***Lokakuun lutuset kesäkuussa!***

Ankkurinnappi - minulla alkoi liikkeet tuntua rv 24+. Ehkä sinullakin ihan pian siis? Neuvolassa ja rakenneultrassa sitä ihmeteltiin, ettei tunne. Aluksi ne liikkeet oli tosi heikkoja ja vaikeita huomata. Nyt kun viikon niitä kuulostellut, ovat voimistuneet ja selkeytyneet.

Onko muuten muut huomanneet kävelyssä / rasituksessa kohdunseudun kipeytymistä? Minua on alkanut häiritä, kun ei tarvitse kuin 200m rivakasti kävellä, niin maha kovettuu kipeäksi palloksi. Ensin arvelin kohdun kiinnikkeiden tykkäävän huonoa, mutta ehkä kyse on itse kohdusta. Sitten kun hiljentää ja matelee ihan hissukseen, kipu loppuu. Joskus pitää pysähtyä kokonaan hetkeksi. Tuo on töissä tosi hankalaa. Kun välillä minulla on monta viikkoa pelkkää istumista ja koneen ääressä työskentelyä, ja sitten välillä olisi viikon jaksoja, kun pitäisi singahdella ympäriinsä ja kanniskella kaikenlaista. Nyt olisi singahteluviikko, mutta vauhti on kokonaan kyllä pois.
 
Kasenja: kävelyssä / rasituksessa kohdunseudun kipeytymistä? : mulla kyllä kipeytyy häpyluun seutu jos pitkään kävelee. Google kertoi että kyse liitoskivuista. Mulla kipeytyi niin, että yölläkin jos kääntyy ja vaihtaa asentoa. Nyt saa jäädä siis pidemmät kävelyt. Kyse ei siis supistelusta, miltä nuo sinun oireet kuulosti. Välillä kyllä sitäkin havaittavissa, mutta se kai on normaalia tässä kohtaa. Sitten vain täytyy rauhoittaa menoa.
Paineen tuntu, josta kirjoittelin aiemmin, tämä meni ohi ja virtsakoe oli ok.
Vauvakamppeiden hankinnasta: kuinka paljon olette jo tehneet hankintoja, tietysti ne joilla jo esikoinen on niin pärjäävät hiukka vähemmällä. Jotenkin tekisi mieli kaikkea hankkia, mutta itse ainakin olen niin pihalla mitä kaikkea pitäisi hankkia ja mitkä ovat turhuuksia, että olen tyytynyt surffailemaan kaikenlaista vielä mitään hankkimatta. Toki äitiyspakkaus on ja jotain vaatteita olen saanut sekä pinnasänky on hankittu. Vaikea vain arvioida mitä vaatteita tarvitsee lisää ja mitä ei.
 
Cubula Vauvan vaatteiden kanssa pärjää kyllä oikeasti tosi vähälläkin, mutta toisaalta on hyvä lainata kavereilta / ostaa kirppikseltä niitä varavaatteita ettei pyykkinpesua tarvitse murehtia. Esikoisella oli esim joku jättipissavaihe muutaman viikon iässä ja unihaalareita ja sänkyvaatteita meni monet yössä. Vauvaa ei myöskään ole kiva pitää pulautuksessa märissä vaatteissa ja paitoja voi mennä monta päivässä tai sitten ei.

Olen mietiskellyt mistä vauvalle saa lämpimiä sisävaatteita. Omakotitalossa lämpötila on sellainen, että talvella body ja trikoopotkarit/sukkikset on se alusvaate ja siihen tarvitaan muuta päälle. Haalarit ovat tosi hankalia vaipanvaihtoa ajatellen ja tosi monissa pienten paidoissa/takeissa on huppu ja sehän on ihan kamala pääosin makuulla aikansa viettävällä vauvalla kun "kyhmy" jää joko painamaan selkää tai huppua pidetään päässä ja tuskin vauva siitä tykkää kun pulautukset on hupussa ja päätä kääntäessä huppu on tiellä. No ehkä asia selviää kun syksyn vaatteet tulevat kauppoihin :)

Minullakin on kipua tai lähinnä outoja tuntemuksia kun kävelen enemmän ja reippaasti. En tiedä pitäisikö hankkia joku tukivyö?
 
Kasenja: supistuksilta kuulostaa nuo sinun kuvailemat tuntemukset.

Täällä edelleen mahan kovotukset on yöaikaan. Potkut tuntuu ja näkyy selvästi, ovat tuntuneet viikolta 18. Olo on kaikinpuolin hyvä!

Olen päätynyt siihen, että haluan rattaiksi Carenan double swingit. Lisäksi siihen vauvalle koppa. Nyt vaan pitäisi löytää ne käytettynä, koska niiden valmistus on ilmeisesti lopetettu :(.
 
Täällä kans kävellessä supistelee helposti, tai siis maha menee just sellaseks kovaks palloks ja pehmenee vasta sit levossa, ei auta ees vauhdin hiljentäminen. En usko, et kovin mitään tekee kohdunsuulla, kun mulla ihan kivutonta on tuo. Saman tekee kaikki fyysinen touhuaminen, kuten imurointi. No kyllä mä sitä silti varon, et aika hissukseen sit touhuan / kävelen, kun maha pingottaa.

Kestovaippoja
mä oon kans aikonu osittain käytellä. Aika näyttää sit kuinka jaksaa ;) Meidän nää kolme tenavaa on kumminkin kakki olleet sellasia, et kakkaa tulee vaippaan tyyliin joka syömisellä melkein, niin se tekee hiukan työläämpää siitä hommasta. Toisin sanoen, aina on kakka, kun vaippa vaihdetaan :D Siis ihan pienenä näin, vähän se sit on helpottanu ajan myötä. En oo viel hankkinu ku yhet villavaippahousut ja kasan harsoja. Kirpparilta varmaan niitä kattelen jossain vaiheessa sitten, montaa sorttia kokeiluun =)

Meillä meni auto vaihtoon. Nyt on sitten sellanen 7 hengen härveli, niin mahtuu tulevaisuudessakin koko perhe kyytiin. Eihän tuolla ois kiire viel ollu, mut sattu sit sopiva kohdalle =)

Just ennen rakenneultraa sain kaverilta äitiyspakkauslaatikon täynnä vauvanvaatteita. Siinä on sit se patjakin siihen ja ne reunuslakanat, (taitaa olla samat, mitkä on meillä jo ennen ollu, niin ne kiertää ;) ). Silloin vaan puhuttiin enempi pojasta ja nää oli kaikki tytön vaatteita. Et nythän kävi sitten tuuri =) Nopeesti kävin ne läpi silloin, nyt vois enempi ajatuksella hipelöidä...

Masussa ei mitään ihmeitä. Kovaa potkimista ja mylläystä, eniten iltaisin nukkuun mennessä. Mut musta tuntuu et toi mun maha on tosi iso jo! Täällä jotkut tuskailee, kun ihmiset kommentoi pientä masua ja mulla on just toisinpäin. Sellasia kauhistuneita kommentteja, et kylläpä se on jo valtava, niin pitkä aika vielä synnytykseen. No on se aiemmissakin raskauksissa mulla iso ollu :D

Elli ja Nillestiina 22+0 :heart:
 
Labroissa löyty bakteeri- ja hiivatulehdus, ihanaa että edes osaan vaivoista löyty syy ja niihin hoito ;) enään 15 viikkoa jäljellä.. Sype keskusteluunkin tuli aika, kelaan vein laput tänään, muutto edistyy.. Minne aika menee?
 
ninni12345: hyvä että tulehdus löytyi ajoissa! Toivottavasti vaivatkin katoavat.

(.) se starttasi nyt sitten rv 28, hurjaa! Jotenkin aina pitänyt tätä rajapyykkinä vauvan tod näköiselle selviämiselle, kun 1kg paino ylitetty, jos synnytys käynnistyisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Emma77
Hyvä ninni että löytyi syytä vaivoille ja sait nyt lääkkeet, toivottavasti helpottaa oloon nopeasti! :)

Tarvitseeko tätä edes sanoa, mutta tälläkin suunnalla kyllä edelleen supistelee kävellessä ja ylipäätään oikeastaan liikkeessä. Tänään unohtui kauppareissulla tukivyö kotiin ja aijai kun teki vaikeeta.

Nyt on varmaan vauvanvaatteista ne ihan mineimmät ostettu, lisää ostetaan, jos syntyy pienikokoisena. Kävin tänään hakemassa facebook kirpparilta löydetyn vaatepaketin 50-56 kokoisia vaatteita, ja oon niihin kyllä tosi tyytyväinen!

Samalla reissulla ostettiin myös turvakaukalo, Brio Primo. Oon pelännyt ja kammoksunut koko turvakaukalon ostoa, kun en niistä ymmärrä autottomana mitään. Mutta kyllähän me autolla välillä liikutaan, ja vauvan kanssa varmasti enemmän. Miehen suku kun asuu kuitenkin sen n. 100km päässä ja pitäähän vauvan kanssa sillekin suunnalle joskus lähteä.

Poika on tänään löytänyt vihdoin mun kylkiluut.. :D Ennen on viihtynyt potkutellen alakertaa, mutta eilen illalla selvästi kääntyi ympäri ja nyt viihdytään sitten jalat taivasta (ja kylkiluita) kohti. Vielähän tässä on aikaa kieppua vaikka miten päin, mutta kiva, että edes välillä tajuaa olla näinkin!

Hurjaa muuten, että maaliskuiset on perustanut jo oman pinonsa! Vastahan sitä itsekin plussasi! :LOL:

senya ja Vili 26+1
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Pitkästä aikaa jos aktivoituisi itsekin, mukavaa on ollut teidän juttujanne lueskella.

Omaa napaa sen verran, että vihdoin sokerirasitus takana ja tällä kerralla ihan puhtain paperein! Pitäisköhän käydä vaikka jätskillä sen kunniaksi... :p

Painoa on kyllä kertynyt jo varmaankin n. 7 kg, mutta vähemmän kuitenkin kuin aiemmissa raskauksissa ja olo on edelleen yllättävän hyvä.

Sellainen vinkki tuplarattaita ostaville, että mikäli lapset kovin eri kokoisia, ei ehkä kannata ostaa rattaita, jossa lapset ovat vierekkäin. Itse aikanaan halusin sellaiset, Carenat muistaakseni, ja kun sitten loskassa yritin niiden kanssa päästä leikkikentälle kyydissä vauva ja 2,5 v, sain todeta, että ihan virhehankinta. Painoero oli lapsilla niin suuri, että ainakaan nuo kyseiset rattaat eivät suostuneet kulkemaan suorassa metriäkään.

Nyt on itselläkin taas vaunujen hankinta edessä ja talvea ajatellen täytyisi varmaankin valita malli, jossa isot ilmakumirenkaat. Perinteisiä Emmaljungan vaunuja saisi Torin kautta kohtuullisen halvallakin, mutta toinen mielenkiintoinen malli on Mutsy Urban Rider, joka miellyttää silmää kovasti. Onko kellään Mutsyistä kokemuksia?

Bola74 ja poitsu 23+5
 
Aika kulkee nopeasti ja kesäaikaan vielä himpun verran nopeammin: kohta on syksy ja vauvoja syntyy, ihanaa =)

Mukava on ollut lueskella teidän mietteitä ja muun muassa "varustehankinnoista", jospa tästä pikku hiljaa itsekin aktivoituisi. Emme ole vielä tehneet yhtään hankintaa tulevaa perheenjäsentä varten, joten täältä saa hyviä muistutuksia mitä ehkä pitäisi hankkia. Esikoisen vaatteet ja muut tavarat ovat tallessa ja hyvässä kunnossa, niin vähällähän sitä sen vauva-ajan selviää. Teillä, jotka saatte ensimmäisen, niin onkin sitten enemmän hankittavaa =) Ainut asia mikä on investointilistalle päässyt on imetystyyny, sellainen rengasmallinen. Esikoisen imetyksen aikaan oli sellainen lainassa ja se oli aivan loistava, sillä niska ja hartiat saivat levätä mukavasti.

Juu, täälläkin on liitoskivut tulleet yölliseksi seuralaiseksi, etenkin jos on liikunnallisempi päivä takana. Harmittelenkin, kun kesäaikaan olisi mukava touhuta ja liikkua ulkona, mutta mennään voinnin mukaan. Jaksatteko te vielä suunnitella matkoja, reissuja tms. kesäloma-/mammalomalle?

Voikaa hyvin,
Emma77
 
Emma,meille on tulossa heinäkuun puolivälissä viikon ulkomaanmatka. Ihanaa, kun on jotain mitä odottaa! :) Ja nyt kun vielä pääsee ennen kuin lapset syntyvät! Itsellä kyllä ollut sen verran helppo raskaus, että kyllä tässä vielä jaksaa suunnitella kaikenlaista... :cool:

Töissä ajattelin olla niin pitkään kuin vain suinkin kykenen. Kaksosistahan usein jäädään hieman aiemmin sairasloman kautta mammalomalle, mutta itselläni on sellainen työ, että en usko olevan ongelmia olla töissä ihan sinne äitiysloman alkuun saakka. Ellei nyt jotakin hälyttäviä muutoksia tapahdu.

Hankinnoista: Z-Line Jule Twin-rattaat saimme ja Emmaljungan Monkey Double-vaunut ostimme. Vaatteita ajattelin hankkia vasta tarpeen vaatiessa, entisiä on kaapit pullollaan :D Itsellekään ei ainakaan toistaiseksi tarvi hankkia mitään, kun sovin edelleen vanhoihin farkkuihin ja muihin vaatteisiin. Pinnasänky meillä oli jo esikoisen jäljiltä, joten hankimme vain toisen tilalle. Samoin hoitopöytä on jo valmiina. Joten ei oikeastaan mitään suurempia hankintoja ole tarvinnut tehdä, ainoastaan nuo vaunut/rattaat.

Ensi viikolla olisi jälleen neuvola, joten hyvässä seurannassa tässä ollaan. Jotenkin tässä vain odottelee, että viikot kuluisivat vauhdilla, saisin virallisen vauvamahan ja sitten alettaisiinkin olla jo loppumetreillä vauvojen odottelussa...

Nenäpäässä ja tuplat rv 22+2
 
Te jotka olette jo äitiyspakkauksenne saanut, niin kauanko pakkauksella kesti tulla siitä, että pistitte hakemukset menemään? Tuntuu, että kestänyt jo ihan iäisyyden eikä kuulu mitään. Kävin kiikuttamassa lapun itse kelaankin, että ei ole voinut posti hukata tms...

Oon ollut jo ennen raskautta varma, että meille tulee Tula kantoreppu sitten joskus. Nyt olen innoissani niitä googletellut ja voihan mälsä, ei mun suosikkikuosia enää saa mistään. En halua ulkomailta tilata. Arvon sitten kolmen muun kuosin välillä, että minkä ottaisin. Repun lisäksi löytyy rengasliina, enkä pidä mahdottomana sellaista suoraakaan liinaa jossain vaiheessa, jos tosta kantamisesta innostutaan. Onko muut ajatellut kantaa? :)

Metkan tuntuista. Poju on alkanut kovasti työntää peppuansa tuolla navan seutuvilla, kohta tulee vielä läpi tällä menolla! Samoin kuten jalkoja työntelee hitaasti vatsaa pitkin, melkein voisi tuolloin napata pojua koivesta tai pepusta kiinni, oikein selvästi erottuu tossa vatsalla uloke - ja tuntuu oudolta! :D

senya ja Vili 26+4 (tai +5, kun vuorokausi vaihtui..)
 
Heipat kaikille!

Kestovaippakeskusteluun ottaisin kantaa; käytettyjä vaippoja ei ole pakko säilyttää etikkavedessä ennen pesua jos se tuntuu työläältä. Meillä vaipat on käytön jälkeen huuhtaistu kylmällä vedellä ja ilmavassa ritiläkorissa odottavat pesua. Joka päivä pyykkikone on pyörinyt, joten pesuväli ei veny pitkäksi ja hajuhaittoja ei ole tullut. Pyykkikorin reunassa on teepuuöljyllä kostutettu rätti.

Varustehankinnoista: Saatiin käytettynä Gessleinin vaunut ja niihin adapterin kanssa yhteensopiva turvakaukalo. Vaatteita kirppareilta olen pikkuhiljaa ostellut, ihan pienimpien varastoa pitää vielä täydentää. Sänky ja hoitotaso on vielä hankkimatta. Käytettynä olen katsellut Brion peruspinnistä ja pinniksen päälle sopivaa tasoa. Isompien muksujen kanssa semmoinen oli ja olin tosi tyytyväinen. Meillä on pieni asunto ja kaikki neliöt käytettävä tehokkaasti jotta mahdutaan. Jos yhtään isoonveljiin vauva tulee, aluksi varmaan nukkuu perhepedissä suurimmaksi osaksi ja äitiyspakkauksen laatikossa. Pehmusteet ja patja siihen on, nyt vaan pitäisi löytää sopiva laatikko. Aikaisempi kun tuli heitettyä pois.

Mulla on massu pullahtanut oikein kunnolla esiin. Äitiyshousuihin piti siirtyä. Omat paidat vielä menee mutta pituus alkaa jäädä niukaksi. Paino ei ole noussut alusta vielä yhtään, ehtii kyllä vielä. Turvotuksia tulee lämpimillä ilmoilla nilkkoihin ja kämmeniin. Muutoin vointi on mitä mainioin, turhat massun kiristelyt ja kohdunsuun viiltelyt on häipyneet. Lonkat vähän kiuilee öisin, asennonvaihto auttaa.
Vielä olisi pari viikkoa seuraavaan neuvolaan. Ajattelin pyytää omaa terkkaria (on myös kätilö) katsomaan varmuuden vuoksi kohdunsuun tilanteen. Vähän se tunneloituminen huolettaa vaikka oireet ovatkin pysyneet poissa.

Hyviä vointeja kaikille ja aurinkoista keskikesää :)

Jisu ja Nuppu 23+6
 
Neuvolassa käyty =)
Kaikki ok, painoo oli tullu 100g/viikko, verenpaine 112/72, Hb 113, hyvin näköjään raudan popsiminen auttaa =) Kohdunpohjan korkeus oli 21, vauvan sykkeet 140+. Sain minäkin sitten ne Kelan paprut.

Pitäsköhän se pakkaus ottaa kumminkin? :D Ois sitä niin mukava hipelöidä, eikä se raha kumminkaan niin kovin iso ole. Pitää nyt miettiä vielä. Tarvetta ei kyllä oikeestaan ois :LOL: , laatikolle siis, miettimiselle varmaankin juu :D

Elli ja Nilleliina 22+4
 
Viimeksi muokattu:
Emma77 Me ollaan lähdössä 21.-31.7. Sloveniaan. Kierretään viikko luoteis- ja itäosia ja sitten loppureissu lepuutellaan Ljubljanassa. Miehellä on krooninen matkakuume, joten selviän ite hyvin vähillä ennakkosuunnitteluilla, kun se tykkää tutkia kohteita ja seurata lentotarjouksia :)

Nyt on koettu semmonen ihme, että olen vapaaehtoisesti alkanut järkkäillä kaappeja! Kai tämä on sitä pesänrakennusta sitten. Nyt on iso osa omista vaatteista käyneet pieniksi, joten siirsin käytöstä jääneet pois tilaa viemästä. Eilen pähkäilimme miehen kanssa muidenkin kaappien käyttöä, että saataisiin tilaa vauvanvaatteille. Sain jo aloitettua sitäkin urakkaa, kiitos harmaiden sadekelien!

Vauva temmeltää mahassa pitkin päivää <3 Erityisesti aamu- ja iltajumpat näkyvät hauskana mahan pomppimisena.

Jebatu + maha-asukki 22+5
 

Yhteistyössä