*** LOKAMASSUT 2008 Helmikuussa vol 2***

Huomenta kaikille! Uusille paljon tervetuloa ja onnea! :heart:

Soittelin eilen varhaisultra aikaa yksityiselle, mutta eivät suostuneet vielä aikaa antamaan. Sanoivat, että minimi viikot on 7 kun ultraavat ja jos on yhtään epäselvyyttä viikoista, niin parempi tulla vasta lähempänä 8viikkoa. En vielä olisi edes mennyt, mutta olisin mielelläni ajan jo varannut, olisi ollut jotain mitä odottaa :) Soittelen uudelleen ensi viikon lopussa sitten. Kyselin hintaakin, ei kuulemma jää itselle maksamaan kun 43 ? :) Ei lainkaan paha.. Olen paljon miettinyt menenkö koko ultraan, mutta edelleenkään kun ei juuri oireita ole, niin saisin varmuutta tähän raskauteen. Kai tämä ihan normaalia on, mutta silti muisto km:sta hiipii salakavalasti vähän väliä mieleen, silloin oli kyllä jo selviä oireitakin.. Kumpa viikot vaan menisi äkkiä ja alkaisi maha kasvamaan ja liikkeet tuntumaan, niin ei tarvitisi koko ajan panikoida.

Ensi viikolla soitan vasta neuvolaankin ja varaan ensimmäistä aikaa.. Oletteko te muut ottaneet lapset mukaan neuvolaan, jos kotona heidän kanssaan vielä olette? Minun on ainakin pakko, kun en saa päiväsaikaan tuota pikkuvesseliä mihinkään hoitoonkaan. Ultriin ei kyllä ole mahdollista ottaa, mutta mies saa sitten tulla kesken työpäivää kotiin. Mies ei siis pääse ultriin mukaan, koska lapsia sinne ei suositella mukaan otettavaksi, kuulemma..

Minua huvittaa, kun toiset potee kauheaa pahoinvointia ja minä valitan kun sitä ei ole. Pitäisi olla tyytyväinen, mutta silti oireettomuus pelottaa. Poikaa odottaessa pahonvointi oli jotain niin kamalaa, oksensin koko päivän ja reilusti yli 20 viikolle asti. Painokin putosi useilla kiloilla, vaikka lähtöpainokaan ei kovin paljon ole. Sitä samaa en kyllä haluaisi, mutta edes jotain pientä äklöoloa kun olisi, niin olisin tyytyväinen.. No, onhan sitä välillä, mutta harvoin..

Minulla on edellisestä raskaudesta äitiysvaatteita jäljellä, mutta kai sitä jotain uuttakin pitää hankkia, mutta ei vielä. Viimeksikin maha alkoi näkymään vasta joskus 22 viikolla, vaikka pieni kokoinen olenkin. En usko, että nytkään siis kovin aikaisin noita äitiysvaatteita tarvii kaapinperältä kaivaa. Viimeksi ostin lindexiltä (vai olikohan kaphallista) mustat housut ja farkut, olivat tosi kivat ja hyvät päällä. Pidin muistaakseni ihan tavallisia paitoja, pidempi mallisia vaan. Kesä kun oli (ja lämmin) niin paljon tuli pidettyä pitkämallisia ja leveähemmaisia toppeja. Nytkin kaupoissa on paljon paitoja jotka ovat leveämallisia, niin voi raskausaikanakin pitää..

Suhteista olette puhuneet. Meillä suhteen alku oli hidasta, mutta sitten kun päästiin kunnolla alkuun, niin se oli menoa :D Pari vuotta ensin tapailtiin enemmän ja vähemmän, mutta ei varsinaisesti seurusteltu. Syksyllä -04 päätettiin katsoa mitä seurustelustamme tulisi ja hyvähän siitä tuli :D Marraskuussa muutettiinkin sitten jo yhteen ja samana viikonloppuna (kai) poikamme sai alkunsa, (tämä tuli tietoon vasta uuden vuoden aattona :) ). Pari viikkoa ennen poikamme syntymää ostimme omakotitalon ja samana päivänä menimme myös kihloihin. Nyt siis yhdessä ollaan oltu reilu 2,5vuotta (jos tuota alun kahta vuotta ei oteta lasuihin mukaan) ja toinen lapsi tulossa. Naimisiin menosta ollaan kyllä puhuttu, mutta mitään päivää ei olla lyöty lukkoon, mikään kiire meillä ei ole.

Liina81 Onnea uuteen kotiin! Tiedän tuon tunteen, kun odottaa malttamattomana että pääsee järjestämään tavaroita omaan kotiin. Me muutimme kaksi viikkoa ennen pojan syntymään nykyiseen taloomme. Saatiin juuri kaikki tavarat paikoilleen, kun poika päätti seuraavana yönä syntyä :) Oli ihana saada tuoda vauva omaan kotiin!

Annimaria72 Minä olen jonkun verran miettinyt tuota vammisuus asiaa. Esikkoa odottaessa en edes osannut tämmöisiä pelätä/ajatella, mutta nyt toista odotaessa on enemmän tietoa, niin enemmän kaikkia asioita miettii. En sata varmaksi tiedä, mitä tekisin jos saisimme tietää, että lapsella on joku kehitysvamma, mutta nyt ajattelen että mahdollisesti haluaisin keskeytykseen. Riippuu kyllä paljon minkäasteinenkin vamma olisi kyseessä. Asian pitäisi olla aivan varmaan, että tämän päätöksen tekisin, pelkän luulon takia en niin tekisi. Jos meille kuitenkin syntyisi vammainen lapsi, niin tottakai se olisi yhtä rakastettu ja toivottu kun tervekin vauva. Toivottavasti kukaan meistä ei tämmöisiä asioita joutuisi edes miettimään!

Tulipas taas pitkä viesti :D Nyt pojan kanssa syömään..

gibbon ja mytty 6+1
 
Joku kyseli kosimisesta. En oo ajatellut tosissani kosia, vaikka miestä aamulla kiusasinkin :LOL:

Annimaria72 kyseli suhtautumisesta lapsen vammaisuuteen. En pystyisi siihen jos olisi esim. down tms. Tämä on vaan oma mielipide, mutta tiedän etten pääsisi siitä yli ja piste. Olen menossa siihen tutkimukseen missä näitä tutkitaan, mikä sen tutkimuksen nimi olikaan? Tuli blackout! En kestäisi olla tietämättä, että onko kaikki kunnossa. Jännittää jo niin paljon terveen lapsen kanssa pärjääminen kun on esikoinen kyseessä, saati sitten että olisi jokin vamma :( Ihailen suuresti ihmisiä joita tällainen ei häiritsisi :heart:

Mulla on tullut uusi oire: hiukset rasvoittuu todella nopeasti.. Illalla käyt suihkussa ja aamulla on jo likaiset. Täytyy alkaa nyt katselemaan jotain väljempiä paitoja kun masua turvottaa siihen malliin, että joku alkaa pian ihmettelemään jotain. Tekisi mieli käydä katsomassa jo äippä vaatteita ja varsinkin se masutuubi houkuttelee, mutta kun menee taas koko viikonloppu miehen ralli touhuissa... Alkaa tuleen korvista pihalle kun niitä on joka viikonloppu :kieh: :kieh: :headwall:

Meela & K. Pennonen 5+5
 
Minä en osallistu ultriin, kuten en viimeksikään. Meidän lapsemme tulee sellaisena kuin on. Toki toivon, että terveenä ja toimintakykyisenä mutta vastaan otetaan se mitä annetaan. En muista olenko jo asian tässä ketjussa maininnut, joten pahoittelen jos toistan itseäni :)
 
Lissuli :hug: :hug: :hug: Voi miten pahalta tuntuu sinun puolesta :'( Toivottavasti tärppää nopeasti uudelleen.

Ja heti (.) Mulla on taas ollu maha niiiiin kipee että oksat pois.Tai jos rehellisiä ollaan niin maha ei niinkään ole kipeä vaan erittäin epämielyttävän tuntuinen :x Siis voimakasta menkkakipua joka ei kuitenkaan satu vaan tuntuu vaan sellaselta ällöltä.Äh,vaikea selittää mutta menkkakipua kuitenkin.Ja häpyluuta vihloo tämän tästä.ALoin jo uskoa että syynä näihin vaivoihin olis se pissatulehdus mutta ei :eek: Ihan puhdas oli.Ja nyt sitten vähän kyllä pelottaa :/ Onneks jo maanantaina pääsee sinne ultraan.

Mun masuon jo samankokonen kun esikoisesta joskus viikolla 15 :eek: Turvotusta toki myös mukana mutta on se kyllä muutenkin kasvanu.Mies oli eilen ihan ihmeissään että mitä ihmettä :D Tiukoilla paidoilla raskauden huomaa selvästi.Maanantain jälkeen sitten kerrotaan läheisille kun asia ultrassa varmistuu :heart:
Musta kyllä tuntuu että mummi ja äiti on ainakin arvannut jo koska olen kyläillyt siellä useaan otteeseen ja kahvia en ole kertaakaan juonut enkä tupakalla käynyt.Mutta mitään ei myönnetä :whistle:
Nyt syömään fetasalaattia :p

-Laura ja MiniPannari 9+4-
 
naurukohtaus - meillä äiti kans mua ja kaksoissiskoani odotellessa (äidin kolmas raskaus) alkoi ihmetellä kun työvaatteensa menivät pienemmäksi paljon aikaisemmin kuin meijän poikia odottaessaan.. ja lopultahan sitten paljastui syyksi se että meitä olikin kaksi siellä tilaa viemässä ;) jospas sullakin enteilis extraturvotukset kaksoisvoittoa.. :D

ja pissajutuista - siis onko yleensä tapana käyä viemässä näyte labraan kun saa tietää olevansa raskaana vai viiäänkö se sinne vain jos on oireita?? täytyy nyt tunnustaa oma tietämättömyyteni tässä asiassa näin esikoista odotellessa.. kun mullakin ollut elämäni aikana 3 pissatulehusta jotka kaikki oli kyllä tosi oireellisia; pissaa ei pystyny paljon yhtään pidättään, pissaaminen sattu tosi paljon ja tuli verta myös mukana, kehittyivät sillon ihan päivässä ja selvät tulehukset olivat ja kuureilla tosi hyvin parantuivat. nyt mulla ei siis tuollaisia oireita, vaan niinkuin monella teilläkin; menkkajomottelu yltyy toisinaan niin kovaksi että tekis mieli ottaa panadolia (voi tietty olla kohdun kasvukipujakin?) ja välillä vihloo tuolta alhaalta jostain, en oikein osaa paikantaa.. taijampa nyt soittaa sinne neuvolaan ja kysyä oisko hyvä tuua näytettä, ei se siellä kyllä mitään pissanäyteasioista puhunu sillon ku soitin plussastani ja varattiin eka neuvola-aika.

ihanat tuoksut täällä kotona, karjalanpaisti muhii uunissa... Nälkä.. :D

~amalia ja pikkuinen 5+2~
 
amalia Mä mietin tota kaksosjuttua sillon ihan alussa kun masu oli sillon jo isompi mitä viikot anto ymmärtää mutta emmä kyllä oikein usko että siellä tupliksia olis :eek: :D Maanantaina se selviää.Nää kivut on kyllä niin kauheet että vois ehkä luullakkin,Mutta eikös tässä pinossa yksi odottanut kaksosia? Voi kun en muista kuka :ashamed: Niin hän oli ollut tiputuksessa pahoinvointinsa vuoksi ja mulla ei kuitenkaan ole yhtään sen enempää ollut ku esikoisestakaan.Tosin yksilöllistähän sekin on.Kauheeta kun ajatuskin on ihanankamala :D
 
Mie jaan vielä tämän teidän kanssa (kiinnostaa tai ei ;) ), kun kerran aloitin. B)

Se lääkäri tosiaan soitti tänään ja sanoi, että mun pissanäyte oli sen verran voimakkaasti gram-positiivinen, että lääkkeet on aloitettava ehdottomasti, mulla on ilmeisesti rakkotulehdus. Joten äsken sitten ekan pistelin jo naamaan.. Kysyin siltä tuosta vuotelusta ja se sanoi, että se voi olla ihan normaalia (vuotelu alkuraskaudessa on kuulemma tosi yleistä ), mutta on myös mahdollista, että kun kropassa on mikä tahansa tulehdus, se raskauden aikana aiheuttaa supisteluja ...mun tapauksessa, että ois ärsyttänyt sitä kohdunsuuta sen verran, että on pikkasen vuodellut. Mut nyt siis 5 pv noita lääkkeitä ja sit vien uuden näytteen.

Mutta mikään ei tietty ole sen varmempaa kuin ennenkään, tuo on vaan yksi mahdollisuus. Aika näyttää, mitä käy. :)

Semmoinen jännä juttu kyllä, että kun soittelin tuosta vuotelusta neuvolaan, ne ei tehneet asialle mitään. Tai siis eivät edes ehdottaneet tuota pissatarkastusta eivätkä ilmaisseet mitenkään edes ajatusta, et tuo pissa ois hyvä tarkistaa....

Näin jälkikäteen se tuntuu vähän jännältä. Mä olen vielä tämän kevään ajan onneksi myös YTHS:n terveydenhuoltoon oikeutettu ja sinne sitten soittelinkin tuon neuvolan jälkeen. Sieltä terkka sanoi ihan ekana, että nyt tarkistetaan sun pissa ja YTHS:n labraan oon noita näytteitä nyt kiikutellutkin tämän viikkoa. Samoin sitten tuo lääkäri on sieltä. Lääkäri muutenkin sanoi, että jos alkuraskauden keskenmeno tulee, sille ei mitään voida tehdä, mutta jossain vaiheessa meidän olis hyvä vielä tarkistaa, että ei varmasti ole kyse kohdunulkoisesta ja tarkistaa, että se on siellä kohdussa kuten pitääkin. Sanoi, että vielä se ei niiden ultrassa näy, mutta jos vuotelu jatkuu, otan niihin heti yhteyttä (jos on arki, muutoin heti suoraan sairaalaan). Olivat tosi ystävällisiä koko ajan ja jotenkin enemmän "asiasta kiinnostuneita". Siis jotenkin sitä syytä alettiin kyllä selvittää ihan eri tavalla kuin neuvolasta ja tällä hetkellä olen kyllä tosi onnellinen, että tuli se ylioppilaskunnan jäsenmaksu vielä tällekin keväälle maksettua...

Mutta jännältä tuntuu, et neuvolasta eivät edes ehdottaneet tuon pissan tarkistamista. Jos en ois ollu YTHS:n asiakas, tämä tulehdus (koska lukeutuu oireettomiin eli niihin, jotka oireilee muuten kuin perinteisillä päivänselvillä pissatulehdustavoilla) ei ois välttämättä tullu ilmi. Mulla on ollu oireettomia ennenkin ja siksi osasin vähän alitajunnassa ounastella, että ei kai taas... Mutta kuitenkin raskauden kannalta tuo tulehdus voi ilmeisesti olla haitallinen, joten hyvä, että tuli ilmi... :snotty:

Tiiä, ottako tästä mitään selvää... :ashamed: Toivottavasti tajuatte, mitä koitan täällä päässäni pyörittää. Joka tapauksessa, meidän suunnalta lähtee kyllä YTHS:n Tampereen pisteelle SUUUUUUURI kiitos. :) :flower:
 
Niin ja lisään vielä, että neuvolasta mulla on ainoostaan sanottu, että kun tuut ekalle käynnille, tuo pissanäyte mukanasi tai anna se täällä heti silloin. ...eli siitä lähtien nekin alkaa kuulemma tarkkailla mun pissiä (mut ennen ekaa käyntiä näköjään ei)... =) :whistle:
 
Emilyn Ihailtava asenne =) Mä olen päättänyt myös että periaatteessa näkyi siellä ultrassa mitä vain niin vauva on tervetullut jokatapauksessa. Ultriin menen ainoastaan sen vuoksi, koska epäilen (toivon) odottavani useampaa kuin yhtä.. Nojaa, saa nähä.

Tänään olen jälleen yrjöillyt ja meinannut tajukin tuossa lähteä. Onkohan mulla kaikki arvot taas jossain lattianrajassa?? Vaikka olenkin oikeastaan koko ajan vuoteenomana olen suht rauhallinen kuitenkin odotuksen ja ennenkaikkea vauvan (tai vauvojen!) terveyden suhteen. Esikoista odottaessani olin niin peloissani ja ahdistunut että kävin tuon tuosta puhumassa milloin terapeutille, milloin neuvolassa ja sitten sata kertaa synnytyspelkokeskusteluissa. Nyt ei kyllä samat huolet paina..

Maanantaina aion mennä töihin (aplodeja) Aika sankari olo jo pelkästään siitä että aion mennä. :LOL: Kaikki tietää jo onneksi siellä, ehkä ne säälii mua ja antaa helpompia hommia. Tai sit mä alan kiukuttelemaan. :kieh:

Mieliala on noussut, joku 400% :D En käsitä mistä johtuu...

Voisin lyödä vetoa että joko odotan kaksosia (tai kolmosia? nelosia heh kiäh kiäh) :p tai sitten olen pidemmällä raskaana.

Ja jee, tänään kolahti luukusta kutsu ultraan. Ketunmarjat tietenkin ukko on työmatkalla silloin. :/ Ärsyttävää.. Ja tosiaan, lapsia ei voi ottaa mukaan.. Minnes tuon veis.. Mä otan tuon mukaan jokatapauksessa. Muutenkin haluan että esikoinen on mukana jokaisella neuvolakäynnillä ja kaikissa tapahtumissa mitkä valmentaa meitä kaikkia vauvan tuloon. Myös mukana kun ostetaan vauvalle vaatteita tai rattaita jne. Mun mielestä tämä voi ehkä jopa ennalta ehkäistä tulevaa sisarkateutta... Kun se vauva ei ykskaks vaan tupsahda meille... nojoo..

Mä en ole mitään pissanäytteitä vienyt eikä neuvolassa ollut mitään puhetta asiasta.. mutta kuten amalia niin myös minä yleensä kärsin todella oireellisesta pissatulehduksesta. Joten vielä en ainakaan osaa epäillä mitään..

meela täällä on myös havaittavissa hiusten käsittämättömän nopsaa rasvoittumista. Vaihdoinkin sampoon apteekin mietoon jokapäiväiseen pesuun sopivaksi. Ja pesen aamulla hiukset niin ei heti aamulla ole niin tahmainen olo... :D

mikä puheripuli...kiäh :LOL:

nyt painun tekemään jotain fiksua

Katja ja Tahvo 9 + 1
 
Onpas paljon tullut lisää uusia juttuja tänne:) ajattelin että pikaisesti poikkean mutta eihän täällä koskaan pikaisesti poiketa;) tässä ruokaa teen miehelle,ja itselläkin jo kauhea nälkä :D
Taas kerran :) ensi viikolla on totuuden hetki toukasta...iiik jännitttää "pikkuisen":)
 
Katiapatia Miksi sinulla on niin vahva tunne etä odotat usempaa kuin yhtä vauvaa? Itsekin olen toisinaan leikkinyt ajatuksella, että mahassa olisikin kaksi tai jopa kolme vauvanalkua, mutta siihen en kyllä oikeasti usko.. :) Kuullostaa hyvältä idealta ottaa lapsi mukaan neuvoloihin ja muihin vauvajuttuihin, niin pääsee näkemään koko raskausajan vauvan kehitystä yms, eikä vauvan tulo sitten vältäämättä tule niin yllättäen. Minkä ikäinen lapsi teillä on? Meidän poika on sen verran pieni, etten usko noista neuvola/ultrakäynneistä olevan hänelle oikein hyötyä, kun ikää on vasta 1,5vuotta. Neuvolaan hänet kyllä mukaan otan, hyötyi hän tai ei :D
 
Tervetuloa uusille ja Lissulille :hug:

Ei oo tullu ny kirjoteltua, mut sivusta oon kyllä seuraillu :) Mulle ei nyt mitään uutta juuri, mitä nyt rintoja on alkanu hieman aristaa muualtakin kuin nänneistä ja tuntuvat painavan tonnin kun liivit pois ottaa.. Ja sit maha kyllä on turvonnu ja näyttää kans ku oisin jo pitemmälläkin..varmaan huomais joku semmonen heti joka ei oo vähää aikaa nähny et pullahan siel uunis taitaa olla :D Ois kyllä aivan ihana oottaa kaksosia, oisivat enemmä ku toivottuja, mut perinnöllisyyden puolesta mahikset aika minimaaliset; ainoot kaksoset on mummun veljet meijän suvus, mut ei ihan 0% kuiteskaan :LOL:

Ei malttas siihen tiistaihin millään ottaa kun on neuvola, mut onnes (onnes ja onnes) viikonloput menee nopeeta.. =)

Mut viikonloppuja kaikille :wave:

hipsuli ja nappula 8+2
 
Niin, olisin tietysti voinut vähäsen selventää näitä kaksostuntemuksia, tai toiveita pikemminkin..

Meidän suvussa on "paljon" kaksosia, miehen puolelta ei taida olla. Äitini on kaksonen, siskollani on yhdet kaksoset ja tämä raskaus oli alkanut kolmosraskautena. Hänen esikoistaan odottaessa oli sekin alkanut kaksosraskautena. Yhdet serkut on kaksoset jne.. Eli aika suuri mahdollisuus mun käsitykseni mukaan saada kaksoset. Varsinkin jos vertaa sellaiseen odottajaan jonka suvussa on huomattavasti vähemmän kaksosraskauksia.

Mutta en kyllä pety jos sieltä (vaan) yksi tuleekin. Onhan meillä jo tuo reilu 3 vuotias :heart: Ja siihen asti kun oma terveys kestää niin lisää tehdään =) mies ei vaan tiedä sitä vielä :kieh:
 
tuohon kaksoiskeskusteluun :D - meillä on suvussa paljon kaksoisuutta ja ainakin meijän suvussa se näyttää olevan ns. yhden sukupolven ylihyppäävä ominaisuus; eli mun mummin äiti sai kaksoset, mummi taas ei, mutta mummin tytär (mun äiti) sai kaksoset (eli mut ja mun siskon). nyt siis olis kai todennäköisempää että minä en saisi kaksosia, mutta mun lapset kyllä! ja tälleen samaa rataa on menny myös meijän isän puolella! ois kyllä näin itse kaksosena ihanaa kun saisi itsekin kaksoset, kaksi yhellä vaivalla.. :heart: :LOL: mutta täällä ei kyllä olla kasvettu mitenkään erikoisen isosti, ja sehän se yleensä on se ensimmäinen merkki! joten katiapatia ja naurukohtaus - toivotaan teille kovasti TuplaOnnea! :heart:

mullekkaan ei neuvolantätsy puhunu mitään mahollisista pissatulehuksista tai pissanäytteen aikaisessa vaiheessa viemisestä heille. sanoi vaan, että sitten ekalle neuvolakäynnille tullessa pitäs pietellä pissaa kun sitten ottaa näytteen, ja ei kyllä sanonu mihin tarkotukseen, minä heti ajattelin että ne vielä tarkistaa siitä mun raskauden.. :LOL: mut kaiketi he siis sillon vasta poissulkevat mahdollisen tulehuksen. koitin tuossa just soitella sinne neuvolaan että oisin kyselly oisko aiheellista toimittaa heille näytettä, mut eipäs siellä vastattu. mua vaan jänskättää nuo tulehusasiat muutenkin kun mulla on ollu jo viikon kurkku kipeenä, koko ajan on pikkasen lämpöä (37.1-37.4) ja on kuivaa yskää. meillä on töissä ollu puolet porukoista influennsan ja sen jälkitautien kourissa ja nyt mua jänskättää et jos mulla onkin nyt joku lievä tulehus koko ajan päällä niin mitähän tää raskaus siitä tykkää ja oisko mullakin siksi tullu mensupolttoja enemmän viime päivinä.. en tiiä, ajattelin että jos vielä pati päivää jatkuu niin oon sitten vaikka lekurien mielestä yliherkkä ja meen käymään siellä niin saavat ottaa näytteet kurkusta ja tulehusarvot. on tää raskaus vain niin jännää kuinka sitä huolehtiikaan ittestään, syömisistään ja oloilustaan paljon paljon enemmän ja terkemmin kuin aeimmin, kyllä sitä vain huomaa miten tärkeä tuo pikkuinen asukas on kun kaikkensa koittaa tehä että sielä ois mahollisimman hyvä olla :heart:

mielenrauhaa kaikille meille odottajille ja paranevia oloiluja!!

~amalia ja pikkuinen 5+2~

sain muuten just varattua meille varhaisultran diacoriin, se ois sitten 14.3 ja silloin olis menossa rv 7+2, eli kaiketi toivoa jo että jotain näkyis.. :heart:
 
AinoAmanda
Hei, vielako uusia mukaan mahtuu? =)

Sain torstaina vahvistuksen sille, etta raskaana ollaan ja ihan oikeasti, kun ultrassa nakyi pikkuinen ja silla vahva ihana tasaiseen pumputtava syke :heart: :heart: . Meilla oli takana yritys jo melkein pari vuotta, takana kaksi varhaista keskenmenoakin.. Sykkeeseen asti ei kummassakaan KMssa paasty, joten kovasti toiveikkaalla mielella taman raskauden kanssa ollaan.

Meilla siis toinen tekeilla ja laskettu aika 19.10. :D

Kivaa viikonloppua kaikille muillekin raskauden alkuoireiden kanssa karvisteleville! Kylla tahan krooniseen kuvotukseen varmaan jossain vaiheessa tottuu :x ja eipa ainakaan tule sita viinilasillista ikava edes nain perjantai iltana. :LOL:

:wave: :wave:
 
moikka kaikille! :) tylsyyttä tänne vain ukkokin töissä.
ja tervetuloo AinoAmanda ! onnea plussasta :flower:

AH sain kuin sainki varattua sen alkuraskauden ultran. se on ens viikon torstaina. sinnekkin on vielä ikuisuus 6PÄIVÄÄ ! toivottavasti aika menee nopeeta. noh luulis ainaki ku nyt 9päivän työputki edessä huh huh kuinkahan sitä jaksaa ku näin lomapäivinäki väsyttää niin pirusti. onneks on sentään aamuvuoro niin menee päivät nopeeta.

(.)
Tissit on kipeet, Jatkuva nälkä (siis syön KOKO ajan), ja väsymys painaa. siinä tämän päivän valitukset :ashamed:

muuten on jotenki hyvä ja luottavainen fiilis. Tällä kertaa... huomenna varmaan on jo eri olo :D

pärjäilkää ! ja koitetaan kestää nää oireet yhessä :hug:
 
Tervetuloa uusille!

Mulla oli esikoisen odotusaikana tosi kovaa vuotoa, tuli hyytymiäkin ja kaikkea, ja yksi mahdollinen syy olisi ollut se, että olisi ollut kaksoisraskaus. Mutta sitä ei koskaan saa tietää. Sen verran hommaa on tossa yhdessäkin, että parempi näin :)

Mä en mene varhaisultraan, nyt toisella kerralla ottaa jotenkin lunkimmin, tosin ei me ensimmäisellä kerrallakaan menty muuten paitsi vuotojen puitteissa. Esikoisen odotusaikana ultria kertyikin tosi monta, 2 kertaa vuotojen takia, 2 kertaa normaalit tutkimukset, 2 kertaa neuvolassa ja yhden kerran sen takia, että epäiltiin kalvokiinnitteistä napanuoraa. Siinä oli ultria riittämiin :D

Nyt tämä alkanut pahoinvointi tekee vähän konkreettisemmaksi tätä raskautta, vaikka vieläkin on sellainen olo, että olenko mä nyt oikeasti raskaana vai kuvittelenko vain.

Täällä ei ainakaan saa ottaa lapsia mukaan ultriin, ja uskon, että siihen on ihan pätevät syyt. Eikä siitä mitään tulisikaan 1 v esikoisen kanssa, viimeeksi se niskapoimu-ultra kesti melkein tunnin ja tehtiin alakautta, ei siellä jaksaisi esikoinen hiljaa istua. Joten täytyy yrittää saada mummille hoitoon, jotta mies pääsisi mukaan. Neiuvolaan joudun tytön ottamaan mukaan, koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa, mutta terkkari sanoi, että se on ihan ok. Siellä on onneksi leluja.

Mies on vieläkin töissä, ja mä olen ihan naatti. Päivä on kulunut tosi hitaasti, onneksi sain kuitenkin tytön nukkumaab. Vois mennä itsekin. Huomenna aamupäivästä olsii jumppa, saa nähdä selviänkö sinne.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Huomenia!

Eilen oli sitten eka neuvola :D kaikki ne näköjään siellä testaakin... otti 2putkee verta,toinen lähti spr:lle mistä katotaan mun veri ryhmä toinen ouluun tai vastaavaa ja siitä katotaan kuppa hiv ja joku hepatiitti. sitten sairaalaan pitää viiä kaks pissanäytettä toinen pitää ottaa kotona aamupissasta ja pistää putkiin,niistä en muista mitä niistä katotaan... sit jättää vielä paikanpäällä yks pissi josta katotaan klamydia...aika moista! =)
Sit mennessä neuvolaan pissin purkkiin ja tein sellasen liuskatestin josta katottiin sokeri , veri ja joku kolmas... sitten täytettiin kaiken näköset lomakkeet...onneks mies ei ollut mukana se olis kyl pitkästynyt...jatkossa on eri juttu kun pääsee kuuntelemaan sydän äänet ja ei oo ihan pelkkää lippujen täyttämistä. :D olis kuulemma nytkin koitettu saada sydänääniä kuulumaan mutta kun olin käynyt varhaisultrassa niin ei kuulemma siks koitettu.
Neuvolassa täti laski että tuo laskettu päivä olis 2.10 mutta kattoo nyt mihin se ultrassa määräytyy sit lopullisesti. varasin meille tuon vkon np ultran ja se on 31.3 koska mies on reissussa 15-29.3 ja halusin että jos mahd. niin pääsis mukaan...no viikkoja on sillon sit 13+4 mut se vissiin pitää tehdä ennen kun on vkoja 14 täynnä.
mukavaa viikonloppua kaikille!
Cristiina + masu-asukki 9+2 nyt neuvolan laskujen mukaan :heart:
 
Heippa. Tällä viikolla olo on ollut etova ja väsynyt. Pahoinvointia aamusta iltaan, yöt saa onneksi nukuttua. Oksennusta ei ole tullut, mutta kaukaakaan ei ole liipannut. Lähes kaikki ruoka etoo, vaikka väkisin on syötävä, että saa olon edes vähän paremmaksi. Tämä liikunnallinen ihminen makaa nyt vaan sohvalla peiton alla, heti kun töistä kotiin saa raahauduttua. Töissä on vauhdikasta, ja siellä jaksaminen on aika rankkaa ,kun olo on kamala; ja pitäisi vaan jaksaa neuvottelusta toiseen ja asiakastyön ihmiskontaktista toiseen. :ashamed:
Miten te muut? Jos on ollut pahoinvointia, miten olette sen kanssa pärjänneet? Mikä voisi olla avuksi? Kai tässä on vaan yritettävä kestää ,vkoja kun kuitenkin on vasta 7+3 ja mahdollisesti pahimmat ajat pahoinvoinnin suhteen vasta edessä. Neuvolan täti neuvoi syömään säännöllisesti ja se nyt onneksi vähän auttaa, ainakin niin kauan kun sisällä pysyy.. Mieliala tässä kuitenkin väkisin latistuu :'(
 

Yhteistyössä