*Lokakuun Mahapyöriäiset Syyskuu 2009* *Yhdeksän vauvaa on jo syntynyt!*

Onnea Amira pienestä pojasta!

Piki tervetuloa joukkoon mukaan.

Joku kyseli epiduraalin ja spinaalin eroa: spinaali voidaan laittaa vain kerran, suositellaan uudelleen synnyttäjille joilla synnytys etenee nopeasti. Epiduraalia voidaan lisätä eli toisissa paikoissa annetaan "boluksia" eli tietty määrä lääkettä kerralla, mutta se voidaan antaa useamman kerran, toisissa paikoissa laitetaan pumppu joilla lääkettä menee koko ajan tosi pieni määrä. Molemmat voi vaikuttaa hieman jalkoihin, eli varovasti laiton jälkeen ylösnouseminen.

Imetysliiveistä: yhden on tallella kuopuksen jäljiltä, ne on Carriwelin ja niistä oon tykänny tosi paljon, venyvät ja palautuvat eikä saumat paina. Nyt olis tarkotus käydä ostamassa toiset samanlaiset ja jos sitten vielä ostais toiset vähän erilaiset heiltä. Noi menee imetysajan jälkeen vaikka urheiluliiveinä ovat niin tukevat. Triumfin-liivitkin oli mutta niistä en niin tykänny. Noista carriwellin liiveistä sanovat että menee isorintaisille, en sitten tiedä kun itse en siihen porukkaan kuulu.

Tuttipulloista: meillä kuopus ei osannu juoda minkäänlaisesta pullotutista, kaikki mahdolliset tuli kyllä kokeiltua. Nyt aattelin että ostan vaan marketista jotain pullotutteja ja niillä kokeillaan jos on tarve.

Kuopus on kerhossa ja aattelin kohta ruveta ompelemaan kestoja. Tosin selkä on ollu eilisestä asti kipeä joten mitähän siitä tulee. Eilen sain leikattua kankaat jo s-koon vaippoihin. HArsoja on vaippakäyttöön 9 kpl ja muuhun käyttöön 7 kpl. Aattelin pitää erillään, jotenkin vaan ajatuksena tuntuisi mukavammalta.

Peppi ja tytsi 37+1
 
Ihan totaali omanapa viesti pahoittelen :ashamed:

Mutta täällä tullut vessakäynnillä veriviirujen värittämää limaa..JEE, mun kroppa taitaa sentään vähän hoksata mitä pitää tehdä ja ihan ilman oksitosiini tippaa :LOL:

Nyt sitten kärsin täällä ikävistä viilloista alavatttalla, mutta antaa tulla vaan :D

paapelo+poju+Deri 38+4
 
37+0 JEEEEEEE , TÄYSIAIKAISIA OLLAAN!!!!!!! :wave: :wave: :wave: :wave:

tervetuloa piki loppumetreille mukaan :flower:

oi,taas vauvauutisia....ONNEA amira pikkusesta pojasta :flower: :heart: :flower:

mä hommasin viime raskaudessa carriwellin liivit,ne toppimallit mitkä venyy ja paukkuu kasvavien rintojen mukana ja palautuu kun rintojen koko vakiintuu,on muutes vielä kätilöidenkin suosittelemia ja ne oli ihan loistavat,vaikka mulla ei imetys onnistunutkaan niin pidin niitä silti kun oli niin mukavat päällä ja nyt myöhemmin ne meni sitten urheiluliiveinä :D nytkin aattelin sairaalakassiin ne pakata mukaan.niin ja halvatkin ne vielä oli!!! tosin eihän ne mitkään sexyt ole mutta mukavuus menee ulkonäön edelle tässä asiassa :D SUOSITTELEN!! kun googlettaa carriwell niin antaa useita nettikauppoja jotka noita myy.

raskausarpia ei oo uusia tullut , esikosta aikanaan 15v sitten repesi nahka ihan kiitettävästi seepran-raidoille mutta sen jälkeen olen niiltä säästynyt,tosin noi vanhatkin arvet näkyy ihan kivasti vielä vaikka ovat tosin vaalenneet tietty vuosien varrella.rasvaan aina suihkun ja saunan jälkeen koko kropan ihan apteekin perusrasvalla,lilalla abobasella.

tuttipulloja meiltä löytyy esikolta noita ihan perus ainun pulloja joihin ostan nyt uusia tuttiosia ja 2 kpl on aventin pulloja joita käytin ihan alkuun mutta ne on jotenkin omaan käteen aika paksuja ja kökköjä pitää,mutta käyttöön tulee silti nytkin =)

kaurisäiti ja bambi 37+0 :heart: :heart: :heart:
 
Hanne: Jos häntäluu on murtunut niin tunnet sen kyllä. Istumisen pitäisi pelkästään olla aika tuskaa. Vaikutuksia synnytykseen en tiedä, mutta kipeetä varmasti tekee... Jos epäilet sen olevan murtunut niin soita neuvolaan, siellä osaavat varmasti kertoa mitä pitää tehdä.
 
SUURET ONNITTELUT KOKO AMIRAN PERHEELLE :heart: :heart: :heart:
Ihania nämä vauva uutiset :) Nyt niitä alkaa pikkuhiljaa satelemaan :)

Paapelollakintilanne alkaa kuulostaa jo hyvältä ;)

Onnea jälleen täysiaikaisille :heart:

Epiduraalista: Itse mietin kanssa tuota spinaalin ja epiduralin eroa ja mä sain esikoisen aikana epiduraalin ja tykkäsin! Olo oli kun taivaassa sen laiton jälkeen :) Kyllä meinaan pyytää tälläkin kertaa jos vaan tarvetta tulee..

Voi itku Hanne mitä kävi :( toivotaan ettei kuitenkaan murtunut se häntäluu! Itselläni on kerran murtunut ja se on kipeä vielä vuosienkin päästä! Esim.leffassa istuminen niillä pehmeillä penkeillä oli yhtä tuskaa ja kaikki muu pitkät istumiset PEHMEILLÄ oli vihoviimeistä hommaa.. Ja tosiaan vieläkin joskus muistuttaa tuo kipu olemassaoloaan ja olin silloin öö..joku 14 tai 15v. kun kaaduin jäälle ja siinä rytäkässä sitten murtui! :/

Hmm..nyt pitäis vissiin ruveta jotain tekemään kun muutaman tunnin päästä on lähtö sinne NKL:lle! Vähän tai oikeastaan aika paljonkin jännittää että onko siellä kaikki ok. ja jäänkö jo sinne sisälle tällä käynnillä :/ Uskoisin että en mutta kuitenkin se mietityttää! Toivon vaan että tämä pikkunen olisi jo kasvanut sopiviin mittoihin :)
Tulen informoimaan teitä sitten että mikä oli tuomio!

Nyt tosiaan tekemään itsestäni ihmisen näköisen!

heinähattu & pikkunen rv38+0 POKS! :heart:

p.s.Niin paljon kun taas oli kommentoitavaa niin anteeksi tämä hajamielisyyteni sen suhteen! Nyt vaan tällähetkellä tuntuu ajatukset pyörivän täällä oman masun sisällä :ashamed:
 
AMIRALLE ONNEA :heart: :heart: :heart:
Kunpa tässä pääsisi kohta itsekin masusta eroon..

Hanne :hug: inhottava juttu, toivottavasti ei murtunut :|

ON:
Supistelee TAAS!!! Koko aamupäivän jomottanu selkää, repii alavattaa ja paineen tunne erittäin hermoja raastavaa, mutta ei sitten viiti napakoitua edes sen verran, et viittisin sairaalaan lähteä.
Ja mikä on tämä vessahädän tunne koko ajan!!!
Erittäin väsyttävä ja tappava tahti on, just sellanen et ei tässä nyt vissiin mitään tapahdu, mut psyyke pettää kohta. Ja pelottaa sitten sekin että jos jotain tapahtuukin, vedet menee tms mitäs sitten? Oon yksin kotona, omalla en uskalla mihkää lähteä, ja nuorin synty alle 2 tunnin vesien menosta.

Marsupilami & jätkä 38+1
 
Onnea Amira pikkuisen pojan johdosta! :flower:

Raskausarpia mulle ei oo tullu yhtäkään mahaan, rinnoissa niitä on muutamia jo ennestään. Bodyshopin cocoa body butterilla oon rasvaillut, liekö sitten auttanut. Nyt maha rupee kyllä olemaan niin pinkeä että en ihmettelis vaikka tässä viimeisillä viikoilla vielä arpia ilmestyisikin.

Neuvolassa käyty, sf-mitta sama kuin 2 viikkoa sitten eli 31 cm, nyt siis keskikäyrällä. Muuten kaikki ok. Th arvioi että semmonen 3,5 kg painonen vauveli olis tulossa. Varasin kirjastosta Synnytä rentoutuneena cd:n terkan suosituksesta. Jos nyt vaikka sitten tota kokeilis "valmistautumisapuna" kun ei se välilihan hieronta oikeen ollut munkaan juttu :)

Ristiäisistä oli jo aiemmin puhetta mutta missä paikassa meinasitte ne pitää? Mä en halua pitää meillä kotona, mutta kun vaan ne lähimmät sukulaiset olis tulossa niin en kirkosta viitsisi mitään mieletöntä saliakaan varailla. Varmaan pitää soitella johonkin (sinne kirkolleko?) ja kysellä josko niillä olis joku pienempi huone tarjolla.
 
Fresia: Mä ajattelin, että pidetään mun vanhemmilla ne. Äiti oli kyllä ihmeissään ku sanoin, et oon niitä jo suunnitellu :D Mut en vaa voi sille mitään eet kaikkia juhlia on kiva suunnitella :) Muuten pidettäis täällä meillä, mutta ei oikein tila riitä sellaselle porukalle. Kuitenki varmaan menee sinne 20 henkeen porukan koko ja vanhemmilla on käytännössä koko yläkerta yhtä kokonaista tilaa.

Meillä ois suunnitelmissa pyytää yks tuttu papiks sinne ja täytyis selvittää, miten menetellä kun ristiäiset toisella paikkakunnalla ja pappi vielä eri paikkakunnalta ja vauvasta tulee kuitenki espoolainen. Ja sitte et kuinka kiireisiä noi papit on joulukuussa...
 
Amiralle paljon onnea!!!

Hanne voi ei! Toivottavasti ei murtunu mitään.

Meilläkin on Aventin pullot. Olin esikoisen aikana niihin tyytyväinen, vaikka eipä ne kovassa käytössä olleet.

paapelo taidat ehtiä ennen mua ;)

( . ) Mä täällä itkua tuhersin äsken, kun iski ihan hirveä kipu nivusiin etten kävelemään päässyt. Huh. Onneksi meni aika pian ohi.
 
Yksi huonosti nukuttu yö takana, ja mun hermot on sen takia ihan riekaleina ja päätä särkee. Hauska nähdä, miten sopeudun vauvan kanssa valvomiseen :kieh:

Me pidetään ristiäiset kotona.

Yö oli tosiaan hauska, heräsin ihan vähän väliä, milloin vessaan, milloin supistuksiin. Viideltä luovutin ja nousin kokonaan ylös. Nukuin kyl tunnin verran tossa, mut olo on silti tosi huono. Mahaa sattuu ihan oudosti kokoajan. Liekö sitten johtuu noista supistuksista, mitä oli eilen ja yöllä.

Samat sanat multakin, ajatukset on pyörii kyllä vaan omassa masussa. Ei jaksa ajatella mitään muuta... :ashamed:

Nyt on pakko ottaa pyykit koneesta ja laittaa uutta tilalle :wave:

Väsynyt Missah ja Mölli 36+5
 
Onnittelut poksuville :D :heart:

Ristiäisistä: Me pidettiin esikoisen ristiäiset kirkon sellasella "seurakunta tilassa", oli tosi kätevää kun siellä oli keittiö ja kaikki astiat yms. Vieraita oli about 40, joten kaikille oli istumapaikka yms.
Nyt pidetään samassa paikassa ja mä itseasiassa jo varasin sen tilan :LOL:
On sen verran suosittu paikka, ja mies tekee vuorotyötä niin oli yks tietty viikonloppu mikä vaan sopi. Onneks se oli vapaana :D

Mää en usko että mää poksun seuraavaks, ei tunnu tekemiset missään! oon elämäni kunnossa :D

heinähatun kuulumisia odotellessa, toivotaan että vaavi on kasvanut hyvin:) :heart:

Inka ja Maisa 39+2 :heart: :heart:
 
Täällä taas!

Nämä kivut on vähän lisääntynty, mutta ei tuota pinkkimäistä vuotelua paljoa kyllä tule...tosin, ei tarvitsekkaan.
Selkä tuntuu jotenkin vähän väsyneeltä/levottomalta...tiedä sitten.
Kävin ostamassa panadol paketin kaiken varalle...jännää...mutta en odota liikoja...mies tosin on jo ihan fiiliksissä, joten paetaan pojan kanssa paikalta :D

Tulen ilmoittelemaan jos nyt jotain kummempaa tapahtuu...toki tulen sitten myös purnaamaankin, jos ei mitään tapahdu :LOL:
 
Aika jännää, mahtaako Paapelo ehtiä poiskin Kättäriltä ennenku mä edes sinne kerkeän.
Jotenkin niin tuntuu, että yliajalle täällä mennään. Onneksi on vielä ensi viikolla yksi lääkäri, jossa katsovat vähän pienen kokoa.
Ei sitten supistuksen supistusta täällä vieläkään.

Ristiäisiä on täälläkin vähän mietitty. Me pidämme ne seurakunnan tilassa, jossa esikoisenkin pidettiin. On mukavasti kaikille istumapaikka ja astioita, ainoa harmi on tarjottavien yms. raahaaminen paikanpäälle ja sieltä pois. Pappi pitää kanssa heti varata, kunhan tämä täältä suvaitsee syntyä. Sattui niin mukava pappi viime kerralla, että koitamme saada saman tällekin kertaa.

Raskausarpia on tullut tosi paljon, osa tietenkin esikoisen ajalta. Mutta kokoajan tuntuu, että vatsa repeilee ja punaiset arvet kutittavat. Mutta ei auta, kyllä noiden pienten vuoksi vähän kärsiikin. Pitää vaan muistaa ahkerasti rasvailla. Sinänsä ei kamalasti haittaa, kun en kuitenkaan missään vatsa paljaana kulje.

Taas oli pikavisiitti, lounasaika iskee päälle.

Mirmi 38+5
 
Ristiäisistä: me pidetään anoppilassa. Meillä hoitui kuopuksen kanssa järjestelyt tosi hyvin: omasta seurakunnasta tuli joku infonippu, sen kanssa sitten kävin kirkkoherranvirastossa ja sanoin että kastetaan toisella paikkakunnalla, antoivat kastekynttilän ja tarvittavat paperit mukaan. Kastava pappi ( perhetuttu) täytti paperit ja muistaakseni vielä lähetti ne sitten omaan seurakuntaan. Ei aiheuttanu mitään ongelmia, meillä siis myös ristiäiset yhdellä paikkakunnalla, pappi toiselta ( eikä edes tällä hetkellä tee papin töitä vaan on tutkijana) ja lapsi kuuluun tänne Ouluun.

Hanne: toivottavasti ei ole murtumaa.


 
Tuttipulloista. Meillä on ainakin aventin niitä newborn imuosia malli 1 tai 0 months.. ostin myös varoiksi sitä seuraavaa imukokoa. Esikoinen ei syönyt muusta kuin aventin imuosasta (joskus harvoin huoli ainun) Toivottavasti kakkosellekin kelpaa paree olis. Joistain imuosista tulee liikaa maitoa joistain liian vähän. mutta vauvatkin on niin erilaisia tässä.

Kuumemittareista. tavallinen digitaalinen on tarkoin ja helpoin. pepusta kannataa aina mitata niin saa tarkan lämmön.. muut mittaustavat voi heittää jopa asteella. Muistakaa että vauvan normaali ruumiinlämpö on eri kuin aikuisen

Harsoista. Mulla on ennestään jokunen riepu jäljellä sit ostin kestovaippakaupasta 6 kpl paketin ja vielä sen lisäksi 10 kpl paketin lastentavikeliikkeestä. niillä meinäan pärjätä ja käytän niitä myös kestoina. Esikoisesta pärjäs kymmenellä vallan mainiosti.. riippuu tietysti kuinka usein pesee pyykkiä mutta ne kuivuu ainakin super nopee.

Mä olen ollut tänään super energinen. Siivosin ja pyöräilin puistoon pariksi tunniksi ja käytiin kirjastossakin ja askarreltiin pojan kanssa. Ihana ilma ulkona ja kiva tunne. Ei yhtään niin raskas kuin aiempina päivinä.

Illalla meen postiin hakemaan ihanat iguleen cuddle vaipat jotka tilasin ihan omavalintaisella kuosilla.. saa nähdä millaisia ne on.

Onnea kaikille synnyttäneille! Kateeksi käy kun joillakin on jo oma nyytti sylissä.

Etanainen 37+2. loppu sen kun lähestyy
:heart:
 
Moi!

Ensimmäiseksi onnea jo nyyttinsä saaneille :hug:

Täällä ollaan valitettavasti vielä yhtenä kappaleena :( Kivut ja säryt vaan jatkuvat ja vievät voimat, yleensä jaksan lukea mut sit kirjoittaminen jää... Ja kun tuntuu ettei ole muuten mitään sanottavaa kuin valittaa :ashamed:

Eilen kävin neuvolassa ja taas lähti lähetettä äitiyspolille... Sf-mitta pompsahti 3,5cm torstaista ollen huimat 38cm :eek: Verenpaine jatkaa nousuaan ja turvotus on aika kamalaa :( Tähän kun vielä lisätään maksa-arvot, jotka edelleen jatkavat nousuaan ja raskausajan diabetes niin terkkari yllättäen oli hieman huolissaan kokonaisuudesta. Lähinnä siis tehdään synnytystapa-arvio, koska epäilevät vauvan olevan iso ja sit samalla katsotaan noita muita juttuja... Saa nähdä joko tällä kertaa huolivat minut käymään, tähän astihan kaikki lähetteet ovat palautuneet, koska ei ole tarvetta :( Ilmankos olo on niin hyvä ja vaivaton :kieh:

Tänään taas supistelee tosi kivasti, mutta en uskalla luottaa tämän johtavan mihinkään... Ihanaa olisi jo päästä synnyttämään, mutta näitä lupaavia päiviä on ollut hieman liikaa :whistle: Olen vain niin kovin väsynyt ja haluaisin elää jälleen normaalisti... Eilen ja tänään tosin vatsa on tyhjentänyt itseään supertehokkaasti ja tänään keltainen klönttivuoto on muuttunut hieman veriseksi, joten yritän vakuuttaa masuasukin siitä, että tänään olisi hyvä päivä syntyä...

Tsemppiä kaikille näihin viimeisiin päiviin ja viikkoihin!

Väsynyt ja kipuinen Mutilainen ja Torsti 38+3
 
Amiralle onnea pienestä nyytistä! Niin sitä vain pikkuhiljaa jakaudutaan... =)

Täällä kotiuduttu neuvolasta, eikä sinne sen ihmeempiä (paitsi se paino tuntuu vaan nousevan aika hurjaa vauhtia nyt loppuvaiheilla, nytkin painonnousu viikkoa kohti 900g :| ). Tuota sf-mittaa hieman mietittiin siinä, kun edelliset mittaukset on ollu:
rv32+6: 30
rv33+6: 31
rv34+6: 34(!!!)
rv36+6: 32 (eli tänään)
Ja siis nuo kolme ensimmäistä on lääkärin mittaamia (sama joka kerta) ja nyt oli sitten taas oma th. Mutta tultiin siihen tulokseen, että tuon rv 34+6 on pakko olla mittavirhe tai vauva ollut silloin selkäsuorana/hankalassa asennossa, ei muuten tuollasta heittoa luulis sf-mittaan tulevan (siis ensin viikossa nousee 3cm ja sitten putoaa kahteen viikkoon 2cm). Kaiken kaikkiaan vois päätellä, että kohdunpohjankorkeus on kuitenkin laskemaan päin eli vauva laskeutumassa hyvää vauhtia. Th sai kuitenkin vielä päästä hieman otetta...

Täällä on nyt energiaa kuin pienessä kylässä. Aamuun en oo kyllä vielä saanu mitään tehtyä, kun meni yöunet ihan pyllylleen, niin yritin sitten aamulla torkkua mahd pitkään ennen kuin oli pakko herätä, mutta matot käskin ukkosen jo viiä ulos, että pääsen lattiat luuttuamaan kunnolla... Tässä suunnittelen myös, että jos kaupungille jotenkin pääsisin vielä viimeisetkin rahat tuhlaamaan vauvan vaatteisiin. :) Älyttömästi tekis mieli myös mennä kirppareita kiertämään... että eiköhän tässä ois tälle päivälle jo tekemistä.

Niin ja ukko lupas jo toissa iltana sitä yhtä mukavaa ässää ja eilisiltana, kun en vieläkään ollu päässy siitä nauttimaan, niin hää lupasi, että "joku kaunis päivä"... Tänään on ulkona varsin kaunis päivä!!! Ja voin luvata, että täällä on illalla pahantuulista akkaa, mikäli ei ukko lupaustaan pidä vieläkään (en mie näin pitkiin taukoihin oo tottunu, hemmetti!!!) :kieh:
Niin joo, ilmankos tuota energiaa tuntuu nyt riittävän, kun ei oo päässy vällyjen välliin niitä purkamaan :LOL:

Dsaria ja Möykky-pieni 36+6
 
Mutilainen: Miten ne ei voi ottaa tosissaan, jos on tuollainen määrä vaivoja... Luulis, että jos ei ala iteksee tulemaan ni käynnistäisivät aika nopealla aikataululla. Sulla on kutenki nii hyvin viikkoja, että vauva voi ihan hyvin syntyä.

No koita vaan levätä, mikäli kipuilulta pystyt. :hug:
 
Neuvolasta täälläkin kotiuduttu. Kaikki kunnossa. Painoa tullut täälläkin ihan kivasti, mutta myös kaamea turvotus on nyt jäänyt näköjään pysyväksi. SF-mitta menee tasaiseen käyrien yläpuolella ja Sisulla hyvät sykkeet. Ultra-aikakin selvisi ja se on vasta kahden viikon päästä. |O Ei hitsi, sit on jo viikkojakin 37+, entäs jos tämä päättääkin syntyä ennen sitä?

Mäkin olen suunnitellut ostavani noita Aventin pulloja pari. Eikös ne ole sellasia, että käy sit siihen Aventin rintapumppuun, jos sellaiseen on tarvetta. Ajattelin, että tämä voisi olla kätevä yhdistelmä.

Harsoja olen ostanut pari sellasta Name It:n pakkausta. Ovat kivempia, kun noi valkoiset, mutta toki nekin tulee käyttöön hoitoalustoina ja varmaan reissussa pyyhkeenä.

Imetysliivejä olen ostanut kolmet jo valmiiksi. Yhdet ihan sellaset hienot pitsiset ja kahdet pehmeät kaarituoettomat. Vähän on vaikea löytää, kun kuppikoko tällä hetkellä 75E ja pitäs vielä olla hieman kasvunvaraakin noissa. Mistä päästäänkin sujuvasti raskausarpiin, joita mulla siis rintoihin tullut ihan liikaa. Ovat kasvaneet siis B-kupista tähän E-kuppiin nyt raskauden aikana. :eek: Myös reisissä ja lantiolla arpia on. Maha on toistaiseksi säästynyt. Ja ahkerasti olen rasvaillut, joten ei sekään näköjään arpien syntyä estä.

Onnea Amiralle nyytistä!

Barbapörrö ja Sisu-rakas :heart: 35+2
 
Moi!

Alley kiitos tsempityksestä! Nämä mun raskaudet nyt vaan on vähän tälläisiä ei niin helpoimmasta päästä :whistle: Viimeksi olin aika tarkassa syynissä, mutta nyt jostain syystä ollut hieman eri ääni kellossa, tai siis olen lähinnä juossut verikokeissa ja ollut puhelinneuvonnassa :/ Ehkä ne on todennut Naistenklinikalla että olen toivoton tapaus :ashamed: Toiveissa olis että tämä täältä pian tulisi, olenhan ollut jo heinäkuun alusta saikulla supistelujen takia ja synnytys on meinannut muutaman kerran jo käynnistyä ennen aikaisesti, mutta levolla saatu tilanne rauhoittumaan. Nyt kun sais tulla niin eipä enää ole kiire :LOL:

Mutta sitten hyviin uutisiin. Muahan on pompoteltu kahden sairaalan väliä ja tähän asti lähetteet on laitettu aina Naistenkinikalle, mut nyt käskin laittaa Jorviin... Äsken soittivat että pääsen huomenna sinne käymään =) Vähänkö on helpottunut olo!!!

Hieman iloisempi Mutilainen eikä viikotkaan ehtineet tässä välissä lisääntyä ;)
 
Heippa piiitkästä aikaa! :wave:

Päätin ryhdistäytyä kun olen ollut niin laiska, enkä ole kirjoittanut pitkään aikaan :ashamed: Lukenut olen kylläkin kirjoituksianne lähes päivittäin, mutta miten tämä oma kirjoittelu onkin niin vaikeaa? Meillä on illat menneet uutta kotia remontoidessa ja päivisin olenkin kotona vaan laiskotellut. Ihan hirveää olla näin saamaton... mutta on lohduttavaa kuulla, että täällä on muillakin vaikeuksia saada päivää käyntiin. Kaipa se kuuluu tähän loppuodotukseen, että voisi koko ajan kölliä mukavasti viltin alla. Nostan kyllä hattua teille, keillä on lapsia jo ennestään! En tiedä miten olisin jaksanut viihdyttää ja hoivata pientä taaperoa (saatikka monta) tässä odotuksen lomassa, huh!

Isot onnittelut Pikkumyyhlle ja Amiralle!! Ihanaa, että olette saaneet pienokaisenne jo maailmaan. Jännittävää seurata kelle tulee seuraavaksi lähtö :) Olisikohan paapelo seuraavana vuorossa, ainakin vaikuttaa siltä kun kirjoittelit tuosta limatulpan vuotamisesta ja jomotuksista! Kohta kyllä alkaa varmasti monella kohta paukkumaan ja varmasti saadaan vielä syyskuulle vauvauutisia. Itsellänikin on enää ruhtinaalliset 13 päivää laskettuun aikaan, tuntuu niin hurjan vähältä!

Hanne, otahan nyt rennosti siellä kotona, ettei käy vahinkoja. Toivottavasti ei käynyt pahasti pehvalle!

Ristiäisistä olette keskustelleet. Me pitäisimme mieluiten ristiäiset kotona, tai ainakin kahvit kotona (kirkko kun on ihan muutaman sadan metrin päässä kodistamme). Olen vaan laskeskellut, että meille olisi tulossa aika isot ristiäiset, n. 35 henkeä. Tai kyllä olisi mahdollista pitää ne ihan lähipiirissä (lähimmät sukulaiset), mutta toisaalta ajateltiin, että meidän lähimmät ystävämme kuitenkin tulevat olemaan lapsen elämässä hyvin paljon, joten olisi mukava kutsua heidät puolisoineen. Täytyypä vielä miettiä asiaa, 35 henkeä on jo aika paljon kotivisiitille :eek:

Raskausarpia minulle ei ole tullut mahaan ollenkaan, mutta tisseihin kyllä. Olen rasvaillut ahkerasti Bodyshopin kaakaovoilla, mutta tisseihin tuo ei näköjään ole tehonnut. Saas nähdä miten käy kun maito nousee ja nuo mollukat turpoavat vielä enemmän :headwall:

Tänään kävin neuvolassa ja vauva on vihdoin laskeutunut! Pää ei tosin vielä ollut kiinnittynyt, joten neuvolatäti sanoi, että lanssilla pitää mennä jos lapsivedet menee... Hassua kun Naistenklinikalla vähän olivat sitä mieltä (kun käytiin tutustumassa ja asia tuli puheeksi), että jos vauva on raivotarjonnassa, niin voi tulla omalla autolla. Täytyy varmaan soitella sinne ensin ja kysellä, jos sattuu nuo vedet menemään.

Unohtui neuvolassa kysyä menkkajomotuksista, ovatko ne jotenkin synnytykseen viittaavia kipuja? Muistelen, että tästä on ollut puhetta täällä. Minulla tulee nykyään päivittäin kunnon menkkakipukohtauksia ja samalla kuumottaa myös alaselästä. Tätä on jatkunut muutaman päivän ajan. Voisiko tämä enteillä piakkoin alkavaa synnytystä?? Haluaisin niin kovasti jo lähteä laitokselle ja toivon, ettei tarttisi tuonne laskettuun aikaan odotella :D

Toivo ja tytteli 38+2
 
Täällä ollaan...ei sen kummempaa muutosta, Deri on aika hissukseen, liekkö hyvä merkki, ken tietää :D

Mittari:

Meillä on sellainen digimittari, jonka pää on taipuisa...se on tosi hyvä niin pepusta mittaamiseen, kuin myös kiemurtelevan 1,5v kainalomittaukseen, kun se kärki taipuu mukana :D

Rasakusarpia ei ole tässä raskaudessa tullut, mutta esikolta jäi kunniamerkkejä ihan tarpeeksi =)

Toivo:

Nuo voivat olla ennakoivia supistuksia, valitettavasti ne eivät välttämättä tee kovin paljoa asioiden eteen, mutta ovat siinä mielessä hyvä juttu, sillä ne kyllä valmistelevat ja antavat vihiä, että synnytys on käynnistymässä =)

Muillekkin kipuilijoille :hug: . Toivotaan, että vauvat alkaisi jo sitten tulla pikkuhiljaa.

Pahus...ehkä tässä nyt pitäisi ainakin se pojan laukku laittaa...omastani puuttuu vielä paljon oleellisia tarvikkeita, joten jos nyt tässä tulisi lähtö, niin mies saisi toimittaa kassini jälkikäteen...aion muutenkin olla ihan sairaalan vaatteissa, joten en sitä synnytykseen vielä tarvitsisikaan =)

Ja siivotakkin pitäisi...hooh, no ei auta kuin aloittaa...pyykkiä riittää taas vaikka muille jakaa :whistle:
 
Onnea amira :flower:

Tsemppihalaukset Mutilaiselle, kuulostaa sun olo tosi ikävälle, toivottavasti saat apua huomenna sieltä sairaalasta. Josko tähän ketjuun ilmestyisi ihan pikapikaa neljäs vaava :heart:

Vaikka onhan täällä muitakin ehdokkaita seuraavan vauvan saajiksi, jokohan paapelolle on tullut lähtö :)

Pulloista: Meillä on esikoisen jäljiltä tommee tippeen pulloja, ja aventeja myös. Pitäs käydä ostamassa jompiin kumpiin uudet parit uudet tutit. Lisää ehtii ostaa sit myöhemmin jos imetys lähtee taas yhtä huonosti käyntiin ku viime kerralla :/

ON:
Jotain tuntemuksia alamahalla ja selässä. Ja flunssassa koko porukka :/ Perjantaina äippäpoli, saa nähdä mitä meinaavat. Ainakin jos sisätutkimusta tekevät, saa tehdä kandikin ja ronskimmalla kädellä :whistle: Mutta eipä oikeen mitään uutta täällä päin.

Kai sitä kassia vois harkita pakkailevansa tai tekevänsä listaa ainakin..

Katiia + "sintti" 37+3
 
Aku
Terve taas :wave:

Elikkäs nyt niitä nlalääkärikuulumisia:
Viikkoja 36+4
Painonmuutos 0g/vko (johtuu lääkärisedän vaa´asta,neuvolantäti saakin taas ens kerralla huimat lukemat :kieh: )
Paineet 126/80 (viimeks 108/66 kattelin tota neuvolakorttia niin joka kerta paineet koholla kun on lääkäri mitannu...missä vika?)
Sf 33 (yläkanttiin,kutistunee ens neuvolassa :LOL: )
Kohdun suu pehmeä ja lyhentynyt 3cm->1,5cm (JEE!josko ymmärtäis tulla ajallaan)
Ja vaavin tän hetkinen painoarvio rapiat 2600g eli jos tulee ajallaan niin menee tonne 3500g hujakoille.Aika saman kokoinen siis kun esikko =)

Pulloista olitte jutelleet.Meillä oli esikolla Nuk merkkiset käytössä.Niissä on sellanen muotoiltu tuttiosa josta maito tulee sopivan hiljalleen.Oli ainoot mistä tuo osas juoda.Tai siis joi muistakin mut puklas kaiken pihalle hetken kuluttua :/

Ens viikolla pakkailen minäkin oman sairaalakassin ja esikolle hoitokassin.Ukko lupas huomenna kasata pinnasängyn,ehkä tää tästä alkaa pikkuhiljaa valmistua tulokasta varten.

Mites muuten te joilla on ennestään lapsi/lapsia,meinasitteko jotenkin muistaa/lahjoa tulevia isoja siskoja/veljiä?Oon kuullu juttua monilta et ovat hommanneet isommalle joatin kun vauva on kotiutunut ja pähkäilen tässä että pitäskö vaiko eikö...

Nyt iltapalaa nassuun ja sohvalle jalat ylöööös!

-Aku
 
:wave:
Täällä ollaan :D
Tokkopa tässä vielä tänäyönä tulee lähtöä.
Mutta tuossa klo19.00 tuli putkeen 3kpl niin maan perkuleen kamalia supistuksia, että meinasin jo sanoa itseni irti koko synnytyshommasta :LOL:
Ne kun oli ohi, niin odotin jo tohkeissani seuraavaa erää...ei silti niin kipeitä ole tullut...jomotusta sen sijaan enemmän. :D

Nyt on sitten ristiselkä ihan jäykkänä ja Deri ilmeisesti painunut entistä alemmas, sillä sisäreisiin säteilee tosi pahasti kipupiikkejä :/

Mutta mitäpä tuota narisemaan enempää, tätähän tässä on odoteltu...kun vain ei kävisi ikävästi...tarkoitan tietysti, että eivät olisi mitään esisoittoa 2vk kipuiluille ja turhille toiveille :whistle:

Tulen kertoilemaan kuulumisia lisää jos jotain uutta taas ilmenee...nyt pitää ottaa lunkisti, kun ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan :D

paapelo+poju+Deri 38+4
 

Yhteistyössä