Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

Hui mitä uutisia täällä! Olen niin pahoillani kaikkien niiden puolesta, joita suru on tässä viime aikoina kohdannut :/

Säikäytti nyt siihen malliin, että taitaa tehdä tiukkaa odotella 2,5 viikkoa nt-ultraan. Väkisin pistää ajattelemaan, että mitä jos itselläkin kyytiläinen jättäytynyt matkasta. Ei voi muuta kuin toivoa parasta.

Tsemppiä kaikille muillekin!

Lapanen ja Nöyhtä 9+6
 
lokakuinen olen niin pahoillani puolestanne. beibipupu :hug: toivottavasti teillä on vain väärä hälytys.

kertomisesta mun on töissä vältettävä tiettyjä työtehtäviä raskaana, joten kaikki lähimmät työkaverit tietää, kun joudutaan jakamaan työt eri tavalla. Oon nyt toisessa työpaikassa kevään ja kesäksi palaan vielä vanhaan työpaikkaan ennen äitiyslomalle jääntiä. Vanhassa työpaikassa pomo (ja muutama muukin mua "ylempi") tiesi jo vauvanteosta (meillä hedelmöityshoidoilla alkunsa saanut raskaus) ja luonnollisesti olen jo infonnut raskaudesta että se voidaan ottaa huomioon mm. kesälomissa ja sijaisissa. Koska töissä kaikki tietää on ollu luonnollista puhua raskaudesta myös vanhemmille ja sitä kautta sukukin tietää ulkomaita myöten :LOL: Molemmille isovanhemmille kyseessä on 1. lapsenlapsi, joten ovat erittäin innoissaan. Myös ystävät jotka tiesivät hedelmöityshoidoista tietävät raskaudestakin.

Sain jo ajan äitipolille seurantaa varten. Nyt mietin perunko neuvolan lääkärin ajan vai käynkö kuitenkin siellä kun se on pari viikkoa aiemmin. Ehkä käyn, kun en ole varma kuinka aktiivisesti seuraavat äitipolilla. Voinhan sitten jättää loput lääkärineuvoloista välistä.

Tasan viikon kuluttua on np-ultra. Toivottavasti kaikki on hyvin. Maanantaina kävin jo verikokeissa. Onneksi saan jo kotona sydänäänet kuulumaan, joten se vähän rauhoittaa.

Pahoinvointi tuntuu vain pahenevan koko ajan. Viime viikon lopulta lähtien pahoinvointia on aamuisin ollut enemmän ja töissäkin saa olla varpaillaan että missä lähin wc. Mahakin on ollut sekaisin. Unikin on mennyt huonommaksi ja heräilen 4-5 aikaan aamuisin vessaan enkä saa enää unta. Plääh miten tuli nyt valitusta... Toisaalta oksennan mielelläni jos vain lokakuussa saadaan vauva syliin!

Vihervaara & nappula 11+0 POKS!!
 
Siis apua, ihan kauheeta, miten tänne vielä on tullut huonoja uutisia! :(
Voimia Lokakuiselle ja vanessalle! :hug:
Toivotaan, että beibipupulla olis vaan väärä hälytys noiden turvotusten kanssa. :heart:

Tuli tosiaan semmonen olo, että miten sitä viikon kestää ennen ultraa. Olot on ollu kyllä niin karmeat edelleen, että kuvittelis, että siellä jotain edelleen tapahtuu kuitenkin... Äh. Inhaa tämä epävarmuus.

huomenna kampaajalle, mitenkähän mä kestän ne hajut oksentamatta. :p
 
Tänään käyty np-ultrassa ja kaikki hyvin :heart: Turvotusta oli 0,6mm, seulat ok, murusella pituutta 4,94cm ja vastasi viikkoja 11+5 (nla:n mukaan 12+0, mutta oma arvio osu melko nappiin). Kovasti touhusi ja napanuoralla leikki, kuva saatiin mukaan ja voi miten voikaan olla hyvä mieli! :heart:

Kovasti harmittaa menetyksen kohdanneiden puolesta. :'( Jaksamisia! :hug:

Sain just luettua kaikki lukemattomat jutut läpi ja väsyhän tässä ehti jo iskeä.. Siispä unten maille ja koitan kirjoittaa paremmalla ajalla enemmän.

akkiiR ja Mytty-murunen 11+5 :heart:
 
Voi ei, vieläkin tulee surullisia uutisia! Pahoittelut Lokakuinen :(

Beibipupulle tsemmpiä jatkotutkimuksiin. Aika usein nuo turvotukset ovat kuitenkin vääriä hälytyksiä, mutta eihän se varmaan tässä vaiheessa paljon lohduta :(

Onneksi surullisten uutisten lisäksi oli paljon myös hyviä ultra uutisia. Onnittelut kaikille tasapuolisesti :flower:

Töissä kertomisesta... En ole vielä kertonut esimiehelle. Kerron sitten ultran jälkeen jos vielä on jotain kerrottavaa. On yllä reilu tyyppi ja uskon, että suhtautuu ihan hyvin. Kertominen jännittää ehkä siksi, että olen vasta viime lokakuussa palannut edelliseltä äitiyslomalta töihin ja nyt sitten jään taas kohta lomailemaan =) No onneksi olen töissä niin isossa yrityksessä ettei sitä tarvi murehtia, että olisi työnantajalle jotenkin hankalaa.

Kirppareista Aktiivinen ja innokas kirpparien kiertäjä täälläkin. Ihan mielettömän paljon löytyy todella hyväkuntoisia ja edullisia vaatteita... jopa niin ettei malta uutena ostaa mitään kun ne on muka niin törkeen kalliita :)

Omaan napaan ei kuulu ihmeempiä. Maha pömpöttää ja näyttää läskiltä :p Omat housut menee tosin vielä jalkaan, mutta kovasti odotan sellaista kiinteää ja pyöreää vauvamahaa... tämä keskimmäisen uimarenkaan kasvu ei todellakaan ole mieltä ylentävä näky... saa nähdä koska työkaverit alkaa ihmettelemään että ompas lihonut =) Ensi viikolla olisi sitten ultra ja sitä odotan sekä innolla, että pelonsekaisin tunnelmin... piinaava viikko siis edessä.

Linnea 11+3
 
Pitkästä aikaa täällä javoi miten surullisia uutisia luinkaan vielä. :( Lämmin osanotto Vanessa ja Lokakuinen :hug:

).( Mulla oli ma NP-ultra jossa löytyi vilkas vipeltäjä jolla sydän löi hurjaa vauhtia ja kaikki oli kunnossa. <3 La aika muuttui aavistuksen, eli Maana-mamma Laskettu aika 6.10.13jos ehditte vaihtaa listaan. Täällä vaan se riemu että pahoinvointi alkoi viime su eli tätä riemua nyt sit vissiin jatkuu taas rv 18 asti ja tää saattaapi olla poika kun menee esikoisen raskausoireiden malliin. ;) Mutta tyttöolo mulla siltikin edelleen muuten on :D

Hyviä vointeja taas kaikille mammoile!

Maana+ bebe 11+4
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Voi Lokakuinen, olen niin pahoillani :'(.

Beibipupu Pidetään peukkuja että on väärä hälytys ja jatkotutkimukset osoittavat kaiken olevan ok!

Kyllä rupesi taas pelottamaan... Ultraan vielä 2 viikkoa! Siis miten ihmeessä jaksan odottaa! Ja neuvolakin on vasta 3.4 jolloin pääsen vasta kuunteleman sydänääniä ensimmäistä kertaa! Kyllä odottavan aika onkin pitkä...

Oireet ovat pysyneet ennallaan; kipeät rinnat, jatkuva nälkä, vessahätä ja pientä väsymystä. Muuten olo on ihan hyvä ja siitä olen iloinen. Kunpa kaikki olisi hyvin masussa.

Tässä pieni kysymys teille ajankuluksi: mistä olet keksinyt nimimerkkisi? Mun nimimerkki tulee siitä että olen useamman kissan omistaja, ja sit tietysti syntymävuosi perään :)

Misu78 ja salamatkustaja 10+6
 
Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne...

Ensinnäkin pahoittelut kaikille menetyksen kohdanneille :hug:

Kertomisesta Emme ole vielä kertoneet muille, kun yhdelle kaverilleni, ehkä sitten ensimmäisen ultran jälkeen :) Itseäni jännittää kaikista eniten pomolle kertominen. Olen töissä pienessä firmassa ja tällä hetkellä täällä on yhtä lukuunottamatta kaikki lisääntymiskykyiset naiset raskaana. Voin jo etukäteen kuvitella pomon ilmeen, kun hän tajuaa, että pitää palkata taas yksi uusi sijainen minun tilalle...

Kesälomista Itse olen ajatellut, että pitäisin mahdollisesti heinäkuun lomaa, sitten ehtisin olla vielä melkein pari kuukautta töissä ennen mammalomaa..

Minulle saa päivittää NP 11.4 ja RU 13.6

LizMon 9+0
 
moikka moi!

Kirppiksistä tykkään kyllä niistä ostaa jos jotain todella siistiä löytyy, mitään vanhoja, nuppysiä, tahrasia rytkyjä on osta. Ulkohaalarit oon ostanu uutena, unisex värisenä. Esim esikolle ostin reimnatecin haalarin, maksu 109€, ollu esikolla kaks talvea ja menis varmaan vielä ens talvenkin, mutta luulen, että on sitten taas jo käypänen tälle kuopukselle, jolle menee sen kaks talvea kunnes siirtyy viimeiselle pariksi vuodeksi. Tämän jälkeen jos siitä jotain jäljellä myyn sen pois. Oon miettiny, että tällä tavalla saan kuitenkin loppuviimein nämä isommat hankinnat edullisimmin. Saan täysin mieloeisen haalarin, mikä sopii kaikille, on hyvässä kunnossa kaikilla.. kun jos ostaisin käytettynä kirpparilta en usko, että siitä olisi enää usemmalle kun sille yhdelle lapselle.. Tämä ajattelutapa on mulla myös ollu noissa vauva hankinnoissa aikanaa kun aloin esikoista odottamaan. Ostin KAIKKI uutena, jotain pientä sain tutuilta, mutta hyvin vähän. Nyt ne ovat olleet käytössä jo kuopuksella ja pinnikset yms on edelleen uuden veroisia. Viimeisen jälkeen myyn ne sitten pois ja jos edelleen uuden veroista, saan niistä sen puoli hintaa vielä myydessä.. Joten kyse ehkä onkin enemmän siitä onko mahdollisuutta satsata nyt uuteen aj "tienata" sillä sitten myöhemmin "omansa pois".. Itse kuuulun siis näihin uusien tuotteiden kannattajiin ja käytön jälkeen kierrätykseen.. Myin tuossa nyt esim matkaratas, autokaukalo setin yli puolella hinnalla uudesta, kun haluan nyt tälle viimeiselle tupliin sopivan kaukalon.. Rattaat oli jo todellakin eläneet ja kaukalokin ollut kahdella joten olen todella tyytyväinen siihen mitä setistä sain!

Vaatteita kattelen kirpparilla joskus, kun sinne pääsen, mutta tuntuu jotenkin haastavalle suoriutua kakrujen kanssa.. Useinmiten ostan alesta kauppareissulla..

jaa, täytyy laittaa ittesä ihmisen näköseksi, jatkan myöhemmin selausta ja vastailuja..

11+4
 
vanessa ja lokakuinen :( Olen pahoillani

Millamagia ymmärsinkö oikein, että kerroit miehellesi raskaudeta vasta nyt???

täällä voinnit raskauden suhteen hyvät, mutta muuten olo on kun autonalle jääneellä. Kauhee flunssa, poskiakivistää ja hampaisiin sattuu. Otsalohkossa kauhee paineen tunne. Mulla jostain kumman syystyä flunssatr menee aina tähän.. kahtena edellisenä kertana oon menny lääkäriin kun oon ollu ihan varma, että on poskiontelon tulehdus, mutta terveen paperit oon saanu. Nyt en taida jaksaa mennä ees kuunteleen sitä, että oon terve.. Pah! Panadol.. joo ei auta mitään!!

No onneks kohta viikonloppu...

11+4
 
nii ja vaatteista piti vielä sanoa, että täällä mammat kanssa jo käytössä, ne vaan ei ihan hirveen hyvin vielä istu, mutta onpahan paremman tuntuset päällä kuitenkin. Ekan mammapaidan kaivoin myös kaapista.. varaa on vatsalla vielä venyä :LOL:
 
Luklu Mulla sama homma kun iskee flunssa. Aina poskiontelot tukossa ja särkee ihan hampaisiin asti. Kerran on todettu poskiontelotulehdus mut siitä on monta vuotta. Kuitenkin oireilee aina samalla tavalla kun iskee kunnon flunssa (mikä mulla ei onneks ole ollut tänä talvena, *kop, kop*).

Mulla on vähän sama asenne noihin ulkovaatteisiin. Eli niitä olen aina ostanut uutena koska kuluvat kuitenkin aika paljon käytössä. Ja varsinkin toppavaatteet menettävät lämpönsä monen pesun jälkeen. Esikoinen on onnistunut saamaan reikiä polviin joka ikiseen ulkovaatteeseen, joten niistä ei ole jäänyt mitään säästettävää ikään. Tytön vaatteet ovat pysyneet ehjinä ja ne ovatkin sitten säästössä jos sattuis tulemaan vielä tyttö. Kuopukselle on siis joutunut hankkimaan kans uudet vaatteet kun on poika. Kengät ovat kans sellaiset että kuluvat yleensä ettei niistä jää mitään. Siinä taas esikoinen on aika taitava hajottamaan, eli esim. lenkkareihin ja kumppareihin tulee AINA reikiä jossakin vaiheessa. Ja eikun roskiin...
 
icy
Pahoittelut Lokakuiselle ja Vanessalle :hug: beibipupulle jaksamisia myös, toivotaan, että on väärä hälytys!

Täällä on alkanut vihdosta viimein pahoinvointi väistymään, ja olenkin alkanut leipomaan valmiiksi pojan synttäreille. Mokkapalat valmistui juuri ja pienen tauon jälkeen voisi vääntää korvapuusteja.

Kirppiksillä käyn aika paljon, vielä en ole uudelle tulokkaalle uskaltanut edes katsoa mitään, mutta pojalle löytyi maanantaina juuri uudenveroinen neuletakki ja Muumi-peltipurkkeja joku myi parilla eurolla, joten olihan mun muumi-fanina pakko ne ottaa mukaan. Tuolla ne nyt odottaa keittiössa käyttötarkoitusta itselleen, huoh. :LOL:

Ei olla kerrottu vielä muille kun mun parhaalle ystävälle, ultran jälkeen sitten. Tilasin pojalle "isoveli"-bodyn, käy kertominen kätevästi niin kun ei me miehen kanssa kuitenkaan osata sitä töksäyttää sopivasti :D

Mitäs muuten kääkkis soodatesti näytti? Mä en osannut sitä tulkita, kun mun mielestä se näytti kuohuvan sekä kuplivan. :whistle:

icy&nökäre 9+3
 
Täällä kehityskeskustelusta selvitty raskautta paljastamatta. Monen monituista kertaa meinasin jo sen sanoa, mutta meni pupu pöksyyn! Syys-lokakuussa ois mahdollisesti tulossa parin viikon työkeikka kauas ulkomaille - ei tuu onnistumaan, mutta koska tuo nyt oli vielä niin epävarmaa ja katotaan sit myöhemmin tilannetta, niin en sittenkään sanonut mitään. Muut hommat on enemmänkin tämän kevään/kesän asioita joten niissä ei pitäisi olla ongelmaa.

Nyt tuli sit semmonen olo, että kun sitten muutaman viikon päästä tilanteeni paljastan niin mua moititaan että miksen nyt sanonut mitään.. :D ei oo hyvä mitenkään päin näköjään. :D No, näillä mennään.

NP-ultraan 18 yötä vielä. Kulu aika, kulu....!!
 
Np-ultra takana ja olipas reissu! Summa summarum, niin kaikki on hyvin (vaikka oltiin myöhässä kun matkalla oli kolari mikä jumitti tien, oli kokematon kätilö joka hieman arpoi ja haki kokeneempaa kollegaa paikalle ja np-ultran aika oli annettu nippa nappa liian aikaisin, mutta nt saatiin kuitenkin mitattua koska sikiö vastasi viikoja 11+1)

Vauva siis terve äkkiseltään, sydän sykki ja laskettu aika onkin 6.10. (ei 13.10.) RU on sitten 23.5. Hassua tuon lasketun ajan kanssa, olen nimittäin edelleen pomminvarma ovulaation ajakohdasta ja varhaisultra 7+0 vahvisti asian silloin. Hauskahan se on hypätä vkolle 12 yhtäkkiä :) Voi kun jännää, lähinnä onnesta sekaisin nyt ja pitäisi kohta alkaa ottamaan asiakkaita vastaan...

Luna85 ja pikkunen 11+1 :heart:
 
Hieno juttu Luna!
Mulla tosiaan ihan sama juttu, mittasin ovulaatiota tikuilla koko tammikuun alun, ja se näytti plussaa 11.1. (10.1. taisin unohtaa), samana iltana heilui peitto ainoan kerran parin-kolmen viikon sisään. Niin ei hedelmöitys ole millään voinut tapahtua 6.1., niin kuin mun "virallinen" laskettu aika nyt väittää. ;) Mutta tällä mennään.. Kiva, että kaveri on ilmeisesti kasvanut ihan hyvällä vauhdilla. :)
 
Ja mullakin siis varhaisultrassa viikot oli niin, että hedelmöitys olis tapahtunut 13.1., tässä niskapoimu-ultrassa viikot näytti siltä, että hedelmöitys olis tapahtunut 8.1., mutta tuolla 28pv:n kuukautisten antamalla päivällä mennään (="hedelmöitys 6.1."), vaikka mulla on 35 päivän kierto..
 
Kertomisesta; Meidän molempien vanhemmat saivat tietää samanapäivänä kuin mekin kuulimme tästä isosta yllätyksestä, meille kun vanhemmat ovat hyvin läheisiä niin tiesimme että tarvitsemme heidän tukea alusta asti. Onneksi he ottivat asian erittäin hyvin ja pehmensivät meidän pudotusta. Kyllähän tuo elämä vähän pysähty siltikin.
Isovanhempamme saivat tietää varmemmilla viikoilla ja mieheni mummo joka on juuri menettänyt miehensä, ei vielä tiedä, sillä hän on odottanut uutta elämää sukuun niin kauan ja on varmasti kovin iloissaan niin kerrotaan vasta NT-ultran jälkeen jollakin kivalla kortilla. Kaikki läheisemme tietävän odotuksesta ja ovat ottaneet sen erittäin hyvin, ja ilmeisen toivottu tämä meidän vahinko taisi olla. Siskonikin rupes pomppimaan ilosta ja itkemään. Parhaalle ystävälle kertominen oli vaikeinta sillä hän teki abortin viime kesänä. Pelkäsin miten hän suhtautuu asiaan, mutta innoissaan ja kyynel silmässä oli ja haluaa tulla NT ultraan mukaan sillä mieheni ei tule. Hassua.

Kirppiksillä olen kova kiertelemään ja kaikki pyrin ostamaan käytettynä, ja kirpuilta. (käyttämättömiä kestojakin kun nykyisin sieltä löytää edullisesti) Sängyn me saamme ja kaukalon ostin jo kaverilta. :D hullua että se on tuolla eteisessä vaikka mulla ei oo vielä ees kunnon mahaa :D

Mammavaatteet olisi jo käytössä jos niitä viitsisi ostaa ku ei mahaa ole niin paljoa. :D mutta isoja lengginssejä olen ostanu ja niiden kanssa pitkiä toppeja/paitoja. Ihanasti vauvamahan alku niissä vaatteissa pullottaa eikä tarvitse edes kysyä kuinka raskaana tässä ollaan.

Nimimerkki: Olen SURKEA keksimään nimimerkkejä, koitan aina vääntää jotain omasta nimestäni enkä osaa keksiä muita. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni olen jotain muuta ja oon sit kirsikka syntymävuodella höystettynä.

Säryt ja lääkkeet Minun tätini on lääkäri ja kysyin häneltä että voinko ottaa ibuprofeiini pohjaisia särkyläätteitä (burana, ibumax, ibusal yms) hän sanoi että viimeisellä raskauskolmaksennella vasta alkaa vaikuttaa sikiöön. Mutta netti ja ohjeistus sanoo jotain ihan muuta. Ja luin että voi aiheuttaa alkuraskaudesta kehityshäiriöitäkin. En kyllä koskaan anna anteeksi jos minun 3 syötyä buranaa on vahingoittanut sikiötä jotenkin. Enkä syö buranaa enää yhtään, mieluiten kärsin tuon säryn päässä.

Täällä ei vissin ole tupakoijia, ei edes entisiä, kun kukaan ei kommentoinut kysymykseeni, vai onko jo liian koluttu aihe?

Millamagia Kuinka oot voinu salata asian :eek: itse pystyin salaamaan sen 30 sekuntia kun riisuin ulkovaatteet. Olin niin täpinöissäni ja sekaisin. Eikö miehen tuki ole tärkeä surussakin?

ON on aivan mainio, keskiraskaus <3 mulla on virrrrtaaaa! :p oon leiponu myyny kirppuvehkeita ja jaja leiponu, ja jaksanu olla mukana kaikessa, ja olla ihmisten kanssa. Ihanuutta! <3 onko kukaan muu jo nauttimassa näitä pilvilinnaoloja?

kirsikka ja naukkis (nasukki) joka poksuu 12+0! :rolleyes:

p.s. Onnea, hyviä uutisia mukanaan tuoneille! <3

p.p.s. Oikein lämpimät halit lokakuinen ja vanessa <3 :'(
Ja beibipupulle toivomusta väärästä hälyytyksestä! ;o
 
Viimeksi muokattu:
Nimia kiva kuulla et sulla on samanlaista pähkäilyä ja oot samoilla linjoilla... Jotenkin ärsyttää kun kaikki vaan toitottaa et se menee noin 28 päivän mukaan vaik ikinä niin ei oo ollu! Mulla ei kyl hedelmöitys päivää merkattu mihinkään, ne sitä menkkojen alkupäivää tuijottaa kun mitkäkin sokeat. Hassua huomata, et jotkut vauvat (sun ja mun ainakin) kasvaa himppu verran nopeammin ja onhan se järkeenkäypää et ei kaikki oo millilleen saman mittasia just samana päivänä... Aina yritetään samaan muottiin kaikkia laittaa :stick:
 
Luna, ei ne mullakaan merkinnyt tai miettinyt hedelmöityspäivää, vaan lähinnä vertailun vuoksi itse laskin ne noilla laskureilla noista viikoista (12+3 kuukautisten mukaan, 11+3 varhaisultran mukaan, 12+1 np-ultran mukaan), kun kiinnosti tietää, milloin tuo laskettu aikaa "väittää" mun hedelmöityneen ;) Nyt täytyy sanoa, että onneksi raskauksien annetaan mennä kaksi viikkoa yli, että saa vauva kehittyä rauhassa. Mulla kun esikoinen syntyi 41+3, niin tää kiskotaan jo ennen käynnistyksellä ulos - MUR! Eihän se nyt muuten niin haittaiskaan, mutta jännää, että pitää väkisin laittaa liian aikainen (tai joillain liian myöhäinen) laskettu aika, vaikka se ei ole kerta kaikkiaan mahdollista. Ja kun ne ultrassakin katsoo sen vain koosta. Mutta lapsethan kasvaa eri tahtia, ja ylipäänsä on syntyessäänkin eri kokoisia.. Sama kun laitettais 120-senttinen 4-vuotias kouluun, kun se on saman pituinen kuin yleensä ekaluokkalaiset..
 
  • Tykkää
Reactions: LukLu ja Luna85
misu78 Meillä ihme kyllä on vielä ainakin säilyny lähes uuden verosina kengät ja haalarit. Toki tenava vasta sen vajaa kolme, mutta ainakin nämä hankinnat jää kyllä toiselle ja kolmannellekin =) Oon panostanut kyllä aina laatuun, kun oon todennut, että köyhän ei kannata halpaa ostaa, eli haalarit ReimaTeciä ja kengät Vikingiä.. Kalliita aina sillon uutena ostaa, mutta musta maksaa itsensä kyllä takasin..

Luna85 Toi varhaisultra ei "vahvista" mitään, siinä on niin iso riski mittavirheisiin (millin murto-osat muuttaa päiviä), että sen takia sen mukaan ei voi määrittää LA:ta. Tässä np:ssä saa sitten oikeat mitat ja kehityksen, joten se määrittää virallisen LA:n, jos heittää menkkojen mukaan lasketusta 5 tai useamman päivän suuntaan tai toiseen.
 
Nimia ja Luna: mulla kävi esikoisen aikana niin, että laskettua aikaa muutettiin rakenneultrassa 2 viikkoa aikaisemmaksi. Ja minun kellontarkalla 28 pv kierrolla sehän tarkoitti sitä että olisin raskautunut menkkojen aikaan :) No mukavaahan se oli kun olikin yhtäkkiä pidemmillä viikoilla. Loppuviimeksi kävi sitten niin että ison koon vuoksi synnytys päätettiin käynnistää lasketun ajan tienoilla ja viikon käynnistys yritysten ja loppuviimeksi puolentoista tunnin ponnistamisen jälkeen päädyttiin kiireelliseen sektioon vauvan asentovirheen vuoksi. Jälkeenpäin olen miettinyt että olikohan niin että paikat ei olleet tarpeeksi kypsät ja kun sitten vängällä yritetään vauvaa saada pihalle niin eihän se sitten nappiin mene. No lapsi oli toki yli 4 kiloinen, että en tiedä kuinka isoksi olisi kasvanut jos olisi annettu mennä loppuun asti, et ehkä leikkaus oli ihan hyväkin vaihtoehto. Kaksi seuraavaa onkin sitten käynnistynyt itsekseen eikä la:ta olla ikinä niissä muutettu ja ne ovatkin sitten syntyneet normaalisti alakautta. No anyway pointti oli et kannattaa itse ajatella se la siihen oikeaan aikaan vaikka lapuissa onkin eri. Pystyy paremmin asennoitumaan yli meneviin viikkoihinkin kun tietää et oikea la olis vähän myöhemmin :)

Paatoksellista tekstiä ja toivottavasti ei kovin paljon virheitä kun puhelimella näpyttelen :)

Linnea
 
Lokakuinen ja vanessa :( :(

ON: Oma olo alkaa jo helpottamaan, mutta nyt kun tulee näitä surullisia uutisia niin alkaa itsekin epäilemään onko kaikki hyvin kun nyt jo oireet helpottanut. :attn:

Mutta laivareissu meni 4kk kanssa hyvin ja pahoinvointia ei ollut ollenkaan laivareissulla :)

Padmerine & Pampula 9+2
 
icy: Mun testille ei käynyt mitään, eli tyttö sen mukaan :D En kyllä usko, kun on niin vahva poika-olo :)

Ihanaa, kun on tänään jo parempi olo, nukuinkin pitkästä aikaa hyvin yön vaikka eilen oli aivan kamalaa :x

Misu: n kysymykseen: Mun nimimerkki tulee omistamastani koirarodusta+ panikoivasta luonteestani :) Loppuosa on syntymävuoteni.

kääkkis ja sisu 9+3 ( 9+1 )
 
Hip hei, kanssaodottajat!

Mä oon ONNELLINEN!!! Pikkuinen oli virkeä ja vikkelä poika (niin, se kätilö väitti, mut varauksella suhtaudumme, vaikka itsekin tämän pikku pippelin näinkin.. ;)). Mulla on ollu koko ajan niin tyttöolo, et saapi nähdä. Kaikki hyvin, turvotusta ei ollut (ja labra-arvot ok) ja kooltaan vastasi viikkoja. Kuulemma vauva on 2 pvää pienempi kuin normikierron mukaan, mut eivät muuta laskettua-aikaa, se on nyt 26.9. Taidan silti jäädä tähän pinoon, kun tänne olen jo kotiutunut :)

tsemiä piinailuun ja ultran odotukseen teille kaikille!

Vilijonkka ja nöpö 13+0
 
  • Tykkää
Reactions: Padmerine ja Luna85

Yhteistyössä