Lokakuun 2009 Mahanpyöriäiset ******Huhtikuussa 2010******

Huomenta!

Yö meni PALJON mukavammin. Tyttö heräsi vain kerran ja sekin herätys vasta 4-5 välillä =)
Hampu on nyt tullut koko leveydeltään ulos, mutta en ole varma, onko se viereinenkin tulossa, kun edelleen kovasti jäytää nyrkkiään. Pitää yrittää uutsia. Voisi minun puolestani tulla perään heti.

Iitun emo:

Kahden lapsen kohdalla olen huomannut, että mikä tahansa merkki ei välttämättä käy. Mikä sopii yhdelle, ei sovikkaan toiselle.

Esikoinen ei kestänyt Tuttelia ollenkaan, vaan oksensi kaiken aina rytinällä kaaressa ulos. Sempper korvike sai aikaan piereskelyä suuressa määrin, mutta NAN-korvike sopi hyvin. Siirryttiin sitten säästeliäisyyden nojalla NAN-jauhekorvikkeeseen. Maksaa meidän kaupassa n.5e ja siitä saa n.4l korviketta.

Tytöllä oli suunilleen samalla tavalla, Tutteli oksetutti ja Sempperi samaten ja lisäksi pieretytti, mutta taas NAN sopii ja jauhetta käytetään. =)

Siskon poika taasen pystyi juomaan vain Sempperiä.

Mahan palautuminen:

Esikoisesta maharöllö pysyi oikeastaan aika itsepäisesti 8kk kunnes alkoi rytinällä kadota.
Tällä kertaa palauduin super nopeasti, ei tainnut kestää kuin 2kk ja maha oli vetäytynyt takaisin.
Toki tuossa nyt on kahden raskauden jälkeen tuollainen nahkamakkara, joka ei poistu varmasti koskaan, ehkä korkeintaan vähän kiristyy jos rehkii naama punaisena vatsoja :LOL:

Tuota Iinaa on tosi metka katsella. Toinen on niin onneissaan nyt kun osaa kontata ja voi jos häntä kehuu, niin naamalle leviää sellainen täydellisen ylpeyden hymy, joka ulottuu korviin saakka ja alkaa esitellä taitoaan entistä ylimalkaisemmilla liikkeillä :D
 
Jerellä on alkanut joku ihmeen rupattelu vaihe yöisin. Kamala pälpätys kuuluu hänen huoneesta kun etsii juttuseuraa. Ei nukahda enää tuttiinkaan vaan sylkee pois ja jatkaa jutteluaan... Väsyttävää.

Korvikkeista: Meillä esikoisen massu ei kestänyt Tuttelia eikä Semperiä ollenkaan. Kaikki tuli rytinällä jommasta kummasta päästä ulos. Nan sopi ja sitä sitten käytettiin koko korvike aika. Tällä toisella ei olla kokeiltukaan kuin Nannia ja se sopii. Ja mielestäni noista korvikkeista jostain olen lukenut että juurikin tuo Nan on vatsaystävällisin, mutta tiedä sitten mikä on totta ja mikä ei... Ja kaikille tosiaan ei sovi kaikki. Samasta korvikkeesta tosin voi jauhe sopia paremmin kuin valmis nestemäinen... :)

 
Heippa ja hyvät pääsiäiset näin jälkikäteen! :)

Korvikkeista: Meille taas nan sopi sen 2-3kk ja sitten lakkasi sopimasta. Nyt käytetään tuttelia.

Iinalle onnea hampaasta, mukava että kiukkuilu loppui ja toinen saa taas nukuttua :) Meillä kestää todella kauan, että hammas kasvaa esiin. Ikenessä on se reikä eli on puhki, mutta mitään hammasta ei vielä ole tullut esiin sieltä. Niia nukkuu hyvin ja syö hyvin, oli vain se yksi kiukkuilu yö ja päivä. Olisi kiva että hammas tulisi esiin =)

Niia ei tykkää puurosta... Sitkeästi meinaan kyllä tarjota kunnes tottuu, mutta ei sen ekan kerran jälkeen oo ollu mikään menestys tuo riisipuuro. Nyt ollaan viikko syöty sitä ja varmaan tuo paketillinen loppuun ja sitten ostan kaurapuuroa, jos menisi paremmin. Sosetta oon laittanu puuron kanssa ja silloin menee paremmin, kun sose menee ekana suuhun. Milloinkohan voisi ottaa iltapuuron mukaan, nyt tuosta aamupuurosta ei ainakaan oo tullu mitään masuvaivoja.

Alley ja Niia 5kk 1vko
 
Moikka!

Onnittelut puolivuotisille sekä uusia hampaita ja taitoja omaaville pikkuisille!! Sekä tietty äideille!

Meillä pääsiäispyhät menneet ihan kotona ollessa, pienempi potee vatsatautia. :( Kivasti alkoi just kun oltiin korvatulehduksesta selvitty, vatsatauti alkoi suoraan antibioottiripulin perään. Eli yöt olleet levottomia aika pitkään, mutta ihmeesti sitä siihenkin tottuu.

Maha mullakin on vielä, tai siis tuollainen ihme makkara jota ei ole aikaisemmin ollut. :) Kaksi kiloa on vielä lähtöpainoon ja jumpissa käyn säännöllisesti mutta en ajatellut ottaa paineita jos tuo kumpu ei tuosta häviä. Esikoisen jälkeen palautui jossain vaiheessa ihan ennalleen ja ilman mitään himotreenaamista, saa nähdä miten tällä kertaa käy.

Itun emo Kai yleisesti Nannia pidetään vatsaystävällisimpänä, mutta yksilöllistähän tuo on... Ehkä kannattaa kokeilla eri merkkejä ja ostaa isot lastit vasta sen perusteella? Sittenhän on noita kalliimpiakin korvikkeita joissa tuota maidon proteiinia on pilkottu enemmän, esim Nan H.A. tai Nutrilon Comfort. Eli jos kaikki tavalliset korvikkeet kipristää massua niin voi kokeilla noita.

Meillä ei vielä liikuta eteenpäin, sitä taitoa kovasti odottelen. Konttaus- ja karhukävelyasentoon nousee ja lähelle istumistakin mennään. Voi olla, että oppiikin istumisen ensin... Esikoinen lähti konttaamaan vasta, kun oli oppinut istumaan. Jos tavoittelee jotain lelua, yrittää hyökkäillä sitä kohti konttausasennosta ja sillä tavalla saattaa päästäkin vähän eteenpäin. :D Se on kyllä hauskaa seurattavaa...

Ja vielä 6kk mitat viime viikolta:
paino 8070g, pituus 70cm ja py 45,6cm

Pikki ja pojat 6kk ja 2,5v
 
Hei taas!

Iina on ihan höyrypäinen. Puree kaikkea :D
Tuossa ennen päikkäreitä taas konttaili Kameleonttina täällä ja silmät suorastaan kiilui, kun näki sanomalehden roikkumassa sohvalla.
Sen kun sai, niin RIIPS RÄÄPS...tuli sitten luetuksi se lehti :LOL:

Sitten tyttö on niin tomeran näköinen, kun nyt istuu suht oikealla tavalla nojaten jompaan kumpaan käteensä ja tutkii varpaitaan...posket näyttää siltä, että ne putoaa :D
Ja kun varpaat ei enään saa uteliaisuutta tyydytettyä, lähtee siitä suoraan konttaamaan ja meidän Sulo-pupun häkille huutamaan ja räyhäämään :snotty: :D

Alkaa tässä pikkuhiljaa hahmottua tuo tytön persoonallisuus paremmin. En jaksa uskoa, että tuosta välttämättä tulisi mikään hentoinen kiltti prinsessa, pikemminkin muistuttaa Kaalimaan kakaran ja Peppi Pitkätossun risteymää ripauksella Vaahteramäen Eemeliä :LOL:

paapelo+Leo 2v ja Iina +6kk :heart:
 
Kuukausi on taas vaihtunut. Mukavat pääsiäiset näin jälkikäteen!

Talvicille kiitos uudesta pinosta.

Solmulle Onnea plussasta ja tarrasukkia matkaan!

Onnittelut puolivuotiaille ja uusia taitoja oppineille.

En viime kuussa ehtinyt paljon kirjoittelemaan, lukemasa yritin käydä. Oli vain niin paljon kaikkea. Mut jos nyt olisi rauhallisempaa aikaa tulossa. Olin kahtena päivänä töissä, en kuitenkaan omassa työpaikassa. Siinä sitten meni aikaa, kun piti tunteja valmistella. Mies on paljon ollut rakennuksella eli Hope meillä on samanlainen tilanne. Iltaisin myös yrittää tulla kotiin niin, että ehtii tehdäö neitille iltatoimet. Sitten on "juhlien" järjestämistä, jotka on kesällä.

Mahaa on vielä jäljellä, vaikka paino on samoissa lukemissa kuin ennen odotusta. Zumbassa on tullut kerran viikossa käytyä. Olen tykännyt tosi paljon. Mut ehkä tuo maha tuosta jossain vaiheessa pienenee.

Meillä nukutaan päivisin pitkät päiväunet (3-4h). Kiinteitä aloitettiin maistelemaan 5kk iässä. Peruna on maistunut hyvin. Perunan kanssa olen antanut joko porkkanaa, maissia tai kukkakaalia. Nyt ollaan maisteltu lihoja. Ei olla vielä otettu kuin yksi kasvis-liha-soseateria päivään, kun nukkuu pitkät päiväunet. Nyt neiti saa lisäksi aamu- ja iltapuuron. Ollaan annettu Muksun kaurapuuroa. Hyin maistuu hedelmäsoseen kanssa. Neiti nukkuu kohtalaisen hyvin yöt. Pari kertaa herää syömään, vaikka ajattelin, että kun saa illalla puuroa, voisi herätä vain kerran. Ei oikein tahdo rauhoittua tutilla.

Nyt ollaan muutama viikkoa käännytty selältä vatsalle. Vatsalla ollessa nousee käsien varaan. Kovasti yrittää eteenpäin päästä, mut vielä ei ihan onnistu. Välillä työntää käsillä taaksepäin eli peruuttaa ja kiertää itseään akselinsa ympäri.

5kk neuvolassa paino oli 8116g ja pituus 67.7 cm. Hyvin on kasvanut.

Nasuli08+Neiti 5,5kk
 
Atella on ensimmäinen flunssa, kuume ei sitten ilmeisesti johtunutkaan hampaista, vaan torstaina alkoi yskimään. 5 päivää oli kuumetta/lämpöä, nyt ei enää onneksi ole, mutta yskä edelleen on..

Paapelon Iina on kyllä liikkuvainen neiti =)
Atte kääntyy selältä mahalleen ja mahalta selälleen ja pyörii akselinsa ympäri hitaasti mutta varmasti :D ja eteenpäinkin hieman pääsee kun tarpeeksi kauan jaksaa yrittää.
Nyt kun oli kipeänä niin ei kyllä juurikaan lattialla viihtynyt, jospa sitä nyt kun alkaa paranemaan niin pikku hiljaa opitaan lisää uusia taitoja :)

Perjantaina Atte tulee 6kk! Äkkiä on aika mennyt, perjantaina on myös neuvola palaan sillin uusien mittojen kera.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Oivoi ihana Iina tossa :)

Nyt on lomat lomailtu taas hetkeks :D Olipa kiva kun ei tarvinu itte tehdä ruokaa.
Me aletaan nyt sitten kohta syömään ihan oikeeta ruokaa :D Voi että, äitiä ihan jännittää :) Aika menee niin äkkiä!
Mahasta: Mulla ei oo jääny kummastakaan raskaudesta mitään pehmosta tai löysää nahkaa vaan maha on ihan entisellään.. Lääkärikin kovasti imarteli sillon jälkitarkastuksessa ja totes että eipä uskois että oot yhtäkään synnyttäny. Mulla tulikin ihan pieni maha kummastakin tylleröstä, niin eipä se venynykkään ollenkaan :)

Mutta nyt äkkiä vielä sapuskaa mulle kun ei oo kerinny oikein koko päivänä syömään!

Onnea kaikille puolivuotiaille! Ja kiva kulla kun tulee uusia taitoja ja sitte niitä hampaita :D Meillä ei näy kumpiakaan, pari kertaa pieni on konttausasentoon noussu, ei muuta uutta :D

Rauhallista yötä! =)

Empsu
 
Empsu, ole onnellinen ettei sulla ole jäänyt mitään löysää vatsanahkaa tuohon roikkumaan :D Mäki voisin lahjoittaa tuon jollekin halukkaalle...

ihania kuvia taas paapelolla. teillä on kyllä liikkuvainen neiti :)
 
Iina on kylla tosi paljon meidan Unnan olonen - paitsi etta Unna ei ihan yhta vauhdikas vauva ole (viela!).

Mulla oli lahtopaino 55 ja olin kylla tosi vahan liian hoikka sillon. Nyt on jaljella selanen 58 joka sais painona pysya, mutta vatsanahka ja pieni rengas sais kylla lahtea.
Mutta ma koen tan kylla ongelmalliseksi koska nalka on koko ajan kamala. Siis imetyksesta johtuen. Enka ma siis lihava ole mutta arsyttaa kun ei oikeen ikina ole ollut makkaroita ja nyt taytyy kikkailla vaatteiden kanssa ettei makkarat nay..
Taalla ollaan tosi ulkonakokeskeisia ja huomaa kylla etta kaikkien naisten katseet kavasevat mun vyotarolla. Se arsyttaa ja luo paineita sinne missa ei niita todellakaan pitais olla.
Mun paikallinen kaveri on raskaana ja se koko ajan tarkkailee kuinka paljon painoa on tullut ja ylpeilee silla etta oma painonsa on pudonnut kun lasten painoarvion (odotaa siis kaksosia) mukaan vauvat kasvavat hyvin. Hoh hoijakkaa..Mun ollessa raskaana kiinnitti koko ajan huomiota mun painonnousuun...aargh!
Kylla miehetkin asiasta ovat kiinnostuneita mutta eivat ihan noin suoraan asiasta huomauttele.

Ma halusin kysasta miten teilla on peitonheiluttelupuuhat lahteneet kayntiin..vai ovatko lahteneet? Meilla on hiljasta enka siksi ole viela oikeen mitaan ehkasyakaan lahtenyt etsimalla etsimaan...sanotaan nain, etta aippapakkauksen kumeilla on selvitty :( Ei vaan kiinnosta. Ja tietty se etta meidan vuorokausi rytmi on erilainen ja mies tekee myos yovuoroja...Mutta joo, on tassa tosiaan eroa raskausaikaan jolloin makkarissa meni tosi kovaa! :)
 
Moi kaikille! :wave:

Talvicille kiitoksia taas uudesta pinosta!

Siihen alun listaan voisi mun kohdalle (pitkin hampain) vaihtaa iäksi jo 30, kun vaihtui jo viime vuoden puolella...

Hilma täyttää perjantaina puoli vuotta! Tuntuu kyllä uskomattomalta :) Olikos täällä monta muuta jotka täysimettää tai on imettänyt puolivuotiaaksi asti? Lueskelin tuolta imetyksen tuki ry:n sivuilta noita merkkejä että koska vauva olis valmis syömään kiinteitä. Muuten kaikki kohdat kyllä täyttyy, mutta siinä oli että sitten kun vauva vaikuttaa nälkäiseltä vaikka juo maitoa. Meillä on ennemminkin niin että ihmettelen päivät että miten voi olla ettei Hilmalla vieläkään ole nälkä :p No, aion aloittaa kiinteät nyt kuitenkin kohta joka tapauksessa. Viime viikolla oli oikein tuskainen olo, kun tissit oli ihan halkeemispisteessä eikä tyttö syönyt kovinkaan usein vaikka koitin tyrkyttää. Tuli kyl mieleen, että olisko sillä vähän aikaa sitten ollu sellanen tiheän imun kausi (kun sitähän sanotaan että esim. 6kk kohdalla sellanen voi olla) ja tissit sitten sen jälkeen tuntui liian täysiltä kun Hilma oli taas palannut normaalirytmiin.

Tein viimeviikolla omenasosetta kaupan omenoista, ja sain todeta että se tuli kalliimmaksi kuin valmiiden sosepurkkien ostaminen! Eilen tein porkkanasosetta. Se nyt tuli hiukan halvemmaksi, mutta tuntui että kova homma siinä oli näin tottumattomalle soseenvalmistajalle. Täällä on noista jääpalamuoteista varmaan keskusteltu ennenkin, mutta en muista mitä. Joten kysyn että mitä teette noitten jääpalamuoteissa pakastettujen soseannosten kanssa? Eli sit kun ne on jäätyneet siinä, ja ne siirretään rasiaan, niin siinähän se palan pinta pikkuisen sulaa, että ne saa yleensä irti siitä jääpalamuotista, niin eikös se oo sitten vähän huono juttu? vai onko? kun kerran sulanutta ei sais pakastaa uudestaan. Ja sekin siinä on ärsyttävää että kun ne palat on pinnaltaan vähän sulaneita, niin ne juuttuu toisiinsa. Tein niin että laitoin ne lautaselle ja pistin pakkaseen vielä kertaalleen, ennen pakastuspussiin siirtämistä, ja koitin vielä laittaa ne sinne pussiin vähän erilleen toisistaan, niin että pussi oli litteänä alustalla.

Mahasta sen verran että on se vähän eri näköinen kuin ennen. Ei niin pahasti onneksi että se ei olis enää palautettavissa ennalleen. Täytyis jaksaa aloittaa vatsalihastreenit... :whistle: Paino on ollu jo pitkään sama kuin lähtiessä, se oli jo ristiäisten aikaan sama kuin ekalla äitiysneuvolakäynnillä, mielestäni se paino putosi vähän liiankin nopeesti, olin vähän huolissani silloin että toivottavasti se ei maidon tuloon tai koostumukseen mitään vaikuta. Nyt oon huomannut että takapuoli ja reidet on paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta! Vauvan nostelut ja imetys on tehnyt kivasti tehtävänsä. Eikä allitkaan heilu ehkä ihan niin paljon kuin normaalisti...

Ihan kamala ilma, sateista ja harmaata! Illalla suunnittelin että mentäis Hilman kanssa nyt päivällä hakeen vaunuilla yks paketti postista, mutta en mä tonne sateeseen viiti lähtee! Jos ois ees jotkut kunnon sadevarusteet, siis itellä, vaunuissahan on hyvä suoja, niin voitais kipaista pieni lenkki. Täytyis varmaan hommata.

Niin siitä istumisesta piti vielä kommentoida, että oon kuvitellut että sylissä voi istuttaa mielin määrin. Paapelokohan se oli joka sanoi että kunhan ei pitkiä aikoja istu sylissä. Mä kysyin joskus neuvolan tätiltä (joka kyllä vähän arpoo aina vastauksiaan mun kysymyksiin) joka vastas että kyllä sylissä voi istuttaa. Meillä nimittäin Hilma istuu aina kun se on sylissä. Nykyään onneks vähemmän tarvii pitää sylissä, kun se keksii kaikkea hauskaa jo lattiallakin kun pääsee liikkumaan jo useita metrejä kierimällä ja pyörimällä. Mitenköhän on, voiko se olla jotenkin haitallista? Sitä itsekin ihmettelin silloin, kun itestä tuntu että samalla tavallahan se on istumista sekin kun sylissä istutaan. Hilma myös välillä mieluummin seisoo sylissä kuin vaan istua möllöttää, jos on sillä tuulella.

Hanikka ja Hilma (muutaman päivän kuluttua 6kk)
 
Nyt sain meidän ärripurrin päiväunille :) Olen miettinyt, että koska tuo meinaa lähteä liikkeelle, kun merkkejä on ollu ilmassa ainakin kuukauden ellei pidempäänkin. Nythän Niia pääsee jo minne haluaa, mutta takapakilla. Tänään sitten kun menin alas pukemaan ulkovaatteita niin änkesi hetkittäin itsensä konttausasentoon, kovasti on myös treenannut punnerrusasentoon menoa.

Puurokin kelpasi tänään paremmin kuin aikaisemmin, tosin tarkoituksella tein tytölle kovan nälän, jotta haluisi syödä sitä. Ei mennyt edes naama mutruun :)

Ihania kuvia Paapelo :) Iinakin näyttää jotenkin vanhemmalta kuvissa mitä onkaan, ei yhtään ns. vauvamaisia nuo asennot enää :D

Täällä on vielä mahaa jäljellä raskaudesta, myös painoa sellaiset 4-6kg. Mutta olen niin perso makealle, että on vaikea olla ilman karkkia. Toivon, että pääsisin eroon makean himosta Niian myötä, meillä kun on tarkoitus yrittää kasvattaa Niiaa niin ettei opi näihin herkkuihin mitä normaalisti syödään. Eli herkku voisi olla joku hyvä hedelmä tai dipattavia kasviksia, rahkaa/jogurttia ja marjoja tms eikä pullaa, limua ja karkkia. Vaikeinta varmaan on saada isovanhemmat ymmärtämään tämä periaate :D Noita normaaliherkkuja voisi saada sitten vain synttäreinä tms että olisivat sellaista oikein speciaalia, muuten sitten herkuteltaisiin terveellisesti.
 
Tuosta istuttamisesta... Meillä sanottiin neuvolassa, että Niiaa voi istuttaa sylissä ihan hyvin ilman rajoituksia, on niin jäntevä tyttö ja sylissä on parempi tuki kuitenkin kuin pelkästään lattialle laitettuna. Mutta muuten ei saa ennen kuin vetää itse itsensä istumaan. Sitten kun saa itsensä istumaan niin voi alkaa treenaamaan istumista ilman tukea, mutta sillonkaan ei kovin pitkiä aikoja alkuun. Meillä vielä kun on se lonkkalasta ollut niin liian aikainen istuttaminen saattaa vahingoittaa lonkkia ja selkää tietysti.
 
Voi että on taas ihania kuvia Paapelolla =)

Niin ja minultakin myöhästyneet onnittelut Talvicille!!!!!

Meillä 5kk neuvola takana. Marcus kasvaa hyvin eli pituus 67cm ja paino 7280g. Nyt oli muuten todella kova taistelu saada rotarokote alas. Minusta tuntui, että Marcus puklasi kaiken ulos, mutta neuvolatädin mukaan annos on erittäin ylimitoitettu juuri tuota varten ja tarpeeksi jäi kupuun.

Minulle on raskaudesta jäänyt aika paljon painoa. En ole sitä kotona niin huomannut, mutta kun oltiin ensimmäisellä ulkomaanmatkalla, niin lentokentän kokovartalopeilistä oli vaikea tunnistaa itseään. Mietin, että onko tuo rehevä renesanssityylinen naishahmo todella minä.

Ensimmäinen matka muuten meni todella hyvin. Lentokoneessa oli hieman raskasta, kun Marcusta täytyi koko ajan toisen vanhemman leikittää/kantaa, mutta paikanpäällä Zyrichissä oli ihanaa. Kaupungilla oli todella helppo liikkua vaunuilla ja Marcus oli selvästi kasvanut sykäyksen, kun jaksoi hereilläkin loikoilla vaunuissa ja kahviloissa tapitella tyytyväisenä ympärilleen. Museoissakin Marcus oli innokkaana kantorepussa. Tosin maalausten sijaan ihmetteli ikkunoita ja valoa :LOL:
 
Huomenia tai alkupäivää =)

Painosta:

Minähän painoin 58kg kun raskaus alkoi. Mielestäni olin juuri sopiva, lihaksia kun oli kertynyt oikein reippaasti pojan raahaamisen seurauksena :D Pehvassa nyt tosin oli pehmeyttä, mutta mielestäni pitääkin vähän olla ;) Raskauden lopussa painoin 64kg.
Nyt olen niin surkea ilmestys, kun painoa on nippanappa 52kg, kaikki luut paistaa vaan, hyi olkoon.
Kun lopetin imetyksen tuossa 3vk sitten, niin oli ihan uskomattoman ihanaa, että ei ollut JATKUVASTI NÄLKÄ. En ollut tajunnut tuota jatkuvaa nälkää vastakun se tunne katosi. Aika hassua, kun söin kuitenkin ruokaympyrän mukaisesti reilusti ja vielä ekstraa päälle.
Mutta paino ei siltikään ole nyt noussut mihinkään. Tosin siis nyt syön kuten normaalisti ihminen söisi, siis tasapainoisia aterioita :D
Tuossa kun aloittelen lenkkeilyt ja jumpat, niin todennäköisesti annoskoko taas kasvaa, mutta ainakin ne syödyt ruoat näkyvät lihaksissa sitten :D

Iinasta:

Juu, olen itse huomannut myös, että tuo tyttö on niin vanhemman vauvan oloinen.
Salaa toivoin, että tyttö olisi sellainen rento tapaus, kun veljensä oli kanssa tuollainen nopeasti motorisesti kehittyvä, mutta jotenkin luulen, että tämä on joku minun ja miehen geenien yhdistämisestä johtuva komplikaatio :LOL:
Kunhan ei vaan nousisi seisomaan omin avuin kuukauden päästä kun 7kk täyttää, poika kun sen teki ja se oli niin hirvittävää katseltavaa, kun ei noin pienellä ole mitään älliä päässä tuollaisten asioiden suhteen :kieh:

No juu, nyt odottelen miestä kotiin kaupasta, kun pitää näyttää taas parit haettavat asunnot. Ne jotka nyt valmistuu tähän meidän lähelle on nyt tulleet hakuun ja ovat kivan oloisia ja meinasin manipuloida vähän miehen ajatuksia, jotta haettaisiin niihin. Minulla kun on kerta annettu tämä ympäripuhumisen taito, vieläpä sellaisena, ettei se manipuloitava edes tajua tulleensa ympäripuhutuksi vaan pitää sitä lähes täysin omana päätöksenään :whistle: :D
 
Heip!
Ihania kuvia Iinasta :)

Mulla on myös paino lähtölukemissa. Maha on sellainen, että aamulla se on tosi litteä ja mitkä tahansa housut menee tosi mukavasti päälle, mut sitten jo muutaman tunnin päästä se alkaa vähän lässähtää. Mut ei se kyllä mikään iso ole. Linea negra on edelleen :D Koskahan sekin katoaa...

Mä oon kyllä kans istuttanu Siljaa sylissä jo aika kauan ja nyt hän istuu aika hyvin jo ilman tukeakin lattialla muutamia sekuntteja. Sängyllä ihan paras leikki on se, kun pistän hänet tukevasti istumaan, heiluu siinä muutaman sekunnin ja sitten kaatuu johonkin suuntaan :) Se on hänestä tosi kivaa.

Hanikka: Mä oon myös täysimettäny koko ajan. Ei Siljalle kyllä millään pääse nälkä tulemaan maidollakaan... Mutta lauantaina täyttää 6kk ja sit alotetaan joka tapauksessa :) Kyllä tytsyä niin kovin toi syöminen kiinnostaa että on kiva hänen kanssaan nyt alottaa.

Silja rupeaa nyt vihdoin vähän paranemaan tosta taudistaan. On toi rs aika sitkeä... Yskä on kyllä vielä ja nuhakin. Mutta muuten on parempi. Syöminen takkuili koko pääsiäisen niin, että olin ihan varma että tulee vielä rintatulehdus kun rinnat oli ku kivet koko ajan. Hän söin niin vähän. Lypsin sit pulloon ja ihan uskomattomia määriä sieltä rinnoista voi tulla! Siis vain toisesta rinnasta otin niin vartissa 200ml eikä edes ollu tyhjä sen jälkeen, vaan vielä imetin siitä samasta :eek: On kyllä ihmeellinen juttu tämä maidontuotanto...Nyt alkaa syöminen olla parempaa, mutta jostain syystä Silja lopettaa syömisen kauhean aikasin, eikä enää vaan suostu syömään. Huutaa vaan. Ihme juttu. Mut ei kyllä vaikuta nälkäiseltä.

Jaahas. Päikkäriläinen heräsi. Mumisee omiaan vaunuissa :D Hassua, kun tyttö on ruvennut olemaan niin tosi iloinen aina herätessään. Saattaa pitkäänkin jutella yksinään vaunuissa ennenkuin otan sisään.

hemari ja Silja 4pv vaille 6kk
 
Paapelo, aivan loistavia kuvia Iinasta, ihana tyllerö =) Ja sähän tiedät taimista huomattavasti enemmän kuin minä, niin kerro missä mokasin... Eli koulimisen jälkeen mun keisarinelämänlangat kuoli melkein kaikki :ashamed: Ne vaan nuupahti. Muutama on vielä elossa onneksi. Mä yritin olla erittäin hellä ja nätisti laittaa ne ruukkuihin, tuin myös ne, kun oli niin pitkiä.... Apuaaa :whistle:

Tosta istumisesta, niin 4kk lääkäri neuvolassa sanoi meille, että voi istuttaa, kunhan tukee kainaloista. Siitä asti me ollaan Saraa istutettu niin sylissä, kuin välillä lattiallakin leikkiessä. Alkaa pikku hiljaa tämänkin neidin luonne tulla esiin... :whistle: Ja niinkuin arvelinkin, voisin vannoa että helpolla tämän typyn kanssa ei tulla pääsemään..... :LOL: Esimerkiksi jos jää yksin ja alkaa olemaan tylsää, niin Sara sit kiljuu, kiljuu ja kiljuu niin kauan, että hänet huomataan ja mennään ottamaan syliin tai seurustelemaan hänän kanssaa :LOL: Sit on elämä taas hyvin... :p Sama jos ruoka ei nyt satu olemaan erityisin hyvää, niin sama kiljumiskonsertti alkaa...
 
mahasta : mulla on paino pudonnut jo jokusen kilon lähtöpainon alle mutta onhan tuo mahamakkara venynyt 4:stä lapsesta ihan kiitettävästi enkä sitä varmaan koskaan ihan timmiksi tule saamaakaan,mutta näillä mennään :D oon ihan hurahtanut zumbaan :heart: oon nyt about 2-4 kertaa viikossa zumbannut kotona kun pikkuset on päiväunilla tai illalla kun mies kotona,nyt ei jalatkaan ole enää niin solmussa kuin alkuun kun oli askelkuviot ihan hakusessa :D on keksivartalolle hyvää treeniä!!

korvikkeena meillä on nyt viikon ajan juotu sempperiä johon siirryttiin tuttelista kun yritän selvittää poitsun mahottomalle piereskelylle syytä,ehkä jonkin verran on paukuttelu vähentynyt mutta ei nyt kauheesti,seuraavaksi sitten koklaan nannia,isäntä päätti että sempperi ensin kokeiluun kun on halvempaa :LOL:

palaan taas paremmalla ajalla... :wave:

kaurisäiti ja pikku-isäntä :heart:
 
Missah:

Millaista multaa käytät?
Huomasitko katkesiko juuria? Entäpä oliko taimissa jo oikeita lehtiä, vai vasta ne ensimmäiset sirkkalehdet?
Entäpä sitten mullan kosteus?

Jos multa on esimerkiksi mustaa multaa, on se pienille taimille turhan tuhtia. Mustamulta on yleensä niin tiivistä, että pikkutaimien juuristolle ei jää ilmavuutta ja juuristo tukahtuu.
Parasta olisi siis valita sellainen multa laatu, jossa on enemmän turvetta ja hiekkaa kuin kompostimultaa. Tällöin kasvualusta pysyy huokoisena ja läpäisee vettä sopivasti kuivahtamatta kuitenkaan hetkessä. Näin juuret saavat ilmaa ja ravinteita paremmin. Ulos istuttaessa, jos istutat ruukkuun tai laariin, voi pohjalle laittaa mustaamultaa ja pinnalle kevyempää multaa.
Kaupoissa myydään myös vermikuliitti nimistä tuotetta, joka parantaa kasvualustan laatua.

Jos juuria pääsi katkeamaan, voi olla, että taimi vain protestoi hetken lurpahtamalla, mutta tokenee tai sitten vain ei ole kestänyt. Nuo elämänlangat ovat kuitenkin nopeita itämään, joten voisithan kuolleiden tilalle tökkäistä uudet siemenet.

Jos taimessa ei vielä ollut kasvulehdistöä, saattoi koulinta osua liian aikaseen vaiheeseen. Itsellä ovat kyllä taimet monesti nuukahtaneet tämän takia, mutta ne vahvimmat ovat siitä selvinneet.

Ja jos multa on ollut liian märkää, on saattanut käydä niin, että hennot juuret ovat alkaneet mädäntyä.
Itsellä on toiminut suht hyvin sellainen nyrkkisääntö, että kun multa on kuivaa kun pintaa rapsuttaa, voi pinnan sumuttaa oikein kunnolla ja katsoa päivän päätteeksi onko pinta vielä kostea. Jos pinta on kuiva taas, laitan kannulla vettä niin, että vettä on pinnalla n.0,5-1cm riippuen ruukun koosta.

Tuossa jotain ehdotuksia, mitkä voisi vaikuttaa =) Toivotaan, että keisarit elpyy :flower:
 
Paapelo, no tossa on nyt monta syytä, miks ne on kuukahtanut :D Mulla on kaktus multaa, mihin ne istutin... Kyl niissä oli jo ihan kunnon lehdet. Mut tais suurin syy olla märkyys, miks ne on kuukahtanut. Kiitos tuhannesti vinkeistä :heart: :flower: Yritän uudestaan.... :whistle: :wave:
 
mahasta kyllähän tuo sellainen löysä mahamakkara on, vaikka paino on nyt 5kiloa alle lähtöpainon, vielä on kyllä toiset viis kiloa ylimääräistä, ne ei enää niin helposti näemmä lähdekkään.
Minä olen myös kauhea herkkusuu, karkkia vois syödä vaikka joka päivä :ashamed:

istuttamisesta Atte ei kyllä viihdy sylissä makuultaan yhtään, joten sylissä istutetaan paljon. Nyt olen myyös istuttanut pieniä hetkiä lattiallakin tukenut vaan sen verran ettei kaadu ja sohvallakin meidän "iso" mies on isoveljien keskellä istuskellut :D

Ulkona on ikävän harmaata, käytiin Aten kanssa perhekerhossa ja kaupassa, mutta sen pidempää lenkkiä ei tihkusateessa tehnyt mieli tehdä..
Saisi alkaa aurinko paitamaan niin saisi itsensä paremmin liikkeelle ja loputkin kilot saisi kyytiä..

Atte tuolla huutelee, joten toisella kertaa taas lisää.

T:Rouva ja Atte 3päivää vaille 6kk
 
Missah:
Ei kestä kiittää, ilo olla avuksi =) Minulla on itselläni samaa sukua olevia (Ipomoea ) seuraavia:
Päivänsini sekoitus (Ipomoea tricolor ), Päivänsini kerrottu (Ipomoea nil, Murasaki Jishi ), Miinanköynnös (Ipomoea quamoclit ) ja Kirjokierto (Convolvulus tricolor ) :D
Ja varmasti yhtä monta eri krassia ja sitten kaikkea muuta. Yhteensä kukkalajeja on n.18 ja sitten hyötykasveja on 8 :whistle: Partsille kaikki :LOL:

Hehee ja hihii!
Minäpä nyt sain miehen siunauksen laittaa hakua niistä asunnoista. Noihin voisi olla paremmat mahdollisuudet päästä muuttamaan, kun kuuluu tälle meidän nykyiselle taloyhtiölle nuo asunnot, mutta hakijoita on takuulla vinopino, joten eipä toivota liikoja. Sitäpaitsi, kyllä me se isompi jossainvaiheessa jostain saadaan, ei tässä mikään hengenhätä ole =)
 

Yhteistyössä