Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

Kaupassa käynti on kyllä tuskaa jos on huono olo. Ei tee mieli ostaa mitään ja kaikki ällöttää.

Mulla oli eilen aivan järkyttävä turvotus ja sen takia myös huono olo. En pystynyt syödä edes iltaruokaa! Söin yhden Valio olo-jugurtin ja join samarinia, mutta ei se auttanut. Maha oli kuin rv 15 olis menossa! Vasta tänään on turvotus laskenut ja olo on melko normaali.
Muuten olen huomannut että etoo aina silloin jos päästän mahani liian tyhjäksi, eli tyypillinen raskauspahoinvointi mulle. Liikaa en pysty kerralla syömään, vaan annoksia pitää pienentää. Aamulla söin jugurtin, aamupäivällä omenan ja lounaaksi söin ruisleivän ja rahkapurkin. Enempää en olisi saanut alas yhdellä kerralla. Iltaruoaksi pitäsi tehdä keittoa, niin ehkä se sitten maistuu kun viimeinen lämmin ateria oli eilen lounaalla!

Mulla iskee aina väsymys iltapäivällä kun tulen töistä. Kaikenlaista pitäisi tehdä kotona (siivota, pyykätä, tehdä ruokaa), mut sitten valtaa kauhea uupumus ja jässähdän tv:n ääreen iltaan asti. Noh, tänään on ihan pakko pyykätä, koska lasten vaatteet ovat jo loppumassa kaapista :LOL:
Onneksi huomenna on perjantai ja viikonloppu edessä, niin saa nukkua edes hiukan kauemmin aamulla :).
 
Heissan,

papasta olitte keskustelleet. mä kävin testissä juuri tämän viikon maanantaina. Jotain ikäseulontoja kun tekevät.. varmistin moneen kertaan, että onhan näytteen ottaminen turvallista. Kuulemma on täysin turvallista. Ainut on et joillain saattaa tulla verta näytteen oton jälkee..ja muaki muistuteltiin et älä sitte säikähdä jos verta tulee, että se johtuu vain siitä, että niitä limakalvoja on raaputeltu. Mutta eipä sieltä mitää tullu :)

Eilen oli jo väsymyksen osalta huomattavasti parempi päivä, tuntu et oon heränny ikikoomasta :) no, nyt on taas heikompi päivä, mut ehkä tää tästä, kun huomenna alkaa jo 9. viikko. Niin jännää :) ultra-aikaa en oo vieläkää postissa saanu ja se vähä ihmetyttää...neuvolasta on kuitenki jo 2vk ja lupasivat postittaa sen jälkeen. Ois vaan kiva saada ajoissam, et on mahollisuuksia vaihdellaki aikaa töiden takia..miten nopeesti te muut ootte saanu helsingissä eka ultra-ajan?Kaippa mä sinne ens viikolla soitan, jos eio mitää kuulu :)

Tsemiä kaikille, jotka piinailevat uutta ultraa. Toivotaan kovasti, että aika tekis tehtävänsä ja seuraavassa ultrassa näkyisi jo terhakkaat sydämen sykähtelyt :)

Vilijonkka + nöpö 8+6
 
misu78 Sulla on tosi terveellinen toi ruokavalio kuitenkin kun mulla on just keksi sillon, toinen tällön.. Tänään oon syöny aamulla muutaman krutongin sängyssä, kohta puoltoista leipää ja mehua, vähän myöhemmin pari pientä keksiä, muutama karkki, pari näkkäriä, foccaccia leipä kahvilassa, kaks virvon varvon suklaapatukkaa.. ja illalla.. no katotaan mitä mieli tekee..

Mulla on ihan sama homma, että lapsilla on kaapit tyhjänä vaatteista ja itelläkään ei oo enää puhtaita alushousuja, joten pakko vissiin laittaa kone pyörimään..:LOL:

vilijonkka Mun muistaakseni neuvolasta sanottiin mulle, että homma on muuttunu nyt niin, että viikkojen 9-11 välillä pitäs käydä verikokeessa jos haluaa siihen sikiötutkimukseen ja sitten taas vk 11-14 välillä on ultra, kun aikasemmin on ollu musta vk 10-12 välillä.. Ite sain ajan viimeks jonku kolme viikkoa lähetteen lähettämisen jälkeen ja aika tuli johonkin kahen kolmen viikon päähän.. Millon sulla muuten on LA, kun katon et oot päivissä jo niinkin pitkällä kun 8+6? Itellä siis menossa 7+4 ja LA on 6.10, eikös sulla siis ole joskus syyskuunlopussa?

Ja tervetuloa taas uusille..
 
Turvotus, mitä se on? :xmas: Kiva että te muut nautitte näistä kaikista raskausoireista sit mun puolesta, kun mä olen näin vässykkä etten jaksa oireilla yhtään. :D

Tervetuloa uusille. :) Kiva kun te jotkut plussailette pillereistä huolimatta. :p

Terveellisestä ruokavaliosta puhe, niin terveisiä vaan täältä Hesestä take awayna haetun hampurilaisen äärestä. :LOL: Pitkään oon syöny tosi urhoollisesti terveellisesti mutta eilen ja tänään on totaalisesti repsahtanu kuri näiden ruokien kanssa. Tänään aamulla oli ekaa kertaa edes semisti heikko olo, joten pieni herkuttelu sallitaan. :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
zannukalle kovasti voimia piinaavaan odotteluun :hug:

Laala minä en kyllä pystyis mennä töihin ultran jälkeen mikäli saisin ikäviä uutisia.. tosi hankala olis koota ittensä ja "unohtaa" ikävät asiat töiden ajaksi. Mutta hyvin todennäköistä on että kaikki on masussa sulla hyvin ja säteilet sitte siellä luokan edessä ;)

Oireista mulla on jatkuvasti oksettava olo. Kertaakaan ei ole onneksi tarvinnu oksentaa mutta nyt on muutaman päivä joutunu töissä miettimään että pitäisköhän mennä vessaan pönttöön kurkkimaan :$ Ja väsyttää paljon, koti on kaaos mutta en vaan millään jaksa siivota työpäivän jälkeen, voi kun joku tulis ja laittais tän huushollin kuntoon... Selkäkipu on vaivannut mua nyt 2 päivää, mulla työssä on välillä huono ergonominen asento joten se varmaan altistanu ja voiko nuo liitokset kipuilla jo näin alussa? Miten ihmeessä selviän tulevista työpäivistä jos tämä kipuilu jatkuu?!?

Jouduin työhommien vuoksi kertomaan esimiehelle raskaudesta ja hän ei reagoinut siihen mitenkään, olin kyllä odottanut että olisi onnitellut, mutta eipä tullut onnitteluja tms... wtf??? |O

dita rv5+6
 
Viimeksi muokattu:
tervetuloa uusille!

LukLu:Jep, neuvolan mukaan laskettuaika on 27.9, mut varhaisultran ja bongatun oviksen mukaan LA ois sen 1.10. Sitä oon "käyttäny", kun se koko menis juurikin yksiin mun tikutetun oviksen kanssa (ovuloin vasta kp19).Tänään sitte ku juuri tuosta lähetteestä mesosin, niin sain HUS:lta kirjeen, että neuvolan lähtete kättärille/äitiyspolille PALAUTETAAN/UUDELLEEN OHJATAAN!???? siis MITÄHHHH? Erikoislääkärin päätös taustatietojen perusteella...juu, varmaanki jotenki liittyy tohon mun kilpirauhasen vajaatoimintaan..mut miksi lähettää kirje, jos ei sii9nä selitetä mitää? miksi palautetaan ja mihin mut ohjataan? En oikein tiä, mistä kyselisin ja mun neuvolaterkkakin on töissä vaan ma-ti..ääh!
 
Dita, niin mä olen vaan siis ens viikolla ti-pe sijaisena, ja en oo ikinä joutunu mitään sijaisuuksia yllättäin perumaan tms, että en todellakaan tiedä, mitä sitten tapahtuu. No näen sen, ketä oon menossa sijaistamaan, maanantaina, se tietää tän tilanteen ja hän nyt lupas että puhutaan maanantaina joku "plan B", mitä tehdään, jos en keskiviikkona pystykään töihin.

).( Nukuin töiden jälkeen pari tuntia (tai vähän yli) ja nyt viluttaa ja äklöttää ihan hirveesti. :x
 
Viimeksi muokattu:
Johan on tullut uusia :) Tervetuloa.

Kohta voitte varmaan perustaa oman synnytysosaston K-SKS:n, niin paljon teitä on tässä ryhmässä, jotka lokakuussa olette menossa sinne :LOL:

ON
Eka neuvola oli tänään. Kauhee määrä lähetteitä verikokeisiin - vasta-aineet, sukupuolitaudit ja seulontajutut tsekataan tarkasti. Lisäksi joudun kaksi kertaa sokerirasitukseen.

Väsy on edelleen kova. Oksentaminen onneksi helpottanut. Neljäs päivä jo ilman.

clearbrook ja osku 8+2
 
Hei kaikki! :) Täällä taas yksi uusi ilmoittautuu joukkoon!

Eleonoora86 26v/ LA 17.10/ 1 Lapsi /K-PKS.

Viikkoja siis 6+1 Testin olen tehnyt jo pari viikkoa sitten, mutta syksyllä oli tuulimunaraskaus joten nyt päätin odottaa varhaisultraan ennekuin liityn tänne odottavien puolelle.

Tänään siis käyty VU:ssa ja sieltä löytyi pikkuinen pussukka jonka sisällä selvästi liikkui jokin <3 , tällaista ei siis tietenkään näkynyt tuulimunraskaudessa joten oli se mahtava fiilis nähdä että nyt siellä oikeasti on pikkuinen. :) Toivottavasti pysyy tieukasti kiinni lokakuun puoliväliin asti!! :)

Neuvolaan olisi pitänyt soittaa kuulemma heti ultran jälkeen, mutta muistin sen vasta äsken :D No kerkiää sitä huomennakin.

Eleonoora86 ja pikkuinen 6+1
 
Petite Tervetuloa! Ite söin viime raskaudessa salmiakkia ihan lääkärin määräyksestä mielettömän alhaiseen verenpaineeseen :D Ei harmittanut se kuuri kyllä ollenkaan (vaikka eipä ne paineet taineet edes nousta)

).( voinkohan mä olla ollenkaan raskaana? Tekee järjettömästi mieli mitä tahansa väkevää ja tulista. Just kieli pitkällä selasin lempparikiinalaisen sivuja ja mietin, että huomenna käyn kyllä töiden jälkeen hakemassa paikan tulisimman sapuskan :p

Mulla kanssa jännittää maanantai, näkyyköhän siellä mitään elämää?
 
Täällä yksi uusi, joka haluisi liittyä joukkoon! La 24.10, tokaa lasta odotan ja Jorviin olis tarkoitus mennä synnyttämään, kunhan toivottavasti päästään niin pitkälle :) Niin ja ikää mulla 31v.

Mulla ei oo oikein mitään raskausoireita ainakaan vielä ja siksi vähän nyt mietityttää, et onkohan siellä masussa ketään :/ vaikka eihän niitä oireita kai aina oo.

Ulledulle 31v. / La 24.10 / 2. lapsi / JS
 
Viimeksi muokattu:
Mun tekee myös mieli kaikkea tulista :p Lisäksi salmiakkia tulee mutusteltua päivittäin, mietin liittyisikö sitten huimaukseen? Jossain vaiheessa varmaan niiden syöminenkin loppuu, tuppaa verenpaine vähän nousemaan aina raskauden myötä : / Mulla ei vieläkään huono olo yhtään :) Oli pakko tehdä eilen taas testi ja räiskyvät viivathan siihen tuli :LOL: Jotenkin on nyt pelko, että mitä jos ne vaan katoavat... Olisi kiva kyllä jos tämä raskaus menisi ilman etomisia, mutta luulen yhä että kyllä se sieltä jossainvälissä alkaa. Hirveästi nään taas kaikenlaisia unia, tosi selkeitä ja mieleenjääviä :)

Tervetuloa uusille :flower:

hormoonihirmu kääkkis ja sisu 5+3
 
  • Tykkää
Reactions: LukLu ja Kesä81
mulla on jo 2 viikkoa ollut etova olo. eilen sitä kesti aamusta iltaan, ihana olla seisomatyössä asiakaspalvelijana.

oireita mulla on rintojen arkuus, turvonnut maha joten käytän jo nyt mammahousuja, etova olo, kauhee väsymys, mieliala vaihteluja, jatkuva vessahätä, jalkojen uupuminen/pakotus ja pisteenä iin päälle meinaa iskiaskin välillä tulla kyläilemään ja tosiaan viikkoja vasta 6+1 :D
 
Heippa, vielä minäkin olisin tänne tunkemassa nokkaani.
Tuolla yli 35 vuotiaissa jo pari viestiä kirjottelinkin ja nämä teidän lätinät sain kahlattua tänään läpi, hirvee määrä jo tekstiä :p

Olen siis 39 vuotias ja toista odotan. Esikoinen on jo iso tyttö, täyttää kohta 13, että tavallaan uutta tää on kaikki taas. Kyllä sitä aika lahjakkaasti onnistuu unohtamaan kaiken, kun ikäeroa on noin paljon ja olo on kuin ensimmäistä odottais.

Vielä en ole neuvolaankaan soittanu, kun takana on noita vähemmän hyvin päättyneitä alkuraskauksia mullakin, niin ajattelin että ihan rauhassa kattelen nyt.

Crashboom 39, La 11.10 (toistaiseksi), TYKS
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82 ja jk74
Hei!

Täällä ilmoittautuu myös uusi lokakuinen odottaja. Joulukuussa 2012 minulla oli kkm, ja nyt olen saanut hiukan koota itseäni, että uskaltaisin suhtautua uuteen raskauteen sen vaatimalla iloisuudella. ;) Tässä tietoja listaan:

Kukkamekko/37v./4.lapsi/la 28.10./TYKS

Ennestään täällä kotosalla riehuu siis kolme lasta; poika kohta 6v, ja pikkusiskot 3v ja 1v5kk. Tuon kkm:n lisäksi minulla on ollut sellainen aiemminkin, ensimmäisen lapsen jälkeen odotin kaksosia, jotka menivät kesken viikolla 7+. Tämä viimeisin kkm sitten oli keskeytynyt viikolla 9+. Nyt mietinkin, että pitäisikö mennä varhaisultraan, kun minulla näyttäisi tuo keskenmeno jäävän tosiaan kesken, eli ei lähde vuotamaan itsekseen. Täytyy kyllä sanoa, että keskenmenot ovat tosi pirullisia siitä, että ne aika tehokkaasti estävät riemuitsemasta uudesta raskaudesta. Sitä suojelee itseään aika "isoille viikoille" saakka siltä kamalalta surulta. No, jotenkin ajattelin, että nyt vaan liityn porukkaan ja koitan luottaa elämään. :) <3

Oireita ei vielä ole kuin ajoittaiset kiukkukohtaukset ja satunnaiset itkutukset. Sekä pissahätä. :D
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Pieni tilastotietoisku. Huvittelin laskemalla lokakuisten listalta kuinka monetta lasta odotetaan. Tässä tulos tällä hetkellä:
2. lasta odottaa 32 äitiä
3. lasta odottaa 25 äitiä
1. lasta odottaa 18 äitiä
4. lasta odottaa 10 äitiä
5. lasta odottaa 5 äitiä ja
6. lasta odottaa 1 onnekas äiti.

:D Hiukanko meitä on paljon ja lisää tulee varmaan kovalla rytinällä vielä jonkin aikaa. Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista tilastoista raskauksien suhteen. ;) Tämä kyllä näyttäis osoittavan sen, mitä lehdistäkin on saanut lukea, että kolme lasta olis Suomessa yhä yleisempi "normiperhekoko" siinä kuin ennen oli kaksi lasta.
 
Hyvä hyvä, tilastoja. :D

Hei mites teillä muilla alkoi pahoinvoinnit? Mulla on koko illan ollu sellanen olo että on joku ilmapallo mahassa. Turvottaa hirveästi ja öklöttää, mutta aika epämääräiseltä tuntuu. Ei kovin hyvältä kuitenkaan (mutta senhän voi ottaa positiivisena asiana siis)... Voi toki johtua tänään myös heseruuasta, mut uskoisin, ettei nyt siitäkään yksinään, kun siitä on jo jotain 7h kun söin moista. Tuntuu vaan vähän hassulta, että näin iltaa kohti olo huononee. Oli kyllä eilen illalla jo vähän epämukava olo, mutta en osaa sitä vielä toistaiseksi tulkita raskauspahoinvoinniksi, kun se on niin epämääräistä. Esikoisesta se oli niin selkeesti aamujuttu, mutta muistelisin, että se silloinkin alkoi vähän "hissuksiin".. Huoh. :p

Olipas sekavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mä en kans kestä tätä turvotusta... Mahan perusteella viikkoja vois joinain päivinä luulla olevan reilusti enemmän kuin niitä todellisuudessa onkaan.. Oon nyt jättänyt "höttöruoat" vähemmälle ja panostanut välipalojen kohdalla pelkkiin hedelmiin ja onneksi pientä olotilan kohentumista on havaittavissa. Eilen tosin olin niin kiukkuinen, että taisi mahaosastokin hiukan säikähtää ja kaikki olotilat helpotti ja turvotus katosi hetkellisesti täysin :D Mitä tästä opimme, antaa itkettää ja kiukuttaa vaan, hahah.

Joku muuten kommentoi tuolla jossain kohtaa aiemmin, että odottaminen on pahinta. En vois olla enempää samaa mieltä! Nyt kun on todettu VU:ssa, että sydän lyö, on alkanut NP:n odotus ja sen jälkeen vissiin rakenne. Ja jos välissä ehtii hetkeks unohtaa kaikki välietapin ultrat, sitä odottaa kauhun sekaisin tunnelmin, ettei vaan ala se kuuluisa raskauspahoinvointi. Mä en oo ollenkaan odottajajatyyppi normaalisti millään kohtaa ja veikkaan, et jos jo nyt viikolla 8 tuntuu tältä, tulee seuraavat 7 kuukautta koulimaan mun kaikki-tänne-heti- luonnetta ihan uuteen uskoon. Ei sillä, ettei se hyvää tekis :LOL:

Ihanaa muuten, että meitä lokakuisia on täällä jo näin paljon!!
 
Hei! Täällä rohkaistuu ilmoittautumaan listoille yksi vitosen odottaja.
Esikoinen mulla on jo 16, seuraava 13 ja sitten ovat vielä 9-vuotias ja 2v 4kk taaperoinen, lokakuinen hänkin :)
Tätä vauvakuumetta olen potenut nuorimmaisen syntymästä lähtien, yksi kkm rv 10 jouluna 2011 vähän kummittelee takaraivolla, mutta pakkohan tässä on luottaa!

La on oviksesta katsoen 26.10, mutta katsotaan mihin nla sen sitten haluaa laittaa.

Oireita ovat satunnaiset pahanolonaallot, pisuhätä, palelu ja nippailut alavatsalla. Rinnoissakin ehkä joitain tuntemuksia.. Ja turvottelee jonkin verran, tosin ruoalla on joku yhteys.. Aika oireeton oon ollut joka raskaudessa
Ruskeaa vuotoa mulla tuli dpo12-15, kiinnittymisvuotoa tai valemenkat.. Kuka tietää..
Vuosin reilusti kipujen kera nuorimmaista odotellessa rv 7->, vuodon syynä oli hematooma tai toinen alkio, mikä vuoti pois. Siitä ei saatu varmuutta
Mutta siis kammottavaa, oli se sitten vähäistä tai reilumpaa

pottusäkki | la26.10 | 5. | ps
(Väritys ei näköjään pelaa luurilla kirjoittaessa)

Onnea kaikille odotukseen:heart:

Pottusäkki :wave:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Huomenia taasen..

Dita Kyllä liitos kivut oireelee heti raskauden alusta alkaen, hetihän sulla alkaa keho muuttumaan.

Vilijonkka Soita sinne mistä se kirje tulikin ja kysyt sieltä, onpa omituista kun ei oltu suhun suoraan puhelimella yhteydessä, et ois just selitetty jotain.. höh

Täällä on sokerirasituksesta puhuttu ja mä itseasiassa meinasin kiitos kieltäytyä koko hommasta tällä kertaa. Se on vaan NIIN kamalaa ja nyt en saa mitenkään hoidettua lapsiakaan hoitoon, enkä todellakaan lähde niiden kanssa istumaan minnekään terkkariin.. Katotaan mitä neuvolantäti siihen virkkaa kun mainitsen asiasta :D

Eleonoora86 Tervetuloa mukaan aj onnea ultrakuulumisista :heart:

Lempo Voi luoja että alko tekee mieli kiinalaista nyt :p Siinäpä siis viikonlopulle ruokalistaa.. aah!

Jännä kyllä miten jengillä on toi pahoinvointikin erilaista. Toisilla ihan kauheeta toisilla ei vielä ollenkaan, toisilla jo hiukan helpottaa..

Lisää uusia, tervetuloa!

Zuzme Toi keskenmenon pelko on vaan niin todellista, ettei siihen auta kauheesti mikää.. Sun täytyy vaan jotenkin saada omat ajatukset kasaan ja ajatella, että et voi asialle OIKEESTI nyt mitään, jos menee kesken niin sitten sen on tarkoituskin mennä. Vauvalla olisi ollut varmaan huonot lähtökohdat elämään ja luonto hoitaa asian parhainpäin.. Pelkoja tulee ja menee ja uusia tulee kokoajan, joten raskausaika on kyllä enemmän ja vähemmän pelkojen täytteistä kokonaan :LOL: Ja annasolla kun vauva syntyy, sit ne pelot vasta alkaakin :LOL:

Laala Mulla oli esikoisesta enemminkin pahaolo iltapainotteista, nyt on kokopäiväistä :LOL:

Voiko muuten pahaanoloon vaikuttaa se, että kuopuksesta ei ole kun se 10kk? Voiko oireet olla isommat jos keho ei oo ns. kerinny palautumaan..

omastanavasta ei lisäkerrottavaa.. Kaikki pysyny samana, ihan järkyttävät ILMAVAIVAT vaan ja siis niin pahat et oikein vatsaan sattuu.. ei todellakaan kivaa.. Kauppareissustakin selvisin eilen sillä tuloksella, että illalla perheelle tarjottiin einespizzaa :LOL: Ei pystyny vaan enää suoriutumaan ruoanlaitosta raastava reissun 2,5v uhmiksen ja 10kk kiljukaulan kanssa..

7+5
 

Yhteistyössä