~ Lokakuun lapsoset syyskuussa ~

Ultrassa käyty ja seuraava aika sinne olisi 4.10 jolloin päätetään sektion ajankohta.
Vauva voi hyvin ja oli kasvanutkin hurjasti edellisestä kerrasta.
Painoa oli 2597g, viikkoja 34+2. Epäilen kuitenkin vahvasti että vauva jaksaisi odottaa raskausviikolla 39 asti sitä sektiota, edelliset syntyivät 38+3 ja 38+4 viikoilla. Ensimmäinen suunnitellusti ja toinen spontaanisti. Vielä pitäisi vaunut käydä etsimässä ja haluaisin vielä lisää vaatteitakin vaikka tällä vauvelilla niitä on jo ihan mukavasti.
 
Heissan!

Mies toi mulle valkoviinipullon odottelemaan laitokselta pääsyä. :D Nam nam.

Tänään oli neuvolalääkäri. Meidän vauva se päätti sitten kääntyä raivotarjontaan siellä vastaanotolla. Sattu iha saakelisti ja lääkäri sit vähän avitti vauvaa. Laittoi lähetteen Oysiin synnytystapa-arvioon. Tiedä sitten millon se tulee. Kaikki oli ok, painoa tullut nyt 14kg ja toivottavasti ei tulis enää iha hirveesti lisää. SF-mitta 31cm. Oli MONTA senttiä isompi ennenku käänty. Lääkäri siis ehti mitata sen ennen kääntymistä.

Jännä miten kävely tuntu iha erilaiselta, ku lähin kotiin käveleen neuvolasta. Tuntu semmosia tuikkauksia alapäähän. :O

Tajusin, että aika alkaa käymään vähiin. Olis vielä paljon tekemistä. Vauvalle on kyllä kaikki kamppeet hommattu mut ne vaan ei oo vielä paikoillaan ja omatki romppeet kulkee missä sattuu.

Hyviä vointeja kaikille! =)

Tine & VienoIlmari 36+2
 
Kiellettyjen ruokien listalta en oo oikein mitään kaipaillut, tosin homejuustoa oon kyllä aika surutta syönyt tässä raskausaikanakin. Maksaruoista en oo koskaan tykännyt ja kalakin on jäänyt tässä raskausaikana kaikissa muodoissa, kun se on alusta asti lentänyt kaaressa pihalle. Saas nähdä jääkö ihan pysyvä kalainho vai alkaako taas raskauden jälkeen maistua. :)

Onnittelut vauvojen "eräpäivistä"! :flower: Vähän iskee sellanen kateus, että mäkin haluan jonkun selkeen eräpäivän tai ns. takarajan ja mielellään vaikka huomiselle tai ens viikolle viimeistään. :D Mut ei auta itku markkinoilla, pakko vaan odotella.

( . ) Ei mitään. Ei supistuksia, ei vuotoja, ei niin yhtään mitään. No toisaalta viikkojakin "vasta" 37+5, mutta hei sais nyt vähän edes vihjailla jotain, ettei meinaa jäädä vallan tonne sisälle. Kaikki aina lohduttelee sillä, ettei oo vielä (HUOM! VIELÄ) jäänyt yhtäkään kenenkään sisälle. Entäs jos tää on nyt se ensimmäinen? Mitäs sitten tehdään? Nojuu eipä oo kovin todennäköstä, mutta mulle iskee epätoivo tästä olottomuudesta! :LOL:

pipituuna & pikku-ukko 37+5 :heart:
 
Kvilla, me valittiin väriksi musta/taupe (eli sellainen parmanviolettiin taittava harmaa/kitti). Hieno on... Ja tosiaan keski-euroopassa kun ei joudu pahemmin loskaa tai lunta ajattelemaan, niin rattaiden yksi tärkeimmistä ominaisuuksista varsinkin kapungissa on näppärä koko.
En tiedä voiko Suomessa enää tehdä sellaista kuin siskoni syntymän aikaan vuonna 1990, eli esim. kahvilaan mennessä rattaat+vauvan sai jättää kahvilan ulkopuolelle jos itse oli ikkunapöydässä (ei siis ihan Hgin keskustassa mutta syrjemmällä kyllä). Täällä sellainen ei tule kysymykseenkään, eli se klipsattava kaukalo on tosi kätsy, ei tarvitse vauvaa herättää vaan koppa mukaan vaan ja vaikka ravintolan pöydän alle. Esikoinen nukkui monet unet kopassa ravintolan pöydän alla meidän jalkojen välissä, kun vanhemmat illasti...

Kiellettyjen listalta himoittua:
-juusto (ja täällä Ranskassahan sitä valikoimaa on!) Mun ihana anoppi toi mulle esikoisen synnytyksen jälkeen sairaalaan juustotarjottimen, jossa oli pieni pala kahdeksaa eri sorttia... Samanlaisesta unelmoin
-viini (olen kyllä sallinut itselleni pienen lasin viiniä silloin tällöin
-graavikala ja sushi
-mäti (sitä ei tosin saa täältä, mutta marraskuussa isäni tulee käymään ja saa tuoda)
-kunnon tartarpihvi
-oikea suklaamousse (sis. raakaa kananmunaa)
-torilla mansikoiden ja marjojen napsiminen pesemättä suoraan askista (toksoplasman takia kiellettyä täällä)
 
Moikka täältäkin...tylsyys vaivaa ja mitään ei jaksa tehdä tais sitten ei muuten vaan kiinnosta ;-)

Viime torstaista asti olen ollut kotosalla kun aloitin vuosilomalla ja sitten jatkuu suoraan äippälomana.
Neuvolassa kävin viime viikolla ja kaikki ok ja vaavi neuvolantädin mukaan perätilassa mutta niin ne on muutkin muksut olleet näillä viikoilla ja kääntyneet sitten vasta joskus rv 36 tuntumassa,,täytyy toivoa että niin tämäkin älyää tehdä koska kääntämisestä ajatuksena en tykkää enkä todellakaan alakautta synnytä perätilassa olevaa lasta niin ei taida muita vaihtoehtoja olla kuin sektio ja senkin kokeneena voisin miettiä kaks kertaa ;-)
eihän se itse sektio toimenpiteenä ollut mitään mutta se toipuminen ja mullekkin tuli vielä se paha haavainfektio ym niin oli sekin kokemus vertaansa vailla ja toipuminen alatiesynnytyksestä on niin paljon helpompaa ja nopeampaa.

Kielletyistä ruoka-aineista olitte jutelleet, mä söin kesällä risteilyllä graavilohta kun se on mun suurinta herkkua ja sitten homejuustoa olen kuumennettuna pitsassa syönyt ja maksamakkaraakin leivän päällä mutta tuskin noi kamalia juttuja enään näin loppuvaiheessa on.
Mieliteoilta olen ihme ja kumma tässä raskaudessa välttynyt, edellisissä oli senkin edestä milloin greippilimpparia,kylmiä lihapiirakoita, lenkkimakkaraa, tomaatteja, metwurtstia,ja kaalilaatikkoa mainitakseni:LOL:

Saunasiideriä olen muutaman kerran alkoholittomana versiona juonut mutta viimeaikoina olen enempi tykkänyt tuosta Rainbow Festifal limusta ( = Pommac) kylmänä niin sitä onkin sitten tullut kitattua.

Huomenna mun esikoiseni täyttää 18-vee ja heti aamusta kuskaan sen katsastuskonttorille autokoulun kirjallisiin ja jos läpi pääsee niin hyvässä lykyssä viel täl viikol ois inssi ja sittenpä voinkin sanoa autolleni että hei hei..no lupas se käyttää mua aina joskus kaupassa jos tarvii ja onhan meillä se toinenkin auto mikä on isännän käytössä etten mä ilman autoa joudu olemaan jos tarvis olisikin just sanoi isännälle että kun lähtö tulee niin pistän esikon heittää mun sairaalaan ja se saa lähteä tulemaan töistään suoraan sinne,,mua kun pelottaa että aikas nopeaan tämä muksu voi syntyä kun kaikista on synnytysaika puoliintunut eka 11,5 h toka 5,5 h kolmas suunniteltu sektio ja tämä kuopus 3 h..

nyt kotihommiin vaihteeks,tulihan tässä jo höpöteltyä..

Isotikru+Santtu rv 33+4
 
Kielletyistä ruuista olen jäänyt lähinnä kaipaamaan mozzarellajuustoa salaattiin ja maksaruokia. Olen jo miehelle sanonut, että hän saa käydä ostamassa mulle maksalaatikkoa ja maksapihvejä kunhan pääsen sairaalasta kotiin. Feta-juustoa ja jonkin verran tuorejuustoa olen syönyt, kunhan olen tarkistanut ensin niiden kotimaisuuden. Muutoin olen kyllä noudattanut kiellettyjen ruoka-aineiden listaa, minkä sai aikanaan neuvolasta.

Täällä Kainuussa on ollut sateinen päivä. Iltapäivästä pääsin vähän ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja miestäni kävin vastassa, kun hän tuli töistä. Innostuin tänään pikkuisen leipomaan pikkuleipiä ruuan laiton ohessa. Taidankin lähteä nyt lämmittelemään ruokaa, kun alkaa nälkä jo kurnia vatsassa.

Viipsu+vauva 36+5
 
Hempan vaihtelut johtuu helposti siitä, että sormenpäästä otettaessa se arvo ei ole kovin tarkka. On laitteesta kiinni sekä mm. siitä onko sormet kylmät. Itselläni otettiin sormenpäästä ja arvoksi saatiin 128 ja samaan aikaan otettiin verikoe ja siinä oli arvo 121. On myös otettu kerran eri laiteilla ja sormenpäästä ja eroksi tuli 16 yksikköä. Jotta saataisiin luotettava tulos sormenpäästä pitäisi ottaa kahteen kertaan ja ensimmäiset pisarat verta pyykiä pois.

Ruokatilaus synnytyksen jälkeen Homejuustoja olen syönyt, kun ovat kaikki olleet pastoröituja (Valiolla ja Arlalla sekä Lidlissä kaikki on automaattisesti) niitä en siis kaipaa. Graavilohta haluan sekä raakakypsennettyä lihaa (merisuolalla kypsennettyä lihaa eli periaatteessa sama homma kuin graavilohi). Ensi viikolla, kun saan sektiopäivän meinaan tehdä valmiiksi jääkaappiin herkut, niin saa sitten mies tuoda niitä tullessaan! Mätiä olen kaivannut kanssa ja sitä pitää hommata myös!

Hemmin Hienoa, että äippäpolireissu meni odotetusti ja päivä on takataskussa. Kade oon :)

Salmiakki/laku en ole rajoittanut. En syö joka päivä, mutta kun syön niin syön kyllä 100-200gr./vrk.

Omaa napaa:
Virtsatietulehdus päällä. PRKL!! Naikkarilta määräsivät pissitestin rutiinisti viime viikolla ja vein sen sovitusti neuvolaan. Tänään soittelin perään, kun mitään ei kuulunut ihan vaan varmuuden vuoksi. Eka terkka sanoi, ettei ollut mitään ja sitten ett öööh... onhan täällä tulehdus. Eikä uskaltanut luvata, kun kello oli vähän vaille 13 ett saisin viel reseptin tälle päivälle sieltä, niin soitinpa Naikkarille ja sieltä soittivat samantien apteekkiin reseptin! Kyllä taas jäi hatuttaa neuvolan toimettomuus. Esikoisen kanssa oli aikanaan 2 kk tulehdus päällä, kun eivät lupauksistaan huolimatta soittaneet koskaan ja kertoneet, jos jotain häikkää kokeissa.

Maarit ja Niksu 35+
 
Neuvola kuulumiset tältä päivältä:
Pissa: puhdas
Hb: 121, samoissa pysynyt ilman lisärautaa
Sf-mitta: 32cm, aavistuksen laskusuuntaan kääntyi (2viikkoa sitten oli 31)
Tarjonta: Rt, pyysin kokeilmemaan onko kiinnittynyt, eihän tuo pää enää liikkunut!
Paino: Samana pysynyt, kuin kaksi viikkoa sitten! Jes! Siis vieläkin ollaan lähtöpainossa.
RR ok

Liikelaskenta kaavakkeen sain, nyt pitäs joka päivä se tunti laskeskella ja kirjata ylös.
Kun kerroin näistä supisteluista, terkkari oli sitä mieltä, et saattaa oikeesti syntyä tän kuun puolella jo! Käski myös olla viivyttelemättä liian pitkään synnärille lähtöä, et mies ei joudu kätilöks! Olin ihan huuli pyöreenä.. Se vaan sano et merkit viittaa vähän siihen, et voi olla nopeekin synnytys. Hui!
Oonhan mie näitä asioita omassa päässä pyöritelly, mut kun joku ammattilainen on vähän samaa mieltä, alkaa tuntuu vähän liiankin todelliselta. En kyllä hanttiin pistäis, jos vaikka loppukuusta syntyis ;)


Kielletyistä ruuista kaipaan maksalaatikkoa! Yks päivä jo meinasin ostaa, kun teki niin kovasti mieli. Yleensäkkin sitä on ikävä, ettei tarvii miettiä mitä suuhunsa pistää.

Hurjaa, miten moni saa jo kohta vauvan! Siis tietää jo syntymäpäivän. Täällä jännitetään sitten teidän puolesta :D

Tine hyvä että pikkuinen ymmärsi kääntyä oikein päin, toivottavasti pysyykin!

Maarit no ompa neuvolassa tosiaan huonoa toimintaa!! Onneks kuitenkin sait reseptin ja tulehdus rupeaa talttumaan.


Perjantaina alkas mammaloma! Voikaahan hyvin :)
Niiskuneiti ja 34+4
 
Onnittelut kaikille vauvan synttäripäivän jo tiedoksi saaneille :flower:

Kielletyistä ruoista, alkaa olla tässä vaiheessa jo useampikin ruoka, jota himoaa ja odottaa siksi raskauden päättymistä :) Erityisesti maksaruoat ja graavilohi. Tosin maksalaatikkoa söin jo muutama päivä sitten pienen satsin kun en enää pystynyt vastustamaan kiusausta, liekö tuosta haittaa kun ei ole muuten koko raskausaikana sitä säännöllisesti syönyt. Samoin maksamakkaraa olen nauttinut yhden pienen siivun satunnaisesti. Suomalaisia tuorejuustoja sekä fetaa ja mozzarellaa olen syönyt koko raskausajan normaaliin tapaan. Diabeteksen puhkeamisen vuoksi on nyt pitänyt toteuttaa karppausruokavaliota ja niitä karppauksessa kiellettyjä ruokia alkaa jo todella tehdä mieli...Samoin olutta ja siideriä saunan jälkeen, aah!:) Nyt on muutamana päivänä oikein noussut "siiderinmaku" suuhun kun on laskeskellut että kuinka pitkään tässä on oltu ilman tipan tippaa. No, eipä se imetysaikanakaan miksikään läträämiseksi voi mennä, mutta ainakin silloin tällöin voi sen sauna- tai ruokajuoman nauttia joko oluena tai sidukkana jäillä, nam!

( . ) Tänään on ollut psyykkisesti koetteleva päivä, keskimmäistä huolehdittu lääkäriin ikävän rasitusvamman vuoksi ja esikoisella kunnon menkkacausti päällä, sai huonosta käytöksestään palautetta koulusta ja sama angstaaminen jatkui täällä kotona :( Pallomahaisella äidillä akut tässä vaiheessa iltaa ihan finito. No, rauhottuipa tuo teinikin lopulta ja huomenna taas uusi päivä edessä. Neuvolakin kutsuu jälleen =)

kolmenmutsi ja tiitiäinen 35 + 6
 
Thelmalle tervetuloa!! :flower:

Onneksi Tinellä päätti pieni kääntyä oikein päin. Toivottavasti nyt malttaa olla enää kääntyilemättä.

Tässähän alkaa olla jännät paikat, kun alkaa vauveleillekin jo eräpäiviä olla tiedossa. Melkein kateeksi käy. No ehkä pääsen itsekin kohta saamaan ensiapua vauvakuumeeseen, kun ystävälläni oli laskettu aika viime sunnuntaina ja merkit viittaavat siihen, että kohta tapahtuu. Kököttelen puhelin lähistöllä, että koska käy kutsu lapsenvahdiksi :)).

Isotikru sullahan on sitten hyvin, kun kohta on sairaalakuski lähellä, jos mies sattuu olemaan töissä. Tsemppiä esikoisellesi koitokseen.

Maaritille paranemista!

Synnytystapa-arvio näköjään on vähän paikkakunnasta kiinni. Meillä se tehdään ultran kanssa kaikille ensisynnyttäjille ja tietysti muillekin, jos on jotain erityistä. Mulla ainakin antaa mielenrauhaa, kun saa vähän varmistusta siihen, että mahtuu tulemaan. Tuo onkin sitten ensi viikolla. Saa nähdä, mitä pitää sisällään...

Kielletyistä ruoista mulla ei oo kyllä mitään mielitekoja. Tuorejuustoja oon kotimaisia vedelly ihan huoletta koko raskausajan ja graavin kalan ystäviinkään en lukeudu saati maksan. Ainoastaan sidukka saunan päälle voisi olla sellainen, mitä joskus oon edes kaivannu.

Joanmi + Potkiainen (,jolla nyt päivän kolmas hikka) 35+1
 
Onnea vauvojen "eräpäivistä"! Mä voisin myös ottaa eräpäivän :D Ja osalla jo lupaavia oireita ;)

Kielletyt eväät tuorejuustoja, fetaa, homejuustoa olen pienissä määrin syönyt ja pästöroituja ovat olleet. Tosin tuorejuustoa en ole päivätolkulla jääkaapissa säilytellyt. Muuta kiellettyä nyt en ole syönytkään. Viime viikolla mietin saunan jälkeen, että kohta voi sen yhden saunasiiderin sitten ottaa ;) Mutta siinäpä ne. Niin ja olenhan mä salmiakkia ja lakua syönyt entiseen malliin, eli harvoin. Ei ne ole paineita nostaneet, enemmän olen saanut pitää huolta verensokereiden osalta..

Maaritille paranemisia! Virtsatietulehdus on niin ikävä.

Musta on tullut tällainen iltakukkuja. Aikaisemmin olen ollut nukkumassa viimeistään klo 22, ja nyt valvon jatkuvasti myöhempään. Aamulla kyllä väsyttäis, kun esikoinen herää klo 6.. Päivällä on kyllä pakko sitten torkkua päikkäriaikaan. Tänään siivosin ja siitä muuta iloa ollut kuin puhdas koti ja selkäsärky. Kylppärin pesu vielä odottaa ;) Aamulla pääseekin kaun tekoon, miehellä synttärit huomenna. Anoppi ja appi uhkasivat tulla käymään. Esikoinen viimein lopetti kuumeilunkin! Mutta jäljellä kuiva, kamalan kuuloinen yskä. Viime yönä sitä kuulostelin ja varmaan tulevana yönä myös.Ja kun ei voi toista oikein muuten auttaa kuin antamalla astmälääkkeet nukkumaan mennessä (hänellä siis infektioastma). Mietin kyllä että olisko ilmankostuttimesta apua, kun kuiva huoneilma, mutta tiedä sitten toimiivatko nuo?

Nessu ja pieni 37+5
 
Tässä sitä kieputaan neljättä tuntia hereillä kahen ja puolen tunnin unien jäljiltä.. Jee. Ihme juttu, että joka toinen yö nukuttaa hyvin ja sitten on taas tällänen levoton ja uneton yö. Sitten on taas koko päivän silmät ristissä ja kiukkusena. :stick: Kyllä taas olis kivaa olla mun mieheni housuissa tää iltapäivä, kun se tulee töistä kotiin. |O

Hiukan muuten kikatutti, kun tossa aikasemmin lueskelin tylsyyksissäni jotain alkuraskaudessa kirjottamiani ajatuksia päiväkirjasta. Kauhee valitus joskus rv 12-13 tienoilla, että oon niiiiiiiiiiiin turvoksissa ja olo on sellanen kun ois ihan viimesillään raskaana. :D Vähän oli väärin arvioitu. Mut onneks ihan vähäsen vaan. ;)

Meinaa joku syysflunssa iskeä, kun nokka vuotaa jatkuvaan ja äänikin miehinen ja kumea viskibasso. Hyvä syy olla tää päivä tekemättä mitään. :)

pipituuna & pikku-ukko 37+6 :heart:
 
Huomenia!
Täällä myös valvoskellaan öisin. Minä oikein ootan sitä aikaa, että saisin kylkeä kääntää ilman, ettei tartte ähistä ja puhista ja joka paikkaan ei sattuis. Muuten kai olo on kutakuinkin hyvä. Tänään vielä pitäis mennä labraan antaan pissanäyte, ja perjantaina sitten kaiketi viiminen neuvola ennen jakautumista. Vähiin käy ennenkuin loppuu!

Kielletyt ruoat Mulla ei oikeastaan ole ollut sellaisia. Graavilohi ehkä ainoona, mitä kaipaan, mutta sitäkin syön niin pieniä määriä, etten oo osannu kaivata. Salmiakkia ja lakua oon syöny, kunhan se käyttö on pysynyt kohtuudessa. Karkkia ei oo hirveesti tehny mieli, joten nuokin on vähemmälle jäänyt. Tuorejuustoja oon syöny sen mitä meillä nyt syyään, pastöroituja kun ovat. Valkkaripullon minäkin ajattelin varata kaappiin, että kunhan kotiudun laitokselta, niin saan lasillisen nautiskella.

Maaritille paranemisia!!

PK-seutu Ajattelin lämmitellä nyt tätäkin, meistä suurin osa taitaa olla jo äippälomalla... Oiskos kellään haluja lähteä keskustaan lounastamaan huomenna? Vaikka klo 11 tai 11:30?
 
Salmiakki/lakritsi mulla oli tuossa heinakuun helteiden aikaan verenpaineet todella matalalla. Neuvolalääkäri kirjoitti mulle viikon verran saikkuakin sen vuoksi, kun tuntui että pyörtyy töissä. Neuvolalääkäri suositteli mulle silloin lakritsin/salmiakin syöntiä, vaikka sitä ei muutoin raskausaikana suositellakaan. Olen viikottain syönyt siitä lähtien karamelliä, pieniä määriä kerrallaan, mutta verenpaineetkin on nousseet nyt kotiseurannassa ihan hyväksi :) Toki, en osaa sanoa että johtuuko sormien turvotus sitten lakritsin syömisestä vai muuten vaan tästä loppuraskaudesta.

Synnytystapa-arvio täällä Kainuussa tehdään autmaattisesti kaikille raskaanaoleville viimeisen neuvolalääkärin käynnillä. Mulla lääkärikäynti olikin 3 viikkoa sitten jo, mutta tuon raskausajan diabeteksen vuoksi mulla on vielä ensi viikolla äitipolilla vauvan kokoarvio ja tarkistetaan vielä kerran tarjonta ja ilmeisesti siinäkin yhteydessä tehdään synnytystapa-arviota.

Miten paljon muilla raskausajan diabeetikoilla on paino noussut raskausaikana? Mulla painoa tullut yht. n. 4kg, tosin mulla painoindeksi oli lähtiessä muistaakseni 29. Neuvolan th piti hyvänä painonnousuna tuota 4 kg ja sanoi ettei haittaa vaikkei enempää painoa tulisikaan.

Aloin eilen neulomaan nyytille alpakka-langasta villasukkia ja lapasia. Taidan lähteä urakkaani jatkamaan ja katsomaan siinä samalla töllötintä. Keskipäivällä mulle tuleekin yksi äitikaveri kylään 7 vkon ikäisen tyttönsä kanssa :)

Viipsu+vauva 36+6
 
thelmu
Kiitokset tervetulotoivotuksista. Tosiaan ei meillä kaikki pääse painoarvioon, mutta jos ihan huitelee käyrien ulkopuolella tai jotain muuta ihmeellistä niin sitten pääsee, ja eilen postissa tulikin aika tasan kahden viikon päähän, kun 38 viikkoa täynnä, ei haittaa vaikka jo hiljalleen syntyisikin, lasketun ajan jälkeiset päivät on niin tuskallisen masentavia, jos melkein kaksi viikkoa yli menee. Tämä vauvamasu on niin alhaalla, joten jos vielä laskeutuu, niin pakostakin pää näkyy tai sitten ei vaan jalat nouse.

Yöt on kyllä niin huonosti nukuttuja, varsinkin kun lapset flunssailee, niin yöt menee palvellessa tai pissalla ravaamisessa.

Onnea eräpäivän saaneille, mutta onneksi meill' kaikilla jo loppu häämöttää, itsellä jo jännitystä ilmassa, että meneekö kaikki hyvin ja ihan oikeastiko sitä on kohta vauva perheessä. Eli onnea meille kaikillle matkaan!

Huomenna neuvola, toivotaan että oltaisiin tiputtu jo käyrälle, sieltä yläilmoista.

T.thelmu ja poks poks 36
 
Täällä myös yksi joka valvoo, valvoo, valvoo... Olen sitä tehnyt itse asiassa melkein koko raskauden - ensin pahoinvoinnin vuoksi ja sitten ihan muuten vaan... :/ Yöunien saldo on yleensä 2-4 tuntia ja nekin useammassa pätkässä... Enkä saa myöskään päivisin nukuttua.
Raskausdiabeetikon painonnoususta Mulla on paino noussut yhteensä 2 kiloa, painoindeksi oli raskauden alussa 22 joten ei ole juurikaan painoa tullut.

Kielletyt ruuat Mulla ei oikeastaan ole kauheasti sellaista mitä en olisi syönyt tämän raskauden aikana, salmiakkia ja lakua on mennyt kohtuudella, juustoja olen syönyt, samoin graavikalaa pieniä määriä (itse tehtynä). Kuohuviinin / valkkarin ajattelin tuonne jääkaappiin ostaa. Ja nyt tietysti kun sokereiden kanssa olen taistellut niin suklaalevy odottelee sairaalakassissa :D Muuta siellä ei vielä olekaan...

Tänään ajattelin laitella kaikki valmiiksi vauvaa varten, keitellä pullot, tutit, pestä vaatteet, laittaa sängyn, hakea exän luota vauvatavarat. Viime yö oli nimittäin sellainen että luulin että nyt tulee lähtö synnyttämään. Ihan samanlaiset oireet oli kuin esikoisesta, maha oli sekaisin, oksetti, supisteli. No, homma kuitenkin meni tuossa neljän aikoihin ohi ja silloin päätin että on ne hommat vaan tehtävä :)

Pikkubertta ja "rääpäle" 36+6
 
kielletyistä ruuista mä olen kyllä pariin otteeseen syöny graavilohta (laivalla ja hyvässä ravintolassa) ja myös salmiakkia ja varsinkin lakua olen maistellut. En tietysti suuria määriä, joten eipä siitä varmaan haittaa ole ollut. Lohta varmaan syön enemmän sitten taas vauvan synnyttyä, mutta mitään muuta kohtaan ei kyllä ole mitään himoja tai kaipuuta.

PK-seudun tapaamisesta hittolainen mulla alkaa äitiysloma tänään mutta to-su taas ihan buukattu :headwall: torstaina pitää kytätä ikean kotiintoimitusta, ja sitte pe armoton siivous koko päivän kun siisteyshullu äitini tulee viikonlopuksi.
Mutta ens viikosta lähtien mullakin pitäis olla vihdoin aikaa :ashamed:

synnytystapa-arvio tehdään mulle sitte varmaan ensi viikon torstain neuvolalääkärissä....sikäli mikäli sitä nyt ollenkaan sitte tehdään. Vauvan koosta ei ole mitään haisua, apua! No mutta luotetaan siihen että ammattilaiset tietää mikä on tarpeellista ja mikä ei.

ON: viimeinen työpäivä tosiaan menossa ,ja olo on loistava! Jotenkin tämä töissäolokin on mennyt tosi hyvin viimiset 1-2 viikkoa, kun sitten taas elokuussa valitin jo tosi paljonkin istumisesta yms. Tietysti skeptikkona tässä nyt mietin että onko vauvalla kaikki hyvin, kun oma oloni on ikäänkuin parantunut?! Äh, aina sitä keksii jotain huolenaihetta!

Kenzie 34+6
 
Raskausdiabeetikon painonnousu mulla nousi hyvin maltillisesti ensin, olin tosi tyytyväinen siihen nousuun. Kokonaisnousu on nyt 7,5kg, josta viimeiset 4kg tullut 3 viikon aikana. Turvotus on selvästi nostanut nyt painoa. Tuntuu etten syö juuri mitään, kun ei ole oikein nälkä ja silti paino nousee ihan hirveisiin lukemiin! Tällä vauhdilla ehdin saada sen 10kg vielä rikki, ennen kuin vauva syntyy..

Kenzielle onnea äippälomasta!

Täällä kostautui eilinen siivoaminen, ihan järkky kipeä selkä ja vasen lonkka :( Hyvä että pääsee ylös tuolilta, lattialta jne...

nessu ja pieni 37+6
 
Pk-seutulaisten tapaamisesta mä tulisin niin mielelläni mutta liitoskivut on olleet nyt niin pahoja etten yksinkertaisesti jaksa lähteä minnekään. Mä en ymmärrä miksi tuo alapää on niin kipeä, joka askeleella sattuu. Aiemmissa raskauksissa tällaista ei ole ollut, olenko mä sitte oikeasti jo liian vanha tähän hommaan??
Käytiin eilen sellossa ja mä oikeasti meinasin lysähtää lattialle kun kotiin päästiin, kivut on niin kovia välillä että tekee mieli itkeä..:'(
Kun saan tän beibin ulos niin lähden ihan varmasti kahville tai lounastamaan jos tapaamisesta innostuneita vielä on!

Olotilaani ei myöskään helpota se että touhuan jatkuvasti jotain. Viimeyönä en kaikenlisäksi nukkunut juurikaan. Tänään oon touhunnut väsymyksestä ja säryistä huolimatta kaikenlaista, kasannut mm. vauvalle tuon Amazonas-riippukeinun ja vauvakeinunkin laitoin jo tulokasta varten valmiiksi. Tuttipullot ja tutit on vielä keittämättä mutta ehkä huomenna.. ;)
Vauvan sänky on vielä ihan muualla kuin pitäisi, meidän makkariakin pitää siis vielä järjestellä. Voi kun sitä osaisi olla aloillaan mutta kun EI!
Ja olotila on sitten sen mukainen.. :headwall:

minimuu ja poikanen 37+1
 
Hei kaikille! Innolla olen seurannut juttujanne, mutten ole ehtinyt kirjottelemaan... Kysymys: oletteko näin loppuraskauden aikana seuranneet vauvan liikkeitä erityisen paljon? Ja mahdollisesti tehneet ajoittain liikearvioita kotona (jossa juodaan mehua/limua ja sitten odotellaan tunti ja vauvan pitäisi liikkua ainakin 10 kertaa sinä aikana)?
Itse huomasin, että nyt kun olen kotona ja on enemmän aikaa seurata vauvan liikkeitä ja on myös hiljaisempaa eli ei ole mitään kovia, äkkinäisiä ääniä, niin vauva on tuntunut liikkuvan jotenkin vähemmän. Juttelin siitä tänään neuvolassa ja siellä sanottiin, että nyt loppuvaiheessa pitää seurata vauvan liikkumista enemmän, kun on vaarana esim. se, että verenkierto istukan kautta hidastuu tai muuten tulee jotain. Ja siksi on juuri tuo liikearvio, jonka voi tehdä, jos alkaa mietityttää. Mikäli niitä liikkeitä ei sitten kuulu, niin pitääkin lähteä tsekattavaksi sairaalaan, jossa otetaan sydänäänet vauvalta.... Tuo oli ainakin mulle ihan uutta tietoa!

No, vauvan sydänäänet kuului tänään hyvin, joten ei huolta! Ja vauva myös reagoi dopplerin ääneen, mikä on hyvä. Siitä päättelin, että "hiljainen hissuttelu" kotona saattaa myös tosiaan vaikuttaa siihen, että nyt ei liikuskele niin paljoa......

Aurinkoa päiväänne!
 
Raskausdiabeetikon painonnousu
Painoa tullut nyt ruhtinaaliset 3kg.Joten luulen jopa että olis mahdollista päästä kunnon painon pudotukseen sitten synnytyksen jälkeen.varsinkin kun BMI on 35 eli painan ällöt 88kg ja pituutta ruhtinaalliset 165cm.

Väsyttääkö teitä muita joilla on RD????Musta tuntuu että mä voisin nukkua 24/7.Tänäänkin nukuin 3h päikkärit.
Yöt kyllä nukun ihmeen hyvin.

Pk-seutulaisten tapaamisesta
Mä olisin tullut hyvinkin mielelläni mutta esikko on alkuviikon hoidossa ja loppuviikon mun kanssa kotona enkä tuon ikiliikkujan kanssa uskalla lähteä keskustaan kun enhän mä saa sitä kiinni jos se meinaa karata.

Marianne73
Mä olen huomannut sen että jos itse olen yhtään alakuloinen niin on vauvakin.Syksy jotenkin aina masentaa mua vaikka tykkäänkin pimenevistä syysilloista ja saa laittaa kynttilöitä palamaan.

Möyrintä mulla tuntuu ihan tuossa kohdun pohjan yläpäässä missä herran pylly on ja muuten tuolla oikeella kyljellä missä hänen jalat on.
Pää kairaa edelleen mun vasenta nivusta ja selkä on mun vasenta kylkeä vasten.

Neuvolassa tänään
34+3
Paino edelleen sama kuin viimeksi eli 88kg
Turvotus +
RR 132/77 ja oma syke 100
Pissa puhdas
Hemppa 121
Kohdunpohjan korkeus 36
Lapsivettä normaali määrä
Vauvan syke 141-161
Liikeet ++

shenda 34+3
 
Vauvan liikkeistä en halua ketään turhaan pelotella, mutta neuvolassa sanoi, että tuohon doppleriin ei kannata luottaa näin loppuvaiheessa. Kertoo, että sydän lyö, mutta ei välttämättä muuten vauvan voinnista.

Eli jos vauva on vaisu (liikkeitä on niukasti tai ne ovat vaan sellaista pientä möherrystä, vaikka niitä tulisikin se 10 tunnissa) tai se 10 liiketta tunnissa ei täyty, niin vaikka sykkeet löytyisivät normaalisti, niin pitää lähteä näytille. Sanoi, että pitää tulla nimenomaan erilaisia liikkeitä siihen liikelaskentaan, sekä sitä pehmoista löllöttelyä että sitten ihan kunnon liikkeitäkin.

Branwen ja Sissi 37+6
 
Huoh! Täällä taas valvotaan ja ihmetellään. Kaupoilla käytiin illalla, ja siellä alkoi supistella napakoituen pikku hiljaa. Kun kotitielle oltiin tulossa, oli väli jo 4 min. mutta ei niin kivuliaita kuitenkaan. Kotona sitten tuli ryppäinä tuolla välillä ja välillä ei mitään. Rauhoittui sitten taas parin tunnin kuluttua. Nukkua ei kuitenkaan taas saanut kuin parisen tuntia, ja hereille. Ei supista eikä muuta, miksi ihmeessä pitää valvoa...

Liikkeistä, tämä kaveri mesoaa edelleen aikamoisesti, liikelaskentaa ei ole tarvinnut tehdä. Toki jos pitkään on kovin hiljaista, kuulostelen ja tökin hieman. Mutta ei mitään kehotusta neuvolasta ole tullut. Ylipäätään ei neuvolassa anneta juurikaan minkäänlaisia neuvoja, kai ne oikeasti olettaa että muistan kaiken sieltä sadan vuoden takaa...ärsyttää. En tajua kaikkea kysyä, eikä kaikkea muista kysyä. Esim. tuosta dopplerista ei ole mitään puhuttu, yksi täti sitä vekotinta vain ihmetteli, kun oli puhetta kuukausia sitten.
Tätejä on ollut nyt 5, lääkäreitä 4. Joka lääkärikäynnillä siis eri tohtori. Että sellainen seuranta täällä. Se sijaistätönen, minkä luona olen useimmin käynyt, lopetti juuri. Nyt loppua kohden tuo vain alkaa ärsyttää:$

Kielletyt herkut, ruoanlaitossa olen käyttänyt juustoja surutta jos ne kuumennetaan. Tosin ne ovat olleet pastöroituja. Niin ja fetaa olen popsinut. Maksamakkaraa olen syönyt välillä, pieniä määriä. Maksalaatikkoa on ikävä. Sen yhden kylmän siiderin haluan kun on taas oma ruokavalio. Muuten ei oikeastaan mitään kaipauksia.

Pk-seudun tapaamiset, jos ei kävely olisi näin helv...olisin ollut mielelläni syömässä. Mutta minäkin olen vauvan synnyttyä kiinnostunut kahvittelusta jossain=)

Plääh, eikö aamu tule ikinä?

Pringles ja Otus 37+4
 
Liikkeistä meidän ikiliikkuja on nyt kans ollut tosi vaisu pari päivää. Eilen illalla meinasin jo lähteä käymään tayssissa, kun ei meinannut liikkua ollenkaan. Sain sitten kuitenkin sen 10 liikettä metsästettyä tuntiin, niin en mennyt. Mut jos tänään on yhtä vaisu päivä, niin käyn kyllä näyttämässä. Alkaa ahdistaa, kun normaalisti pikku-ukko veivaa ja vääntää aamusta iltaan ja aamuun, mutta nyt joutuu monta kertaa päivässä laskeen, että liikkuukos se ollenkaan. : / Alkaa iskeen loppuvaiheen paniikki. Ois saanut jäädä tulematta kylläkin!

Tänään taas poksuu. Näköjään se aika kuluu sittenkin, vaikkei kokoajan siltä tunnu! :)

pipituuna & pikku-ukko 38+0 POKSUTIPOKS! :heart:
 

Yhteistyössä