Lokakuun lutuset 2014 huhtikuussa!

Popcorn2 tervetuloa mukaan

Mustikkasuu. Asun Vantaalla vaikka olen tulossa Porvooseen synnyttämään ja pyörin muuten aika usein sillä suunnalla. Kärryttelytreffit kyllä onnistuvat ja mulla on esikoille hoitaja siellä. Synnytin esikoisen Kättärillä ja jäi jotenkin niin paha maku paikan mahdottomasta kiireessä ja siitä, että synnytyksen jälkeen ompeluakin odotin siinä pedillä toista tuntia niin haaveilen nyt et pienessä sairaalassa kaikki olisi toisin. Tosin jos Porvoon kaikki lokakuun vauvat päättyvät samana päivänä niin kiire voi olla sielläkin :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mustikkasuu.
Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikille uusille! :)

Np-ultra on edessä huomenna aamupäivällä. Jännittää jo, että miten se menee. Tunnen itseni sen verran hyvin, että huomenna se vasta jännittääkin. Synnärikin on eri kuin esikoisen kohdalla, joten sekin hieman mietityttää. Paljon tsemppiä myös muille, joilla np-ultra on huomenna ja alkavalla viikolla!

Luckygirl & Vekara rv12+3
 
Luckygirl: tsemppiä huomiseen!!

Koiruuz: mulla sama kokemus kuin sulla noista isoista synnäreistä. Esikoisen synnytin naistenklinikalla, jonka jälkeen vannoin etten mene sinne enää ikinä. Ja onneksi tein tämän päätöksen, koska seuraava olisi syntynyt moottoritien varteen :) sairaalassa oltiin n klo 5 ja vauva oli ulkona klo 5.17, tai näin arvioitiin jälkikäteen, kun ei kukaan ehtinyt kelloa katsomaan. Ei ehtinyt edes toinen kätilö paikalle vaan mies avusti. Kolmannen kanssa oltiin vähän kauemmin sairaalassa, 1h 30min mut sinne lähdettiin melkein heti kun supistukset alkoi, mut ei ehtinyt silloinkaan toinen kätilö paikalle ja se yksikään ei ehtinyt saada hanskoja edes käteen, mut miehelle oli jo tuttua hommaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ninni12345: siis osa porukasta kirjoittelee facessa. Laitetaan yksityisviesti jollekin, en enää muista kenelle, joka laittaa tietonsa ja sitten pääset facessa laittaa friend requestin suljettuun ryhmään. Mäkin sitä jossain vaiheessa mietin kun tuntuu tämä pino niin paljon vaiteliaammalta kun aikaisemmissa raskauksissa, mutta en ole ollut vielä valmis itseäni ja ajatuksiani esittämään oikealla nimelläni vaan mielummin nimimerkillä.
 
Viimeksi muokattu:
Tsaude tsau. Hormoonihirviö päivää ! Enpä taas ihan justiinsa oo ollu näin räjähdys altis, luoja.. Ei tartte ku vähä sanoo ni revin sellaset pultit et en keksi enää pahempia. Et hellurei vaan...

Naaman iho räjähti käsille niin sanotusti...silmien alusista lähtien kaikki melkee verillä asti auki, atopia ja hormoonit ei vissii oo taaskaa hyvä idea. Sen sijaan mahassa joku myllää nii perskeleesti et mietin välillä onks mulla vaan ilmaa mahassa ja pierut vaan riehkaa mut pakko siel on jonku muunki riehuu tolla tahtia... Omaan napaan ei noiden lisäks varmaa ku unettomuutta. Väsyttää mut en vaan nuku. :( ja keskiviikkona sokerirasitus. Oksettaa ajatuski. :(

Tervetuloa uudet! :)

Valivali vali.... :D anteeks!

Addo ja Snadi 14+1
 
Hei. Rankka viikonloppu takana. Pien ihmisen alku ei jaksanut kasvaa ja kehittyä tähän maailmaan. Voimia ja iloa teille muille odotusaikaan. Minun on aika mennä peiton alle suruni suremaan, jonka jälkeen toivottavasti aurinko taas nousee ja jaksan päivään seuraavan. Aurinkoista kevättä teille!
 
Addoda: täällä esiintyy samaa räjähdysalttiutta. Tänään ihan syystä tiuskinut lapsille, pyysin kyllä anteeksi, mutta silti hävettää :ashamed:

PienRuu: voimia sinne, tiedän tunteen ja kokenut sen 4krt :hug: Toivottavasti aurinko paistaa pian uudestaan sinne!

(.) olo on juuri tälläinen ja se ahdistaa. Koko ajan nälkä ja tekee mieli herkkuja, sitten syön ja sitten tulee huono olo. Kaikissa raskauksissa kiloja on tullut tasan 13kg ja ne on ollut jälkitarkastuksessa poissa, mutta tällä tahdilla vedän enkat tässä raskaudessa ja kun ikääkin alkaa olemaan, ei ne kilotkaan varmaan enää katoa. Pakko nyt ryhdistäytyä!!! Tuplavaunujen lisäksi yksi uusi ostos tehty: Nabby. Meidän itkuhäkyttimet alkaneet vähän kiukuttelemaan, niin tilattiin sitten tuo vauvaa silmällä pitäen. Vaikuttaa älyttömän hyvältä, superpieni lätyskä vaan, akku kestää 70 h ja toisena hälytyspäänä toimii Iphone. En malta odottaa, että tulisi jo postissa!!!
 
Tervetuloa kaikille uusille :wave:

Päivittelin listaa, katsokaahan että meni oikein =)

Pienruu Voimia ja valoa vielä tätäkin kautta :hug:

Jokohan nää meidän kuun menetykset rupeais olemaan tässä : /

Addoba Myös täällä kiihdytään nollasta sataan huomattavasti aiempaa nopeammin ja kanssa eläjäni ovat valitettavasti saaneet tästä osansa :ashamed:

Yllättävän kivuttomasti on kuitenkin mennyt mielialojen osalta ja pääsääntöisesti olen kuitenkin ollut ihan oma itseni. Miehen kanssa menee paremmin kuin hyvin, enkä voisi olla onnellisempi :heart:

Synnytyssairaalasta Viimeksi synnytin Kättärillä ja sinne menen tälläkin kertaa. Ei pahaa sanottavaa, henkilökunta oli huippua ja saimme aivan ihanan kätilöopiskelijan, joka oli synnytyksessä mukana koko ajan :)

Väsymys vaivaa täällä. Alkuraskaudessa sitä ei juurikaan ollut, mutta nyt vissiin sitten tuli korkojen kera! Voisin nukkua vuorokauden ympäri..
Viime viikko lomailtiin pojan kanssa ja joka päivälle meinas olla ohjelmaa. Olin aivan poikki noiden päivien jälkeen ja yölläkin heräsin siihen kun koko kroppaa jomottaa. kai se on vaan uskottava, että jollain tavalla se vaikuttaa, että edellisestä raskaudesta on se 5 vuotta aikaa ja oireet on sen mukaiset :( Nopeasti siis väsyn ja aikaa menee palautumiseen..

Tänään olikin sitten paluu töihin ja arkeen. Motivaatio vaan jotenkin hukassa.

dolly 15+1
 
Närästyksestä mulla ainakin alkoi nyt jo heti alkuraskaudessa. Esikoisen kanssa söin satoja rennieitä, mutta nyt lekuri sanoi, ettei rennie ole hyväksi, koska siinä on suolaa. Kirjoitti mulle somacia. Toistaiseksi oksennan ne, joten yritän vain elää tän närästyksen kanssa. Onneksi vielä voi nukkua selällään, joka vähän helpottaa oloa.
Synnytyssairaalasta esikoinen syntyi kättärillä. Ihan hyvä kokemus sairaalana. Epiduraali ei toiminut, mutta syy ei liene sairaalan. nyt mennään taysiin, tai sinne missä synnytyksen aikaan on kolme vauvojen tehopaikkaa vapaana. Laskin just, että mulla on raskautta jäljellä enää nelisen kuukautta, jos kaikki menee hyvin.

Otin äippäfarkut käyttöön. Maha on nyt samanlainen kuin esikosta rv 20 :D. Tätä raskautta ei enää voi piilotella!

Uusiäippä ja öttiäiset x 3
 
Lämmin halaus PieniRuu :hug:

Meillä myös oli toisenlainen viikonloppu, en ole kerennyt miettiä koko raskautta (kerrankin näin) kun olen itkenyt silmät päästäni meidän koiran takia joka on ollut kipeänä. Tänään tuli kuitenkin valoa tunnelin päähän ja koirakin ehkä tokenee, joten nyt oli kiva hengähdys tauko tulla lukemaan tänne taas uusimmat päivitykset.

Tänään mennään viikoilla 12+6 ja huono olo alkaa olla poissa. Samoin hillitön tarve syödä jatkuvasti, nyt ei tule enää huono olo jos ruokailuväli venyy yli 2-3 tunnin. Väsymys kyllä jyllää edelleen, työpäivän jälkeen ei jaksaisi tehdä kotitöitä vaan röhnötän sängyssä koko illan. Paino on onneksi pysynyt vielä samana kuin plussaus hetkellä, ehkä pudonnut noin 500 gr. Olen nimittäin syönyt nyt melko paljon pizzaa kun ei oikein mitään muuta tee mieli. Pakastepizzaa, noutopizzaa, omin käsin leivottua pizzaa... :D Pakko rajoittaa jossain vaiheessa pizzan syöntiä, muuten varmaan synnytänkin pienen pizzan :LOL:

Hankintoja ei olla tehty vielä, mietin että ehkä sitten toukokuun lopussa ostetaan ensimmäiset tavarat rakenneultran jälkeen. Silloin myös kerrotaan sukulaisille ja kavereille, jos eivät sitä ennen ole huomanneet.

Tämä laiskiainen jatkaa vielä vähän aikaa töiden parissa ja sitten pääsee kotiin huilimaan. =)

*muoks. lisätään päivitetty laskettu aika*
Ankkurinappi LA 14.10.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa pitkästä aikaa! :) Olin viikon espanjassa ja muutenkin tulee päiviteltyä aktiivisemmin tuonne fb-ryhmään.
Tänään oli rakenneultra ja voi apua mikä pieni söpöläinen siellä pyöriskeli! :heart:
Vatsan päältä ultrattiin, mutta kaveria ei huvittanut kääntää kylkeä, joten hetken tökkäilyn jälkeen päätettiin kokeilla alakautta, jotta saataisiin se niskaturvotus mitattua. No, samalla hetkellä, kun saatiin laite sisään, niin toveripa käänsi kylkeä juuri niin, ettei varmasti sitäkään kautta onnistunut. :LOL: Varmasti mies ja isäänsä tullut, kun on tuollainen jäärä jo nyt! :D

Mies meni ihan hiljaiseksi ja bussipysäkillä totesi, ettei osannut odottaa, että siellä on jo niin selkeästi ihmisen näköinen pieni vauva ja että se siellä puuhailisi omiaan kaikessa rauhassa. Saatiin vilkutukset ja nähtiin kun se rapsutteli poskeaan. Miten voi tuntea niin suurta rakkauden tunnetta jotakin kohtaan? Syksyyn on niin pitkä aika.
 
PienRuu Paljon voimia! Olen hyvin pahoillani menetyksestäsi. Paljon voimia toipumiseen ja paljon iloisia uutisia kevääseen!

Np-ultra oli aamupäivällä. Vekaralla oli ultran aluksi hikka ja siitä toivuttuaan heitti kuperkeikan! Vekara nukahti ennen kuin kätilö sai otettua kaikki mitat, joten pikkuisen piti herätellä, mutta kiltisti herättiin, venyteltiin ja näytettiin, että osaan minä liikkua. :heart:. Pääsimme kuulemaan sydänääniäkin ja tasaista käyrää piirtyi ruudulle. Tuli heti niin hyvä mieli, kun tässä vaiheessa Vekaralla on kaikki kunnossa. Ultra tehtiin mahan päältä ja kätilö muistutti vielä loppuun, että seuloista tulee tieto noin kahden viikon kuluttua ja pitää ottaa heihin yhteyttä, jos kirjettä tai soittoa ei tule. Pikkuinen vastasi täsmällisesti viikkoja, joten LA pysyy, aivan kuten vu:n tehnyt lääkäri arvioikin.

Rakenneultra on 3.6.

Halusin hankkia vauvalle pienen muiston tästä päivästä, joten ultran jälkeen kävin ostamassa pikkuiselle helistimen. Seuraavan kerran hankin pikkuiselle jotakin kivaa matkallamme toukokuussa ja muistovaatteen rakenneultran jälkeen. Esikoisen muistovaate oli sininen mekko, jossa oli punainen kukkakoriste. Neiti piti sitä ilolla 1v synttäreillään. Silloin oli kiva kertoa, että milloin mekko oli hankittu.:)

maijac Onnea hyvistä ultrakuulumisista! Vaikutti siltä, että teilläkin oli kaikin puoli mukava ultrakokemus.

Synnytyssairaala oli esikoisen kohdalla Naistenklinikka ja jos vain voisin, menisin sinne innolla uudelleen, minulle jäi kokonaisuutena hyvät muistot, vaikka neiti olikin suurempi kuin mitä oli samalla viikolla arvioitu ja syntyi lopulta sektiolla. Tällä kertaa synnytän Jorvissa, koska se on täällä asuvien synnäri. Tiedän jo, että minulle tulee synnytystapa-arvio Jorvissa rv 36-37, joten minulla tulee olemaan vain yksi neuvolalääkäri.

Ihanaa viikkoa kaikille! :)

Luckygirl & Vekara 12+4
 
Tervetuloa uusille lokakuisille :)

PienRuu Olen kovin pahoillani! :( Voimia ja jaksamista! Jospa silti kevät toisi uudet plussatuulet tullessaan! :hug:

Onnittelut kaikille hyvistä ultrakuulumisista! Taitaa olla suurimmalla osalla jo toi eka ultra takana päin. Sitten vain rakenneultraa odottelemaan!

Synnytyssairaala on ollut viimeksi Hyvinkää. Sinne aion nytkin. Jäi kiva fiilis niistä kaikista kätilöistä ja muutenkin ihan rauhallinen paikka :)

Oireita on tällä hetkellä väsymys, menkkajomotusta ja jatkuva pissahätä!! Siis tää on jotain ihan järkkyä :D käyn pissalla lähes puolentunnin välein! Ja kun tuntuu, että nyt tulee pissat housuun, niin eiköhän sieltä tule vain pikkuliru! En enää edes viitsi vessaa vetää joka kertaa, vaan sitten kun siellä on jo monet niin raaskii :D (meillä oma jätejärjestelmä, niin en millään yhden lirun takia halua tyhjentää kokonaista säiliötä huuhteluvettä) On mullaki ongelmat ;)

Tänään tuli postissa myös verikokeiden tulokset ja jännityksellä avasin kuoren. Kaikki normaalisti eikä tarvita jatkotutkimuksia. Tuli kyllä helpottunut olo, vaikka turvotustakaan ei juuri ollut ultrassa.

Hyvää alkavaa viikkoa! :heart:
 
Tähtitomu Paljon tsemppiä tälle päivälle! Varmasti jännittää aivan valtavasti ja pelottaisi minuakin. Pidän peukkuja, että kaikki on kuitenkin hyvin. Minä saan tietää omat tulokseni noin kahden viikon päästä, tavalla tai toisella.

Malttamaton Kiitokset np-ultra tsempeistä. :)

Luckygirl & Vekara 12+5
 
Tuossa etusivulta napattu ohje faceen liittymisestä :)
Salaiseen facebook ryhmään haluavat laittakaa viestiä ansukkalle. Ryhmä ei näy kavereillesi, joten kaverisi eivät saa tietää vauvatulokkaasta ainakaan sitä kautta. muistakaa kerto viestissä kuvaus profiilikuvastanne jotta löytyy oikea ihminen!

Koiruuz Mennään kärryttelemään jee! Kun synnytin Porvoossa 2013 ni siellä oli joku remppa menossa ja aika hulina oli päällä. Mut se taisi olla sattumaa kun 4 päätä samaan aikaan näkyvissä..osastolta haettiin kätilöitä hätiin :) Hyvin meni kaikki kyllä. Ja mä tajusin sen hässäkän vasta jälkikäteen heh. Jos rohkenet niin voidaan nähdä jo ennen H-hetkeäkin jos paljon pyörit täällä. Mä siis kotona pienen kanssa niin seura on tervetullutta :)

Ruulle voimahaleja ja valoa tulevaan.:hug:

Mustikka ja poksis 11 vk. mini
 
Heipparallaa! Minäkin päätin nyt liittyä seuraanne antoisaan. =)
LA 17.10. /Lefas/25/1/PHKS
Eilen oli np-ultra ja kovasti jännitti. Vauvalla kaikki hyvin. Mittauksia ei meinattu saada tehtyä, kun kovasti halusi pikkuinen nukkua "väärässä" asennossa. Lääkäri herätteli ja johan sieltä nousi pikkuinen nyrkki. :heart:
Tänään 12+4. Ennen raskaaksi tuloa lääkäri löysi lapsettomuuspolilla toisesta munasarjasta greipin kokoisen kystan ja leikkausjonoonhan siitä pistivät. Eli löytyi siis ensimmäisessä lapsettomuuden syytä etsivässä tutkimuksessa. Muutama viikko löydöksen jälkeen plussasin ja ottivat sitten minut pois leikkausjonosta. Eilen totesivat, että todennäköisesti saatetaan se leikata sittenkin, kun on niin iso 9x6cm ja makaa suoraan kohdun päällä. Kahden viikon päästä uudelleen ultraan ja sitten todennäköisesti ovat lääkärit keskustelleet ja päättäneet mitä olisi järkevintä tehdä. Joten täytyy sanoa, että seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan erittäin jännittävät.

Rakenneultra 2.6.

Lefas ja piiperö 12+4
 
Lefas: mulla leikattiin umpisuoli viime raskaudessa rv 14-15 ja mua jännitti ihan kauheasti vauvan puolesta. Lääkärit kuitenkin vakuuttivat ettei ole mitään hätää mut ristiriitaista infoa sain mikä lisäsi huolta. Toinen lääkäri sanoi että istukka ei läpäise nukutusainetta ja toinen että vauva vaan nukahtaa ja herää samaan tahtiin mun kanssa. Pahoinvoinnin esto lääkettä laitettiin niin paljon että koko raskauspahoinvointi katosi 3ksi päiväksi mikä oli ihan kiva ???? tsemppiä!
 
Meillä on rakenneulta 23.5.

Ihania ultrakuulumisia täällä paljon. Onnea niistä. :)

Pahoittelut PienRuu!

Hankinnoista. Emme ole vielä hankkineet pikkuiselle mitään.. Kovasti olen kylläkin alkanut jo selailemaan facebookin lastenkirppareita ja muita lastenvaatekauppoja verkosta. :D
Ensimmäisestä keskenmeno raskaudesta on myös pari vaatetta varastossa säilössä.. Ehdin jo silloin innoissaan ostamaan pari vaatetta, koska keskenmeno todettiin vasta np-ultrassa. Nyt en sitten ole uskaltanut ostaa mitään, kun tuntuu, että se toisi huonoa onnea.. Hölmöä, tiedän.
Rakenneultran jälkeen viimeistään alkaa mun shoppailut! Ehkä sorrun sitä ennen jo. :D Vielä yritän kuitenkin toppuutella itseäni.

Kauhean nopeasti aika kuluu. Tänään alkoi jo 15:sta viikko. o.o Sen kunniaksi taitaa flunssaa pukata. :( Yskittää, mutta ei uskalla yskiä, kun välillä nippasee kipeästi. Onks muilla tällästä?
 
Tuntuu, että rakenneultraan on vielä ikuisuus. Tule jo 20.5. haluun päästä jo kurkkimaan taas pikkuista! :heart: Doppler kotona on tuonut kyllä toivottua helpotusta jännäilyyn. Eilen vauvis vihdoin suostui piilotteluiltaan paljastamaan miehellekin sydänäänensä, tähän asti ne on ollut vaan meidän kahden välisiä hetkiä. :heart:

Uutena vaivana jo mun pelkäämät migreenit. Kärsin jo ennestäänkin aurallisesta migreenistä, nyt ei saa edes määrättyä lääkitystä käyttää vaan mentävä panadolilla. Ei tää auta!! :kieh: Naapurit auttaa asiaa poraamalla vähän väliä jotakin. Poraisi nyt hitsi vie ne reiät kerralla ja antaisi sitten olla. Ei voi huilia ja nukkua, kun heti on taas yksi reikä jossakin porattavana...

senya ja vauvis 14+6
 
Voihan väsy.. Eiks tän pitäny jo alkaa helpottaa?! En oo kyllä jaksanu töiden jälkeen mitään. Onneks sentään pyöräilen työmatkat et tulee jotain liikuntaa. Lenkille jaksaa harvoin ja salilla en oo käyny varmaan pariin viikkoon, painokin tippunu, lihakset vissiin surkastunu pois :D

Muuten samoja oireita ku muilla, vessassa juoksemista ja ah-niin-ihana päänsärky on ilmaantunut myös kuvioihin. MUTTA nyt on ollu pari yötä jopa silleen, ettei oo tarvinnu nousta keskellä yötä pissalle, jee :) JA sit vielä pahin on se, kun naama kukkii kuin 14-vuotiaalla. Ei oo ikinä ollut näin pahaa aknea, yök! Mikään ei auta tähän, toivottavasti loppuu kun hormonit tasaantuu.

Vielä pari päivää ja sit lomailee. Saa nähä mitä siel reissun päälläkään jaksaa tehdä, kun viikonloppusinkin oon menny ysin ja kympin välillä nukkuu. :D

Mutta kaikesta huolimatta, onhan tää ihanaa aikaa ja kiva nähä kropassa jo muutoksia. Pieni pömppis siel on vaikka suurimmaks osaksi taitaa aina olla iltapäiväturvotusta.

Vilja 13+2
 

Yhteistyössä