** LOKAMASSUT ** toukokuussa

moikka kaikille ja aurinkoista sunnuntai päivää.

nurmikon leikkuu olisi esissä,tuntuu että yhdessä yössä olisi hurahtanut aivan valtavasti kasvamaan.no muutaman päivän kun vettä sai niin vähemmästäkin kasvaa. :/

onko kellään muulla ollut ihan ihmeellisiä olotiloja,siis joku ärsyttää ja rankasti mutta ei itsekkään tiedä mikä ärsyttää,kuitenkin tekis mieli sihistä kiukusta täällä. :'(
todella ärsyyntynyt olotila on.

oon suutuksissani täällä sitten riekkunut ja kiukutellut miehelle,vaikka eihän se hänen vikansa ole.mutta kelleppä muulle sitä kiukuttelis..

taitaa verenpainekkin olla noususuunnassa kun tuntuu että päätä kävis koskemaan..kyllä osaa olla ärsyttävää..

sorry nyt tää miun valitusvirtein.. :/

tervetuloa uusille,joukkoon mukaan

kultsux3 jaksuja taas,hoitotyö on rankkaa.koita pärjätä siellä liikaa rehkimättä,vaikka hoidettavat pitääkin hoitaa.

nyt lähen likat hakemaan kotiin,ja sitten nurmikon leikkuuseen.

niinukka+vunttunen 21+1
 
Heippavaan kaikille!!!!

Tervetuloa vaan uusillekkin! =)
Oottekos muuten käyneet lukemassa vauvat.net sivuilla niitä hauskoja möläytyksiä synnytyssalissa?Mä tuossa luekelin yks ilta ja veet valu silmistä ku oli niin hupasia juttuja :LOL: :LOL: :LOL:

Eilen oli kaverin häät ja tosi ihanat sellaiset,sain sitten syyä täytekakkua santsikierrosten kera :p :p oli aivan ihanat ruuat siellä... :D

Juu ja kuskasin porukkaa sitte yömyöhään ja tänään menin kiskalle kaheksitoista,sitte käytiin leffassa kattoon Pirates of the Caribbean 3,ei ollu kyllä kovin hyvä enää,ja ehkä seki vaikutti ku kärsin hitusen ummetuksesta ja sit vielä pissatti ja väsytti..leffa kesti kolme tuntia.. \|O taisimpa siinä pikku tirsat vetästä miehen olkapäähän nojaten :whistle:

Eipä tänne mitään kummosempia,vauva muistuttelee itsestään päivittäin :heart: ja mulla samalla lailla ku Tuutilullalla että tunnen potkut vaan alhaalla ja sivuilla,mullaki istukka etuseinässä.

Hyviä öitä kaikille! :)

Diipeli ja "poitsu" 19+1
 
Heippa! :wave: Onpa jääny mulla kirjottelu tältä kuulta aika vähäseksi. Mutta eipä tänne kummempaa. Huomenna rakenneultra ja jännittää kyllä, et mitä siellä kuullaan. Ku on muutaman kerran kuullu ultrassa huonoja uutisia, niin pelottaa aina tuo ultra. Vaikka ei tässä raskaudessa mitään sen kummempaa oo ollu. Pari kertaa vuotoa, mutta muuten ok.
Eilen sitten erehdyin syömään puolikkaan pitsan ja sain palkakseni sappikohtauksen. :x \|O Aivan järetön kipu oli! Onneksi olin hakenu lääkkeet valmiiksi apteekista, niin pikkuhiljaa alko helpottamaan. Mulla onkin sitten sappirakon poisto eessä viimestään ku vauva on syntyny. Miehelle vannoin, että en varmasti koske mihinkään rasvaiseen yms enää tässä raskaudessa! On se vaan niin järetön se kipu! Mutta nyt on sitten suklaakin pannassa. :'( No jospa sitä selviäis ilman suklaatakin lokakuulle. :whistle:
Mulla on siitä jännä tuo sappivaiva, et vaan raskauksien aikana oireilee. Ei oikeestaan muuten ollenkaan. Synnytyksen jälkeen kestää syödä suklaatakin ilman oireita. :D
Mutta joo.. Pitänee lähtä laittaan muksut valmiiksi, niin ehitään käydä kaupassa, ennenku esikoinen tulee kerhoretkeltä.

-Ninni 21+4-
 
Mie keksin mikä hiukan helpottaa jalkojen turvotusta ja särkyä, jalkakylpy :D Niin kuumaa vettä kuin justjust sietää, hiukan kylpysaippuaa tms. Ah, se on ihana tunne kun liottelee jalkoja ja ei enää säre. Jalkoja kuivatessa vielä vähän hieroo ja laittaa lämpimät sukat. Sain ainakin nukuttua yön ilman kamalia jalkasärkyjä, vaikka kokonaan eivät hävinneetkään.

Eipä muuten mitään ihmeellistä kuulukaan. Viikon päästä olis rakenneultra ja sitä jo kovasti odotellaan ja jännäillään.

Hipkukka rv19
 
LaSposa


Heippa kanssasiskot!


Joku kyseli turvotuksesta ja ärsyyntymisestä: kyllä, täällä ollu sormet turvoksissa ja hermot ollu aika tiukalla (varsinkin töissä, oon siis luokanopettaja! Oppilasparat...). Tää hiostava ilma ei kyl paranna asiaa...

Mä tunsin pe ekan kerran vauvan liikkeitä! Mäkin tunnen niitä lähinnä tuolla alhaalla, jännä tunne! Ihan kun joku "vilahdus" kohdun pohjalla, tulee melkein tunne, että tippuuko se vauveli sieltä, hehe! Ultraan vielä viikko aikaa! On se vaan aina jännää mennä sinne!

Onko täällä ketään muuta, joka kärsisi ikävistä kivuista jossain elämän vaiheessa tehdyn leikkausarven kiinnikkeiden takia? Mulla ollu aika tavalla kipuilua muutaman päivän, erityisesti seistessä ja kävellessä... Ei siihen kuulema oikein apua oo, kun Panadolia, jota en vielä oo kyl ottanu. Jos pahemmaks viel äityy, niin pakko kait se on... Plääh!


Jaksamisia kaikille!

LaSposa & Nyytti rv 18+0 :heart:
 
Onnea,

kaikille ultrahelpotuksista ultrakuvauksissa...

Mullakin alkaa viikko 21, ja edelleenkään en ole ihan varma mikä on liike ja mikä mahanpuru. Kai mä olen siinäsuhteessa yksinkertainen...
Huolissani en jaksa olla kun viime viikolla kaikki oli kondiksessa.
Ja jotain muljahteluahan sitä tuntuu , mutta kun mullakin on se istukka edessä ja lisäksi hieman selluloidipehmustetta lisäksi.
Ei käy kateeksi teidän fyysisempää työtä tekevien hommat, varmaan väliin vetää masua tiukaksi ... Itse teen ihan nörttihommia - pääosin istuma-asennosta - tosin ens viikolla pitäisi mennä risteilemään asiakasleegion kans - ja pullistella vatsaansa heille ;)
Samalla vauvakin pääsee kuuntelemaan Il Divoa - saa nähdä onko se kehitykselle hyväksi ;) :)
Tosin - kävelyt ja golffailut taitaa tehdä enempi hyvää , on aika virkku olo. Kop kop puuta...

Muuten - voiko äikkärille jääntiaikaan vaikuttaa - siis onko se 30-35 päviää ennen laskettua vai ? Mulle passais luuhata töissä mahd pitkään jos oon terves... ja olla sitten vauvan kans kotona lopupäässä . Mä kohta alan lasketuttamaan valmiiksi kaikki ä-loma jutut, meillä alkaa muuten hallinnon lomat pakkaamaan päälle .
Mites muut ?

Ja haaa - me lokamassut kai saadaan se paljon himoittu v 2007 ä-pakkaus ? Josta näemmä käydään yllättävänkin kiihkeää debattia ;)

Onko muut hoksanneet ettei benecoleja yms uusia ja funktionaalisia elintarvikeita suositella raskaana oleville, imettäville yms - mullekin kaveri luki pienellä präntättyä purkin kyljestä .


Kaikille muhkeita vointeja ...
Ja päivän vaatevinkki - Vero Modalla oli 9,90 yksivärisiä trikoomekkoja, passeleita masukkaallekin - turkooseja, oransseja, valkeita, harmaita ja mustia...

Nyt takaisin Rumalle Bettylle ..

t papu &viola auroora

 
Sateista iltaa,

Pitkästä aikaa taas kirjoitan. Lukenut olen tiivisti teidän juttuja, mutta laiskuus iskenyt kirjoittamisen suhteen..yritän nyt tsempata.

Tänään oli kauan odotettu rakenneultra ja kaikki oli hyvin. Koko vastasi viikkoja ja lausunnossa lukee "erittäin vilkkaasti liikkuva sikiö". Istukka oli etuseinämässä ja ilmeisesti se selittää sitä, miksi en niin kovasti niitä liikkeitä ole tuntenut. Hurja viuhtominen siellä masussa kävi ja olo on niin onnellinen =)

Kävin myös neurologilla kun huimausta ja pyörtyilyäkin on ollut ja kuitenkin verenpaineet on ollut kunnossa. Kaikenmaailman tutkimukset tehtiin ja sitten lääkäri kysyi, että onko mulla ollut niska kipeänä. Vastasin, että ei, mutta lääkäri koitti kuitenkin tuolta lapaluiden kohdalta. Rupesin itkemään, niin kovin se sattui. Eli selkä ja niska täysin jumissa, itse sitä en ollut vain älynnyt. Sain lähetteen lämpöhoitoihin ja hierontaan fysikaaliselle, joten huimaukset varmasti helpottaa kohta.

Eli takana loistava päivä. Sukupuolesta sen verran, että lääkäri sanoi ettei siellä jalkojen välissä ainakaan mitään näy..eli tyttö ilmeisesti tulossa =)

Nyt nukkumaan, väsymys armoton.

Oliivia 19+6
 
Pitäkäähän peukkuja että mies saa vapaaksi pe 8.6. ja ma 11.6. Mä olen nimittäin tehnyt jo varauksia, enkä haluaisi niitä perua =) No ei haluaisi mieskään :D Pe on varattuna Turkuun Medisonar Oy:lle 4D ultraääni joka kustantaa Kelan jälkeen 160?, lisäksi menisimme Muumimaailmaan ilmaisella lipulla koko perhe :) Lisäksi varattuna 2 yötä Turun Caribiassa OP:n tarjouksella 2 yötä 119?, edellyttää lomaosake-esitteelyyn osallistumista. Ja su iltalähtö miniristeilylle Silja Europalla, samalla viemme esikoisen isälleen Ruotsiin. Onhan siinä tuota ohjelmaa =)

Joten peukut pystyyn ystävät miehen puolesta :wave:

tuisku + tyttökö 21+4
 
Heippa!!!!

heti omaan napaa :ashamed: :

Siis mä en kestä tätä allergiaa,kasvoja kuumottaa ja kirvelee ihan sairaana,posket onki punaset,silmät räämii ja oikeanpuoleinen melkeen ummessa. :snotty: Sitte nenä ihan tukossa ja päätä särkee armottomasti.Lämpöäki on ku keho reagoi niin voimakkaasti tohon siitepölyyn :'(

huomena piiitkästä aikaa neuvola ni mä kyllä käsken sen tätin kirjottaa mulle sadab kappaleen resepti niihin lääkkeisiin ni riittää koko kesäksi ja saa halvemmalla..Liekö nuista kyllä hirveenä apua mutta kummiski. Mä alotan tässä jossain välissä raskautta syömään maitohappobakteeritabuja ku se kuulemma ehkäisee vauvalla allergioiden puhkeamisen.En kyllä haluais pienelle tämmöstä oloa :(

Onneksi miehellä ei kumminkaan oo allergioita =)

Muuten kaikki ok,tänään on tuo mahaki kyllä vähän kipuillu mutta varmaan aika normia,mä oon muuten paisunu aivan sairaana :LOL: Perkkasin tossa vaatekaappia ni ei ykskään hame tai shortsit mahtunu enää päälle! Ennen raskautta mä olin kokoa 36,nyt mulla on kokoa 40 hameita ku muut ei todellakaan mee kiinni,ellei oo jotain joustavaa.. :whistle:

Vaikka onhan se ihanaa ku masu näkyy jo :heart: Tulee vaan kalliiksi laittaa vaatekaappi uusiksi ku toivottavasti vuodenpäästä oisin taas kokoa 36 tai ees 38 :kieh: vaan empä tuosta jaksa ressata ? Huomena neuvolassa näkee paljon tullu painoa sun muuta....

Huomisiin!

Diipeli 19+2

ps.Mun rinnat vuotaa ku seulat näin iltasin :D
 
Heips kaikille!

Minullakin on havaittavissa ärtyisyyttä. Mies saisi minun puolesta olla koko ajan töissä ja huolehtia samalla tyttöjen hoitamisesta. Mikään ei ole hyvin ja siitä tulee kyllä sanottuakin. :ashamed: Jännä että aikasemmissa raskauksissa ei tällasta ongelmaa ole ollut.

Maitoa minulta ei vielä tule ja tuskin alkaa tullakkaan. Yhtään lasta en vielä ole imettänyt kun maitoa ei yksinkertasesti ole tullut. Moni on ihmetelly, että eikö 95F kupeissa riitä evästä, mutta eipä taida rintojen koolla olla vaikutusta maidon tulemiseen. No, hyvin nuo tytöt on Tuttelillakin kasvaneet. 2 vanhemmalla ei ole ollu yhtään korvatulehdusta ja 2 nuorempaa on putkitettu. Liekö sitten Tuttelin syytä? :eek:

Liikkeitä tuntuu ja näkyy päivittäin. Istukka on kuulema tällä kertaa takaseinässä.
Maha on niin iso, että meidän pikku kylällä huhuttiin minun pian poksahtavan. :LOL:
Painoindeksi minulla oli raskauden alussa 33. Tippui kyllä reilusti oksentelun takia, mutta kyllä tuota vararavintoa tuntuu vielä ihan reilusti olevan. :whistle: Äitipolin lääkärin mukaan paino ei sais nousta yli lähtöpainon. Tuskin se paljoa nouseekaan, kun ei ole ennenkään noussut, mutta tällä kertaa maistuu jäätelö ja karkit vähän liian hyvin :ashamed:
Limpparia tekis mieli ihan hirveesti, mut en uskalla juoda tuon migreenin takia. Suklaakin onneksi tökkii närästyksen takia.

Mileko + "riiviötyttö" 20+1
 
nonnii...nyt sit ultrassa käyty :D poika meille kuulemma on tulossa...en osannu kyl odottaa,ku meil niin tyttö voittoista suku :LOL: mut niin tarkasti kuulemma näky vehkeet,et melko varmaa se ny on..
painoarvio oli 284 ja istumapituus 148mm....et silleen ja kaikki oli kunnossa :D

henkka ja muru 19+3
 
Huomenta!!!!

Nyt on pitkästä aikaa neuvolassa käyty =) sydänäänet kuulu tosi selvästi siellä se liikuskeli :heart: Ihme kyllä mun verenpaine oli vaan 107/69,siis hyvä vaikka mä syön salmiakkia aivan älyttömästi :kieh: :kieh: Hemoglobiini oli tippunu mutta ei määränny rautaa ku sanoin ettei olo oo yhtään sen heikompi ku ennenkään =) katotaan sitten enskerralla.

Mitenkäs teillä on nuo sf-mitat olleet?Mulla oli 18,5 ja siinä maatessani näky oikeen selvästi mun karvanen maha,siis mulla on semmosia tummia haituvia navan alapuolella ja muutenki melkeen viidakkomainen kohta :whistle:

Nii ja painoakaan ei sitte kummiskaan ollu tullu ku kilon verran vaikka oon syöny ku hevonen :LOL: Juu aika omanapainen juttu oli taas :ashamed:

Ihanaa ku aurinko paistaa! Pitää lähtä myymään jädeä ja toivoa että ois yhtä hyvä myynti ku eilen =)

Diipeli 19+3
 
Hei vaan kaikille!

Uusi kanssamatkustaja ilmottautuu seuraanne!

Olen kahden tyttären (1 ja 2 vuotiaat, molemmat keväällä syntyneitä) äiti, ja kolmannen tulokkaan laskettu aika olisi 24.10. Sairaalana todennäköisesti Keski-Suomen keskussairaala. Nyt olen siis kotona lasteni kanssa, ja mukavasti meillä menee.

Raskaus on mennyt ihan hyvin, nyt ollut pitkään jo vaivatonta kun viikkoja tulee huomenna 19. Alkuhan on aina vähän hankalaa, kun rakkaasta aamukahvituokiosta esim. joutui luopumaan etomisen vuoksi, mutta nyt sekin asia on korjaantunut!

Vielä mahtuu tavalliset housut jalkaan, mutta veikkaan, ettei kovin pitkään enää.

Kirjoittelemaan en pääse kovin usein, mutta yritän silloin tällöin kertoilla kuulumisia ja kommentoida täällä.

Hyviä vointeja kaikille, me lähdetään nyt ulos tyttöjen kanssa!

Lehdokki viikoilla 18+6
 
hellurei kaikille,ja tervetuloa lehdokki suureen joukkoomme =)

ja onnea ketkä olette saaneet ultrassa tietää että kumpi on tulossa :)

itse vielä oottelen sitä 18.6 jolloin se 4d ultra.silloin kyllä saamme tietää kumpi onkaan tulossa.

onko kukaan muu huomannut sellaista että kun syöt esim.vaikka suklaata niin vauva käy heti potkastelemaan,ite huomasin tuon jutun eilen illalla,ja aika metkalta vaikutti,ja muutenkin kun syön niin aina enempi riekkuu vauva.
sitten viime yönä kun ei nukuttanut niin vauvakin liikuskeli masussa,sitten silittelin massuani,niin vauva ihan kun olisi silitellyt samoista kohdista takasin. =)

sateiselta ilma vaikuttaa taasen,olis nyt saanut lämpimämpää olla,eilen oli kesän ensimmäinen ukonilma,ilman vesisadetta kylläkin,yöllä satoi sitten kaatamalla..hyvästi kuivaa minun pyykkini ulkona :/

eipä tänne suunnalle muuta tällä kertaa,kohta se on tämäkin kuukausi eletty.

hyviä päivän jatkoja kaikille.

niinukka ja vunttunen 21+3
 
Lehdokki tervetuloa joukkioon suureen :wave: Lisäilin sinut etusivun listaan. Sairaalan lisään sitten kun joku kertoo mulle miten se lyhennetään (Keski-Suomen keskussairaala) kun en tiijä :ashamed: :)

henkka81 onnittelut pojasta :flower:


Teillä kellä sataa niin tulkaa meille :wave: Täällä varjossa 26 astetta eikä aurinkokaan edes kunnolla paista. Mereltäkään ei viileä tuuli käy :/ YöK! Tuskastuttava ilma. 6v nauttii kun sai vettä pihalle ja reilu 2v taas kitisi koko ajan ja oli hirveän tuskainen. Meni just päikkäreille.

Hyttyset eilen purreet raukan isoille pahkuroille. Korvakin kaksinkertainen, niin turvoksissa. Zyrtecit lähti menemään taas tälle kesälle. 6v:llä alkaa nähtävästi hyttysille oireilu helpottamaan jo :)

tuutilulla rv 22+3<br><br>
 
Kokeilen tässä onnistuiko kirjautumiseni ja tuleeko profiilini näkyviin... Minä kun en ole ennen rekisteröinyt mihinkään verkossa, niin ei onnistu välttämättä heti kaikki jutut. Kuvaa en ole masustani vielä ottanut, eli en sitä voinut laittaa.

Tulimme just ulkoa, pilvinen ja tuulinen oli sää. Nuorempi 1v. jäi ulos vaunuihin nukkumaan. Vanhempi tyttö näyttää myös aika väsyneeltä.

Lehdokki, varsinainen tietsikkanörtti
 
tuutilulla harmailee
Lehdokki hienostihan tuo onnistui :flower:

mamma3 empäs ole tullut tuota sokerijuttua ajatelleeksi. Ilmankos munkin mahassa vedetään mieletöntä rumbaa koko ajan, miä kun voisin elää sillä suklaalla :ashamed: :D
 
Dirlittan harmaana
moi

No nyt minäkin sitten hurahsin ja varasin ajan sinne 4D-ultraan..sain ajan jo torstaille.
Siellä varmaan se sukupuolikin sitten selviää.

Tänään ollut huono päivä, lähdin töistäkin kesken kotiin, on ollut hirveästi pahoinvointia. En sitten tiedä aiheuttaako sen tämä odotus, kuumuus vai mahataudinko olen saanut..No, sama se, olo on kurja.
Täytyy toivoa että torstaiksi hellittää että pääsee sinne ultraan:)

 
Heippa taas ja tervetuloa uudet jutustelijat!
Tällä Oulun alapuolella olisi hyvin lämmin päivä, mutta ilkeästi tullee, joten en itse ainakaan t-paidalla pärjännyt ulkona seisoskellessa. Reippaalla kävelylenkillä tosin nostin pitkät hiat ylös ja lahkeitakin käänsin.. B)

Pikkuhiljaa tässä se rakauden keskivaihe saavutetaan, n. 2viikon päästä on oma rakenneultra ja sitähän tässä odotellaan.
:)
Muuten vointi ollut ihan hyvä ja on jaksanut aika hyvin töissäkin, vaikka osastolla kiirettä onkin piisannut. Tsemppaillut olen yhtä ystävää, jolla raskaus aivan alkumetreillä, ja heti kamala pahoinvointi!

Tavaroita tulevalle piipertäjälle tuli nyt sitten kerralla reilusti eilen... vanhemmat kävivät vierailulla Tampereella asuvan siskoni luota ja toivat tullessaan samalla häneltä vaikka ja mitä heillä ollutta vauvantarvetta. Kakasi äitiyspakkauksen kokoista laatikkoa vaate/lakana yms. tavaraa, pinnasängyn, sitterin, turvakaukalon, kellimisalustan lattialle sekä potan. :whistle:
Eipä tunnu paljon tarvivan itse hankkia, kun oma äitiyspakkaus kuitenkin kans halutaan. Pieni järkytyksen poikanenkin siinä iski jostain syystä.... mihin tässä nyt oikein todella ollaan joutumassa ;)

 
kiitos onnitteluista :D
piti vie tulla sanoon tämmönen asia,ku...kotona vasta ku kattelin neuvola korttia niin huomasin,et ultra lääkäri oli ny merkannu siihen,et istukka etuseinämässä...vaik viikolla 13 oli vie takaseinämässä.....voiko se tosiaan siirtyä noin paljon???? ihmetyttää vaan...mut ku rupee oikein ajatteleen,niin kyl ne potkut tuntuu vaan kyljissä, ihan alhaalla ja navan yläpuolella....

tänne oli uusiakin taas tullu...tervetuloa vaan meijen railakkaaseen joukkoon :D

tuutilulla. siis onx teil oikeesti 26 astetta varjos? no huh huh...meil vaan 18,mut silti tuntuu ettei jaksa =) mitähän siit kesästäkin tulee...

henkka ja "Veeti" 19+3
 

Yhteistyössä