~ Lokakuun lapsoset elokuussa ~

Täytyypä tulla tänne keskellä yötä poksumaan kun unettomuus ja käsien kihelmöinti alkoi vaivaamaan...

Joanmi, harmillinen tuo anoppisi tilanne. Hyvä kuitenkin että kotihoidon tarve nyt arvioidaan. Muista pitää kiinni siitä, ettei itsellesi aiheudu liikaa rasitetta anopista huolehtimisesta, Sinulle on tärkeintä nyt tulevasta vauvasta ja omasta hyvinvoinnistasi huolehtiminen. Itselleni kostautui poikani synnytyksen jälkeen yliaktiivisuuteni muistakin huolehtimisen suhteen siten, että jo tyrehtymään päin ollut jälkivuoto alkoi uudelleen lisääntyä, tuntui että alapää alkoi "valahtaa" kokonaan ulos (meillä suvussa taipumusta kohdunlaskeumaan). Vasta riittävä lepo korjasi tilanteen paremmaksi.

Täällä oli jotakin insuliinin piikittämiseen liittyvistä iho-oireista puhe. Itselläni ei ole toistaiseksi tullut pieniä mustelmia kummempia oireita, mutta mietityttää vain että uskaltaako tuota samaa neulaa käyttää useita kertoja (siis vaihtaa esim. 1 krt päivässä jos pistoja useita per päivä)? Taysissa hoitaja oli sitä mieltä, että neula kannattaisi vaihtaa joka piston jälkeen ja desinfioida myös insuliinikynän pää puhdistusaineella. Toisaalta totesi myös että kroonikkodiabeetikot eivät ole turhan hysteerisen tarkkoja näiden juttujen kanssa eikä heille siitä huolimatta mitään infektioita juurikaan tule. Itse säilytän nuo pistokamat erikseen minigrip-pussissaan erillään muista tavaroista ja koskettelen niitä vain pestyin käsin, joten en usko että niihin mitään pöpöjä pääsee pesiytymään vaikka ei desinfiointiaine ole jatkuvassa käytössä. Jotenkin tulin tässä vain niin nuukaksi noiden neulojen käytön suhteen, antoivat terveyskeskuksesta niin pienen määrän niitä vaihtoneuloja mukaan enkä todellakaan viitsisi istua siellä joka viikko odottamassa tarvikejakelussa diabeteshoitajalle pääsyä 2 tuntia :mad: Meillä siis tuo tarvikejakelu kerran viikossa 2 tunnin ajan ja viimeksi kun siellä kävin niin aula oli täynnä jonottavia ihmisiä ja odotusaika todella pitkä...Viimeinen pisara oli kun eräs juopon näköinen mies huuteli perääni haahuillessani käytävällä, että "tyttö on paksuna" :headwall:

( . ) Alkaa mieli jo kääntymään siihen, että ei se käynnistys lopulta olisi hullumpi idea 38 viikolla. Sen verran alkaa olla tukala olo tämän vatsan kanssa, liekö sf-mitta 40 tai jotain :LOL: Tarvikeostoksia on tehty hieman lisää, turvakaukalon lisäksi on nyt ostettu pinnasänky ja eilen hain valmiiksi (varoiksi) tuttipulloja, puhdistuspyyhkeitä ym. odottamaan sairaalasta kotiutumista. Sitteri pitäisi ainakin vielä hommata, mutta sen ehtii vauvan synnyttyäkin sitten. Seuraava neuvola on ensi maanantaina ja 9.9. on seuraava taysin käynti jossa tsekataan vauvan koko ja arvioidaan tarviiko synnytys käynnistää.

Vatsa kurnii, kai se on pakko käydä tekemässä yksi voileipä ja yrittää uudelleen unten maille.

kolmenmutsi ja tiitiäinen 33 + 0 POKS!
 
Joanmi tsemppia anopin kanssa. Ja niinkun kolmenmutsi sanoi, muista pitää myös itestäs huolta, ettet rasitu liikaa! :hug:

Anopeista oli näköjään muutenkin puhetta. Itellä välit anoppiin korjaantui heti, kun se pääsi muuttaan takas omaan kämppäänsä sen remontin jälkeen. Nyt se tosin on jostain keksinyt, että mulle on varmasti tulossa synnytyksen jälkeen masennus ja vaikka mitä, että hän sitten ottaa lapsen kyllä mielellään hoitoonsa vaikka päivittäin. Hohhoi sentään. :headwall: Mutta siis pääasiassa anopin kanssa välit ihan ok. Saa nähdä kuinka käy, kun lapsi syntyy eikä olekkaan päivittäin anopilla hoidettavana. ;)

Valittamisesta taitaa olla ihan joku yleinen sääntö, ettei raskaanaoleva sais ollenkaan valittaa. "Kyllä se palkinto sitten on niin ihana, että kai sitä hetken kestää kurjaakin oloa ilman tota jatkuvaa valitusta." Vaan kun ei kestä, niin ei kestä. Että mun puolesta saa kyllä valittaa, itekki aina välillä (=melkein aina :D) valitan kun mikäkin vanha ämmä.

Kohta tarttis lähtee neuvolaan. Kauhee kun tuntuu, että sielä saa nykyään ravata kokoajan. Edellisestä kerrasta tosiaan se kaks viikkoa. Ja hassua sekin, että huomena on neuvolalääkäri... Jännä ettei voinut tätä terkkakäyntiä jättää välistä, kun kuitenkin huomena on lekuri. No samapa tuo, on ees jotain tekemistä mullakin. ;)

pipituuna & pikku-ukko 34+6. :heart:
 
Joanmi Tsemppiä anopin kanssa! Ja kuten edellä jo sanottiin, kannattaa pitää huoli, että anoppisi saisi kotihoidon avit sinne kotiin. Voi olla muuten sinulla raskasta hoitaa anoppia ja vauvaa.. Ja jopsa se anoppi suostuisi niitä inkontinenssisuojia (vaippoja siis) käyttää kotonakin. Kannattaa sanoa tuosta virtsankarkailusta sinne kotihoidolle, jos he hoitaisivat tilaukset?

Kolmenmutsi Mä vaihtaisin insuliinineulan joka kerran jälkeen. Neulahan tylsyy joka kerran, kun sillä pistää ja kertakäyttöisiksi ne ovat tarkoitettu. Mä vaihdan verensokeria mittaillessakin neulan joka kerran, vaikka mun neuvolatätsy oli sitä mieltä että voisin yhden päivän, siis 4 kertaa pistää samalla neulalla. Olen itse asiasta eri mieltä ja tarvikkeita kyllä saa, kun niitä viitsii vaan hakea. Entä jos pyydät niitä kerralla enempi?

Valittamisesta kyllä mun mielestä saa ja voi ja kannattaakin välillä jonnekin oloonsa purkaa. Eihän tämä raskaus aina ole herkkua, vaikka sitä kuinka olisi toivonutkin. Itsellä tuntuu ainakin että kerralla tulee nämä loppuraskauden vaivat päälle :headwall:

Neuvolakäynneistä Mulla on ollut nyt viikolta 30 lähtien 2 viikon välein käynnit, seuraava olisi myös ollut kahden viikon päästä, mutta nyt sitten tulikin tarvetta käydä lääkärillä ja se jo ensi viikolla. Saa nähdä joka sitten on viikon välein käynnit.

Omaa valitusta/napaa; hitsi kun tuo paino nyt ottaa vähän liikaa nousuvauhtia! Maanantaiaamusta onn noussut 600g ja en ole kyllä mitään ylimääräistä syönyt! :mad: Turvottaa, mutta ei mielestäni sen enempää kuin maanantaina. Kiva jos se nyt nousee tuota vauhtia, tähän asti siis ollut tosi maltillista koko painonnousu. Maanantaina oli eka kerran tullut +800g/vko.
Pitää vissiin alkaa käyttää liivinsuojia jo, tässä kirjoitellessa paita kastui :D Eilen illalla tuntui parin tunnin ajan selässä ja alvatsalla särkyä ja vihloi alapäätä. Muksuko sitten painautui alemmas vai mitä lie teki.

Mä oon muuten kehittänbyt nyt itselleni hirveen stressiin sf-mitasta maanantaisen neuvolan jälkeen :( Ei pitäis liikaa miettiä, kun vauva liikkuu kuitenkin ja esikoinen oli myös pieni syntyessään. Ja terkan mielestä vauva on jo alempana, joten olisiko syy käyrän laskuun siinä..

Mies muuten eilen ilmoitti, että hänellä olisi pari työreissua tulossa muutaman viikon päästä. Sanoin etteikö yhtään ajatellut, että mitäs jos tämä vauva päättää tulla aikaisemmin, että mitäs mä teen esikoisen kanssa jos tulee lähtö ja ukko monen tunnin matkan päässä? :stick: En siis tykkää, että nyt lähtee työreissuille, kun joku muukin voisi mennä. Käykööt sitten reissuilla, kun vauva on syntynyt!

Nessu ja pieni 34+6
 
Valivalivalittamisesta:
Ei kyllä tosiaan kärsis mistään asiasta missään valittaa.. Itsehän olen tähän tilaan itseni halunnu... Sit kukaan ei ymmärrä näitä hormooneja, ihan kaikkee ei oo pakko sietää... Jo tänä aamuna ehittiin otta isännän kans yhteen, ku minä olen päivittänyt FB:iin, etten jaksais kaikkien kavereiden päivityksistä sataan kertaan lukea samoja ja taas samoja VITSEJÄ! Hitto koko kirjasta tullu pelkkä vitsikirja.. Eilen illalla oti niin moni muukin asia päähän, että sit ku tästä ei meidän perheeseen liittyvästä siellä mainitsi ni sitäkään ei ois saanu mitään laittaa. Pikkasen kiehuu jo heti näin aamusta. Sit lapsilla on jotenki hirveen vaikeeta tehdä mitään asioita reippaasti ja kokoajan vaan sanotaan vastaan.. KYllä elämä on välillä niiiin mukavaa. Onneks on pieni pala rauhaa ku just läks viimenenki kouluun. Vieläkö tuo elukka rauhottus edes hetkeksi niin avot.

No tulipahan taas sekavaa settiä, mut ehkäpä te ymmärrätte!

Anopista en jaksa jauhaa sen enempää. Mulla sellanen kohtuullisen mukava anoppi, joka kanssa toisinaan menee pälli. Mut kai se on niihin jotenki sisäänrakennettu juttu, että miniän hermoille pitää käydä, ainaki välillä.
 
Joanmi Jaksamista anopin kanssa! :hug: Ja muillekin jotka kärsii omista anopeistaan...
Itse en juuri ikävästä anopista kärsi. Tosin nyt kun on raskaana, niin on alkanut ottaan aivoon välillä kaikki, mutta eiköhän tuo mene ohi kun vauva on maailmassa. Isäntä taas sanoo, että hällä on maailman paras anoppi, ja ihan vain sen takia ettei se liikaa sekaannu meidän elämään kun asuu sen 500 km päässä meiltä :D Ja oon kyllä samaa mieltä, pieninä annoksina äiti on ihan mukava, mutta pitemmän päälle minä en sitä hössötystä jaksa...

Valittamisesta Mun mielestä jokainen saa valittaa ihan rauhassa, ei haittaa minua. Itse oon hirveen huono valittaja, mutta kyllä nyt oon huomannu kun on ollut raskaana, niin kyllä sitä on vähän kuitenkin tarvinut valittaa. Just valitin pari iltaa sitten, että kun meillä isäntä ei tee mitään muuta kuin lukee päivän lehtiä, että ois kiva jos sekin osallistuis välillä kodin hoitoon, kun en minä jaksa enää kaikkea. Eilen sitten isäntä kyseli, että mitä mää nyt teen, ja vieläkö on hommaa ja mitä seuraavaks. :heart: Veikkaan kyllä että oli tämmönen yhen päivän piristys, ja elämä jatkuu samanlaisena kuin aiemminkin, mutta kyllä tuo silti mielialaa hieman kohensi :)

Neuvolakäynneistä Minulla on ollut viikoista 32 lähtien neuvola 2 viikon välein. Ensi viikolla tosiaan synnytystapa-arvio ja myös neuvola, ja sen jälkeen onkin viikon välein. Esikoisesta mentiin samalla lailla, joten ei minulla ainakaan ole systeemit muuttuneet tässä 3 vuoden aikana...

ON: Minä oon kehittänyt itelleni hirveen siivousvimman. (lue: melkein koko kämppä uusiksi ja tavarat muuttaa paikasta A paikkaan B) Yläkerran oon saanu melkein valmiiksi. Sauna on siis vielä pesemättä, mutta sen mää aattelin tehä sitten lähempänä laskettua aikaa, jolloin tuntuu, että nyt ois kaverin aika tulla ulos :whistle: Tänään ajattelin käydä alakerran kimppuun.
Eilen sain muuten ensimmäiset supistukset aikaseksi kun pesin ikkunoita. Olin ihan, että mitäs mitäs, kun esikoisesta ei tullut supistuksia ennenkuin vasta synnärillä. Ehkä siis munkin kropassa jotain tapahtuu...

PK-seutu: Ketään haluttais lähteä keskustaan lounastamaan tai kahvittelemaan perjantaina? Lounasaika olis siinä mielessä sopiva, että pääsis syömään rauhassa ilman esikoista... Viikonlopuista sen verran, että ainakin seuraavina kahtena viikonloppuna on itselläni menoja. Sen jälkeen ollaan jo sen verran pitkällä, etten uskalla enää lähteä kotoa mihinkään, joten sitten viikonloputkin käy.

Hemmi 34+6
 
Heips!!

Täältä ilmoittautuu mukaan myös yksi lokakuunodottaja. Olen kirjoitellut tuolla äidit 20-30v syysvauvat ryhmässä tähän asti, mutta eilen huomasin että täällähän on paljon enemmän keskustelua kuin siellä. Tosiaankin olen 26-vuotias (loppuvuodesta 27v.) esikoisen odottaja, LA on 6.10. Ja synnytyssairaalana KAKS elikkäs Kainuun keskussairaala. Vauvan sukupuolta emme ole halunneet tietää etukäteen, mutta minulla on ollut alusta alkaen tyttöolo. Saas nähdä sitten kumpi sieltä sitten syntyy :)

Odotusaika mennyt varsin mukavasti. Ristiselkäkipujen (issiaskipujen) vuoksi olin alkuraskaudessa parisen viikkoa sairaslomalla, jotta työnantajalla oli mahdollisuus järjestää minulle saikun aikana kevyempää työtä. Kesällä olin pahimpien helteiden aikaan viikon saikulla supistelujen ja matalien veerenpaineiden takia. Viikon lepäsin ja sen jälkeen jaksoin ollakin loppuun asti töissä. Olin sinällään onnekas, että sain pitää 3 viikkoa kesälomaa vielä ennen äikkärin alkua. Olenkin ollut nyt parisen viikkoa lomalla ja virallisesti äikkäri alkaa 1.9. :) Liitoskipujen kanssa meinasi olla jo hankalaa viimeiset päivät töissä, mutta onneksi sain työpaikaltani hyvän tukivyön sitten raskausajaksi lainaan.

Onkos täällä minkä verran raskausajan diabeetikkoja??? Itte jäin kanssa sokerirasituksessa kiinni 1- ja 2 tunnin arvon ollessa lievästi koholla. Olen seurannut sokereita nyt 2x/vko kotona ja hyvänä ovat pysyneet ruokavaliolla :) 1800kcal-dieetillä olen ollut, mutta toisinaan on päiviä milloin on nälkäisempi, joten silloin olen syönyt varmasti vähän enemmänkin. Kontrollit on äitipolilla ettei vauva kasva liian isoksi. Vkolla 30+0 mentiin keskikäyrällä ja seuraava kasvukontrolli on äitipolilla vkolla 38+0. Tänään onkin muu neuvolalääkäri :) Neuvolalääkäri tykkäsi että otetaan vielä viimeisellä neuvolalääkärikäynnille kuitenkin viikon 34 tuntumassa, ettei tule liian pitkiä välejä lääkärikäynteihin. Kirjoittelen sitten lisää neuvolakuulumisia kunhan olen siellä aamupäivästä käynyt :)

Vauvan tarvikkeita olemme laittaneet jo valmiiksi jonkin verran. Pinnasänkyä emme ole vielä varastosta tuoneet sisälle, jottei midän Viivi-kissamme luule että olemme tuoneet hänelle oman sängyn. Sängyn ajattelimme tuoda parin viikon päästä sisälle. Hoitopöydän olen laittanut jo valmiiksi sekä ostanut jo vauvan hoitoon liittyviä tykötarvikkeita, mm. peppupyyhkeitä ja vaippoja. Vauvan vaatteita ostimme jonkin verran itse, mutta pääsääntöisesti saimme siskoltani ison kasan vauvan vaatteita.

Mutta nytten palailen aamukahvin juontiin. Palaan iltapäivällä asiaan kirjoittelemalla neuvolakuulumisia :)

T:Viipsu84+ vauva 33+6
 
Kolmenmutsi Mä vaihtaisin insuliinineulan joka kerran jälkeen. Neulahan tylsyy joka kerran, kun sillä pistää ja kertakäyttöisiksi ne ovat tarkoitettu. Mä vaihdan verensokeria mittaillessakin neulan joka kerran, vaikka mun neuvolatätsy oli sitä mieltä että voisin yhden päivän, siis 4 kertaa pistää samalla neulalla. Olen itse asiasta eri mieltä ja tarvikkeita kyllä saa, kun niitä viitsii vaan hakea. Entä jos pyydät niitä kerralla enempi?
Joo, tuo taysin hoitaja oli ihan samaa mieltä, että neula olisi hyvä vaihtaa joka käyttökerran jälkeen. Mutta totesi sitten että toivottavasti teidän paikallisessa terveyskeskuksessa on sama politiikka. Eli ilmeisesti joissakin terveyskeskuksissa pihtaillaan näiden tarvikkeiden suhteen. Vaikka siinä tarvikkeiden hakua varten kirjoitetussa lapussa luki ihan selvästi, minne asti piikittelyn tarve on niin siitä huolimatta noita neuloja annettiin kovin nirkoisesti :kieh: eli täällä paikallisessa terkkarissa ilmeisesti oletetaan että käytät samaa neulaa useita kertoja tai sitten istut vonkaamassa niitä lisää joka viikko. Hemmetti mitä kyykyttämistä! Rupesin laskemaan noita tarvikkeita vasta kotiin päästyäni koska olin jotenkin niin väsähtänyt siellä terkkarissa jonottamisesta, olisi pitänyt jo siellä rauhassa laskea neulat ja pyytää heti lisää :mad:
Insuliinia piikittäessä en ole havainnut että neulan tylsistyminen olisi haitannut pistämistä, mutta noita verensokereita mittaillessa kyllä huomaa jos on sama neula käytössä koko päivän, on illalla jo tylsä eikä tahdo verta tulla riittävästi sormenpäästä eli menee sitten noita sensoriosia hukkaan siitä mittarista (laite ilmoittaa välillä erroria).

Aah, Ikean kuvasto oli tullut postilaatikkoon, jos menis sitä selailemaan soffalle =)

Kivaa viikon jatkoa kaikille!
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! On ollu niin kiireistä, ettei oo ehtinyt kirjotella.... Olin kesälomalla elokuun 3 ekaa viikkoa ja nyt olenkin sitten saikulla mammikseen asti. Vaikka olo on ollut hyvä aiemmin, niin nyt olen ollu aika väsynyt huonon hemoglobiinin takia ja nukkuminenkin on ollut niin ja näin. Parempi siis levätä! Pari viikkoa sitten kävin muuten luontaistuotekaupassa ja siellä vinkkasivat, että mikäli hemoglobiini on huono, kannattaa ostaa esim. Floradix-mehua! Sitähän eivät apteekissa pidä minään..... Mutta mulle ainakin on tuonut virkeyttä ja HB ei ollu laskenu viime kerrasta. Ilmeisesti tuo nestemäinen litku imeytyy paremmin. Samoin suosittelen kaikille vehnäorasmehua - se piristää ja tuo hyvän olon! Ja on kuitenkin ihan luonnontuote.

Hampaista... Itse kävin eilen just hammaslääkärillä "omalla" yksityisellä lääkärillä, kun ei täällä Helsingissä ainakaan pääse julkiselle, vaikka kuinka olis raskaana. Siellä hampilääkäri just sanoi, että syljen koostumus muuttuu raskaudessa ja onkin sanonta, että "jokainen lapsi vie äidiltä yhden poskihampaan". Itselläkin oli aiemmasta kerrasta alle vuosi, mutta kannattaa käydä nytkin hammaslääkärissä, jos on mahdollisuus! Nyt kun tietää, että kaikki on kunnossa, niin ei ole huolta, että tartuttaisi vauvaan kariesbakteerin - sehän on suurin syy, miksi hampaat pitää olla kunnossa. Ja kuulemma kannattaa käyttää jo raskaana ollessaan fluoritabletteja (esim. Fludent), ne auttavat, että vauvankin alkiohampaat saavat vahvistusta sitten masussa.

Tuleepas tieteellistä luentoa.... :)

Kyssäri: meinaatteko nukuttaa vauvaa äitiyspakkauksen laatikossa? Jos kyllä, niin hommaatteko sinne jotkut omat liinavaatteet vai laitatteko esim. äitiyspakkauksen makuupussin petiin?

Täällä hankinnat aika lailla puolitiessään. Ku ei oikein tiiä, että mitä pitäis hankkia...?! Äitiyspakkauksenkin vaatteet on niin erikokoisia, että kyllä lisäksikin tarvii kaikenlaista. Esim. villapuku äp:ssa on aika iso (70 cm), joten pitänee hankkia pienempää mallia alkuaikoihin.

Onko täällä muuten ketään muuta, jolla olisi kissaa lemmikkinä? Oletteko hommaneet pinniksen päälle sellaisen kissasuojan vai miten meinaatte menetellä?

Tsemppistä kaikille!
 
HUOMENTA!



Koiksa, mä just eilen kans mietin kun alkoi fb:ssa pyöriä etusivulla vitsejä että voi luoja... :D Samat vitsit kymmeniä kertoja :D teki mieli laittaa omalle seinälle että "Mies meni metsään... KITARA." :D Oiskohan menny vinkki perille :D :D

Äitiyspakkauksessa nukuttamisesta, mä ajattelin ainakin ensin laittaa siihen vauvan :) (nyt tuli mielikuva kun lyö kannen viel siihen päälle, ei mulla mitään levotonta aikaa ole, hihittelen täällä edelleen)

Viipsulle tervetuloa



( . )

Mä koin eilen yllärin kun isäntä toi mulle sähkövatkaimen!!!
Ai että hukutin sen suukkoihin ja se oli ihan kummissaan että no johan rouvan saa hyvälle tuulelle pienellä asialla
(taustaa sen verran että mä teen rahkaa/kermavaahtoa yms ainakin kerran kaks vkossa ja olen siis kaikki vatkannu tässä 1,5v käsin... eikä oo astianpesukonetta tms hienouksia, ja jokainen joka vatkaa sitä hiton kermaa rahkaa varten useita kertoja viikossa tietää et se vatkain on ihan kätevä ja aikaa säästävä)

Mä nukuin koko yön heräämättä ja fiilis sen mukainen: lapset oli ihania, mies oli ihana, elämä on ihanaa
Kummallista miten kunnon yöunet piristää!!

Mä olen syönyt kokonaisen raa'an sipulin aamupalaksi. Kyllä, luitte oikein. Raa'an sipulin. rupes hirveesti tekee mieli ja rouskista vaan... ja kohta tietty närästää:whistle:
Aattelin ottaa päivän ihan lunkisti :D ja jos löytäis kaapista jotain muutakin kun sipulin :LOL:

Hitto, kohta alkaa syyskuu!!!!!
Vitsit aika on menny nopeesti!

T:Neiti+Kihuli rv 32+....2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: osmiina
Kyssäri: meinaatteko nukuttaa vauvaa äitiyspakkauksen laatikossa? Jos kyllä, niin hommaatteko sinne jotkut omat liinavaatteet vai laitatteko esim. äitiyspakkauksen makuupussin petiin?
Minä meinasin nukuttaa vauvan äitiyspakkauksen laatikossa. Ja kyllä siihen on omat liinavaatteet. Tosin yksiäkään en ole ostanut vaan niitä on tullut "perintönä" äidiltä ja veljen vaimolta esikoiselle. Äippäpakkauksen peittoa tuskin käytettiin (siihenkin omat pussilakanat) ja makuupussia käytettiin lähinnä vaunuissa...

Muoks. Minulla on muuten semmonen joku pilates-penkki, jumppalaite tai vastaava, joka on ollu TOSI kovalla käytöllä, siis lähinnä varastossa pölyttymässä. Ja se "penkkihän oli just sopivasti äippäpakkauksen kokonen, niin minähän viritin vauvalle sängyn sitten siihen päälle. Ette muute arvaa mikä naurunremakka meiltä kuulu kun isäntä tuli kotiin ja näki moisen virityksen. Totesi vain että tulipas tuollekin laitteelle sitten jotain hyötykäyttöä :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Dreamer75
Kolmenmutsi höh, mitä pihtailua! :mad: Ymmärrän kyllä ettei huvita kerta viikkoon käydä niitä hakemassa lisää.

Meinasin muuten tällä kertaa välillä nukuttaa vauvaa äitiyspakkauslaatikossa. Sen lakanan siihen laitan, mikä siinä tuli ja peitoksi esikoisen perintöä fleece-viltin. Pakkauksen peitolla meidän neiti nukkui pitkään, kuukausi sitten ostin vasta isomman peitteen :LOL: Tuo pakkauksen peitto oli kokonsa puolesta hyvä pinniksessä sitten.

Neiti on sulla makuelämykset! Raakaa sipulia! HUH! :LOL:

Viipsu tervetuloa mukaan! Täällä myös RD ruokavaliohoidolla, tosin mä en ole kaloreita laskenut :ashamed: Pitkäänhän mulla paino pysyi ettei noussut ollenkaan ja nyt tullut lähtöpainoon 5,6kg. Pari kiloa tullut ihan parissa viikossa pelkästä turvotuksesta. Herkkuja olen välttänyt tai olen syönyt sellaiseen aikaan esim. jonkun pullan ettei se ole arvoja heilauttanut ;) Mutta mulla ei siis ongelmaa ole ollut ihan normiruuan kanssa.
 
Marianne meillä ainakin on kissa. Olemme totuttaneet kissaneitimme nukkumaan jo raskausaikana kodinhoitohuoneessa. Vauvan pinnasänky tulee meidän makkariin ja kissa tosiaankin nukkuu suljettujen ovien takana kodinhoitohuoneessa. Siihen totuttaminen kävi yllättävän kivuttomasti. Muutenkin meidän kodinhoitohuoneesta on tullut Viivin omaa aluetta, kun sieltä löytyy nukkumaboi, hiekkalaatikko ja ruoka- sekä vesikippo. Viivi nykyään ittekin menee jo illalla valmiiksi nukkumaan omaan boxiin.

Kävin tänään siellä neuvolalääkärillä. Painoa oli minulle tullut 744g/vko, mutta tähän asti onkin ollut parin kuukauden ajan laskusuuntainen kun aloin tuon diabetesruokavalion mukaisesti syödä. Th:n mielestä ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan painon noususta tässä vaiheessa. Lääkäri ultrasi vauvaa ja vauvalla oli kaikki kunnossa. Painoarvioksi saatiin 2450g, kasvaa hienoisesti keskikäyrän yläpuolella. Kohdunsuu oli hieman pehmentynyt ja lyhentynyt, mutta kanavaa oli vielä lähes 5 cm jäljellä. Tämä oli samalla myös vähän synnytystapa-arviointia, sillä oli viimeinen varsinainen neuvolalääkäri. Vielä 4 vkon kuluttua on äitipolille kasvukontrolliaika. Kaikki kunnossa, nyt voi huoletta vain keskittyä odotteluun ja lepäillä aina tarpeen tullen :)

Lähden silittämään nyt keittiöön uusia verhoja ikkunaan :)

T:Viipsu+vauva 33+6
 
Moikka pitkästä aikaa!!

Taas on tovi mennyt ja viikot menneet kaikilla kivasti eteenpäin. Yksi vauvelikin ollaan jo ketjussa saatu, onnea siitä :flower:

Täällä elellään aikalailla päivä kerrallaan eikä päiviä tule niinkään laskettua. 2 poikaa pitää kiireisinä. Onneksi ovat ma-ke päiväkodissa niin saa äiskä huokaista ja touhuta rauhassa omia juttuja :)

Olen huomannut, että täällä ollaan kirjoitettu RD:stä ja insuliinista. Itselläkin se on ja insuliinia menee iltaisin tällähetkellä 20ky. Pistokohtaan tulee myös mulle punainen ajoittain kutiava jälki, mutta luin pakkausselosteesta, että joillekkin sellaisia saattaa tulla.. En ole ollut asiasta huolissani.

Pojat nukutin äitiyspakkauksessa niin kauan kun mahtuivat sinne ja toimi mahtavasti sänkynä! Laatikko oli aina pinnasängyssä. Tälle vauvalle tilasin vuokrattavan vaavisängyn, joka toimitetaan lokakuun alussa. Olen kuullut pelkkää hyvää ko sängystä kavereilta, joten haluan kokeilla miten meillä se toimii? Kovasti kiinnostaa sen pieni koko ja se, että siinä on renkaat, joten saan kyörättyä sitä kodissa minnevain helposti.

Tulin hetki sitten Jumbosta ostosreissulta. Läksin ostamaan puuttuvia vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Nyt on kaikki paitsi itselle imetyslivit ja apteekista vielä on haettava vauvalle tarvittavat jutut. Ajattelin alkaa laittamaan kaiken valmiiksi hyvissäajoin vaikka vauva syntyykin suunnitellusti laskettua aikaa aikaisemmin sektiolla.

La lähdetään päiväksi Tallinnaan koko perhe. Pojat jo odottaa ensimmäistä laivamatkaa.

Mukavaa päivää ja jaksamisia kaikille!

Muutosta & Helvi 32+4
 
Anopista piti kommentoimani eilen ennen kuin rade iski :) Meillä on ihan hyvät välit anopin kanssa ja on todella mukava ihminen, mutta kun hommat eivät hoidu :headwall: On kyllä kovasti kiinnostunut siitä (siis positiivisessa mielessä), miten lastamme kasvatetaan ja hoidetaan: kyselee aina, että koska on ruoka-aika, saako antaa herkkuja jne. ja kunnioittaa näkemyksiämme. Mutta kun olemme siellä, niin mikään ei toimi käytännössä :headwall: Ruoka-ajat heittävät useilla tunneilla, makeaa ilmestyy pöytään muita varten (ja kun tuo nappula sen näkee, niin ei sitä oma sydän sitten kestä sanoa että hän ei nyt voi sitä herkkua saada, kun mummi ja muut sitä kuitenkin syövät :kieh: ), pottailu unohtuu jne… : / Mutta on kyllä rakastava ja huomioiva mummi lapsenlapselleen ja minuakin kohtaan tosi ystävällinen. Meillä ei vaan tämä käytäntö kohtaa toistemme kanssa :D

Neiti mikä rauta sinulla on käytössä? Minulla uusimpana yrityksena nestemäinen iron f, josko sillä viimein nousisi tuo hemoglobiini…

Joanmi kannattaisiko tuo kotihoitoasia pyörittää miehesi kautta? Olen kuullut, että silloin apua olisi helpompi saada. Varsinkin, kun miehesi voisi korostaa, että teille on tulossa vauva ja sinusta ei ole sen takia yhtä lailla anopin avuksi kuin tähän asti jne.

Tervetuloa viipsu, lisäsin sinut listalle :wave: laitoin myös tuon tyttöolon.

Branwen ja sissi 34+6
 
Heissulivei minultakin pitkästä aikaa...nyt on aikaa kirjoitella ja olla koneella kun olen saikulla syyskuun 2.pvään ja sitten olisi 3 työpäivää ja alkais vuosiloma ja äippäloma..

Verenpaineet on olleet koholla ja pissalla valk. plussalla ja supistuksiakin jnk verran ja maanantaina kävin kontrollissa äippäpolilla ja siellä kaikki ok mutta nyt pitää ottaa vaan ihan iisisti :)
Vaikeetahan se suurperheen mutsina on mutta oma olotila on jo sen verran raihnainen että pakko mikä pakko,,ja maltan tuskin odottaa kun taas voi tehdä kaikkea normaalisti.
Kyllä sen huomaa eron kun esikkoa odotti nuorena ja nyt tätä iltatähteä mikä ero omassa fyysisessä kunnossa on..mutta kun ei niitä lapsia tehdä vaan saadaan ;-)

Valittamisesta olitte jutellut ja minä ainakin valitan, eihän normitilanteessakaan elämä ole aina niin ruusuilla tanssia ja juhlaa ja mikä ero siinä sitten on onko lapset hoidoilla alkuun saatettu ja ihan luomusti kun ei kukaan olotiloja ja vaivojaan voi itse valkata odotusaikana,.jos voisi niin eipä niitä kellään olisi vaan kaikki olisi niin ihanaa vaaleanpunaista eloa..

Mä olen itse töissä kotihoidossa ja kokemuksesta voin sanoa että kannattaa puhua rehellisesti avun todellisesta tarpeesta ja ongelmista ( esim just virtsankarkailu) ja ainakin meillä saa ilmaiset vaipat jotka keskitetysti kotihoito tilaa jos asiakkaalla on ilmaisvaippoihin oikeuttava diagnoosi ja ei niitä Tenan nettikaupastakaan yksityishenkilönkään ole vaikea tilailla tai vaikka soittaa ihan Tenan asiakaspalveluun tilauksen.,.
ja henkilökohtainen mielipiteeni on että kun kotihoidon palvelut ovat maksullista palvelua ( riippuvat ihan tuloista ja tarpeesta niinkuin päivähoitomaksut ) niitä kannattaa hyödyntää eikä kenenkään selkänahasta ( varsinkaan juuri vauvan saaneen miniän ) repiä ja kuntakohtaisestihan siivouspalvelutkin järjestetään mutta asiakashan ne loppupeleissä maksaa joko kotihoidolle ( kunta/kaupunki) tai sitten jollekkin yksityiselle firmalle jos ne on kotihoidon toimesta ulkoistettu..

Hankinnat ovat mulla puolitiessään, tänään löysin kierrätyskeskuksesta sellaisen kokoontaitettavan hoitopöydän joka oli nykyiselläkin kuopuksella ja siihen päälle mulla onkin sellainen puhallettava alusta tuolla kaapissa jemmassa ja jos ei oo niin äkkiäkös sellaisen Ikeasta haen ja huutonetistä huusin yhdistelmävaunut ja niitä mennään tänä iltana katsastamaan.. Turvakaukalo ja pinnasänky olkoot varastossa vielä muutaman hetken ja sitä vuokrattavaa vaavi-sänkyä olen kanssa miettinyt ihan sen vuoksi jos nykyinen kuopus ei ennen vauvan syntymää muuta pois meidän makkarista niin pinnis ei sinne mahdu..ja loppupeleissä vauvan syntymän jälkeen vois muutto olla sitten helpompaa kun on isoveli ja niin iso....no kahtellaan..
Eilen sain kuopuksen pienet vaatteet joita yks äippäpaikkauslaatikollinen oli viikattua lipaston laatikoihin ja uutta äippäpakkausta olenkin jo kohta Kelasta kuukauden vartonut mutta eipä ole toistaiseksi mitään kuulunut..ihan 50-62 cm vaatteita olikin reilusti etten aio uusia ostaakkaan kun ne menee niin vähän aikaa tuossa vaiheessa ja tämän jälkeen laitan ne samantien kiertoon että saan tilaa isommille vaatteille..

jaahas kuopus huutaa pihalla äitiä joten tsau taasen..

Isotikru+ Santtu rv 30+5
 
Neuvolassa tuli käytyä ja verenpaineet lievässä nousussa 124/80 (heinäkuussa oli 90/61), pissi puhdas, painoa 450gr./vk, tosin tämä 2,7kg lisäys tullut vajaassa 2 vk, en vaan ole neuvolassa kuukauteen. Ensi viikolla ekstra verenpaineseuranta. Itselläni pelko raskausmyrkytyksestä, esikoisen kanssa se iski ihan loppusuoralla hyvin samanlaisesti. Alkoi ihan huomaamatta pienellä verenpaineen nousulla, jota kesti 2 vk kunnes sitten yhdessä päivässä nousi pilviin. Muutama vk ois suotavaa selvitä vielä ilman sitä vaivaa. Fundus oli vaivaiset 32 :D Yläkäyrillä mennään kuten aina. Syke oli 120-140 välillä. Hemppa oli ekaa kertaa vuosiin hyvä eli 128.

Joani vaadi joko kodinhoitoa hoitamaan anoppisi tai sitten pyydät omaishoitajasopimuksen, jotta saat rahaa hänen hoitamisestaan. Ilmaiseksi ei pidä lähteä hoitamaan! Ikävä sanoa näin, mutta itse isääni tässä hoitaneena viimeiset 3,5v. voin sanoa, että kunta kyllä antaa omaisten hoitaa vaikka itsensä haudan partaalle ja säästötoimien takia on turha odottaa mitään apua mitä et itse vaadi. Kotihoidossa oleville kuuluu kunnan kustantaa virtsankarkailuun suojat eli pidä kiinni oikeuksistasi. Sen lisäksi siivousseteli yms. on hyvä selvittää. Myös lääkäriltä kannattaa pyytää selvitys anoppisi kunnosta ja hoivan tarpeesta, koska se vaikuttaa omaishoidontukeen. Ja jos tuntuu, ettei anoppi pärjää enää kotona, niin sitten vaan pitää sanoa sairaalalle jyrkkä stop ettei kotiin ole enää tulemista ja, että saavat hoitaa hänelle toipilaspaikan. Kovana valitettavasti joutuu olemaan ja syyllistämistäkin kestämään, mutta oma hyvinvointi kannattaa laittaa etusijalle.

Viipsu tervetuloa

Tarvikkeista on aika paljon vielä hankkimatta. Vaatteita on (pesemättä), liinavaatteita tarvitaan, tuttipullot löytyy(meillä mennään pulloruokinalla), turvakaukalo ja rattaat, mutta ei yhdistelmää jonka haluan vielä, hoitopöytä uupuu (Ikean Hemnesiä olen silmäillyt) ja sitterin haluan kanssa. Pitäisi tehdä varmaan jotain asioiden hankkimiseksi eikä vaan ihmetellä.

Maarit ja Niksu 32+5
 
Heips!

Täysin uusi palstalainen ilmoittautuu mukaan, lueskeltua on tullut ketjua jos toistakin, mutta nyt ekaa kertaa itse kirjoittelemassa. Aloitellaan vaikka lyhyellä esittelyllä. Eli esikoista odotellaan, laskettu aika 19.10. Ikää itsellä 33 v ja avomies muutaman vuoden vanhempi. Satakunnassa asustellaan.

Raskaus tähän asti sujunut ilman isompia ongelmia. Verenpaine oli ennen raskautta koholla ja sitä hoidettiin lääkityksellä, raskausaikana on pysynyt hyvin hallinnassa. Sokerirasitukset yms. arvot ovat olleet hyviä koko ajan, ja muutenkin mittojen mukaan mennään "standardien" mukaan. Töissä (kaupan ala) on joutunut alkukesästä asti hieman valikoimaan että mitä voi tehdä, on selkä/issias oirellut välillä sen verran napakasti että raskaampia nostoja yms. on joutunut välttämään. Onneksi on hyvä porukka josta on löytynyt auttaja tarpeen mukaan. Muutama päivä on vielä töitä jäljellä ennen kuin pidän loput lomat ja jään sitten suoraan äitiysvapaalle. Fyysisesti varmaan helpottaa, mutta voi kyllä työpaikan aamuvuorolaisia tulla vielä ikävä jossain kohtaa, niin mukavasta porukasta pitää jäädä pois.

Tärkeimmät tarvikkeet alkaa olla koossa, kunhan loma alkaa pitää vielä auton turvakaukalo käydä ostamassa. Ja kyllä kai sitä jotain muutakin pientä kivaa vielä tarttuu matkaan. Vaatepuoleen tuskin tarvitsee paljoa panostaa, tulevat mummut ovat sen verran innoissaan että luultavasti vaatteita tulee tarpeeksi kunhan nähdään ensin kumpi tulokas on. Ensimmäinen lapsenlapsi kummallekin suvulle, joten turhankin innoissaan tulevat mummut ja vaarit ovat.
 
Tyhjensin taas muuttolaatikoita (muutettiin muutama viikko sitten) ja löytyi vauvantarvikkeisiin hug-a-bub-liina ja kastemalja. Meikäläisellä ainakin on jo vähän malttamaton olo vaikka kyse onkin jo kolmannesta muksusta. Tää kun kaikella todennäköisyydellä jää viimeiseksi vauvaksi niin haikeaa on! Pesukoneessa olen alkanut pyörittämään myös vauvanvaatteita, pikkuhiljaa sieltä pesen valmiiksi lipastoon. Ihania minivaatteita =)

Viimeisiä päiviä olen kesälomalla (muuton takia piti sumplia näitä vapaita) ja maanantaina alkaa virallisesti äitiysloma (varhennettuna).

Tervetuloa uusille!

Ksylofoni 31+
 
Kauheesti tullut uusia! Tervetuloa! :flower: :)

Neuvola & neukkulekuriterveisiä:
pissa puhdas, painoa tullut 1200g/vko :ashamed:, verenpaineet ok ja sf-mitta 34. :) Hemppaa ei mitattu tällä kertaa, ens kerralla sitten. Edelleen ukko viihtyy rt:ssa ja tänään neuvolalekuri sanoikin, et on jo kiinnittynyt (mitä sitten tarkottaakaan?) lantioon hyvin. Sykkeet oli normit (140-150) ja liikkuukin todella paljon. Lekurissa kun ultrattiin, niin ei meinannut saada millään reisiluun mittaa katottua, kun ukkeli sätki ja potki kuin viimeistä päivää. Painoarvio tänään 35+0 oli 2,7kg. :heart: Nyt alkaakin olemaan neuvolakäyntejä viikon välein sitten. Kauhee kun tuntuu, et sielä on nyt jo saanut ravata jatkuvasti... :D

Synnytys alkaa pikkuhiljaa hiipiä taas uniin ja jännittää ihan tosissaan. Mites muilla? :) Mullahan sillon alkuraskaudessa oli kans noita synnytysunia, et synnytin kaikkee mahdollista koiranpennuista paistokasareihin ja baby born-nukkeihin. Mut sit meni pitkänpitkänpitkänpitkä aika, et oli ihan normiunet eikä tullut edes ajateltua yhtään mitään synnyttämistä. Mut nyt on taas pikkuhiljaa alkanut vähän jokaisessa unessa olla jotain synnytystä/vauvatouhuja tai vastaavaa. Nyt viime yönä juurikin synnytin sellasen kämmenelle mahtuvan minivauvan. Aivan ihana pieni mönkijä oli, vaikkakin aivan järkyttävän pieni. (tän päiväsen lekurin perusteella ei kyl ole pelkoa, että meidän sälli ois ihan niin pieni.) :heart: :D

pipituuna & pikku-ukko 35+0 *poksutipoks* :heart:
 
heipparallaa!!

Tervetuloa uusille!!! :flower:

Tänään oon pitkästä aikaa oikeesti tosi hyvällä tuulella.. :) koko ajan vaan hymyilyttää :) Ehkä siihen jotenkin liittyy meidän eiliset hellät hetket.. :rolleyes: :LOL: :p Vitsi, että mä bongasin aivan ihanan pinnasängyn ja siihen sopivan lipaston/hoitopäydän :heart: Tai siis kaverit bongas ne meillä, ne oli sitä mieltä, että noi on just niin meidän näkösiä :) Vaunula.fi - Lastentarvikkeita suoraan maahantuojalta! ja Vaunula.fi - Lastentarvikkeita suoraan maahantuojalta! nyt vielä pitää vähän mittailla tota makuuhuonetta, että miten sinne mahtuu meidän 180cm leveen sängyn lisäksi :D Ja jos noita vaatteitakin jaksaisi alkaa läpi käymään, että paljonko niitä nyt on ja mitä kokoja.. :)

shenda kyllä mäkin olen sitä mieltä, että ei sillä väliä, miten lapsi on saanut alkunsa ja oli kuin toivottu tahansa, niin kyllä sitä saa avautua, jos pahalta tuntuu. Ei siitä kenenkään pitäisi tuomita :)
 
Tervetuloa uusille!

Mä jäin taas miettimään yhtä neuvolatädin ohjetta jonka toissapäivänä sain. Meillä on n. 55km synnytyssairaalaan, matkaan menee n. 50 minuuttia. Kysyin, että pitääkö ottaa jotain huomioon kun on vähän pidempi matka. Neuvolatäti sanoi että koska olen uudelleensynnyttäjä, täytyy lähteä sairaalaan kun supistuksia tulee 10min välein:O Mun mielestä tossa on vähän se että jos noinkin harvakseltaan tulee niin eikös ne voi helposti lakata muutaman tunnin kuluttua. mietin et kuinka kauan niitä pitäis tulla ton 10 min välein että pitäis lähteä. Toinen oli että jos vedet menee niin sit vaan pikkuhiljaa kamat kasaan ja menoks ja että pitäis mennä kyljellään maaten kun on uudelleensynnyttäjä ja pitkä matka:O onks muut saanut tällasia ohjeita?

Täällä alkaa ihmisillä olla jo äitiyslomatkin ovella. Mulla olis vielä kolme viikkoa töitä. nopeestihan tuo aika menee mutta olojen puolesta voisin jäädä äippälomalle vaikka heti. Sairaslomaa luvattiin kirjottaa nyt äitiysloman alkuun asti kunhan vaan soitan ja ilmotan että nyt en enää töissä kykene olla. nyt vaan tuntuu etten kehtaa soittaa ja jäädä sairaslomalle. eilinen eka työpäivä sairasloman jälkeen meni ihan ok mutta nyt on selkä ja lantio taas ihan tulessa:/ Just ja just jaksaa tän kolme päiväsen työviikon, en käsitä kuinka jaksan kolme kokonaista viikkoa.
 
Tervetuloa uudet! :wave:

Neuvolakuulumisia: Pissa puhdas, paino +650g/vko :ashamed: RR 124/76, RT, syke 135, liikkeet ++, sf 35(!)
Terkkari sanoi että suuri sf mitta johtui vauvan asennosta, oli siis puskenut itsensä mahdollisimman ylös.
Juteltiin myös painoarvioista ja terveydenhoitaja oli sitä mieltä että tuon vko 33+1 ultran painoarvion perusteella tämän syntymäpainoksi tulisi noin 3,5kg. Kun vielä käynnistävät pari viikkoa ennen laskettua-aikaa niin täytyy toivoa että pitäisi paikkansa tuo veikkaus, mä olen pelännyt että tästä tulee joku reilu nelikiloinen jässikkä kuten isänsäkin oli syntyessään.. :eek:

Viime yö oli aivan kamala! Sain nukahdettua suht hyvin mutta heräsin kolmelta yöllä jonka jälkeen en nukkunutkaan sitten enää. Kurkku on kipeä ja olo enteilee alkavaa flunssaa.. :snotty:
Esikoinen täyttää tänään 12 vuotta joten olen yrittänyt vähän järjestellä tarjoiltavaa iltapäiväksi, olo on kyllä aika koomainen. |O

Meilläkin alkaa myös olla lähes kaikki vauvatarvikkeet hankittuna. Turvakaukalo vielä puuttuu, se vain odottaa noutoa liikkeessä.. Vaippoja, siteitä, liivinsuojia yms pitää myös käydä ostamassa.

Mikä olisi muuten paras side jälkivuotoon? Saakohan kaupoista niitä paksuja siteitä joita sairaaloissakin on? Muistaakseni kuopuksen aikana en niitä mistään löytänyt.

minimuu ja poikanen 34+2
 
äkkiä tästä Minimuulle jälkivuotosideasiaa (melkoinen sanahirviö tuo jälkivuotosideasia...) raapustan, muut kuulumiset myöhemmin. mutta siis, mä muistan esikon syntymän jälkeen, että always siteet oli aivan kamalia. kun se vuoto jatkui ja jatkui, niin noi kyllä hiosti ja hautoi niin, ettei mitään määrää. toki niissä on musta paras imuteho, mutta en voinut käyttää kun ihan alkuun pienen hetken. olen juuri yrittänyt muistella, että mitä mä sen sijaan käytin, mutta ei välähdä. jonkun erinomaisen vaihtoehdon kyllä löysin, mutta mikä se oli, sitä ei näin raden kourissa kyllä muista :ashamed: tarttis mun mennä kans muutama pkt ostamaan valmiiksi, mutta mitä?? eli ei tästä nyt muuta apua ollut, mutta kun että en suosittele noita always siteitä, en todellakaan. jotain missä ei ole niin "muovinen" se pohja.
 

Yhteistyössä