Kokeilin uudestaan ja kysyin vain olenko raskaana.
Tulos oli seuraava:
Lanttien Kuningatar kohdassa menneisyys.
"Tämä nainen rakastaa luontoa, metsää, viljapeltoja, lintuja, muita metsän eläimiä. Masennus hiipii pitkinäsyysiltoima ja valtaa mielen mutta käytä apuna mäkikuismaa. Tämä nainen voi olla planeetan palvelija, henkinen opettaja, parantaja, psykologi. Hän voi olla Vesimies tai Härkä horoskooppimerkiltään."
Ystävä, henkinen opettaja, parantaja ja psykologi. Tuo kuvaus tuo heti mieleen edellisen anoppini.
Horoskooppikin (härkä) täsmää.
Hän on siis merkittävä osa menneisyyttäni, mutta myös osa nykyisyyttäni ja tulevaa myös. Hän on antanut minulle paljon ja välimme ovat edelleen lämpimät. Saan häneltä voimaa.
Lanttien 9 kohdassa nykyhetki.
"Kurinalaisen elämän ylistys. Joskus on oltava yksin ja harkittava asioita. Luonnon keskellä kulkeminen on hyvää lääkettä."
Olen haaveillut lenkkeilystä metsäpoluilla ja luonon valokuvaamisesta. Samalla saan omaa aikaa ja mahdollisuuden pyöritellä asioita mielessäni. Tuollainen ajan viettäminen on mulle tavallista ja tärkeää. Kurinalaisuus voisi viitata karppaamiseen, joka on nyt ollut tauolla, mutta jota olisi syytä jatkaa tunnollisesti noudattaen.
Miekkojen 5 kohdassa tulevaisuus.
"Mitenkähän tässä nyt käynee? Elämänhallinta voi olla hukassa. On vain mentävä vaikeuksia päin."
Todellakin elämänhallinta voi olla hukassa, kun näistä tunteista taistelee yli ja koittaa tsempata tulevaan! Harmillisen epämääräisen vastauksen antoi ja jäi sellainen mielikuva, että lisää vaikeuksia on luvassa.
En silti vaivu epätoivoon. Hieman kyseenalaista tämmöisiä nettipöytiä. Tunnen yhden tarotteja hyvin tulkitsevan, joten ehkä pyydän häneltä korttien nostamista. Olen ennenkin hänen kanssaan kortteja katsonut ja ovat ne täsmänneet.