***LOKAMASSUT -08 elokuussa***

NAURUKOHTAUKSELLE onnea matkaan sairaalaan! Ihana pieni nyytti sieltä tulee sitten sun matkaan.

SATUNEN, eiköhän ne kasvikset ja vihannekset ole hyviä syötäviä. Jos tarkoitus olikin vain välttää hedelmiä, erityisesti sellaisia, joissa on paljon sokeria. Ja hiilareita voi yrittää välttää lisäämällä vastaavasti proteiinipitoisten ruokien käyttöä, siis kananmunan valkuaista, rasvattomia maitotuotteita ja sen sellaista. Mutta ei sitten taas kannata syödä rasvattomia jugurtteja, joihin useimmiten on lisätty hirveästi sokeria. Mulle annettiin neuvoksi käyttää maustamatonta jugurttia ja siihen sitten tuoreita marjoja vaikka sekaan. Mulla siis myös raskausdiabetes, joskin helppohoitoinen tuntuu olevan.

NANNA, tsemppiä kovasti vielä viimeisille pinnistelyviikoille. Ei kuulosta kovin kadehdittavalta sun olotila.

TOVE, minulla on sujunut mukavasti myös jo monta viikkoa sokeritarkkailut ihan tavallisella ruokavaliolla. Vähän vain miettii, ettei liikka sokeripitoisia ruokia käytä. Yritän myös kävelylenkillä käydä säännöllisesti, vaikka välillä se tahtoo jäädä nyt, kun työpäivät aikalailla vie mehut ja on ollut ikävän sateistakin. Ylimääräinen ultra onkin mukava "palkinto". Meille ei taida sellaista kuitenkaan olla luvassa.

VAKUUTUKSESTA, taitaa olla jo myöhäistä tässä vaiheessa yrittää syntymättömälle lapselle ottaa. Mitä netistä katselin, niin 3 kk ennen laskettua aikaa olis pitänyt olla liikkeellä. Mutta saahan vakuutuksen sitten myöhemminkin 2kk ikäiselle otettua. Katsotaan sitten uudestaan.

Novelle 32+3
 
Naurukohtauksen puolesta täälläkin jännitetään. Eli nytkö se jo alkaa tämä meidän jakautuminen vastahan me tultiin raskaaksi. Hirveetä vauhtia mennyt tämä aika :eek:
Tosiaan ensi kuun on jo syyskuu ja eiköhän silloin jo useammalla meistä ala olla viimehetket käsillä. Itse ainakin olen suunnitellut synnyttäväni jo syyskuussa. Saahan sitä suunnitella :D Mutta kaikki aiemmat meillä on kyllä syntynyt jonkin verran ennen laskettua aikaa niin siitä olen ajatellut että niin käy tämänkin kohdalla

Täällä aletaan pikkuhiljaa palailla elävien kirjoihin tämän flunssan kanssa. On meinaan ollut sellainen taui ettei ainakaan kymmeneen vuoteen. Henki ei ole kulkenut mitään kautta, nokka tukossa päätäsärkenyt ja jopa korvatulehduksen sain itselleni. Kun tuohon vielä lisää sen että mies ollut työhommissa muualla ja lapset tavallista kiukkuisempia niin välillä oikeesti oli jo sellainen olo että ei tästä tulee yhtään mitään. Kumma kun edes nuo isot 12-10 vuotiaat ei edes tajua tehdä esim välipalaansa itse kun äiti yrittää levätä kuopuksen päiväunien ajan. Ilmeisen pilalle passattuja
Mutta tänä aamuna olo on ollut jo sellainen että mitä jos lähtis lenkille tuon kuopuksen kanssa. Vois olla vähän helpompi päivä jos poka pääsis pihalle kun pari päivää on vietetty nyt ihan sisätiloissa

Eilen aloin kirjoitella listaa mihin tulee kaikki mitä vauvalle ja itselle pitää vielä ostaa ja kyllä tuo melko pitkä lista on vaikka kaiken piti olla jo valmiina. Kyse toki pienistä jutuista, vaipoista, tuteista, liivinsujista, terveyssiteistä ym... mutta helpompi ne nyt on hankkia valmiiksi. Sen verran lahopää täällä on että ilman tuota listaa unohdan varmaan jotain tärkeetä ostaa. Tietysti voisihan sitä sitten miestä juoksuttaa kaupassa ;)
Kaikki isot hankinnat on tehty paitsi turvakaukalo ja pinnasängym patja. Sen verran kärsinyt tuo patja pojan jäljiltä on ettei sitä ilkeä uudelle vauvalle laittaa

pumppernikkeli ja niilo 34+0
 
Naurukohtaukselle onnea matkaan ja paljon tsemppiä :wave:

Tänne ei ihmeempiä, käytiin keskiraskauden ultrassa ja lääkärin tarkastuksessa. Kaikki oli hyvin, pikkuisen painoarvio oli 1240g :heart:

Vakuutuksesta, meillä se kans taisi jäädä, jossain vaiheessa sitä mietittiin, mut sitten se unohtui :ashamed: No mut jospa pärjättäis ilmankin sitä =)

Mutta nyt pitää töihin alkaa lähteä!

memmy ja vaavi 29+6 :heart:
 
naurukohtaus taitaa olla meistä ensimmäinen sitten... Tsemppiä ja onnea matkaan :hug: Hurjan iso vauva siellä kyllä jo on...

Vakuutuksesta vielä.. Me kun asumme täällä Vantaalla, terveyspalvelujen luvatussa kaupungissa, niin lääkärille, eikä edes terveydenhoitajalle saa ikinä aikaa. satunen kun ihmetteli vakuutuksen tarvetta. Meikäläinen on esimerkiksi ollut nyt tammikuusta asti jonossa hammaslääkärille... ja silloin kun tytölle kävi onnettomuus kotona jossa olisi voinut käydä todella huonostikin en olis kyllä lähtenyt Peijaksen sairaalaan jonottamaan kun toinen valuu verta. Joka aamu kun soitan tuonne terveyskeskukseen kello 8 kun ajanvaraus alkaa, jonotan puhelimessa semmosen tunnin, ja sitten saan jonkun kiinni ja kaikki ajat ovat menneet. Eli täällä tulee kyllä tuosta vakuutuksesta oikeasti olemaan hyötyä. Tosin kuukauden päästä muutetaan tohon naapurikuntaan, saa nähdä mikä on tilanne siellä.

Tuollaset tapaukset vaan mitkä sattuu keskellä yötä saa ainakin meikäläisen panikoimaan väsyneenä joten on lohdutavaa kun tietää että pääsee aina lastenlääkärille joka oikeasti osaa hommansa. Mutta varmasti on eroja paikkakunnissa.

Ja meidän perheen matkusteluvimma vaatii myös hyvät vakuutukset kaikilta. Esimerkiksi kotimaan matkustelussa on parempi käyttää tota sairas- ja tapaturmavakuutusta ja ulkomaanreissuissa, esimerkiksi Kiinassa en kyllä tiedä miten pärjäisi jos ei olisi kattavaa matkavakuutusta. Sielläkin kun oltiin keväällä Shanghaissa oli hyvä tuuri kun meidän hotellin vieressä sattui olemaan naisten sairaala =)

Pekingissä taas en oo joutunu käyttämään paikallisia lääkäripalveluja. Mies tosin on joutunut hammaslääkärissä siellä käymään.
:D

Täällä on monella jo puhti pois masun ja voinnin kanssa... Tuo naurukohtaus taitaa alottaa tän jakaantumisen, saa nähä kuka sitten seuraavaksi...

KatPat 33 + 6
 
heijaa kaikki!!

Tuli taas aamusella käytyä äippäpolilla jorinoimassa. Arvasin, nehän narisi siitä sokeri hommasta. Mutta saivat mun pään käännettyä ja ajattelin lähinnä vauvan terveyttä enkä omaani! |O :whistle: :D

Siellä sitten opetettiin miten mittailen näitä kotona.
Annettiin joku vihko ja sovittiin että tämä päivä,huominen ja perjantaina soittelen tuloksia niille. Eihän tää ollutkaa olleskaa niin paha mitä kuvittelin! ihan oikeasti.. ois voinu seki neuvolan muija informoida millanen vehe on kyseessä! Minäku kuvittelin että se on se kynä niinku neuvolan mittaus vehe. Kiitti siis tiedonkulusta neuvola! |O
Just äsken mittasin lounaan jälkeen puoli tuntia sen mitan ja sitte tuossa varttia vaile otan toisen se joka on tunti ruokailusta.. Niin lapsellisen helppoa kun olla ja voi..
Nyt näytti sokeri arvoa puolituntia ruoasta 6.3
Neuvolassa sillo oli sokerit koholla 8.7 sen takia varmaanki ku olin ennen neuvolaan menoa syöny jätskin, keksiä ja juonu limskaa :ashamed: siitä tämä souvi sitten alkoi.

SYNNYTYKSEN KÄYNNISTÄMISESTÄ ASIAA??!!! - Elikkäs, tietääko tai osaako kukaan sanoa että jos mulle on lupailtu sitä käynnistystä 4-5 viikonpäästä. Että tapahtuuko se alateitse se synnytys? Sillon 4 viikon päästä pitäs olla 36+3 menossa jos TASAN 4 viikon päästä katottas..
Minä hajoan totaalisesti jos tehdään keisarinleikkaus! En halua sitä.. Olen sellanen ihminen että vaikka pääkainalossa teen ja touhuan ja vaikka kuin kipeä olisin niin mun on pakko saaha olla niinku haluan. Esim: liikkua jne. En kestä sitä levossa olo pakkoa, miten hoitasin vauvanki kotona sektion jälkeen? Ukon on pakko olla töissä että saadaan leipää pöytään ja laskut maksettua. Onhan mulla apuna tietysti oma äiti muttei sekään nyt 24/7 voi täällä olla koska sen pitää viiä minun pikkusisko aamu 8 tarhaan ja hakea 3-4 aikaan.. Ootan vaan kauhulla jos tulee sektio tuomio..
:kieh: muahan ei leikellä. PISTE. ja silllä SIPULI!!! :ashamed: :'( AUTTAKAA NYT JOKU EES?

ihanaa jos vaavi syntyypi tuolloin kun on vähän puhuttu..
En jaksa enää tätä odottamista! Raskaus ei todellakaan sovi mulle. Onhan tää ollu tavallansa ihan ihanaa, mutta kaipaan jo maksalaatikkoa ja kaikkea muutaki mitä ei saa syyä. Se on varma ku pääsen kotia sairaalasta, meen nyytin kanssa kaupan kautta ja hajen viis lootaa maksalaatikkoa ja syön kaiken raejuuston kanssa :p *odottaa jo kuola valuen*
:D

mitäs muut mammat? Täällä vaan on harmaata ja satelee vettä.. Ei nyt välttis tarvis auringonkaan paistaa kuumuudeltaan vaan olis sellane neutraali ilma joka ois ihan ok..

nyt pyykin pesuun! :flower:
 
Satunen: Jos ne käynnistämisestä puhuvat niin eiköhän se tarkoita silloin juuri alateitse synnyttämistä.. Muutenhan ne varais ajan sektioon suoraan, jos tilanne vaatisi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitenkä synnytys päättyy. Jos siis jotain sattuu niin tekevät hätäsektion..

Nyt neuvolaan.

jenksu 30+6
 
jenksu huh..kiitti! En siis vedä vielä turhaa ressiä! mulla aika syyskuun puolella n.2 viikonpäästä uuten ultraan ja siellä jutskataan lekurin kanssa tästä mahd.käynnistyksestä..
Eiköhän se siellä selviä? :D

 
Naurukohtaukselle onnea vauvanhaku reissulle :flower: Nyt pitääkin sitten jatkuvasti käydä kurkkimassa, että joko,,, :)

Mä olin eilen ja tänään siellä kätilöopistolla. Eilen sain tuollaisen laitteen millä mitataan verensokereita kotona ja tänään sitten sisätautilääkäri katsoi tulokset.
Paastoarvot oli ihan hyvät, mutta nuo aterioiden jälkeiset arvot oli hieman korkeat. Ei kuitenkaan yli rajojen. Nyt sitten pitää pari kertaa viikossa aina vuorokauden ajan seurata noita sokereita ja loppuraskauden olen 1800 kcal/vrk dieetillä.
Eilen ensimmäistä päivää söin tuon ruokavalion mukaan ja ihan hyvältä se tuntui :) Tuntuu vaan, että koko ajan saa olla syömässä, kun pitää yrittää pitää nuo tarpeeksi tiheät ateriavälit.
Viikolla 37 on sitten vielä kontrollikäynti, jossa katsotaan vauvan koko. Toivottavasti tämä ruokavalio nyt hillitsisi vauvan kasvua.

Vakuutusta ei mekään olla vauvalle otettu. Harkitsin kyllä alkuun, mutta kun ei se olisi noiden isompienkaan kohdalla maksanut itseään takaisin, niin en sitten ottanut. Ikinä ei tietysti voi tietää mitä tapahtuu, mutta mennään nyt kuitenkin luottavaisin mielin eteenpäin. Meillä on ainakin tähän asti toiminut ihan hyvin tuo julkinen puoli ja jos joskus ei jaksa mennä päivystykseen jonottamaan, niin sitten mennään yksityiselle ja maksetaan itse se muutama kymppi. Tapaturmavakuutus otetaan myös vauvalle.

Tänään pitäisi sitten tehdä tuollainen pidempi kävelylenkki, kun on tapaaminen pojan opettajan kanssa koululla. Matkaa tulee 1,5 km yhteen suuntaansa. Normaalistihan tuo ei olisi matka eikä mikään, mutta tämän kipeän häpyluun ja supistusten kanssa tuntuu varmaan maratonilta :LOL:
Ja illalla tulee vielä kaveri lapsineen hiustenleikkuuseen, joten on ainakin seisomista luvassa tälle päivälle.

rv 34+0, enää 6 viikkoa laskettuun aikaan :eek: :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katiapatia:
Vakuutuksesta vielä.. Me kun asumme täällä Vantaalla, terveyspalvelujen luvatussa kaupungissa, niin lääkärille, eikä edes terveydenhoitajalle saa ikinä aikaa. satunen kun ihmetteli vakuutuksen tarvetta. Meikäläinen on esimerkiksi ollut nyt tammikuusta asti jonossa hammaslääkärille... ja silloin kun tytölle kävi onnettomuus kotona jossa olisi voinut käydä todella huonostikin en olis kyllä lähtenyt Peijaksen sairaalaan jonottamaan kun toinen valuu verta. Joka aamu kun soitan tuonne terveyskeskukseen kello 8 kun ajanvaraus alkaa, jonotan puhelimessa semmosen tunnin, ja sitten saan jonkun kiinni ja kaikki ajat ovat menneet. Eli täällä tulee kyllä tuosta vakuutuksesta oikeasti olemaan hyötyä. Tosin kuukauden päästä muutetaan tohon naapurikuntaan, saa nähdä mikä on tilanne siellä.
Me asutaan myös Vantaalla ja meillä on kyllä käynyt niin hyvä tuuri, että kaikki on toiminut aina tosi nopeasti julkisella puolella. Onkohan tässäkin sitten aluekohtaisia eroja.
Hammaslääkäri tilanne taitaa olla sama joka puolella pk-seutua.
 
Naurukohtaukselle täältäkin tsempit :flower: Taidatkin saada kunnian olla ensimmäinen "jakautunut" tästä ketjusta, jos ei ihmeitä satu :)

Omaa napaa, neuvolassa kävin ja kaikki oli ok. Sokerit ehkä himppusen näyttävät nousemisen merkkejä, joten tarkkailen niitä nyt hiukan ahkerammin, vaikka raja-arvot eivät vielä ole ylittyneetkään. Olin vähän pettynyt, sillä terkkarin kesälomasijainen oli unohtanut antaa minulle perhevalmennuksien aikataulun ja tämän viikon maanantaina olisi ollut ensimmäinen, joka nyt sitten jäi väliin. No ensi maanantaina sitten :)

Syntymättömän lapsen vakuutusta ei me otettu, toivottavasti sille ei olisi käyttöä ollutkaan. Lapsivakuutus on tarkoitus sitten heti kahden kuukauden jälkeen ottaa. Joku ihme hinku saada asiat kuntoon on kyllä itsellekin iskenyt ja olen nyt urakalla tehnyt noita vakuutusvertailuja ja kilpailuttanut yhtiöitä, voipi olla että nykyinen menee vaihtoon.

Taralee ja Pätkä 30+5
 
Tuo on varmaan aika paikkakunta kohtaista miten julkiselle puoleel pääsee hoitoon. Minä olen päässyt aina hyvi. Yhden kerran muistan kun esikoinen oli todella kipeä ja päivystyksessä olis ollut 4 tunnin jono no mentiin sitten yksityiselle. Ja eipä tuokaan montaa kymppiä maksanut joten sen takia vakuutusta ei tarvii olla. Tietty eri jos sairastaa jatkuvasti,
Hammaslääkäriin nyt on jonot varmaan joka paikassa, en tiedä kun itse käyn aina yksityisellä ei kela korvauksen jälkeen maksa paljoakaan enempää kuin kunnallinen saa ilta aikoja ja pääsee heti. Myös palvelu on parmpaa.

Tein muuten äsken kävely lenkillä melkoisen löydön. Tai nuo vaatteethan ne minut löysi. Kävelin kuopuksen kanssa ostarilla jasiellä oli joku ulkokirppis. Eräs myyjä sitten huusi minulle että tarviiko rouva vauvanvaatteita. Minä ehdin jo sanoa että niitä on kyllä jo melkein liikaakin kun tämä myyjä sanoi että möisi koko pussin 1? :eek:
No minä ostin "sian"säkissä ja kotona paljastui 12 body, 6 paitaa, 6 potkarit ja muutama kietaisu nuttu. Kaikki ehjiä siistejä ja ihan viimevuosien tuttan, h&m ym.... vaatteita ei edes mitään vanhoja äitiyspakkauksen vaatteita vaan ihan kaupasta ostettuja. Olin kyllä lievästi yllättynyt :eek:
Onneksi ostin pussin todsin alkaa näyttää huolestuttavalta jos vaatteet alkavat jo tuollain ihan yllättäen kävelyreissulla hyppiä mukaan. Meinaan vaan että kohtaa saa alkaa ostaa isompia vaatekaappeja :LOL:
 
Taralee tuletkin sitte samaan ryhmään meidän kanssa =) . Viimeksi sielä ei ollukaan kuin 3 äitiä ja 2 isää mukana... Eipä sielä oikeestaan mitään kummepia vielä puhuttukkaan. Vähän kateltiin mistä olis kiva puhua. Ens maanantaina on sitten synnytyksestä yms. juttua.
 
Naurukohtaukselle kovasti tsemppiä vauvan haku reissulle. :) ensimmäinen nyytti saadaan meidän ryhmään sitten, kuka/koska mahtaa olla seuraava. :)

Kyllä se pitää alkaa jo tajuta että nuo raskaimmat kotityöt pitäisi jättää miehen hoidettavaksi. Yritin vähän imuroida tänään ja pestä vessaa ja touhuta paikkoja muutenkin kuntoon niin heti alkoi supistella. sellaisia kivuttomia onneksi. Imurointikin tuli sitten hoidettua vähän sinnepäin kun pakko oli saada pölyt pois nurkista mutta perusteellista siivousta en kyennyt tekemään. Ärsyttää vaan kun ei sellaistakaan pysty näin pienessä kämpässä(60,5m2) tekemään. mies joutuu töissä raataa että eläminen sujuisi, hänen rahoillaan kun tässä mennään koko ajan ja sitten mä en pysty laittaa tikkua enempä ristiin edes kotona. MUR!

Huomasin tänään että kyllä tuo minun maha on ihan vähän laskeutunut. kun napaa en näe enää samalla tavalla kuin ennen. :D Mutta paljon ei ole muutosta kyllä tapahtunut, mutta silti.

Harmittaa ku kaikille muille on tehty noita painoarvioita, toisille useitakin ja minulle ei ole tehty yhtäkään. Perhana kun pitää asua täällä korvessa jossa neuvolan uä-laitteet on historiallisia niin ei edes edellisellä lääkäri käynnillä voinut katsoa että minkä kokoinen pieni on kun kuvasta ei paljon enempää erottanut kuin selkärangan ja kallon. ja sjoelle asti ne ei lähetä ultraan ellei ole pakko. Oisi kiva tietää ettei tarttisi hermoilla että onko pieni viikkojen mitoissa vai ei.

Hyvin samoihin aikoihin meillä nuo valmennukset alkaa. meillä ensimmäinen on ensi maanantaina. joudun kyllä yksin menemään kun mies on töissä mutta aihekkin taisi olla tyyliin imetys niin eipä se nyt niin tuota miestä koske. :LOL:

Omasta navasta ei kummosempaa. Mies eilen jestasteli illalla kun makasin sängyllä kyljelläni ja laitoin sen käden yläkyljen päälle että miten kovaa vauva koittaa läpi aina tulla. :D meinaa vissiin että olen liian paljon mahan päällä ja on ahdasta kun kunnolla jollain raajalla tökkii kylkeen. :D

Jaksamisia kaikille. :)
rv32+2
 
Naurukohtaukselle - tsemppiä nyytin haku reissulle :heart:

Neuvola kuulumisia... Kaikki ok! Paino -200g/viikko (jee jee!!!), rr 120/68, pissa puhdas, vauvan sykkeet 140, sf mitta 29,5. Niin ja vauva mitä ilmeisimmin perätarjonnassa... No onneksi tuo kerkee vielä kääntyä... Kahden viikon päästä sitten lääkärineuvola jossa laitetaan lähete synnytystapa arvioon....

Vakuutuksista Me ei otettu syntymättömälle vakuutusta vaan otetaan sitten 2 kk ikäisenä kuten esikoisellekin. Me asutaan pienellä paikkakunnalla ja täällä on kyllä terveyspalvelut todella hyvällä mallilla. Omalääkärinä meillä on sama lääkäri kuin neuvolaläkäri. Terkkariin saa aina ajan samalle päivälle jos aamulla soittaa ja päivystykseenkin pääsee muutaman tunnin varoitusajalla ja jonottamatta. Eli esikoisenkaan vakuutusta ei olla vielä tarvittu, mutta hyvä se on kuitenkin olla. Ystäväpariskunnan tyttö allergisoitui vasta 2-vuotiaana pahoin ja ovat kyllä monet kerrat kiitelleet vakuutusta,että pääsivät allergialääkärille pikaiseen.

Nyt esikoisen kanssa päiväunille....

Emppu & Papunen 33+4
 
Naurukohtaukselle onnea matkaan! Ensimmäinen lokakuun nyytti taitaa syntyä piakkoin :heart:

Tuntuu hurjalta, kun monilla on synnytys jo melko lähellä ja itse en ole vielä edes koko asialle uhrannut ajatusta, kun tuntuu että laskettuunaikaan on vielä ikuisuus (LA 23.10). Voi kun pääsisi itsekin jo synnyttämään ja pääsisi tästä mahasta, mutta vielä on pari kuukautta kai odoteltava.. tai mistä sitä tietää vaikka syntyisi jo ennen la:ta. Varautunut olen kyllä siihenkin, että yli menee..

satunen Itse olen noita verensokereita mittaillut rv14 asti, neljästi viikossa neljä kertaa päivässä ja kyllähän tuohon hommaan tottuu. Itse olen ajatellut asian myös niin, että vauvalle parempi kun jaksaa ja viitsii sokeriarvoja seurailla, eikä se tietysti itsellekään mukava ole jos pitää jättivauva synnyttää. Itse olen ihan normaalilla ruokavaliolla saanut verensokerit pidettyä kurissa. Herkut ja muut on jäänyt lähes koko raskausajan kauppaan, ettei tule kiusauksia kotona. Viime viikolla pojalla oli synttärit ja silloin tuli hieman enemmän herkuteltua, ja se näkyi kyllä heti sokereissa, onneksi ei kuitenkaan ylittäneet vielä raja-arvoja. Kasviksia olen hyvällä omalla tunnolla vedellyt napaan niin paljon kuin sielu sietää, mutta hedelmien kanssa olen ollut vähän maltillisempi, vaikka kyllä niitäkin on tullut syötyä..

Itse hieman alan jännittämään syyskuun puolessa välissä aloitettavaa Klexane- hoitoa. Eli joudun vatsanahkaan piikittelemään verenohennuslääkettä päivittäin synnytykseen saakka ja vielä synnytyksestä kuusi viikkoa eteenpäin. Se ei mitään mukavaa hommaa ole, mutta pakko se vain on. Ensimmäiset pistokerrat ovat kamalia, mutta lopuaikana menee jo niin rutiinilla ettei edes huomaa.

toiveikasodottaja
Meillä ei myös normaaliraskauksissa tehdä ylimääräisiä ultria ja painoarvioita. Täällä kuuluu kaksi ultraa, nt ja rakenne, mitään synnytystapa-arvioita yms. ei ole. Itse olen päässyt raskausdiabeteksen takia yhteen ylimäääräiseen ultraan ja verenhyytymishäiriön takia pääsen ainakin vielä rv35 ultraan, samalla aloitetaan lääkitys. Mahdollisesti tuon 35viikon jälkeen on vielä ultra, mutta esikoisesta en siihen enää kerennyt, kun poika syntyi ennen äitipoliaikaa :) Neuvolassa meillä ei koko ultralaitteita edes ole.

pumpernikkeli
Kylläpäs sattuikin hyvä tuuri, että vaatteet tuollain sinut löysivät! Miksei minua vastaan ole vaatteet ikinä "kävelleet"..?! Tosin, eipä sillä että niille tarvetta olisi, mutta kyllä tuolla hinnalla kelpaisi vaatepussi :)

Valmennukset
on monilla alkanut tai alkamassa. Meillä taitaa olla niin, ettei uudelleen synnyttäjä valmennuksiin pääse, kun ei ole neuvolassa mitään koko asiasta puhuttu. Esikoisen odotusaikana tuli hyvissä ajoin kotiin kutsu valmennuksiin, mutta ei me silloinkaan niihin ikinä päästy töiden takia, eikä nytkään oltaisi varmaankaan menossa.

Taidan hipsiä päiväunille, kun poikakin vihdoinkin nukahti. Jos hetken kerkeisi torkkua ennen kuin tarvii taas alkaa ruoanlaittoon..

gibbon ja tyttömytty 30+6
 
Moi

olipas tullu tekstiä, pitää yrittää muistaa mitä piti kommentoida :)

Nanna joo kävin tänään neuvolassa ja kun kerroin näistä mun oireista niin sanoin et voi hyvinkin enteillä lähestyvää synnytystä eli pahoinvointi, vatsa vähän sekaisin, lisääntynyt valkovuoto, turvotus näkyy myös huulissa (mulla on ainakin aika hyvä pusuhuulet jo ) :LOL: ...kaikki johtuu kuulemma aika paljon noista hormooneista mitkä jyllää....

mulla olit tosiaan neuvola ja kaikki ok, painoa tullut "kivasti" parissa viikossa ,suurin osa ihan nestettä, sormukset oli pakko ottaa pois eilen...sf 33 edelleen mut mittasi eri mitalla joten sanoi et ei voi luottaa tohon ihan 100%...sain ensi viikolle jo uuden ajan kun sit seur. on jo se keskussairaalareissu milloin sovitaan leikkaus...mä en oo kans saanut mitään painoarviota vielä, tosi tyhmää kun mun lapset vielä ollu aika kirppuja kaikki niin ois kiva tietää et tuleeko täältä suht samaa kalipeeria , luulen niin, no jos ehin tonne 1.9 ultraan niin sit kysäisen...

satunen jos sulle suunniteltu käynnistys, niin tarkoittaa toki alatiesynn. jos kaikki menee hyvin....muuten ois sulle sanottu suunn. sektio

pumppernikkeli aika hyvän löydön teit :)

eipä tässä muuta, jotenkin iski tänään sellainen tunne et pitäis saada kaikki valmiiksi.... :)

pw 33+4
 
pinkwawe kiitti informaatiosta! Oon täällä syvän syrjällään mietiskelly että kuinka palasiksi hajoan jos mut leikataan..Kun ei se vaan oo kaikille niin helppoa se toipuminen.
:whistle: :)

pumppernikkeli niin tosiaan, melko hyvä sattuma sulla! :p

gibbon jeb jeb.. Niinhän se on..ei siinä sen kummempaa ole ku pistää vaan ja sillä sipuli.. hm.. kylläpäs näytti yläkäyrään kun söin hernekeittoa ja 2 näkkäriä oikealla voilla!
muka 7.6 oli sokeriarvo puolituntia ruoan jälkeen |O
kyllä se siitä varmaan laskeepi..Pitää tuossa 20 yli mittailla taas.sitte tuleeki tunti täyteen.

taas supistaa.. Taitaa olla harvakseltaan tänään supistellu.. muutenhan jokapäivä supistaa ja kunnolla. Osa syynä voi olla harvasupistuksiin se kun nukuin tuossa pari tuntia. Unetti niin paljon kun aikasin tuli taas heräiltyä ja yö nukuttua jotenkin levottomasti.

Ääh..meillä on taas kämppä täynnä astioita ja roskia. Mää en jaksa!
|O ja ku ukko tulee töistä niin on luultavasti lisää.

Ei yhtään keksi mitään ohjelmaa tälleillalle enää.. 8 asti yksin täällä huojun ja vaapun kuin pingviini ;) jos vaikka ihan rauhallisesti siivoilis. Pölyt vois pyyhkässä kun sitäkään ei oo tosiaankaan tullu tehtyä pitkään aikaan..

mulla kans harmittaa kun ei voi paljoa siivoilla.Ottaa imurin kouraan ja parikertaa pyörähtää niin alkaa supistelemaan! ja ukko raataa leivän pöytään niin ihan hävettää kun ei ite saa aikaseksi mitään! vaikka kyllä se sen ymmärtää. ..mutta silti!.. :x


*huohkaus* :ashamed: jos tästä nyt lähtis jotaki tekemään ja mittailemaan kohta sokereita taas..
 
Ihanaa et naurukohtaus seuraavaksi ilmoittelee todennäköisesti vauvakuulumisia :heart:

mulla oli tänään neuvola

kilo oli tullut viime kerrasta lisää eli nyt kaikkiaan 8,6kg
rr 115/67
sf 26.5
alaspäin oli masussa mutta ei vielä laskeutunut, pää liikkui siellä kun terkka kokeili.


kaikki oli ok , ens kertaa 2 viikonpääst, sen jälkeen sit luulis jo olevan se lääkäri käynti.
nyt sohvalle makoilee.

hyi hitto ku suihkutin kissan karkotetta täällä kotona ja nyt lemuaa koko kämppä

:/ no eiköhän se tästä haihdu.
 
satunen Millain sinua on neuvottu mittaamaan sokereita? Itselle sanottiin, että tunti ruokailusta. Paastoarvon ennen ateriaa aamulla pitäisi olla alle 5,5 ja aterian jälkeisten arvojen tunnin päästä alle 7,8. Joten kun mittasit puolituntia aterian jälkeen ja vs oli 7,6 niin se ei vielä minun saamien ohjeiden mukaan ole liikaa.. ja mittasit vähän turhan aikaisinkin kaiken lisäksi :) Kuinka usein viikossa/päivässä sinun tarvii mittailla?
 
terve kaikille :wave:

naurukohtaus: Onnea vauvan haku reissulle :heart: Niin sitä me ruvetaan jakaantumaan.

toiveikasodottaja: Mullekkaa ei oo annettu painoarvioita vaavista. Tai no sillon 4d ultrassa rv 22 neiti paino 500g. Neuvolatädiltä ku viime viikolla kyselin et minkäköhän kokonen tää on niin sano vaa että tuntuu hyvän kokoselta näin käsikopelolla, sano että ei tästä mikään iso tuu. Ja sehän käy mulle =)

Tänne ei mitään ihmeempää, turvoksissa ollaan niin ettei sormukset mahu sormiin ja uudet kokoa isommat kengät piti käydä hommaamassa. Tuo sormus juttu harmittaa ku en oo ollenkaan tottunu olemaan ilman kihla ja vihki sormusta :ashamed:


miimu ja neiti rv 33+0
 
Toiveikasodottaja:
Ei täällä meillä ole edes neuvolassa uä vehjettä. On vaan se tötterö millä kuunnellaan sydämen sykkeet. Meillä on uä sairaalas polilla rv 20 ja rv 36. Et eipä täälläkään oo hajuakaan painoarvioista tai muistakaa :)

Olin kans tänää neuvolassa. Masu oli laskeutunu niinku ajattelinki. Sf oli 32 ja paino oli tippunu viime kerrasta B) Pissat ja muut oli kaikki ok.
Jutskailtiin taas pitkään hoitajan kans synnytyksestä ku mua jännittää se nii kamalasti :$ Tai siis se et kuin nopeeta tää tulee, kerkeekö mies mukaan jne... (edellinen synnytys siis kesti huimat 41min!) Siitä on kyl se 7v aikaa mut silti jänskättää. Ja ku supistelee iltaisin ni jännittää kuin pal se tekee taas sitä pohjatyötä noilla suppareilla. Onneks asutaa ihan sairaalan vieressä!

Naurukohtaukselle onnea :wave: :flower: Kiva käydä kurkkimassa koska eka lokamasu jakaantuu B)

Liina ja tiiti 33+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja gibbon:
satunen Millain sinua on neuvottu mittaamaan sokereita? Itselle sanottiin, että tunti ruokailusta. Paastoarvon ennen ateriaa aamulla pitäisi olla alle 5,5 ja aterian jälkeisten arvojen tunnin päästä alle 7,8. Joten kun mittasit puolituntia aterian jälkeen ja vs oli 7,6 niin se ei vielä minun saamien ohjeiden mukaan ole liikaa.. ja mittasit vähän turhan aikaisinkin kaiken lisäksi :) Kuinka usein viikossa/päivässä sinun tarvii mittailla?
Mulle neuvottiin tämmöne kokeilu homma.

1/2 tuntia ennen ruokailua. Ja tunti ruokailusta 2 päivää, jonka jälkeen koholla olevia arvoja..

aamu "paasto" arvon pitäs olla alle 4.8

Ja muut arvot pitäs olla ruokailun jälkeen 6.7

muuten en enää muista pitikö miten ottaa tuo aamu homma? tänään en kerinny siihe aamu paastolle ku vasta 10 kieppeillä sain nämä vehkeet..
nii että tiiätkö pitikö se ottaa puolituntia ennen aamupalaa? ja sitte puolituntia sen jälkeen vai miten ku en tosiaankaan muista enää :ashamed:


:D
 

Yhteistyössä