Onnittelut vielä eilispäivän kunniaksi Saralle ja Juholle!!!
Huuh ja puuh, ihan oikeessa ootte, että mies teettää työtä.... onnistuin eilen pilaamaan potentiaalisesti kivan päivän mojovaan riitaan - ja voitte vaan arvata mistä: siivouksesta :headwall: . Isovanhemmat veivät tytön yllätysyökylään heti aamusta ja meillä tosiaan koko päivä kahdenkeskistä aikaa. Kuitenkin, kun on ensi viikonloppuna synttäribileet, niin totesin, että on pakko vähän ennakkosiivota huushollia (kun se siivoojakaan ei nyt hetkeen tule). Ja mies vaan möllöttää tietokoneella, eikä ala imuroimaan alakertaa, vaikka minä olen jo toisen kerroksen hoitanut ja siellä mopin kanssa pyyhin. Sitten iski vielä päälle pahoinvointi ja ruuan puute (mun verensokeria ei vain saisi päästää tippumaan, kun muutun aika inhottavaksi...) ja lähdin vihoissani kauppaan ja hain vain itselleni ruokaa. Takastullessa oli sitten kova vääntö asiasta ja olipas hedelmällistä: multa itkuraivarit ja mieheltä kommentti, että no otetaan se siivooja sitten kahdesti kuussa (joo ja kukas sen maksaa, kysyn minä?). Sitten kun sain ruokaa, niin olin jo hieman rauhottuneempi... ja älysi mieskin mennä pihatyöt hoitamaan, siivosin loppuun ja sovitteluna vei sitten minut illalla ulos syömään. Mut kuiteskin, jäi paska fiilis koko päivästä... olikohan vaan taas kommunikaation puutetta... ja mun pitäis oppia, että en ala riitelemään nälkäisenä... onko ketään muuta, joilla verensokerin heittely vaikuttaa voimakkaasti mielialaan? Mies sen kyllä yleensä tiedostaa ja välillä älyääkin kysyä, että millos oot viimeksi syönnyt?
Mutta.. enpä minä jakaisi kovinkaan kauan yksin pyörittää edes tätä yhden lapsen elämää. Suuri kunnioitus kyllä suurperheitä ja yksinhuoltajia kohtaan! Mulle ainakin se rinnallaolija on niin kullanarvoinen, ehkä en sitten ole ihan niiiin antaumuksellista äitityyppiä? Ja tottahan se on, mitä YO kirjoitteli, että on kiva, kun on joku jonka kanssa jakaa ne ilonaiheet lapseen liityen, kukapa muu tosiaan jaksaisi minun kanssa ihmetellä, että on se söpö, kun se tekee noin tai näin. Sitä jäin myös pohtimaan YO:n kirjoittelusta, että onko sinulla lähipiirissä Viulle jotain turvallista mieshenkilöä? En nyt välttämättä usko, että miehenmalli on niin maailman tärkein asia, mutta olishan se hyvä, että jotain positiivisia kokemuksia saisi noista miespuolisista... Mutta ukkirintamalla ei tainnut siis kovin vankkaa turvaverkkoa olla? Mites sellaiset varaukki- ja -mummo järjestelmät? Toimiikohan sellaiset oikeasti, kuinka hyvin? Joskus muistan vain aiheesta lueskelleeni...
Kommentoitavaa oli muutakin... milla-marialla ikävä pakastinepisodi, noita olen kuullut muitakin ihan vastaavia tarinoita. Miehen siskolta meni koko kesän marjasatokin roskiin, kun arkkupakastimen sulaminen huomattiin liian myöhään... ja lapsukainen siinäkin asialla.
Vielä halauksia sairastelijoilla ja äitivaalle ja muillekin, jotka kamppailevat noiden päivunien kanssa... *koputtaa puuta* meillä on sillä saralla onneksi hyvä tilanne, vaikka yöt eivät ihan auvoisia olekaan. Ja halaus myös tohtorille!
Kukas vielä kyselikään hampaista, tinis (?), meillä oli pitkään vain ne kaksi alhaalla, mutta nyt on parisen viikkoa ollut jo kaksi ylhäälläkin, yllättävän hitaasti tulivat läpi nuo ylähampaat.