*Lokakuun Mahapyöriäiset Syyskuu 2009* *Yhdeksän vauvaa on jo syntynyt!*

Moikka!

Pinkkimieli: aivan ihana parveke.

Paapelolle ja Mutilaiselle jaksamista supistusten kanssa. Toivottavasti vauvat pysyy masussa vielä vähän aikaa.

Hätäkasteesta: sen tosiaan voi antaa kuka tahansa joka kuuluu kirkkoon, ei tarvita pappia. Ja ei anneta jos vanhemmat eivät halua. Ja se nimi mikä hätäkasteessa annetaan ei tarvitse olla lopullinen nimi.
Täällä kysytään nimiehdotukset sairaalan esitietokaavakkeessa, samalla kysytään myös hätäkastelupa.

Mä luin myös kohtukuolemajutun ja itkuhan siitä tuli. Lisäksi sattui olemaan aiheesta juttua myös ammattilehdessä. Ei ollut ehkä kovin hyvä lukea tässä vaiheessa raskautta. Niin ja jos jotain ikävää sattuu niin täällä on ainakin tapana kysyä haluaako vanhemmat keskustella papin kanssa. Automaattisesti pappi ei siis paikalle tule.

Tutti: täällä ei anneta sairaalasta tuttia. Suositus tosiaan olisi että vauvalle antaisi tutin vasta muutaman viikon ikäisenä jotta imuote rinnasta olisi vakiintunut.

Peräruiskeesta: parin kohdalla olen saanut ja parin kohdalla en. Kanmattaa tosiaan mainita jos vatsa ei ole toiminut kunnolla ennen synnytystä. vauvan pää on sen verran iso että työntää kyllä tullessaan suolenkin puolella olevan tavaran edestään. Kätilöille tää on aivan tuttua juttua ja sitä ei tarvitse hävetä.

Aamusta kävin neuvolassa. Eipä siellä mitään erityistä. Masu kasvaa alakäyrän ja keskikäyrän välillä, painoa tullut sopivasti. Verenpaine matala kuten tähänkin asti. Hb oli 121, mutta eipä kehoittanu rautaa syömään, en ole tässä raskaudessa tarvinnut rautaa ollenkaan. Rh-näytteet olisi pitäny ottaa mutta sanoi ottavansa vasta ensi kerralla.

Kuopuksella on ollut perjantaista lähtien aivan kamala räkätauti. Kuumetta ei onneksi ole ollut perjantain jälkeen mutta yskä on edelleen kova. Eipä siitä taida olla huomenna kerhoon.

Peppi ja tytsi 34+6
 
Heippa vaan taas pitkästä aikaa! Ihanasti on alkanu syksy tulemaan, niin nättiä kun puissa on jo keltasia ja punasia lehtiä ja ilma on välillä sellanen syksysen kirpeä.

Meillä sai tyttö sairaalassa tutin, mutta olikin kyllä ensimmäisen yön keskolassa tarkkailussa. Siellä oli antaneet.
Peräruisketta en viimeks saanu, mutta tuskin sitä olis edes keritty antamaan. Mutta onneks ei ollu hillitöntä ummetusta takana :LOL:
Meillä kysyttiin hätäkaste asiaa siinä esitietolomakkeessa, siihen laitettiin sillon jo nimitoiveet pojalle ja tytölle.
Nyt on viikko vierähtäny äitiyslomaa ja oon siivonnu melkein joka kolkan jo. Mitähän ihmettä sitä tekis loppuajan. Toisaalta on ihanaa olla tytön kanssa kotona ja mun puolesta vauva saa mennä vaikka reilusti yliaikaseks jos vaan suostuu, mikäs meillä täällä puuhaillessa tyttöjen kesken =) Ainoo harmi vaan on se että alaselkä on niin julmetun kipee kyllä, kylmävoidetta oon sinne yötävasten sutinu, onneks se auttaa vielä niin ei tarvi napostella särkylääkettä. Keskiviikkona on neuvolalääkäri ja kylläpä jännittää onko sillä vauvalla siellä kaikki ihan hyvin ja mistä se pieni sf-mitta mahtaa johtua :|
Paapelolla ja Pinkkimielellä aivan ihanat parvekkeet!

Mun tiedot näytti muuten olevan oikein, mutta se 20vuotta räpsähti tossa muutamaviikko sitten mittariin
:D
Ihania syksyisiä laiskoja päiviä kaikille mammoille! :)

Empsu 35+6? kai? :wave:
 
Henspu: meillä on perhevalmennus huomenna, mutta ei asutakaan Joensuun puolella (vaikka ei meiltä ole keskustaan matkaa kuin 8-9km), mutta ei meillekään tämän enempää tätä tarjota. Muutaman joensuulaiset mammatuttavat eivät myöskään muistaneet, että olisivat perhevalmennuksessa käyneet... Onkohan sitten näin, että siellä ei enää moista tarjota?

Myöhemmin muuta, nyt tuli hommia...
 
Pinkkimielelläkin on hieno parveke! Jospas lisäisin parvekkeen siivoamisen tähän omaan listaan asioista, jotka pitäis saada tehtyä ennen vauvan syntymää. Meidän kämpässä kun siivottavaa riittää, tajusin etten ole esim. pessyt keittiön verhoja varmaan vuosikausiin...

Paulah mullakin toi perhevalmennuksen parisuhde ja seksuaalisuus -kerta herätti ahdistusta jo etukäteen, mutta mentiin sinne kumminkin. Ei onneks tarvinnut keskustella muiden kanssa aiheesta, mutta siellä oli joku kirkon työntekijä, joka käytti tunnin siihen että puhui omia ajatuksiaan parisuhteesta ym. Oli aika rasittava ja avioliittokeskeistä juttua tietenkin, teki mieli lähteä kesken pois mutten kehdannut. Ärsyttävää, että siitä 6 tunnin ajasta mikä koko valmennukseen on varattu, niin tunti meni tuohon. Olisin paljon mieluummin kuunnellut juttua esim. vauvan hoidosta.

Varasinpa ajan raskaushierontaan. Vaikka kallis onkin niin on ihanaa päästä vähän hemmottelemaan itseään ja toivottavasti siitä olis apua myös tän selän kanssa. Nyt taas muutaman päivän selkä ollut parempi kun olen päivisin liikkeessä, mutta yöllä lantion/lonkan seudut kipuilee edelleen.
 
Fresia-82: mä just eilen mietin tuota raskaushierontaa, että vois olla kiva ja aamulla varasinkin sitten ajan perjantaille :) Toivottavasti ois apua näihin kolotuksiin.

Meillä on huomenna perhevalmennuksen viimeinen kerta ja meilläkin aiheena parisuhde ja vanhemmuus. Joku pappi sinne kai on tulossa puhumaan, joten saa nähdä mistä näkökulmasta siellä sitten asioita katsotaan...Noh, avoimin mielin pitää olla :D

Tänään onkin sitten tasan 1kk laskettuun aikaan! Aina se jaksaa hämmästyttää miten nopeasti nää kuukaudet ovat menneet. Menispä loppuaikakin sitten...

Taidanpa mennä syömään vähän lounasta ja sitten päivän hommiin käsiksi :)

Flora + L-poika rv35+5
 
Synnytysvalmennuksesta, Perhevalmennuksesta...
Meillä on puhuttu koko ajan vain synnytysvalmennuksesta...
Toivosin että mies otettais enemmän kans huomioon niinku DsariaL:kin puheli... :)

Muisku
Miten sitten jos se istukka ei toimi kunnolla niin käynnistääkö ne siinä tapauksessa synnytyksen aikasemmin?

Uusimmasta vauva-lehestä...
Mulle tulee sekä vauva että 2+.
Oltiin anoppilaan menossa ku tuota uusinta vauvalehteä luin ja pillitin lukiessa sitä juttua kohtukuolemasta... :(
Oon koittanu välttää nykysin kaikkien tommosten juttujen yms. lukemista...

inkalle ja pojalle hyvää synttäriä :wave: :flower:

heinähattu
Toivotaan että napero olis tajunnu kääntyä :D
Luulisin että koittavat kääntää eka ennen ku sektiosta alkavat puhumaan

Moni kärvistelee kipujen kanssa :hug:

Täällä kans yks hujoppi :D
Pituutta huimat 159cm, tai en mä nyt varmaan silleen mikään kauheen lyhyt ole mutta tämä maha tuntuu vaan tulevan kaikki tähän eteen...

Tuosta tuliki mieleen että millasia rajotuksia teillä maha nykyään asettaa? :D
Meillä onneks on tiskikone ku tiskaaminen ei onnistuis ku pitäs olla silleen etukenossa ja selkähän siinä menis kipeeks :D
Ja toinen mikä on niin autolla ajo...Maha ottaa rattiin kiinni vaikka kuinka säätäis penkkiä ja rattia... :kieh:
Ei liene enää kovin turvallista tuo autolla ajokaan enää sitten ku antaahan se turvavyö sen verran periks jos äkkijarrutus tulis...

Hannelle onnitellut masuasukin kääntymisestä ihan oma-aloitteisesti :D :flower:

Fresia kyseli mitä muut ensikertalaiset on tehny päivät...
Mä jäin kans saikulle töistä 3vko ennen sopimuksen päättymistä...
Viime keskiviikkona alko virallisesti äitiysloma...

Mitähän mä oon päivät tehny...
Vähän laitettu (aika laiskaan tahtiin tosin) noita vauvan vaatteita ja muita...
Sänkyä en oo laittanu, oon niin taikauskonen että jos sen laittas vasta ku vauva on syntyny :D Koottuna se on ollu jo heinäkuusta asti :whistle:

Ja sitten sen mitä on jaksanu (ku selkä ollu kipee) niin vähän täällä plussalla roikkunu :whistle: :D

Ja kaikkee pikkusta puuhaillu...

Muuten lähinnä köllötelly ja levänny, kiva ku on saanu nukkua pitkään...
Töissä ollessa ku sitä heräs aamuvuoroonki mennessä kuitenki jo ennen puolta kuutta...
Ja jos oli iltavuoron perään aamuvuoro niin ei siinä paljoa nukkumaan kerenny välissä :kieh:

Nyt alkais laittelemaan viimeset vauvan vaatteet ja muut...
Ja alottelis tän kämpän siivoomista :whistle:
Mukava sitten vauvan kanssa olla ku on siistiä eikä tartte miettiä kauheita siivousjuttuja :D

Kaunistautumisesta synnärillä...
Onpa Hannella ollu kummallinen hoitaja vastassa :whistle:
Eihän äitiys tarkota sitä etteikö sais yhtään peiliin kattoa että miltä näyttää...

Eri asia varmaan sitten jos joka aamu siellä vetäis kauheet sotamaalaukset naamaan ja föönin kanssa käristäis hiuksia ja suihkuttelis kaikenmaailman tököttejä :LOL:

Kyllä mä ainaki otan meikkejä mukaan niin saa sitten kotiinlähtiessä ainaki vähän kaunistautua :)
Pitäski ennen synnärille lähtöä hyvissä ajoin värjätä kulmat ja ripset...
Ja näille hiuksillekki pitäs jotain tehä :whistle:

Tutista ja tuttipulloista...
Mä en tiiä otetaanko synnärille tuttia mukaan...
Oon kuullu ettei tuttia sais vauvalle antaa ennen ku imetys sujuu hyvin, joistaki viikoista joku jossain puhu?

Sitten semmonen seikka noihin tutteihin ja tuttipulloihin liittyen...
Ku noita tutteja myyään niin kauheesti erilaisia ja tuttipulloihinki on kauheesti erilaisia imuosia...
Niin onko niillä tuteilla ja tuttipulloilla kauheesti eroakin, minkälainen on sitten semmonen hyvä?

apollo puheli päänkiinnittymisestä ja amppari kyydistä...
Noin mäki olen kuullu että jos ei ole kiinnittyny ja lapsivesi menee niin sitten ampparilla synnärille...
Pitää muistaa kysyä miten ne täällä suosittelee...
Ku joillekkin täällä oli muistaakseni sanottu että olis muka vanhentunu tieto? :kieh:

( . ) Omaan oloon ei kummempia...

Riesana on nyt ollu jalkojen ja käsien turvotus :kieh:
Ja niitä koskeeki välissä... :|
Vaa`lle en uskalla mennä, onneks ainaki voi oikeesti laittaa turvotuksen piikkiin jos paino on kauheesti noussu viime neuvolasta... :whistle:

Huomenna alkas se synnytysvalmennus ja torstaina olis neuvola+lääkäri...
Jos sais edes jotaki tuntumaan minkä kokonen pallero tuolta mahasta on tulossa :)

Aamulla heräsin niin oli ihan semmonen olo että kipeeks on tulossa, päätäki särkee :kieh:

Onko muilla muuten ylämaha, se nahka jotenki kipee? :whistle: :D

*Talvicci ja Uuno rv.35+5* :heart:
 
Perhevalmennuksesta: Ahaa, vai että pappi puhumassa parisuhteesta ja seksuaalisuudesta:) Täytyy sanoa että tuo ei käynyt mielessäkään. Mä jotenkin ajattelin, että puhutaan seksuaalisuudesta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Ja että tää olisi suunnattu vähän miehillekin, että eivät ole hämmentyneitä mahdollisista muutoksista. Ilmeisesti olin ymmärtänyt teeman aika väärin :LOL:
Vaikka olisi joka tapauksessa ollut kiusallista puhua aiheesta vieraiden ihmisten kanssa niin ennemmin silti se kuin pappi ja puheet avioliitosta. Aika yllättävää, olisikohan tuo tosiaan ollut noin meidänkin neuvolassa....
 
Talvicci niin mulle sanottiin, että jos lapsivedet menee voi silti mennä ihan henkilöautolla sairaalaan. Jos pää ei oo kiinnittynyt niin siinä tapauksessa saattaa olla eri ohjeet, tossa mun paperissa ei siitä mainita mitään. Varmaankin siis myös synnärimatkan pituus vaikuttaa, Helsingissä kaikilla on kuitenkin suht kohtuullinen matka. Mutta mistä sen sitten itse tietää että onko pää kiinnittynyt vai ei niin sitä en tiedä :/
 
Fresia Olin ensin reilun viikon saikulla ja nyt olen ollut kesälomalla vielä muutaman päivän ennen äitiyslomaa. Päivät on kulunut hyvin. Tekemistä on riittänyt. Osaksi sen vuoksi, että olen rakennuksella ollut. Kotona olen järjestellyt tavaroita, joka on jäänyt. Sain vaatehuoneen siivottua ja järjestettyä. Olen ommellut reunalakanan äitiyspakkauslaatikkoon, joka tulee olemaan ensin vauvan sänkynä. Vielä olis tarkoitus ommella pussilakanoita ja lakanoita. Vaatteiden pesua aloittelen jossain vaiheessa. Opiskeluja olen myös yrittänyt saada vähän eteenpäin. Töissä ollessa on jäänyt kaikkia pikku hommia tekemättä, nyt on hyvä aika tehdä niitä.

Pinkkimielen ja Paapelon parvekkeet on hienot ja tunnelmalliset. Itsellä on ollut kesäkukkia terassilla. Mut en talveksi sinne laita kuin muutaman lyhdyn, kun jossain vaiheessa muutetaan omaan taloon.

Meillä nimiehdotukset kysyttiin esitietolomakkeessa, jonka neuvola lähetti sairaalaan. Tytön nimi oli aika helppo keksiä, mutta pojannimi tuotti vaikeuksia. Hätäkastelupaa kysyttiin samassa paperissa.

:hug: kivuista ja kolotuksista kärsiville.

Meikkejä otan mukaan, vaikka ei niitä muuten käyttäisikään niin kotiinlähtöpäivänä ainakin.

Perhevalmennusta olisi huomenna fysioterapeutin pitämä kerta. En tiedä tarkkaan mitä pitää sisällään. Luultavasti jotain rentoutusharjoituksia. Keskiviikkona mennään tutustumaan synnärille. Olen siellä joskus opiskeluaikana käynyt, mut kiva mennä nyt katsomaan.

Nasuli08+MillaPetteri 34+4
 
Iltapäivää


Nyt on synnytystapa-arviossa käyty

Rv 36+2
oli edelleen rt
Pissa oli puhdas
Verenpaine 108/76
Liikkeet ++
sykkeet ++
sikiön painoarvio 3000g
arvioitu syntymäpaino 3600g
Paikat oli edelleen kiinni
Lapsiveden määrää ei mulle selkokielellä erikseen sanonut mut eiköhä se ollu ihan normaali.

Meinasin kattella että kumpaa sukupuolta tulokas olisi mutta kaveri piti kalleudet sen verran visusti piilossa että meillä sitten salaisuus paljastuu vasta synnytyksessä näillä näkymin, koska uutta aikaa ei tuonne enään annettu.

Tutista

meillä oli esikolle annettu se tutti ilman että siitä oli meiltä kysytty.
Mä en nyt muista että missä yhteydessä kun typy oli ollu hoitajilla hoidossa... vai oliko niin että lääkärintarkastuksessa se vaan lätkästiin suuhun sen sokeriliemen kanssa.

Vitsit... se on lähettävä herättään esikko päikkäreiltä.
Tekis mieli ite mennä vähäks aikaa pötkölleen... mut jos mä annan miehen ottaa nyt päikkärit ja menisin sit ite.


Riivinrauta & Nuppunen 36+2
 
Ulpu meiltä ei kyllä kysytty nimeä missään vaiheessa. (Kättärillä synnytin viime vuonna). Ja jos nyt kysyisivät ja nimeä ei ole niin sitten sitä ei ole, en mä ainakaan ota siitä stressiä. Ei ainakaan vielä oo keksitty nimeä, vaikka kovasti on (lähinnä minä ) yritetty.

Mäkin tota Vauva-lehteä oon tossa selaillu, mutta jätän suosiolla sen kohtukuolemajutun lukematta. Mä oon onnistuneesti vältelly kaikkia ikäviä juttuja sekä ekan että tämän tokan raskauden aikana, kun muuten alan hermoilemaan turhaan.

Talvicci ollaan saman mittaisia :)

Nyt on tytöllä herkulliset viininpunaiset syyskengät. Tajusin, ettei noilla coretexeilla viitsi joka paikkaan mennä, pitää olla jotkut siistit "kauppakengätkin". On tää aikamoista rahanmenoa näin ekana syksynä, kun tyttö kävelee. Oli se vaan helppoa, kun oli vaan rattaissa. Ei tarvinnu kenkiä tai kuravaatteita :)
 
Moi!

Talvicci minä se puhelin vanhentuneesta tiedosta sen ambulanssikyydin osalta... Eli jos vauva on kiinnittynyt ja vedet menee niin voi ihan rauhassa mennä omalla autolla. Ja jos supistukset eivät heti ala niin ei ole edes pakko lähteä heti matkaan. Kannattaa soittaa siinä vaiheessa synnärille ja kysyä ohjeet millä aikataululla matkaan tulee lähteä. Tilanne on eri jos vauva on vielä ylhäällä eikä ole siis kiinnittynyt ja vedet menee. Silloin on ehdottoman tärkeää pysyä makuuasennossa, koska vaarana on että napanuora jää laskeutuvan pään väliin jolloin se litistyy ja silloin vauvalla on aikas hätä! Eli silloinkin voi mennä omalla autolla jos penkit saa kunnolla makuuasentoon eikä ole pelkoa siitä että syntyy matkalle. Mun kohdalla vauva on edelleen ylhäällä ja mulla takana nopea synnytys niin mulle suositeltiin lähtemään ambulanssilla. Sen tiedon onko vauva kiinnittynyt saa neuvolasta tai lääkäristä...

Ja Talvicille vielä, toi käsien ja jalkojen särkeminen johtuu siitä turvotuksesta. Pahimmassa tapauksessa saattaa mennä niin pahaksi että menee ihan tunnottomaksi. Onko sulla verenpaineet kunnossa? Kannattaa kuitenkin tarkkailla tuota oloa, sillä raskausmyrkytys voi edetä aika nopeastikin ja siihen saattaa liittyä pahaa oloa ja päänsärkyä yms.

Paapelo kamala sanoa, mutta lohdullista että joku muukin kipuilee samalla tavalla, tsemppiä sinnekin :hug:

Meillä esikoiselle annettiin tutti sairaalassa , Naistenklinikalla, en edes tiedä missä vaiheessa joku hoitajista oli sen antanut... Ei sillä että poika sitä olisi huolinut, oli sellainen iso mötikkä että toinen vaan huusi ja yökki kun sitä yritettettin laittaa. Muistaakseni olivat niitä tilanteita kun otettiin verikokeita ja lääkärin tarkastuksessa, monesti laittavat hieman sokeriliuosta siihen niin lapsi saa tilanteista vähemmän mielipahaa. Sillä itse laitan sairaalakassiin pienen pienet tutit mukaan jos tarve tulee. Esikoisen jälkeen oli kaupppoihin ilmestynyt vastasyntyneen tutteja, ja ovat mukavan pieniä. Esikoinen oli sen verran herkkäkurkkuinen ja pieni että yökki niitä silloisia pienimpiä. Ensimmäiset 4,5kk minä olin pojan tutti ja vasta sitten lisäruokien aloittamisen jälkeen huoli tutin ja toisaalta se jäi pois jo 10kk ikäisenä...

Omaa oloa... Aamulla kävin taas verikokeissa ja huomenna tosiaan lääkärineuvola, nyt alkaa molemmissa viikottaiset käynnit. Olo on surkea, supistelut eivät ota laantuakseen ja joka paikkaan sattuu :( Just tossa mietin kuinka paljon niitä tulee, siis kipeitä, harjoitussupistuksia en viitsi edes enää noteerata, ku huomenna lääkäri kuitenkin kysyy asiaa. Ja saldoksi sain että 1-12 tulee tunnissa hereillä olo aikana, yöksi onneksi laantuvat, tulee vaan yksittäisiä mm. kun nousee esikoista katsomaan tai vessaan. Verenapaine ja turvotus ovat onneksi pysyneet aisoissa ja pissa edelleen puhdas, jos vaikka selviäisi tällä kertaa ilman pahempaa...

Mutilainen ja Torsti 36+1

 
Moikka!

Hui, täällähän alkaa olla jo jännät paikat joillakin... Ja ensimmäiset alkaa jo saavuttaa täysiaikaisuuden rajoja! Hurjaa...:)

Apollo80 Hätäkaste tehdään aina vain ja ainoastaan vanhempien pyynnöstä/suostumuksella. Sen yleensä tekee hoitaja, jolloin voidaan pitää "virallisetkin" ristiäiset kun vauva pääsee kotiin. Jos kasteen suorittaa sairaalapastori, on se virallinen ja hän myös ilmoittaa nimitiedot maistraattiin. Näin siis ainakin lastensairaalan puolella.. Kovin akuutissa tilanteessa kastamiseen tuskin on aikaakaan, joten en usko että ilman lupaa kastamisesta tarvitsee olla huolissaan. Ja mitä tulee tuohon keskusteluapuun esim. kuolemantapauksen sattuessa, hoitajat aina kyllä kysyvät haluaako jutella mieluummin sairaalapastorin vaiko psykiatrisen sairaanhoitajan tms. kanssa. Eli voit olla huoleti, sairaalat eivät ole millään tavalla uskonnollisesti sitoutuneita mihinkään. :)

Tuttia ei ainakaan kätilöopistolla ihan helposti anneta. Se saattaa häiritä syömään oppimista, tutin kanssa imuote on paljon kapeampi kuin rinnasta imiessä. Jos vauva oppii tällaisen kapean imuotteen, rinnanpäät menee herkästi rikki, eikä vauva saa tehokkaasti tyhjennettyä tissejä. Eli jos haluaa imettää, ei välttämättä kannata ihan ekoina päivinä turvautua tuttiin. Iskää varten sen voi toki ottaa, kun jää yksin vauvan kanssa esim. äidin suihkussakäynnin ajaksi. Lyhyistä tutinmaisteluista tuskin koituu mitään haittaa imetykselle... Sairaaloilla on kyllä eroja, kätilöopistolla on sellainen "baby friendly hospital"-sertifikaatti jonka vuoksi siellä tuetaan imetystä ja tutittomuutta melkein rasittavuuteen asti. :)

Mulla oli neuvola viime perjantaina, siellä ei ollut mitään erityistä. Verenpaineet on pysyneet vielä normaalitasolla. Pissassa oli sokrut ja proteiinit yhdellä plussalla, mutta proteiinit on olleet koko raskauden ajan plussalla ja sokerit johtui varmaan juuri syödystä aamupalasta. Eli mihinkään toimenpiteisiin noi ei johda, kun se diabeteskin on jo todettu... Lääkäriajan sain ensi viikon loppuun, silloin sais tietää painoarviota sun muuta jännää. Ei malttais odottaa, kun tietää että mun omalääkäri kattoo aina ultralla noiden tarkastusten yhteydessä. :heart:

Pikki poksuu 35+0!!
 
Ulpu Meilläkään ei Taysissa kyselty mitään nimiä. Siihen neuvolan papruun sen ois voinu laittaa, mut jätin kohdan tyhjäks ja neuvolantäti sitä kattoi, mut sanoin et en minä mitään nimee osaa vielä sanoo ja se oli ihan ok.
paapelo se vaan kärsii noista suppareista...ja olihan niitä muitankin. Ikävää kun tarvii koko ajan kärvistellä niitten kans. Itelläkin tulee kyllä kans melko tiuhaan harkkareita, riippumatta siitä rehkinkö vai makaanko sohvalla. Mutta kun eivät tosiaan ole kipeitä niin en silleen asiaa ees mieti.
Peräruiskeesta piti kans sanoo, et Taysissa multa ainakin siinä vastaanotossa käyrillä ollessani kysyttiin et haluunko. Ja koska en edes muistanut että olinko käynyt isommalla hädällä koska viimeks, niin aattelin et otetaan se vaik jotenkin se on vähän inhottavaa ja hävettävääkin vaik sinänsä ihan luonnollista ja kaipa ne hoitajat ja kätilöt sielä ovat tottuneet ties mihin. Meni hädin tuskin minuutti...vaik sano et odottele 5min ja sit meet vessaan...kun piti jo juosta kiireellä et kerkes just ja just :D
Osaisko joku valasta et kun viime viikolla lekuri neuvolassa tarkasti kohdunsuun tilanteen niin miten se nyt menikään...paljonko, tai siis montako senttiä se kohdunkaula niinku olikaan ( juu juu, ollaanhan tässä jo kerran synnytetty ja valmennukset käyty, mut kun ei muista =) ) Ku mietin vaan et mitä se tarkottaa kun neuvolakortissa lukee et "Cx 2cm, pehm. kiinni" tai jotain tollasta...
Vähän jännittää jo torstain neuvolakäynti, sen kokojutun takia. Kuinkahan kauan siihen pissanäytteen analysointiin labrassa menee kun jätin sen to-aamuna? Kaipa ne sieltä ilmottaa jos siinä jotain on, kun en kysyny neuvolantädiltä että kyselenkö tuloksia ite vai odotetaanko vaan siihen torstaihin kun on seuraava aika. Eipä tässä muutakun odotellaan vaan...sitähän tää on loppuaika, odottelua! =)
 
Heivaan!

Mutilainen:
TSemppiä tosiaan sinullekkin. Potuttavaahan tämä on, mutta eipä tälle mitään voi...kestetään vielä kotvanen =)

Muisku:

Tuo merkintä tarkoittanee seuraavaa: Kohdunkaulan pituus 2cm, pehmennyt (eli hiukan kypsynyt ) ja kiinni, eli ei avautumista vielä ole tapahtunut. Varsin hyvällä mallilla siis =)

Nimen kysymisestä:

Eli ei sitä ole mikään pakko olla. Kunhan kysyvät ja jos se nimi olisi jo valmiina, niin tiedän, että käyttävät sitä esimerkiksi ponnistusvaiheessa vaikkapa ns. kutsumalla vauvaa (rentouttaa äitiä ) ja kun vauva on syntynyt niin kutsuvat nimellä =)
Eli ei mitään stressiä asiasta =)

Tutti:

Siis tuttia voi kyllä käyttää alusta asti, mutta suositus olisi se n.2vk iästä lähtien. Juurikin jotta vauva varmasti oppisi oikean imemis otteen. Mutta jos vauva joutuu tarkkailuun tms. niin tutti tuo turvaa, kyllä sen imuotteen oppii vähän myöhemminkin kunnolla, jos siihen jotain häikkää tulisikin.

Meikit:

Itse en ota...(mahdoinkohan tähän jo muuten vastata? ) En muutenkaan paljoa meikkaa ja suoraan kotiin ollaan menossa autolla, joten kukaan ei minua pitkään näe :D
Esikostakin kotiuduttiin vasta illalla, kun saatiin paino tarpeeksi ylös päivän aikana, joten meikki olisi mennyt ihan hukkaan.

Mutta yksi kiva keino, jos ei meikata jaksa, niin on värjäyttää ripset ja kulmat =)

Neuvolakuulumisia tullut..hyvältä kuulostaa, ellen ihan ristiin niitä lukenut =)

Mahan rajoituksista:

Ei voi kyykistyä, kurottaa pöydän yli, en ylety solmimaan pojan kenkiä enään jne. Arkipäivän asioita vähän rajoittaa, eipä mutta.

Mutta nyt menen tekemään ruoan...ja sitten lepäämään...alkaa taas tihentyä nämä supistukset...itse supistus ei kipeää tee, mutta kohdun suulla sitten repiikin. HIIHIIHUU ja posket helottaa :whistle: :D

paapelo+poju+Deri 36+2
 
Mutilainen
No noista verenpaineista en tiiä ku viimesin neuvola oli 24.8 rv.33+5, seuraava on torstaina...
Sittenpä tuo selviää, viimeks ainaki oli ihan normaalit paineet...

Tuon säryn arvelin itekki johtuvan ihan tuosta turvotuksesta... :kieh:

Tuosta päänsärystä on hankala sanoo ku muutama päivä sitten oli parina päivänä kipee ja nyt sitten tänään vähän ollu mut onko sitten joku räkätauti tulossa...Tiiä siitä...Pitää vähän kuulostella oloa...

Nimistä...
Meillä kans siinä synnärille rv.22 jälkeen palautettavassa lomakkeessa kysyttiin saako hätäkastaa ja sitten nimivaihtoehdot tytölle sekä pojalle...
Me jätettiin ne nimikohdat tyhjäks ja terkkari sano että ne kerkee sitten synnärille mennessäki ilmottaa jos tarvetta on...

*Talvicci ja Uuno rv.35+5* :heart:
 
Kiitos kaikille nimiasiassa rauhoittaneille :flower: Kaikesta sitä osaa stressiä ottaakin...

Perhevalmennuksesta meille ainakin jaettiin aikataulu, jossa kerrottiin teemat ja puhujat etukäteen. Parisuhdetta käsittelevä kerta on seurakunnan järjestämä, joten tiedetään skipata se jo etukäteen. Mielestäni on hiukan outoa, että seurakunta sotketaan kunnalliseen perhevalmennukseen, mutta onneksi tästä kerrotaan etukäteen. Jos perhevalmennuksesta pyydetään jossain vaiheessa palautetta, niin ajattelin kyllä kertoa mielipiteeni tästä. En viitsi perhevalmennuksessa erikseen avautua, kun siellä on varmaan 20 pariskuntaa kuulemassa. Muuten kyllä olen sitä mieltä, että valmennus on ihan ok ja hyödyllinen.

Maha alkaa pikkuhiljaa olla täälläkin tiellä, vaikeinta on kumartuminen, sängystä ylös nouseminen (meillä on matala sänky) ja keittoruokien syöminen, kun pitää taivuttaa itseään eteenpäin, ettei keitot ole pöydällä/sylissä :LOL:

Ja annanpa vielä lopuksi kontribuutioni tähän suureen peräruiskekeskusteluun: TAHDON ;) Olen nimittäin keväästä asti tuskaillut huonon vatsan toiminnan kanssa...
 
Ulpu vaikka olisit nyt kärsinyt huonosta vatsan toiminnasta niin usein luonto hoitaa tehtävänsä ennen synnytystä ja tyhjennys tulee luonnostaan ;)
Minustakin on omituista, että seurakunta sotketaan perhevalmennukseen. En itsekään osallistuisi. En muista miten meillä oli esikoisen perhevalmennuksessa. Meiltä kyllä jäi kertoja väliin muutenkin.

Täälläkin on vähän flunssainen olo, toivottavasti ei iske mikään paha pöpö :eek:
Huono olo ollu koko päivän, niskoja särkee. Mies saa luvan hieroa illalla :)
 
On kyllä kieltämättä outoa, että tuohon parisuhde osioon käytetään kirkon työntekijää. Tai eihän siinä muuten, mutta ovat todella avioliittokeskeisiä ja ainakin minun alueen mammat, noh, erittäin harvat ovat naimisissa. Itselle ainakin tulisi hyvin ulkopuolinen olo, vaikka en pidäkkään meidän avoliitto tilannetta mitenkään huonona vaihtoehtona.

Meillä on sellainen ajatus, että vain lasten vuoksi emme avioon mene, mutta se on kummankin ajatuksissa silti. Eli menemme kun tilanne on sopiva.
Tässä meidän tuttava piirissä on varsinainen buumi tälle kuulle. Ketään ei mene kirkossa naimisiin, vaan jokainen pari avioituu maistraatissa. Saimme kuulla yhden viikonlopun aikana peräti 3 pariskunnasta, joilla on tässä kuussa häät :D

Mies siinä sitten, että nyt sitten iskee paineet, millos me? :LOL:
Sanoin, että ei tänä vuonna...katsotaan vuoden vaihteen jälkeen uudestaan :D
Mitään kirkkohäitä ei ole meillekkään luvassa. Pidetään mekin pienenä tuo tilaisuus. Maistraattiin ja ihan lähimmille ystäville ja erikseen sukulaisille kakkukahvit sitten meillä kotona =)

Täällä on muuten hirveä hiilareiden ja sokerin himo.
Mitä olen lukenut erimoisista lähteistä, niin tämä ilmiö on varsin yleinen ennen synnytystä.
Esikosta sama iski LA:n jälkeen ja mättäsin lettuja, pannaria, muroja ja hilloja ihan hulluna ja pastaa santsi annoksina :LOL:

Kroppa kun muistaakseni (siis mitä luin ) alkaa varastoida tuota rytäkkää varten mahdollisimman paljon energiaa, sillä sitä kuluu.

Ja eräs kätilökin suositteli, että jos vain pystyy, niin kun synnytys käynnistyy, kannattaa ennen kovia supistuksia syödä jotain hiilaripitoista...kuten pastaa näin esimerkkinä.
Antaa hyvän energia buustin sitten.

No juu..johan meni taas epämääriseksi höpinäksi..siirryn takavasemmalle...voisin vaikka huvikseni kellottaa näitä mukasupistuksiani :D
 
Ihana syksyinen ja aurinkoinen päivä.
Tosin näkee, että ikkunat tarvitsisivat pesua. Ei kai se auta kuin ottaa asiakseen siivota tämä asunto.

Tsemppiä kaikille supistelijoille, ei ole montaa viikkoa enää. Itseäni ei onneksi vielä supistele. Ainoastaan ikävästi välillä vihloo tuolta alapäästä, mutta kun eivät ole kovin kivuliaita, niin olen vain iloinen, kun paikat vähän aukeavat, jos tämä nyt tulisi ilman käynnistystä.

Peräruiskeen sain esikoista synnyttäessä. Ei ollut mikään mukava kokemus, mutta oma vatsa tuppaa menemään ihan tukkoon raudan syömisestä ja muutenkin raskauden aikana, että kai se on tälläkin kertaa otettava ihan vaan varmuuden vuoksi. Kovin oli vaikeaa pidätellä, kun supisteli samalla kovasti, joten vessa kannattaa olla lähellä. Itse olin tuolloin jo synnytyssalissa, joten oli onneksi oma vessa.

Nimiä ei meiltä esikoisen aikana kysytty missään vaiheessa. Nyt olen tämän päivän kovasti selaillut nettiä, jos löytäisin kivan nimen vauvalle. On se vaan jotenkin hankalaa. Muutama sellainen nimi löytyy, joka minua miellyttää ja sellainenhan sen nimen on oltava, vaikka olisi sitten kuinka yleinen tai tuttujen tutuilla käytössä. Noh, koitan kuitenkin ensisijaisesti valita sellaisen tavallisen mutta ei niin yleisen nimen. Eiköhän joku keksitä.

Meikeistä Itse en ota meikkejä mukaan sairaalaan, koska en juuri niitä kotonakaan käytä. Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka niin haluavat tehdä. Otan kyllä jonkun hyväntuoksuisen suihkusaippuan. Viimeksi oli niin ihana peseytyä tutulla saippualla, kun jotenkin siellä osastolla kesäkuumalla hormoonihuuruissa tuppasi hikoilemaan tosi kovasti.

Maha on omasta mielestä tosi iso ja aina tiellä. Mulla kun on päivisin tuo 1-vuotias apuri, joka levittää kaikki tavarat hujan hajan. Tuntuu välillä, että vatsa ratkeaa, kun saa olla keräilemässä leluja monta kertaa päivässä. Pyykkejä kun laitan kuivumaan, niin samaan tahtiin joku termiitti napsii niitä narulta alas. Ja astianpesukoneen aterimet on joka kerta koneen luukun ollessa auki lattialla sikin sokin. Ruokaa kun kokkailen, niin laatikoista löytyy kivoja kauhoja ja kattiloita. Jotenkin niin suloista, kun toinen on utelias, mutta välillä aika rankkaa. Eikä kaikkea kotitöitä voi jättää esikoisen päiväuniajalle, kun silloin on äidillä hyvää aikaa istua esimerkiksi tässä koneella. Mutta tosiaan kaapinsulkijoita yms. voisi harkita ja sekin varmasti auttaa, kun päästään kohta isompiin tiloihin asumaan.

Noh, olihan taasen paasausta. Pieni apuri onkin jo heräillyt. Palaillaan taasen!

Mirmi rv 36+3
 
Hei tuli muuten mieleen että jos jotakuta kiinnostaa niin Livillä tulee klo.15.30 semmonen ohjelma ku Vatsasta maailmaan :wave:
Tulee ainaki ma, ti, ke ja to :)

Nyt kattomaan sairaalaa, siellä oliki ihania pikku vauvoja :heart:

*Talvicci ja Uuno rv.35+5* :heart:
 
Pitäiskö sitä jottain ruksata, ihan vaikka vaan huvin vuoks ja urheilun kannalta. Käytiin ukkosen kanssa syömässä, kun ei jaksettu ruokaa laittaa... laiskoja matoja ollaan... :whistle: Nyt onkin sitten ihan ähkypöhky ja harjoitussupistukset tuntuu kyllä harvinaisen ilkeiltä. Ihan vain sen takia, että maha on niin täys...

Nimistä: myö annettiin siihen esitietolomakkeeseen vauvalle hätäkastenimet, jotka nyt sitten ilmeisesti on myös meidän lopulliset valinnat vauvalle nimeks. Jotenkin tuntuu meille luontevalta, että nimi on valmiina ja meinattiin heti syntymän jälkeen kutsua vauvaa omalla nimellä, toinen nimi/toiset nimet sitten paljastetaan ristiäisissä.

Mahaa en oo vielä kokenu erityisen suureksi ja tiellä olevaksi... Ehkä kaikista eniten se on tiellä silloin, kun miehen kanssa yrittää makuuhuoneen puolella nauttia lemmenleikeistä. ;) Ja aikoihin en oo kyllä sängyn aluksia pystyny imuroimaan: yhdistelmä imurin letku, ahdas tila, miun hermot imuroidessa ja iso vatsa ei oo toimiva. :whistle:

Mitään uutta ei tänne meidän arkeen... Kovasti olisi kyllä haluja saada tämä masumönkijäinen jo syliin *huokaus* ja johan tuo ukkokin jutteli masukille, että alkaa jo henkisesti valmistautumaan syntymää varten, että heti kun lokakuu vaihtuu, niin syntyä kuulemma sais (sit ois meillä rv38+0, niin ja samalla juttelihan tuo siitäkin, ettei ennen sitä synnyttäisi vielä) :D

DsariaL ja Möykky 34+4
 
Hauskaa viikonalkua!

Vitsi kävin tänään kestovaippojen ompelukurssilla tai sinne luulin meneväni. Kysyin vahtimestarilta asiasta ja sanoi että odota tässä, kun muut eivät ole tulleet. No sitten kello oli 10 minuuttia yli kuuden kun kuudelta piti alkaa, silloin vahtimestari tuli kertomaan että se onkin vasta huomenna :LOL: En ymmärrä mistä olin saanut päähäni et se on maanantai 8.9, vaikka 8 päivähän ei ees oo tänään. Nyt sitten oon tarkistanut kaikista paikoista ja niissä lukee tiistai. No huomenna sitten uudestaan :)

Nimistä: Meille ei oo ees näytetty neuvolassa mitään esitietolomaketta, nyt kun puhuitte siitä niin tuli ensimmäisen kerran vastaan. Meillä on kyllä nimet melkein valmiina, tytön nimestä ei olla ihan varmoja, mutta pojan nimestä ei tarvitse edes keskustella. Että periaatteessa ne nimet voisi siihen laittaa.

Mahasta: Se on tiellä joka paikassa :D Aina ku tekee ruokaa niin paita saa osansa, kumartuminen siivotessa tai muutenkaan ei onnistu ja sängystä nousemiseen menee varmasti 5 minuuttia. =)
 
Heippa kaikille!

Kissoista, eli meillä kaksi kissaa ja ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan tulevat olemaan eri huoneessa silloin kun vauva on nukkumassa. Ensin mietin ite kanssa jotain verkko hässäkkää pinniksen päälle, mut luulen et ei hirveen kauan motivaatiota ole verkon siirtelyyn ees taas :whistle:

Maha... On aivan älyttömän iso mun ja kaikkien muidenkin mielestä. Ja erittäin tiellä se alkaa olemaan. Täytyiskin ottaa vihdoin ja viimein kuva siitä... :p Syöminen on kyllä haastavaa, kun ei kunnolla pysty eteenpäin kumartuu, ja yleensä aina kun syön, niin tottakai vauva alkaa melskaamaan, mikä hankaloittaa tilannetta entisestään :LOL: Ja tosiaan, tuolla makkarin puolella se vasta edessä onkin... :p

Supistuksia tulee ja menee.... Ja alakerrassa vihloo välillä aika mukavasti. Ei enää niitä sukkapuikko kipuja, vaan kunnon vihlontaa, joka kestää pidempää.

Voi että kun saisi jo vauvan syliin... :heart: :heart:

Missah ja Mölli 34+3
 

Yhteistyössä