***LOKAMASSUJEN SYYSKUU***

Onnea Elza :flower:

Ihanaa, joku on jo saanut nyyttinsä.
Minäkin ajattelin eilen että jokohan se tulee. Puuhailtiin peiton alla pitkästä aikaa la-su yönä ja sunnuntaina sitten supistelikin ja oikeestaan ensimmäistä kertaa kipeesti, ja tuntu pakaralihaksessa sillä lailla oudosti. :D No ne supparit loppuivat kyllä sitten parin tunnin päästä.

Meilläkin se Lindexin toppapussi =) oli musta niin ihana, että piti saada. Ja oon samaa mieltä kun joku muukin, että lapsella pitää olla sopivat vaatteet. Eihän itsestäkään varmaan kivaa olis jos vaatteet olisivat isoja..

Minä täällä oikein kauhulla odotan vauvan kasvua, sattuu noi liikkeet meinaan nyt jo välillä niin kovasti! Varsinkin kun tuo rakas pyryharakkamme tunkee jalkaa ja pyllyä tonne kylkeen. :headwall:

Mutta onneksi meillä alkaa kaikilla olla viikkoja kasassa kivasti

:wave: Putsku ja pyryharakka 34+4
 
Onnea Elzalle ja koko perheelle! Toivottavasti saatte pikkuisen kohta kotiin! :flower: :heart:

Ja Henkalle kiitos uudesta pinosta, joka onkin heti ahkerasti käytössä! Yhden yönseudun kotoa oltiin pois ja tänne oli tullut tekstiä kuin ruuneberiltä konsanaan :LOL:

Kyllä tässä jänniä aikoja aletaan elämään, kun tosissaan ensimmäiset alkavat jo "jakautua". Mäkin olisin jo ihan valmis! Ei mitään supistuksia eikä sietämättömiä liitoskipuja vaan mahassa tuntuu kuin sinne ei enää mahtuisi omat sisuskalut ja vauva samaan pakettiin :/ Mulla on niin lyhyt toi ylävartalon väli, että kaikki tuolla mahassa tuntuu olevan yhdessä mytyssä ja tunne sen mukainen.

Mutta eiköhän tän nyt kestä...ei ois montaa viikkoa enää. Uteliaana odotan kuka sieltä tulee :heart:

Hyvät voinnit kaikille!

Kiisumirri ja kirppu 34+2 :wave:
 
Painoa oli tullut +77g/vko. Eli tällä kertaa ei mässäilystä rangaistu :D Hemoglobiini ja verenpaineet myös koko raskaudenajan ok. Sf 30. Sain jopa synninpäästön tuon mahallaan nukkumisen suhteen. Ei kuulema ole todennäköistä että meille tulee litteä vauva...

Nyt meilläkin on pöllöpuku!!! Ollaan samiksia :D Tuosta kotiintulo lakista vielä. Ajattelin ottaa vain ohuen puuvillahatun (vastaa kypärämyssyä) kun sekä sisä että ulkopuvussa on huppu. Kai sillä pärjää.

-Susa ja Ukko 34+5
 
Ihan ensi alkuun SUURENMOISET onnittelut Elzalle meidän pinon ensimmäisestä vauvelista! :heart: :flower: Synnytyskertomuskaan ei kuulostanut mitenkään horrorstorilta, joten eiköhän tässä itsekin uskaltauduta sinne sairaalaan menemään kun sen aika tulee!;)

Tänään oli neuvola ja kaikki ok. Hemppa oli noussut ja verenpaineetkin on erinomaista luokkaa (oon siis verenpainetautia sairastava), terkkari tuumaskin että raskaus sopii sulle, sun pitäs olla koko ajan raskaana!;) Närästys on kyllä ikävä riesa ja nyt karseet pukamat! Voi kääk! Millä te muut ootte helpottanu vaivojanne? Se mikä lie Shiroprop neo ei kyl mun mielest ainakaan ihmeitä tee... Toissa yönä mustikka teki tepposet ja sain juosta veskissä kuralla... huh... siitäkös pukamat intoutu!!!

Tääl on monet ostelleet jo toppapuja ja muita. Mä aattelin selviytyä noilla äitiyspakkauksen puvuilla, vaikka alkuun vähän isoja ovatkin... Muutoin kyllä vaatteita tullu hankittua kovastikin! Ostelin aleista ens kesäkskin vaatteita valmiiks!:)

Hyviä vointeja ja pirteää mieltä kaikille!

LaSposa & Nyytti rv 32+0 :heart:

P.S. Serranoja täälläkin tuli katseltua mut vasta tos ihan loppumetreillä! Harmi että jäi tauolle!:( Kirjoja on tullu luettua ja otettua relaa, oon myös intoutunu kokeilemaan uusia reseptejä, heh! Tää taitaa olla tätä esikoisen odotuksen luxusta, kun on aikaa vaan itselle. Seuraavan kanssa ei taidetakaan kirjan kanssa nojatuolissa torkahdella enää!;)
 
Täällähän on ollu jännät paikat yksäitillä..jokohan on nyytin haussa..

Oikein paljon onnea Elzalle :flower: ihanaa että tosiaan aletaan jo poksumaan :LOL:

En oo taas joutanu kirjottelemaan pahemmin..lukemaan kyllä. Meillä tyttö on ollu tosi kipeenä jo useemman kuukauden ja ollaan ravattu jos jonkinmoisella lääkärillä..onneksi syy loppujen lopuksi selvisi ja saatiin lääkitys.

Tänään oli neuvola ja kaikki oli ihan kunnossa sf mitta oli 30 (rv 32+2)
Hb ei tahdo nousta sitten millään 103 oli vieläkin.. mitäs muuta.. vauva on pysynyt edelleen raivotarjonnassa..paineet hyvät pissa puhdas.
Niin ja supistelut on loppunu kokonaan..joka on tietysti hyvä kun viikkoja vielä suhteellisen vähän =)
 
Tulipahan vaan mieleen, että olettekohan törmänneet tähän putiikkiin;
http://www.lastenhuone.fi/catalog/main.php

Töiden puolesta jonkun verrran olen käyttänyt, ja tilaaminen toimii loistavasti. Asiakkaatkin ovat olleet tyytyväisiä. Tosi paljon ilmettä saa aikaseksi vaikka pelkästään noilla seinätarroilla.

Takaisin työn pariin...

Mammoliino 32 tasan
 
Neuvola+ lääkäri tänään ja kaikki kunnossa =)

Kohdunsuu edellisissä mitoissaan ja kiinteä. Hyvä juttu vaan, kun pysyy kiinni vielä ja tiukasti. Toivottavasti ei vaan synnytyksen alkaessa pysy :D

Viikon vessarumba oli tehnyt tehtävänsä ja paino oli tippunut multa viikossa -233g l RR 119/88 l virtsa puhdas l ja sf kutistunut sentin eli nyt 32cm l rt l painoarvio: 2100g l sykkeet 130,tuntui nukkuvan.

Tuo lääkäri oli sitä mieltä että ei ole tulossa isoa vauvaa. Katsotaan painoarvio kuitenkin vielä rv 36. Syntymäpainoarvioksi arveli 3700g. =)

Milli ja tyttöpötkylä rv 32
 
HENKKA81 kyselit onko kukaan menossa TAYSSIIN synnyttämään.. no minä meinaan tulla kans!! :)
Mun pitäis saada aika äitipolille tässä vielä niin tarkistellaan sitä istukan paikkaa, mut ei ole kuulunu..kävispä säkä ja olis niin mukava lääkäri, joka kertois sukupuolenkin jos sattuu näkymään.tekis mieli vaikka maksaa siitä tiedosta!joku puhu et tayssissa on turha kysellä miltä siellä sikiön alapäässä näyttää, ei ole kuulemma käynnin tarkoitus se sukupuolen selvittäminen.

Meillähän on oikein villitys niitten lindexin pöllötoppapussukoiden kans täällä lokamammoissa! Jengipuku.. Mut on se niin ihana ja ajatelkaa kun sinne saadaan vielä täytettä kohta..
 
HENKKA81 kyselit onko kukaan menossa TAYSSIIN synnyttämään.. no minä meinaan tulla kans!! :)
Mun pitäis saada aika äitipolille tässä vielä niin tarkistellaan sitä istukan paikkaa, mut ei ole kuulunu..kävispä säkä ja olis niin mukava lääkäri, joka kertois sukupuolenkin jos sattuu näkymään.tekis mieli vaikka maksaa siitä tiedosta!joku puhu et tayssissa on turha kysellä miltä siellä sikiön alapäässä näyttää, ei ole kuulemma käynnin tarkoitus se sukupuolen selvittäminen.
koskas oot viimeks ollu TAYSis? ittelläni jo 6 vuotta ja siellähän kaikki ny muuttunu...remontoitu ym...kävinki tänään taysin sivuilla tutustumassa niihin 2A ja "b osastoihin....yllätyin,et ei oo enää kolmen hengen huoneita :eek: mikä tietty ihan hyvä juttu....voi ku toivoisin pääseväni sinne jo enskuun alussa :)
 
Henkka81

Viis ja puoli vee mullakin on vierähtänyt viime visiitistä synnytys osastolla. Kerran kävin siellä kakkoskerroksessa kaverin vauvaa katsomassa ja yllätyin todella kans siitä et on "melkein" omat vessat ja suihkutkin kai niissä ja vaan 2 hlö samassa huoneessa.
Kello oli sillon jo aika paljon ja vieruskamu nukku niin en kunnolla päässy tutustuun. Viimeks oon käyny kummipoikaa katsomassa vuosi sitten ja se huone oli 3. tai 4. krs. joka oli samassa kunnossa kun ennenkin. onkohan niihinkin tehty nyt jotain remppaa?
Saakohan siellä vielä synnyttään mennessään toivoa osastoa?
Kai mä pääsen sinne vasta joskus marraskuussa kun ovat niin uhkailleet että ei pysy loppuun saakka mukana niin kai se yli menee =)
 
Mä kans menossa Taysiin..ja yhdessä koossa edelleen.Eilen supisteli jonkun verran mut tänään sit ei oo tullu juuri mitään, kolme-neljä sellasta oikein kunnollista vaan..PRKL et menee hermot. Ei muuten mutta jos ihan "turhaan"tuon 13tuntia kärvistelin.. No mutta ollaan nyt tultu yhen ystävän kanssa siihen tulokseen, että jos noilla "ei ihan niin kipeillä" supistuksilla häviäis toi kohdunkaula ja niin avautuminen voi tapahtua jo tosi nopeeta. Kun esikoisesta avautu tosiaan 5cm:stä 10cm:n tunnissa :whistle:
toivoa sopii...

Tai sit tää on täälä vielä rv 42 sisällä...saas nähdä.

Tänään oltiin pojan kans ostoksilla, seisomalaudan kävin hakeen ja vaaville pari ihanaa yöpukua.
Nyt tuo tuola nukkuu vielä päikkäreitä, tarvii mennä varmaan herätteleen et tulis yölläkin nukuttua.

Vauva ollu tänään ehkä hitusen hiljasempi taas...ja tuli oikein kunnon lima klöntti tuon ostos reissun jälkeen.. isompi kuin aikasemmat tähän menessä tullet.josko sieltä loput limatulpasta alkais tulemaan ulos ja joskus jotain tapahtuskin...

No mut nyt ei auta kun elellä päivä kerrallaan ja toivoo et joko pysyy sisällä tai sit tulee ulos..on meinaan reidet, perslihakset ja mahalihakset aikas kovin kipeet noista jatkuvista supistuksista.

Onnea vielä Elzalle ihan kamalan paljon

tänään äippäloman aloittanut yksäiti+ hippu rv 35 :heart:
 
ite olin esikoisen kanssa tuola 2a osastolla ja oli kyl mukavaa kun ei ollu kun yks huonekaveri. Ainoo että sielähän ei sit oo mitään minne vauvan voi jättää hoitoon tms...sillonen huonekaveri ei saanu ees lähtee esikoisensa kanssa jätskille ja jättää vauvaa hoitajille vaan piti isän jäädä vauvaa vahtimaan... :| inhottavaa jos tuolla asenteella sielä vieläkin ollaan.

Ja sit oli tosi mukavaa kun sielä oli ne kaks paikkaa jaettu kaapilla, eikä pelkästään sillä pirun verholla mikä oli ainakin tuola 4a osastolla kun sielä yhden yön vietin...

 
No kyllähän sitä sit sopii mennä sinne jo,ku paikatki rempattu jne... :LOL: ei vais...muistan vaan ku 6 vuotta sitten sie tosiaan oli meitä 3 muijaa samas huonees ja verhot vaan välissä...eipä juurikaan ollu yksityisyyttä :| ja nyt tosiaan kahdelle huoneelle 1vessa...luksusta :D
kyl mä luulen,et voi toivoa osastoo...jos sie vaan tilaa sillä hetkellä...iteaattelin toivoa 2A:ta vaikutti kivemmalta....

nii...sit se,et eikö tosiaan voi vauvaa jättää enää mihkään hoitoon???ees yöks,et sais ite pikkasen nukkua??!!!outoo...kyl mä esikoista pidin yön hoitajien huonees,et sain unet täyteen....
 
Mä en tiä tosta yöstä yhtään mut enpä oo kuullu et kellään ois ollu jotka saanu vauvan tässä mun esikoisen jälkeen,josta siis se 2v4kk... ja itellä kun esikoinen oli 5 ensimmäistä vuorokautta lastenosastolla, niin ei ois tota tarvetta ees ollutkaan kun odotin vaan et saisin sen vaavin mun viereen nukkuun... =)
No mut kai se riippuu niin äidin kun vauvankin voinnista ja kaikesta muustakin, et voi olla mahdollistakin...

Itteeni ainakin hirvittää ajatus etten vois lähtee tuon pojan kanssa jätskillä ees käymään sielä kahviossa...on meinaan muutenkin niiiiiin mustasukkanen tapaus ollu täs lähiaikoina et kaikkeni yritän et sais esikoiseen kaiken mahdollisen huomion alussa kiinnitettyä kun vauva syntyy. siis jos niin onnellisesti käy et vauva on mahassa vielä niin kauan et pääsis suoraan vierihoitoon.

Nyt supistaa ja LUJAAAAAA!!!!!! aaaaauts... :x
 
aeropuerto meillä keskimmäinen oli täyttänyt heinäkuussa 3v ja kuopus syntyi lokakuussa ja veli oli tosi rakas mutta kyllä kuului usein:Vie se takasin!

Kuopus toteaa nyt kun näkee vauvan kuvan että: Ei myö haluta! Saattaa olla alku aika mielenkiintoista täälläkin :D

Kukas haluais täältä räkätaudin :wave: Saakutti että nenä valuu ja muutenkin tönkkö olo :/ Ja ettei siinä olis tarpeeksi niin suppareita on taas tullut tunnin verran, välit 5min-3min. Ja ei nuo vieläkään ole minusta mitenkään hurjan kipeitä. Jotkut ottavat pikkusen selkään muttei muuta. Jos vatsan päällä ois nappeja niin hienossa kaaressa lentäisvät. Ja taas....

Ei tääkään kivaa ole :/ Sattuu muttei satu. Lisätäämpä vielä että nyt kestävät n. minuutin kerrallaan ja supparia seuraa alavatsan kouristelu :( Kuka haluaa nää :wave:
 
lhs
Eihän tästä tule mitään..mä olen ihan totaalisen koukussa tähän palstaan :LOL:

Mummolapäivä pidettiin sitten kuten uhkasin, täytyyhän sitä lapsenlapsia mummolle käydä näyttämässä, ja toisinpäin, olet ihan oikeassa Tuutilulla, nyt on taas tehtävä suoritettu :saint: ;) Jos ihan totta puhutaan, niin ollaan kyllä siinä onnellisessa asemassa, että isovanhemmat joka viikko odottaa meitä kylään, ja alkaa tulla vähän hoppuuttelupuheluita lopummalla viikkoa jos ei olla käyty, taitavat olla koukussa noihin lapsenlapsiin! Anoppikin tuossa kertoili suunnitelmistaan viime viikolla, oli mietiskellyt, että alkaa nyt käymään useammin hakemassa lapsia ulkoilemaan ja käy heidän kanssa leikkimässä, että saan minä sitten rauhassa levätä, kun olo on välillä aika kurja (on näköjään mieheltäkin udellut minun vointia..). No, mutta minullehan passaa vallan mainiosti nuo suunnitelmat, antaahan anopin ja äitini hoidella muksuja niin paljon kuin lystää, kun kerran haluaavat, ja lapset heidän kanssa haluaa olla, en pistä vastaan :D Onneksi he kuitenkin osaavat pitää välimatkaa, eivätkä tuppaa jos vähänkään vihjaa haluavansa olla rauhassa.

Tsemppiä Yksäiti sinne, toivotaan ettei sinun tarvitse kauhean kauan noiden suppareiden kanssa kärvisellä, vaan vauva joko päättää syntyä, tai sitten saisit odotella rauhassa vielä tovin aikaa :)

Noita supisteluja tuntuu olevan kyllä ilmassa, minullakin on koko tämänkin päivän kärvistellyt maha kovana, ja välillä säteilee kipu ilkeästi reisiin, ei suoranaisesti voi laskea mitään välejä suppareihin, kun tuntuu enemmänkin olevan vaan kestosuppari päällä, melko tuskaisen olon saa aikaan..Kovin mielellään en kyllä näin kärvistelisi lokakuun loppupuolelle asti :x

Minusta tuntuu muuten, että tämä maha on ihan mielettömän matalalla! Istuminenkaan ei onnistu muuten kuin jalat haarallaan, muuten painaa jalkoja niin ettei veri kierrä..kylkiluutkin tuntuu ihan helposti, vaikka minä tosiaan olen lyhyt, joten maha on tosiaan matalalla!

[/b]Tuutilulla[/b]kinko siellä kärvisteli suppareiden kanssa? Ettehän te meinaa joukolla alkaa synnärille suunnata :eek:

No, nyt kyllä pitää taas vaieta, ja jättää tilaa muillekin :ashamed:
 
Elzalle ja perheelle hurrrjasti onnea :D

Tänne ei mitään kummempia. Pieni käväisi viikonloppuna pystyasennossa. Tosin ihan en ollut varma oliko pää ylös vai alas päin, mutta on nyt taas vääntänyt itsensä takaisin poikittain. Komeasti on monottanut koko päivän toista kylkeä, joka jo melko kipeä ja hellänä. Toisesta kyljestä on tietenkin yrittänyt tunkea päätänsä läpi... Edelleen kuitenkin elättelen toivoa, että ymmärtää itse asettua lopulta oikein.

Tämmöinen ensikertalaisen kysymys :ashamed: Kuinka kauan keskimäärin synnytyksen jälkeen vietetään osastolla ennen kotiutusta? (Oletuksella, että kaikki on sujunut hyvin) Mies kysyi ja mie en tiennyt (muuten olenkin saanut päteä raskauden aikana monessa asiassa) ja nyt asia sitten jäi mietityttämään.

Hipkukka rv33
 
no moi kaikille!!
täällä nyt sairastetaan flunssaa ja päälle pukkas myös joku öklötys tauti...
muuta ei oo tänää voinu tehdä ku maata sängyssä,siis niin huono olo että ei pystynyt edes kirjaan keskittymään.
saimpas sit viimeinkin äsken raahattua itteni suihkuun,pikkasen oloa helpotti.
jotain keittoo puoliväkisillä syöny.
toivottavasti huomenna parempi olo!!
haluttais siivoilla ja tyhjennellä kaappeja...:)

käväsin tänää aamulla neuvolassa sanomassa että lorahtelee aika paljon valkovuotoo...
no onneksi sain ajan jo torstaille!
kattelevat taas niitä tulehdus juttuja!
toivottavasti ei mitään oo,kuulemma voi lisääntyä just näillä viikoilla!
muttamutta,parashan se on tarkastaa tilanne!

jaksamisia tuutilullalle ja yksäitillesuppareitten kans:hug:
hyi,huono olo...lähden tästä makoilemaan.
:x
-milla34+2
 
Iltaa,

Onnea tuhannesti Elzan perheelle pikkuisesta! :flower:


Täällä ei vielä supistele, mutta muuten alkaa olla olo melko epämiellyttävä ja tukala. Maha tosiaan on nyt jo sen verran iso ettei tämä kulkeminen ja taipuminen enää mitenkään notkeaa ole. Tänä aamuna alkoi ensimmäisen kerran ihan kunnolla ketuttaa tämä runko. :headwall: Olin nimittäin hyvissä ajoin kerrankin esikoisen kans lähdössä tarhaan ja sain hänellekin vaatteet ihmisten aikoihin päälle ettei olisi tarvinnut kaasu pohjassa ajaa, mutta eiköhän neiti ilmoita ulko-ovella että:pissattaa :eek: Ei auttanut muu kuin alkaa purkamaan tyttö vaatteista, kyyköttää pöntön vieressä pitelemässä tyttöä pytyllä. Otti niin päähän kuin olla ja saattaa, kun ei tämä runko enää todellakaan taivu suuntaan eikä toiseen:headwall: :headwall:

Minulla on alkanut vaivaamaan ihan kunnolla jalkojen puutuminen ja suonen veto pohkeissa. Olen syönyt parin viikon ajan magnesiumia yhden pillerin päivässä, mutta ei hirveästi ole helpottanut, ainakaan vielä. Mietin että pitäisiköhän tuota annostusta nostaa isommaksi :/

No pitää lähteä laittamaan tytölle iltapalaa ja sen jälkeen nukkumaan. Toivottavasti huomenna olisi tiedossa parempi päivä.

Katja 32+5

 
on tuo maha tosissaan iso nykyään
näytän kävelevältä teltalta :LOL:
tai joku pingviini...
ja odotin ja toivoin vuosia tällästä mahaa...
no,ei mee kauaa ku maha on pois ja nyytti tilalla:heart:

mua kans kiinnostais tuo että kauanko sitä suurinpiirtein ollaan osastolla kun vauva tulee??
siis kunhan vaan kaikki menee hyvin!

nyt lähden kokeileen aamupalan syöntiä...toivottavasti ei iske se eilinen öklötys!
Voikaa oikein hyvin :wave:
-milla34+3
 
Elzalle ja perheelle hurjasti onnea myös täältä!

Minä odotan, että klo tulee kahdeksan ja pääsen soittamaan hammaslääkäriin. Eilen illalla hampaita pestessä huomasin, että ikenessä on kamala märkäpatti |O Hyi kauhistus! Mitähän sille voidaan tehdä näin raskausaikana? Onko kenelläkään tietoa? Hammasta ei ole särkenyt eikä vihlonut, mutta pari viikkoa takaperin se oli silleen arka, ettei kestänyt purra mitään. Mulla on viereinen hammas juurihoidettu ja se joskus oikuttelee tuolleen, niin en sit varannut edes aikaa lääkärille. Ja minä kun kammoan sitä paikkaa, mutta pakko sinne on mennä, koska ei tämä hyvää tee pienellekään, luulisin.

Minulla oli neuvola eilen ja kaikki muut oli ok paitsi verenpaine hiukka koholla. Itse en siitä vielä huolestu, koska minulla pienikin henkinen stressi nostaa paineita. Ja stressiä tosiaan on, gradu on vielä pahasti vaiheessa ja haaveena on ollut saada se valmiiksi ennen vauvan tuloa. Katotaan nyt :/

Nyt puhelimeen, kaikille oikein mukavaa syyspäivää!
 
milla-maria
Mitenniin kohta on maha pois???
Ainakin mulla maha on synnytyksen jälkeen tasan saman kokonen kun ennen synnytysta |O
Se voi olla ekasynnyttäjälle järkytys! Mulle ainakin eka kerralla oli :'(
Samoja äippävaatteita joutu käyttämään vielä kotonakin. Maha ei ollu enää sellanen kova ja napakka ja nätti vaan kun pullataikinaa ja iso... :eek:

Mulla meni ekan synnytyksen jälkeen osastolla 5pv. Nopeemminkin varmasti oisin päässy pois, mut sain lisäverta runsaan vuodon takia.

Hikoileeko teistä kukaan normaalia enemmän öisin?
Itse olen kaulasta alaspäin ihan märkä, kun yöllä herään vessaan, eikä makkarissa ole edes kuuma! Aamuyöstä saa sitten vetää peittoa korviin, kun tulee kylmä
:headwall:





 

Yhteistyössä