*LOKAVAUVAT 2007 tammikuu 2008*

Äkkiä piti veilä tulla koneelle ennekuin lähdetään pojan kanssa ratsatusterapiaan Lahteen.

Mulla on tosi kiva anoppi itseasiassa se on just tulossa meille vahtimaan tyttöjä että voin viedä pojan. Kesällä kun olin paljon sairaalassa niin hän hoiti isännän kanssa yhdessä tätä huushollia ja lapsiakin. Ja mun täytyy myös sanoa niinkuin oliko se PuPu että mulla on paremmat välit anopin kuin oman äidin kanssa niin raadollista kun se onkin. :ashamed: :heart:

Tuteista sen verran että meillä on niitä Mamin 0-7 kk silikonisia tutteja joissa on litteä se imuosa. Ja niitä likat suostuu syömään. Ostin toissapäivänä vahingossa luonnonkumisia ja nehän ei kelvanneet alkuunkaan vaan se lensi kaaressa suusta ulos. :LOL:

Mutta nyt täytyy lähteä sinne Lahteen ajelemaan vaikka keli on aikas huono täälläpäin. Taitaa olla nollassa ja räntää sataa. Siispä illalla taas täällä.

Ainiin ruusumaria päivitän tietosi kun ehdin.
 
Iltapäivää!

Aron on nyt nukkunut kaksi yötä heräämättä kertaakaan!!!!! Mä olen ollut taivaissa. Molempina iltoina on mennyt nukkumaan siinä klo 22, sitä ennen saanut pullollisen velliä, noin 150ml. Sitten on nukkunut kahdeksaan ja tänä aamuna yhdeksään!!! Uskaltaskohan sitä toivoa tätä pysyväksi? Mä luulen, että näihin hyviin yöuniin on syynä toi kiinteän aloitus. Aron saa nyt perunaa aina päivälliseksi,ennen iltapäikkäreitä. Ja se peruna maistuu. Eilen ei edes maistunut maito perunan jälkeen, muutaman millin sain puolväkisin tungettua, että peruna huuhtoutuis pois suusta.

Kivoja koteja teillä, ihanina sisustusratkaisuja. Nyt en muista, mutta jollain oli se ihana olkkari, jossa lilat seinät, mahtavaa! Semmosesta mä olen unelmoinut!!! Pitäsköhän munkin alkaa napsia kuvia meijän kämpästä...

Anopeista on ollut puhetta. Mulla on kyllä ihana anoppi. Hän ei sekaannut meidän elämään, kyselee kuulumiset ja haluaa olla paljon tekemisissä, mutta ei tuputa itseään. Me tykätään kyllä käydä anoppilassa. Sinne on kyllä aina kiva mennä. Mun miehellä on 2 veljeä ja hän on keskimmäinen niistä. Vanhimmalla on perhettä, kaksi lasta. Nuorin aloitti just opinnot yliopistossa. Hänellä on tyttöystävä. Tyttöystävä joo, mutta kukaan ei ymmärrä miksi mun miehen pikkuveli on sen kanssa. Siinä on kyllä semmonen hemmoteltu prinsessa! Hän ei tee mitää, siis todellakaan MITÄÄN itse. Pistää pikkuveljen kantamaan hänen tavarat, mököttää jos miehen pikkuveljellä on hauskaa mutta hänellä ei ole. Esim jouluaattiona istui naama norsun v***lla ruokapöydässä. Miehen pikkuveli nautti olostaan kun koko perhe oli paikalla. Voi, mä voisin kirjottaa romaanin näistä tarinoista...Mun mies ja anoppi on yrittänyt kysellä pikkuveljeltä, että näinkö hän oikeasti haluaa viettää loppuelämänsä...Ei kuulemma halua, mutta muutosta parempaan ei ole näkynyt ja suhde kestänyt jo yli 2 vuotta...



Piituli mäkin olen yhdessä kerhossa toisella puolella, enkä mäkään käy siellä kauhean usein, kun se on aina niin hankalaa kun täytyy mennä salasanalla. Niin ja välillä tuntuu että ei ehdikkään... =) edes tulla tänne kirjottamaan, kun taas on mukamas niin paljon muuta tekemistä.

Meidän Aron syö sitä MAM:in tuttia mikä on 0-7kk. Ostin semmosen MAM Air tutin, mutta ei välittänyt siitä. Ainun ensituttikin maistuu joskus...

Mitäs vielä..ain niin tervetuloa uusille, meitä on jo aika iso lössi!

Elza ja Aron 4kk
 
marzyciel ostin sittarista nuo tutit.pitää ens yönä kokeilla noita,jos pysyy suussa.ja hohtaako ne oikeesti pimeessä.

piituli meillä taas venla ei oikein tykkää noista silikoonisista tuteista.luonnonkumisia pitää olla.mutta sitten taas silikoonista tuttipullon tuttia ollaan käytetty.
 
A-P-U-A! Mä en pysy teidän perässä |O Mulla on niiin paljon muutakin mitä sählään tässä koneella, ja sit tietty tota muutakin elämää (kuten pieni vauva :whistle: ), joten tän palstan luku on ihan mahotonta... Vaikka ihana on että kirjoitatte, inhoon myös niitä listoja jossa satoja ihmisiä ja kukaan ei kirjota mitään!

No mut siis sitä vaan että ketkä haluskaan vielä tohon laidutuslistalle? Laitatteko uudestaan, mä en millään ehdi ja jaksa selata tonne taaksepäin ja etsiä teitä. Ja kaikki haluaisin kuitenkin mukaan...

Kodeista, ihania koteja teillä! Mä en uskalla laittaa tänne kuvia meidän kodista, jotenkin tuntuu että menee liian henkilökohtaiseksi tällaisella yleisellä palstalla. Oliko mileko jolla näkyi järvi ikkunasta? Meillä näkyy Oulujoki olohuoneen ja makuuhuoneen ikkunasta ja parvekkeelta, tosin silleen sopivasti matkaa n. 100 m, ettei tarvi lasten kans pahasti pelätä. Mut kesällä kun makaa lepotuolissa takapihalla, sulkee silmät ja kuulee lasten iloisia ääniä rannalta (tossa meidän talon kohdalla on venesatama ja uimaranta) niin voi kuvitella olevansa ulkomailla meren rannalla.... aaah, haaveita :)
 
No niin... nyt on pistetty kyselyjä noihin erilaisiin jälleenmyyntifirmoihin. Katotaan josko niistä löytyisi jotain rahallista apua kotiin jäämiseen. Tai kaipa lähinnä tota ensi syksyä ajattelin... Onhan noi kaikki ihan kivan tuntuisia ja lupaavat miljoona hyvää juttua, mutt mikä niistä sitten oikeasti on hyvä...

Anopeista... mulla on nykyään aivan ihana anoppi! Mä olen alusta alkaen tullut hänen kanssaan paremmin toimeen kuin oman äidin. No toisaalta hän tuntuukin paljon enemmän äidiltä :kieh:
Ei arvostele (vaikka ehkä joskus vois olla aihettakin) ja kuuntelee murheita tarvittaessa, auttaa aina kun voi jne jne... listaa voisin jatkaa loputtomasti. On kyllä hyväkin, että on tollainen kun asuu tossa 50 m päässä. Omaa äitiäni en mistään hinnasta haluaisi vähintään 200 km lähemmäksi. Meillä on anopin kanssa yhteisiä harrastuksiakin aika paljon.
Ennen tätä oli sellainen anoppi, joka oli ylimustis pojastaan ja muutenkin sellainen ihme tyyppi. Koko ajan sai olla varpaillaan ja miettiä tekemisiään...

Juu on teillä aika makeita koteja. Mä tartteisin itse jonkun suunnittelijan tänne! Mä haluisin miljoona asiaa, mutta kun ei ole varaa mihinkään, niin tää on vähän mikä on. Tuntuu olevan sellainen ikuisuus projekti... ehkä tää on sitten hyvä kun olen eläkkeellä :LOL:
 
Neuvola kuulumisia: Meillä oli tänään 2kk neuvola ja pojalla on nyt painoa 6275g ja pituutta 62,7cm. Sai lääkäriltä vielä kehuja jäntevyydestä ja pään koholla pitämisestä :) ja äiti oli pojasta ylpee...

Sisustamista Meillä sisustus on semmoinen mistä molemmat pitää. Ja meillä olis ihan kivan näköistä, jos vaan siisvois noita rojuja pois useammin :ashamed: Kaikki tasot nytkin täys, eikä muka aikaa siivita. Enkä voi edes miestä syyttää sotkemisesta, kun se on meistä se siistimpi. Taitaa kaikki ylimääränen tavara olla nytkin miun jäljiltä :/ Niinhän sitä sanotaan, että siivoaminen on halvin tapa sisustaa...

Hipkukka
(suunnittelee koneen äärestä nousemista ja tavaroiden järjestämistä oikeille paikoille...)
 
Ippuli myö ostettiin toi sänky käytettynä ystävältä ja hänkin oli ostanut sen käytettynä. Yhtään en tiijä missä noita olis. Yks kaveri kyllä sanoi joskus nähneensä jossain.. Mun pitääkin kysyä että muistaako missä.

En ollut miä joka ihan ensimmäisen lokamassut pinon aloitti. Jossain vaiheessa sitä kyllä päivittelin.. Niitä ensimmäisiä kun ei löydy haulla enää :/ Minusta ois ollut ja ihana niitä alkuaikojen tuntemuksia lueskella. Huhtikuulla asti sitten löytyykin. Ois pitänyt aikoinaan ne kopioida muistiin ja tehdä meille kaikille vaikka "kirjanen" niistä jutuista. Eihän se mamma3 tai tuplamamma ollut?

niinukka :) miä ja tykkään tuosta sinisestä väristä. Ukko haluaisi vihreän mutta miä en! Voi olla mahtava tappelu edessä kun tätä pitää alkaa maalaamaan. Itse asiassa kohta nuo merelle antavat seinät alkavat uutta maalia huutamaan.

Sisustuksesta vielä. MIä kattelen ihastuneena lehdistä niitä huoneita jotka ovat vaaleita, selkeitä, ei turhaa hilpetööriä joka paikassa jne. Mutta tosi asia on etten osais elää sellaisessa. Nuo pienet turhat tavarat ja hilpetöörit on kumminkin sitä minua itteäni mitä rakastan yli kaiken.

Toinen mitä rakastan on ne kaikki rokokoo tms. kalusteet. Sanoinkin että sitten kun ei ole pieniä lapsia niin haluan edes yhden huoneen jonka saan sisustaa täysin mun mielen mukaan. Kauniita huonekaluja (siroja ja koristeellisia) valkeaa, leijuvaa, hempeää jne. Just sellasta ylihempeää romantista hupsutusta :D Toisaalta voisin siten taas haluta huoneen täysin tummilla (vanhoilla ja koristeellisilla) huonekaluilla. Oikeestaan kun ajattelee voisin huolia oman linnan jota sisustelen :whistle: :LOL:

Tuteista Kiia syö nyt niitä mitänenyton tutteja unikko-kuosisia...
 
Mäkin haluan pimeässä loistavan tutin! Mistä niitä saa?

Tilda [/b myös meillä on ollut "ongelmana" tuo käsien vispaaminen, joka häiritsi kovastikin jossain vaiheessa yöunia. Me saatiin apu kapaloinnista miracle blanketin avulla. Käytetään sitä vielä nykyisinkin jos tyttö on kovin levoton, " kapaloidaan" ainoastaan yläkroppa, jalat jätetään vapaaksi, muuten neiti hermostuu. Tämä rauhoittaa selkeästi ja takaa myös sen, että tuttia ei tarvitse kokoajan olla nostamassa takaisin suuhun.. joku kätevä osaa varmasti tehdä itsekin tuollaisen kapalon tai vastaavaan, tämä mamma meni helpoimman kautta :whistle: tässä linkki tuosta kapalosta:

http://www.lastenhuone.fi/catalog/product_info2.php?cPath=&products_id=439

Käyttösuositus tuossa on 0-14 viikkoisille, mutta eiköhän sitä voi ainakin tuolleen osittain pidemmänkin aikaa käyttää...

Me käytiin juuri 2 kk neuvolassa ja meidän kirppu painoi 5325g ja oli 59,5 cm - Hilma jutteli ja hymyili kovasti neuvolatädin kanssa ja näytti miten päätä pidetään kunnolla :) Kaikki siis hyvin, vaikka ei kovin suuria ollakaan :)

Kiva katsella noita teidän sisustuksia. Pitää itsekin tässä kuvailla meidän kämppää ja laitella sitten kuvia. Kunhan vain saisi aikaiseksi...
 
Miä täällä taas :ashamed: Kotitöitä olis mut ei huvita ja Kiiukka nukkuu....
Mitähän kirjoitettavaa sitä nyt keksis...

Mitähän dogtorin hauvalle kuuluu?

Ai niin. Meinasin tulla jo illalla kiljumaan tänne noiden kahden fiksun tenavan toilailuja |O Kuopus oli keksinyt piirtää tussilla eskarilaisen selän TÄYTEEN tummia liiloja viiruja :headwall: Ja eskarilainen ei ollut kuulemma voinut sille mitään... Olihan tuo kuopus sitte sotkenut omat jalat, housut posket jne. Mikähän järjen riemuvoitto tuo taas oli? Kyllä normaalisti piirtää paperille. Ai mut nythän miä tiijän. Eihän niille papereille voinut piirtää kun ne oli pitkin lattiaa :saint: Vaatimattomasti a4 kokoa helkatin iso laatikollinen :kieh: Pojat sitten tänään ovat siivonneet...

Leikkimökkiä aloin vonkumaan kun Rontti minuu siitä muistutti :LOL: Miä oon kuulemma suuruudenhullu kun kerroin minkäkokoisen haluun :ashamed: Mut ihan oikeasti mitä järkeä on tehdä sellaista minne mahtuu yksi lapsi kerrallaan. Kyllä nuo niitä tappelunaiheita muutenkin keksii. Miksi niitä ehdoin tahdoin lisää hankkia.

Miä lähen kahvin keittoon kun minut on hylätty tänne palstalle ihan yksin :'(

Empäs mennytkään :D

Oliivia Meillä sais Kiia kohtauksen jos se tiukasti sidottais. Pimu hermostuu jo toppavaatteistakin :D
 
Hitto meinas hermo mennä kun en päässyt kirjautumaan tänne äsken. Ilmoitti vaan että tiedosto tyhjä.

Pupu niitä vaunurekkareita olisi ollut ainakin renkomäen abc:llä tosin niissä ei ole päivämäärää, hinta on joku 5-6 ?.

Itse ostin sellaisen täältä meiltäpäin 4,90 ?. Mutta sain vain toiselle, toistaiseksi Emmat oli loppu ylläri ylläri....
 
Tuutilulla - menee meidänkin neidillä tosiaanhermo jos jalat yrittää kahlita =) , mut jostain syystä tuo käsien kapalointi rauhoittaa kummasti.

Mäkin haluaisin rekkarikyltin vaunuihin - pitää varmaan ihan suosiolla ne netistä tilata, koska Hilma-kylttiä ei taida valmiina löytyä...

Mulla olisi vino pino koulujuttuja tehtävänä, mut mistä sais inspiksen? Lauantaina aion niitä tehdä ja vakaa aikomus on sulkeutua työhuoneeseen koko päiväksi. Hilma saa viettää isin kanssa laatuaikaa :)

Anoppia mun pitikin jo äskeisessä viestissä kehua. On huipputyyppi eikä ole mitenkään tuputtanut neuvojaan. Ja kehuu meitä molempia estoitta siitä miten me Hilmaa hoidetaan. Se tuntuu kyllä tosi hyvälle! Mulla anoppi ja appi on eronnut ja molemmilla on uudet puolisot, jotka on myös ihania ihmisiä. Onkin ihanaa, että Hilmalla on niin paljon tärkeitä ihmisiä elämässään. Harmillista vaan, että anoppi ja appi uusine puolisoineen asuu n.100 km päässä ja mun äiti yli 300 km päässä. Mulla isä on alkoholisti ja on nähnyt Hilman kerran.

Jos nyt yrittäisi laittaa ruokaa..Hilmakin nukahti.
 
Topsy2 Mä haluisin laihdutuslistalle, josko se jotain auttais :LOL: Eli elopainoa tänään 78kg ja tavoite 67kg nyt alkuun.
Pepisa kirjoitteli suihkutisseistään, just tollasta se meilläkin on. Ja se suihku tulee joskus 10 reijästä ja suihkuaa yleensä siis molemmista, siitä mitä vauva imee ja toisesta muuten vaan. Ella on oppinut hieman syömään jo suihkusta, mutta useasti irrottaa suihkusta ja päästää pahimmat pois. Ja yleensä täälläkin ollaan molemmat märkinä (istuma) imetyksen jälkeen joten siitä vaan imettämään julkisiin paikkoihin. Lisäks aivan suunnatonta maidonylituotantoa edelleen. Olen moneen kertaan suunnitellut tuota jo tarjoavani sairaalaankin, mutten jaksa niiden maidonhaku aikataulua.
Nyt kuuluu huuto vaunuista (nukkunut ulkona 4,5h) :wave:
 
Neuvolakuulumisia:
eli 3kk neuvolassa oltiin eilen paino hurjat 8360g!!!!!Pituus 65.7cm ja pipo 42.4cm.
Ihottumaa alkaa olla koko vartalolla ja kokeillaan decubalia. Epäili maitoallergiaa, mutta kokeillaan ensin voiteet josko tepsis. Miehellä ollut pienenä myös atooppinen iho.
Ärsytti vähän kun sanoin, ettei maito meinaa illalla riittää ja on muutamana iltana annettu korviketta lisäksi, niin meinasi, että kyllä sitä maitoa varmasti tulee. Tänään huomasin päivälläkin, että alkaa hetken päästä raivota tisulla. Ensin syö ihan nätisti, mutta sitten hermostuu. Eikö se meinaa sitä, että luultavasti maitoa ei tule enää tarpeeksi???

Minulla omat vanhemmat kuolleet, mutta miehen vanhemmat asuvat muutaman kilometrin päässä. Ihan mukavia ovat, mutta liian innokkaita hoitamaan poikaa. Monta kertaa viikossa pitäisi käydä kylässä ja aina vihjailevat, että hoitoon vaan heille, kyllä he hoitavat. On heistä ollutkin paljon apua ja ovat saaneetkin hoitaa muutaman tunnin, kun esim. vuosipäivänä kävimme pitsalla ja minun on pitänyt käydä sairaalassa hoidattamassa epparihaavaa muutaman kerran. Mutta ärsyttää se jokaikinen kerta kun pitää vihjailla, että lähtekää vaan kahdestaan, he hoitavat ja nyt alkanut vihjailut yökylästä ja jopa etelän matkasta!!! Haloo, poika 3kk ja melkein täysin rintamaidolla. Muutenkin he ovat jo yli 70v. tosin melko hyvä kuntoisia, mutta en ihan aina luota heihin täysin. No tulipas papatus :ashamed: Ja vielä, jos poika nukkuu ja päästää pienen äännähdyksen niin appi ryntää nostamaan pojan, että nyt se heräs! Raivostuttaa!

Me muuten saatiin se piikki eilen, itki hetken. Ilta normaali, paitsi kun oli reilu 30min nukkunut niin heräsi itkuun (nykysin ei enää itke iltaisin), mutta jo 22 nukahti uudelleen ja nukkui 02.30 asti, sit 05 ja 07 söi, 09 sitten herättelin pojan uuteen päivään. Tänään nukkunut 2x1½h normaalien 30min sijaan.

Nyt pyykit odottaa ja miehet on unilla. Taidan hoitaa pyykit ja sitten lähtee herättelee miekkosia =)

Miten monta kertaa muuten ootte öljynny päänahkaa, että arsta on lähteny kokonaan? Meillä nyt 2x tehty, mutta vieläkin sitä on melko paljon. Voiko atooppinen iho vaikuttaa asiaan?

No nyt hommiin...
Äityli75 ja 'eemeli' 3kk pikku jätti ;)
 
En mennykkään. Edelliseen korjaus, siis KARSTA. B)

Appiukosta vielä. Ärsyttää kun minun kuullen haukkuu kaikkia vauvan tarvikkeita, mutta miehelle ei sano mitään. Esim. meiän sitterin on haukkunu pariin otteeseen mulle. Ja yhet housut ois pitäny heti vaihtaa, kun mukamas puristavat.

Mä voisin kans sitä laihdutusta kokeilla...piti jo viikko sitte alottaa, mut joulusta jääny herkkuja kaappiin ni pakko ne on ollu tuhota ensin.
Käyn vaa'aalla, hetki....................................
eli 95kg |O ja tavote kesään mennes 80kg.
Käyttekö muuten vaa'alla aamulla vai päivällä? Aamusinhan ennen aamupalaa näyttää vähemmän :saint:
 
Ihanasti väki asuu vesien äärellä!! Piti palata Tuutilullan ulkokuvvan ja siellähän meri niin komiasti vilkkui! Aika ihanaa kesällä varsinkin. Ja Mileko sen kun ihailee aurinkoa terasseilta :) ! Mammoliino, voisin ottaa teidän sohvan :whistle: .

Meidän numeroton rekkari on Stockmannilta, tais kanssa olla 4,90e.

Meillä on unipusseja ja oon tykännyt niistä, mutta ei ne käsiä tosiaan sido. Ehkä noi hihalliset hiukan hidastaa käsien tahtia :whistle: .

Niin ja Tuutilulla, minkäs kokoista mökkiä haaveilet? Meillä on 2mx2m ja se on musta jo aikas kivan kokoinen, siellä on kapea sänkykin, on siellä yövyttykin :) . Ja kyllä olin sitä aikanaan onnessani sisustamassa B) ! Mies jo ihmetteli, että kenelle sitä mökkiä tehdäänkään, lapsille vai mulle :LOL: .

Meidän vauveli nukkui tänään hyvin ja oon saanut kivasti kaikenlaista tehdyksi, ihanaa. Ja kivalta tuntunut tämä arki taas, omat syömisetkin samalla hiukan normalisoitunut :) .

Elza tuuletteli ihanasti hyvin nukuttuja öitä :heart: . Toivotaan, että tämä tahti jatkuu. Saas nähdä milloin meillä!!??
 
Äityli on teillä innokkaita hoitajia... Toivottavasti into säilyy siiheksi, kun hoitoon on oikeesti kiva ja helppo lasta jättää. Musta olis nyt ihanaa, kunnoita isompia joku aktiivisesti silloin tällöin pyytelisi hoitoon ja yökyläänkin.

Minä oon kanssa miettinyt, että voiko karstalla ja atooppisella iholla olla yhteyksiä. Meillä karstaa tulee ja menee, välillä öljyilen joka päivä, välillä koitan vain pestä päätä jne.
 
Neuvolat,

3kk - 63 cm ja 6780 g... komia pimu ja kaikki jees. Piikkiä tuli reiteen, ja neuvolatäti on ennallaan - eli ei sitten niin mitään ylimääräistä. Mun kaverille toisessa oululaisessa neukkulassa oli hienosti kuvailtu miten kohta tulee raapimisefektit yms yms jne ... semmoinen ois kivaa tietää. Tupisin lumisateessa vaunuillessani edelleen siitä neuvolaitsepalveluautomaatista : )
Pimeässä hotava tutti - kertokaa nyt sitten mistä sen saa ?


- papu & reipas viuviu
 
ALKUTILANNE VKO 1, suluissa tavoitepaino. Punnitus joka maanantai ja listan päivitys.

TOPSY(67 kg) 76 kg
TIIPII(68 kg) 72 kg
DOGTOR(55 kg) 64 kg
DAPA(75 kg) 87 kg
KATJANNA(58 kg) 67 kg
LILLASTINA(65 kg) 75 kg
MILEKO35(75 kg) 95 kg
EMILJA80(70 kg) 80 kg
NÄKYMÄTÖN NINNI(65 kg) 68,3 kg
MIKERO(65 kg) 75 kg
PIIPPU (67 kg) 78 kg
ÄITYLI75(80 kg) 95 kg

 
äityli75: kuulostaa tuo tissilläraivoaminen tutulta, tais meillä eilen ekaa kertaa tehä samoin; eli syö alkuun norm mut sit alkaa kaamee huuto :eek: ! eilen annoin tuttelia päälle ja hyvin kelpas. tänään sama homma mut ei sit huolinu pulloo kuitenkaan. meillä kans isohko poika, luulempa et pelkällä tissimaidolla ei enää kovin pitkälle pötkitä, kun ukko rupee tosissaan kasvamaan!
meillä kans rantamaisema; ihan landella asutaan peltojen ja kahden järven välissä! kun siinä maisemassa hepat vielä kesällä laiduntaa niin näky on täydellinen :) !
...ja nyt pyykinlaittoon... :wave:
 
Pimeässä hohtavia tutteja myy yötutti nimikkeellä

http://www.babyshop.fi/product_details.php?p=96

Vauvatar nettikauppa. =) Mulla tuolla kaapissa pari sellaista vielä paketissa. Vois kai pikkuhiljaa alkaa niitäkin keittelee käyttöön..olleet siellä reilun kuukauden jo :ashamed:
 
tulin ilmoittamaan vaan tuon ell käynnin tuloksen,en kykene nyt höpöttelemään muista asioista,on niin itkun sekaiset tunnelmat täällä..
eli pississä ei ollut mitään, 2 isoa nisäkasvainta ja suussa oleva liika liha pahasti tulehtunut ja kasvanut..
leikkaus mahdollisuus olisi suun kanssa mutta ensin tulisi 10kg laihdutus ja leikkaus ei välttämättä onnistu ja koira ei välttämättä herää siitä..
olen tullut päätökseen että koira pääsee sateenkaari sillalle vapaaksi kivuista..tää on nii epäreilua.mä en voi ees kattoo emmaa ettei itku tuu..hirveetä
 

Yhteistyössä