~LOKAKUUN lapset **2010** heinäkuussa <3~ 1 vauva syntynyt !

Kesäpäivää pitkästä aikaa!

Olen ollut reilu 3vkoa hiljaiselon puolella, kesäloma alkoi ja suurin osa ajasta tullut huideltua ilman nettiyhteyksiä B) Eipä kyllä oikeastaan ole mitään kerrottavaakaan, kaikki mennyt ihan hyvin selkäkipua lukuunottamatta. Vielä olisi ensi vko lomaa, sitten sorvin ääreen, saa nähdä kuinka kauan selkä jaksaa sitä pelkkää istumista, kovin montaa päivää en enää meinannut särkylääkkeen voimin töitä tehdä, täytynee s.lomaa hakea sitten.

Neuvolassa käyty toissapäivänä, painoa tullut 5.8 kg alusta lähtien, 500g vkossa viime kerrasta. Ja voin kerttoo että ihan on syömällä tullu kaikki :LOL: Namut ja jäätelö maistuu... Hemoglobiini jatkanut laskuaan, nyt oli 116 vaikka olen syönyt huhtikuun lopusta lähtien rautaa. Täytyy vaihtaa merkkiä, nestemäisestä on kuulema hyviä kokemuksia, jokin imeytymishäikkä ilmeisesti, olen itse syönyt Retaferia. kohdunpohjan korkeus 23. Ensi kerralla onkin lääkärinneuvola, alaosan tutkinta ja kokoarviointi. Raskaustodistuksen sain, olipa kätsyä verkossa tehdä hakemus kelalle, huomattavasti selkeämpää kuin lomakkeella.

Auton vaihtoa on suunniteltu tässä, ei vaan ole ilmeisesti tarpeeksi kova kuume päällä kun aika vähän tulee katseltua... Nyt meillä on Audi A4 sekä Nissan micra ( semmonen pölynimurin näköinen :LOL: ) minun kauppakassinani, ajateltiin audi vaihtaa toyota avensikseen tai mazda 6 farmariin, ei tarviis sitten vaunujen kanssa pelata ja mahtuu miehen harrastusvälineet pikkusen paremmin kuin nykyseen.

Jaksamisia kaikille erinäisistä vaivoista kärsiville, täytynee lähteä tästä auton (sen pölynimurin) pesuun :wave:

Signature83 25+0
 
ryöminkäinen tuollapa kaikkien emmaljungan mallien tekniset tiedot.
http://www.emmaljunga.se/start.asp?lang=FI&country=UK

City Croksista:
"Uusien, superkevyiden kuulalaakeroitujen vanteiden kanssa rattaat painavat vain 12,9 kg käyttäessäsi rattaita City Kopalla"
Cerox 2.0:
http://www.emmaljunga.se/start.asp?lang=FI&country=UK
Paino 14.7kg+quadrolift 2.7-3.1kg

Wendy79 Hurjasti onnea siulle pikkisestä matkustajasta&sydänäänistä!!:wave::heart:
Toivon kaiken menevän nyt tällä kertaa hyvin:heart: ..
..voi kunpa minuahin vielä onnistaisi :) (keskeytynyt km 24.1/lääk.tyhj. 2.2)


Kaikille oikein mukavaisia oloja massujenne kera, näyttäätte napaahin välillä auringolle!! ;) :flower:
 
bubbeli mulla ei varsinaista lapsettomuus taustaa oo ollenkaan, mut yritykseen itessään meni reipas vuosi ja sitä ennen miehen pehmitykseen oma tovinsa, nii siksi aika kauan kerkes pyöriä tuolla vauvakuumepuolella. :)
 
:wave:

HayLina
Juu, miehen pehmitys on ehkä se haastavin osuus :LOL:

Mielenkiinnosta vaan kyselen, kun me ehdimme tovin käydä lapsettomuushoidoissa. Aihe on siis sen vuoksi kiinnostava.

Signature
Hauska nähdä pitkästä aikaa!

Bubbeli 24+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lara--:
Voimia vaivoista ja erityisesti ikävistä supistuksista kärsiville! :hug:

Tuli tosta Haylinan jutusta mieleen, että näin itsekkin unta vauvasta... En taaskaan "päässyt" synnyttämään, mutta tulokas oli tosi tosi pieni, kilon painoinen tyttö :heart: Saatiin hänet kotiin ja nukku pinnasängyssä ihan reunassa ja juoksin hakemaan fleece peittoja, joita käärisin pienen turvaksi reunoihin... Täytynee mennä ostamaan pinnäsängyn suojukset :D

Eikös nämä unet ole ihan sitä raskautta kanssa, valmistaudutaan siellä alitajunnassakin tulevaan... Joku kerto (oliko täällä? ) unesta, jossa vauva oli vaan tulossa ulos mahan päältä.. Ja miten se uni ei ollu pelottava ollenkaan vaan oli närkästynyt kun ei voinut pysyä masussa... Itse näin samantyyppistä unta kanssa, jossa vauva hyppäsi mahasta syliin hetkeksi... Totesin sille vaan, että mene takasin masuun kasvamaan viellä ja se nyökkäs ja meni :D Tuokaan uni ei tosiaan ollu pelottava vaan tuntu siinä ihan "normaalilta" jotenki :D

Lara 28+1
:LOL: joo, nää unet on kyllä mahtavia raskausaikana! Miä näin viimeviikolla unta että vauva valahti mun oikeaan reiteen ja miä vaa yritin nostella sitä sieltä ja päivittelin kavereille että "kattokaa nyt kun tää on ihan mahoton!" sit sain sen sillai "heivattua" takasin omalle paikallensa mahaan :LOL: ..oon kanssa nähny unia että vauva on kämmenen kokoinen ja sairaalassa jo kävelee, kääntyilee ja muuta mukavaa :D

Tänään onkin sitten POKSUMISPERJANTAI!!rv 27+0 lähti käyntiin hienosti alennusmyyntejä kierrellen :)

supistusvapaata ja kivutonta viikonloppua kaikille!

emmabella

 
bubbeli, me saatiin lapsettomuusdiganoosi reilu vuosi sitten maaliskuussa. Mun profiilissa on tuo hoitohistoria lyhykäisyydessään :) Nyt sitten tämä meidän Oula tärppäs 2. ICSI:n tuoresiirrosta, eli onneksi ei jouduttu noissa hoidoissa kovin kauaa kärvistelemään, vaikka usko meinas loppua joo viime syksyn negojen jälkeen.

Täällä kans poksuttiin :) 25+0 tuli täyteen.

Duffy ja Oula
 
Aurinkoista kesäpäivää kaikille! B)

Tääläpä ei mitään uutta, vaavi tuntuu nousseen vaan ylemmäs ja ylemmäs. Ja lempi hommaa on kylkiluiden uudelleen järjestely. Esikoinen jo sai potkuilla toisenpuolen nousemaan niin tämä sitten pistää samaa puolta vielä lisää ylemmäs. Himpun on huolettanut kun liikuskelee paljon vähemmän kuin esikoinen, harvoin on kamalat hulinat päällä. No jos se vaikka olisi sitä että on tulossa vähän rauhallisempi luonne ;)

Mies sitten päätti ruveta tekemään kehtoa! Tuolla se nyt askartelee tohkeissaan.. Mulle olis riittänyt joku helpompikin ratkasu, mutta ei kun pitää tehdä oikein laakereilla, miehet :LOL:
Huomattiin että esikoisen pinnasänky ei mahdu millään makkariin niin pitää tehdä sitteen justiin pasellin kokonen yhteen koloon. Pitää sitten laittaa pinnasänky esikon huoneeseen kun alkaa vaavi tulla kehdosta pois. Vielä ei uskalla että hän saa pitää oman tonttinsa rauhassa. Harmi vaan että esikoiselle ei ollut silloin tiloja rakentaa sänkyä. Mutta isompi oma sänky on onneksi iskän käsialaa :)

Huomenna kutsuu mökki, hellepäiviä kaikille! B)

Taikamyrsky ja malakias 26+
 
Kiitos mur-mur ja muut noista vaunu kommenteista eli sitten unohdetaan ainakin tuo nitro City jos ei lumessa pärjää täytyypi tuota toista mallia käydä liikkeessä katsomassa jos näkisi vielä sen city kopan kanssa että kuinka kevyt on liikutella :)

Tänään tuli postissa myös tuo anita baby belt joten sitä nyt sit v.loppuna testaillaan. Toivottavasti auttaisi niin saisi lenkkejä taas tehtyä.

Ihanaa ja lämmintä viikonloppua kaikille!

R ja öttiäinen 22+3
 
Moikka,

ihanaa kun on jo heinäkuu ja helteet. Miehellä alkoi loma ja täällä pakkailen kamoja jotta voitaisiin jo heti huomenna aamulla lähteä veneelle ja kohti itää. Oltaisiin mielummin haluttu länttä kohti mutta mies luvannut vanhemmilleen reissun joka päätyy Haminaan.

Sain vihdoin ja viimein ostettua vaunutkin, päädyin sitten lopulta Teutoniaan ja tyytyväinen ainakin vielä olen :D

Oliko se toukokuun vai kesäkuun pinossa kun puhuttiin ruskettumisesta.... Nyt olen huomannut että aurinko tarttuu todella hyvin ja en ole palanut niin kuin yleensä teen aluksi, kuinkakohan tummaksi sitä muttuu merellä jos näin hienot kelit jatkuu pitkään?

Mulla poju masussa on ihan mielettömän vilkas, potkii ja möyrii kamalasti. Taitaa tulla samalainen vauhti hirmu kuin esikoisesta ja sitten on tuplasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

www.vaunut.info siellä voi vertailla vaunuja, minä ainakin kävin siellä vertailemassa kun en tiennyt jurikaan mistään mitään.

Nyt täytyy lähteä taas laittaa paikkoja kuntoon jotta on sitten kiva päästä koiran-/kasvimaan hoitaja tänne asustelemaan.

Uni ja poju 27+1
 
Huh, nyt ois muutto urakka jo voiton puolella, eilen luovutettiin entisen kämpän avaimet ja tänään ollaan koitettu laittaa vähän paikkoja kuntoon. 100 megan nettikin rantautui tänään kotiin.

En mie nyt osaa muuta sanoa, kun nuppi on ihan muutosta sekasin :D

Menhit ja Mr. Hyde 25 + 6 :heart:
 
Minäkin joudun liittymään noihin RD-äiteihin. Toisen labran tulokset menivät ihan mönkään: paasto 5.2, 1 h 13.0 ja 2 h 10.8. Nyt seurantaa tämän viikonlopun ja maanantaina se lääkärineuvola. Voi seurantaa ja piikittämistä. Viimeksi ei ollut arvot noin huonoja ja insuliinilla oltiin lähes 3 kk.

Mieli maassa vaikka loma alkoikin.
 
Aurinkoista ja lämmintä lauantaita!!! :heart:

Me lähdetään kohta miehen vanhempien mökille hakee matot kun pyykättiin ne toissapäivänä ja samalla kävästään järvellä veneilemässä.. IHANAA!!! Eka kerta tänäkesänä!
Muutenkin vietetään laatuaikaa kahdestaan pitkästäaikaa. Illalla leffaan ja sillee.

Masussa jytisee iltasin ihan kunnolla. Eilenkin mies tunsi lonkassaan kunnon monotuksen kun nojailin häneen. Ukko vaan tokas että aika voimalla potkii :D Niin se tekee juu, meijän neiti!!

Paljon voimia jatkoon sokerirasituksessa kärähtäneille!! :flower: Vaatii itsekuria..

Wendylle isosti onnea odotukseen ja pikkuiselle tarrasukkia kiloittain!!!! :heart:

Tällanen nopee käynti oli nyt vaan.. Pitää lähtee liikkumaan!! Vaikkakin nivuset huutaa hoosiannaa.. Mieskin tokas kun aamulla koiraa käytettiin ettei tarviis ihan kuulemma niin selvään kävellä sillai että haarukseen koskee, mutta en tee tahallani.. Epähuomiossa varmaankin jollaintapaa yrittää kävellä ettei koske..

Mut nyt meen, moro mammaset!!! Ja ihania lomia muuten niille jotka lomailemaan oli lähdössä!!!

Hanttaliini81 ja pittunen poksuu TÄNÄÄN 27+0!!
 
Täällä on näemmä muitakin KOKS:ssa synnyttäviä! :) Saakos udella, että mistä päin olette? Onko teillä tietoa, että järjestetäänkö KOKS:ssa mitään tutustumista synnäriin tai valmennusta? Neuvolasta ja äippäpolilta ei ole mulle vielä puhuttu moisista mitään... Pitäisi seuraavassa neuvolassa muistaa kysyä.
 
poks täältäkin, 27+0! B)

tänään käytiin vähän shoppailemassa, ostin pikkuselle henkkamaukalta 62cm lappufarkkumekon, violetin bodyn, harmaan neuletakin, sukkapaketin, ja semmoset minipienet valkoiset tumput, mitä voi sit pitää sisällä ettei raavi itseään. sit vielä lindexiltä joku mekko-leggingssetti ja mustat trikoot ja punavuorenpeikosta ihanan raitaisen plyyshipotkuhaalarin...huh.. pojalle hankittiin samalla reissulla myös pari t-paitaa ja collegehousuja. :whistle:
itelleni en sit enää jaksanut katella mitään, kahen tunnin ostosreissu vei sen verran energiaa että päätettiin lähtee kotiin ja joku toinen päivä sit jatkaa.

jeps, ei tällä kertaa muuta, suihku kutsuu ja sit pitäis järjestellä tilaa vaatteille kaapista! ;)

noonie+plikka 27+0
 
Hellepäivän poksautus 25+0 *poks*!!

Mulla meinaa ottaa jo nyt tämä kuumuus voimille. Pari tuntia kerrallaan jaksan touhuta/ shoppailla tms. ja sitten on jo otettava vähintään tunnin lepo. Ja samaa lämpöä näyttää riittävän ensi viikonkin.

Hitsi, alkaa jo nyt jännäämään ensi keskiviikon sokerirasitus. Niin moni on täällä "kärähtänyt". Olisi tosi kurjaa opetella kokonaan uudenlainen odotus ja ruokavalio, jopa ehkä piikittäminen näin kesälomalla. Ja kun odotusta kuitenkin jäljellä ainakin se 3kk, niin pitkä aika on olla tuollaisilla erityisjärjestelyillä. Saan tulokset ensi pe 9.7. neuvolassa.

Kaikille mukavia aurinkopäiviä ja jaksamista potkutus-masujen kanssa! =)

Nappula-10 25+0
 
Wendylle tarrasukkia matkaan, toivottavasti tällä kertaa kaikki menee hyvin! :heart:

Tervetuloa porukkaan Emmaria, ja onnea :flower: Meidän alueella (kouvola) ei järjestetä perhevalmennuksia, mulle terkkari selitti, että syynä on se, ettei niissä käynyt kovinkaan paljon porukkaa. Synnärille päästään tutustumaan kuitenkin jossain vaiheessa. Mutta kaikki valmennusten tieto pitää itse etsiä netistä. Minä olisin kaivannut tuota valmennusryhmää sen takia, että olisi päässyt tutustumaan muihin seudun odottajiin ja vaihtamaan mielipiteitä.

:hug: kaikille rd-porukkaan joutuneille. Itselläni on säännölliset ruokailuajat ja turhien hiilareiden välttäminen pitäneet sokerit toistaiseksi kurissa, toki repsahduksia tulee silloin tällöin (herkuttelua siis). Jännittää vähän, mikä tuomio tulee 13.pvä kontrolliultrassa... Minulla on mittaukset kahtena päivänä viikossa, joskus mittaan useammin, koska sillä saan kontrolloitua syömisiäkin paremmin.

Mulla myös alkaa ottaa kuumuus voimille. Ei paljon mitään jaksais tehdä ja vielä kun toi selkä vihoittelee, niin on aika rankkaa. Toisaalta ihana kun on lämmin, onneksi ei oo tarvinut sairausloman vuoksi olla töissä. Nyt on yötkin mennyt vähän huonommin, suurelta osin kuumuuden vuoksi. Turvotuksia ei ole toistaiseksi näkynyt. Maanantaina on neuvola, täytyypi siellä jutella tästä jaksamisesta.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa B)
Heilo 26+6
 
Heippa tännekkin pitkästä aikaa!

On vähä jäänyt kirjoittelut tänne. en vain saa aikaiseksi kirjoittaa.

Onnea wendylle ja tarrasukkia paljon!

Tervetuloa uudet!

Täällä ollaan oltu väliin sairaslomalla, kun iski sellaiset supprit. osastolla oltiin ottamassa lepoa ja piikkejä. Mutta nyt ei supistele niin pahasti. viikon ollut töissä. iltaisin olo on kyl melko voimaton.

Vaunut menin tänää ostamaan Emmaljunga tuplat, tuplat syystä että esikolla on epilepsia. Nukkuu viel päikkärit ja kohtauksia saattaa tulla. Ostin käytettynä. sit toki löytyy ora jovi air esikoisen vanhat ja yhet jotkut briot mummula vaunuina. Kantoliinojakin on pino.

:hug: Kaikille täältä kans ketkä ovat joutuneet RD porukkaan. Piikittäminen ei oo koskaan kivaa. Täällä piikitellää kerran päivässä mut eri syystä.

viimeisimmän neuvolan mittaukset olivat:
25+6, paino 63,6, RR 100/65, Hb 109 ( oli noussut onneksi. sairaalassa se oli vain 96) , SF 22
Syke +, liikkeet ++.

vähän on ollut mieli maassa viime aikoina, kun välii miettii et vois se vauva olla sylissä nytkin jo, jos ei olis mennyt kesken. LA olis ollut 31.7 :'( Mutta sille ei voi mitään ja uus tulokas tulee kuitenkin melko pian syliin. Ja mulla on täällä paapottavana 5 kissanpentua. :)


Lähdemme ens to miehen + kavereiden kanssa kalajoelle. ollaan siel maanataihin asti. Ihanaa olla lapsi vapaana! ei kitinää, valitusta, käpäset puree.... ahdistaa.... IHANAA!!!!

HIMO: uudet perunat! haistan välii jossain ihme paikoissa muka keitetyn perunan. niin iskee himo ettei tosikaan. perunaa ja voita tai kermaviilikastiketta.

Maha on ISO! kaikki kyselee et jokos pian... Vasta syksyllä. Eileen auto varaosa liikkees poika tiskin takaa kantoi mulle vara-osat autoon etten vaan rasita itteä. en sit viittinyt sanoo et meinaan ne ite viel vaihtaa. :LOL:

Kuinka moni on ottanut sen syntymättömän lapsen vakuutuksen? Mä otin sen nyt sit. Kuitenkin kaikkea jo sattunut ja tapahtunut et on se hyvä olla. Kallis se oli, mutta hintansa arvoinen varmaan.


Kuinka moni on ottanut sen vakuutuksen.
Josko sitä menis laittaa esikoisen nukkumaan itte ottaas hyvän asennon sohvalla ja nauttiis hetken hiljaisuudesta

auroora ja "viivi" 27+2
 
Auroora: Onkos se nyt kuitenkaan vasta syksyllä? Eikös se ole jo syksyllä, eihän tässä ole kun kolme kuukautta jäljellä... ;)

Tää lähtee mökille yöks jipii!
Mahtavaa aurinkoista sunnuntaita kaikille! :wave:

LAra 28+3
 
voihan helle ja paikkojen jomotus....täällä esikon futis-cup takana ja hyvin meni :D
itellä paikat ihan soseena kun joutunut kävellä kentältä toiselle jakkara toises kädes :LOL:

nyt pitäis pakata esikon veskat ku lähtee leirille huomenna.....

sutulii 24+4 :heart:
 
Täällä POKS rv 27 + 0 :heart:

Kiva lukea kaikkien kuulumisia.. :)

Heilo: Samasta syystä itsekin olisin kaivannut valmennusta... Me mennään muuten ihan samoja viikkoja, eikös? Mietin, että kun samalta suunnalta ollaan, niin eikö laiteta odottajien treffit pystyyn (kun valmennuksen kautta ei nyt pääse tutustumaan)..? Täällähän oli muitakin KOKS:ssa synnyttäviä: liekkö he sitten pohjoisesta vai etelästä kotoisin?!?

Meille löysi Pienen mummo eilen kirppikseltä mummolavaunuiksi Oran hyväkuntoiset vaunut. Uskon, että ovat n. 5 v. vanhat (kuoseista päätellen), mutta hyvässä kunnossa vielä. Lisäksi mummo oli ostanut hyväkuntoisen mummolasitterin eurolla. Kuosit siinä on nallekuosia, jota en kotiin ehkä huolisi, mutta muuten ihan käyvä peli ja kelpaa mummolassa sitteröintiin oikein hyvin. :) Pyöräytellään sitterin ja vaunujen pestävät kangasosat koneessa ja pyyhitään muuten vielä, niin ovat ihan käyttökelpoisia pelejä! =)

Muutoin nuo vaunuasiat saa mut ihan hermoromahduksen partaalle... Ei olla mitään himolenkkeilijöitä eli varmaankin meillä suurin osa vaunuiluista on Pienen nukuttamista ulkona jne., joten ei varmaan satsata mitään tonnia maksavia Emmaljungia meille, mutta muutenkin valinnanvaraa tuntuu olevan ihan liikaa... Oran uudet Taiga -vaunut limemustina houkuttaisi, mutta mietin, että onko ne hintasa väärtit?!?
 
Huh hellettä!! Onkohan tämä enää tottakaan, että Suomessa on tällaiset kuumuudet. Ja jatkuu vielä ainakin viikon. Tuskastuttaa oloa kyllä melkoisesti, ulkona en pysty olemaan ollenkaan. Iskee heti heikotus ja oksetus olot.

Me otettiin se syntymättömän lapsen vakuutus IF.istä. Oli joo suht kallis, mutta ainoa vertailemistamme vakuutustista jokoa kattoi odotusajan sekä SYNNYTYKSEN. Muut tulevat voimaan syntymähetkestä. Eli tuolla minimoidaan murheet, jos synnytyksessä tulee jotain komplikaatioita. Uskon, että teimme hyvän valinnan!

Mikäs teidän mielestänne on se viimeinen rv lentomatkustamiseen? Suunnitellaan tuonne v 30 paikkeille lomareissua, ja ihan en tiedä onko enää turvallista lentää. Noissahan lienee yhtiökohtaisia eroja miten koneeseen ottavat.

Nyt takaisin tuulettimen viereen pötköttämään, menee se loma näinkin. Sisällä istuen... *syntiä!!*

Nappula-10 25+1
 
höh, huomasin että siitä äitiyspakkauksen 50cm kietaisubodysta on irronnut yks neppari :eek: pitänee varmaan valittaa/palauttaa se, en rupee ite väsään mitään neppari uutta paikalleen...

hitto että on kuuma! poikakaan ei viihtynyt ulkona edes näin illalla (kuuden-seitsemän aikaan)
ja mun tekis mieli ajella tukkani pois kun on niin tuskaisen kuuma, ja vaikkei tää oo ees pitkä tukka mut ilmeisesti sen verran paljon tätä kummiskin päässä on :whistle:

vähän nauratti kun tossa vertailin omia vanhoja vauva-ajan vaatteita ja näitä äitiyspakkauksesta tulleita. esim. 60cm potkuhaalari oli varmaan 3 kertaa leveempi -79 vuosimalliin verrattuna! onhan se tietty kivaa että on enemmän liikkumatilaa mut joo, liika on liikaa...nuo on kyllä ihan hillittömän leveitä vaatteita tuolla pakkauksessa!

vakuutusta ei olla otettu tälle eikä otettu esikoisellekaan. oli kyllä harkinnassa mut meni sit kaiken muun sähellyksessä ohi. ja onneks ei sit mitään tullut.

nyt pitäis alkaa pähkäileen että meniskö vai eikö sitä sinne yksityiselle 4D-ultraan, käsittääkseni viimeisiä mahdollisia viikkoja viedään missä saa kunnon kuvia vielä irti maha-asukkaasta (jos oikein muistan)

noonie+plikka 27+1
 

Yhteistyössä