinyt. Mistäs sitä alottais...

Parisuhteesta: Seukattu ollaan ystävänpäivänä 9 vuotta. Melkein yhtä kauan asuttu saman katon alla. Tutustuttiin kun seurustelin lyhyen aikaa nykyisen mieheni lapsuuden kaverin kans. Eron tullessa tuo isannuus "ritarillisesti" :saint: tarjoitui lohduttaa ja tässä sitä ollaan. Myös exän kassa molemmilla välit säilyi hyvänä. Hän pyysi jopa miestäni best maniksi suunnitteilla oleviin häihinsä. Niitä häitä ei kuitenkaan koskaan ehditty juhlia. Viime kesänä hän yllättäen kuoli kotonaan vain vähän yli kolmekymppisenä.

Piti kommentoida vaikka mitä mut ton jälkeen on jotenkin vaikee alkaa kirjottaa vaipoista. Palaan jahka Eeli sen sallii.

Susa
 
susa ette työ voi elää ilman sitä pussia niin kuin en ilmeisesti miäkään. Tai Kiialle ainakin tulee traumoja toppapukuun pukemisesta kun toisiakaan ei tarvitse pukea :whistle: Pakko saada meillekin |O mut miks hitossa ne on niin tyyriitä :/ *jatkaa ukon ympäri puhumista, äsken jo TOSI vakuuttavasti selittelin miksi se pussi on elintärkeä Kiialle* :LOL:
 
tytteli
ei oo vakuutusta nartulla kun ei saatu sillon ku se tuli,jatkuvaa korvatulehdusta oli alussa ja sitte 7v oli "ikäraja"..ja toi narttuhan tuli mulle vasta 6 vuotiaana..nopeesti on menny vuodet kun nyt tuo on jo 10v..ja hitto just tänään ostin KALLIITA laihis nappuloita sille ja ei syö niitä :kieh: :kieh:

kaukalopussista
mitä teillä on sen pussin alla?ja kannattaako sellanen ostaa kun antton ei pitkään enää mahdu tuohon vauvojen kaukaloon?

mulla alkaa päähän koskee,jipii..se tästä puuttuikin..
nyt on ainaki vaippoja hetkeks,just toi anoppi 2maxi pakettia liberoita ja eilen ostettiin ite täys paketti..ja velliä 3pakkia ja tuttelin 0.5l toi 2pakkia..pitäs lähtee anttonin kylvetys hommiin,kun ei kylvetetty kuumeen aikana,niin pääsee nyt sit pesee hiet pois..
 
Iltaa :)

Pääsi äsken kunnon röhö-naurut kun hipkukan ja piipun yöllisiä kikkailuja luin :LOL: . Toivottavsti meillä ei kaikki päikkäreillä olijat (Silja ja isi) heränneet...

10 min. myöhemmin... Heräsi ja söi ja laitoin takas vaununkoppaan nukkumaan. Ei saa kirjotella tommosia kun täällä on vaikea pitää pokkaa :D

Niinukalle tuosta panadolista. Mulla se ei ainakaan tee mitään muuta kun pahan mielen. Panacod sen sijaan vie pääsäryn pois, mutta siitä saa sitten pään sekasi kaupan päälle :D Mutta Panacodin oon päänsärkyyn kuitenkin ottanu ettei tarvi kärvistellä kivussa ja saa myös imettää.

Juu olisin minäkin tiipii toivonut miehen läsnäoloa synnytyksessä. Ensimmäinenkin synnytys meni vähän metsään kun olin tosi kovassa kuumeessa enkä mitään muista :/ Pitäisköhän oikeasti laittaa palautetta sille hoitajalle ihan jo oman mielenterveyden vuoksi...

Tuosta istuma-asennosta. Eilen, vai toissapäivänäkö se oli, kun olin siljan kummitätin kanssa syömässä, niin otin rattaista kopan pois, laitoin makuupussin kaksinkerroin alle ja nostin selkänojaa pykälän verran. Hyvin pysyi ja tykkäsi katella, enkä minä ajatellu että se olis jotenki liian istuva se asento ollut... Istuuhan ne kaukalossakin ja sitterissä samalla tavalla... vai istutaanko teillä vielä sitterissä? Siis semmosessa puoli-istuvassa asennossa? (nyt tunnen tosi huonoa omaatuntoa jos muilla ei vielä istutakkaan :ashamed: )

Nyt taas koppa heiluu... Hyvää viikonloppua kaikille :wave:

R
 
Mammoliino kyllä meilä istutaan ennemmän ja vähemmän sylissä. Neiti kun ei vaakatasossa taikka edes puoli-istuvassa ole viihtynyt aikoihin ja ei Kiiaa enää jaksa kauaa pystyssä kannatella. Mitens sitä siinä sylissä sitten pitäs jos ei istuvassa? Ja neiti kampeaa itteään koko ajan pystympään
:)
 
Tässä piti iltahommien lomassa tulla kurkkaamaan ja samalla kommentoida istuttamisesta. Meillä poika pyrkii kokoajan istuvampaan asentoon. Ja sylissä mä pidän poikaa niin (siis kun ite istun) et pojan pylly on mun polvella, mut jalat roikkuu mun polven kumminkin puolin. Joskus oon tollasen tavan kuullut et siinä ei tule vauvan selälle rasitusta kun selkä-jalat ei ole 90asteen kulmassa. Ymmärtiköhän kukaan? Mut nyt jatkamaan iltatoimia...ehkä palaan viel illan mittaan(kun muut koisaa :LOL: )
 
Meikäläinen ei käytä yöllä yhtään mitään liivejä, suojuksia enkä yöpaitaakaan. Harson kietaisen joskus rinnuksille jos tuntuu siltä, että on ylituotantoo. Minä hikoilen aivan kamalasti enkä vois topissa, rintsikoissa tai mikään muukaan vaate päällä nukkua, ahdistaisi jos ne jäisi ruttuun tai hankalasti kun vaihdan asentoa. :| olenkohan jotenkin epänormaali :D

Tuutilulla: tuo kuvaa meikäläisen pakkomielteitä aika hyvin ettei kerta kaikkiaan voi elää ilman turvaistuinpussia :LOL: kerroin täällä palstalla jo aikaisemmin että siitä oli tulla mulle pakko, pakko, hankinta. Nyt kun joku ihanuus sen otti puheeksi, niin arvatkaa kuka oli heti "tonnilla" mukana hankkimassa meillekin sellaista :whistle: ja kun mun on joku pakko saada niin keksin jos mitä selityksiä isännälle miksi just se tarvitaan. Loppujen lopuksi se ei vamaan jaksa enää kuunnella mua ja antaa sitten periksi.

Aatu on sitterissä puoli istuvassa asennossa päivittäin ja monta kertaa. Sylissäkin kyllä monesti melko istullaan ja jos ei tarpeeksi niin sitten vänkää itse itsensä istuvampaan asentoon.
 
:LOL: :LOL: Kyllä sai multakin leveet hymyt noi yölliset luukuttelu! Miten ihmeessä saa sideharson kokonaan liiveihin ja luukun kiinni :whistle: .

Piituli mainostit kyllä hyvin pusseja ja tytöt oli niin söpösiä istuimissa Kitty vaatteet päällä :) . Meillä nuo vaatteet vielä odottelee, 80cm. Mä meinaan kumminkin pärjätä ilman tuota pussia, nyt kun näin lauha talvikin. Olen ajatellut, jos ensi talvena ostais rattaisiin sellasen lämpöpussin. Niitä taitaa nykyään olla ihania ja lämpöisiä :heart: . Rattaat kun on vaunuja viileemmätkin vielä ja nämä pallerotkin toivottavasti vielä ensi talvena nukkuis rattaissa ulkona.

Tilda, musta tuntuu kans, et meillä syödään nyt yöllä tiuhemmin kuin päivällä, aika usein 2h välein ekan hiukan pidemmän välin jälkeen. Jaa nyt on pakko mennä taas.
 
Veinkin vaan olkapäällä nukkuvan sänkyynsä. Vaan tokkopa tuo sinne vielä jää, olis ennenkuulumatonta jos näin aikaisin... On se muuten ihanaa sitten joskus, kun kaikki lapset menee ajoissa nukkumaan, oih ja voih, mitä sitä sitten taas oikein tekeekään B) .

Sitä piti kanssa sanoa, että tänään taas tuntunut, että kokoajan on nälkä ja kaapin ovi tiuhaan käynytkin :kieh: . Kävin sitten vaallakin ja kilo on parissa viikossa tippunut, arjen alettua. Hyvä hyvä, mutta on se ihmeellistä. Kai tuo imetys sitten niin kuluttaa, kun todellakin syön vähän väliä enkä niin terveellisiä :ashamed: . Taas tekis suklaapaketti mieli avata :ashamed: .

Joopa joo, meillä huudetaan :headwall: . Jokohan sitä yöunille menis tassuttaan vai hakisinko pois |O
 
Hitsi teiän kanssa...arvatkaapa haluanko mäkin tollasen pussin... :LOL:
Kattelin jo huutiksesta,mutta en vielä huudellu..Uutena en näillä tuloilla viitti ostaa.Toi ois kyl hyvä kun Pessi niin kovasti aina hikoo ja aika paljon autolla kuljetaan. Noh,tarvii harkita vielä.Mut kyl mä sen haluun kans... :D

Voi että kun mä täälä kateellisena luen juttuja teiän pitkistä parisuhteista..Mulla kun ei oo oikeesti sillä saralla koskaan onnistanut. Naurettiin tossa kaverin kans, et kuka väittää ettei me osata sitoutua kun just otettiin 2vuoden jäsenyys Elixialle..ja elämämme pisimmät suhteet Elixian kanssa :LOL: no ei...olin mä Peetun isän kans jopa melkein 3vuotta...Ja tuo oli aiiivan liian kauan sitä helvettiä.

no mut joo,taidan mennä töllölle ja palailen vielä myöhemmin.

Ainiin Pessillä melkein yks hammas läpi alhaalla edessä..ei mikään ihme jos on vähän känkky ollu
 
Iltaa!

No niin, lapset nukkuu, äiti istuu tietokoneella ja isä ränkkää uutta pleikkaria :D Ei vaan meinaa äiskä päästä pelaamaan kun tossa on niin paljon muutakin, minkä vuoksi mies sen osti... :/ Voi muuten surffata netissäkin tolla koneella, pitäis vissiin mennä sohvalle oikoseen ja kirjoitella siellä :D

On kyllä suloinen tuo kaukalopussi! Ja Piitulin tytöt suloisia pusseissaan :DVaan samaa mietin minäkin kuin Rontti, että taitaisi jäädä pitämättä meillä kun on niin lauha talvi. On sen verran kuumakalle toi Minttu.

Istumisesta on ollut puhetta. Meillä saa tuosta kovasta vaunukopasta nostettua pohjaa istuma-asentoon, mutta nousee tosi korkealle joten en ole vielä sitä Mintulle laittanut. Mut tyynyn avulla kyllä usein nostan sen päätä sohvalla jne. Kyllähän toikin kokoajan kampeaa pystyyn ja tympääntyy jos pitää vain maata.

Onkos kukaan muu ostanut Bumboa? Annin aikaan sitä jo mietin, mutta en raskinut ostaa. Nyt löysin Mintulle sen kirppikseltä hintaan 10 euroa (ovh 49 :eek: ) ja pitihän se mukaan ottaa. Kaverilla sellainen oli ja oli kyllä kätevä! Vauvauinnissa, syöttämisessä, mökillä, kylpyhuoneessa, saunassa, joka paikassa missä kaipasi sitteriä. Tuossa on just hyvä syöttää ja laskea esim suihkussa istumaan kun itse haluaa suihkutella. On kumia tms. niin ei mee pilalle kun kastuu. No eilen meillä tuli maaginen 3 kk rajapyykki täyteen ja pitihän siihen Minttu sitten istuttaa hetkeksi, kun siinä ikäraja on 3-10 kk. Ihan piti Mintun isille nauraa kun istumaan pääsi

Tuossa on sellainen kuppimainen istuma-asento, kuten liinassa esim Buddha-asennossa, siksi siinä saa jo 3 kk ikäisenä istua.

Vitsi mä oon tänään pupertanut suklaata :headwall: Just kun laihis suunnilleen sujuu ja sain jumpatkin aloitettua, niin enköhän ratkea!! No, huomenna voi olla taas hyvä päivä laihduttaa...

Parisuhteesta, me ollaan oltu yhdessä 7 vuotta, 4 kk jälkeen muutettiin yhteen ja Anni syntyi 2004. 2 vuotta sitten mentiin naimisiin, mun valmistujaisten yhteydessä niin että pyydettiin ihmiset valmistujaisiin, saivat paikan päällä tietää olevansakin häissä :) Oli ihan kiva salata kaikilta, paitsi tietty papilta ;)

Vaippoina me käytetään Muumeja, en tiedä miksi. Annilla ei käytetty koskaan muumeja. Nyt vaan yhden paketin ostin ja tykkäsin, niin mikseipä vaihtamaan. Mut Lidlin vaippoihin siirryn kunhan Minttu kasvaa, tai taitais siellä jo pienin koko mennä. Ne on halpoja ja hyviä, niis muistaakseni on se pissaindikaattorikin (luoja mikä nimi...)

Nyt pelaan, lumilautailu kutsuu :)

Topsy
 
Topsy2 ethän siä vaan huutiksesta alkanut huutamaan sitä pussia :whistle: kun tuolla samalla n.merkillä joku oli huutanut |O ..kele. Jos tuon hinta nousee kovinkin korkeeksi sitte pitää alkaa vinkua ukolta uutta ja arvatkaapas mikä taistelu se on :kieh:
 
Hauskoja mammadementiajuttuja - Rontti , mä sain päiväsaikaan tungettua lämmitetyn sideharson tissiliiviin - kun tukosta auttelin tissistä pois !
Aivot kyllä on narikassa - aika kumma olo, kun on kaikenmaailman ongelmanratkaisua pitänyt töikseen harrastaa - telkkarista en tajua mitään, kirjoihin ei voi/ehdi keskittyä ja lehdetkin on niinjanäin...
Ja tähän kuulema auttaa E-epa - oon joskus sitä popsinut ja pitänee alkaa nyt taas...
Jahas - nyt on luotu tarve kaukalopussille :) Tosin minäkin epäilen että meidän upouusi ja hieno kaukalo käyp kohta gretagarbolle pieneksi, pitänee ostaa seuraavaan jos ja kun ...
Mitenkähän tuon mun imetyksen käy - kertoja on 4- 6 nyt , loput pullosta... mietin täs pitäisikö alkaa imetysteellä tms nostattaan - mutta kun Viulla ei pidä hermo enää monesti siihen tunnin tisutteluun, vaan pullo on helpompaa.
Ja tällä nykykokemuksella pitäisin riisivelliä maissivelliä parempana, on sakeampaakin. Perunaa ollaan meilläkin maisteltu 3 päivää, mennyt ihan jees.
Jossain oli että Nan 2:ssa on ainakin rautaa enemmän - ja on sit tehnyt masuvaivoja joillekin vaaveille.
Ja nyt toistaiseksi on unipussilla nukuttu (ennen kapalossa monestikin ...) ja pätkät on 21-03 (joskus 01), seuraava pätkä 3-4 t...ja kolmas pätkä 1-3 t..

Ja halauksia :hug: alakuloisille - toivottavasti häntä nousee pikkuhiljaa pystyyn. Itsekelläkin - kyllä muakin mietityttää ja ahistaa, ei nyt ehkä niin paljoa enää... vaikka eipä kai tuo ihme ole - koko elämä käännetty ympäri, ja edes perusperhe/suku/ihmissuhteet ei pitäneet, ynnä tää hormoonihumala ja fyysinenkin vuoristorata. Vaikka rinsessa on hyvä syy tähän , tokitoki.
Onko kellään muulla vaikuttanut raskaus ja vauva muihin sukulais tai ystävyyssuhteisiin ? Kun mun tapauksessa näin on käynyt - johtuneeko sitten tän prinsessantulon yllätyksellisyydestä ja erikois-olosuhteista ? Tai itseasiassa perusvireet eri suhdanteissa on kai vaan tulleet selvemmin esiin (lue : suhteiden pinnallisuus )

Nyt koisimaan... milloinkahan koittaa aika , että menisi normaaliin 23-24 nukkumaan ???


 
Ups, Tuutilulla, sorry :D Ajattelin sit kuitenkin että jos ton sais halvemmalla... Kaveri kun saa vauvan niin oisin sit sille lahjoittanut. En huuda enää, saat pitää pussin :D Hitsi kun aletaan jo samoista huutonet tuotteistakin taisteleen :LOL:
 
Onpa helpottavaa lukea että muutkin mukulat jo istuu :D

Vaippa-asiahan se unohtui kommentoida; meillä käytetään Pambersin tavallisia (ei Active Fit) ja hyviä on! Haisee kyllä, niinku jotkut tuumi, mutta on sitten sen edestä ohkanen niin pääsee pieni liikkumaan. Muumeista tuli läpi ja Liberot valskas lahkeesta... Hei, ja 3 koosta lähtien tavallisissa Pamberseseissa ei ole sitä verkkoa. Se jäi meilläkin 1 ja 2 koossa joskus ihoon kiinni.

YOdottaja, minä oon nyt koko raskaus- ja imetysajan syöny kalaöljyä (Lysi-vahvin markkinoilla oleva valmiste) ja en tiedä onko siinä taikaa, mutta sitä alakuloa mikä mulla esikoiselta oli, ei ole nyt tullut. Niin ne viisaammat ainakin väittää, että sen pitäis auttaa siihenkin vaivaan. Mun otannan mukaan tuo Lysi-paketti on halvin Kärkkäisellä ja Kaakkurin Citarissa. Enpä edes haluais tietää minkälainen mieli olis ilman kapseleita. Minä kun pelkään niinkuin ruttoa tuota babybluesia. Äidillä alkoi siitä alamäki...

Ja ystävyyssuhteista piti myös kommentoida. Esikoisen syntymä teki kyllä muutoksia ystävyyssuhteisiin, varsinkin "parhaan kaverin" etääntyminen otti koville. Mutta kummasti ne suhteet siitä taas elpyi kun ipanan ikä kasvoi ja itse jaksoi pitää ystävyyssuhteita yllä. Viime vuodet oli taas "niinkuin ennen". Saas nähdä miten nyt käy. Veikkaisin kuitenkin, että nyt jo useimmilla on omiakin muksuja ja loput on jo nähneet, että ei tämä kapaloaika lopullista ole (se täytyy itsekin välillä muistaa ;) ). Kohta koittaa se aika kun voi taas istua iltaa kavereiden kanssa kun oma "vauva" haluaakin kavereille, mummoloihin jne. yökylään. Sitten sitä ollaan sydän syrjällään ja odotetaan jo 7 aamulla, että millonka se jälkikasvu kotiutuu :D
 
dogtor, sinne alle pussiin ei tartte laittaa näillä keleillä kuin yksinkertainen vaatekerta (body, potkarit, tumput ja huppuhattu) ja kyllä tarkenee automatkat ja ulkonakin vähän aikaa. Mulla oli tänään kaksi vaatekertaa ja likat oli aivan hikisiä ja nihkeitä ja matka oli 1,5 km.

Sorry vaan likat ei ollu tarkoitus yllyttää teitä ostoksille. :whistle: :heart:

Siellähän oli se Taiga sen 45 ? ja mä ostin käytetyn 40 ?, kun niistä pyydetään aika paljon vielä käytetyistäkin. Ja isännälle voi perustella että pääsee nopeammin liikenteeseen kun ei tartte pukea niin paljon vauvoille päälle. Senkun sujauttaa pussiin ja menoksi. :LOL:
 
pitihän minunkin vielä tänne kammeta,kun isäntä lähti yövuoroon :kieh:

venla nukkuu..siis ihme kiehnäämistä ja venkulehtimista on sen nukkumaan käynti ollut nyt muutamana iltana..hyvin söi,ilman mitään huutoja.mutta sitten kun laitoin toisen sänkyyn niin alotti silmät kiinni sellasen tirinän :eek: piti sitten silittää häntä päästä ja poskesta,ja kun jonkun aikaa pidin kädestä ja toisella kädellä silitin poskea niin rauhottu..
no oikestaan ite annoin alun tollaselle silittely nukuttamiselle..ei voi mitään..no pää asia ku nukkuu.

siis topsy2 mistä noita bumbo istuimia saa?
tyttöjen isän pojalla on tollanen..mie kun näin kuvan siitä niin sanoin että haluun sellasen :D

yodottaja mulla loppu kuin seinään serkkuni kanssa yhteyden pito kun se kuuli että olen mennyt naimisiin ja ootan venlaa..nytkin on kohta 4kk kun on viimeksi viestiä laittanu..ja mie olen varmaan kolme neljä kertaa hälle laittanu viestii..mutta yhtään viestii ei ole tullut takaisin.
aika inhottavaa sinäänsä kun siihen asti melkein päivittäin viestiteltiin.
hän veti toden näkösesti herneet nenään kun ei kutsuttu häntä meijän häihin..niin yritin hälle kyllä parhaani mukaan selittää,et ei myö kutsuttu ketään muitakaan sukulaisia.(kumpaisenkin vanhemmat vaan) mutta jos ei tajua,niin olkoon tajuamatta.ja luulen myös että osasyynä on myös tyttö.hällä itellä 13v adhd poika..
ho joo..

työhä ootte ihan urakalla ostamassa noita kaukalopusseja :D
mie en taija nyt sortuu..eihän toi emäntä kohta edes tohon kaukaloon mahdu.

miekin taidan vielä eksyy tonne huutonetin puolelle :D
huusin venlalle sieltä pikkusen vaatteita tänään..ja tilaus netanttilaan on myös vetämässä..pakko oli saada se tutan fleeshaalari :D
isännälle en uskaltanu vielä sanoo..

 
Aijoo ja meillä kanssa Essi yrittää nostaa itse itseään istumaan sitteristä vaikka on vaakatasossa. Ja kyllä meillä huudetaan jos sylissä yrittää pitää liian loivasti. Eikös se niin ole että vauvoja saa sitten istuttaa kun ne itse on valmiita istumaan, eli meillä ainakin jatkossakin istutetaan sylissä. Ja just kaukalossahan ne on kanssa suht istuvissa asennoissa nykyään. Ainakin Gracon kaukalo on tosi pysty. Ja eihän kukaan nyt lattialle ole laittamassa istumaan. :LOL:
 
Mulla on yodottaja ainakin ystävyys suhteisiin vaikuttanu..tai ei ne mitään ystävyys suhteita oo sit tainnu ollakkaan.tää siis on tapahtunu jo sillon kun Peetu synty.Jäljelle jäi kolme lapsuuden ystävää. meillä kaikilla esikoiset on syntyny 2005 ja kakkoset 07 :D yksi kakkonen kyllä 06loppuvuodesta...
Mutta siis tällä porukalla ollaan varmaan aina tekemisissä,ala-asteelta asti oltu ja nyt lapset saman ikäsiä.Ja asutaankin kaikki tossa kilometrin säteellä toisistamme.

Tuutilulla en huuda sitä pussia.. :) en ees enään löytäny sitä,aiemmin löysin kyllä...

No mutta nyt taidan mennä nukkumaan,tarvii aamulla lähtee Peetua viemään uimahallille kun isänsä lupas mennä pojan kans uimaan :eek: ihmeitäkin näköjään tapahtuu... Ja lupas vielä olla Peetun kans uinnin jälkeenkin,menevät varmaan mummilaan josta mä sit noudan pojan. Tarvii varmaan ite karata taas salille jos vaan Pessille keksin jotain...
 
Moi taas!

Tilda77
Kuulostaa ihan meidän viime yöltä! Tosin ei kovin kauaa aina kerrallaan rinnalla viihtynyt, mutta kuitenkin. Hieman väsyttää! |O Ja lepäämisistä saatoin minäkin vaan haaveilla tänään, tekemistä oli miljoonittain kun vieraita tuli illasta. Nyt ovat (onneksi :ashamed: ) jo lähteneet ja neitikin nukahti, joten josko itsekin painuis nukkumaan ennen kuin taas kutsu käy.

Vaipoista... Meillä käytössä Liberon 5-8kg ja ihan tyytyväinen olen ollut. Aiemmin kokeiltiin myös Pampersia, mutta jotenkin en tykännyt siitä kun se verkko tarttui aina peppuun. Ohivuotoja ei juurikaan ole ollut, pari kertaa panttaamisen päätteeksi p....a on tullut kainoloihin saakka, mutta siihen nyt ei mikään vaippa auta.

Ystävyyssuhteista... Tuntuvat monet valitettavasti jääneen, mutta toivon uusiakin löytyvän kunhan muskariin yms. toimintaan ja leikkipuistoon eksymme.

Niin ja tilasinpa minäkin sen LUMI kaukalopussin, sen siitä saa kun lueskelee näitä juttuja...

Ja loppuun tosi tyhmä kysymys... Mitä on tassuttelu? Pepulle taputtelua vai kävelyä vai...? (nolona kyselee...) :ashamed: :ashamed: Ei tunnu aivot enää toimivan...
 
bumbo
meillä on tuo istuin ja meidän laatikossa lukee et 4kk lähtien voi käyttää..meillä on sellanen ihana lime värinen,kokeiltiin kerran anttonia siihen..ei voida vielä pitää kun ei tarpeeksi tue vielä omia niskojaan..

meillä on ihan yliväsy ja kiukkuinen poika täällä,ei millään malta nukahtaa,silmät luppasee ja koko ajan pitää sylissä olla..hassu mies..

mulla koskee ihan mielettömästi päähän..nyt lääke kaapille..
pari kuvaa lopuksi..


mussun mussun muu napostelee lelua

pipi hauva
 
Huomenna pitäisi lähteä Vantaalle Ikeaan ostoksille. Tarttis ostaa leluhyllykkö kun noita leluja meidän huushollissa riittää joka lähtöön. :LOL:

Ajattelin ostaa sen Trofastin kolmiportaisen hyllykön jossa on niitä muovilaatikoita. Ja sitten paljon, paljon muuta kivaa. Se on kumma paikka sieltä tarttuu aina kaikenlaista kotiin viemisiksi. :D
Isommat lapset tulevat mukaan ja pikkutytöt jäävät isin kanssa kotiin.

Kait se olisi itsensä kammettava tuonne makkarin puolelle ja nukkumaan. Tytöt varmaan jonkin ajan päästä heräilevät vellille. Ainiin enhän mä vielä voi mennä kun kuivausrumpu on vielä päällä. :)

Vaipoista siis. Meillä Essi käyttää Pampersin Active fit vaippoja kokoa 3 ja Emmalle menee vielä Pampers nro 2. Kolmoset menee Emmalle 1,5 kertaa vatsan ympäri ei nyt ihan mutta melkein. Libero 2 ei mene Emmalle on sen verran huonompi jousto resorissa. Mulla löytyisi vielä 5 pkt Muumin Newborn vaippoja, ei kukaan teistä tiedä ketään joka tarttis saisi halvalla.
 
Ginnifer
Ystävyyssuhteista: on kyllä muutosta huomattavissa. Mulla oli tässä muutama vuosi, ehkä noin 2003 alkaen jolloin mun kaverit alkoi laajamittaisesti lisääntyä, enenevästi sellainen tunne, että olin etääntynyt heistä. Olin siitä aika paniikissa jopa, ja yritin olla todella kärsivällinen ja kiinnostunut heidän vauvajutuistaan. Välillä onnistuinkin vakuuttamaan itselleni, että koko etääntyminen ja kaveripiirin ulkoreunalle joutuminen oli ihan vaan mun pään sisällä. Mutta nyt kun mullakin on vauva, olenkin yhtäkkiä ihan keskiössä taas. Tavallaan se on ihanaa; olen saanut paljon apua ja huolenpitoa ystäviltäni, mutta jotenkin tuntuu pahalta, että tämän ansaitakseni on pitänyt tulla äidiksi. Kun kuitenkaan en koe itse muuttuneeni äitiyden myötä. Samalla olen vähän loukkaantunut entisen minäni kuin myös vielä (tahtoen tai tahtomattaan) lapsettomien ystävieni puolesta. Siksi yritän nyt parhaani mukaan olla lapsettomien ystävieni elämästä yhtä kiinnostunut kuin ennenkin. Oli todella ikävä tunne olla se (lähes) ainoa lapseton ja miettiä että näinkö ne ystävät häviää, vaikka todella kovasti olin itsekin lasta aina halunnut.
 

Yhteistyössä